Pirkko Turpeinen-Saari
Nukkeruusunkuja 4 A 17, 00990 Helsinki
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi
Suomi USA:n rinnalla tuhoamassa VenäjääMaanantai 8.9.2014 klo 11.03 - Pirkko Turpeinen-Saari Lukemalla yhdysvaltalaisen, 30 vuotta Yhdysvaltojen ja Venäjän välisiä kansalaissuhteita rakentaneen Sarah Tennisonin kirjoituksen Global Researchista (löytää Sarahin nimellä) saa vertailukohdan Helsingin Sanomien uutispäällikön Sami Sillanpään 7.9. HeSa:n tekstille. Toinen tietää mistä puhuu puhuessaan Venäjästä ja presidentti Putinista. Globaali politiikka on kaksipohjaista. Media kuvaa sitä mitä valta haluaa näytettävän. Joskus se tahtomattaan paljastaa myös totuuden. Palestiinalainen pikkulapsen kasvoilla näkyvä epätoivo ja kauhu pommien jylinässä, vailla minkäänlaista pakopaikkaa, kuvaa Israelin ja USA:n liittolaisuuden julmuutta myös globaalisti. Pyrkiessään hallituksenvaihdoksiin ja maailman saamiseen hallintaansa Yhdysvallat käyttää sotilaallista voimaa (yli 1000 sotilastukikohtaa eri puolilla maailmaa), propagandaa ja taloudellista valtaa. Yhdysvaltojen vallan alla ovat myös Mailmanpankki ja IMF. Kohteeksi valitut maat julistetaan ensin hylkiöiksi. Hylkiöksi julistamisen syynä on yleensä yhteisvastuuseen pyrkivät poliittiset järjestelmät ovat ne sitten arabisosialismia tai valtio-omisteista kapitalismia. Ellei taloudellinen heikentäminen, talouspakotteet (Irak 10v) ja "ennaltaehkäisevät" pommitukset auta, ryhdytään oikeisiin sotatoimiin. Talouspakotteet johtavat yleensä kohdemaassa poliittiseen kriisiin. Ratkaisuksi ehdotetaan "oikeata" amerikkalaistyylistä demokratiaa, joka nykyisin edellyttää sijoittajien oikeuksien turvaamista ohi kansalaisten demokraattisten oikeuksien.(vrt TPP tai TATIP) Kumousta valmisteltaessa on CIA:n ja "demokratiaprojektien" avulla etsitty kohdemaan poliitikkojen joukosta vaikutusvaltaiset, Yhdysvaltojen tavoitteille myönteiset poliitikot ja median edustajat. Kansalaisaktivismi nousee kriisimaissa pyrkien korjaamaan ongelmia. Yhdysvaltojen avustajana on jo usean hallituksenvaihtoprojektin yhteydessä toiminut Otpor-järjestö (Popov johtajanaan)joka linkittyy kansalaisaktivistien kanssa. Huomaamattaan nämä aktivistit huomaavat toteuttavansa USA:n tavoitteita ylikansallisen pääoman eikä oman maansa kansalaisten hyväksi. Suomalaiset kulttuuriaktivistit ja eräät poliitikot toteuttavat samoja USA:n pyrkimyksiä Talvella 2014 presidentti Obama New York Timesin artikkelin ja The Nationin mukaan julisti tavoitteenaan olevan Venäjän muuttamisen hylkiövaltioksi. Se käyttää synnyttämäänsä Ukrainan konfliktia Venäjän murskaamiseen taloudellisesti. Mielenkiintoisesti Malesialaiskoneen tuhoa käytettiin heti talouspakotteiden kohdistamiseen Venäjää vastaan, vaikka kaikki tosiasiat osoittivat hävittäjän seuranneen konetta ennen sen räjähdystä, mikä olisi viitannut Ukrainan armeijaan. Tällaisia provokaatioita käytettiin Bosniassa, jotta NATO saattoi aloittaa USA:n haluamat pommitukset. Talouspakotteita käytetään Venäjän elintärkeitä kaasu-, öljy-, ja pankkisektoria vastaan. Venäjän tuhoamisen seuraava vaihe on poliittinen. Yhdysvaltojen Venäjän suurlähettilääksi on nimetty sama henkilö, joka on edesauttanut jo muutamia hallituksenvaihdoksia. Myös Ukrainan