Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

J.D.Vance - Trumpin varapresidenttiehdokas

Keskiviikko 17.7.2024 klo 16.30 - Pirkko Turpeinen-Saari

 Heti kun kuulin J.D.Vancen valinnasta Trumpin varapresidenttiehdokkaaksi, päätin ottaa selvää mitä mieltä olen hänestä.

Valokuvista päätellen hän on avoin ajatteleva henkilö

Luettuani hänen kirjoittaneen omaelämäkerrallisen bestseller-romaanin Hillbilly Elegy, josta on tehty Netflixissä nähtävissä oleva elokuva, päätin katsoa elokuvan. Osoittautui, että olimme nähneet 2020 tehdyn elokuvan jo aikaisemmin mutta nyt sitä katsoi uusin silmin.

J.D. Vance on elänyt rajun köyhän elämän Kentuckyn maaseudulla ja taantuvalla teollisuusalueella Ohiossa. Alkoholisti isovanhemmat ja heroiiniriippuvainen äiti ovat luoneet vaativat puitteet nuoren miehen ja hänen sisarensa elämään. Ne vaikuttavat yhä hänen valintoihinsa.

Vancen kirja oli bestseller vuonna 2016, sitä on myyty 1,6 miljoonaa kappaletta, joten hän on varsin tunnettu muuna kuin poliitikkona. Vuonna 2016 hän ei kannattanut Donald Trumpia.

J.D.Vancen vaimo vuodesta 2014 Usha Chilukuri on intialaissyntyinen Yalen käynyt lakimies ja heillä on kolme lasta.

Tultuaan muutama vuosi sitten republikaanina senaatin jäseneksi hän on liittoutunut usein edistyksellisiin hankkeisiin demokraattien kanssa. Hän on tukenut Auto-ja kuljetustyöläisten liiton jäseniä näiden lakkohankkeissa ja perustanut rahastoja köyhien hyvinvoinnin edistämiseen.

                                                      ***

Heti koulunsa päätettyään hän liittyi armeijaan, merivoimiin ja joutui Irakin sotaan. Hän on haastatteluissa kertonut kuinka hänelle oli valehdeltu - kuinka maan ulkopolitiikan edustajat ovat täydellinen vitsi.

Hän on kertonut kuinka ulkopolitiikasta edelleen valehdellaan. Samat vanhat valheet, joilla eskaloidaan Ukrainan sotaa - että kyseessä on demokratian ja tyrannian vastakkainasettelu - samat näkökohdat, joilla perusteltiin Lähi-Idän sotia terrorismin vastaisen sodan viitekehyksessä.

"En usko, että olisi Yhdysvaltojen intresseissä jatkaa ja rahoittaa Ukrainan päättymätöntä sotaa" hän sanoi Quincy Institute for Responsible Statecraftin haastattelussa. Hän viittasi puolueen vanhaan ajatteluun, jota on edustanut senaattori Mitch Mc Connell, jonka Vance sanoi olleen väärässä " lähes jokaisessa ulkopolitiikkaan liittyvässä tehtävässä, joka on ollut tämän hallussa vuodesta 1984 lähtien", eli Vancen syntymästä lähtien.

                                                     ***

Kaikesta päätellen Vance on itsenäisesti ajatteleva ja kykenee rohkeasti olemaan työläisten ja köyhien puolella. 

Myös ulkopolitiikassa hän kannattaa rauhanneuvotteluja mikä on poikkeukselista. Vance on vaatinut neuvotteluja Venäjän kanssa sodan lopettamiseksi. Hän on johdonmukaisesti äänestänyt kaikkia Ukrainan asepaketteja vastaan.

                                                    ***

Abortin suhteen Vance on konservatiivinen. Hän kannattaa osavaltioiden päätösvaltaa asukkaiden asioissa liittovaltion sijaan. Uskonnoltaan hän on katolilainen.

                                                   ***

Palestiinan suhteen Vance noudattaa yleisamerikkalaista täysin Israelista riippuvaista politiikkaa. Kaikesta päätelleen niin kauan kuin Yhdysvaltojen sopimusvarainen demokratia,talouspakotteet ja aseteollisuus hallitsee kv suhteita, kv tuomioistuimia, YK ta ja eurooppalaisten oikeustajua, Yhdysvalloista ei ole odotettavissa kummankaan pääpuolueen taholta oikeutta palestiinalaisille. Yhdysvaltojen ja EU:n ulkopuolisten voimien on toimittava yleisten ihmisoikeuksien aikaansaamiseksi Palestiinaan, yhtenäisen Palestiinan valtion luomiseksi ja siirtokuntien lakkauttamiseski.

Ehkä USA:n presidentin vaalien jälkeen kokonaistilanteen selkiydyttyä, myös Yhdysvalloissa voi tapahtua yhteiskunnallista kehitystä kv ihmisoikeuksien noudattamisen suuntaan. J.D.Vance ei mitä ilmeisimmin tule olemaan jarruttamassa kehitystä.

                                                  ***

Suosittelen Hillbilly elegyn katsomista mikäli teillä on mahdollisuus Netflixin käyttöön.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: J.D.Vance, kirjallinen taituri, Hillbilly elegies kirja ja elokuva, Trumpin varapresidenttiehdokas,

Venäjän presidentti Vladimir Putin suomalaisen psykiatrin silmin

Sunnuntai 17.3.2024 klo 13.09 - Pirkko Turpeinen-Saari

Käsitykseni mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin on Eurooppalaisten johtajien joukossa ainoa aikuinen.

Jos tämän virkkeen jälkeen lukija lopettaa lukemisen, tarjoan siihen näin mahdollisuuden.

Tutustuin presidentti Putinin toimintaan asuessan Espanjassa, jo eläkkeellä Helsingin kaupungin nuorisopsykiatrian ylilääkärin tehtävistä, toimesta, jota hoidin 25 vuoden ajan.

Olin siirtynyt BBC:n Irakin sotaa koskevan propagandan seurauksena seuraamaan Aljazeera uutiskanavaa, joka vielä tuolloin 2000-luvun alussa, palestiinalaisen johtajansa ansiosta ei ollut yhtä USA:ta myötäilevä uutisväline kuin nykyisin.

Aljazeera näytti livenä presidentti Putinin johtaman neuvottelun, jossa hän asetti ehdot oligarkeille heidän toimintansa kehyksistä. Osa oligarkeista siirtyi katkeroituneina ulkomaille kansalta ryöstettyine varoineen. Jotkut heistä käyttävät niitä kaikin tavoin presidentti Putinin mustamaalaamiseen ja vastustajien rahoittamiseen yhdessä USA:n ja Britannian tiedustelupalveluiden kanssa.

Venäjä oli ollut 10 vuotta kaaoksessa USA:n ryöstötoimien, valtion kultavarantojen varastamisen ja Jeltsinin kykenemättömyyden seurauksena.

Jeltsinin oli suositellut seuraajakseen Vladimir Putinia

Sain yhdysvaltalais-venäläistä kansalaisaktivismia johtavalta Sara Tennisonilta tietoja VladimirPutin ajalta Pietarin johtotehtävissä. Hänen mukaansa Putin oli eräs ainoita, joka ei koskaan ottanut lahjuksia. 

                                                   ***

Presidentti Putinin ensimmäisen presidenttikauden haasteita oli Yhdysvaltojen kokemus yksinapaisen maailman johtajuudesta. Laittomien Jugoslavian pommitusten jälkeen Yhdysvallat ilmoitti v. 2000 luopuvansa kansainvälisten lakien noudattamisesta mikäli ne eivät   hyödytä Yhdysvaltoja. Samassa Bratislavan kokouksessa Yhdysvallat ilmoitti NATOn laajentamisesta Baltiasta Ukrainan Odessaan vaikka 1990-luvulla oli USA:n ja Venäjän johtajien välillä sovittu, että Nato ei laajene.

Yhdysvaltojen natsidiasporan avulla toteuttaman Jugoslavian proksi-sodan jälkeen USA oli rikkonut kaikkia toisen maailmansodan jälkeen tehtyjä sopimuksia mm valtioiden rajojen rikkomattomuudesta. Toisen maailmansodan keskitysleirien uhrit, serbit, demonisoitiin. Serbikenraalit passitettiin ICTY:n Jugoslavia-tribunaalin amerikkalaisten tuomarien avulla pitkiin vankeusrangaistuksiin.

Sen sijaan puhdasta albaani-Kosovoa väkivalloin tavoitelleet Serbian maakunnan albaanit palkittiin amerikkalaisen sotilastukikohdan vastaanottamisesta maakuntaansa. Samoin rasistisen perustuslain itselleen säätänyt itsenäinen Kroatia ajoi yhdysvaltalaisten kenraalien kouluttamana 250 000 serbiä pois kotiseuduiltaan Kroatian Krajinasta.

Presidentti Putin näki Yhdysvaltojen uuden aseisiin perustuva toimintamallin slaaviveljeskansaansa kohtaan.

                                                 ***

Presidentiksi tultuaan Putinilla oli seurustelukumppaninaan täysin rajoitteista vapaa Yhdysvallat, joka itse asetti toimintansa ehdot.

Siitä huolimatta presidentti Putin toimi itsenäisesti ja kansainvälisiä lakeja noudattaen, reagoiden provokaatioihin kuten USA:n kasvatin Saakashvilin aloittamaan Georgian aseelliseen hyökkäykseen Tsinvaliin 8.8.2008.

USA:n hyökkäys demokraattisesti valittua Syyrian hallitusta ja presidentti Assadia vastaan sai Venäjän reagoimaan maan sotilaalliseen avunpyyntöön, samalla tavalla kuten Neuvostoliitto oli vastannut Afganistanin presidentin avunpyyntöön kovalla hinnalla 1980-luvulla, USA:n toimiessa sielläkin jihadistien yhteistyökumppanina kuten Syyriassa ja vuotta aikaisemmin Libyassa.

Putin oli nähnyt kuinka Yhdysvaltojen johtoasema merkitsee ryöstöjä, värivallankumouksia, väkivaltaa ja varkautta sekä demokratian siirtämistä syrjään. Irakin sodan petos Afganistanin pommitusten v 2001 jälkeen antoi esimakua siitä mitä on odotettavissa jos NATO laajenee.

                                                    ***

Syyrian konfliktin aikana paljastui kuinka NATO-maat, varsinkin Lähi-Idän entiset siirtomaaherrat Ranska ja Italia, mutta myös Saksa olivat valmiina tukemaan kaikkia USA:n laittomuuksia.Syyrian armeijan vapauttaessa Aleppoa, tunneleista kömpi useiden maiden NATO-upseereita.

Syyrian konfliktin yhteydessä sen suunnittelijat Jeffrey Feltman ja Volker Perthes jatkoivat terroristista toimintaansa Syyriaa vastaan myös YK:n virkamiehinä. Feltman jatkoi sotaa talouspakotteiden mahdollistajansa YK:n pääsihteerin oikeana kätenä.

USA:n presidentti Obama oli vallassa niin Libyan, Syyrian kuin Ukrainan ja Afganistanin sotien   aikana. Hänen aikanaan v. 2015 Yhdysvaltojen kongressi valtuutti Obaman aloittamaan sodan Venäjää vastaan tarvitsematta kääntyä enää kongressin puoleen.

                                                   ***

Presidentti Putin joutui kouriintuntuvasti tilanteen eteen, jossa kumppanit, sen sijaan että harrastaisivat rakentavaa yhteistyötä kaikkien osapuolten parhaaksi, olivat valmiina hoitamaan suhteita ainoastaan aseiden avulla. YK, kansainväliset tuomioistuimet ja moni kansainvälinen järjestö oli omaksunut Yhdysvaltojen yksinapaisen maailmanvallan realiteettina.

Yhdysvaltojen johtohenkilöt mm Dick Cheney ovat kuvanneet Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa jatkuvaksi ryöstelyksi. Toiminnan tavoitteena on asein, talouspakottein ja erilaisten riippuvuuksien avulla saada tahtonsa mukainen lopputulos.

Venäjän jättimäinen maa olisi heikennettävä ja sen vaikutus maailmanpolitiikkaan olisi mitätöitävä.Pahuudella.

                                                 ***

Yhdysvaltojen mielivallan lähestyttyä Venäjän valtionrajoja Georgiassa ja Ukrainassa, presidentti Putin on nähnyt mihin epäoikeudenmukaisuuden kasvu voi johtaa.

Presidentti Obama, varapresidentti Biden ja erityisesti apulaisulkoministeri Victoria Nuland suunnittelivat ja toteuttivat Ukrainan väkivaltaisen vallankaappauksen v. 2014. Aaron Matelta on tulossa kirja vallankaappauksen yksityiskohdista, josta on jo aiemmin julkaistu tieteellisiä tekstejä.

Kaappausta oli suunniteltu huolellisesti ex-presidentti Clintonin, Hillary Clintonin, EU-kerman ja Ukrainan oligarkkien kanssa kokouksessa Krimillä syyskuussa 2013. Tavoitteena oli yksityistää Ukrainan maaperä Yhdysvaltalaisille yrityksille. Markkinointitoimisto Hill&Knowlton palkattiin huolehtimaan Venäjä-vastaisesta propagandasta ja erityisesti Presidentti Putinin demonisoimisesta.

Presidentti Janukovichin ajaminen maanpakoon oli vallankaappauksen tärkeä tavoite. Kaappauksen yhteydessä lakkautettiin Venäjä-mielisiä puolueita, Victoria Nuland valitsi seuraavan pääministerin, Jatsenjukin ja presidentin sijainen Turchinov julisti " terroriminvastaisen sodan" Itä-Ukrainan asukkaille, jotka eivät hyväksyneet demokraattisesti valitun presidentin ajamista maanpakoon eikä parlamentin tekemiä puolueiden ja kieliryhmien kieltämisiä.

Krimin asukkaiden lähetystöt olivat olleet Maidanilla vastustamassa vallankaappausta. Bussimatkalla takaisin kotiin heidät pysäytettiin kesken matkan ja pahoipideltiin natsien toimesta.

Vallankaappauksen ajankohta oli otollinen, olihan Sotshissa samaan aikaan talviolympialaiset, joiden aikaansaaminen oli ollut valtavan huomion kohteena Venäjällä ja koko maailmassa.

                                                        ***

Presidentti Turchinov ja pääministeri Jatsenjuk lähettivät natsijoukko Oikean sektorin sotaan Itä-Ukrainan pääasiassa venäjänkielistä Donbassia vastaan. Natseilla oli eduskuntaedustustaan enemmän valtaa päätöksentekoon.

Samaan aikaan Krimin asukkaat vaativat autonomiansa sijaan itsenäistymistä ja liittymistä Venäjään, päästäkseen turvaan natseilta. Krimille sijoitetuista ukrainalaisista sotilaista suuri osa halusi liittyä Ukrainan armeijan sijaan Venäjän armeijaan, joten sotilaallista vastarintaa Krimin siirtymiselle osaksi Venäjää ei ollut. 

Krimillä suoritettiin kansanäänestykset. Ensin itsenäistymisestä ja sen jälkeen liittymisestä Venäjään.

                                                          ***

Saman kevään aikana natsit polttivat Ukrainan Odessassa yli 40 demokratian puolesta mieltään ilmaissutta kansalaista elävältä ammattiyhdistysten talon sisälle. Ihmiset paloivat koska heitä ei päästetty ulos.

Yhdysvaltojen ja muiden natsidiasporaa maassaan vaalineiden NATO-maiden tuki Ukrainan uudelle hallitukselle oli ehdotonta. Valtamediat antoivat v. 2014 alkupuolella jonkinverran realistista kuvaa Ukrainan tapahtumista, mutta sisällissodan jatkuessa länsimedia alkoi tuottaa yksipuolisesti natsikulttuuria ilmaisevia tekstejä.

EU-maat olivat olleet sovittelemassa vallankaappauksen aikana natsien ja maan hallituksen välille laadittua sopimusta, jonka mukaisesti vaaleja aikaistettaisiin ja erimielisyydet pyrittäisiin ratkaisemaan demokraattisesti.Mielenosoittajat, joukossa nykyinen Kiovan pormestari Klitschko eivät suostuneet neuvottelutulokseen vaan väkivalta kaduilla jatkui johtaen lähes 100 poliisin ja mielenosoittajan kuolemaan USA:n rahoittamien ja kouluttamien pääasiassa ulkomaisten tarkka-ampujien toimesta.

Oliver Stonella on erinomaisesti ohjattu dokumentti-elokuva Ukrainan historiasta ja Maidanin tapahtumista.

                                                         ***

Koska EU-maat olivat olleet Krimillä suunnittelemassa Ukrainan ottamista ylikansallisten yritysten haltuun, ei sisällissodan ratkaisusta oltu erityisen kiinnostuneita.

Minskissä käytiin useaan otteeseen neuvotteluja. Viimeisen neuvottelun tuloksena oli sopimus, jonka takaajavaltioina olivat Saksa ( Merkel) ja Ranska (Hollande, myöhemmin Macron)

Minskin sopimusta tuki myös Venäjä ja tavoitteena oli autonomian takaaminen Donbassille osana Ukrainaa. YK käsitteli ja hyväksyi Minskin sopimuksen.

Kaikista sopimuksista huolimatta Ukrainan natseista riippuvainen hallitus jatkoi sisällissotaa omia kansalaisiaan vastaan. Natsihenkisyys maassa voimistui, koko kulttuuri pyrittiin puhdistamaan kaikesta venäläisyydestä. Siitä huolimatta että paitsi Donbassin, myös muiden Mustanmeren läheisyydessä olevien Ukrainan osien asukkaiden äidinkieli oli venäjä, venäjänkielen käyttö tuli kielletyksi paitsi kodin seinien sisällä. Jos kaupassa myyjä ja asiakas olivat äidinkieleltään venäjänkielisiä, heidän oli asioitava ukrainankielellä. 

Venäjänkieliset TV-asemat, sanomalehdet jne tulivat kielletyiksi, kirjastojen venäjänkieliset tai venäläisten kirjailijoiden teokset tuhottiin.

Koettakaa kuvitella Suomen asukkaiden joutumista käyttämään arjessaan vain ruotsinkieltä, suomekieliset terveydenhuolto, päiväkodit, kirjastot sanomalehdet olisivat kiellettyjä.

Ukrainassa käynnistynyt natsifikaatio, johti USA-johtoisen tiedonvälityksen ja riippuvuuksien seurauksena myös koko Euroopan natsifikaatioon.

Euroopan unioni, komission johdolla, kielsi kaiken tiedonvälityksen Venäjältä. Jopa Russia Today TV-kanavan uutistoimittajien pankkitilit katkaistiin Euroopassa. Russia Today oli Saksan kolmanneksi suosituin TV-kanava. Tämän tiedonvälityssensuuri avulla Venäjän aloittama sotilastekninen operaatio on pystytty kuvaamaan "Ukrainan sodan aloituksena" " Venäjän provosoimaton, julma hyökkäys" on toistettu suomalaisissakin uutisvälineissä kohta kolmatta vuotta, tunnin välein joka uutislähetyksessä, ajankohtaislähetyksessä, juhlien aloituksessa ja päättäjäisissä.Sen sijaan "USA:n proksisota ukrainalaisilla sotilailla Venäjän heikentämiseksi, jossa puoli miljoonaa ukrainalaissotilasta on uhrattu USA:n ja NATO-maiden aseilla ja rahoilla on vaiettu.

Koska Yhdysvallat ei halunnut eurooppalaisten liittolaisten käsittelevän USA:n Ukrainan vallankaappausta sellaisena kuin se tapahtui, prosessin selostaminen julkisuudessa oli muutettava.

Ukrainan sisällissodan Donbassin puoli tarvitsi taloudellista ja sotilaallsita apua Venäjältä. Ukrainan hallitus oli kieltänyt Donbassin asukkailta koulunkäynnin, sosiaaliturvan ja pakottanut jatkuvien pommitusten alaisen väestön asumaan kellareissa. Väestö sai ruoka-apua ja vettä Venäjältä.

USA ei maininnut sitä, että Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu oli Ukrainassa jo Maidanin vallankaappauksen aikana. CIAlla oli kokonainen kerros käytössään Ukrainan sisäministeriössä.Nato koulutti  ja aseisti ukrainalaissotialita, jotka valmistautuivat ottamaan Donbassin alueen haltuunsa Donbassin autonomian puolesta toimivilta asukkailta. USA:lla oli biologisia laboratorioita kehittämässä juuri slaaviväestöön kohdistettavia mikrobeja. 

Samalla tavalla kuin slaaviväestö voisi olla mikrobien kohteena, myös venäjänkielinen väestö katsottiin alempiarvoiseksi kuten venäläiset toisen maailmansodan aikana.

Yhdysvallat ja vähitellen useimmat NATO-maat alkoivat tukea Ukrainan natsi-hellitusta lähettämällä aseita ja taloudellista tukea.

Venäläisväestön ja venäläisyyden demonisointi tuli sallituksi koko Euroopassa. Venäläiset taiteilijat, venäläinen musiikki, venäläiset klassikkokirjailijat  tuli poistaa valikoimista. Venäläiset urheilijat eivät voineet osallistua kilpailuihin sen enempää kuin venäläiset viulistitkaan. Ainoastaan presidentti Putinia demonisoivat teokset ja elokuvat läpäisivät sensuurin.

                                                          ***

Donbassin lasten teurastuksen jatkuessa autonomiseksi julistautunut alue päätti itsenäistyä. ETYJ:in tarkkailijat olivat havainneet Ukrainan natsi-johtoisen armeijan olevan aikeissa suorittaa suurhyökkäyksen helmikuussa 2022. Pelastautuakseen Donbass ilmoitti itsenäistyvänsä ja pyysi itsenäisenä maana naapurimaa Venäjältä sotilaallista apua.

Minskin sopimusten takaajat ex liittokansleri Merkel ja ex presidentti Hollande ilmoittivat, että heidän takaamisellaan ei ollut todellista tarkoitusta. Minskin sopimuksilla tavoiteltiin aikaa, jotta Ukrainan armeija NATOn avulla voisi varustautua paremmin sotaan Venäjän heikentämiseksi.

Siten Venäjän presidentti Putin näki kouriintuntuvasti mitä se, että ei noudata kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia tarkoittaa. Kyseessä on USA/EU johtoinen anarkia tai fasismi.

YK:ssa äänestetään vuosittain siitä kuinka moni maa vastustaa fasismia ja fasistisia käytäntöjä. Viime vuosina EU on Yhdysvaltojen rinnalla liittynyt niiden joukkoon, jotka eivät ainakaan paheksu fasismia. 

Ukrainan armeijan lähestyessä ETYJ:n tarkkailijoiden kuvaamaa hyökkäystä, presidentti Putin asetti Venäjän armeijan valmiusasemiin. Donbassin pyynnöstä Venäjän duuma tunnusti alueen itsenäisyyden ja kansainvälisten lakien mukaisesti tarjoutui apuun.

USA:n presidentti ilmoitti: jos Venäjä "hyökkää" Nordstream kaasuputkea ei oteta käyttöön. Saksan liittokansleri Scholtz seisoi hänen vieressään.

Venäjä ilmoitti aloittavansa sotilasteknisen operaation, jonka tavoitteena on Donbassin asukkaiden turvaaminen ja Ukrainan NATO-jäsenyyden estäminen sekä maan de-natsifikaatio.

                                                          ***

Olen nähnyt useita presidentti Putinin haastatteluja. Oliver Stonella oli n 2015 erinomainen haastattelu. Viimeisin ja tunnetuin on tämän nyky- fasismin aikainen erikoisuus: yhdysvaltalaisen toimittaja Tucker Carlssonin saama haastattelu, joka oli monipuolinen valoittaessaan presidentti Putinin maailmankuvaa.

Eurooppalaisen fasistisen kehityksen alkuvuosina myös Suomen media alkoi tulla yhä yksipuolisemmaksi. Ulkopoliittinen instituutti katsoi oikeudekseen esineellistää Venäjää ja pohtia "mitä Venäjälle pitäisi tehdä".

Ilmapiirin muuttuessa yhä vastenmielisemmäksi, yksipuolisemmin Venäjää demonisoivaksi, päätin perustaa , 5 vuotta sitten, FB-ryhmän "Venäläiset eivät ole minun vihollisiani". Seurasin päivittäin sivustolta kremlin. ru. kaikki presidentti Putinin tapaamiset eri ministerien, kansalaisvaikuttajien, järjestöjen kanssa, jotka jaoin FB-ryhmään. Sen lisäksi katsoin presidentin vuotuiset tiedotus- ja keskustelutilaisuudet kansalaisten kanssa jotka usein kestivät neljäkin tuntia. Sen lsäksi katsoin kaikki merkittävät puheet liittyen Krimin liittämiseen Venäjään tai Donbassin, Kersonin ja Zaporidzen vaaleihin ja liittymiseen Venäjään.

Olen seurannut Venäjän suhteiden kehittymistä entisiin Euroopan siirtomaihin niiden pyrkiessä katkomaan viimeisiä kahleitaan entisiin siirtomaaisäntiinsä ja valitessa Venäjän tärkeimmäksi kumppanikseen.

Samaan aikaan kun Yhdysvalloista riippuvaiset EU-maat taantuvat sekä henkisesti että taloudellisesti, katkaisevat tieten tahtoen ystävällismieliset suhteensa Venäjään palvellakseen Yhdysvaltoja, muu maailma etsii yhteistyötä Venäjän kanssa. Eurooppa antoi Yhdysvaltojen räjäyttää Nordstream kaasuputkensa Bidenin hallinnon, CIA:n ja Norjan armeijan yhteistyönä kuten Seymour Hearsh niin aina luotettaviin CIA-asiantuntijoihinsa vedoten kuvaa.

                                                       ***

Mikä käsitys minulle kaiken tämän perusteella on tullut presidentti Vladimir Putinista?

Ensinnäkin hän on pelastanut Venäjän. Kaikkia presidenttikausia on leimannut hänen luja uskonsa Venäjän kansaan ja siihen, että venäläiset näkevät kuka hän on. Vieraiden maiden tiedustelupalvelujen kanssa presidentin toimia nakertamaan pyrkivät toimijat eivät pysty pettämään venäläisiä.

