Barack Obaman pohdinnoista oppia meillekin

Perjantai 15.5.2009 klo 18.45 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kirjassaan Dreams from my father, Barack Obama kertoo muun muassa työstään asukastyön organisoijana Chicagon mustien asuma-alueilla. Hän kertoo vierailuistaan eri kirkkokuntien pastorien luona saadakseen heidät mukaan tukiverkostoihin.Häntä jäi erityisesti pohdituttamaan pastori Wrightin kirkossa näkemänsä lentolehtinen, jonka otsikko oli Disawoval of the Pursuit of Middleclassness" eli keskiluokkaisuuteen pyrkimisen kieltäminen.

Lehtisestä kävi ilmi, että ei ollut paheksuttavaa pyrkiä keskituloisuuteen tai hyvään koulutukseen mutta paheksuttavaa oli keskiluokkaisuuden omaksuminen. Keskiluokkainen mielenlaatu, jonka seurauksena yksilö kokee itsensä paremmaksi kuin muut, tässä tapauksessa alueen vähemmän onnekas musta väestö ei ole toivottava tuon kirkon piirissä.

Obama kertoo jääneensä usein pohtimaan tuota lehtistä ja sen viestiä.

Kirja osoittaa Obaman ei vain älykkääksi ja lahjakkaaksi vaan myös harvinaisen lämpimäksi, eläytyväksi ja vuorovaikutussuhteitaan tarkasti kuvaavaksi henkilöksi. Hän pystyy kuvaamaan ihmisten ja tapahtumien vaikutuksen omiin tunteisiinsa ja toimintaansa. Omien reaktioittensa vaikutuksen taas muihin.Jatkuvan identiteettinsä etsinnän ja tarkan havainnoinnin syrjinnän ja alistamisen hienovireisistä mekanismeista.

Suomalaisen yhteiskunnan pääongelma näyttäisi olevan tuo keskiluokkaisen mielenlaadun omaksumisen aiheuttama vieraantuminen omasta itsestään ja tunteistaan. Myös "torpparien jälkeläisten" on pärjätäkseen tullut kyetä olemaan välittämättä miten muilla menee. Koulutuksen ja työn avulla on saavutettu menestystä, jonka koetaan tuoneen paremmuutta muihin nähden.

Olisiko muuten selitettävissä, että niin suuri osa suomalaisista, eliitin ulkopuolellakin, äänestää eriarvoisuutta lisääviä porvarillisia puolueita sen sijaan, että he äänestäisivät yhteisvastuuta ja tasa-arvoa puolustavia vasemmistopuolueita. Keskiluokkaisen mielen valta-asema on sotien jälkeisen kehityksen tulosta. Sota-aikaan saakkahan suuri osa työväestöä eli varsin alistetussa asemassa. Tamperelaisista punaorvoista taisi yksi saada käydä lukion sotaan mennessä.

Tunteiden kuolemisen historia vaatii meillä vielä pitkän tiedostusprosessin ennenkuin pääsemme pohtimaan yhteiskunnan syrjittyjen asemaa yhtä eläytyvästi kuin Barack Obama pystyy kirjassaan tekemään.

Norjan ja Suomen ulkopolitiikka

Sunnuntai 10.5.2009 klo 17.08 - Pirkko Turpeinen-Saari

Norja on ollut näkyvästi esillä vaikeiden konfliktien rakentavana ratkaisijana. Norjan itsenäinen kyky hankkia tietoa ja käyttää sitä ihmisoikeuksien edistämiseksi poikkeaa Suomen tilanteesta.

Suomi EU:n jäsenenä on astunut askeleen taaksepäin itsenäisestä ulkopoliittisesta ajattelusta puhumattakaan itsenäisistä teoista. EU:n selän taakse piiloutuminen ei anna vakuuttavaa kuvaa maasta, jonka pohjoismainen sisarmaa toimii toisin.

EU:n ihmisoikeusnäkökulmaa vailla oleva sitoutuminen Britannian johdolla USA:n vanaveteen estää rakentavat ratkaisut. Suomi näyttää olevan valmis hyväksymään, ainakin julkisesti kantaansa sanomatta, EU:n ulkopolitiikan.

Suomen ulkopoliittinen johto on kaukana valtiomiesmäisestä asenteesta, jossa uudet oivallukset toimivat käänteentekevinä virikkeinä tekoihin, jotka muuttavat maailmaa.

Tonttikauppakeskustelujen sijaan suomalaisilla olisi ollut erinomainen tilaisuus myös toimittajina ja kansalaisina kysyä Venäjän presidentiltä tarkemmin uudesta turvallisuuspoliittisesta aloitteesta.

On mielenkiintoista kuinka vaikeata suomalaisten on olla rakentavia vuorovaikutuksessa lähimmän naapurimme kanssa. Kuitenkin tuohon lähinaapuriin liittyvä oivallus ja luova ajattelu voisivat tuoda Suomelle samaa mainetta mikä Norjalla jo on, monimutkaisten prosessien ratkaisijana. Vihamieliset tunteet tukahduttavat mahdollisuuden oivaltaa. Avoin mieli ja erilaisuuden hyväksyminen ovat avainsanoja.

Obama ei anna toivoa; Robert Fiskin apea kolumni

Tiistai 5.5.2009 klo 19.37 - Pirkko Turpeinen-Saari

Belgialainen De Morgen-sanomalehti julkaisee aika ajoin tunnetun lähi-idän asiantuntijan ja The Great war for civilisation kirjan tekijän Robert Fiskin kolumneja. Heti Obaman virkaanastujaisten jälkeen Robert Fiskiä haastateltiin asiantuntijapanelissa Aljazeera-kanavalla. Hän oli jo silloin varsin pessimistinen sen suhteen, että Obama toisi mitään uutta maapallon keskeisten kriisien ratkaisuun.

Nyt huhtikuun 22 päivän De Morgenissa Fiskin pessimismi on vain yltynyt. Hän referoi Obaman "fraaseja" Pakistanista, Afganistanin ja Pakistanin välisen rajan "vuotamisesta" ja terroristisista kohteista. Fisk ei havaitse mitään eroa Bushin ja Obaman retoriikan välillä.

Afganistanin ja Pakistanin välinen raja on aina "vuotanut". Pataanit eivät ole tunnustaneet rajaa ja sitäpaitsi paimentolaiset ovat siirtyneet vuosisatoja alueelta toiselle vuodenaikojen ja karjan ravinnontarpeen mukaan.

Yhdysvaltalaiset seuraavat nyt tarkoin neuvostoliittolaisten kirjaamia kokemuksia mujahedintaistelijoiden taktiikasta. Fisk kysyy emmekö koskaan opi mitään.

Pakistan on julistettu maailman vaarallisimmaksi paikaksi. Nyt on Pakistanin vuoro saada niskaansa "likaisia" pommeja, myrkkyjä, koko vanha arsenaali samaan aikaan kun Israel laajentaa siirtokuntiaan palestiinalaisalueilla ja uskottelee Iranin olevan maailman vaarallisin paikka.

Tärkeintä olisi tyrehdyttää Kashmirin, Kurdistanin, Palestiinan ja Libanonin vuotavat haavat. Sitä emme kuitenkaan tee. Sen sijaan syöksymme seikkailusta toiseen Fisk toteaa täysin toivonsa menettäneenä.