Maidanilla kulki jatkuva ihmisvirta USA:n suurlähetystön ja aktivistien välillä, olihan USA sijoittanut jo 5 miljardia Ukrainan destabilointiin apulaisulkoministeri Nulandin mukaan. Venäjän hallitus on jkv rajoittanut USA:n rahoittamien "demokraattisten" järjestöjen destabilointimahdollisuuksia. Kansalaisaktivismi ja todellisen demokratian ja solidaarisuuden kehittäminen ei ole kiellettyä. Sen sijaan presidentti Putin nähdäkseni katsoo, että globaali solidaarisuus on lähempänä BRICS-maiden Venäjän, Intian, Kiinan, Brasilian ja Etelä-Afrikan kuin USA:n tavoitteita. Suomi ja suomalaisen median vaikutuksen alla olevien kansalaisten enemmistö näyttää tukevan Venäjän vastaisia pakotteita, tosin täysin tietämättöminä taustapelistä. Samalla tavalla suomalaiset oli propagoitu kuvittelemaan Venäjän vastaisen talvisodan menestykseen sekä jatkosodan Suur-Suomeen. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjän tuhoaminen, Sami Sillanpää, Sarah Tennison, USA:n hylkiövaltiot, värivallankumoukset, kansakunnan destabilointi, väkivallan politiikka, Otpor, Popov, |
Ukraina, NATO,Helsingin Sanomien propagandan ideologisoiminenLauantai 6.9.2014 klo 9.38 - Pirkko Turpeinen-Saari Helsingin Sanomien pääkirjoitus muuttaa tänään 6.9.2014 propagandan ideologiaksi.Otsikko:"Venäjä valitsi NATO:n vihollisekseen" ja tekstissä ilmenevä "NATO ja sitä kautta Yhdysvallat" Venäjän vihollisena, muuttaa tosiasiat ideologiaksi, totuudeksi, jota ei voi kyseenalaistaa. Propaganda on nostettu toiseen potenssiin. Aivopesuksi. USA:n presidentti Reagan ja Iso-Britannian pääministeri Thatcher muuttivat yhteistyön ja rinnakkaiselon vastakkainasetteluksi, puhtaaksi voimapolitiikaksi, jossa kaikki laittomat keinot ovat sallittuja, silloin kuin ne palvelevat USA:n ja sen NATO-liittolaisten tavoitteita. Viimeisin huvittavakin yksityiskohta on se, että pääministeri Cameron julisti, että ISIS:in pommittaminen Syyrian alueella ei tarvitse Syyrian hallituksen lupaa. Psykiatrille Helsingin Sanomien tiedonvälityksen vaihtaminen aivopesuun on mielenkiintoinen, mutta demokratiaa ajatellen vaarallinen. Seurasin mielenkiinnolla aivopesua Lockerbie-onnettomuuden yhteydessä.Siinä suuri matkustajakone räjäytettiin Skotlantilaisen Lockerbien kylän yläpuolella.Seuraksena 290 ihmistä kuoli. Räjäytyksestä syytettiin Libyaa, jonka johtajan Muammar Gaddafin Yhdysvallat oli jo 1980- luvulla yrittänyt murhata ohjuksella, onnistuen tappamaan ainoastaan tämän adoptiotyttären. Syylliseksi lentoturmaan nimettiin Abdelbaset al-Megrahi.Libyalle asetettiin välittömästi talouspakotteet ja läntinen media kattavasti piti syytettyä syyllisenä. Onnettomuus tutkittiin äärimmäisen tarkasti. Tutkimuksissa, joihin uhrien järjestön puheenjohtaja aktiivisesti osallistui, osoittautui, että al-Megrahi, ei voinut olla syyllinen.Pommin kappaleen metalli ei koostumukseltaan ollut sellainen, joita olisi toimitettu Libyaan. Skotlannin tuomioistuinten tarkastuskomitea tiesi, että syytetty ei ollut syyllinen. Todistajaksi oli saatu maltalainen vaatekauppias, jolle USA maksoi 2 miljoonaa väärästä todistuksesta (Aljazeeran dokumentin mukaan). Yksityiskohtaisesti osoitettiin, että vaatekauppias valehteli. Britannian hallitus tiesi, Yhdysvallat tiesi että al-Megrahi ei ollut