Haastatteluissa Vladimir Putin on osoittanut olevansa älykäs. Hän hallitsee kokonaisuuksia tilastoja ja yksityiskohtia myöten. Hän on kiinnostunut kaikista ikäryhmistä omalla tavallaan. Hän huolehtii ikääntyneiden hyvinvoinnista, perheet ovat tärkeitä, lapsilisiä korotellaan, mutta erityisesti hän on kiinnostunut nuorista.

Jo ammattini puolesta olen kiinnostunut Sirius-projektista, nuorten koulutuksen ja hallinnon yhdistävästä toimintamallista.

Älykkyyden lisäksi presidentti on tunteva ja herkkä ihminen. Joissakin haastatteluissa on tullut jopa ujouden vaikutelma. Hän ei rehentele saavutuksillaan, mutta ei myöskään piilota judo-tai uintitaitojaan.

Jotkin kohtaamiset esimerkiksi sodassa kuolleen sotilaan pojan kanssa ovat niin täynnä lämpöä ja eläytymistä, että sillä oli varmasti merkitystä tuolle lapselle.

Tai se, että kunniakomppanian sotilaan päähine oli pudonnut maahan. Ohitse kiiruhtava presidentti kumartui poimimaan hatun ja ojensi sen hymyillen omistajalleen.

                                                         ***

Lopuksi toteaisin, että olen iloinen, että venäläisillä on näin lämmin, tunteva, oikeudenmukainen ja aikaansaava henkilö presidenttinään. Yksikään eurooppalainen tai yhdysvaltalainen johtaja ei ole lähelläkään hänen tasoaan.

Tänä vuonna presidentti Putin johtaa BRICS-ryhmää Venäjän ollessa puheenjohtajamaana. BRICS ei osallistu minkään toisen maan alistamiseen. BRICSin toinen tärkeä maa Etel-Afrikka toimii kansanmurhan ratkaisuyrityksessä Palestiinassa. Venäjän tehtävä Ukrainassa on kesken. Kun sopimukset (Minsk) tai demokratia ei toimi, Ukrainan natsihallinto on pakotettava demokratiaan.

On selvää, että niin kauan kuin Yhdysvallat käyttää aseellista ja taloudellista valtaansa Ukrainassa ja Palestiinassa, NATO-EU maat eivät kykene tunnustamaan omaa heikkouttaan.

Venäjä on pelastamassa Itä-Ukrainan asukkaat natsien vallasta omalla vastuualueellaan, muiden maiden on pelastettava Palestiina Israelin sionistien suorittamalta kansanmurhalta. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: presidentti Vladimir Putin, psykiatri Pirkko Turpeinen-Saari, arvio presidentti Putinista, maailma jossa hän joutuu toimimaan

Ranskan presidentti Macron USA:n palvelijana.

Tiistai 27.2.2024 klo 14.03 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yhdysvallat aloitti viimeisimmän yrityksensä heikentää Venäjää v.2014. Se otti Ukrainan välikappaleekseen.

Ukrainalla oli edulliset kauppasuhteet Venäjän kanssa ja tullivapaat markkinat. Kaasu oli halpaa ja yhteistyö toimi presidentti Janukovichin johdolla. EU-lähentyminen oli ohjelmassa, mutta kaikki eivät olleet ottaneet huomioon Ukrainan sisämarkkinoita. Lisäksi presidentti Janukovich, joka periaatteessa suhtautui myönteisesti lähentymiseen, koki sen tuona ajankohtana Ukrainalle liian kalliiksi.

Vuonna 2013 Euroopan ja Yhdysvaltojen eliitti, mukaanluettuna molemmat Clintonit ja useat Ukrainan oligarkit suunnittelivat jo Ukrainan yksityistämistä Yhdysvaltalaisille yrityksille. GMO-viljely ja liuskekaasutuotanto olivat keskusteluissa. Tunnelma oli the Economist lehden kuvaamana katossa.

                                                        ***

Ukrainan kansan etu, rauha, liittoutumattomuus ja taloudellinen hyvinvointi eivät olleet asialistalla.

Yhdysvallat sijoitti 5 miljardia dollaria väkivaltaisen vallankaappauksen valmisteluun. Osa tarkka-ampujista tuli Georgiasta ja osa oli koulutettu Haarez-lehden mukaan Israelissa.

Vallankaappauksen johtajien, USA:n valitsemien poliitikkojen ja natsi-liikkeiden johtajien tukemana eduskunnan puhemies Turchinov julisti sodan Itä-Ukrainan Donbassia vastaan. Sen asukkaat eivät hyväksyneet demokratian vastaista kaappausta. Turchinov toimi presidenttinä laillisesti vaaleilla valitun presidentti Janukovichin jouduttua pakenemaan henkensä edestä maasta.

Turchinov ja USA:n valitsema pääministeri Jatshenjuk lähettivät Oikea-sektori-natsiarmeijan ottamaan Donbassin haltuunsa väkivalloin. Tätä väkivaltaista hyökkäystä pääasiassa venäjää puhuvia Donbassin asukkaita vastaan oli nyt helmikuussa kestänyt 10 vuotta.

Seuraavat presidentit Poroshenko ja Zelensky ovat jatkaneet sisällissotaa.

                                                        ***

Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA oli väkivaltaisen vallankaappauksen suunnittelussa jo ennen v. 2014. Vallankaappauksesta lähtien CIA ja Yhdysvaltojen johtama NATO ovat kouluttaneet, valmentaneet ja aseistaneet Ukrainaa.

Korruptoitunut Ukraina on muuttunut täysin USA:n vasalliksi. Yhdysvallat on maksanut armeijan kulut, samoin valtionhallinnon ja sosiaaliturvan kulut. Ukraina on CIA:n tukemana tehnyt venäjänkielen puhumisen laittomaksi vaikka suurella osalla kansaa venäjä on äidinkieli.

Samoin, myös CIA:n tukemana, Ukrainan ortodoksinen kirkko kiellettiin ja sen omaisuutta konfiskoitiin. Suuri osa oppositiopuolueista tehtiin laittomiksi.

                                                           ***

Miten presidentti Macron liittyy kaikkeen tähän?

Siksi, että Macron vaikuttaa olevan eräs niljakkaimmista valtiojohtajista.

Toki Saksan liittokansleri Scholtz antoi Yhdysvaltojen lopettaa Venäjän kaasuntuonnin Saksaan.  Bidenin ilmoittaessa että Nordstream tehdään käyttökelvottomaksi, Scholtz seisoi hänen vieressään.. Scholtz alistui Saksan talouden alasajoon, tunnustaen vasalliutensa säälittävällä tavalla. Kuuluisa tutkiva journalisti Seymor Hearsh sai suoraan tiedot CIA-lähteiltään, että Bidenin johtonelikko, Victoria Nuland, Jake Sullivan ja Anthony Blinken yhdessä Bidenin ja CIA:n kanssa suunnittelivat räjäytyksen ja aikatauluttivat sen. Norjan armeija oli toteutuksessa mukana.

Ukrainan sisällissota oltiin ratkaisemassa Minskin sopimuksella, jonka takaajina olivat myös Ranska (presidentti Hollande ja hänen jälkeensä Macron) sekä Saksa (Angela Merkel ja hänen jälkeensä Scholtz). Minskin sopimus oli vahvistettu YK: ssa. Tavoitteena oli luoda Donbassiin autonomia, osana Ukrainaa.

                                                       ***

Tästä sopimuksesta huolimatta Kiovan natsi-armeija (natsi-armeija siksi, että Ukraina ei ole enään pitkään aikaan ole ollut demokratia) lähti helmikuussa 2022 valloittamaan väkivaltaisesti Donbassia. Venäjän presidentti oli ilmoittanut, että Venäjä ei tule sallimaan siltä apua pyytäneiden Donbassin asukkaiden teurastusta. Donbass julistautui autonomian sijasta itsenäiseksi ja pyysi päästä osaksi Venäjää.

Yhdysvaltojen aseistama, kouluttama ja tukema Ukrainan armeija ei suostunut toteuttamaan Minskin sopimuksia vaan OSCE:n tarkkailijoiden mukaan aloitti massiviset tykistökeskitykset valmisteluna Donbassin valtaukseen.

                                                       ***

Presidentti Emmanuel Macron näytteli neuvottelevansa presidentti Putinin kanssa Minskin sopimuksen toteuttamisesta aivan Venäjän armeijan liikekannallepanoon asti.

Siitä huolimatta en ole kuullut hänen olevan Minskin sopimusten tai YK:n päätösten takana. En ole kuullut hänen yrittävän taivutella NATO-liittolaisiaan Minskin sopimuksen taakse tai neuvottelemaan Donbassin asukkaita puolustamaan tulleiden venäläisten kanssa.

Ukrainan sota on Yhdysvaltojen sotaa ukrainalaisilla miehillä tavoitteena heikentää Venäjää, mieluiten hajottaa se. Sellaista pahuutta, mitä Yhdysvallat on saanut aikaan maailmassa, on vaikeata käsittää.

2010-luvulla Yhdysvallat Afganistanin ja Irakin tuhon lisäksi pyrki CIA:n avulla saamaan aikaan myös Syyrian vallankaappauksen heti pommitettuaan hyvinvointivaltio Libyän kiviraunioiksi. Yhdysvallat kuljetti jihadisti -yhteistyökumppaninsa Libyasta Syyrian puolelle.

Venäjä tuli v. 2015 demokraattisesti valitun, sekulaarisen Syyrian presidentti Assadin avuksi, minkä seurauksena Yhdysvallat NATO-liittolaisineen joutui toteamaan, että "värivallankumous" ei täällä onnistu. Yhdysvallat jatkoi talouspakotteilla ja öljyn ryöstöllä sotaa vaimennetusti.

USA on tietysti katkera Venäjälle tästäkin.

Macron vuorostaan on katkera siitä, että Ranskan entiset siirtomaat Burkina-Faso, Mali ja Niger pitävät Venäjää rehellisenä ja yhteistyökumppanina ahneen Ranskan sijaan. Ranskan tiedustelu ja CIA tappoivat Burkina-Fason vaatimattoman ja kansansa parhaaksi toimivan presidentti Thomas Sankaran.Ranska tuki USA:n värivallankumousta Syyriassakin, niin että vasta vuoden kuluttua konfliktin alkamisesta Ranskan sotilaat hiipivät maasta Libanonin puolelle.

                                                            ***

Macron on kutsunut valtioiden päämiehiä neuvottelemaan siitä, miten Ukrainaa voitaisiin aseistaa tehokaammin. Toisin sanoen: miten USA:n ja NATO-EU:n tukea voitaisiin ohjata Venäjän heikentämiseen, maan, jota jokainen humanismista ja ihmisoikeuksista kiinnostunut ihminen ja valtio pitää parempana kuin USA:n aseellista ja taloudellista gangsterismia.

Maailmassa on Macronia humaanimpia toimijoita kuten Jeffrey Sacks, John Mearsheimer, Yannis Varoufakis, Alain Crooke, Scott Ritter, Doug Macgregor. Youtuben haastatteluohjelma Judging Freedom Andrew Napolitanon johdolla antaa jokaiselle mahdollisuuden käsitellä itsenäisesti maailman tapahtumia.

Donbassin ja GAZAN kansanmurha ovat varoittavia esimerkkejä tiestä jolle Biden, Macron, Scholtz ja Ursula von der Leyen ovat meitä sensuurin ja valheiden avulla johdattelemassa.

Fasismi ja kolonialismi ovat sukua toisilleen. Ranskalla, Saksalla, Britannialla, Belgialla, Hollanninlla ja muilla EU-mailla on raskas kolonialismin historia. Siksi demokratiaa kannattavien Donbassin ja ihmisoikeuksia ja valtiollista itsenäisyyttä kaipaavien Palestiinan asukkaiden kärsimys ei tavoita heitä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: presidentti Emanuel Macron, Minskin sopimus, USA:n liittolaisuus, Venäjän heikentäminen, menetetty siirtomaaherruus, alistuminen USA:lle, yhteistyö CIA:n kanssa

JOS STUBB VALITAAN, ON LÄHDÖN AIKA

Lauantai 10.2.2024 klo 12.21 - Pirkko Turpeinen-Saari

Mikäli Alexander Stubb valitaan presidentiksi, muutan kauas Suomesta.

Subbin presidenttoys jatkaisi Suomessa presidentti Niinistön johdolla jatkunutta valheiden kasaumaa. Yksikään älykäs ihminen ei uskalla sanoa mielipidettään - eikä sitä aivopesukoneeksi muuttunut valtamediamme kysyisikään. Totuudenpuhujat pelkäävät virkansa menettämistä, eläkeläiset omaistensa kohtaloa.

Suomeen on rakennettu fasismia muistuttava  militarismin ilmapiiri. Jo useamman vuoden ajan Suomi on kieltäytynyt YK:n äänestyksessä vastustamasta fasismia.

Suomen "liittolaiset" Saksa ja USA ilmentävät fasimia. Ne tukevat palestiinalaisten ja Donbassin asukkaiden kansanmurhaa. Sen lisäksi nuo maat eivät enää pitkään aikaan ole noudattaneet kansainvälisiä lakeja vaan väittävät kuuluvansa "sopimusvaraiseen demokraattisten maiden yhteisöön", jossa sopimukset laatii yksinomaan Yhdysvallat. 

Suomen fasistinen kehitys ilmenee myös siinä, että siitä huolimatta että Kansainvälinen oikeus ICJ määritti Israelin olevan liukumassa kohti kansanmurhaa määritelmällisestikin, Suomi päätti lopettaa YK:n palestiinalaisia avustavan järjestön UNRWAn Suomen rahoitusosuuden altistaen siten pommitusten alaisena ilman ruokaa, vettä, lääkkeitä ja sairaaloita  3 kuukautta olleet palestiinalaiset nälkäkuolemalle.

Olemmeko me suomalaiset ylpeitä tästä?Vai ovatko johtajamme tunteettomia? Suomen ja natsi-Saksan suorittamasta Leningradin/Pietarin  piirityksestä vaiettiin, vaikka siellä kuoli satojatuhansia ihmisiä nälkään, ja Mannerheimin, Saksan malliin suunnittelemat ja rakennuttamat venäjänkielisille Itä-Karjalaisille tarkoitetut keskitysleirit kuolonuhreineen saavat nyt jättimäisen toisinnon Gazassa, Suomen tukiessa palestiinalaisten nälkään näänyttämistä.

                                                    ***

Presidentti Niinistön pilkallisten huomautusten innoittamana valtamedia ja maan hallitukset ovat ottaneet jyrkän Venäjä-vastaisen kannan purkaen kaikki hyvään yhteistyöhön ja meitä suomalaisia kehittäneet suhteet ja synnyttäen taloudellisen taantuman.

Sen mitä Tarja Halosen presidenttikaudella vielä rakennettiin symbolinaan viehättävä Allegro-juna Helsingistä Pietariin, on Niinistön kaudella yhdessä yhä tannerilaisemmaksi muodostuneen sosialidemokraattisen ex-pääministerin kanssa tuhottu perustuksiaan myöten.

Kaikki Suomen suorittama tuholaistoiminta on tehty yksipuolisesti suomalaisilla päätöksillä kysymättä Venäjältä mitään.

                                                     ***

Koska presidentti Niinistön johtama muutos on totaalinen siirtyminen sotilaalliseen konfrontaatioon NATO-jäsenyyksineen ja kahdenvälisine sopimuksineen USA:n kanssa, ei tilanteeseen ole mitään diplomaattista keinoa korjausliikkeeseen.

Presidentti on tukenut valtamedian valheellista kuvaa Ukrainan konfliktista synnyttäen Suomen kansan aivopesuoperaation.

Psykiatrina näen, että Suomessa vallitseva todellisuuden uppiniskainen kieltäminen on mielenhäiriön, psykoosin asteista, siihen ei ole  vastalääkettä.

                                                     ***

Olemme kokoomuspuolueen johdolla päätyneet tilanteeseen, josta presidentti Urho Kekkonen varoitti. Koska muutos on historiallinen ja pitkäkestoinen, meidän eläkeläisten on tehtävä ratkaisumme heti.

Nuoret aikuiset ja vielä opiskeluiässä olevat voinevat kielivalinnoilla ja koulutuksen suunnittelulla tähdätä elämään ulkomailla ennen kuin tilanne on yhtä katastrofaalinen kuin  USA:n vasallissa Ukrainassa.

Psykoosi kansallisella taholla on vaarallinen. USA:n ystävyys on vaarallista eikä johda parantumiseen.

Ei ole mitään syytä kärsiä ja menettää yöunia sen vuoksi, että maamme nykyjohtajat ovat valmiita uhraamaan sodalle sekä nuoret miehet että hyvinvointivaltion, josta rippeitä on enää jäljellä.

Ukrainan kaltaisen katastrofin hankkiminen pelkästään miellyttääkseen Yhdysvaltoja ja niitä EU-maita, joissa valheet ja fasistinen kehitys ovat yhtä voimakkaita kuin meillä, ei ole perusteltua.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Stubb presidenttinä, kokoomuksen värisuora, valheiden todellisuus jatkuu, Kekkosen varoitukset, sota edessä Ukrainan malliin

Suomen kansa ei kestä uutta kokoomus-presidenttiä

Perjantai 2.2.2024 klo 9.54 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomi ei kestä uutta kokoomuspresidenttiä. Jo prsidentti Urho Kekkonen totesi, että kokoomusta ei saa päästää valtaan.

Suomella on nyt viime eduskuntavaaleista lähtien ollut sekä kokoomuksen entinen puheenjohtaja presidenttinä että nykyinen puheenjohtaja pääministerinä.

Presidentti Niinistön viitoittama polku on ollut puhtaan militaristinen. Sen kehityksen alttarille on uhrattu hyvät ja meitä aina hyödyttäneet suhteet naapurimaahamme Venäjään. Hänen uransa päätteeksi Suomi on kytketty täydellisesti alistussuhteeseen Yhdysvalloista.

Suomen maaperä on luovutettu USA:n sotilaalliseen käyttöön ja Suomen nuorisoa kasvatetaan sotaan- ei rauhaan. Koko Suomen kulttuuri on muutettu Venäjä-vastaiseksi maan johdon valmistaessa maatamme sotaan.

Presidentti Niinistö toimi 1990-luvulla Euroopan demokraattisen unionin puheenjohtajana, Hitlerin armeijaan koulutetun Helmut Kohlin pyynnöstä. Niinistö ilmoitti tehtävänään olleen "kommunismin kitkeminen Euroopasta" aivan kuten Yhdysvallat 1950- luvulta "kitki kommunismia" aseellisesti Koreassa, Vietnamissa, Laosissa Indonesiassa ja kaikkialla muualla missä CIA:n vavova silmä sitä näki.

                                                          ***

Alexander Stubb, entinen kokoomuksen puheenjohtaja, on nyt ehdolla presidentinvaaleissa. Hän seuraa täydellisesti presidentti Niinistön jälkiä ehkä vielä avoimemmin.

Hän ilmoittaa röyhkeästi, että hän ei vastaisi mahdolliseen presidentti Putinin onnittelupuheluun. Hän ilmoittaa toimivansa ulkopolitiikassa eri asioissa vain sen jälkeen kun on kysynyt liittolaisten mielipidettä. Hän on ilmoittanut olevansa NATO-presidentti.

Heti vaalikamppailunsa alussa hän viittasi Georgian sotaan, väittäen Venäjän aloittaneen sen v. 2008. Hän väitti samoin myös tuolloin. Tarvittiin Ranskan presidentti käymään Moskovassa tunnustamaan tietävänsä, että sodan aloitti Yhdysvalloissa koulutettu Georgian presidentti Saakashvili ampuen venäläisiä rauhanturvaajia ja siviileitä Etelä-Ossetian pääkaupunkiin Tsinvaliin.

Tuolloin aloitetut valheet ovat jatkuneet suhteessa Georgiaan ja Ukrainaan. Presidentti Saakashvili joutui lähtemään maanpakoon korruptiosyytteiden vuoksi. Hän luopui Georgian kansalaisuudesta ja hankki Ukrainan kansalaisuuden. Demokratiaa vaatineiden Donbassin asukkaiden vastaista sotaa Ukrainassa jatkanut presidentti Poroshenko nimitti Saakashvilin Odessan kuvernööriksi, tehtävänään edistää NATO:n sotilaallista varustautumista siellä.

Presidennti Niinistö kävi kannustamassa Poroshenkoa tämän kansanmurhassa Donbassin asukkaita vastaan.

                                                   ***

Euroopan unionin täydellinen riippuvuua Yhdysvalloista ja sen aseteollisesta kompleksista on johtanut siihen, että EU on monipuolisen vallankäytön ja täydellisen sensuurin avulla pyrkinyt estämään EU-maiden kansalaisia saamasta tietoa siitä, mitä Yhdysvaltojen suorittaman väkivaltaisen vallankaappauksen jälkeen Ukrainassa on tapahtunut.

Ukrainan tapahtumien rinnalle on noussut Israelin ja Yhdysvaltojen palestiinalaisiin kohdistama kansanmurha. Ukraina ja Israel ovat Yhdysvaltojen projekteja, joissa on satojatuhansia uhreja.

Yhdysvallat on v. 2014 vallankaappuksen jälkeen aseistanut ja kouluttanut liittolaistensa kanssa Ukrainaa käymään sijaissotaa Venäjän heikentämiseksi. Venäjän tultua kansanmurhan kohteena olevien Donbassin asukkaiden tueksi aseellisesti, EU järjestelmä on kiristänyt sensuuriaan entisestään.

                                                   ***

International Court of Justice on määrittänyt Israelin toimet kansanmurha kohti eteneväksi prosessiksi. Se ei kuitenkaan voinut määrätä Israelin pommituksia lopetettavaksi. Israel on kiristänyt otettaan väittämällä YK:n avustusjärjestön työntekijöiden olleenmukana Gazasta käsin suoritetussa Israelin vastaisessa iskussa lokakuun 7.päivänä. Tuon tutkimattoman väitteen seurauksena pommeja Israelille jatkuvasti lähettävä USA liittolaisineen päätti peruuttaa avustusjärjestö UNRWAn rahoituksen.

Suomen kokoomuksen johtama hallitus päätti myös keskeyttää YK:n avustusjärjestön rahat. Ei tarvitse edes tietää sitä, että palestiinalaiset ovat olleet Israelin sotilaallisen miehityksen alaisia vuodesta 1948 lähtien. Monet Gazan asukkaat ovat niitä pakolaisia, jotka joutuivat väkivallan uhan alla lähtemään kodeistaan eri puolilla Palestiinaa Israelilaisten miehittäjien saapuessa aseilla uhaten alueelle.

Ne maat, jotka vetivät avustusrahat pois 3 kk ajan pommitusten alla ilman suojaa, vettä, ravintoa ja lääkkeitä eläneiltä palestiinalaisilta ovat samoja siirtomaaherroja, jotka historiansa aikana ovat kohdelleet kaltoin omia alkuperäisväestöjään. Saksalla on menossa kolmas kansanmurha: ensin Namibia, sitten toinen maailmansota ja nyt Israelin kansanmurhan tukeminen.

                                                      ***

Se sydämettömyys, mitä kokoomushallitus osoittaa vähävaraisia suomalaisia kohtaan uhratessaan verovarat aseistautumiseen, ei ole verrattavissa siihen sydämettömyyteen, mitä se osoittaa palestiinalaisia kohtaan.

Tämä hallitus ja presidenttiehdokas Alexander Stubb edustavat sydämettömyydessään jotakin arkaaista pimeyttä, joka sai ilmentymänsä Suomen sisällissodassa sekä venäläissiviilien kohtelussa miehitetyssä Itä-Karjalassa. Keskitysleireihin sullotut venäjänkieliset karjalaiset oli tarkoitus siirtää "muualle" ja korvata heidät suomalaisilla.

Samalla tavoin Israelin tarkoitus on tappaa kaikki palestiinalaiset voidakseen ulottaa siionistisen puhtaasti juutalaisen väestön Palestiinaan -" joelta-mereen saakka". Toinen vaihtoehto on siirtää mahdollisesti eloon jääneet "muualle".

Näemme siten, että sama fasismia muistuttava henki on ollut valmisteilla Suomessa viime vuosikymmeninä. Nyt kysymys kuuluukin: haluammeko jatkaa sitä vai olisiko rauhanomaisempi presidentti ja elämänfilosofia Suomelle parempi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kokoomus-presidentti, militaristinen kova yhteiskunta, kansanmurhan hyväksyminen, USA-alistussuhde, valmistautuminen sotaan-ei rauhaan

Valheet tuhoavat lasten ja nuorten mielenterveyden

Sunnuntai 19.2.2023 klo 16.20 - Pirkko Turpeinen-Saari

Tapasin vuonna 1971 – 72 kaikki Helsingin huumepoliisin pidättämät 119 koululaista. Tapaamisen lisäksi nuoret täyttivät lyhyen kyselylomakkeen koskien heidän elämänolosuhteitaan.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin tutkin eri asiakirjalähteistä mitä näille nuorille oli tapahtunut. Ryhmä jaettiin kahteen: niihin, jotka olivat selvinneet hyvin (49 nuorta) sekä niihin, joiden selviäminen oli huono (70 nuorta). Yhdeksäntoista oli kuollut.

Huonosti selviämisen kriteereitä olivat: kuolema, vankeusrangaistus, psykiatrinen sairaalahoito tai rikollisen käyttäytymisen jatkuminen.

Tärkein yhteinen tekijä niiden joukossa, jotka selvisivät hyvin, oli se, että he olivat lomaketta täyttäessään ilmoittaneet, että heillä on HYVÄ KODIN ILMAPIIRI.

 

                                                       ***

Viimeisen vuoden aikana Suomi-kodissamme on vakavasti häiriintynyt ilmapiiri. Suomen presidentti ja pääministeri kertovat muunnettua totuutta maailman tapahtumista, erityisesti naapurimaastamme Venäjästä.

Heidän tarinansa perusteella lapsille ja nuorille on uskoteltu, että naapurinamme on uhkaava ja uhkaileva Venäjä. Presidentti ja pääministeri vaativat venäläisten tappamista ja rankaisemista paitsi asein, myös taloudellisesti. Presidentti kehuu maamme lähettävän tappavaa aseistusta Ukrainaan ja että meillä täällä aseiden olevan ”hyvin rasvattuja”.