Suhteellisuudentaju heittää eurovaaleissakin

Perjantai 1.5.2009 klo 17.27 - Pirkko Turpeinen-Saari

Euroopan unionin kaksoisstandardit ja moraalin puute ovat arkipäivää. Suomi vetäytyy EU:n viitan taakse tarvitsematta ilmaista mitään EU:n yleisestä linjasta poikkeavaa itsenäistä kantaa. Urho Kekkonen varoitti politiikan integraatiosta talouden integroituessa. Valitettavasti viisaus ja syvällisyys eivät ole nykypoliitikkojen varusteissa.

Israelin rikkoessa mahdollisimman monia kansainvälisiä lakeja ja ollessa toteuttamatta kansainvälisen rikosoikeustuomioistuimen tuomioita Suomi esiintyy sen yhteistyökumppanina ilman tunnontuskia. Suomi käy lakien ja sopimusten vastaisesti asekauppaa eikä taloussaarrosta ole puhettakaan.

Aseteollisuus käyttää ehkä suurinta valtaa maailmassa. Euroopan unioni on pienessä piirissä valmistelemassa integraatiota turvallisuus-, poliisi- ja tietoturva-asioissa Yhdysvaltojen kanssa. On huomattavaa, että EU-valtiot esiintyvät demokratioina ja oikeusvaltioina mutta kun vähän pintaa raaputtaa se on valmis integroitumaan valtioon, joka ei maksa YK-maksujaan, ei ole kansainvälisen rikostuomioistuimen jäsen ja joka ministeriensä sallimana kiduttaa ja laittomasti pidättää missä tahansa maailmalla minkä tahansa maan kansalaisia puhumattakaan aseteollisuuden ainoasta tosi kannattavasta toimesta- sodasta, aina kun kukkaron pohja alkaa häämöttää. Vakoilu ei ole papereiden vaihtamista vaan jo vuosikymmenet USA ja Britannia ovat hyödyntäneet Echelon vakoilusatelliittia, josta Europarlamentin komitea saattoi vain todeta, ettei voi sille mitään.

Suomen Euroopan Unionin vaalikamppailussa luulisi puhuttavan keskeisistä demokratiaan, ihmisoikeuksiin ja perusturvaan liittyvistä asioista. Parlamenttiin valittavien luulisi tuovan esiin kantojaan ja tietämystään myös muista EU-maista ja yhteistyöstä niiden kanssa. Sen sijaan media nostaa esiin isä Mitron kaavun. Keskustellaan oikeusministeriä myöten isä Mitron oikeudesta käyttää muotisuunnittelija Jukka Rintalan design-kaapua. 

Eurovaaleista on tulossa jälleen sanomalehtitalojen osakkeenomistajille tuottoa tuova pinnallinen farssi, jossa muotikaavut ja piikkikorot vievät äänet oikealle, jossa puvut sentään on suunnitellut Gucci tai Armani ja kengät Bally. Kokoomus ja RKP voittavat aina muotikilpailun, Jukka Rintalan kaavulla SDP jää armotta kakkoseksi. 

Suhteellisuuden- ja todellisuudentaju heittää

Perjantai 1.5.2009 klo 16.55 - Pirkko Turpeinen-Saari

Helsingin sosiaalitoimen tuoreen johtajan huonekaluostokset kuvaavat täydellistä suhteellisuudentajun puutetta ja oman aseman tiedostamattomuutta. Mielestäni tällaisella moraalilla ja maailmankuvalla varustettu henkilö ei voi olla sopiva johtamaan Helsingin sosiaalitointa. Ainoa selitys hänen toiminnalleen voi olla kuuluminen siihen yhteiskunnassamme elävään ihmisryhmään, jonka oleminen on niin vieraantunut kyvystä eläytyä toisen ihmisen elämään, että se  toimii mielestään normaalisti tehdessään huippuylellisiä hankintoja - nyt siis verovaroilla.

Normaaliahan on tähän saakka olleet hallintoneuvostojen, pankin- ja yritysjohtajien käsittämättömät palkat, palkkiot, kannustukset ja muut voitelut. Parlamentaarisen tiedotusvälineemme Yleisradion päällikkö näyttää ansaitsevan kuukaudessa sen minkä keskivertosuomalainen ansaitsee kokonaisessa vuodessa. Hänenkin palkkansa maksetaan kansalaisten kolehtina. Sen lisäksi häntä palkitaan erinomaisesta tuloksesta!!Television katsoja ei tätä palkittavaa erinomaisuutta ole havainnut. Ehkä se on se, että tolkuttomaan määrään tylsiä uusintoja on lopetettu panemasta " uusinta" perään.

Saksan demarien ulkoministeri Steinmeier on herännyt päivittelemään sitä, että pankinjohtajan palkalla voitaisiin palkata 500 sairaanhoitajaa. Eihän tämän luulisi olevan politiikan konkarille uutinen. Ei myöskään se, että suuri osa valtiolle kuuluvia varoja katoaa veroparatiiseihin. Läheltä seuranneena voin vakuuttaa, että oikeistoenemmistöinen eduskunta, maassa kuin maassa, edistää hyvinvoivien hyvätuloisten etuja. Suomen hyvinvointivaltion purkamiseen ovat osallistuneet kaikki demarien oikealta laidalta kokoomukseen ja ruotsalaisiin saakka. Vaikea sanoa onko kokoomus vai ruotsalaiset olleet ideologisempia muuttaessaan maatamme yhä eriarvoisemmaksi ja epäoikeudenmukaisemmaksi. Hallituksessa ollessaan Vasemmistoliitto myötäili huonoja ratkaisuja.

Kyseessä on ollut kattava mielen kapitalisoituminen- vieraantuneeksi muuttuminen-, johon ei tule muutosta muuta kuin vakavan henkilökohtaisen tai yhteiskunnallisen kriisin kautta. Tätä kriisiä elämme nyt, mutta emme ole riittävän syvällä. Tavassa hallita ei ole tapahtunut uutta tiedostamista puhumattakaan inhimillistymistä.

Mihin Suomi on rähmällään?

Lauantai 25.4.2009 klo 19.46 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen edustaja YK:n rasismin vastaisessa kokouksessa marssi ulos Iranin presidentin puhuessa.Miksi? Eivätkö suomalaiset korvat kestä puhetta, jota maailman maiden enemmistö kuuntelee, miettien mitä miettii, mutta kuuntelee.

Iranin presidentin puhe ei ollut kohtelias.Hän olisi saanut käsittelemästään aihepiiristä paljon myönteistä aikaan, jos tapa puhua olisi ollut asiallinen. Hän kritisoi Israelia ja USA:ta palestiinalaisten kärsimyksistä ja kutsui Israelin hallitusta rasistiseksi.

24.4. Helsingin sanomien päätoimittaja Reetta Meriläinen kuvasi sitä mitä hän koki Nablusissa Länsirannan miehitetyllä palestiinalaisalueella. Hän kutsui Israelin toimintaa uskontopohjaiseksi apartheidiksi. Jokainen, joka on seurannut Israelin toimia sen sortaessa systemaattisesti palestiinalaisia on voinut todeta saman kuin toimittaja Meriläinen. Sorron luonne on ollut tiedossa vuosikymmeniä eikä vasta nyt.