syyllinen.Libya luovutti syylliseksi epäillyn Skotlantiin päästäkseen talouspakotteista. Syyttömyydestä huolimatta Haagiin pystytettiin teatraalisesti oma tuomioistuin asian käsittelyä varten. al-Megrahi tietenkin tuomittiin. Libya maksoi valtavia korvauksia uhrien omaisille- jälleen vain tyydyttääkseen lännen peliä ja vapautuakseen talouspakotteista. Kun al-Megrahi kuoli, länsimedia kertoi syyllisen kuolemasta. Pääministeri Cameron ei halunnut asian selvittämistä. Länsi on käyttänyt malesialaiskoneen turmaa Itä-Ukrainassa välittömästi propaganda- aseena. On mielenkiintoista nähdä miten tosiasiat paljastetaan ja ovatko ne tosiasioita. Yhdysvallat osallistui Bosnian sodan aloittamiseen kehoittamalla Bosnian presidenttiä Izetbegovichia vetämään pois allekirjoituksensa Lissabonin sopimuksesta, jossa maa jaettiin neuvottelujen pohjalta muslimien, kroaattien ja serbien alueisiin. Ydysvallat ja NATO osallistuivat muslimien puolella taisteluun serbejä vastaan.100.000 kuolonuhrin jälkeen lännen media on kattavasti kuvannut serbit eikä USA:n presidentin syyllisinä. Siitä huolimatta, että Bosnian sotaa kävivät Bosnian serbit, kroaatit ja muslimit, Serbian serbien on edellytetty pyytävän anteeksi Srebrenican selvittämätöntä murhenäytelmää, ikäänkuin serbit olisivat siihen syypäitä. Serbian serbiparlamentti on joutunut pyytämään anteeksi lännen versiota Srebrenicasta, voidakseen lähentyä EU:ta. Tätä voi kutsua psykologiseksi sodankäynniksi. Serbialaisten odotetaan omaksuvan vieras todellisuus voidakseen fyysisesti elää. Ellen olisi psykiatri, olisi kiinnostavaa olla oikeuslääkäri, joka jälkikäteen voi osoittaa mitä potilas sairasti. George Szamuelyn kirja Bombs for Peace on Jugoslavian hajottamisen ruumiinavaus. Siitä paljastuu Yhdysvaltojen militarismiin perustuva absoluuttinen valta, jota mikään sivistys ei pehmennä. Suomen median Venäjä-vastainen propaganda sairastuttaa sellaiset kansalaiset, joilla kyky arvioida asioita luovalla tavalla on tallella. Presidentti Obama pitää, New York Timesin kevättalvella, ennen Ukrainan hallituksen aloittamia sotatoimia, ilmestyneen artikkelin mukaan Venäjää vihollisena. Obaman tavoitteena, artikkelin mukaan on tehdä Venäjästä hylkiövaltio (kuten niin monesta itsenäisestä valtiosta aikasemmin). Yhdysvalloista riippuvaiset maat, erityisesti NATO-maat ovat innoissaan. Mitään todisteita sille, että Venäjä julistaisi Yhdysvallat vihollisekseen sinänsä, ei Helsingin Sanomien väitteistä huolimatta ole olemassa. Venäjä ei hyväksy Yhdysvaltojen väkivaltapolitiikkaa vaan on kaikissa yhteyksissä ollut todistettavasti neuvottelujen ja demokratian kannalla.Yhdysvallat, Saksa, Ranska ja Puola ovat rikkoneet demokraattisesti laaditut sopimukset Ukrainan kriisissä. Kiovan laiton hallitus on aloittanut paitsi toisinajattelijoiden vainon ja murhat, myös sotatoimet venäjää puhuvia itä-ukrainalaisia vastaan. Yhdysvaltojen ja Israelin hallituksilla on viikottaisena tapana nimetä eri ihmisryhmiä terroristeiksi. Presidentti Mandela vapautui terroristien listalta vasta 5v sitten.Itä-ukrainalaisten nimeäminen terroristeiksi seuraa tyypillistä yhdysvaltalaisen sodanjohdon teemaa. Helsingin Sanomilta vie aikaa ennenkuin se pystyy nykysidostensa vallitessa palaamaan aivopesusta sivistyneeseen tiedonvälitykseen. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukraina, NATO, Lockerbie, Bosnian sota, Helsingin Sanomat, propagandan laadullinen muutos, USA:n aggression muuttaminen Venäjän aggressioks i |