Pääministeri Marin vuorostaan kiertää ympäri maailman kertomassa totuudeksi uskomiaan valheita saadakseen muutkin maat liittymään venäjä-vihaajien joukkoon. Viimeksi pari päivää sitten hän selosti mielipiteenään, että Krimin valtauksen jälkeen ”lännen” olisi tullut ryhtyä voimakkaampiin toimiin Venäjää vastaan – enemmän pakotteita ja muita toimia.

Tärkein väite, jota presidentti ja pääministeri toistavat ja tarjoavat myös valtamedian käyttöön, on se, että Venäjä olisi hyökännyt provosoimatta Ukrainan kimppuun helmikuussa 2022, ikään kuin sota olisi alkanut juuri tuolloin.

 

                                                    ***

Ukrainan sota alkoi v. 2014 Yhdysvaltojen johtamasta väkivaltaisesta vallankaappauksesta Kiovassa. Väkivallan avulla laillisesti vaaleilla valittu presidentti Janukovich ajettiin maasta ja Yhdysvallat asetti valitsemansa hallituksen johtamaan Ukrainaa. Valtaosan kansasta äidinkieli oli venäjä. Se menetti virallisen kielen aseman. Vähitellen sen käyttö kiellettiin kokonaan.

Vallankaappauksen johdosta laittomaksi muuttunut eduskunta julisti puhemies Turchinoviin suulla sodan Itä-Ukrainan Donbassille, koska nämä alueet eivät halunneet Krimin ohella alistua väkivaltaisesti valtaan nostettuun epädemokraattiseen hallintoon. Siitä lähtien Kiovan laiton hallitus ja eduskunta ovat armeijallaan pommittaneet Donbassia.

Krim pelastui julistautuen kansanäänestyksellä autonomiseksi. Venäjä varmisti autonomian ilman yhtäkään laukausta. Sen jälkeen Krim anoi uuden kansanäänestyksen jälkeen liittymistä Venäjän federaatioon. 

 

 

                                                      ***

Pääministeri Marinin Munchenissä viime päivinä esittämät kannanotot osoittavat, että hän tukee Yhdysvaltojen vallankaappauksella muutettua Ukrainan hallintoa eikä demokraattisesti vaaleilla valitun presidentti Janukovichin oikeutta toimia presidenttinä. Sen sijaan Yhdysvaltojen käyttämä väkivalta ja Ukrainan armeijan kouluttaminen jatkamaan NATOn avulla Itä-Ukrainan kansanmurhaa saa hänen kannatuksensa.

Krimin asukkaiden, jotka ovat suurimman osan historiastaan kuuluneet Venäjään ja joista suurin osa on identiteetiltään venäläisiä oikeus päättää demokraattisesti kohtalostaan ei sovi pääministeri Marinille.

 

                                                        ***

Nykyinen Yhdysvaltojen demokraattijohtoinen hallitus toteuttaa aseiden valmistajien tavoitteita. Nykyinen presidentti Biden, ulkoministeri Blinken, apulaisulkoministeri  Nuland ja eri tehtävissä toiminut Jake Sullivan ovat olleet mukana valmistelemassa ja toteuttamassa paitsi NordStream -terrori-iskua myös kaikkia presidentti Obaman aikana toteutettuja sotia, joissa on syntynyt miljoonia ihmisuhreja ja ääretöntä tuhoa.

Presidentti Obaman aikana kaikki toimet ovat tähdänneet Venäjän heikentämiseen. Kongressi antoi Obamalle valtuudet hyökätä Venäjän kimppuun tarvitsematta enää kääntyä sen puoleen.

 

                                                           ***

Obaman ja Bidenin joukkue on varustanut yhdessä NATOn kanssa, vallankaappauksesta lähtien Ukrainaa toimimaan astinlautana Venäjää vastaan. Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Francois Hollande ovat olleet juonessa mukana. 

Ukrainassa edelleen toimivat ja Yhdysvaltojen avulla voimistuneet natsijoukot ovat muuttaneet koko Ukrainan kulttuurin natsimyönteiseksi. Hitlerin ihailu ja venäjäviha on läpäissyt koko virallisen yhteiskunnan.

 

 

                                                    ***

Pääministerin ja presidentin mahdollistama vihan ja valheiden ilmapiirin voimistaminen on myös Suomessa johtanut natsihistoriamme peittelyyn ja itse asiassa sen glorifiontiin.

Suomen koulujen historianopetus ei ole valottanut nuorille riittävästi suomalaisten historiaa.

Lapsenlapseni ovat kertoneet, että kouluissa ei ole puhuttu marsalkka Mannerheimin suunnittelemista, rakennuttamista ja hallinnoimista keskitysleireistä Suomen miehittämillä alueilla Neuvostoliiton Itä-Karjalassa. Kuten Ukrainassa nyt, venäjää puhuvat neuvostoliittolaiset siviilit – naiset, vanhukset ja jopa vastasyntyneet lapset olivat aikanaan vainon kohteena. Karjalankieltä puhuville annettiin venäjänkielisten keräämät talven ruokavarat, huonekalut kuljetettiin 60 kuorma-autolla Suomeen. Venäjänkieliset sen sijaan suljettiin keskitysleireihin, joissa ihmiset kuolivat tauteihin, ravinnon puutteeseen ja pahoinpitelyihin. Pelkästään elokuussa 1942 500 ihmistä kuoli Petroskoin keskitysleirillä.

Suomi taisteli toisessa maailmansodassa liittoutuneita vastaan, Hitlerin kumppanina. Suomessa vallitsi samanlainen venäjävihan ilmapiiri kuin tällä hetkellä. Pääministeri Marin väittää Suomen voittaneet sotansa Venäjää vastaan ja vaatii, että Venäjä on voitettava nytkin. Hänellä ei ole mitään käsitystä oikeudenmukaisuudesta, totuudesta, demokratiasta tai historiasta.

Mannerheim ei Stalinin ansiosta joutunut vastaamaan sotarikoksistaan. Sen sijaan monet hänen upseeritovereistaan joutuivat vastuuseen – Mannerheimin vaietessa. Siten suomalaiset eivät käsitä ihailevansa sotarikollista. Mutta Suomen fasistiset järjestöt kiellettiin Pariisin rauhansopimuksessa. 

Ilmapiirin muuttumisen eräänä merkkinä on pidettävä sitä, että fasistisena kielletty Lotta-Svärd-järjestö on kokenut uuden tulemisen. Tasavallan presidentin puoliso esiintyi pääpuhujana Suurkirkossa pidetyssä järjestön 100- vuotisjuhlassa. Presidentti on myös ilmoittanut arvostavansa edeltäjistään eniten Risto Rytiä, joka oli ideologinen Saksan liittolainen.

 

                                                  ***

Nyt siis pääministeri on vaatinut, että ”lännen” on voitettava Venäjä. Suomen hallitus on lähettänyt sotaa käyvään Ukrainaan useita aselähetyksiä, joilla Kiovan hallitus tappaa Itä-Ukrainan asukkaita yhdeksän vuotta sitten aloittamassaan kansanmurhassa. Venäjä on tullut auttamaan itä-ukrainalaisia Kiovan hallituksen aloitettua helmikuussa uuden suurhyökkäyksen Donbassiin.

ETYJ-tarkkailijoiden toteama Kiovan hallituksen hyökkäys on totta. Venäjä reagoi tähän. Venäjän hyökkäys ei ollut provosoimaton, vaan provokaatiota seurannut vastatoimenpide kansanmurhan estämiseksi.

Suomen hallitus ja presidentti ovat luoneet edellytykset valtamedian valehteluun. Valtamedia puhuu säännönmukaisesti Venäjän aloittamasta ”provosoimattomasta” hyökkäyksestä Ukrainaan.

Jotta lapset ja nuoret saadaan uskomaan maan johdon ja valtamedian valehtelua, valhe on toistettava päivittäin. Venäjän presidentti ja Venäjä on esitettävä pahana ja uhkaavana, jopa uhkailevana. Mitä lapset ja nuoret näkevät muuta kuin valtamedian TV-uutisia ja iltapäivälehtien lööppejä?

Kuinka monessa perheessä vanhemmat pystyvät ottamaan selvää todellisuudesta, jos valtiojohto ja valtamedia valehtelevat. Kuinka moni koulun opettaja seuraa tapahtumien taustoja voidakseen kertoa lapsille totuuden, kun tähänkään saakka ei ole voitu kertoa tosiasioita naapuristamme Venäjästä? Kuinka opettaja voi kertoa tiedoistaan, jos lasten kotona eletään toisessa todellisuudessa?

 

                                                        ***

Tosiasia on se, että Yhdysvaltojen aseteollisuus hyötyy Ukrainan sodasta ja toivoo kaikkien sotien kestävän mahdollisimman kauan ja että uusia sotia aloitetaan mahdollisimman usein.

Venäjä sen sijaan pitää ukrainalaisia veljeskansanaan eikä haluaisi vahingoittaa heitä. Eikä suurin osa ukrainalaisistakaan halua vahingoittaa venäläisiä, puhumattakaan venäjää puhuvia ukrainalaisia.

Pääministerin ja presidentin ilmaisema halu tappaa venäläisiä on kummallista. Venäläiset eivät ole tehneet pahaa suomalaisille. Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana Venäjä on suhtautunut suomalaisiin kuin isä hieman kurittomiin lapsiinsa. Suomella on ollut onni saada vakaita kypsiä presidenttejä aina 1980-luvulle saakka. Henkinen kypsyys on taannut ystävälliset suhteet naapurimaahamme.

Venäjä kansan syvällinen sivistys ja sen nykyisten johtajien kärsivällisyys ja myönteisyys on edelleen jättänyt ovet auki Suomen poliitikoille palata todellisuuteen. Nykyisten johtajien aikana tuo paluu ei mielestäni ole mahdollinen.

Sivistys ja humanismi kasvavat sisältäpäin. Niitä ei voi kauhalla antaa.

 

                                                       ***

Suomen liityttyä Yhdysvaltojen sotateollisuutta palvelevaan Euroopan unioniin, tilanne on ratkaisevasti muuttunut. Suomi ei enää toimi itsenäisesti vaan on alkanut palvella sotateollisuutta – Jugoslavian hajottamissodat ensimmäisenä esimerkkinä. Suomi alkoi käyttäytyä itselleen ja omalle identiteetilleen vieraasti.

Yhdysvaltojen luovuttua Bratislavan kokouksessaan v. 2000  virallisestikin kansainvälisten lakien  noudattamisesta, Suomi on ollut vain yksi nappula sen strategisessa pelissä.

Toimiessaan 1990-luvulla EDU:n puheenjohtajana Helmut Kohlin pyynnöstä presidentti Niinistö on  tempautunut mukaan ”kommunismin kitkemiseen” ja sotateollisuuden palvelemiseen.

Presidentin ideologia on selvä. Pääministeri Marinilla vuorostaan on ideologinen kuiskaaja, jolle Suomen etu ei ole ensisijainen.

 

                                                      ***

Suomen lapset ja nuoret on upotettu vihan ja valheiden ilmapiiriin. Jos henkilökohtaisella tasolla nuorten kodin ilmapiirillä on ratkaiseva osuus säilyvätkö nuoret poissa huumeiden, rikosten ja varhaisen kuoleman kohtalolta, lienee koko yhteiskuntaa kattavalla vihan ilmapiirillä vielä paljon suurempi vaikutus. 

Se vaikuttaa vanhempien työpaikoilla, kouluissa ja harrastuksissa lisäten ahdistuneisuutta ja eripuraa myös kodeissa. Nyt jo lapset ja nuoret reagoivat rikoksilla, väkivallalla ja huumeiden lisääntyvällä käytöllä. Vielä näitä seikkoja vahingollisempaa on se, että rasismi ja syrjintä venäläisiä kohtaan on Suomessa hyväksyttyä. 

1990-luvulla näin kuinka lama vaikutti perheisiin. Valtiojohdon viimeaikaiset ratkaisut ja toimet johtavat jälleen itse aiheutettuun lamaan, jonka seuraukset tiedämme. Valheet laman aiheuttajista eivät toimi.

Lasten ja nuorten mielenterveys ei kestä valtiojohdon synnyttämää vihan ilmapiiriä eikä laman vaikutuksia palveluiden saantiin.

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: presidentti Niinistö, pääministeri Marin, valheet Ukrainan sodasta, Suomi-kodin ilmapiiri, Lasten ja nuorten mielenterveys, venäjäviha, venäläisten tappaminen, Krim, sotateollisuuden tavoitteet, Obama, Biden, Blinken, Nuland, Sullivan, Ukrainan vallankaap

SUOMI ON MUUTTUNUT VIHAN,RASISMIN JA VALEHTELUN MAAKSI

Maanantai 5.9.2022 klo 15.44 - Pirkko Turpeinen-Saari

Presidentti Sauli Niinistön, pääministereiden Alexander Stubbin, Juha Sipilän ja Sanna Marinin valtakausilla Suomi on vajonnut valehtelun, rasismin ja vihan yhteiskunnaksi.

Kuten viimeisten vuosikymmenten aikana olen kuvannut kirjoissani ja blogeissani, Yhdysvaltojen johtama yksinapainen maailma on pohjautunut juuri rasismiin, fasismin tukemiseen ja luonnonvarojen ryöstöön. Heti toisen maailmansodan päättymisen jälkeen Yhdysvallat suuntasi ponnistuksensa ensin Neuvostoliiton ja nyt Venäjän tuhoamiseen.

YK:n äänestyksessä vuonna 2021 vain Yhdysvallat ja Ukraina tukivat fasismia ja natsismia, EU-maat vielä tuolloin pidättäytyivät ottamasta kantaa.

Vain runsasta puolta vuotta myöhemmin EU-maat ovat kiiruhtaneet Yhdysvaltojen rinnalle tukemaan Ukrainan vuosikymmenten aikana voimistunutta natsismia, joka ilmenee toisen maailmansodan aikaisten natsi johtajien ”sankaruuden” kunnioittamisena, muistomerkkeinä, demokratian purkamisena, puolueiden kieltämisenä, rasistisena suhtautumisena venäjänkieliseen vähemmistöön, romaneihin ja juutalaisiin sekä tärkeimpänä: aseellisena väkivaltana Itä-Ukrainan pääasiassa äidinkielenään venäjää puhuvaa väestöä kohtaan.

 

                                                         ***

Yhdysvaltojen ja NATO-maiden pommitusten aiheuttamien raunioiden vielä savutessa Jugoslaviassa, Afganistanissa, Irakissa, Libyassa ja Syyriassa samat maat jatkavat tuholaistoimintaansa Ukrainassa.

Yhdysvaltojen johtama ja useiden EU-maiden mahdollistama verinen vallankaappaus syöksi Ukrainan syvälle laittomuuden tilaan vuonna 2014. Sitä on seurannut Yhdysvaltojen määräysvallassa olevan Kiovan nukkehallituksen sota Itä-Ukrainan Donbassia vastaan.

Korruptio, köyhyys ja tarttuvat taudit kuten tuberkuloosi ja AIDS ovat Ukrainan vitsaus. Työläisten asema on heikko, koska ammattiyhdistysten toimintaedellytykset ovat surkeat. Viljelysmaat on yksityistetty Yhdysvaltojen vaatimuksesta.

Ukrainan natsijärjestöt kehuvat omaavansa maassa enemmän vaikutusvaltaa kuin mitä eri vaalit osoittavat. Soihtukulkueet, kidutukset, venäjänkielisten asukkaiden tai Venäjää tukevien yksilöiden murhat ja teloituslistat ovat arkea. Samaan aikaan toisen maailmansodan natseista saadun voiton kunniaksi pystytettyjä muistomerkkejä hautoineen tuhotaan kaivinkoneilla.

Ukrainassa ei ole mitään demokraattisen valtion tunnusmerkkejä. Ei laillista eduskuntaa, ainoastaan yksi puolue, ei laillista hallitusta koska ei ole puolueita, ei itsenäistä armeijaa vaan ainoastaan USA:n johtama NATOn osittain kouluttama ja Yhdysvaltojen ja EU-maiden aseistama sisäisesti hajanainen joukko, johon natsi -pataljoonat on integroitu. 

Armeija rikkoo kaikkia kansainvälisiä sopimuksia. Se kokoaa tukikohtansa sairaaloihin, lastentarhoihin, kouluihin ja muihin siviilikohteisiin miinoittaen ympäristön, jotta siviilit eivät pystyisi pakenemaan. Mariupolin Azovstalin metallitehtaaseen oli keväällä 2022 koottu tuhansia siviilejä ihmiskilviksi. Kun natsijoukot antautuivat, tehtaan uumenista ryömi myös NATO-kenraaleita, muun muassa Kanadan armeijan komentajaksi joulukuussa 2021 valittu kenraali, jotka kuljetettiin Venäjälle.

Sama tapahtui Syyriassa. Syyrian armeijan vapauttaessa Aleppon kaupungin terroristien vallasta NATO-maiden kaivamista jihadistien käyttöön varatuista bunkkereista kömpi ulos useita NATO-maiden upseereita, joiden värivallankumoushanke oli Venäjän ja Syyrian armeijoiden työn surauksena epäonnistunut.

 

                                               ***

 

Miten tämä kaikki liittyy Suomen vajoamiseen kohti valheiden, rasismin ja fasismin kuilua?

Siten, että mitään yllämainituista tiedoista emme ole kuulleet tasavallan presidentin tai mainittujen pääministerien suusta, puhumattakaan että media olisi raportoinut asioista niiden oikeilla nimillä.

Kun Venäjä pelasti Krimin asukkaat Donbassin asukkaiden kohtalolta vuonna 2014, asia käännettiin Suomen presidentin toimesta kasakkamaiseksi toisen omaisuuden ryöstöksi.

Krimin asukkaat olivat jo 2000-luvun alusta tavoitelleet pääsyä Venäjän yhteyteen. Kiovan verisen vallankaappauksen jälkeen Ukrainan autonominen alue Krim päätti ensin itsenäisyydestään. Itsenäistymisen jälkeen se anoi liittymistä Venäjään. Liittymishalu vahvistettiin  rauhanomaisesti, ilman laukaustakaan, äänestyksellä kuten autonomiapäätöskin.

 

                                                   ***

Kiovan natseihin tukeutuva hallitus ja erityisesti natsipataljoonat aloittivat hyökkäyksen valmistelun Donbassia kohtaan helmikuun 2022 puolivälissä. ETYJ:n tarkkailijat vahvistivat tämän tapahtuneeksi. Peläten joutuvansa yksin taistelemaan NATO:n varustamia Kiovan joukkoja vastaan, Donbass päätti julisti alueensa itsenäiseksi ja pyysi naapurivaltio-Venäjältä apua.

Donbassin asukkaista 95% on äidinkieleltään venäjänkielisiä. Koko Ukrainan Mustanmeren rannikko on asutukseltaan venäjänkielistä, joilta Kiovan hallitus on kieltänyt venäjän kielen puhumisen julkisella paikalla, äidinkielisen kouluopetuksen, TV-asemat, sanomalehdet, Venäjällä käymisen jne. Esimerkiksi Odessan kaupungin väestöstä 75% on venäjänkielisiä.

 

                                               ***

Suomen presidentti, mainitut pääministerit hallituksineen ja Suomen media vaikenevat Ukrainan venäjänkielisten asukkaiden sorrosta. Ne kaikki puhuvat ja kirjoittavat Ukrainasta ikään kuin se olisi yksi maa ja yksi kansa.

Se, että Venäjä ei tälläkään kerralla voinut jäädä katsomaan sivusta äidinkieleltään venäläisten tappamista, on Suomessa tuomittu. Suomen valtiojohdon ja median mukaan venäjänkielisten tappaminen on siis OK.

Koska tämä venäjänkielisten tappaminen Ukrainassa on ok, täytyy venäläisten tappamisen muutenkin olla ok?  Suomen eduskunnan ulkoasiain valiokunnan puheenjohtajaksi valittu Jussi Halla-Aho hyväksyy julkisesti venäläisten tappamisen. Hänen mukaansa Ukrainan sotatoimissa tuhotun venäläispanssarin voisi myös tuoda Suomeen ja sijoittaa Venäjän suurlähetystön lähettyville. Onko tämä rasismia?

 

                                                        ***

Suomen valtiojohdon ensimmäinen merkittävä julkinen askel kohti rasismia ja fasismia oli estää Venäjän valtuuskunnalta pääsy Helsingissä pidettyyn ETYK- juhlakokoukseen vuonna 2015. Valtuuskunnalta kiellettiin viisumi. Yhdysvaltojen valtuuskunnan lisäksi USA:n laivasto teki kokouksen aikana vierailun Helsinkiin ja laivaston soittokunta piti  Suomenlinnan kirkossa konsertin.

Voiko vielä räikeämmin rikkoa Urho Kekkosen perintöä kansainvälisestä ystävyydestä ja rauhasta, mitä sekä Pariisin rauhansopimuksella että ETYK:llä pyrittiin turvaamaan. 

 

                                                          ***

Valtiojohdon ja median valehtelun aikakausi alkoi jo 1990-luvulla. Sitoutuminen yhteistyöhön Yhdysvaltojen armeijan kanssa asetilauksilla sekä poliittisella yhteistyöllä EU:ssa varsinkin USA:sta riippuvaisen Saksan kanssa oli ratkaisevaa. Saksassa oli vielä 1990-luvulla 300 000 yhdysvaltalaissotilasta. Balkanin sodissa ei vain Yhdysvallat mutta myös Helmut Kohlin Saksa teki yhteistyötä natsien ja jihadistien kanssa, mitä Suomi aktiivisesti tuki.

Suomen valtiojohto ja media valehtelivat tietääkseni ensimmäisen kerran kohtalokkaasti ja USA:han maamme sitovalla tavalla Racakin kylän taistelusta. Valheen seurauksen Yhdysvallat ja NATO aloitti Jugoslavian/Serbian pommitukset.

Sen jälkeen valehtelusta on tullut ”maantapa”, jota nyt siis edustavat valtiojohto ja media/ kansan tietämättä.

 

                                                          ***

Alexander Stubb valehteli Venäjän aloittaneen Georgian pommitukset, kun sota alkoi Georgian suorittamalla Etelä-Ossetian pääkaupungin Tshinvalin pommituksella.

 

                                                          ***

Stubbin hallituksen ja presidentti Niinistön valtuuttamana ja ulkoministeri Erkki Tuomiojan läsnäollessa Suomen armeijan komentaja allekirjoitti parlamentaarisen käsittelyn ulkopuolella NATO:n isäntämaasopimuksen. Sopimus on vastoin Pariisin rauhansopimuksen henkeä ja Suomen ja Venäjän välisen ystävyyssopimuksen kirjainta. 

Suomi heittelee valtiollisia sopimuksia ulos ikkunasta kuin roskapaperia.

Juha Sipilän hallitus vuorostaan valtuutti Suomen median valehtelemaan. Hallitus rakensi Mediapoolin, turvallisuuskomitean huoltovarmuuskeskuksen alaisen mediasensuurin. Vuodesta 2015 lähtien Suomen media on tarkoin sensuroitu. Sitä vahvistamaan maahamme kutsuttiin NATO:n hybridikeskus varmistamaan tiedonvälityksen NATO-myönteisyys. Maamme sanomalehtien päätoimittajat olivat ilmoittautuneet jo vuonna 2000 NATO-jäsenyyden kannattajiksi.

 

                                                   ***

Suomen valtiojohto ja media alkoivat kutsua Venäjän vastatoimia Kiovan hallituksen hyökkäykselle Donbassin kimppuun ”Venäjän hyökkäyssodaksi”.

Valtiojohto ja media ovat vaienneet Venäjän operaation humaanista puolesta ja rajatusta luonteesta.

Sen sijaan, että Suomi yhdessä EU-maiden kanssa olisi pyrkinyt auttamaan perusongelman, eli venäjänkielisen väestön hengen ja oikeuksien säilyttämisessä, Suomi on asettunut USA:n ja natsien tukeman Kiovan hallituksen murhanhimoisten suunnitelmien tukijaksi.

Konfliktin aikana murhanhimo on toteutunut paljaasti muun muassa Kiovan hallituksen suorittamina ydinvoimalan pommituksina jopa kansainvälisen tarkastusryhmän läsnäollessa.

 

                                                          ***

Ratkaisuyritysten ja Venäjän ja Ukrainan välisten rauhanneuvottelujen tukemisen sijaan, Suomi on asemoitunut lähettämään aseita Kiovan natsi-hallitukselle. Sen lisäksi Suomen pääministeri Sanna Marin on eri puolilla maailmaa liikkuessaan vaatinut Ukrainan voiton tukemista tarkoittaen tällä USA:n tukeman natsi -hallinnon voittoa.

Sen lisäksi Suomi on osallistunut USA:n vuoden 2014 vallankaappauksesta lähtien Venäjälle asetettujen pakotteiden keskeiseksi tukijaksi. Sotilasteknisen operaation alusta lähtien Suomi on vaatinut energianostoboikottia. ”Kaikki suhteet Venäjään on katkaistava” on pääministeri Marinin mielilause. Energianostoboikotilla on tarkoitus estää ”Putinin sotakassan kasvua”.

Toinen mediassa toistuva väite on että ”Venäjä/Putin käyttää kaasua aseena”. Sen mukaan Venäjä ei lähettäisi putkia pitkin kaasua, vaan rajoittaisi kaasuntuloa. Tosiasiassa Venäjän Gasprom on rakentanut 10 miljardia maksaneen kaasuputken Nordstream II. USA:n vaatimuksesta Saksa ei ottanut sitä käyttöön. Nordstream I vaatii vuosihuoltoa. Tuo huolto on tehty vaikeaksi ”lännen” asettamien pakotteiden vuoksi. Huolto edellyttäisi yhteistyötä Kanadan kanssa, mutta se on takkuillut. Huollon viivästymisen syy on jälleen kohdistettu Venäjään. Jos Nordstream II olisi käytössä, Nordstream I:n tilapäinen poissaolo käytöstä ei olisi ongelma.