Suomen ulkoministeriö on ollut hiljaa tietoisena palestiinalaisten sorrosta. Kuinka monta vuosikymmentä kesti ennenkuin Suomen valtio ryhtyi toimiin Etelä-Afrikan apartheidin moittimiseksi tai taloussaartoon ryhtymiseksi. Tarvittiin Suomen kuljetustyöläisten ammattiliiton aloite, josta taloussaarto syntyi.

On häpeällistä, että Suomi regoi tyyliin, jolla rasismia moititaan mutta ei itse rasismiin.

Lapin luonnon todellista merkitystä ei ymmärretä

Lauantai 25.4.2009 klo 19.13 - Pirkko Turpeinen-Saari

Muoniossa viettämämme hiihtoloman aikana päivittelimme vuodesta toiseen pahenevaa luonnon todellisten arvojen tuhoamista ja tuhoamisen pyrkimystä.

 Pallastunturin majesteettinen kauneus pysäyttää ja mielen täyttää rauha ja kiitollisuus siitä, että tällaista voi kokea. Nuorempana nautin pitkistä hiihtoretkistä tunturilta toiselle- nyt matkat ovat lyhyempiä ja huomio kiinnittyy rauhaan ja kauneuteen.Lapsena asuin Pallastunturin hotellissa, viime vuosina tukikohta on ollut Jerisjärvellä tai Särkijärvellä. Ei Pallastunturilla tarvitse asua nauttiakseen siitä.

Kiersimme myös Pallaksen lähellä olevan Olostunturin latuja. Olostunturilla jo on toisenlainen tunnelma kuin Pallaksella. Suurehkoja hotelleja ja perhekohtaisia mökkejä on siroteltu nauhamaisesti rinteeseen. Pääsiäisen jälkeinen viikko oli jo hiljainen. Ilmeisesti pääsiäisviikko muodostaa varsinaisen sesongin.

Levitunturin ohittaminen oli todellinen shokki. Jo kauas näkyi lähelle tunturin lakea rakennettavan 7-8 kerroksisen kaupunkikivitalon profiili. Uskomatonta. Tunturille siirretty Espoo. Kuulemma on hienoa oleilla ylimmän kerroksen saunatiloissa, jossa saunan jälkeen voi nauttia tunturilta avautuvasta maisemasta. Discoista ei alueella myöskään ole pulaa. Musakista ei tarvitse luopua rinteessäkään. Olisihan vaivalloista höristellä korvia kuullakseen Lapin lintujen etelänihmiselle outoa ääntelyä.

Investoijat ja kaavoittajat eivät lyhytnäköisyydessään huomaa, että tehdasmainen lomamökkeily ei kiinnosta kauan. Lapin luonnon todellinen arvo on sen harvinaislaatuisuudessa. Luontoa voi lähestyä vain arvostamalla sitä sen aitoudessa. Nauttimalla sen itsensä tarjoamista mahdollisuuksista. Talvella hiihtovaelluksella luonnossa ja kesällä retkillä harvinaisten kasvien ja eläinlajien keskellä voi nauttia asioista, joita missään muualla ei tapaa.

Mikäli Lapin luonto pilataan arvostelukyvyttömällä kaavoituksella sitä ei voi palauttaa ennalleen luonnontilaan. Matkailijoiden asuttaminen tulisi keskittää jo olemassaoleviin kyliin ja keskuksiin, joista on helppoa järjestää kuljetus haluttuille tuntureille tai muihin kohteisiin.

Pallastunturin hotellin laajennuksesta tulisi luopua ja säilyttää hotelli peruskorjattuna nykyisellään. Tunturi on kaunis kauempaakin katsottuna.

Urpilainen ja ulkopolitiikka

Keskiviikko 15.4.2009 klo 11.37 - Pirkko Turpeinen-Saari

HeSa:n heittojen ja Demarin artikkelin puutteiden vuoksi on vaikea luotettavasti ottaa kantaa puheenjohtaja Urpilaisen Paasikivi-seurassa pitämään esitelmään, joka on ollut oletettavasti pitkä. Siksi puutun lähinnä puheen kieleen ja siihen mitä referaateista välittyi.

Urpilaisen kieli on täynnä sivistyssanoja, minkä pohjalta voi sanoa, että hän hallitsee niiden käytön ja on ilmeisesti arvellut Paasikivi-seuran kuulijoiden kokevan juuri tämän tavan puhua sopivaksi.

Mielestäni jokaisen puheen, on se sitten missä tahansa esitetty tulisi olla ilmaistu sellaisella kielellä, että sen jokainen kansalainen käsittää ilman tulkkia. Tässä Urpilainen voisi oppia Obamalta. Olen seurannut suorana lähetyksenä lähes kaikkia Obaman puheita niin Valkoisessa talossa kuin Eurooppa-kiertueella. Hän puhuu ymmärrettävästi. Kansalainen seuraa hänen toimiaan rinnalla kulkien eikä ylhäältä opetettuna.

Selkeän ulko- ja turvallisuuspolitiikan perustana on rehellisyys. Ristiriitaista maailmaa on voitava kuvata kaikkine ristiriitoineen, hyvine ja huonoine puolineen mahdollisimman objektiivisesti. Vihollisten, niin kuin ystäväksikoettujen valtioiden hyvät ja huonot puolet, erilaisuudet, joihin saattaa liittyä arvovarauksia olisi avattava, eriteltävä ja näytettävä.

Kylmän sodan asetelmista olisi nostettava esiin erilaiset pyrkimykset demokratiaan ja oikeudenmukaisuuteen.

Hyvänä esimerkkinä olisi verrata Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen Afganistan-politiikkaa ja sotilaallisen läsnäolon eroavuuksia tuossa maassa. Minkälaista yhteiskuntakehitystä NL edisti -70 ja -80 -luvuilla, Yhdysvaltojen tukiessa vastavoimia. Millaisin motiivein ja pyrkimyksin Yhdysvallat nyt vuorostaan on hyökännyt maahan ja minkälaisin taustalla olevin motiivein. Suomi on merkillisellä tavalla sotkeutunut päätä pahkaa konflikteihin, joissa sen ei ehkä tulisi lainkaan olla. Ei naisten asema Afganistanissa ole asia, jota voidaan ensisijaisesti sodalla ratkaista. Seitsemänkymmentäluvun feodaalisen järjestelmän ja paimentolaiskulttuurin historialliset perinteet eivät katkenneet pääkaupungin Kabulin opiskelijoiden ja intellektuellien vallankumouksella vaikka hetkellisesti maat jaettiin ja naiset saivat kaikki oikeudet. Yhdysvallat esti tehokkaasti NL:n ja Afganistanin tuolloisen hallituksen ja armeijan avulla saadut aikaansaannokset palatakseen itse 20v myöhemmin aikaansaamaan samaa ilman Afganistanin omaa armeijaa, joka -70-luvulla oli kolminkertainen NL:n joukkoihin verrattuna. Kuinka Yhdysvallat liittolaisineen voisi voittaa maassa, jossa ei ole todellista valtiota eikä armeijaa. Sen sijaan lukuisia korruptoituneita puoltaan vaihtavia ja eri liittoutumia lyhyen tähtäyksen eduin harrastavia heimopäälliköitä.