USA-johtoinen militarismi ei ole rauhan ja turvallisuuden taeSunnuntai 31.8.2014 klo 10.27 - Pirkko Turpeinen-Saari Suomessa vallitseva oikeistolainen, jyrkän venäläisvastainen ilmapiiri ja rodullinen ylemmyydentunne, johtivat maan hallituksen kokemaan neuvottelut Neuvostoliiton edustajien kanssa tarpeettomiksi. Koko 1930-luvun jatkunut, julkisuudelta salassa pidetty sotilaallinen yhteistyö Saksan kanssa alkoi kantaa hedelmää. Sotapropaganda oli saanut kansalaiset valtaansa. Kesäkuun 29 päivänä 1939 Suomeen saapui Saksan yleisesikunnan päällikkö kenraali Franz Halder, joka tuli suoraan Baltiasta, ulko- ja vt. puolustusministeri Erkon vieraaksi. Hän vastaanotti pääministeri Cajanderilta Suomen valkoisen ruusun suurristin. Ministeri Erkko sanoi, 30.6.1939 Helsingin Sanomien mukaan, vieraan kunniaksi järjestämillään juhlapäivällisillä seuraavaa:"Saksan kunniakkaan armeijan edustajana, armeijan, jonka erinomaisia ominaisuuksia ihailemme, lausun teidät herra kenraali, sydämellisesti tervetulleeksi. Muistelemme niitä suuria palveluksia, joita Saksa meille vaikeimpina kohtalon hetkinämme teki. Näiden palvelusten merkitys on saanut parhaimman ilmauksensa siten, että suurin osa korkeimmista saapuvilla olevista upseereistamme on saanut sotilaallisen kasvatuksensa Saksan armeijassa. Kesäkuun 30 päivänä kenraali Halder matkusti Karjalan kannakselle tarkastamaan linnoituslaitteita ja seuraamaan tykistöammuntoja Perkjärvellä. Kunniakomppania oli lentorykmentti I:sta ja soittokunta Karjalan kaartin rykmentistä. Seuraavana aamuna matka jatkui Kemiin ja Rovaniemelle. Kesällä 1939 Kannaksella järjestettiin Suomen historian suurimmat sotaharjoitukset, joita oli kutsuttu seuraamaan kaikkien muiden ulkovaltojen paitsi Neuvostoliiton sotilasasiamiehet. Syyskuun 14 päivänä Akateeminen Karjalaseura julisti: "Nyt on aika iskeä. Sotilaittemme uljas sankarihenki ja päällystömme henkinen ylivoimaisuus oppimattoman ja sivistymättömän ryssäläispäällystön rinnalla. Voittomme on varma. Kohta tulee hetki, jolloin emme enää taistele yksin". Yhdysvaltalaiset oikeistolaiset pankki- ja teollisuusmiehet, Arthur Vandenberg, Herbert Hoover, Henry Ford, John Foster Dulles, Randolph Hearst ja William Knudsen rahoittivat Hitleriä Saksan aseistamisessa. Tarkoituksena oli estää Neuvostoliiton ehdottaman kollektiivisen turvallisuusjärjestelmän aikaansaaminen. Nyt 75 vuotta myöhemmin Suomessa oikeisto on jälleen vallassa. Sotarummut ovat pärisseet jo vuosia. Presidentti ja pääministeri ovat Kokoomuksesta. Yhdysvalloissa koulutuksensa saanut pääministeri ihailee avoimesti rasistisia USA:n etelävaltioita julistautuen "etelävaltiolaiseksi" ja sanoo juostessaan ajattelevansa sotarikoksiin syyllistyneen Condoleeza Ricen sääriä. Puolustusvoimien uusi ylipäällikkö on saanut koulutuksensa myös Yhdysvalloissa. Suuret NATO:n sotaharjoitukset ovat maassamme meneillään. Sotarummut peittävät täysin sen yhdysvaltalaisten teollisuusjättien pelin, joka edellyttää Ukrainan valloittamista vaikka sodan avulla kuten