EU on määrännyt venäläisen kaasuntuonnin boikotin, joka tulee toteutuessaan aiheuttamaan katastrofin Euroopan maihin; inflaation, pankkikriisin, sähköpulan köyhien paleltumisen kylmään tai nälkään. Tämän kaiken pääministeri Marin on käskenyt suomalaiset kestämään, jotta "Ukraina voittaa". 

Suomen valtamedia on vaiennut Euroopassa jo alkaneista laajoista hallitustenvastaisista mielenosoituksista. Hollannin ja Saksan maanviljelijät ovat ajaneet traktorinsa kaupunkien hallintorakennusten eteen. Tsekissä 70 000 mielenosoittajaa kokoontui vaatimaan Venäjän pakotteiden purkamista. Italian Napolissa kansalaiset ovat polttaneet sähkölaskujaan ja Sisilian kalastajat ovat lopettaneet kalastuksen polttoaineen hinnan noustua ylivoimaiseksi.

 

                                                         ***

Toisen maailmansodan aikaisen Euroopan maiden natsimielisyys on alkanut jälleen kohottaa päätään. Baltian maissa, Puolassa ja Ukrainassa vietetään Hitlerin natsi -liittolaisten kunniaksi soihtukulkueita, pystytetään monumentteja ja tuhotaan toisen maailmansodan puna-armeijan voittoa kunnioittavia monumentteja. Tätä vaaraa lieventämään vietettiin Moskovassa 20. elokuuta ensimmäistä globaalia antifasistista kokousta joista on tarkoitus tulla jokavuotisia.

Suomessa natsimyönteisyys ilmenee pääministeri Marinin muistuttaessa, että Suomi ei ole riittävästi ottanut mallia Eestin ja muiden Baltian maiden kehityksestä. Näissä maissa venäjänkielisten asukkaiden asema on toisen luokan kansalaisen asema, vaikka maat ovat EU:n jäsenmaita. Fanaattinen Kiovan hallituksen tukeminen ja piittamattomuus demokratiaa vaatineiden Donbassin asukkaiden kohtalosta on sydäntä särkevää ja julmaa.

Anti-fasistisessa kokouksessa todettiin, että venäläisiin suhtautuminen Euroopassa muistuttaa natsismia. Kansallisuuteen perustuvaa syrjintää en olisi uskonut enää näkeväni Euroopassa. Yhdysvalloissa olen nähnyt rasismin omin silmin. Fasismin tukemisen polku liittyy maan oligarkkien tavoitteisiin enkä siksi ihmettele sitä. EU:n kohdalla Saksan ja Suomenkin riippuvuus Yhdysvalloista ja sen koetuista eduista nyt Ukrainassa on johtanut nykytilaan. 

Suomen valtiojohdon sydämettömyys on mykistävä. Mediapoolin ja taloudellisen riippuvuuden vaikutus Suomen Yleen ja muuhun median toimittajakuntaan olisi ehkä lähinnä säälittävää, mutta tiedonvälityksen valheellisuuden seuraukset kohdistuvat pommin tavoin koko Suomen kansaan.

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukraina, Kiovan natsi-hallitus, suomalainen rasismi, fasismin vastainen kv kokous, Venäjä Ukrainan venäjänkielisten liittolaisena, USA, pääministerin Venäjä-viha, presidentti Niinistön petos, Ukrainan sisällissota, poliitikkojen valehtelu, rasismi,

Angela Merkel ja Saksan liukuminen kohti natsismia

Lauantai 25.6.2022 klo 17.16 - Pirkko Turpeinen-Saari

Luin yhdysvaltalaisen Kati Martonin analyysin Angela Merkelistä. Kirjailija on amerikkalaisen diplomaatin Richard Holbrooken vaimo. Koko kirja on laadittu kylmän sodan silmälasit silmillä. Siten ei ihme, että juuri tämä teos on käännetty suomeksi WSOY:n, mediapoolin jäsenen toimesta.

Lukiessa Martonin tekstiä jään pohtimaan, onko tämä kirja kertomus hänestä itsestään, hänen ajatusmaailmansa kehityksestä sosialistisen Unkarin taakseen jättäneenä ja sen vaurioittamana henkilönä.

Lukijana joudun kysymään, onko tässä todella Merkel mielipiteineen ja vaiko kirjailija käsityksineen. Kuten yleensäkin, luen mieluiten objektiivisuuteen pyrkiviä elämäkertoja. Toisaalta on tietysti hyvä, että kirjoittajan tausta ja lähtökohdat ovat tiedossa.

Varhaiseen keski-ikään saakka Merkel eli sosialistisessa Saksan demokraattisessa tasavallassa. Hän suoritti fysiikan maisterin tutkinnon ja siirtyi Saksojen yhdistymisen jälkeen politiikkaan Helmut Kohlin suojeluksessa.

Ensimmäisessä ministerin postissaan 1991 alkaen Merkel toimi naisten ja nuorison asioista vastaavana ministerinä, myöhemmin ympäristöministerinä.

 

                                                                          ***

 

Angela Merkelin isä oli ”lännestä” Itä-Saksaan muuttanut pastori, minkä vuoksi sosialistisessa maassa Merkelin perhettä pidettiin porvarillisena. Merkelin vakaumus on syvästi uskonnollinen. Hänen isäänsä pidettiin sosialistina eikä tämä tai Merkelin äiti koskaan äänestäneet tytärtään vaaleissa.

Merkelin maailmankuvassa juutalaisten kärsimykset Hitlerin ajan Saksassa muodostavat keskeisen tekijän. Hänen käyntinsä Israelissa ovat eräänlaisia Canossan matkoja katumusharjoituksineen. Sen sijaan Jugoslavian hajottaminen ja serbien kärsimykset Hitlerin Saksan ja fasistisen Kroatian vallan alla ei näytä merkinneen Merkelille mainittavasti mitään – kirjailija ei niitä mainitse.

On hämmästyttävää, että osallistuminen Helmut Kohlin hallitukseen ei ole tuonut Merkelin tietoisuuteen mesenaattinsa yhteistyötä Kroatian natsien ja Yhdysvaltojen natsidiasporan kanssa. Eikö nais- ja nuorisoasiain ministeriä otettu mukaan keskeisiin sotapoliittisiin neuvotteluihin?

EU-Saksa aloitti Jugoslavian hajottamisprosessin yhteistyössä Yhdysvaltojen kanssa. Ensimmäinen askel oli kansainvälisten sopimusten ja Jugoslavian perustuslain vastainen Kroatian itsenäisyyden tunnustaminen. Sen seurauksena Kroatia aloitti USA:n ja sen NATO-liittolaisten kanssa sodan Jugoslavian liittoarmeijaa vastaan. Kohl auttoi hankkimaan aseita Itä-Saksan jäljelle jääneistä varastoista. USA:n natsidiaspora ja Osama bin Laden auttoivat sodan rahoituksessa.

Teoksen kirjoittajan aviomies Richard Holbrooke oli keskeinen diplomaatti Jugoslavian hajottamissotien aikana.

Jugoslavian hajottamisesta hyötyi Yhdysvaltojen sotateollisuus. Loppuvaiheen pommitukset olivat sille tuottoisia. Yhdysvalloilla oli Saksojen yhdistymiseen saakka 300 000 sotilasta Länsi-Saksan maaperällä, mutta se halusi sillanpääaseman myös Balkanille tavoitteenaan koko Jugoslavian miehitys.

 

                                                                      ***

Oletetaan, että Angela Merkel ei tiennyt mitään Jugoslavian hajottamissotien natsikytköksistä. Mikä sitten selittää hänen solahtamisensa tuohon Kohlin ajamaan prosessiin?

Lukijalle nousee mieleen eräs syy: Angela Merkelin lähes lapsenomainen Amerikan ihailu. Kulutustavaroiden puutteen keskellä Itä-Saksan kasvatti, kuten muutkin hänen maanmiehensä, toivoi saavansa samanlaisen farkku/cocacola -maailman kuin ”lännessä”. Angela olikin ensimmäinen koululuokassaan, jolla jo sosialismin aikaan oli farkut. Hän oli saanut ne ”lännessä” asuvilta sukulaisiltaan.

Muistan omasta lapsuudestani ensimmäisen matkan Yhdysvaltoihin vuonna 1950. Olin 9-vuotias ja pääsin sisareni kanssa äidin kongressimatkalle mukaan kuukauden mittaiselle vierailulle eri puolille Yhdysvaltoja. Kävimme vaarini veljen, maailmanmestaripainija Väinö Ketosen kotona Massachusettsissa. Astuessamme omakotitaloon sisään näimme sisareni kanssa eteisessä ison pahvilaatikon täynnä appelsiineja. Se vaikutti sodanjälkeisen säännöstelyn maasta tulleille pikkutytöille ihmeeltä.Lukiessani Merkelin rajatonta Amerikan ihailua mieleeni muistuu tuo oma kokemukseni.

Samalla matkalla koin kuitenkin myös bussissa lehahtaneen valkoisten amerikkalaisten kauhun kipittäessäni bussin takaosaan, jossa oli vain mustia matkustajia. Valkoiset ja mustat olivat yhtä kauhuissaan tästä tavattomasta teosta. Appelsiinit ja mustien asema tarjosivat melko realistisen kuvan todellisuudesta.

Merkelin kodalla realismi paljastui paljon myöhemmin, kun paljastui että presidentti Obaman hallinto oli kuunnellut hänen henkilökohtaista puhelintaan.

 

 

                                                                         ***

Seuraava liittohallitus sosialidemokraatti Gerhard Schröderin ja vihreiden  johdolla ryhtyi pommittamaan Serbiaa v. 1999 yhdessä NATO-liittolaisten kanssa palvellakseen Yhdysvaltojen miehitysvaltaa. Pommitukset päättäneessä sopimuksessa YK totesi Kosovon olevan Serbian maakunta, mutta Suomen presidentin johdolla serbiomaisuus siellä konfiskoitiin ja Saksan sivustatuella Kosovo julistettiin laittomasti itsenäiseksi.

 

                                                                          ***

Merkelin pitkä liittokanslerikausi kesti 15 vuotta. Sinä aikana suhteet Venäjän ja kiihtyvästi laajenevan EU:n ja NATO:n välillä heikkenivät. Yhdysvaltojen painostuksesta ja kiristystoimien perusteella EU:n ja NATO:n tulkinnat Afganistanin, Irakin, Georgian, Syyrian, Libyan ja Ukrainan sodista saivat Amerikan sotateollista kompleksia tukevat harhaiset tulkinnat lännen valtamedioissa.

Merkelin elämäkerran kirjoittaja nimittää Yhdysvaltojen väkivaltaista, tarkka-ampujien ja natsien avulla toteutettua Ukrainan vallankaappausta v. 2014 ”Putinin sodaksi”. Tosiasiassa Yhdysvaltojen asettama laiton eduskunta ja hallitus julisti eduskunnan puhemies Turchinovin suulla Itä-Ukrainalle ”terrorismin vastaisen sodan”. Donbassin asukkaita, jotka eivät hyväksyneet vallankaappausta, vaan kannattivat demokraattisesti valittua presidenttiä, kutsuttiin länsimedian vahvistuksella”terroristeiksi”. Krimin asukkaiden pako natsien kynsistä sai myös lännen tuomion. Presidentti Putinin Venäjää rangaistiin Yhdysvaltojen ja useiden EU-maiden toteuttamasta vallankaappauksesta.

Angela Merkel osallistui Minskin sopimuksen laatimiseen. Tavoitteena oli autonomian säätäminen Donbassin pääasiassa venäjää äidinkielenään puhuvalle väestölle. Donbassin pommitukset saivat kuitenkin jatkua 8 vuotta 14 000 siviilin ja 400 lapsen menettäessä henkensä Ukrainan vallankaappauseduskunnan säätäessä venäjänkielisen väestön demokraattiset oikeudet poistavia lakeja. Niiden mukaan koulunkäynti venäjänkielellä on laitonta, oppositiopuolueet on lakkautettu, natsipataljoonat on integroitu armeijaan ja tiedustelupalveluun, venäjänkieliset sanomalehdet ja TV-ohjelmat ovat kiellettyjä. Merkel vaikeni.

 

Samaan aikaan kun Angela Merkel suree juutalaisten kohtelua Saksan valtaamilla alueilla toisen maailmansodan aikana, hän ei ole huomaavinaan sitä, että Ukrainan natsit ja niiden vaikutuksen alainen hallitus toimii kuin Hitler aikoinaan. Ainoa johtopäätös on se, että Saksan on hyväksyttävä Yhdysvaltojen vallankaappaus ja sen jälkeinen NATO: n yhä voimistuva vaikutus Ukrainassa oman riippuvuutensa seurauksena.

 

                                                                    ***

Angela Merkelin perijätär, Euroopan komission johtaja Ursula von der Leyen on tuhonnut EU:n ja Venäjän suhteet. EU on pystyttänyt Suomen turvallisuuskomitean alaisen Mediapoolin kaltaisen sensuurin koko Eurooppaan. Objektiivinen tiedonvälitys on lakkautettu, venäläiset RT-news ja Sputnik on sensuroitu kattavasti. 

Todellisuuden kieltävä ilmapiiri on johtanut siihen, että Venäjää halutaan rangaista siitä, että se haluaa kaikkien maiden turvallisuudesta huolehdittavan tasaveroisesti eikä yksinapaisen USA-johtoisen maailmanjärjestyksen pohjalta. Rikollisen ryöstöpolitiikan, rasismin ja natsismin tukemisen on loputtava. 

 

                                                                         ***

Venäjän presidentti Vladimir Putinin puhe Pietarin talousfoorumissa 17.6.2022 oli valtiomiehen puhe. Euroopassa ei ole toista johtajaa, joka ansaitsisi saman tittelin sen syvällisessä merkityksessä.   

 

                                                                         ***

On luonnollista, että juuri WSOY julkaisee tällaisen kylmäsotahenkisen muistelmateoksen. Se täydentää viimeiset kolme kuukautta maassamme vallinnutta joukkopsykoosia. Paluu 1930-luvulle on tapahtunut presidentti Sauli Niinistön ja pääministeri Sanna Marinin johdolla. Itsenäisestä Suomesta ei ole enää jälkeäkään. Suomi seuraa Saksan askelissa kohti natsismia.USA:n luoma natsi- Ukraina on saanut Suomen valtiojohdolta myös aseellisen tuen.

 

 

 

                            

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Angela Merkel, Saksan itsenäisyys, USA:n vallankäyttö, natsi-Ukraina, Venäjä, presidentti Putin, Ursula von der Leyen,

HYVÄÄ VOITONPÄIVÄÄ VENÄJÄ!

Maanantai 9.5.2022 klo 14.55 - Pirkko TurpeinenSaari

Venäjä on Suomen kansalle läheisin ja rakkain naapuri.

Osana Venäjää, autonomian aikana, Suomi alkoi nousta jaloilleen kohti itsenäisyyttä.

Venäjän suurruhtinaskunnan osana suomalaiset, niin miehet kuin naiset saivat äänioikeuden, naiset, ensimmäisinä maailmassa.

Suomen pääomapiirit ryhtyivät kiireesti etsimään uutta isäntää Saksasta.

Suomen sosialidemokraattienemmistöinen eduskunta julisti Valtalailla 18.7.1917 itsenäisyyden.

Pääomapiirien edustaja, äänestyksessä häviölle jäänyt Ernst Nevanlinna kiiruhti Pietariin ja sai ministerivaltiosihteeri Enckellin suosittamaan Venäjän väliaikaiselle hallitukselle Suomen eduskunnan hajottamista, jotta itsenäisyysjulistus mitätöityisi.

Jo elokuussa 1917 Saksan sotilasjohto kokoontui keskustelemaan Suomen politiikastaan. Se ei pitänyt mahdottomana aseellisen avun antamista Suomelle. Saksa piti Baltian maita, joihin se katsoi myös Suomen kuuluvan, omana valtapiirinään.

Eduskunnan hajottamisen jälkeen oli pakko järjestää uudet vaalit, jotka porvarilliset puolueet voittivat.

Syksy käytettiin suojeluskuntien rakentamiseen ja Saksan tuen saamiseen.

Porvarilliset puolueet suostuivat julistamaan Suomen itsenäiseksi odottaen siirtyvänsä osaksi Saksan keisarikuntaa olosuhteiden kehityttyä myönteisiksi.

Venäjä tunnusti Suomen itsenäisyyden vuoden vaihtuessa ja suomalaiset saivat tunnustuskirjelmän Vladimir Leninin kädestä. Kiitos Venäjä anteliaisuudesta!

Pääomapiirit eivät jääneet toimettomiksi.

Tammikuun alussa Suomen eduskunta keskusteli armeijan perustamisesta. Porvarit halusivat suojeluskuntiin pohjautuvan armeijan. Sosialidemokraatit sen sijaan vaativat kansanarmeijaa, jonka ratkaisuista päättäisi toimikunta, jossa olisi yhtä paljon sosialidemokraatteja kuin porvareita. Äänestyksessä suojeluskuntiin pohjautuva armeija voitti ja muutamaa päivää myöhemmin kenraali Mannerheim valittiin ylipäälliköksi ja hän aloitti sodan alkamalla riisua aseista venäläisiä sotilaita, jotka eivät itsenäistymisen jälkeen olleet ehtineet käytännön syistä poistua maasta.

Porvarillisten voimien ja pääoman voiton sisällissodassa takasi Suomeen jääkärien kanssa ja heidän saapumisensa jälkeen Suomeen saapunut Saksan keisarillinen armeija. Valtionhoitajaksi valittu Mannerheim salli heimosotureiden ylittää valtakunnan rajan ja käydä taisteluita Itä-Karjalassa tavoitteenaan Pietarin hallituksen kaataminen ja yhteiskuntajärjestyksen muuttaminen.

Neuvosto-Venäjällä ja Neuvostoliitolla ei ollut aikeita toimia vastaavalla tavalla Suomessa.

1920-1930-luvut olivat suomalaisen natsismin rakentumisen aikaa. Jo 1920-luvulla Sosialistisen työväenpuolueen eduskuntaryhmä pidätettiin, kirjapainot suljettiin ja alkoi systemaattinen demokratiaa ja rauhaa ja hyviä suhteita Neuvostoliittoon tavoittelevien ihmisten vaino. Kehitys oli edellä natsi-Saksan vastaavaa kehitystä.

Neuvostoliitto seurasi Suomen kehitystä, yhteistyötä Saksan armeijan kanssa, yhteisiä sisällissodan voitonjuhlia, yhteisiä sukellusvene- ja armeijavierailuita huolestuneena.

Kesällä 1939 Suomessa vierailivat sekä Englannin että Saksan armeijoiden ylipäälliköt. He seurasivat Suomen armeijan harjoituksia Karjalan kannaksella, tykinkantaman päässä Pietarista. Marssilaulut soivat ja kunniamerkkejä jaettiin. Lehtimiehet ihmettelivät Suomen armeijan valmistumista sotaan jo syyskuussa 1939.

Lokakuussa 1939 Pohjolan päämiehet pitivät kokousta tulevan sodan äärellä. Kaikki taputtivat Suomea selkään. Kyllä sota tulee menemään hyvin!

Suomi ei ollut kiinnostunut neuvotteluista Neuvostoliiton kanssa, joka ehdotti aluevaihdoksia turvatakseen molempien maiden tasa-arvoisen turvallisuuden. 

Sama toistuu nyt vuonna 2022. Venäjä ehdottaa molemminpuolisen turvallisuuden takaavia ratkaisuja. Suomi ei ole kiinnostunut edes käsittelemään ehdotuksia. Nykyiset isännät Saksa ja USA näyttävät esimerkkiä.

Hävityn 1939-40 talvisodan jälkeen, Suomi ei ottanut opikseen vaan lähti liittoon natsi-Saksan kanssa.

Suomen kansan, eduskunnan ja presidentin selän takana Saksan armeija vyöryi Lappiin. Suomi liittoutui natsi-Saksan kanssa hyökkäykseen Neuvostoliittoa vastaan. Suomen toisinajattelijoita, rauhan ja Neuvostoliiton ystävyyden kannattajia vangittiin tai teloitettiin.

Natsi-aate oli saanut sijan Suomen eliitin piirissä. Harva uskalsi vastustaa Mannerheimintiellä liehuvia natsi-Saksan lippuja. Mannerheimin v. 1941 suunnittelemat ja toteuttamat Itä-Karjalan keskitysleirit, joihin sullottiin Itä-Karjalan venäjää puhuvat kansalaiset, ei saanut kielteistä huomiota.

Itä-Karjalan keskitysleirit ja niiden takana oleva asenne siitä, että venäjää puhuvat alueen kansalaiset ansaitsevat rasistisen kohtelun ja hengenmenon, muistuttaa Suomen valtiojohdon asennetta venäjää puhuvien ukrainalaisten kärsimyksiin. Itä-Ukrainassa ja laajemmin Ukrainan alueella venäjää äidinkielenään puhuvat ovat olleet vainon kohteena siitä lähtien kun Yhdysvallat ja EU, Saksa etunenässä, suorittivat yhdessä natsien kanssa väkivaltaisen vallankaappauksen v. 2014. Venäjänkielen käyttö on tullut lailla kielletyksi, oppositiopuolueet samoin. Voidaan sanoa, että Suomen eliitti erityisesti valtiojohto on omaksunut saman aatemaailman kuin 1930-luvulla vallitsi.

Neuvostoliiton voitto toisessa maailmansodassa oli myös voitto Suomen kansalle, ei ehkä eliitille. Rauhansopimuksen jälkeen fasistiset järjestöt, Lotta-järjestö ja suojeluskunnat Suomessa tulivat kielletyiksi. Suomen toisinajattelijat oli pakko päästää vankiloista ja maassa kaikki tulivat oikeutetuiksi osallistumaan vaaleihin. Tästä kiitos kuuluu 25 miljoonalle henkensä antaneelle neuvostoliittolaiselle. Siksi voitonpäivä on myös suomalaisen demokratian päivä.

Ensimmäisissä vapaissa vaaleissa v. 1945 SKDL:stä tuli eduskunnan suurin puolue kahden sosialidemokraatin liittyessä joukkoon.

Vapaan itsenäisen rauhantahtoisen Suomen taival päättyi 1990-luvulla Suomen liittyessä EU:hun.

Maastrichtissa perustettu Euroopan unioni aloitti heti ensimmäisessä kokouksessaan Saksan johdolla sodan Jugoslavian liittovaltion hajottamiseksi.

Saksan liittokanslerina oli Helmut Kohl, joka oli saanut koulutuksensa Hitlerin armeijassa. Hän liittoutui ensimmäistä kertaa natsi-Saksan häviön jälkeen Yhdysvaltojen natsi -diasporan kanssa tähän Jugoslavian tuhoamiseen. Jugoslavian kommunistit olivat olleet avainasemassa ajamaan natsit ulos Jugoslaviasta toisen maailmansodan aikana.

EU:n peruskirjan laatineet italialaiset kommunistit, Altiero Spinelli etunenässä, olivat muutamaa vuotta aikaisemmin kuolleet. Heille EU oli merkinnyt rauhaan pyrkivää järjestöä. Maastrichtissa sen sijaan perustettiin EU, jonka tarkoituksena oli palvella Yhdysvaltojen aseteollisuutta ja ylikansallista pääomaa jota sotilaallista tehtävää suorittaisi NATO. Ideologinen tavoite oli "kommunismin", demokratian ja rauhanaatteen kitkeminen Euroopasta.

Suomen rauhanpresidentti Urho Kekkonen varoitti päästämästä kokoomuspuoluetta valtaan.

Pääomapiirehin kytkeytynyt kokoomus on ollut EU:hun liittymisestä lähtien vallankahvassa. Se on kypärineen ollut aina militarismin puolella. Urho Kekkonen sen sijaan vihasi niin kirkkoa kuin armeijaa.

Siitä lähtien kun EU liittoutui USA:n natsidiasporan kanssa, USA, EU-Saksa, NATO, natsit ja jihadistit ovat toimineet yhteistyössä ryöstäen, tappaen ja yrittäen valloittaa luonnonvaroista rikkaita alueita vailla katumusta. Ryöstäminen on suunnitelmallista, häikäilemätöntä ja ihmishenkien menettämisestä piittaamatonta. Siirtomaavallan menettäminen oli Iso-Britannialle, Ranskalle, Saksalle, Italialle, Espanjalle ja siitä hyötyneille maille nöyryytys. Ukrainan väkivaltainen vallankaappaus on samankaltainen kuin muutkin ryöstöretket. Krimillä juhlittiin ex-presidentti Bill Clintonin ja EU-eliitin johdolla jo etukäteen Ukrainan vallankaappauksen hedelmiä.

Suomi on liittynyt ehkä alemmuudentunnossaan osaksi tätä valtaa pitävien maiden kermaa.

Nykyisen Suomen presidentin aikana suomalaiset toimittajat on lähetetty veronmaksajien rahoilla saamaan Venäjä-vastainen propagandakoulutus Yhdysvaltoihin. Venäjä on Yhdysvaltojen ja EU-eliitin tavoittelema seuraava saalis. Jotta Suomi olisi hyväksytty EU:n jäsen, sen on toimittava isäntien toivomusten mukaisesti.

Suomen kansa, lapset mukaan luettuna on joutunut CIA-koulutetun propagandan kohteeksi jo yli kuuden vuoden ajan. Venäjä-vihaa on syötetty kaikkialta kirjallisuudesta, uutisiin ja viihdeohjelmiin. Muutamaa itsenäisesti tietojaan hankkivaa kansanedustajaa lukuun ottamatta CIA-propaganda on indoktrinoinut niin ministerit kuin rivikansanedustajat. Jopa pääministeri on vaatinut kaikkien siteiden katkaisemista Venäjään. Siis millä tavalla pääministeri on ajatellut katkaisevansa kaikki myönteiset tunnesiteet, joita uskoisin miljoonilla suomalaisilla olevan naapureihin Venäjällä?

Saksa on jälleen natsismin nousun etulinjassa. Helmut Kohlista lähtien Joschka Fisher ja Frank Walter Steinmeier ulkoministereinä ovat kärjessä.