Neuvostoliitolle ja Venäjälle Afganistan oli ja on luonnollinen naapuri, Yhdysvallat on puolen maapallon päässä. Yhdysvaltojen tuki Talebanille nosti heidät valtaan ja auttoi siten ajamaan NL:n armeijan maasta. Ihmisuhrien määrä oli valtava. Rehellisen ulkopolitiikan tulisi käsitellä konflikteja prosesseina, jotta ymmärrettäisiin millä tavalla pieni liittoutumaton maa voisi toimia rakentavasti.

 Urpilaisen keskeiseksi tavoitteeksi toivoisin rehellisyyttä, juuriin paneutumista ja todellakin, kuten hän korosti, ulkopolitiikan muiden alueiden kuin sotilaspolitiikan nostamista keskeiseksi osaksi turvallisuuspolitiikkaa. Pienelle maalle on tärkeätä tiedostaa eräiden suurvaltojen kaksoisstandardit ja olla menemättä lojaalisuussyistä mukaan peleihin, joiden taustoja ei ole avattu.

Onko Suomi oikeusvaltio?

Keskiviikko 15.4.2009 klo 11.00 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomi on jälleen tuomittu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimess liian hitaasta oikeusprosessista.

Oma kokemukseni liittyy epäoikeudenmukaiseksi kokemaani lähdeveroratkaisuun, jossa vuorostaan Euroopan yhteisöjen tuomioistuin tuki valitustani ja määräsi Suomen valtion maksamaan liikaa maksamiani veroja takaisin.

CPT, kidutusta ja nöyryyttävää kohtelua tutkiva komitea on 90-luvulta lähtien huomauttanut Suomea mm vankien ja psykiatristen potilaiden kohtelusta- turhaan. Samoin toisaalla vaalien demokrattisuuden puutteet ovat saaneet kritiikkiä.

Järkyttävintä on se, että Suomen valtio ja valtamedia ohittavat ongelmat olkia kohauttamalla tai yhden palstan uutisilla. Mitään todellista halua tai sisäistettyä tarvetta oikeudenmukaisuuden toteuttamiseen ei vallassa olevissa puolueissa myöskään näy.

Omassa tapauksessani lakia muutettiin jo asiani ollessa vireillä eri oikeusasteissa. Kun asiani vihdoin tuli esille Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa Suomen valtion edustaja vastusti itselleni myönteistä ratkaisua vaikka laki oli jo muutettu siten, että se vahvisti kantaani. Oikeudessa komissio ja muut asiassa kuullut valtiot olivat kannallani vain Suomi jääräpäisesti harasi vastaan - ja hävisi.

Motivaatioon ja vallankäyttäjien psykologiaan liittyvät esteet ovat tärkeitä. Jos oma viiteryhmä valtaa käyttäessään on aina voittajien puolella ei motivaatiota muutoksiin synny. Alistetussa asemassa olevat kansalaiset eivät siksikään saa oikeutta, että heillä ei ole varaa asianajajiin ja oikeuskuluihin.

Valtapuolueet ovat kiinnostuneita oman vallan säilyttämisestä eivät oikeudenmukaisuudesta ja demokratiasta. Suomen hallinnon byrokraattisuus on johtanut siihen, että mikään uusi oivallus ei päädy käytännöksi. Jopa byrokratian kieli on kehitetty vieraannuttamaan kansalaiset kannanotoista ja asioiden tilan muuttamisesta. Tällä jähmeällä rakenteella jyrätään eriarvoisuuden kasvu entistä varmemmin ja kohtalokkaammin kohti kansalaisten avuttomuutta ja toivottomuutta. Se ei ole terveen kansakunnan merkki. Kansalaisen turvallisuuden ydinasioita on kokemus oikeudenmukaisesta kohtelusta.

Lipposen pitkä varjo

Keskiviikko 8.4.2009 klo 10.26 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomalaisen yhteiskunnassa vallitsee itsekkyyden, rahanhimon ja piittamattomuuden henki. Fortumin toimitusjohtaja saa kuukaudessa yhtä paljon rahaa kuin Venäjän presidentti vuodessa! Onko tämä merkki suomalaisen yhteiskunnan ylivertaisuudesta vai moraalisesta haaksirikosta.

Ei olisi vaikeata tutkia eduskunnan viimeisten 25 vuoden lainsäädännön mahdolliseksi tekemää rikkaiden rikastumista ja köyhien köyhtymista. Kuinka rakenteet tekevät mahdolliseksi paitsi mielettömät palkkiot ja optiot myös terveydenhuollon muuttumisen kansalaisten terveydestä huolehtimisesta lahjakkaiden ja rikkaiden herooiseksi hyvinvoinnin edistämiseksi.

 Eduskunnassa on ollut porvarienemmistö. Demaripääministeri Lipposen aikainen politiikka ei ole ollut vasemmistojohtoista politiikkaa vaan porvarillista oikeistopolitiikkaa. Solidaarisuus, vastuu kanssaihmisestä ja oikeudenmukaisuus ovat hävinneet porvarillisten arvojen myötäilylle ja kansainvälisten markkinavoimien nöyristelylle.

Suomalainen valtamedia on aktiivisesti auttanut inhimillisten arvojen häivyttämisessä ja nostanut parrasvaloihin sensaatiomaisia rikkauksia, sosialidemokrattien paradokseja -silloin kun aate on myyty - media taputtaa selkään.

Puheenjohtaja Urpilainen menetti yhden aktiivisen puheenjohtajavuoden myötäilemällä Lipposta, ehdottamalla tätä pääministerikseen jne. Vasta talouskriisi ja ulkomaiset vierailut ovat näyttäneet Suomen aseman suhteessa kansainvälisiin edistyksellisiin liikkeisiin. On tarvittu presidentinvaihdos Yhdysvalloissa, Obaman esimerkki siitä, että huimia palkkioita voidaan myös lainsäädäntöteitse perua tai mitätöidä, ennenkuin Suomessa jonkinlaista solidaarisuutta edistävät voimat uskaltavat myöntää näin olevan, vaikka ei eduskuntavähemmistöllään voi siihen vaikuttaa.

Suomalaisen yhteiskunnan sairaaseen moraaliin on monia syitä. Itse pidän keskeisenä tietoisuuteen vaikuttavana tekijänä suomalaisen historiallisen muistin aukkoja. Yksilöt ja yhteisöt, jotka eivät ole tehneet rehellistä tiliä menneisyydestään  joutuvat jatkuvasti toistamaan kriisejään. Samaan aikaan kun ihmetellään suomalaisista historiankirjoista puuttuvia tietoja Viron historiasta ei kuitenkaan ihmetellä Suomen historian mustia aukkoja.

Ahneus ja yhteisvastuun puute ovat yksilön ongelmia. Hyviä johtajia on mahdollista saada normaalilla palkalla. Hyvälle johtajalle työn tulos tuo tyydytystä ei osakkeen omistajien voitot. Kun työyhteisön hyvinvointi ja työn tulos eivät enää ole toiminnan keskiössä, moraali muuttuu. Myös terveydenhuollossa kansalaisten kohtaamisen ihmisenä muuttuessa taloudellisesti mitattavaksi suoritteeksi on asian ydin kadotettu. Siten kaupallinen ylikansallinen terveydenhuolto sairastuttaa myös lääkärin moraalin. Suomen lääkäriliittokaan ei enää muista Hippokrateen valaansa.