Steinmeier tapasi natsipuolue ”Svobodan” johtaja Oleg Tyahnybokin Saksan Kiovan lähetystössä helmikuun 20.päivänä 2014 ja valtuutti tämän toimimaan tasaveroisena asianosaisena neuvotteluissa, joissa piti päättää Ukrainan Maidan-neuvotteluiden lopputuloksesta. Kuten tiedetään, neuvottelut päätyivät siihen, että takuumiehet, Puolan, Ranskan ja Saksan poliitikot antoivat periksi fasisteille ja laillisesti vaaleilla valittu presidentti Janukovich joutui pakenemaan  maasta.

Natseille periksi antaminen johti demokratian romahtamiseen ja 8 vuotta jatkuneeseen sisällissotaan demokratiaa kannattaneen Itä-Ukrainan ja natseihin turvautuvan Kiovan hallituksen välillä.

Demokratiaa ja kielellisiä oikeuksia vaativien Donbassin asukkaiden ollessa vaarassa joutua massiivisen hyökkäyksen kohteeksi 19.2.2022 he pyysivät Venäjää tunnustamaan alueiden itsenäisyyden ja tulemaan apuun, estämään alueen tuhoutumisen natsijoukkojen hyökkäyksessä.

Samalla tavalla kuin toisessa maailmansodassa, Venäjä halusi kantaa vastuunsa yhä tukahduttavamman sorron alla elävien Donbassin asukkaiden puolesta.

Euroopan unionin komissio on edennyt natsismin puolustamisessa niin pitkälle, että se on kieltänyt kaikki Venäjän tiedotusvälineiden uutislähetykset. Sama kielto on voimassa Yhdysvalloissa. Siten yksipuolinen natseja myötäilevä propaganda on ainoa valtamedian tarjoama viestintä. Natsit kuvataan sankareiksi, vaikka heidän tekonsa ovat samankaltaisia kuin toisen maailmansodan aikana. He perustavat tarkka-ampujien piilopaikkoja kerrostaloihin, ampuvat pakoon lähteviä siviilejä, käyttävät heitä ihmiskilpinään. He käyttävät  kiellettyjä asejärjestelmiä, kiduttavat ja polttavat ihmisiä elävältä.

Samaan aikaan Venäjän demonisointi on saanut uusia kierroksia. Venäläinen kulttuuri kielletään, urheilijat eivät voi osallistua yhteisiin urheilukilpailuihin. Suomen kohdalla on mielenkiintoista, kuinka Mikkelin musiikkijuhlien kantava voima kapellimestari Valeri Gergiev on yht’äkkiä muuttunut persona non grataksi. Rasismi on saanut uskomattomat mittasuhteet ja Suomen kulttuurielämä hyväksyy kaiken.

Suomen kansa ei ole mukana tässä. Suomalaiset yhtyvät voitonpäivän onnitteluihin ja ovat kiitollisia kaikesta siitä hyvästä mitä Venäjä on antanut Suomelle. Itsenäisyys, demokratia, rasismista vapautuminen v. 1945, kaikki on osa tunnehistoriaamme, mitä mikään sotaisa pääministeri tai presidentti ei pysty meiltä kieltämään.

 

 

 

 

 

S

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjän merkitys Suomelle, natsismin uusi nousu, Steinmeier, Kohl, presidentti, pääministeri, talvisota, pääomapiirit, kokoomus, suomalainen röyhkeys,

Valtiojohdon NATO-hanke on laiton

Lauantai 30.4.2022 klo 16.31 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen perustuslain mukaan valtiovalta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.

Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristön kehittämiseen.

Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin.

 

                                                                     ***

 

Näitä perustuslakimme periaatteita on rikottu räikeästi valtiojohtomme pyrkiessä edistämään nopeutetulla aikataululla Suomen hakeutumista NATO-jäseneksi.

NATO-jäsenyys muuttaisi ratkaisevalla tavalla suhdettamme lähinaapuriimme Venäjään.

Venäjän ulkoministeriö esitti selvin sanoin vuoden 2021 joulukuussa ja 2022 tammikuussa näkemyksensä kansojen välisestä jakamattomasta turvallisuudesta. Venäjän ja objektiivisesti kansainvälisiä suhteita arvioivien tahojen näkemys on, että Yhdysvaltojen tavoitteita ajavan ja Venäjään vihamielisesti suhtautuvan sotilasliitto NATO: n asemoituminen Venäjän rajalle, tulisi lisäämään Venäjään kohdistuvaa turvallisuusuhkaa.

Sen sijaan, että Suomen hallitus ja presidentti olisivat käsitelleet Venäjän keskustelualoitetta asiallisesti, sitä ei käsitelty lainkaan. Sen sijaan tasavallan presidentti ja hallitus alkoivat kiihdyttää hanketta Suomen liittämiseksi NATO: n jäseneksi tietäen sen lisäävän turvallisuusuhkia Venäjällä.

 Miksi?

 

                                                                     ***

Presidentti Niinistön toimissa on ollut vuosikymmenten ajan nähtävissä yhdenmukaisuutta hänen lähtöpuolueensa kokoomuksen NATO-kannan kanssa. Salatummin toki, mutta ilmiselvästi. 1990-luvun Euroopan demokraattisen unionin puheenjohtajuus, tehtävänään ”kommunismin kitkeminen Euroopasta” Hitlerin armeijan koulutuksen saaneen Helmut Kohlin ehdotuksesta, lienee ideologisesti selvin merkki.

Kommunistit olivat keskeisessä roolissa natsismin kukistamisessa Euroopasta.

Nykyisen hallituksen ministereistä Pekka Haavisto oli jäsenenä Lipposen I hallituksessa, jonka varapääministerinä Sauli Niinistö toimi. Haavisto ja Niinistö lienevät myötäilleet Lipposen hallituksen päätöstä salata suomalaisten oikeuslääkäreiden tutkimustulokset Racakin kylän tapahtumista Kosovossa, mikä salaaminen teki mahdolliseksi Yhdysvaltojen NATO-pommitukset Jugoslaviassa.

 

                                                                      ***

Suomen hallitusten kunnia Yhdysvaltojen ja sotilasliitto NATO: n palvelemisessa ulottuu siis kauas 1990-luvulle. Suomen kansan tietämättömyys Jugoslavian laittomien, sotarikoksiksi luokiteltavien pommitusten mahdollistamisessa ulottuu yli 20 vuoden ajalle.

Jugoslavian pommituksia seurasi Yhdysvaltojen laiton hyökkäys Afganistaniin vuonna 2001. Suomi liittyi sotaan YK:n tarjottua lopulta toiminnalle sumuverhon. Sodan ja afganistanilaisten kärsimysten kestettyä 20 vuotta Yhdysvallat liittolaisineen oli pakotettu pakenemaan maasta. Nyt Yhdysvallat on konfiskoinut Afganistanin kansallisvarallisuutta jäädyttämällä pankkitilit jättäen 90 % Afganistanin kansasta nälkäkuoleman partaalle.

Ei hätää. Uuden sodan aloittaminen paikkaa edellisen häpeän.

Ukrainan Yhdysvaltojen rahoittamaa ja natsijoukkioiden kanssa toteuttamaa vallankaappausta v.2014 seurasi Yhdysvaltojen Kiovaan pystyttämän hallituksen aloittama sisällissota Itä-Ukrainaa vastaan, jonka asukkaat eivät hyväksyneet demokraattisesti valitun presidentin syöksemistä vallasta, venäjää puhuvan väestön kidutusta ja kaikkien oppositiopuolueiden lakkautusta.

Ukrainan natsit ihailevat Hitlerin kanssa liittoutunutta Stepan Banderaa. He olivat keskeisessä osassa Itä-Ukrainan asukkaiden kärsimyksessä 2014 -2022. Natsien jäljiltä on löytynyt joukkohautoja, joissa uhreilta on ISIS-tyyliin katkaistu pää. Länsi-Ukrainassa urheiluhallien nimet on muutettu kunnioittamaan Banderaa. Viimeisten 30 vuoden ajan Ukrainan kulttuuria on muutettu natsi-ideologiaan sopivaksi.

Presidentti Sauli Niinistö on vieraillut Kiovassa ja antanut kaiken henkisen tukensa presidentti Poroshenkolle, jonka aikana venäjän kielen virallinen asema lakkautettiin ja jonka nähtiin autenttisessa videossa karjuvan, että itä- ukrainalaiset kuolkoon kellareihinsa, ilman sosiaaliturvaa, koululaitosta tai muita normaalielämän edellytyksiä.

 

                                                                        ***

 Kahdeksan vuoden sisällissodan jälkeen v. 2014 autonomiseksi julistautuneiden Donbassin alueet julistautuivat itsenäisiksi ja pyysivät Venäjää tunnustamaan ne sekä antamaan sotilaallista apua natsi -armeijan häätämiseksi. Venäjä tunnistaa toisen maailmansodan kokemustensa jälkeen Donbassin asukkaiden hädän, kellareissa nukutut yöt ja yleisen turvattomuuden.

 

                                                                        ***

Yhdysvallat on toiminut Ukrainan tosiasiallisena hallitsijana. Se on yhdessä NATO-maiden kanssa aseistanut ja harjoittanut Ukrainan armeijaa, 102 000 natsia mukaan luettuina. Se on käyttänyt Ukrainaa astinlautanaan halutessaan vahingoittaa Venäjää. Presidentti Obama oli vallankaappauksen takana, Joe Biden varapresidenttinä ja Victoria Nuland apulaisulkoministerinä. Heidän julkituotuna tavoitteenaan oli tehdä Venäjästä hylkiövaltio. Miksi? Luonnonvaroistaan rikas Venäjä oli jäänyt 1990-luvulla valtaamatta. Yhdysvaltojen ja NATO:n päämääränä on aina ryöstö, oli sitten kysymys öljystä rikkaista Libyasta, Irakista, Syyriasta puhumattakaan Venäjästä.

 

                                                                         ***

Yhdysvaltojen, EU-maiden ja NATO:n kieltäydyttyä turvallisuusneuvotteluista, Venäjä ei nähnyt muuta mahdollisuutta kuin lähteä aseellisesti tukemaan Donbassin asukkaiden turvallisuutta. 

 

                                                                        ***

Suomen valtiojohto ei voi olla tietämätön siitä, että Yhdysvallat on toisesta maailmansodasta lähtien suojellut ja käyttänyt hyväkseen natsi- diasporaa ja tukenut aikoinaan fasistista Espanjaa laajentaakseen sotilaallista valtaansa Euroopassa, tärkeimpänä saavutuksena Jugoslavian jäännösvaltioiden liittäminen NATO: on ja Kosovon haltuunotto.

Jugoslavian pommitusten jälkeen Yhdysvaltojen ulkoministeriö julisti Bratislavassa vuonna 2000 pitämässään kokouksessa, että seuraavana tavoitteena on kansainvälisten lakien noudattamisesta luopuminen sekä NATO: n laajentaminen Baltiasta Ukrainan Odessaan sekä Venäjän laivaston pääsyn estäminen Itämerelle.

 

                                                                      ***

Suomen tasavallan presidentin ja hallituksen tavoitteena näyttää olevan toteuttaa Yhdysvaltojen NATO-hankkeen pohjoinen osio, eli estää Venäjän pääsy Itämerelle, samalla kun 1300 kilometrin pituisesta maarajasta Suomen ja Venäjän välillä tehdään rauhanrajan sijaan sotilaallisen varustautumisen ja vastakkainasettelun raja.

 

                                                                      ***

Tästä turvallisuuspoliittisesta valtavasta muutoksesta ei ole Suomen kansan kanssa puhuttu halaistua sanaa.

Nykyistä eduskuntaa valittaessa, Suomen sanottiin olevan liittoutumaton ja edistävän yhteistyötä kansojen välillä ETYK: in hengessä. Tasavallan presidentti puhui jopa tulevasta ETYK-juhlakokouksesta.

 

                                                                     ***

Salamannopeaa asennemuutosta perustellaan Venäjän hyökkäyksellä Ukrainaan, ikään kuin tuo konflikti koskisi Suomea.

Ukrainan konflikti palvelee Yhdysvaltojen tavoitteita ja siinä käytetään Ukrainaa välikappaleena Venäjän heikentämiseksi ja NATO: n toiminnan laajentamiseksi Venäjän rajanaapuriin.

Suomessa ei ole merkittäviä natsi -armeijoita kuten Ukrainassa. Suomessa ei ole merkittävää Hitlerin kanssa liittoutumisen juhlintaa, kuten Ukrainassa. Sen sijaan Suomen rooli EU:n jäsenenä vaikeuttaa asemaamme itsenäisinä ajattelijoina ja päätöksentekijöinä.

Yhdysvallat miehittää edelleen Saksaa. EU palvelee Yhdysvaltojen intressejä omien etujensa sijaan. Venäjälle asetetut talouspakotteet tuhoavat Euroopan talouden, mutta myös synnyttävät nälänhädän kehittyvissä maissa.

Venäjä-pakotteet eivät palvele Suomea. Suomalaiset ovat tottuneet ystävällisiin, jopa sydämellisiin väleihin venäläisten kanssa. Yhdysvaltojen ja EU:n taholta pakotettu vihamielisyys ei istu suomalaisten mieliin. Suomalaiset haluavat käydä Pietarissa: konserteissa, urheilukilpailuissa tai vain kulkemassa kauniiden kanaalien varsia. Moskovan todettiin syksyllä 2021 olevan tutkitusti paras kaupunki maailmassa asua.

Suomen valtiojohdon NATO- hanke on laiton, koska sitä ei ole käsitelty suomalaisten kanssa maan perustuslain edellyttämissä puitteissa. Ukrainan sisällissota on vaiettu Suomen mediassa. Venäjän puututtua siihen tiedonvälitys on pudonnut likaviemäritasolle. Euroopan komissio on pystyttänyt sensuurin. Venäjän RT-uutiskanava ja Sputnik on sensuroitu niin Euroopan unionin kuin Yhdysvaltojen alueilla. RT on ollut Saksassa kolmanneksi suosituin kanava.

Perustuslain takaama tiedotuksen vapaus on purettu ilman että on otettu käyttöön poikkeuslakeja tai valmiuslakia.

Oikeuskansleri ei ole puuttunut valtiojohdon toimiin, vaikka kansalaisten oikeutta tietoon ja ilmaisunvapauteen on karkeasti loukattu.

Presidentti Sauli Niinistö valitsi oikeuskansleriksi henkilön, joka oli palvellut sosiaali- ja terveysministeriössä ansiokkaasti kokoomuspuolueen tavoittelemaa sosiaali- ja terveysuudistuslakia. Presidentti ohitti nimityksessä ansioituneen, hallituksen ehdottaman valtiosääntöasiantuntijan, joka olisi ollut nykytilanteessa arvokas apu perustuslain toteutumista valvottaessa.

 Tässä yhteydessä lienee syytä kerrata NATO:n isäntämaasopimukseen liittyminen. Presidentti Niinistö katsoi sopivaksi allekirjoituttaa sopimus v. 2014 eduskunnan kesäloman aikana ilman eduskuntakäsittelyä puhumattakaan kansalaiskäsittelystä.

 NATO:n hybridikeskuksen kutsuminen maahamme ja sen sekä Ulkopoliittisen instituutin vallan kasvattaminen tiedonvälityksessä ovat olleet presidentin työkaluja. Sadan toimittajan ja virkamiehen lähettäminen Harvardiin saamaan CIA/NATO-sopivaa tiedottamiskoulutusta takasi paitsi presidentin uudelleen valinnan, myös median äärimmäisen kapeutumisen ja muuttumisen yhä brutaalimmaksi suhteessa Venäjään. Valtion turvallisuuskomitean huoltovarmuuskeskuksen rahoittama Mediapooli on taannut median ja kirjankustantamisen tiedotusmonopoolin valtioneuvoston haltuun.

 

                                                                           ***

 Tämän jälkeen jäänkin kysymään: mihin kansaa enää tarvitaan? Perustuslain ohittamisen voi perustella syyttämällä Euroopan unionin sääntöjä. Lipposen hallitusten ministerien kylvämät Venäjä-vihan siemenet ovat alkaneet rehottaa. EU:n määräämällä sensuurilla Mediapoolin sensuurin lisäksi pyrittäneen muokkaamaan jäljellä olevat ajattelevat ja tuntevat suomalaiset zombeiksi, jotka liukuvat joukon mukana NATO:on. Vielä voimissaan olevat muuttanevat maahan, jossa ihmisyys, ystävällisyys ja puolueettomuus vielä vallitsevat. 

 

                     

 

 

 

 

 

 

 

   

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen perustuslaki, oikeuskansleri, kansanvalta, USA:n sota Ukrainassa, Venäjän turvallisuushuolet, Ukrainan natsismi, laiton NATO-hanke, Suomen hallitus, presidentti Niinistö, ulkoministeri Haavisto, NATO:n palvelijat,

Onko Ukraina demokratia?

Perjantai 25.3.2022 klo 13.42 - Pirkko Turpeinen-Saari

Eilen oli Jugoslavian pommitusten alkamisen vuosipäivä. Lähes 3 kk ajan pommit putoilivat yksinomaan siviilikohteisiin -sairaaloihin, kouluihin, teollisuuslaitoksiin, TV-asemaan, siltoihin, voimalinjoihin, kemiantehtaisiin. Uraaniaseet levittivät radioaktiivisuutta maaperään.

Hyökkääjä oli Yhdysvallat ja EU-Saksa NATO-liittolaisineen. Presidentti Clinton sai tekosyyn pommitusten alkamiseen Suomen ja Saksan hallitusten tekaisemilla valheilla.

Yhdysvallat toi maahan natsi-Saksasta toisen maailmansodan jälkeen natsirikollisia; kroaatteja, saksalaisia ja albaaneja. He  toimivat Jugoslavian hajottamisessa sotatoimien  rahoittajina ja markkinointitoimistojen palkanmaksajina yhdessä Osama bin Ladenin kanssa.

Ydysvaltojen presidentti George H.W.Bush ja Saksan liittokansleri Helmut Kohl toimivat tämän merkittävän Balkanin maan hajottamisen arkkitehteina.

Helmut Kohlin suosituksesta Sauli Niinistö oli valittu Euroopan demokraattisen unionin EDU:n puheenjotajaksi, jonka päätavoitteena oli kommunismin kitkeminen Euroopasta.Jugoslavian sosialistisen liittovaltion presidentit olivat kommunisteja.

Saksan sos.dem.puolueen johtaja Oscar Lafontaine erosi hankkeesta ennen pommituksia Hänen tilalleen liittokansleriksi tuli Gerhard Schröder. Vihreiden ulkoministeri, entinen BND:n johtaja Joschka Fisher vaati serbien saattamista polvilleen.

Sodan tavoitteena oli miehittää koko Serbia. Serbian vastarinta Saksan ja USA:n liittolaisia kroaatti-natseja ja albaaniterroristeja kohtaan oli niin lujaa, että sota piti päättää pelkästään Kosovon NATO-miehitykseen.

Joutuiko joku hyökkääjistä sotaoikeuteen sotarikoksista? Ei tietenkään. USA:n ja NATO:n oikeus tuhota ja tappaa ja ryöstää on etuoikeus, jota siltä ei ole toistaiseksi pystytty poistamaan.

                                                 ***

Yhdysvallat yritti suorittaa Jugoslavian kaappauksen kaltaisen vallankaappauksen Ukrainassa. Yhteistyössä Suomen (Olli Rehn toimi EU:n laajentumiskomissaarina) ja EU-Saksan ja muutamien muiden kanssa Yhdysvallat suoritti ukrainalaisten natsien kanssa äärimmäisen väkivaltaisen vallankaappauksen helmikuussa 2014.Yli 100 mielenosoittajaa ammuttiin. Laillisilla vaaleilla valittu presidentti ajettiin maanpakoon ja Yhdysvallat valitsi uuden hallituksen. Puolueita lakkautettiin ja maassa vallitsi anarkia, jonka aikana väärinajattelevia kansalaisia mukiloitiin, heitettiin roskalaatikoihin, joskus murhattiin. Odessassa kymmeniä vallankaappauksen vastustajia suljettiin ammattiyhdistysten taloon, talo sytytettiin tuleen minkä seurauksena kymmeniä paloi kuoliaaksi 2.5.2014.

Laittomaksi muuttunut eduskunta ja sen puhemies julisti "terrorisminvastaisen" sodan itä-ukrainalaisille, jotka kannattivat laillisuutta ja leillisesti valittua presidenttiä.

Siitä lähtien Ukrainassa on ollut hallituksen sisällissota autonomiseksi julistautuneita Donetskin ja Luhanskin tasavaltoja vastaan. 8 vuotta kestänyt sota ei ole nostanut minkäänlaista hälyä Suomessa vaikka yli miljoona asukasta on joutunut pakenemaan Venäjälle, 14000 Donbassin asukasta on kuollut, joista 400 lasta, puhumattakaan tuhotuneista kodeista ja välttämättömyydestä yöpyä vuosikausia kellareissa.

                                               ***

Koko tämän vallankaappausta seuranneen ajan Yhdysvallat on toiminut Ukrainan siirtomaaherrana. Se on organisoinut NATO:n sotaharjoituksia, perustanut NATO-sopivia sotilaallisia varustuksia bioaselaboratoriot mukaanluettuna. 

Presidentti Obama toimi Yhdysvaltojen presidenttinä vallankaappauksen aikana. Hänen varapresidenttinsä Joe Biden toimi eräänlaisena sijaishallitsijana vaaleilla valittujen presidenttien, Poroshenko ja Zelensky rinnalla.

Varapresidentti Bidenin pojan Hunter Bidenin yritys rahoitti bio-aselaboratorioita Ukrainassa. Lisäksi hän toimi energiayhtiö Burisman hallituksessa.Voidaan sanoa, että presidentti Bidenin perheellä on kädet kainaloita myöten Ukrainan sisällissodassa. Monilla muilla Yhdysvaltojen värivallankumous-toimijoilla oli intressejä Ukrainan hyödyntämiseksi. Liuskekaasutuotanto ja GMO-viljely muutamina esimerkkeinä.

Yhdysvallat, toki myös britit, kouluttivat ja aseistivat myös Azovin natsi-pataljoonaa. Tämä pataljoona sai koulutusta myös Itä-Ukrainan sodassa sen jälkeen kun natsi-joukot oli integroitu osaksi Ukrainan varsinaista armeijaa.

Taipumus suoraan vväkivaltaan ja sillä uhkaamiseen on tuonut Azoville pimeätä valtaa mikä muistuttaa natsi-valtaa toisen maailmansodan ja Jugoslavian hajottamissotien ajalta.

Azovin joukkojen vainon kohteena ovat venäjää puhuvat ukrainalaiset, juutalaiset ja romanit.

Azovin painostuksesta venäjänkielen käyttö Ukrainassa on tullut kielletyksi. Kouluopetusta ei enää saa venäjänkielellä. Venäjänkieliset TV-kanavat ja sanomalehdet on lakkautettu.

                                                             ***

Muutama päivä sitten presidentti Zelensky kielsi kaikki oppositiopuolueiksi kokemansa puolueet. Siten hän on antanut periksi painostukselle. Ukraina ei ole vallankaappauksen jälkeen, mutta etenkään nyt diktatuuriin siirryttyään minkäänlainen demokratia.

                                                            ***

Markkinointitoimistoilla on merkittävä rooli jokaisessa Yhdysvaltojen johtamassa sodassa.

Jugoslavian hajottamisessa Ruder-Finn-toimistolla oli ratkaiseva rooli. Sillä oli 400 vakituista toimittajayhdyshenkilöä, joille syötettiin oikeat tiedot. Paikan päälle tarvitsi mennä ainoastaan saamaan hieman paikallisväriä jutuille.

Ukrainan vallankaappauksen jälkeen Hill&Knowlton markkinointitoimisto sai tehtäväkseen presidentti Putinin demonisoinnin, sillä huomio piti kääntää Yhdysvalloista Venäjään. Venäjän pelastaessa krimiläiset natsien väkivallalta ja Donbassin täydelliseltä tuholta, asia piti kääntää päälaelleen. 

Suurten kansainvälisten lehtien kansiin päätyi torahampainen tai pirunsarvinen tai hakaristein varustettu Putin.

Myös Suomen presidentti ja Sipilän hallitus päättivät kantaa kortensa kekoon ja lähettää 100 toimittajaa ja virkamiestä Yhdysvaltoihin Harvardiin oppimaan sitä, miten musta muutetaan tyylikkäästi valkoiseksi. 

Jugoslavian hajotuksen aikaan CIA joutui vaivautumaan kirjoittamaan uutistenlukijoiden tekstit. Nyt Suomi hoiti toimittajien CIA-koulutuksen itse saaden televisioon ja lehdistöön Yhdysvaltojn käsityksen suoraan suomalaisten suusta.

Toki tarvittin vielä kordinointia kouluopetukseen, kirjankustannustoimintaan ja teatterimaailmaan. Venäjä-/Putinvastaisuus on taiteenlaji jota ei voi jättää yksittäisten toimijoiden varaan. 

Mediapooli, valtion turvallisuuskomitean alaisen huoltovarmuuskeskuksen rahoittama yksikkö koordinoi kaikkea tiedonvälitystä, jotta mitään Venäjä-myönteistä ei lipsahtaisi edes konserttiohjelmistoon. Koulukirjojen tarkastelu lienee vielä kesken.

Luonnollisesti Donbassin sisällissodan lopettamiseksi aloitetun Venäjän sotilasoperaation alettua Ukrainassa Suomen valtion ja Mediapoolin tehtävä on helpottunut. Euroopan unioni on pystyttänyt täydellisen sensuurin. EU on hoitanut sen, että mistään ei pääse tihkumaan minkäänlaista viestiä suoraan Venäjältä. Mahdottoman suosittu, kansainvälisiä palkintoja voittanut venäläinen englanninkielinen RT-kanava on sensuroitu näkymästä EU-maissa.

Yhdysvaltojen valta kulminoituu EU:n alistumiseen NATO:n johtoon. Yhdysvaltojen johtama sotilasliitto on myös EU:n johtaja. EU-Saksassa on ollut toisesta maailmansodasta lähtien Yhdysvaltojen sotilaallinen miehitys, jota ilmaisesti edelleen vahvistetaan. Siten Saksan toiminta Jugoslavian sodassa ja nyt täydellisessä saamattomuudessa rauhan saamiseksi aikaan Ukrainan sisällissodassa on ymmärrettävää. 

USA ei halua rauhaa. Se haluaa sotia Venäjää vastaan Ukrainan kansan nahkalla. NATO:n ja EU:n tehtävänä on turvata, että näin tapahtuu. Aseita ja lisää natsi-taistelijoita lähetetään Ukrainaan. Ei rauhanneuvottelijoita, sillä Azov haluaa venäjänkielisten ukrainalaisten katoavan maasta romanit ja juutalaiset mukanaan.

Suomen mediassa ei ole näkynyt yhtäkään säröä. Yhdysvaltojen valta Euroopan yli on legitimoitu. Natsismista on yllättäen tullut valtavirtaa. Yhdysvaltojen kongressi, siirtomaaisäntä, luonnollisesti kuunteli Ukrainan presidentti Zelenskyn video-puhetta seisaaltaan. Saksan liittopäivillä, Ranskan parlamentissa ja viimeeksi Ruotsin parlamentissa kansanedustajat kunnioittivat presidentin puhetta seisaalleen nousten. Odotin heidän nostavan kätensä natsitervehdykseen presidentti Zelenskyn loppuhuudahdukseen, joka on natsien tuttu tervehdys: Slava Ukraini.

Odotan jännityksellä kutsuuko pääministeri Marin presidentti Zelenskyn puhumaan videoyhteydellä myös Suomen eduskuntaan. Suomi on toiminut natsien liittolaisena toisessa maailmansodassa, Jugoslavian hajottamissodissa ja nyt Ukrainassa. Marinin puheet ovat kuin Hill& Knowltonin ohjekirjasta. Mitään omaa itsenäistä ajattelua suhteessa Ukrainaan ja Venäjään en ole havainnut.

Kaipaan presidentti Urho Kekkosen inhimillistä lämpöä ja globaalin yhteisymmärryksen hakemista. Presidentti Niinistön ja pääministeri Marinin toimesta tuota lämpöä ei ole odotettavissa minun elinaikanani.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hill&Kowlton, pääministeri Marin, presidentti Niinistö, natsismin nousu Euroopassa, puolueiden lakkauttaminen Ukrainassa, venäjänkielen käytön kieltäminen, mediasensuuri, natsivalta, USA:n sodanjohto, biokemialliset aseet, natsismin kannatus EUssa

Mariupol - yksinapaisen maailman Stalingrad

Tiistai 22.3.2022 klo 11.51 - Pirkko Turpeinen-Saari

Taistelu Mariupolin hallinnasta on saanut symbolisia piirteitä.

Tämä 90-prosenttisesti venäjänkielinen ja venäjä-mielinen kaupunki on ollut pitkään Azovin natsi-pataljoonan miehittämä.

Suomen media näyttää ylimmistä kerroksistaan mustuneiden kerrostalojen kuvia väittäen rakennusten tulleen Venäjän pommittamiksi.

Totuus on toinen: Azovin natsipataljoonat ovat ottaneet rakennusten siviilit panttivangeikseen miinoittaen ympäristön, valloittaen rakennusten ylimmät kerrokset, joista käsin he tarkka-ampujiensa avulla ampuvat sekä venäläisiä sotilaista että estävät siviileitä pakenemasta. Siviilien nääntyminen nälkään ja janoon rakennusten kellareista ei näitä USA:n tukemia joukkoja kiinnosta.

Ilman natsiarmeijan väkivaltaa kaupunkilaiset olisivat toivottaneet venäläiset tervetulleiksi.

Kuva venäläisistä sotilaista ampumassa ylös talojen ylimpiin kerroksiin tuo välittömästi mieleeni Yhdysvaltojen ja EU-Saksan tukemien Kosovon albaaniterroristien taistelun Racakin kylässä 15. tammikuuta vuonna 1999.

Racakin kylä oli ollut jo yli puolen vuoden ajan terroristien tukikohta, josta käsin he suorittivat retkiä ympäristöön tappaen Serbian valtion kanssa yhteistyötä tekeviä albaaneja sekä serbipoliiseja.

Poliisit olivat ilmoittaneet tyhjentävänsä kylän aseistetuista taistelijoista ja ottavansa aseet haltuunsa.

Kylä oli vuorten keskellä oleva, juoksuhaudoin varustettu linnoitus. Albaanitaistelija ampuivat rinteiltä alas kylästä päin nousevia poliiseja ranskalaisten TV kuvaajien kuvatessa päivän tapahtumat sekä ETYJ tarkkailijoiden tarkkaillessa tapahtumia kumpareiden päältä.

ETYJ:n joukkojen puheenjohtajaksi valittu yhdysvaltalainen William Walker lavasti taistelun kaatuneet teloitetuiksi. Suomen ja Saksan hallitusten tukemana lavastus julistettiin totuudeksi, minkä pohjalta USA:n presidentti Bill Clinton aloitti Serbian lähes 3 kuukautta kestäneet pommitukset.

Lavastuksen "totuudellisuus" vahvistettiin ICTY:n poliittisessa tuomioistuimessa, myös suomalaisten todistuksilla.

Serbeihin /Jugoslaviaan kohdistettiin 10 vuotta kestäneet talouspakotteet. Holokaustin kokeneiden serbien johtama maa, YK:n perustajavaltio erotettiin YK:sta. Jugoslavian/Serbian urheilijoita estettiin osallistumasta kansainvälisiin urheilukilpailuihin, maan yksi maakunta, Kosovo siirrettiin Yhdysvaltojen hallintaan jättimäisen laittomasti rakennetun Bondsteel-sotilastukikohdan maaperäksi.

Jugoslavian hajottamissodissa natsit ja jihadistit olivat Yhdysvaltojen ja EU:n liittolaisia.

Venäjä ei ole Jugoslavia. Eikä Ukraina ole Kosovo.

Presidentti Obaman ja varapresidentti Bidenin johdolla ja EU:n myötävaikutuksella suoritettu Ukrainan väkivaltainen vallankaappaus jatkui sisällissotana Itä-Ukrainassa 8 vuotta. USA valitsi vallankaappauksen jälkeisen hallituksen. Demokraattisten puolueiden kieltäminen alkoi välittömästi, venäjänkielen käyttäminen kiellettiin, venäjänkieliset ja demokratiaa kannattavat sanomalehdet ja TV-kanavat kiellettiin.Kouluopetus venäjänkielellä lopetettiin.

Yhdysvallat on toiminut vuodesta 2014 lähtien Ukrainan tosiasiallisena hallitsijana. Se on ylläpitänyt samasta vuodesta lähtien NATO:n sotaharjoituksia maassa sekä rakentanut kattavasti Yhdysvaltoja ja NATO:a palvelevia sotilaallisia infrastruktuureja biologiset asejärjestelmät mukaanlukien.

Yhdysvallat, joka on tappanut paitsi oman alkuperäisväestönsä ja alistanut mustan väestönsä toisen luokan kansalaisiksi, on surmannut yksinapaista maailmanjärjestystä rakentaessaan miljoonia ja taas miljoonia vieraiden maiden kansalaisia pyrkiessään ryöstämään näiden luonnonvarat tai saamaan sotilastukikohtiaan näiden maiden maaperälle.

Tämä saalistus loppui Syyriassa. Syyrian kansa, Venäjän tuella, esti maansa muuttamisen sekulaarisesta monikulttuurisesta liittoutumattomasta maasta Yhdysvaltojen yksinapaisen maailmanjärjestyksen vasalliksi.

Nyt Venäjä on joulukuussa 2021 ja tammikuussa 2022 ilmoittanut tavoittelevansa ja neuvottelevansa jokaisen maan tasa-arvoisesta kohtelusta erityisesti turvallisuuspolitiikan alalla.

Näiden neuvottelutarjousten mentyä kiville, Venäjä on lähtenyt toteuttamaan tätä tavoitettaan aseellisesti. 

Ensimmäinen tavoite on Ukrainan sisällissodan, Itä-Ukrainan kansalaisten tappamisen lopettaminen. Toinen on demokratian palauttaminen natsivallan ja USA-riippuvuuden sijaan.

Yhdysvaltojen siirtomaaherruus Ukrainassa on edellyttänyt natsipataljooniin tukeutumista ja demokratian lopettamista. Presidentit on alistettu Yhdysvaltojen presidenttien palvelijoiksi.

Mariupolin venäjänkielisen kaupungin kohtalo on yksinapaisen ja monipolaarisen maailman välisen taistelun ydin.

Presidentti Biden, joka ohjailee presidentti Zelenskyiä, on kieltänyt Mariupolin "puolustajia", natseja, antautumasta. Sama koskee asukkaille tarjottavien pakoväylien avaamista ja ruokatarvikkeiden tarjoamista asukkaille.

Myös Hitler kielsi kenraali Paulusta antautumasta Neuvostoliiton joukoille Stalingradissa siitä huolimatta, että natsi-armeijalla ei ollut ruokaa ja sotilaat jäätyivät.

Tiedustelutiedot ovat paljastaneet Azovin pataljoonan ja siihen liittyneiden ulkomaisten natsien kokevan tilanteensa epätoivoiseksi ja haluavan pelastautua. Siitä huolimatta antautumista ei sallita. Siten myöskään kellareissa ja rakennusten alemmissa kerroksissa nälissään piilottelevien asukkaiden ei anneta paeta.

Kaupungin tuhoutuminen ei Yhdysvaltoja kiinnosta kuten ei kymmenien tuhansien maapallon muiden kaupunkien tai miljoonien asukkaiden tuhoutumien Yhdysvaltojen pommituksissa, viimeksi 20 vuoden aikana Afganistanissa, Syyriassa, Irakissa ja Libyassa.

Yksinapainen maailma vapisee liitoksissaan. Kansanedustaja Erkki Tuomioja katsoo presidentti Putinin loppulaskennan alkaneen. Tuomioja erehtyy. Se mitä presidentti Putin edustaa, tulee voittamaan. Ellei Putinin johdolla, jonkun muun samoin ajattelevan johtajan johdolla. Maapallon väestöjen enemmistö tukee moninapaista,  yhteistyöhön perustuvaa maailmanjärjestystä.

YK:n äänestyksessä fasismin ihannoinnin puolesta äänestivät vain Yhdysvallat ja Ukraina. Vaikka EU- maat syvän USA-riippuvuutensa johdosta pidättäytyivät äänestämästä isäntäänsä USAta vastaan, maapallon väestön enemmistö vastustaa fasismin ja natsismin ihannointia.

Venäjä, Intia, Kiina, Iran ja kymmenet Afrikan, Aasian ja Etelä-Amerikan maat ovat kypsiä irrottautumaan USA-johtoisesta aseelliseen ja taloudelliseen väkivaltaan pohjautuvasta maailmanjärjestyksestä.

Suomalaiset on valitettavasti kyetty totaalisella mediasensuurilla johtamaan natsismin tukemisen puolelle kuten toisen maailmansodan aikana. Totuuden aika on edessä. Venäjä on ottanut valtavan vastuun ja Venäjän kansa uhrautuu koko maapallon edestä.

Mitä pikemmin Saksa, Ranska ja muut EU-maat käsittävät olevansa väärällä puolella ja olevansa syyllisiä Ukrainan tämän hetkiseen tilanteeseen oman USA-riippuvuutensa johdosta, sen parempi. Sitä seuraa myös Jugoslavian hajottamisen rikollisuuden tunnustaminen ja  kenraali Ratko Mladicin ja lehtimies Julian Assangen  ja kansanedustaja Ivan Tomosijevicin vapauttaminen vankilasta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Erkki Tuomioja, presidentti Putin, yksinapainen USA:n maailmanvalta, moninapainen maailma, Mariupol, Azovin natsipataljoona, Biden, Zelensky, Jugoslavia, Racak, Stalingrad,

Ukraina-psykoosi

Lauantai 26.2.2022 klo 18.03 - Pirkko Turpeinen-Saari

Psykiatrin näkökulmasta juuri kuluneet päivät ovat olleet todella mielenkiintoiset.

Suomalaiset, joiden rasistinen suhtautuminen venäläisiin ja Venäjään on ollut jossakin määrin peitettyä, ovat voineet nyt täysin rinnoin heittäytyä paljastamaan tunteensa.

Helsingin Sanomat ilmoittautui jo vuosia sitten Suomen NATO-jäsenyyden kannattajaksi. Nyt  se on voinut avoimesti julistautua tämän Venäjää vihollisena pitävän sotilasjärjestön palvelijaksi.

Prosessi kulminoitui Yhdysvaltojen suurlähetystön asiainhoitajan vieraskynä kirjoitukseen, jossa tämä avoimesti hyökkäsi Venäjää vastaan.

Sen jälkeen lehti on saanut samalle paikalle lempeiden Sixten Korkmanin ja Martti Koskenniemen samansuuntaiset todistukset.

Rauhanjärjestöt ovat myös paljastaneet, tosin jo tiedossa olleen asenteensa. "Ukrainan puolesta" mielenosoituksia on kutsuttu koolle niin Venäjän suurlähetystön edustalle kuin eduskuntatalon eteen vasta nyt kun Venäjä on tunnustanut autonomisten alueiden itsenäisyyden.Ovatko 4 miljoonaa donbassilaista ei-ukrainalaisia?

Missä olivat nämä henkilöt ja järjestöt kun Yhdysvallat useiden EU-maiden tuella järjesti v.2014 lähes 4 kuukauden ajan väkivaltaisia mielenosoituksia Kiovan Maidanin aukiolla?Entä kun natsijoukot polttivat elävältä kymmeniä Maidanin mielenosoitusten vastustajia Odessan ammattiyhdistysten taloon.

Missä oli EU:n lähentymissopimuksen edellyttämä demokratia, kun Yhdysvallat valitsi vallankaappauksen jälkeen pääministerin ja hallituksen, jossa useat ministerit olivat Ukrainan perustuslain vastaisesti ulkomaan kansalaisia.

Missä olivat tiedotusvälineet ja rauhanjärjestöt kun fasististen lippujen koristelemassa Ukrainan eduskunnassa väliaikaiseksi presidentiksi valittu Turchinov julisti Itä-Ukrainan demokratiaa kannattavia asukkaita vastaan "terrorismin vastaisen sodan". Itä-ukrainalaiset kieltäytyivät hyväksymästä laitonta hallitusta ja laittomaksi muuttunutta eduskuntaa.

Helsingin Sanomat haastattelee myös historioitsijoita ja lainaa Euroopan poliitikkojen Ukrainan tapahtumista pöyristyneitä mielipiteitä. Historioitsija Henrik Meinander toteaa 26.2.2022 kuinka nyt "ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa on sota, jossa toisena osapuolena on suurvalta". Samaa on päivitellyt EU:n korkea ulkopoliittinen edustaja Borrell.

Miten tällaiset mielipiteet ovat mahdollisia?

Vuonna 1992 EU-Saksa ja suurvalta Yhdysvallat aloittivat Jugoslavian hajottamissodat. Saksan ja Yhdysvaltojen rinnalla muiden NATO-maiden liittolaisina olivat kalifaattia rakentavat Bosnian muslimit ja rasistisen perustuslain laatineet kroaatit sekä puhdasta albaani-Kosovoa vaativat albaanit. Sotaa rahoitti ja aseisti Yhdysvaltojen kroaatti/albaani/natsidiaspora sekä Osama bin Laden.

Jugoslavian, liittoutumattoman, YK:n perustajavaltion presidenttiä Milosevicia kutsuttiin Hitleriksi vaikka Serbia oli aina ollut kaikkien maassa asuvien 12 etnisen ryhmän tasa-arvon kannattaja, mikä tasa-arvo oli kirjattuna perustuslakiin. Milosevic edellytti albaanien osallistuvan vaaleihin, mitä nämä eivät 10 vuoteen tehneet. He halusivat edetä suoralla toiminnalla ja väkivallalla.

Jugoslavian hajottamissodat kestivät 1992 - 1999. NATO-maat kohdistivat hirviömäiset talouspakotteet ainoastaan serbeihin, jotka vastustivat Jugoslavian hajottamista ja puolustivat kantaansa täysin laillisesti kansainvälisten lakien mukaan.

Sen sijaan NATO:n pommitukset olivat laittomia. Ne kohdistettiin mm TV-asemaan, kouluihin, sairaaloihin, tehtaisiin. Niillä aiheutettiin se, että tuon tuosta pääkaupunki Belgrad oli kokonaan ilman vettä ja sähköä. Pommitukset kestivät lähes 3 kk.

Yllämainitusta huolimatta Yhdysvallat ja NATO perustivat, tosin YK:n avulla poliittisen tuomioistuimen ICTY:n, joka tuomitsi lähinnä serbiupseereita vankeuteen.

Suomen media ja Suomen hallitus, EU komissio ja NATO, ETYJ ja Euroopan neuvosto, jotka nyt esiintyvät tyrmistyneinä ovat kuitenkin juuri niitä, jotka tekivät mahdolliseksi Jugoslaaveihin ja serbeihin kohdistuneen vääryyden. 

Suomi auttoi Jugoslavian pommitusten pääsemisen alkuun maaliskuussa 1999 salaamalla todistusaineistoa yhdessä Saksan ulkoministeriön kanssa. ETYJ:in yhdysvaltalainen päällikkö suoritti yhteistyössä albaanien kanssa rikospaikan lavastuksen, jonka perusteella pommitukset aloitettiin.

Kyseessä oli siis "lännen", "meidän" sota holokaustin uhreja slaaveja vastaan, koska Yhdysvallat ja EU-Saksa ahneuksissaan halusivat saada haltuunsa Jugoslavian infrastruktuurin ja sotilaallisen sillanpääaseman Kosovoon, Serbian maakuntaan.

Saksa on ollut ja on toisesta maailmansodasta lähtien Yhdysvaltojen sotilaallisesti miehittämä. Presidentti Trumpin mukaan siellä on 68000 yhdysvaltalaissotilasta.

Laittomasti Kosovoon rakennettu valtava sotilastukikohta Bondsteel on Halliburtonin rakentama ja pelkästään siellä on 7000 yhdysvaltalaissotilasta.

Ukrainan kriisi on Yhdysvaltojen ja EU-maiden yhdessä suunnittelema ja sen tarkoituksena v. 2014 oli saattaa Ukrainan infrastruktuuri ylikansallisten yritysten haltuun. Tämän arvioitiin toteutuvan helposti, koska sitä juhlittiin presidentti Clintonin ja vaimonsa Hillaryn, heidän liittolaistensa Larry Summersin  sekä useiden EU-maiden edustajien kanssa Krimillä jo syyskuuss 2013.

Venäjä ei halua joutua kokemaan Jugoslavian kohtaloa. Venäjä on tällä hetkellä Yhdysvaltojen sotilastukikohtien ja Yhdysvaltojen johtaman sotilasliitto NATO:n täysin piirittämä Japanista koko itäisen, eteläisen sekä läntisen rajansa pituudelta aina Baltiaan saakka.

Yhdysvaltojen väkivaltaan ja jatkuviin ryöstöihin perustuva vallankäyttö tuhoaa maapallon. Paitsi päivästä päivään jatkuva sotilaallista, Yhdysvaltojen sotilaalliseen tukikohtiin ja taloudelliseen painostukseen perustuva pakkovaltaa, tuo sotilaallinen toiminta tuhoaa maapallon ilmaston.

Yhdysvallat on Ukrainan väkivaltaisen vallankaappauksen ja presidentin vaihdoksen jälkeen pitänyt tosiasiallisesti valtaa Ukrainassa. Se on integroitunut Ukrainaan sotilaallisesti ja tekee yhteistyötä terroriin toimintansa perustavan Azovin natsi-pataljoonan kanssa. Se on tottunut eri puolilla maailmaa toimiesaan yhteistyöhön natsien ja jihadistien kanssa.

Yhdysvaltalaiset kenraalit johtivat myös Bosnian Sarajevossa muslimijoukkoja. Samoin yhdysvaltalaiskenraalit kouluttivat kroaatteja v. 1995 serbeihin kohdistununeen kansanmurhan suorittamiseen. Yhdysvaltalaisupseerit kouluttivat kroaattien ja albaanien suorittamaa Operaatio myrskyä Kroatian Krajinassa. Siinä 250 000 serbiä ajettiin kodeistaan Kroatiassa Bosnian puolelle tuhansien kuollessa matkalla pommeihin ja tykkituleen.

Ennen Donbassin tunnustamista itsenäiseksi olikin liikkeellä ehdotus kroatialaisesta ratkaisusta. Se olisi merkinnyt kaikkien venäjää puhuvien Donbassin asukkaiden ajamista väkivaltaisesti Venäjän puolelle.

Eräs Yhdysvaltojen tärkeimmistä aseista on läntinen tiedonvälitys. Presidentti Putinin demonisointi on annettu markkinointitoimisto Hill& Knowltonille. Victoria Nulandin mukaan Yhdysvallat on käyttänyt 5 miljardia dollaria Ukrainan destabiloimiseen jo ennen vuotta 2014.

Suomen media on osoittanut uskollisuuttaan. Kun Donbassista oli viikko sitten lähtenyt 90 000 pakolaista Venäjälle, Suomen media alkoi puhua pakolaisista vasta kun Kiovasta väkeä lähti liikkeelle kohti Puolaa. 4 miljoonaa useat äidinkielenään venäjää puhuvaa kansalaisia on Suomen medialle ilmaa.

Venäjänkieliset TV-kanavat on kielletty. Kouluopetus venäjänkielellä on myös kielletty. Julkisuudessa venäjänkielen käyttö on myös kiellettyä.

Rasistinen suhtautuminen venäläisiin ja venäjänkielisiin ukrainalaisiin on Suomessa sopivaa. Niinkö?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukraina-psykoosi, lännen sotapropaganda, suomalainen russofobia, Henrik Meinander, Martti Koskenniemi, Sixten Korkman, Helsingin Sanomat, NATO, USA, Jugoslavian sota, presidentti Putin

Presidentti Niinistön tiedotustilaisuus eduskunnassa ja menneisyyden sotarumpujen kumu.

Torstai 3.2.2022 klo 12.32 - Pirkko Turpeinen-Saari

Presidentti Sauli Niinistön tiedotustilaisuus eduskunnan avajaisten jälkeen sai kylmät väreet juoksemaan selkäpiitä pitkin. "Venäjän tarkoitus on hämmentää"-lausunnon ilmapiiri kansainvälisten suhteiden viitekehyksessä ei ole alku rakentavalle pohdiskelulle Venäjän ulkoministeri Lavrovin aloitteesta  kansojen yhteisen turvallisuuden tarkastelulle.

Mieleeni nousi välittömästi kysymys. Kuka määrää Suomen ulko- ja puolustuspolitiikasta tällä hetkellä - pääomapiirit vai kansa.

Pääomapiirit olivat suunnitelleet Suomen itsenäistymisen tapahtuvan siirtymiseksi Venäjän autonomiasta osaksi Saksan keisarikuntaa. Itsenäistymisen ensiaskel, Valtalaki oli kesällä 1917 kaadettu pääomapiirien vallankaappauksella yhteistyössä Venäjän väliaikaisen hallituksen kanssa.

Suomen eduskunta oli itsenäistymisjulistuksen jälkeen perustamassa omaa armeijaa tammikuussa 1918. Vasemmisto ehdotti valtuuskunnan perustamista päättämään armeijan käytöstä, joka armeija olisi koko kansan armeija. Porvaristo ei suostunut tähän vaan päätti enemmistöllään perustaa suojeluskunnista Suomen armeijan ylipäällikkönään C.G.Mannerheim.

Tässä eduskunnan istunnossa edustaja Kullervo Manner lausui:"Kysymys on pohjaltaan siitä, onko valta oleva tässä maassa kansalla ja kansan eduskunnalla vaiko jollakin ryhmällä, esimerkiksi "hallituksella" ja sen kautta "hallituksen" takan olevalla omistavalla luokalla.

Saksan armeija oli jo kutsuttu tukemaan valkoista armeijaa sisällissodan syttyessä. Mannerheim kiirehti sen tuloa ja jo Tampereen valtauksessa saksalaisupseereilla oli merkittävä rooli.

Saksan vallankumous v. 1918 lopetti Saksan vallan Suomessa, mutta poliittiset tuomioistuimet olivat tuominneet punaiset keskitysleireihin samaan aikaan kun valkoiset armahdettiin.

Ståhlbergin valinta presidentiksi hidasti natsismin kehittymistä Suomessa hänen estäessään Mannerheimia saamasta suojeluskunnista omaa yksityistä armeijaansa hyökkäyksiin Neuvosto-Venäjälle. Svinhufvudin tultua presidentiksi hän kutsui Mannerheimin sotilaskomitean johtoon, jolloin tiivis yhteistyö natsi-Saksan kanssa solmiutui.

Neuvostoliitto pyrki Kansainliiton puitteissa rakentamaan sopimusta kollektiivisesta turvallisuusjärjestelmästä rauhan takeeksi. Se toivoi Englannin, Ranskan, Neuvostoliiton ja muiden Euroopan valtioiden yhdessä voivan panna sulun Hitlerin Saksan suunnittelemalle hyökkäyssodalle.

Vuonna 1937 Yhdysvallat syöksyi taloudelliseen kriisiin.  Vuonna 1939 Yhdysvaltojen pääomapiirit tekivät kaikkensa painostaakseen Hitlerin päästämään sodan voimat liikkeelle idässä. Franklin D. Roosevelt uskoi vain maailmansodan pelastavan Yhdysvaltojen kapitalismin.

Voimakas taloudellinen panos Natsi-Saksan tukemiseen oli eräs keskeinen syy sodan syttymiseen ja siten myös Suomen joutumiseen talvisotaan. Suomi oli Neuvostoliiton vihollisille Baltiaakin helpompi väylä tavoitella Leningradin (Pietari) tuhoamista.