Lue lisää »

Suomalaisen terveydenhuollon haaksirikko

Keskiviikko 1.4.2009 klo 10.40 - Pirkko turpeinen-Saari

SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen ehdotus kaupallisen terveydenhuollon KELA-maksun poistamisen tutkimisesta on tervetullut ja järkevä.

Suomalaista terveydenhuoltoa on kehitetty kuin hölmöläinen täkkiä.Varakkaiden ja pitkälle kehitettyyn erikoissairaanhoitoon turvautuvien etuja on ajettu ennaltaehkäisyn ja kansanterveyden kustannuksella lukuisin toisiaan täydentävin toimenpitein.

Konservatiivinen Suomen lääkäriliitto on toiminut mielipidejohtajana kun arvovalintoja on tehty. Yksityinen, kaupallinen, nyt ylikansallinen, omistajien voittoihin tähtäävä toiminta ja yksityislääkärien palkkaedut, ovat menneet toiminnan kohteen kansalaisten terveyden edistämisen edelle.

Olin seitsemänkymmentäluvulla kaksi kautta Suomen lääkäriliiton hallituksen jäsen. Tein käsikirjoituksen Felix Iversenin ohjaamaan ammatinvalintaelokuvaan "Ammattina lääkäri". Siinä korostettiin terveyskeskuslääkäri-painotteista toimintaa ja tasaveroista yhteistyötä eri ammattiryhmien välillä.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin uuden ammatinvalintaelokuvan julkistamistilaisuudessa korostettiin teknologian ja haasteellisen kirurgian tärkeyttä. Ajateltiin näin saatavan poikia rekrytoiduksi lääkäreiksi. Humanismi ja yhteistyö oli hävinnyt yksilölliselle sankaruudelle.

Ei ole sattumaa, että hallituksen runsaat lisätyt virkamäärät ovat kaikki menneet erikoissairaanhoitoon.

Lue lisää »

Suomalainen kotiäitiyhteiskunta jättää jälkeen muista maista.

Maanantai 30.3.2009 klo 14.07 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomalaisia pikkulapsia hoidetaan kotona enemmän kuin missään muussa Pohjoismaassa. Keskieurooppalaiset vanhemmat, etunenässä ranskalaiset, pitävät koulunkäyntiä tärkeänä vaihtoehtona jo kaksivuotiaille lapsille. Mikä valtava asenne-ero. Suomalaisten naisten luovuus työelämässä jää kotiinjäävien osalta käyttämättä. Tahtomattaankin kotiäidit tulevat aiheuttamaan lapsissaan myös suuremman todennäköisyyden riippuvuuteen ja epäitsenäisyyteen.

Itse pidän kasvua luovuuteen ja luovaan vuorovaikutukseen myös yhteiskunnan kehittymisen ydinasiana. Vain luova, eläytymään kykenevä henkilö voi ottaa huomioon oman etunsa rinnalla myös muiden edun. Aktiivinen asioista selvän ottaminen edellyttää uteliaisuutta ja halua tutustua erilaisiin ihmisiin, erilaisiin lapsiin myös. Vasta tutustumisen kautta voi kehittyä siihen, miten erilaisten ihmisten kanssa tehdään erilaisuudesta huolimatta yhteistyötä ja saadaan aikaan kaikkia hyödyttäviä muutoksia.

Riippuvuuskasvatus on autoritaarista ja aiheuttaa voimakkaan samaistumisen yhteen henkilöön. Kaikki muut tuntuvat turvattomuutta aiheuttavilta. Muutokset olosuhteissa tuntuvat vastustettavilta ja aiheuttavat uteliaisuuden sijasta pelkoa.

Moni äiti, eivät kaikki, jotka haluavat hoitaa lapsia kotona arvelevat olevansa ilman koulutustakin parempia kasvattajia kuin lastentarhan opettajat. He arvelevat, että muiden askareiden ohella juuri heidän antamansa aina samanlaiset virikkeet ovat juuri oikeita. Tämä paremmuus sitoo luonnollisesti myös lasten ajattelua ja tunne-elämää.

Luova kasvatus, jossa riittävä määrä erilaisia aikuisia ja lapsia saa olla tekemisissä ja toimia keskenään on mitä parhainta ennaltaehkäisyä myös päihderiippuvuuteen ajautumista vastaan. Itsenäinen, utelias, ihmissuhteisiin kykenevä lapsi ja nuori nauttivat haasteista. He eivät pidä itseään muita parempina, suhtautuvat ennakkoluulottomasti erilaisuuteen ja pystyvät toimimaan yhdessä.

Mikään määrä face-liftiä Suomi-kuvaan ei auta, ellei väestö laajemmin saa edellytyksiä luovuuteen autoritaarisuuden, byrokraattisuuden ja riippuvuuden sijasta. Suomi on asenteissaan jäämässä jälkeen ainakin muiden Pohjoismaiden kehityksestä. 

Sanoma-WSOY:n raskas paino

Torstai 26.3.2009 klo 10.19 - Pirkko Turpeinen-Saari

Helsingin sanomien pääkirjoitustoimittaja Antti Blåfield arvelee (HeSa 26.3.), että Viron esilläolevaan historiantulkintaan kriittisesti suhtautuvien asenteen taustalla on tiedostamatonta häpeää. Häpeää siitä, että ei ole riittävästi ollut tukemassa Viroa sen vaikeuksissa.

Antti Blåfield ei suostu avaamaan toista silmäänsä. Hän ei ehkä halua, tai ei käsitä, että historialliset tahtumat ovat prosesseja. Yksi teko johtaa toiseen.

Suomalaiset olivat suunnitelleet Itä-Karjalan miehityksessä keskitysleireiltä hengissä selvinneiden, rodultaan ei-suomalaisten, siis "ei-kansallisten" eli venäläisten siirtämistä "muualle". Keskitysleirejä perusteltiin turvallisuudella. Venäläiset naiset, lapset ja vanhukset muodostivat leirien suunnittelijoiden mukaan turvallisuusuhan suomalaisille. Tällainen lajittelu, käytännöllisyys ja muualle siirtäminen tuntuivat luonnollisilta ja perustuivat suomalaiseen rotuoppiin. Sodan päättyminen suomalaisten tappioon esti nuo toimenpiteet. (Hyytiä: Itä-Karjala;helmi Suomen maakuntien joukossa)

Suomessa oli sekä natsismin kannattajia että vastustajia.

Myös Viro oli kahtiajakautunut. Virossa natsismi saattoi olla valta-asemassa. Natsit otettiin vastaan kukkasin. Samaan aikaanTallinnasta evakuoituja siviileitä kuljettavia laivoja tuhoutui suomalaisten miinoihin ja saksalaisten pommeihin tuhansine ihmisineen. Se ei ehkä aiheuttanut natsimielisissä suurta surua.

Kommunisteja ja juutalaisia, myös naisia ja pikkulapsia teloitettiin joukkohautojen reunoilla. Viron julistettiin juutalaisista vapaaksi alueeksi. 

Miksi sodan jälkeen väestösiirrot toteutuivat Virossa, mutta eivät Suomessa vaikka ideologioissa oli paljon yhtäläisyyksiä? Se johtui sodan lopputuloksesta. Neuvostoliitto oli menettänyt miljoonia ihmisiä natsi-Saksan hyökkäyssodan ja terrorin seurauksena.(Kannattaa lukea Curtzio Malaparten Kaput-kirja jos haluaa ymmärtää tunnelmaa natsi-Saksan vallan alla.) Tämä kokemus oli neuvostoliittolaisille traumaattinen.