Suomen historia, demokratia ja kaikkien kansojen kollektiivinen turvallisuus ei ole nykyisen presidenttimme ja ulkopoliittisen johtomme hahmotelmissa. Nykyinen presidenttimme on  kansan selän takana ilman parlamentaarista käsittelyä sitonut maamme sotilasliitto NATO:n, Yhdysvaltojen johtaman asevoiman isäntämaasopimukseen. Tuo sopimus antaa Yhdysvalloille ja NATO:lle luvan käyttää Suomen maaperää Venäjälle vihamielisiin sotaharjoituksiin ja mahdollisiin sotatoimiin.

Sisällissodan päättäneen Helsingin valtauksen 20-vuotisjuhlia vietettiin 40 hengen saksalaisvaltuuskunnan kanssa v. 1938 Rudiger von der Goltzin johdolla. Tilaisuus pidettiin kuukausi Itävallan Anschlussin jälkeen.

Mannerheimin salainen yhteistyö natsi-Saksan kanssa johti Suomen niin talvisotaan kuin jatkosotaankin. Talvisodan ei olisi pitänyt olla yllätys, mutta koska valmistelut oli tehty kansan selän takana, sota muodostui traumaattiseksi.

Vasta sotien jälkeen kaikki Suomen kansalaiset myös sisällissodassa työväestön puolella taistelleet ja keskitysleireistä vapautetut rauhanpuolustajat saivat oikeuden äänestää valtiollisissa vaaleissa vuonna 1945.

Tällä hetkellä Suomen tilanne ulko- ja rauhanpolitiikan suhteen muistuttaa 1930-lukua. Venäjä on esittänyt rauhan- ja turvallisuuden puitteisiin liittyvän aloitteen, johon se odottaa jokaiselta kansakunnalta itsenäistä vastausta. Tilanne on vakava.

Presidentti Niinistön alentuva ja vähättelevä asenne aloitetta kohtaan ei lupaa hyvää. Suomen kansalaisille ulkoministeri Lavrovin kirjeellä on suuri merkitys. Ensimmäistä kertaa nykyisen presidentin, mediapoolin, ulkopoliittisen instituutin ja NATO:n hybridikeskuksen sensuurin läpi pääsee raikas totuuden tuulahdus. Mikäli kansalle tiedotetaan aloitteesta ja luodaan mahdollisuus tiedostaa, että ulkopolitiikamme ei suinkaan ole kunnossa, vaan valheen verkko ympäröi meille tarjottavaa tiedonvälitystä.

Voidakseen pelata kansan selän takana presidentti Niinistö ja hänen sensuurikoneistonsa on pimittänyt sen, että se tietää Ukrainan kriisin olevan yhä enemmän natsi-Saksaa muistuttavan Yhdysvaltojen aikaansaama. 

Presidentti Obama ja varapresidentti Biden yhdessä EU-komission ja erityisesti muutaman EU-maan kanssa otti Ukrainan haltuunsa tarkka-ampujien ja natsien  avulla toteutetussa vallankaappauksessa. Radan, Ukrainan eduskunnan, puhemies Turchinov julisti "terrorismin vastaisen " sodan itä-ukrainalaisille,jotka eivät hyväksyneet vallankaappausta. Vallankaappaushallitus leimasi demokratiaa kannattavan osan kansaa "terroristeiksi".

Presidentti Obama julisti myös tekevänsä Venäjästä "pariah"-valtion ja Yhdysvaltojen kongressi antoi Obamalle luvan aloittaa sodan Venäjää vastaan tarvitsematta enää kääntyä kongressin puoleen.

Mikä oli Venäjän "synti" Ukrainan asiassa v. 2014? Venäjä ei sallinut laillista presidenttiä kannattaneiden jo kauan Venäjän yhteyteen halunneiden Krimin asukkaiden joutumista Kiovassa valtaa pitäneiden natsien käsiin, vaan salli autonomisen alueen itsenäistymisen turvaamalla alueen ja salliessa äänestyksen jälkeen itsenäistyneen Krimin liittymisen Venäjään.

Suomen presidentti ja hänet valtaan saattaneet kansainvälinen pääoma, mediapooli (johon kuuluvat lähes kaikki tiedotusvälineet ja kustannustalot),hänen itse maahan kutsumansa NATO:n hybridikeskus eivät ole osoittaneet tietävänsä totuutta USA:n siirtomaavallasta ja yhdysvaltalaisten palkkasoturien ja aseiden sijoittamisesta Ukrainaan. Verovaroilla kustannettu Yle sen enempää kuin sensuurijärjestelmään kuuluvat sanomalehdet eivät kerro kansalle totuutta.

Tämän johdosta on entistä tärkeämpää, että kansalaiset lukevat ulkoministeri Lavrovin kirjeen ja miettivät itse miten vastaisivat siihen.

Jokaisessa yhteisössä oli sitten kysymys perheestä, koulusta, työyhteisöstä, linja-autosta, lentokoneesta, merenkulusta on itsestään sevää, että turvallisuus on jakamaton. Yhden turvallisuuden takaaminen ei saa olla pois toisten turvallisuudesta.

Näin inhimillinen yhteisö toimii.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: presidentti Niinistö , sensuuri Suomessa, pääoman valta, suojeluskunta-armeija, natsi-Saksa, Neuvostoliiton ehdotus kollektiiviseksi turvallisuusjärjestelmäksi, USA-uusi natsi-Saksa, USA Ukrainan siirtomaaherrana, Lavrovin kirje ETYJ:n jäsenille

Racak, Navalnyn myrkytys - miten Suomi muuttui psykopaatiksi.

Perjantai 7.1.2022 klo 12.17 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomi osallistui ensimmäisen kerran valehteluun ja väärään todistukseen heti EUhun liittymisensä jälkeen vuonna 1999 palvellakseen Yhdysvaltoja ja siitä riippuvaista Kohlin EU-Saksaa.

Olen viimeisissä kirjoissani kuvannut tuota prosessia tarkkaan.

Yhdysvallat pyrki Euroopan hallintaan NATO-miehitysten ja NATO-jäsenyyksien avulla. Sen lähin kumppani EU-Saksa ja Saksan johdolla koko laajeneva EU oli valjastettu palvelemaan Yhdysvaltojen sotateollisuutta. Mitä enemmän NATO-jäseniä, sitä enemmän asetilauksia. Mitä enemmän asetilauksia, sitä enemmän sotia, joissa aseita voidaan tuhlata.

Jugoslavian hajottamisessa vastakkain olivat Jugoslaviaa puolustavat serbit ja heitä vastustavat USA:n ja EU-Saksan, USA:n natsidiasporan, Osama bin Ladenin tukemat ja aseistamat kroaatit, Kosovon albaanit ja Bosniaan kalifaattia rakentavat muslimijoukot.

Yhdysvaltojen ja Saksan saatua voiton Bosnian sodassa he siirtyivät ottamaan haltuunsa Serbiaa tarkoituksenaan miehittää koko maa Nato-joukkojen avulla.

Serbian poliisi ilmoitti 14.tammikuuta 1999 tyhjentävänsä seuraavana päivänä Racakin kylän albaaniterroristeista, jotka olivat surmanneet hiljattain useita poliiseja ja serbien kanssa yhteistyötä tekeviä albaaneja.

Kansainvälisten tiedotusvälineiden paikallaollen kylässä käytiin taistelu, jonka uhrit oli seuraavaksi päiväksi kasattu yhdysvaltalaisen KFOR-joukkojen komentajan toimesta yhteen kuoppaan. Komentaja William Walker ilmoitti NATO-maiden hallituksille, että uhrit oli tapettu teloitustyyliin, päitä katkottu- joukossa naisia ja lapsia.

Jugoslavian hallitus oli kutsunut suomalaisen oikeuslääkäriryhmän tutkimaan uhrien kuolinsyyn. Tutkimusten tuloksena todettiin, että kaikki olivat taistelussa kaatuneita, yhtäkään ei ollut teloitettu tai ammuttu läheltä.

Suomen hallitus, Paavo Lipponen pääministerinä ja Sauli Niinistö varapääministerinä salasivat oikeuslääkäreiden tutkimustulokset yhteistoiminnassa Saksan ulkoministeriön kanssa.

Teloitusväite jäi voimaan, jonka perusteella presidentti Bill Clinton, kaikkien lavastusten mestari, julisti Jugoslavian pommitukset aloitettaviksi.

Suomi osoitti siis kykenevänsä palvelemaan tuota satojatuhansia pommeja pudottanutta, kansakunta toisensa jälkeen tuhonnutta, heti toisen maailmansodan jälkeen natsi-diasporaa maassaan vaalinutta Yhdysvaltoja.

Myös Helmut Kohlin Saksa palasi Itä-Saksan lopettamisen jälkeen vanhalle uralleen liittolaistensa natsi-kroaattien tukijaksi.

Sauli Niinistön päädyttyä presidentiksi, hän on osoittanut olevansa oikella puolella.

Sen selkeämpää lavastusta kuin Aleksei Navalnyn "myrkytys" on vaikea kuvitella. Myös siinä Suomen presidentti osoitti puolensa:

Kun Navalnyn perhe oli mitä ilmeisimmin suunnitellusti ilmaissut haluavansa saada potilas Saksaan Charite-sairaalaan hoitoon, presidentti Putin ei asettanut tälle mitään esteitä. Siitä huolimatta, että lupa jo oli, Suomen presidentti kiiruhti soittamaan presidentti Putinille toivovansa, että Navalny pääsee Saksaan. Yhteistyö Saksan kanssa oli jälleen Suomen presidentille ensisijaista.

Saksasta ilmoitettiin päinvastoin kuin mitä ensihoitopaikassa Venäjällä oli havaittu, että Navalnyn elimistössä olisikin ollut tappavaa Novitchok-myrkkyä, joka tappaa varsin nopeasti uhrinsa.

Saksan liittokansleri Angela Merkel saapui Navalnyn vuoteen äärelle tuen osoituksena. Sen sijaan presidentti Putinin toiveeseen yhteistyöstä mahdollisen rikoksen selvittämiseksi ei Merkel antanut vastausta. Sen sijaan esitettiin tieteellisesti kestämättömiä väitteitä Novitchokin löytymisestä potilaan elimistöstä, havainnoijina Ruotsi ja Ranska.

Suomen presidentti ei kiiruhtanut vaatimaan Saksaa tekemään yhteistyötä mahdollisen rikoksen selvittämiseksi.

Uskomattoman ripeästi Novitschok -myrkytyksestä parantunut Navalny ryhtyi tekemään yhteistyössä yhdysvaltalaisen mediayhtiön kanssa presidentti Putinin vastaista propaganda-videota "Putinin palatsi". Tuon saksalaisessa luksus-lomahotellissa valmistamansa videon hän latasi Youtubeen kaikkien katsottavaksi.

Suomalaiset oikeuslääkärit eivät alistuneet Racak-propagandan uhreiksi, vaan julkaisivat totuuteen perustuvat ruumiinavaustulokset tieteellisessä lehdessä. 

Mahtaisiko Charite-sairaalasta löytyä lääkäreitä, jotka tulisivat vastaavan tieteellisen totuuden kanssa esiin.

Ruotsista löytyi entinen kansainvälisen atomienergiajärjestön puheenjohtaja ja Ruotsin ulkoministeri Hans Blix, joka todisti v.2003, että Irakissa ei ole USA:n päinvastaisista väitteistä huolimatta joukkotuhoaseita. Hän todisti tarkastusmatkoihinsa perustuen väitteensä oikeutuksen. Siitä huolimatta Yhdysvallat Suomen myötäillessä aloitti kammottavat Irakin pommitukset, miehityksen ja epäinhimilliset vankileirit, jatkaen edelleen muiden Lähi-Idän maiden tuhoamiseen.

Suomi lähti v.2001 käsittämättömin perustein sotimaan Afganistaniin. "Solidaarisuudesta" Yhdysvaltoja ja sen NATO-liittolaisia kohtaan. Nyt yhtä käsittämättömin syin Suomi on viemässä sotajoukkoja Maliin, käsittämättä, että suurin osa EU:n NATO-jäsenistä ovat entisiä täysin eläytymään kyvyttömiä siirtomaaisäntiä. Näiden siirtomaaherrojen tilillä on niin totaalista kansojen alistamista ja kansallisvarallisuuden ryöstämistä ainoana tarkoituksena nöyryyttää nuo kansat kokemaan, että ne eivät ole ihmisinä yhtä arvokkaita kuin miehittäjänsä.

Suhteessa Venäjään presidentti Niinistö ja muut johtajamme ovat osoittaneet, että YK:n periaatteet kaikkien kansojen samanarvoisuudesta eivät enää pidä paikkaansa. Suomi on alkanut suhtautua lähimpään naapuriinsa kuin alempiarvoiseen kansaan, jonka tarpeet ja toiveet eivät ole yhtä merkittävät kuin Suomen ja Suomelle valittujen liittolaisten toiveet.

Siirtomaaisäntien tavoin alusmaiden valtaaminen edellyttää aseellista voimaa. Ilman sotilaallista miehitystä Saksan, Hollannin, Ranskan, Espanjan, Portugalin jne alistamat kansat eivät olisi alistuneet.

Nyt USA:lla,  Saksalla ja muilla EU-mailla on uudet siirtomaat Balkanilla. NATO-jäsenyydellä tai NATO-miehityksellä ei ole eroa. Balkanilla Serbia on alistettu siirtomaan asemaan ja sen maakunta Kosovo on sekä USA:n sotilastukikohdan maaperänä, että NATO:n miehitysvallan suojelemana ensimmäinen eurooppalainen väkivaltaan tukeutuva mafia-valtio. 

NATO luo edellytykset natsismin paluulle Eurooppaan. Kroatia, Baltian maat ja Länsi-Ukraina nostavat natsi-menneisyytensä kunniakkaaseen asemaan. Suomi vielä horjuu, mutta ei ole käsitellyt natsiliittolaisuutensa merkitystä nykyisin nähtävään humanismin puuteeseen ja fasististen järjestöjen tukemiseensa, jopa tasavallan presidentin puolison toimesta.

Suomen johdon ilkeämielisyys, alentuvuus Venäjää kohtaan näyttäytyy kaikkien USA:n ja NATO-EU:n lavastusten myötäilyssä ja hyväksymisessä. Missä ovat "Novitchok-myrkytetyt Skripalit", todisteet Navalnyn myrkytyksestä, Racakin uhreja koskevat oikeuslääkäreiden salatut lausunnot, Malesialaiskoneen alasampumiseen liittyvät kadonneet ukrainalaisia koskevat rikostodisteet, Ghoutan kaasuiskun MIT:n todisteet siitä, että Syyrian hallitus ei ollut niiden takana vaan kapinalliset, Ukrainan väkivaltaisen vallankaappauksen tarkka-ampujien kouluttajat ja rahoittajat?

Suomi on myötäillyt kaikkia lueteltuja valheita, ollakseen USA:n ja NATO-EUn suosiossa. Psykopatia on vaikesti parannettavissa.

Suomessa vallitsi Kekkosen presidenttikausilla kyky empatiaan, alistettujen kansojen ja ihmisryhmien auttamiseen ja YK:n periaatteiden noudattamiseen.

Nykyisin YK:n periaatteet on korvattu rikollisen mielen peittävällä "sopimusvaraisella demokraattisten maiden yhteistyöllä", jonka johtaja USA on v. 2000 hylännyt kansainvälisten lakien noudattamisen ja vaatinut sotilasliitto NATOn laajentamista Venäjän rajoille ja Venäjän pääsyn estämistä Itämerelle. Mitä tämä on muuta kuin psykopatiaa? Vakava luonnehäiriö.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: presidentti Niinistö, Ahtisaari, USA-johtoiset lavastukset, Racak, Navalny, Skripal, Ghouta, psykopatia ulkopolitiikassa

EU ja absurdi huumori

Tiistai 16.11.2021 klo 14.19 - Pirkko Turpeinen-Saari

Olen aina pitänyt absurdista huumorista: Jänis meni leipäkauppaan. "saako olla tummaa vai vaaleata leipää"? kysyy myyjä. "Ei sillä ole väliä, minulla on polkupyörä"vastaa jänis!

Viime viikkoina en ole voinut ratkaista katsonko absurdia näytelmää vai vakavasti otettavaa poliittista toimintaa EUssa.

Sotilasteollisuutta palveleva EU näyttää näkevän kaikissa haasteissa sopivimman ratkaisun olevan väkivalta eri muodoissaan joko pommit tai talouspakotteet.

Perustamiskokouksessa EU aloitti ensimmäisen sotansa, Jugoslavian hajottamisen.

Sitä seurasivat hyökkäykset Afganistaniin, Irakiin, Libyaan ja Syyriaan. Kaikki nämä sodat valmisteltiin yhteistyössä luonnonvaroja ryöstämään tottuneen Yhdysvaltojen kanssa. Kansainvälisistä laeista oli luovuttu jo 1990-luvulla. Tuo luopuminen vahvistettiin Bratislavassa v. 2000.

Useita näistä sodista luonnehdittiin "värivallankumouksiksi" eli pyrkimyksiksi luoda ylikansallisia yrityksiä palveleva sosiaalinen alusta ja kansakunta, jossa luonnonvarat siirtyisivät ylikansalliseen omistukseen.

Sodat aiheuttivat miljoonien kuoleman, pelkästää Irakissa puoli miljoonaa lasta kuoli. Yhdysvaltojen ulkoministeri Madlene Albright kutsui tätä "sopivaksi" hinnaksi. Fosforipommien ja muiden kemiallisten aineiden vaikutuksesta Irakissa edelleen syntyy epämuodostuneita lapsia ja maassa vallitsee puute ja poliittinen epävakaus.

Tämä mielivalta ja tuho on synnyttänyt ennennäkemättömän pakolaisuuden tuhotuilta alueilta kohti Eurooppaa ja Euroopan unionia.

Viimeisin EUn tähdittämä näytelmä on nähty Valko-Venäjän ja EU-Puolan rajalla tuhansien pakolaisten pyrkiessä EUn puolelle, lähinnä Saksaan.

Viimeisten vuosien aikana Yhdysvallat ja EU ovat yrittäneet saada aikaan Yhdysvaltoja ja NATOa palvelevat värivallankumoukset Ukrainaan vuosina 2013 - ja Valkovenäjälle kahden viime vuoden aikana.

Ukrainan väkivaltainen, useita ihmishenkiä vaatinut, USAn ja EUn natsien kanssa yhteistyössä tekemä vallankaappaus jäi keskitiehen ja on yhä ratkaisematta vaikka yhteinen neuvottelutulos on olemassa, Minsk II.

Valkovenäjän kaappaus yritettiin naamioida kansannousuksi, mutta toimintamallien ja rekvisiitan mukaan jäljet johtivat USA:n ja Britannian tiedustelupalvelujen sylttytehtaalle, muun EUn myös Suomen presidentin antaessa sivustatukea.

Euroopan unionin kyky demokraattisiin käytäntöihin pommien ja mielivallan sijaan on kadonnut täysin. Suomen media on Harvardin yliopiston propagandakoulutuksen sumentamana omaksunut täysin USAn ja Britannian tiedustelupalvelujen propagandaopit.

Nyt ryhmä Irakin sotien vaurioittamia pakolaisia on lähtenyt yrittämään Valko-Venäjän kautta EU-Puolan rajalle päästäkseen johonkin EU-maahan turvaan.

Puola lähti Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian rinnalla ensimmäisenä pommittamaan Irakia maaliskuussa 2003, vaikka ruotsalainen kemiallisten aseiden asiantuntija Hans Blix oli moneen kertaan sanonut, että Irakissa ei ole kemiallisia aseita.

Miten Puola ja EU kohtelevat näitä pakolaisia?

Humanitaarisen avun ja empatian sijaan Puolan valtio ja EU kohtelevat näitä ihmisiä epäihmisinä. EUsta eronnut ja Yhdysvaltojen rinnalla Irakia pommittamaan lähtenyt Britannia on lähettänyt armeijansa paikalle. Puola on rakentanut piikkilanka esteitä, häikäissyt pakolaisia valonheittäjillä, estänyt toimittajia ja avustusjärjestöjä pääsemästä paikalle.

Jotta farssi ja absurdius olisi täydellinen, Suomen eduskunnan jäsenet erityisesti kokoomuksen edustaja Mykkänen on ehdottanut aidan rakentamista myös Suomen itärajalle, vaikka 30 000 pakolaista tuli v. 2015 Suomeen ruotsalisilla busseilla kuljetettuna länsirajan yli.

Euroopan unionin syyttävä sormi kohdistetaan Valkovenäjään ja Venäjään, joilla ei ole mitään tekemistä Irakin tai Libyan sotien kanssa. Pakotteita on annettu omien epäonnistuneiden värivallankumousten seurauksena. Nyt EU on lisännyt Valkovenäjän pakotteitaan eikä uskalla katsoa peiliin missä varsinainen syyllinen näyttäytyy.

Angela Merkelin lupaus ottaa pakolaisia Saksaan Minskin ja Saksan välisillä lennoilla, Puolan rajatilanteen laukaisemiseksi, neuvoteltuaan asiasta presidentti Lukashenkan kanssa, on merkittävä osoitus vastuunkannosta. Saksa itse ei osallistunut USAn johtamiin Irakin pommituksiin v. 2003.

Jotta absurdius ei päättyisi tähän: Suomen presidentti Niinistö, joka on osallistunut kommunismin kitkemiseen Jugoslaviassa ja muualla Euroopassa, myötäillyt kaikkia EUn epädemokraattisia toimia harrastettiin niitä sitten Kosovossa, Bosniassa, Syyriassa, Irakissa, Ukrainassa tai Valkovenäjällä on ensi sunnuntaina matkustamassa Saksaan tapaamaan presidentti  Frank-Walter Steinmeieria ja puhuu Humbold-yliopistossa sekä keskustelee suomalaisten ja saksalaisten asiantuntijoiden kanssa teemasta Helsingin-henki.

Presidentti Sauli Niinistön toiminta ja ulostulot ovat kaukana Urho Kekkosen luomasta Helsingin-hengestä, johon liittyi aito pyrkimys puolueettomuuteen, demokratiaan ja maailmanrauhaan. Pelkästään NATOn isäntämaasopimuksen laatiminen ilman eduskuntakäsittelyä on demokratian pilkkaa.Tämä Saksan -retki on absurdi.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin henki, EU, pommitukset vallankäyttönä, talouspakotteet vallankäyttönä, ihmisyys ja humanismi EUssa , Irak, Puola, Valkovenäjä, Ukraina, presidentti Sauli Niinistö

Suomen ulkopoliittinen johto vaikenee Gazan keskitysleirin pommituksista

Torstai 20.5.2021 klo 11.43 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen hallitus ja tasavallan presidentti vaikenevat kahdella kielellä Israelin Gazan piiritettyyn keskitysleiriin kohdistamista pommituksista.

Vuodesta 2008 saakka Israelin ja Eyptin piirittämänä ollut Espoon kokoinen alue on kahden miljoonan, alunperin Israelista lähtemään joutuneen pakolaisen asuinpaikka.

Piirityksestä johtuen alueen olosuhteet muistuttavat keskitysleiriä. Koska rakennustarvikkeita, lääkkeitä, tuonti- ja vientitavaroita ei voida kuljettaa Israelin vartioiman rajan yli, alueen talous, työllisyys, terveydenhuolto, vedensaanti,viemärilaitos, sähköntuotanto ovat käytännössä poikki. Koronaepidemia räjähtää käsiin.

Tilanne muistuttaa elävästi Jugoslavian hajottamiseen liittyviä Serbian pääkaupungin Belgradin pommituksia vuonna 1999. Pommitusten aloittamisen ratkaisi Suomen valtiojohdon suorittama oikeuslääkäreiden tutkimustulosten salaus.

Maaliskuun 24 päivänä NATO aloitti oman historiansa ensimmäiset sotatoimet, jotka olivat useiden kansainvälisten lakien vastaisia. Suomi toimi Saksan ulkoministeriön vahvana tukijana.Liittokansleri Helmut Kohl ja Angela Merkel hänen hallituksensa jäsenenä olivat koko sotaprosessin sytyttäjät vuonna 1992 mutta juuri ennen pommitusten aloittamista Saksan hallitus oli vaihtunut sosialidemokraattien ja vihreiden johtamaksi aivan yhtä agressiiviseksi kommunismin kitkemisen toteuttajaksi.

Lähes 10 vuotta jatkuneet serbeihin kohdistuneet talouspakotteet ja talouden perusrakenteiden tuhoaminen ja Tonavan liikenteen katkaiseminen olivat aiheuttaneet Gazaa muistuttavan humanitaarisen katastrofin. Hoidettavissa oleviin sairauksiin ei ollut lääkkeitä, ihmiset kaivoivat ruumiita ylös haudoista saadakseen sieltä sukulaisensa sydämen tahdistimen, syöpään kuolevat kuolivat ilman kipulääkkeitä. Sillat, maantiet, junaraiteet, junat pommitettiin.

Tänään 20.5. on vuosipäivä, jolloin 20.5.1999 NATO:n pommi iski Belgradin synnytyssairaalaan tappaen kolme tehohoidossa ollutta potilasta sekä yövartijan. Lentävät lasinsirpaleet vahingoittivat kolmea juuri synnyttävää äitiä viiltäen heidän kasvojaan.

Yhdeltä aamuyöllä rypälepommit iskivät Dragisha Misovicin sairaalaan Belgradin keskustassa. Neurologinen osasto, synnytysosasto, gynekologinen osasto ja lastenosasto tuhoutuivat. Iskun aikana neljällä naisella oli synnytyspolttoja. Eräs synnyttäjä, jolle oltiin suorittamassa keisarinleikkausta, vammautui. Hänet siirrettiin kellariin, jossa lapsi lopulta syntyi. Tässä iskussa kuoli neljä ja useita loukkaantui.

13.5. 1999 NATO oli kehunut jauhavansa ilmasodalla Jugoslavian armeijan murskaksi, aivan kuten Netanjahu uhoaa jatkavansa Gazan pommituksia. NATO katkaisi jälleen sähköt Belgradista, Nisistä ja Novi Sadista. Saksan vihreiden ulkoministeri Joschka Fisher puolusti voimakkaasti tukeaan ilmapommituksille.