Ehkä Neuvostoliitto koki natsisympatioita omanneet virolaiset turvallisuusuhkaksi siinä missä suomalaiset venäläisensä.

Yli-innokkuus virolaisen valikoidun historian osan jakamiseen saattaa johtua suomalaisen eliitin syyllisyydentunteesta sen vuoksi, että se itse rotuopillisine asenteineen on päässyt luikahtamaan kuin koira veräjästä tarvitsematta muuttaa asenteita, tarvitsematta surra traagisia virheitään ja väkivaltaa heikommassa asemassa olevia kohtaan.

Stalinin hirveitä rikoksia ei tarvitse sekoittaa keitokseen, jossa ovat käsiteltävinä pienten, demokratioina itseään pitävien kansojen historialliset prosessit. Kukin maa vastaa omista valinnoistaan, mutta niistä seuranneista tragedioista ei pääse eroon niitä tiedostamatta. Vasta tiedostaminen, nöyrtyminen ja sureminen palauttaa ihmisyyden.

Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin

Tiistai 24.3.2009 klo 10.23 - Pirkko Turpeinen-Saari

Sanoma-WSOY näyttää käyttävän osaa Viron historiasta valkoisen eliittimme historiatulkinnan vahvistamiseen. Talvisota oli "Erkon sota". Sen syttymistä edisti se, että ulkoministeri Erkko esti rauhanneuvottelijoita suostumasta järkevinä pidettyihin  myönnytyksiin. Nato-maiden, Liettuan, Latvian ja Viron lähetystöt  järjestivät Sanoma-talossa 23.3. seminaarin edistääkseen Virolaisen enemmistön historiatulkintaa Sofi Oksasen ja Imbi Pajun kirjan "Kaiken takana oli pelko" avulla.

Jokainen kansakunta tarvitsee kypsyäkseen tiedon historiastaan. Tiedon on käsiteltävä tragediat ja surut, oikeat ja väärät ratkaisut. Niistä on otettava vastuu. Suomalaisille Suomen historian tunteminen on ensisijaista eivätkä eestiläiset omassa  keskeneräisessä prosessissaan voi sitä meille opettaa.

Suomen historian keskeinen ongelma liittyy vaikenemiseen. Köyhiä ja kansalaisoikeudettomia punaisia murhattiin ja murhat laillistettiin. Valkoisen eliittivallan katkeamaton jatkuminen tuli näin hyväksytyksi. Molemmilla sisällissodan osapuolilla surematon suru vaikuttaa alitajunnassa tänäänkin.

Suur-Suomi hankkeet ja vallitseva kansallinen ylemmyydentunto johti Itä-Karjalan miehitykseen, keskitysleireihin ja julmuuksiin. Itä-Karjalaiset eivät ole kirjoittaneet kirjoja kohtalostaan. WSOY ei ole kustantanut kirjoja näiltä leireiltä. Suomalaisten ei ole tarvinnut katsoa peiliin kuin varovaisesti.

Muita Saksan liittolaismaita lievemmät sotasyyllisyystuomiot riittivät kuittaamaan rotuopit, mutta eivät muuttaneet asenteita. Niitä ei pidetty väärinä mutta ne pidettiin salassa ulkoisen paineen johdosta. Poliitikot, akateemiset kansalaiset, lääkärit, opettajat ja rehtorit jatkoivat asemissaan kuten ennenkin.

Lue lisää »

Mauno Koivisto tasavallan presidentiksi

Perjantai 20.3.2009 klo 16.57 - Pirkko Turpeinen-Saari

 Tarja Halosen presidentti-foorumi ei jäänyt häntä edeltäneen presidentin niljakkaan itsekehun varaan. Halonen toi maahanmuuttoteeman yhteydessä keskusteluun suomalaisten alamaiskompleksin ja vaikeaksi koetun aseman suuren Venäjän ja rikkaan Ruotsin välissä. "Suomalainen kokee vallan menettämisen  pelkoa vaikka olisi 90 prosenttisessa enemmistössä."

Mauno Koiviston esiintyminen keskusteluosuudessa oli viisasta ja heijasti ennen näkemätöntä persoonallista lämpöä. Jos hän voimiltaan ja terveydeltään jaksaisi ja olisi ehdolla, äänestäisin häntä seuraavissa presidentinvaaleissa.

Koivisto kuvasi viime vuosikymmenen lisääntyneiden arkistotietojen, mm Moskovan avautuneiden arkistojen antaneen erinomaisen käsityksen siitä, miten vähäisillä tiedoilla tärkeitä päätöksiä on tehty. Siksi suunta johon on pyritty ja menetelmät joita on käytetty ovat saattaneet  tuottaa yllättävän tuloksen.

Koiviston puheenvuoro oli täynnä lämpöä ja ymmärrystä, mutta myös raikasta itseironiaa. Hän ymmärtää sen todellisuuden harhaisuuden, jossa mm poliitikot toimivat. Toiset itsevarmoina ja kaikkitietävinä toiset kuuntelevampina ja pohtivampina.

Maan johtajan tuleekin auttaa kanssatoimijoita tiedostamaan tämä tosiasia. Harhaisen todellisuuden hahmottamiseen tarvitaan kaikkien yhteisiä tietoja ja kokemuksia, ei vähiten naapurimaiden.

Media kiertää laman olemusta kuin kissa kuumaa puuroa

Sunnuntai 15.3.2009 klo 16.52 - Pirkko Turpeinen-Saari

Puhutaan 30 -luvun, 90 -luvun ja nykylamasta kuin kolmesta pahasta sudesta, joita ei erota toisistaan.

Media kuvaa poliittisia pelejä mutta ei ongelmien ydintä.

 Suomesta puuttuu Suomen 1930 - luvun elinkeinorakenteen, demokratiavajeen ja ammattiyhdistystoiminnan rajoitteiden erittely suhteessa lamaan ja ulkomaihin. Tuolloin suuri osa suomalaisia oli demokratiavajeen vuoksi demonisoituna ja syrjässä. Siksi heidän hyvinvoinnistaan, koulutuksestaan tai tulevaisuudestaan ei tarvinnutkaan huolehtia. Hyväosaisista huolenpito oli itsestään selvää, se kuului valtion mandaattiin - kuin ilma , jota hengitetään.

Yhdeksänkymmentäluvun laman suuri ero nykyiseen oli oma valuutta, jonka devalvoinnilla porvarihallitus ja ammattiyhdistysliike  ratkaisivat laman voittajat ja häviäjät. Kontrollin puutteesta sairastunut pankkitoiminta saneerattiin.Ne alat ja kansalaiset, niiden piirissä erityisesti pienyrittäjät ja asuntovelalliset, joilla oli ulkomaista lainaa, olivat häviäjiä. Samoin kunnat, joiden valtionosuuksia pysyvästi pienennettiin, veronmaksajista puhumattakaan. Pankit pelastettiin verovaroin.