Jugoslavian pommitusten päätösvaiheessa Suomi jälleen nousi päärooliin rauhanneuvotteluissa. Jugoslavia ei alistunut koko maan NATO-miehitykseen kuten Rambuilletin neuvotteluissa oli edellytetty. Ahtisaari vaati maata alistumaan sen maakunnan Kosovon miehitykseen. Presidentti Milosevicin kysyessä mitä tapahtuu elleivät he suostu tähän miehitykseen. Tilaisuudesta otetulla videolla on nähtävissä kuinka presidentti Ahtisaari siirtää valtavan keskelle pöytää sijoitetun maljakon syrjään ja pyyhkäisee kädellään:"Siinä tapauksessa tulemme mattopommittamaan Belgradia niin, että viikossa tulee puolimiljoonaa uhria."

YK päätti rauhansopimuksesta, jossa Kosovo tulee tilapäisesti miehitetyksi, mutta pysyy Serbian maakuntana. Heti pommituksen päätyttyä Yhdysvaltojen armeija alkoi rakentaa tuohon Serbian maakuntaan jättimäistä Bondsteel- sotilastukikohtaa. Ahtisaari aloitti neuvottelut Kosovon tulevasta asemasta, jonka häntä korkeammat voimat olivat jo päättäneet päätyvän Kosovon itsenäistämiseen - laittomasti, YK:n päätösten vastaisesti.

Mietimme, miksi ulkoministeri Pekka Haavisto tai presidentti Sauli Niinistö ei sano mitään Gazan pommituksista. Siihen näyttäisi olevan looginen selitys. Paavo Lipposen ensimmäisessä hallituksessa, joka osallistui yhteistyössä Saksan ulkoministeriön kanssa edellytysten luomiseen holokaustin uhrien, serbien, pommituksille, istuivat sekä Pekka Haavisto että Sauli Niinistö. Lisäksi Niinistö oli toiminut EDU:n Euroopan demokrattisen unionin puheenjohtajana Helmut Kohlin suosituksesta. Siten ainakin Kohlin ja Niinistön ehkä Merkelinkin tavoitteet ja toimintatavat vaikuttavat samankaltaisilta.

Kuten edellisessä blogissani totean, antisemitismin ja antisiionismin eron hämärtämisellä saa oikeutuksen julmuuksiin vailla vertaa. Holokaustin uhreiksi juutalaisten rinnalla toisessa maailmansodassa joutuneet serbit katsottiin tarkoituksenmukaiseksi demonisoida Jugoslavian hajottamisen yhteydessä  Hitlereiksi, jotta Saksa sai haltuunsa Jugoslavian infrastruktuurin ja Yhdysvallat sotilaallisen vahvan jalansijan Serbian maaperälle.

Samaa temppua käytetään Palestiinan suhteen. Mandelan kaltaiset vapaustaistelijat Hamas liittolaisineen demonisoidaan terroristeiksi heti sen jälkeen kun he ovat voittaneet vaalit ja kansa on valinnut heidät johtoon. Yhdysvallat ja Saksa ovat valheellisin perustein julistaneet uskollisuuttaan Israelille tilanteessa, jossa 100 vuotta kestäneet palestiinalaisiin kohdistuneet ihmisoikeusrikkomukset ovat kumuloituneet juuri nyt nähtäväksi katastrofiksi. Suomi on tässä "sopimuksiin perustuvan kansainvälisen yhteisön jäsenenä", mutta hirmutekoihin kykenevänä asianosaisena. Vaikeneminen ei poista vastuuta.

Tsekin presidentti Milos Zeman on pyytänyt Serbian presidentti Vucicilta Belgradin vierailullaan viime tiistaina anteeksi Tsekin osallistumista NATO:n pommituksiin. Tsekki yritti estää pommitukset, mutta jäi yksin. Kosovon laittoman itsenäisyyden tunnustamisen on moni maa perunut. Israelin presidentti on sanonut tunnustamisen perustuneen Yhdysvaltojen voimakkaaseen painostukseen.

Saa nähdä kykeneekö Suomi nousemaan palvelijan roolistaan itsenäiseksi ja vastuulliseksi maaksi. Virallinen Suomi pyrkii näyttäytymään aina uhrina, jolloin ei voi vastata omista hirmuteoistaan. Presidentti Zeman on rohkaiseva esimerkki. Voittaisiko moraali sittenkin Yhdysvaltojen väkivallan ja taloudellisen vallan ehtoihin alistumisen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sauli Niinistö, Pekka Haavisto, Lipposen I hallitus, Gazan pommitukset, Israel, Belgradin pommitukset 1999, serbien holokausti, Ahtisaari, Kosovo, Tsekin presidentti Zeman, USA

Helsingin Sanomien ja Ylen valehtelu ylittää punaisen viivan.

Torstai 15.4.2021 klo 13.41 - Pirkko Turpeinen-Saari

Jonkinlaiseen tieteelliseen ajatteluun ja totuuteen tottuneet kansalaiset ovat jo ajat sitten luopuneet joko kokonaan lukemasta Helsingin Sanomia ja katsomasta Ylen uutisia tai katsoneet ainoastaan pysyäkseen selvillä valheiden määrästä.

Näiden tiedotusvälineiden propaganda johtuu siitä, että Suomen hallituksen ja median välillä on keskinäisriippuvuus. Mediaa säätelee valtion turvallisuuskeskuksen alainen Mediapooli, joka vuorostaan on tiiviissä yhteistyössä Helsingissä toimivan NATOn hybridikeskuksen kanssa.

Media säätelee sitä, kuka pääseen vaalipaneeleihin ja kenestä poliitikosta kirjoitetaan myönteisesti, kenestä kielteisesti. Poliitikoista harva uskaltaa puhua totta.

Tänään 15.4.2021 Helsingin Sanomien pääkirjoitus otsikoi: "Venäjä käyttää pelkoa aseena."

"Suomi ja muut Venäjän ympärillä ovat jälleen kerran tilanteessa, jossa arvuutellaan Kremlin motiiveja, kun Venäjä keskittää ennätyksellisiä määriä joukkoja Ukrainan rajalle."

"Asetelma ei lupaa hyvää. Sama nähtiin myös vuonna 2014. Silloin Venäjä miehitti laittomasti Krimin niemimaan ja aloitti Itä-Ukrainassa sodan."

Kuinka monta kertaa viimeisten seitsemän vuoden aikana olemme kuulleet nämä samat valheet Helsingin Sanomista sekä Ylestä. Tätä median tarinaa toistaa myös valtiojohtomme.

Emme ole kuulleet tasavallan presidentin tai vaihtuvien ulkoministerien kertovan mitkä maat aloittivat verisen vallankaappauksen Ukrainassa ja mitkä olivat näiden valtioiden tavoitteet. Mikään näistä maista ei ollut Venäjä.

Olemme nähneet valokuvia presidentti Niinistöstä ja vallankaappauksen ansiosta Ukrainan johtoon tulleesta presidentti Poroshenkosta väkivaltaisessa vallankaappauksessa Yhdysvaltojen ja eräiden Euroopan maiden kouluttamien tarkka-ampujien luoteihin kuolleidn muistomerkillä. Presidentti Niinistö ei ole kertonut Suomen kansalle tietävänsä ketkä vallankaappauksen suorittivat. Hän ei ole kertonut, että tarkka-ampujia tai heidän rahoittajiaan olisi saatettu vastuuseen.

Krimillä asuvat ovat venäläisiä. He halusivat ja haluavat kuulua Venäjään. Sevastopolin sotilastukikohta on aina ja systemaattisesti ollut Venäjän sotilastukikohta - myös sinä aikana kun Krim oli v.1952 liitetty hallinnollisella päätöksellä, Neuvostoliiton sisällä, ei kansanäänestyksellä, osaksi Ukrainaa. Tuolloin Sevastopolin alue oli vuokrattu Ukrainalta.

Me valistuneet kansalaiset tiedämme Ukrainan verisen vallankaappauksen olleen keskeisesti Yhdysvaltojen ja Saksan aikaansaama. Voimistuva natsi-asenne maassa sai aikaan sen, että vallankaappaushallitus (jonka ministereistä useat olivat ulkomaalaisia) julisti terrorisminvastaisen sodan pääosin venäjänkieliselle Itä-Ukrainalle, jonka asukkaat kannattivat demokraattisesti valittua presidentti Janukovicia ja demokraattisesti valittua eduskuntaa. Eräs "terrorisminvastaisen sodan" taistelun johtajista oli Yhdysvaltojen puolustusministeri.

Yhdysvaltalaiset kenraalit kouluttivat myös natsi-kroaatteja Kroatian "Operaatio Myrsky"taistelussa, jossa Kroatiassa asuva 250 000 asukkaan serbiväestö ajettiin Bosnian puolelle v. 1995 yhden viikonlopun aikana tuhansien menettäessä henkensä . Tätä taistelua opetetaan kaikissa Yhdysvaltojen sotilasakatemioissa "hienoimpana taisteluna sitten toisen maailmansodan".

Presidentti Obaman aikana ja tukemana muodostettu vallankaappaushallitus otti USA:n varapresidentti Bidenin neuvonantajakseen. Tämä esiintyi usein Kiovassa ja kertoi puhuneensa vuoden 2014 aikana puhelimessa enemmän Ukrainan pääministeriksi nostamansa Jatsenjukin kanssa kuin vaimonsa, nykyisen Valkoisen talon emännän kanssa.

Yhdysvallat on nyt tuonut tuhansia sotilaitaan valtameren yli eurooppalaiseen NATO:n sotaharjoitukseen, jossa tulee olemaan yhteensä 40 000 sotilasta, osa myös Suomen maaperällä. Useimmat näistä Eurooppalaisista NATO- sotilaista eivät harjoittele oman maansa puolustamista vaan hyökkäystä "yhteistä vihollista" Venäjää vastaan. Yhdysvallat on ollut aikeissa tuoda myös kaksi sota-alusta Mustalle merelle, Venäjän rannikon edustalle.

Presidentti Niinistö esitti elokuussa 2014, että Suomi voisi liittoutua suoraan Yhdysvaltojen kanssa sotilaallisesti, ei välttämättä NATOn kanssa. Kuukautta myöhemmin hän liitti Suomen NATOn isäntämaasopimukseen. Vuodesta 2015 lähtien hän on huolehtinut kymmenistä eri liittolaissopimuksista NATO-maiden kanssa.

Siitä huolimatta, että Ukrainassa on kyseessä sisällissota, Suomen presidentti, Yhdysvaltojen presidentin rinnalla, on huolissaan Venäjän sotaharjoituksista Venäjän omalla maaperällä myös lähellä Ukrainan rajaa. Hän kuitenkin tietää, että Ukrainan presidentti on julkistanut 23.3. 2021 ukaasin Krimin ja Itä-Ukrainan takaisinvaltaamiseksi. Siis uhannut Venäjää sodalla.

Presidentti Niinistö ja Suomen media tietävät, että Saksan, Ranskan, Venäjän ja Ukrainan kesken on neuvoteltu kaksi Minskin sopimusta, joiden pohjalta Itä-Ukrainan kriisi on ratkaistavissa. Yhdysvallat, väkivaltaisten toimintamallien primus-moottori maailmalla ei ole tukenut tuota rauhanomaista mallia vaan lupaa vuodesta toiseen vallankäyttöön ja väkivaltaan pohjautuvaa aseellista tukeaan Ukrainalle sekä NATO-jäsenyyttä.

Aseteollisuus on Yhdysvaltojen toimintaa ohjaava voima. Euroopan unioni liittyi tähän vuonna 1992 ja aloitti demokratiaksi kutsumansa toimintamallin Jugoslavian hajottamissodalla, jota tuhoa kesti yli 10 vuotta eikä se Kosovon osalta ole vieläkään päättynyt.

Helsingin Sanomat ja Yle toteuttivat myös Jugoslavian hajottamisen yhteydessä puhdasta NATO-propagandaa. Ukrainan sisällissodan yhteydessä tuo propaganda on muuttunut entistä säälittävämmäksi, sillä nykyisen nopean tiedonkulun aikana on saatavilla aineksia myös objektiviseen tieteellisetkin totuuden kriteerit täyttävään tiedonvälitykseen.

Paavo Väyrynen antoi blogissan 15.4.2021 pienen näkökulman Suomen asianosaisuuteen myös Ukrainan kriisissä. Hän kuvasi miten maan hallituksessa käsiteltiin Ukrainan lähentymissopimusta.

"EU:n itäisen kumppanuuden ohjelman aloitteentekijöinä olivat Baltian maat ja Ruotsi. Sen ilmiselvänä tavoitteena oli Venäjä eristäminen ja muiden entisten neuvostotasavaltojen vetäminen EU:n vaikutuspiiriin ja jopa sen jäsenyyteen."

"Itäisen kumppanuuden ohjelman osana EU:n ja Ukrainan välille neuvoteltiin assosiaatiosopimus. Sen synnyttämä sisäinen kiista johti vallankumoukseen ja sisällissotaan."

"Kun itäisen kumppanuuden ohjelmaa käsiteltiin Vanhasen II hallituksen EU-ministerivaliokunnassa ehdotin, että Venäjä olisi otettava mukaan ainakin tarkkailijana.Ulkoministeri Stubbin vastustuksesta huolimatta teimme Matti Vanhasen johdolla ehdottamani päätöksen."

"Ulkoministeri ei kuitenkaan esittänyt meidän kantaamme EU:n ulkoministerineusoston kokouksessa."

"Suomikin on tästä syystä osavastuussa Ukrainan kriisin kärjistymisestä ja maan ajautumisesta sisällissotaan."

Paavo Väyrynen taitaa olla eräs harvoja Suomen poliitikoista, joka on uskaltanut puhua totta Ukrainan vallankaappauksesta.

Suomen hallitus oli valitettavasti myös Jugoslavian kohdalla kouriintuntuvasti asianosainen.Ukrainan kohdalla Suomen hallitus on viime vuosina tyytynyt vaikenemaan siitä mitkä ainekset muodostavat tämän sisällissodan, jossa Yhdysvallat, ei Venäjä, toimii kapellimestarina.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Paavo Väyrynen, presidentti Niinistö, Ukraina, Venäjä, NATO, USA, NATO-propaganda, EU

Kolme valhetta

Torstai 4.2.2021 klo 18.41 - Pirkko Turpeinen-Saari

Olemme seuranneet mielenkiinnolla Suomen, Euroopan unionin, Britannian ja Yhdysvaltojen suhtautumista Venäjän presidentti Putiniin.Mieleen nousee tunne: Olen nähnyt tämän ennenkin!

Suomen hallituksen rooli kiinnostaa tietenkin erityisesti.

Suomen ulkopoliittinen johto on suhtautunut Aleksei Navalnyyn, bloggariin, selkeästi valehtelijaan ja valheillaan kansaa kiihottavaan henkilöön kuin liittolaiseen.

Navalny tukijoineen väittää tulleensa myrkytetyksi Novitsok-joukkotuhoaseella. Heidän mukaansa myrkytyksen määräsi nimenomaan Venäjän presidentti Putin. Väitteen tueksi ei ole todisteita. Väite tuli Saksasta, jonne Navalny oli lennätetty venäläisestä sairaalasta, jossa häntä oli tutkittu. 

Pari kuukautta Charite sairaalaan tulon jälkeen sairaalan lääkärit paljastivat kaikki hoidon aikana otettujen näytteiden tulokset, joissa näytteissä ei ollut Novitsokia.

Saksan hallitus oli konsultoinut Ruotsin hallitusta näytteiden tutkimiseksi. Ruotsin tulokset olivat yhtä epämääräiset kuin Saksan hallituksen esittämät väitteet myrkytyksestä.

Tällainen toiminta on täysin normaalia silloin kun pyritään todistamaan paikkansa pitämätön väite oikeaksi. Valehdellaan.

Ruotsin sijaan Suomen ulkoministeriö valehteli vuonna 1999 Saksan ulkoministeriön vaatimuksesta. Suomen ulkoministeriö salasi suomalaisten oikeuslääkäreiden tutkimustulokset Racakin kylän taistelusta. Saksan ulkoministeriö halusi Yhdysvaltojen tarpeita tyydyttääkseen julistettavaksi, että kylässä oli tapahtunut albaanisiviilien julma teloitus. ”Lapsia, naisia ja vanhuksia oli raahattu kodeistaan kuoppaan, jossa päitä oli katkottu ja murhia suoritettu niskalaukauksella.” Oikeuslääkärit osoittivat, että se oli valetta. He saivat tutkimustuloksensa tieteellisessä lehdessä julkisuuteen vasta kaksi vuotta tapahtuman jälkeen.He joutuivat vaikenemaan Suomen hallituksen vaatimuksesta poliittisista syistä. 

Tämä valhe oikeutti holokaustin uhrien serbien hirviömäiset pommitukset. Kosovon NATO-miehityksen ja mafia-valtion perustamisen.

Myrkytys on siis vale.

Myrkytetty valehtelija valmisti, sairaalasta päästyään, los angelesilaisten ja berliiniläisten tuotantoryhmien kanssa Etelä-Saksassa videon ”Putinin palatsi.”Siinä väitetään presidentti Putinin omistavan Mustan meren rannalla luksuspalatsin, jossa vessaharjatkin maksavat satoja euroja. Tosiasiassa palatsia ei ole eikä vessaharjoja. Rakenteilla oleva sementtivaiheessa oleva rakennustyömaa ei ole presidentin omistuksessa. 

Runsailla varoilla, saksalaisessa luksus hotellissa, Navalnyn tekemän videon tarkoituksena oli johtaa harhaan nuoria venäläisiä, jotka eivät seuraa yhteiskunnallista kehitystä eivätkä tiedä presidentti Putinin roolia maailmanrauhan ja YK:n periaatteiden edistäjänä.Läntiset tiedustelupalvelut CIA, MI6 sekä Saksan Bnd lienevät olleet yhteistyössä kuten Racakin tapauksessa.

Kolmas valhe. Jugoslavian valtaamisen tarkoituksena oli ohjata NATO-propagandan avulla infrastruktuuri saksalaisille ja yhdysvaltalaisille pääomasijoittajille serbiomaisuuden konfiskoinnin avulla sekä vallata maa-ala Yhdysvaltojen sotilastukikohtaa varten Serbiasta.

Samanlaisen propagandan avulla USA ja EU-maat suorittivat Ukrainan natsien avulla väkivaltaisen vallankaappauksen vuonna 2014.

Venäjä ei alistunut itseensä vuosisadan kuuluneen Krimin niemimaan joutumiseen väkivaltaisten natsijoukkioiden valtaan vaan loi edellytykset Krimin väestön itsenäiseen päätöksentekoon ja siirtymiseen mielivaltaisesta Ukrainan alaisuudesta takaisin osaksi Venäjää.

Presidentti Mauno Koivisto kirjoitti vihaavansa serbivastaista propagandaa kuten myös kerron teoksessani Lupa olla julma. NATO-propaganda on kuitenkin muuttunut valtavirraksi Suomen poliitikkojen puheissa sekä valtamediassa erityisesti Ylessä sekä Helsingin Sanomissa.

Venäjä ei kuitenkaan ole Jugoslavia eikä Ukraina. Presidentti Putinin ja hänen tiiminsä puheenparsi ja teot ovat maltillisia, diplomaattisia ja vuoropuhelua ja tosiasioita korostavia.Päinvastaoin kuin NATO-maiden toimintatapa.

Ajattelevat, syvälliset ja oikeudentuntoiset ihmiset eivät tue Suomen sitoutumista maailman johtavan terroristivaltion Yhdysvaltojen talutusnuoraan. CIA:n valtaan sitoutunut valtamediamme ei ansaitse tulla luetuksi tai katsotuksi. Todelliset sankarit, Julian Assange ja Chelsea Manning ansaitsevat tukemme. Ei valehteleva venäläinen provokaattori tai hänen liittolaisensa.

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjä, Navalny, presidentti Putin, CIA, valemyrkytys, Suomen hallitus, valtamedia

Vaientaako Saksan hallitus asiantuntijalääkärit jälleen?

Perjantai 18.9.2020 klo 11.59 - Pirkko Turpeinen-Saari

Saksalla on kokemusta väkivallan ja väärän vallankäytön toteuttamisesta provokaatioilla - tässä tapauksessa estämällä lääkäreitä puhumasta totuutta.

Suomen valtiojohdolla on kokemusta yllämainittujen menettelytapojen tukemisesta oman luotettavuutensa kustannuksella.

Ensimmäinen hyvin tuntemani suomalaisten oikeuslääkäreiden tutkimustulosten salaaminen tapahtui Lipposen I hallituksen aikana. Tuolloin Jugoslavian hallituksen kutsumat jugoslavialaiset, valkovenäläiset ja suomalaiset oikeuslääkärit tutkivat Racakin kylässä tapahtuneessa taistelussa kuolleiden ruumiit. Kaikki oikeuslääkärit, suomalainen kansainvälisesti tunnettu oikeuslääketieteen professori Antti Penttilä mukaanluettuna, olivat yksimielisiä siitä, että uhreja ei ollut teloitettu, kuten USA, Saksa ja muut NATO-maat väittivät, vaan kaikki olivat kuolleet taistelussa.

Saksan ulkoministeriö halusi estää tulosten julkistamisen ja Suomen hallitus alistui siihen. Teloitustulkintaa käytettiin perusteluna Jugoslavian pommitusten aloittamiselle. 

Martti Ahtisaari oli Suomen presidentti, Paavo Lipponen oli Suomen pääministeri, Tarja Halonen ulkoministeri, Sauli Niinistö valtiovarainministeri ja Pekka Haavisto ympäristöministeri.

Saksan liittokanslerina oli Gehard Schröder ulkoministerinä Klaus Kinkelin jälkeen  vihreä Joscka Fischer.

Racakin sijaan tänä vuonna kyseessä on erittäin hyvin suunnitellulta vaikuttava venäläisen hallituskriittisen Navalnyn äkillinen sairastuminen ja presidentti Niinistönkin myötävaikutuksella kuljettaminen saksalaiseen Charite-sairaalaan hoitoon.

Navalnya hoidettiin aluksi venäläisessä sairaalassa, jossa ei havaittu jälkiä myrkytyksestä.

Saksaan tuotuna, yht'äkkiä saksalaiset poliitikot liittokansleri Merkelin johdolla ilmoittavatkin, että Navalny on myrkytetty Novichok -hermomyrkyllä ja vaativat Venäjää kansainväliseen vastuuseen tapahtumasta.

Saksa on, kuten Racakin tapauksessakin kieltäytynyt antamasta lääketieteellisä tietoja julkisuuteen tai edes Venäjälle, joka on tarjonnut yhteistyötä asian tutkimiseksi.

Tapahtumaketjun tekee mielenkiintoiseksi se, että sairastumista/myrkytystä on käytetty poliittisen Venäjä-vastaisen propagandan voimistamiseen. Navalnylla on aktiivinen tukijaverkosto, joka on kerännyt hotellihuoneesta, jossa Navalny ennen sairastumistaan yöpyi, kaiken mahdollisen tavaran mukaanlukien juomapullot.

Jos Navalnyn kanssa liitossa olevat piirit ovat he sitten ystäviä tai ulkomaisia liittolaisia ovat takavarikoineet "rikosaineiston" kuinka Venäjän poliisi tai tutkintaviranomaiset voisivat suorittaa kunnollista tutkimusta? Kuka osaa sanoa, onko mahdolliset Saksassa ilmenneet "myrkyt" tulleet myös Saksassa-olo aikana.

Euroopan komission puheenjotaja Ursula von der Leyen piti eilen Euroopan parlamentissa demagogisen puheen, josta esimerkkiä voi hakea 1930-luvulta. Sen vihamielinen asenne Venäjään, sen kliseiset tarkempaa tutkimusta edellyttävät väitteet Venäjän toimista on laskettava osaksi Euroopassa vallinnutta vuodesta 2014 voimistunutta propagandaa.

USA:n ja EU:n epäonnistunut Ukrainan väkivaltainen vallankaappaus ja sen seurauksena Venäjän näyttäytyminen demokratian pelastajana ja Krimin asukkaiden turvana on Euroopan komission puheenjotaja von der Leyenille sietämätön. Hänen raivonsa pohjaa siitä, että Saksa on epäonnistunut vuodesta 2001 alkaneesta Syyrian hajottamisesta lähtien pyrkimyksissään jatkaa Jugoslaviassa pommitusten avulla onnistunutta itsenäisten valtioiden infrastruktuurin haltuunottoa.

Värivallankumousten aktiivinen toimija, George Soros on toiminut monien Euroopan parlamentin jäsenten rahoittajana. Eräät lähteet ovat laskeneet enemmistön parlamentaarikoista olevan "Soroksen tallissa". 

Suomen ulkopoliittinen asema on surullinen. Jugoslavian hajottamisen yksityiskohdat ja Suomen osallistuminen pommitusten edellytysten luomiseen on taakkana nykyiselle presidentillemme, ulkoministerille ja hallituspuolueille. Presidentti Niinistön "apu" Navalnyn "myrkytyksen" kauhistelussa ja hänen siirtämisessään Saksaan tukee NATO:n Venäjä-vastaisen propagandan voimistumista.

Mitä väkivaltaisemmaksi ja totuudenvaistaisemmaksi Suomen NATO-hybridikeskuksesta johdettava toiminta kehittyy, on se sitten puheita, sanktioita tai sotaharjoituksia, sitä vähäisemmäksi Suomen liikkumatila kansainvälisen oikeuden ja totuuden näkökulmasta tulee.

Milloin kuulemme Charite-sairaalan lääkäreiden analyysin. Noudattavatko he lääkärinvalaansa vai joutuvatko he vaikenemaan ja antamaan hallitusten jatkaa väkivaltaista toimintaansa kuten suomalaiset oikeuslääkäritkin joutuivat totuuden korvautuessa propagandalla?Saksan hallitus sanoo, että Navalny ei ole antanut lupaa tietojen julkistamiseen. Siten Saksan Venäjä-politiikka on Navalnyn politiikkaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ahtisaari, Niinistö, Lipponen, Halonen, Haavisto, Saksan poliittiset provokaatiot, Ursula von der Leyen, Merkel, Venäjä-vastainen propaganda, Suomen hallitus ja presidentti

Vanhemmat kirjoitukset »