Kuntien valtionosuudet olisi voitu nousukauden aikana palauttaa, jolloin koulutoimen, terveydenhuollon ja sosiaalitoimen erityisesti päivähoidon ja lastensuojelun hidas heikkeneminen ja alasajo olisi voitu estää. Laman jälkeen pääministerinä oli Paavo Lipponen, jonka uusliberalistinen kiinnostus ei liittynyt kansalaisten hyvinvoinnin edistämiseen kuntien palvelujen kautta,mikä olisi tehnyt yhteiskunnan vastustuskykyisemmäksi nyky laman vaikutuksille. Sen sijaan hallitsematon yksityistäminen sai jalansijaa kunnan toiminnan kaikilla osa-alueilla. Kilpailuhengen, vastuuttomuuden ja eriarvoisuuden ilmapiiri voimistui.

Lue lisää »

Eikö Katainenkaan oppinut?

Lauantai 14.3.2009 klo 19.45 - Pirkko Turpeinen-Saari

Näyttää siltä, että Suomen hallitus ei ole vieläkään tiedostanut kehittymässä olevan laman katastrofaalista syvyyttä. Jos tiedostaisi ei valtiovarainministeri enään tässä vaiheessa puhuisi ministereiden ja muiden varakkaiden veronalennuksista. Väitän, että tavallisten kansalaisten mitta tulee täyttymään, kärsivällisyys loppuu, kuten kävi eläkekysymyksessä.

Suomalaista yhteiskuntaa on hallittu salailulla ja puolitotuuksilla. Pääministeri on oikein ottanut tunnuslauseekseen sen, että keskeneräisiä asioita ei oteta keskusteluun. Suomalaiset ovat tottuneet vuosisatojen ajan odottamaan lakki kädessä vuoroaan herrojen porstuassa mutta ajat voivat muuttua.

Kataisen tämän päivän ( 14. 3. ) lamanhoitoehdotus on kuin suoraan Yhdysvalloista. Veronalennuksia ja kulutuksen lisäämistä. Yhdysvallat lamaan suurimpana syyllisenä ei kuitenkaan yksin enää linjaa globaalia taloutta. Saksa ja Ranska, Britannia etunenässä vaativat hedge-rahastojen sekä veroparatiisien suitsimista ts. vihdoinkin säätelyä. Myös Kiina vaatii Yhdysvalloilta takeita siitä, että sopimukset pitävät ja Kiinan lainaamat rahat ovat turvassa.

Luultavasti EU:n jäsenmaiden Luxemburgin ja Itävallan lupaukset avoimempaan pankkipolitiikkaan eivät voi olla riittäviä. Muutenkin EU:n sisällä näiden maiden käytännöt ovat vähintäinkin kummallisia. Toivottavasti Sveitsi sekä muut veroparatiisit pakotetaan ei vain hieman availemaan kysyttäessä joitakin tilejä vaan sitoutumaan nykyistä selvästi suurempaan systemaattiseen avoimuuteen.

On mielenkiintoista kuinka Suomen hallitus ei vieläkään ota vastuuta lainsäädännön puutteista. Edellisessä lamassa hallitus ja tiedotusvälineet sysäsivät syyn pankeille kun syytä olisi pitänyt etsiä lamaan ensisijaisesti vastuussa olevista poliitikoista. Olisihan nytkin luullut, että eläkevakuutusyhtiöiden seikkailujen ja hätätilan paljastuttua olisi säädetty laki, joka olisi estänyt UUDET vastuuttomat sijoitukset esim Hedge-rahastoihin. Uskomatonta on ,että kaikkien aineiden mallioppilas Suomi ei ole oppinut edellisestä lamasta mitään.

Lue lisää »

Maailmantalouden kriisi ja todellisuus

Perjantai 13.3.2009 klo 18.46 - Pirkko Turpeinen-Saari

Vesa Toijosen tuottama TV 1:n Ulkolinja onnistui 11. 3. erinomaisesti kuvaamaan sitä kuinka maailmatalouden käsittämätön katastrofi on tullut mahdolliseksi. Demokratian ja jonkinlaisen tasa-arvon ihanteiden muuttuminen Yhdysvalloissa ahneudeksi, toisten hyväksikäytöksi, moraalin murenemiseksi ja vastuuttomuudeksi ei kuitenkaan ole vain Yhdysvaltojen ongelma vaan ohjelmaa seuratessani ajattelin samanaikaisesti niitä trendejä, jotka ovat muuttaneet suomalaisen todellisuuden hyvin samankaltaiseksi.

Epätodellinen katastrofin tunne nykytilanteessa muistuttaa tunnetta, jonka koin Suomessa pääomaliikkeitten vapauttamista seuranneessa ensimmäisessä päiväkoron nostossa 30 prosenttiin kahdeksankymmentäluvun puolivälissä.Samoin lakivaliokunnan jäsenenä koin kuinka ensimmäinen pääomapiirien tavoittelema ja porsaanreikiä sisältävä optiolaki säädettiin hyödyttämään pientä eliittiä ja oli alkuna muutosten sarjalle, jotka muuttivat vähitellen moraalia ja etäännytti hyvinvoivia kansalaisia entistä enemmän tavallisista ihmisistä. 

Luin 2006 syksyllä hollantilaisen Arnon Grunbergin kaunokirjallisen teoksen Tirza. Siinä eläkkeellejäänyt hyvin toimeentuleva, melko ylellisesti asuva amsterdamilainen  kustannusvirkailija matkustaa Sveitsiin hoitamaan pankkiasioitaan. Pankin henkilökunnan aikaisemmin äärimmäisen kohtelias palvelu on muuttunut viileäksi ja pidättyväiseksi. Osoittautuu, että asiakkaan eläketurvaksi säästämät rahat ovat Hedge-fund sijoituksissa kadonneet taivaan tuuliin. Mitään ei jäänyt jäljelle.

Olin lentää selälleni kun YLE:n A-talkissa 12. 3.  kansanedustaja ja yrittäjä Eero Lehti ,siis vuonna 2009, edelleen puolustelee Hedge-fundeja, jotka ovat todellisia kupla-kupla rahastoja vailla reaalista pohjaa. Yhtä yllättynyt olin siitä, että vielä vuonna 2008, yksityiset eläkesäätiöt ovat sijoittaneet Hedge-rahastoihin.

Pääministeri Matti Vanhanen on neuvotellut hollantilaisen kollegansa Balkenenden kanssa maailman talouskriisistä G 20 kokouksen alla. Osoittautuu, että Hollannin pääministeri ei ole yhtä innostunut säätelystä kuin Vanhanen. Kuinka voisikaan olla. Hollantilaiset ovat pitkän historiansa aikana käyneet kauppaa, ottaneet riskejä ja harrastaneet siirtomaitten riistoa suuremmin sitä vieläkään paheksumatta. Jo kymmenen vuotta sitten belgialainen De Morgen kuvasi kuinka jo kolmanneksella hollantilaisista on tuolloin 300 000 Smk arvosta sijoituksia. Nykyisin varmasti vielä suuremmalla joukolla entistä suurempia summia. Osa ehkä saanut suuriakin voittoja kuplataloudessa. Osa tietenkin menettänyt kaiken. Missään tapauksessa hollantilaiset eivät ole yksimielisiä säätelyn tarpeesta ja heidän yhteiskuntansa on kokemuksiltaan hyvin erilainen kuin Suomi.

Jokainen Euroopan unionin maa on historialtaan erilainen. Tämä kriisi kärjistää noita eroja. Globaalin talouden aikana pääasiassa kehittyneiden talouksien yksittäiset sijoittajat ovat hyötyneet muista. Hämmästyttävää on, että säätelyä ja valvontaa ei ole herätty vaatimaan suurehkojenkaan katastrofien aikana ennenkuin vasta nyt. Kun George Soroksen tapainen keinottelija aiheutti Britanniassa punnan suojelutarpeen kustansi jokainen britti varallisuuteen katsomatta toimenpiteen kustannukset. Sama toistui Malesiaa lukuunottamatta Aasiassa. Köyhät kehittyvät maat myös Etelä-Amerikassa joutuivat kärsimään keinottelusta.

Niin kauan kuin moraalittomat pelurit ratkaisevasti vaikuttavat globaalissa taloudessa ei tarvittavaa säätelyä saada aikaan. Kunkin maan sisällä on keinottelusta ja säätelemättömyydestä hyötyjiä, mutta vähävaraiset ovat takuuvarmasti kärsijöitä. Keskustelun rehellisyyttä vaikeuttaa se, että poliittisista päätöksistä ei kukaan tunnu ottavan vastuuta. On tapana syyttää pankkeja, laadusta riippumatta mutta poliittiset päättäjät, luottoluokituslaitokset ja keskuspankit ovat osasyyllisiä.

TV 1:n Ulkolinjassa Paul Krugman havainnollisti kriisin kehittymisen liittymisen Yhdysvaltojen poliittisten voimasuhteiden muutokseen ja mm Etelä-valtioiden mustan väestön siirtymiseen republikaanien kannattajiksi. Tästä on havainnollisena esimerkkinä toisen hollantilaisen kirjailijan Arthur Japinin kirja " De swarte met het witte Hart" eli mustat, joilla on valkoinen sydän. Turvallisuuden tunteen hakeminen pakottaa siirtymään toiseen aikaisemmin vihamieliseen todellisuuteen, jossa on eri arvot ja moraali mutta se tarjoaa samaistumisen valtaan ja voimaan ja siten turvallisuuteen. Keinottelukaan ei enää tunnu pahalta kun " kaikki" sitä tekevät.

Lue lisää »

Joukkoraiskaus sota-aseiden rajoittamisneuvottelut voinevat alkaa

Sunnuntai 8.3.2009 klo 15.54 - Pirkko Turpeinen-Saari

Jos Tasavallan presidentti Tarja Halosen ehdotus joukkoraiskausten sisällyttämiseksi sota-aseisiin saa laajan hyväksynnän, voinevat aserajoitusneuvottelut tässäkin asiassa mitä pikimmiten alkaa. Meillä on useita esimerkkejä onnistuneista, aluksi kansanliikkeiden eteenpäin viemistä aserajoituksista kuten maamiinakielto ja ydinaseiden rajoitukset.

Geneven sopimustakin voi täydentää raiskauskiellolla eettisen sodankäynnin turvaamiseksi.

Miten joukkoraiskausrajoitus voitaisiin saada aikaan. Aluksi tietenkin edellytetään globaalia keskustelua asiasta ja toimenpiteiden valmistelua. Seminaarit, mielenosoitukset ja yleinen asian tietoisuuteen saattaminen on tärkeätä. Yleinen kokemus sodista kautta vuosisatojen osoittaa, että jokaista taistelujoukkoihin kuuluvaa miestä voidaan pitää potentiaalisena raiskaajana. Siten ennaltaehkäisyn on ulotuttava yksilötasolle.

Kirjallinen sitoutuminen olemaan raiskaamatta on eräs toimenpide joskaan ei vakuuttava. Seksuaalirikollisten ja insestiin syyllistyneiden käsittelyssä esimerkiksi vankiloissa on päädytty lääkkeellisiin hoitoihin esim kemialliseen kastraatioon joskin lievempikin lääkitys voi vaimentaa seksuaalista kiihoittumista ja kykyä. Tällaisista hoidoista saatua kokemusta voitaisiin soveltaa armeijoihin. Toisin sanoen tarvitaan seksuaalista halua vaimentava pilleri mukaan aserajoitusneuvotteluihin.

Kun sodat on saatu eettisiksi ja tappaminen säännöt täyttäväksi ei kukaan jännitystä hakeva viitsi enää sotia. Silloin ehkä voidaan alkaa neuvotella öljystä ja vedestä. "Kun sinulla on noin paljon vettä vaihtaisitko sitä öljyyn kun meillä ei ole vettä." Kun kasvatus suuntautuu tunteiden säilyttämiseen eikä tukahduttamiseen saatetaan päätyä kokemaan, että maapallon vesi, öljy, ilma ja tuuli ovat kaikki yhteisiä, jotka voidaan jakaa ystävyydessä ja saattaa kaikkien ulottuville.

Joukkoraiskaukset johtuvat opitusta sairaasta erektiosta

Sunnuntai 8.3.2009 klo 13.59 - Pirkko Turpeinen-Saari

Tasavallan presidentti Tarja Halonen esittää Liberiassa pidetyssä kansainvälisessä kongressissa, että joukkoraiskaukset luokiteltaisiin sota-aseeksi. Siis kuten kivääri, fosforipommi ja hyökkäysvaunu.

Raiskauksen dynamiikka pohjaa arvoihin ja ulkoaopetettuun moraaliin. Jos koti kasvattaa pojan perinteisiin miehen miehekkäisiin arvoihin, siihen kuuluu miehen rooli vahvana, sotimaan kykenevänä, naista suojelevana ja isänmaan - on se sitten millainen tahansa- etua puolustavana, luotettavana henkilönä.

Raiskauksessa mies alistaa naisen tahtoonsa. Se heijastaa omistamista, naisen esineellistämistä ja alistamista. Sotien joukkoraiskaukset kuvastavat kollektiivisia ulkoa opetettuja arvoja, joiden mukaan vihollisen naisiin voidaan suhtautua saman ulkoaopetetun uskonnollisen tai kansallisen viholliskuvan mukaan kuin vihollissotilaisiinkin, jotka on kollektiivinen lupa tappaa. Jos naiset tappamisen sijaan raiskataan kohdistuu alistaminen ja kosto myös välillisesti vihollissotilaisiin ja miehiin.

Miten on mahdollista, että sotilas saa erektion vihan, koston ja alistamisen psykologiasta. Ei se ole lainkaan ihmeellistä. Suurin osa miehistä kykenee seksiin ilman eläytymistä kumppanin tunteisiin vuorovaikutuksesta puhumattakaan. Eräässä yhdysvaltalaisia opiskelijoita luotaavassa tutkimuksessa 70% sanoi kokevansa vihan tai alistamisen tunteita yhdynnässä.

Vain ns alkukantaisissa yhteisöissä, ennen perinteistä autoritaarista koulutusta ja rahajärjestelmää esimerkiksi Papua Uudessa Guineassa(E. R. Sorensonin tutkimusten mukaan)vallitsi aggressiosta vapaa seksuaalisuuden kulttuuri.

Nyky-yhteiskuntamme perustuvat siihen, että lapset syntyvät aitoina, mutta kuolevat mekaanisina kopioina. Suuri osa aikuisista on joutunut jättämään aitouden ja eläytymisen kauas taakseen. Kaupallinen viihdekin korostaa väkivallalla höystettyä seksiä, joka näyttää todellakin viihdyttävän niin monia.

Sota-ase tiedostamatontakin väkivaltaa sisältävä seksi on. Joukkoraiskaukset ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu epäinhimillisyyden ja humanismin puutteen meressä.