tapahtui Jugoslaviassa. Pienen yhdysvaltalaisen eliitin ahneus on pohjaton. Tänään talousnobelisti Stiglitz kuvasi Helsingin Sanomien haastattelussa tarkkaan maailman tilan talouden näkökulmasta. Ahneus on mittaamatonta. Suomen kaupallinen media tai kokoomusjohtoinen YLE ei ole sanallakaan paljastanut Yhdysvaltojen osuutta Ukrainan sodan johdossa. Tuhannet yhdysvaltalaiset "neuvonantajat" ja kanadalaisen Herkules-kuljetuskoneen aselasti ovat salaisia. Koska USA presidentti Obaman suulla on ilmoittanut haluavansa Venäjästä hylkiövaltion, sen on saatava Eurooppa mukaan jahtiin. Läntisestä mediasta puuttu syvällisyys ja totuudellisuus täysin. Samoin kuin Jugoslaviaa hajoitettaessa tärkeintä on ennakkosuunnitelma. Jugoslaviassa serbit julistettiin syntipukeiksi, koska he edustivat Yhdysvalloille vierasta kansojen keskinäistä solidaarisuutta ja tasa-arvoa. Koko USA -johtoinen propaganda yhdensuuntaisti eurooppalaisten ajattelun. Nyt Venäjä julistetaan syntipukiksi. Puhutaan Venäjä-mielisistä itä-ukrainalaisista, mutta ei USA:n taskussa olevista kiovalaisista tai Puolan johtamista sotajoukoista. Mitä USA:n liikemieseliitti ja poliittinen johto etsivät Ukrainasta? Valtava geenimuuntelun sotapäällikkö Monsanto odottaa EU:n ja USA-Ukraina neuvoston ja IMF:n vaatimia maatalouden tehostamistoimia ja geenimuuntelun levittämistä Ukrainan maanviljelyyn, siitä huolimatta että ukrainalaiset itse vastustavat GMO:ta.Kaasuputkien hallinta ja liuskekaasun tuotanto Ukrainassa houkuttelevat. USA etsii Ukrainasta ratkaisevaa taitekohtaa ja railoa EU:n ja Venäjän ystävällisten yhteistyösuhteiden prosessiin. Samantekevää mikä menetelmä on kunhan se vahingoittaa Venäjää. Venäjän pyrkimys saada yksinapaisesta maailmasta BRICS yhteistyön avulla kaksinapainen on synnyttänyt hysterian USA:ssa ja EU:ssa. Venäjä näyttää pyrkivän siihen, että Yhdysvaltojen vallan alla olevat Maailmanpankki ja IMF saisivat korvaavat instituutiot, joiden lainananto ja muu kannustava toiminta ei edellytä Kreikan kaltaista kansojen kurjistamista vaan olisi inhimillisempi vaihtoehto varsinkin kehittyville maille. Suomella olisi vielä viimeinen hetki valita USA-johtoisen militarismin sijaan humaanimpi vaihtoehto, vaikka edes liittoutumattomuus, ellei humanismi kiinnosta. Nyt olemme tiellä, jonka seuraukset minun ikäiseni sukupolvi tuntee nahoissaan. Olemme toistamassa historiaa, jonka läpikäyminen tuottaa surua, verta ja kaaosta. Venäjä ei ole Ukrainan kriisin syypää vaan aseellista ja taloudellista valtaansa laajentamaan pyrkivä Yhdysvallat, EU oppipoikanaan. NATO on yksisuuntainen katu. Suomen eduskunnan olisi käsiteltävä isäntämaasopimuksen allekirjoittamista tai kirjoittamattajättämistä. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: BRICS, Stiglitz, Helsingin Sanomat, Erkko, Monsanto, Venäjä, talvisota, Hitlerin Saksa, USA:n Ukraina, kokoomuksen sotapolitiikka, NATO-Suomi |
USA suuntaa sotakoneistonsa myös omia kansalaisiaan vastaanMaanantai 25.8.2014 klo 10.37 - Pirkko Turpeinen-Saari Yhdysvaltalainen Tom Dispatch aloittaa artikkelinsa Yhdysvaltojen poliisin militarisoitumisella. Hän kuvaa kuinka vasta Fergusonin poliisin käyttämät panssaroidut ajoneuvot TV-kuvissa paljastivat kuinka pitkällä kansallinen militarisoituminen on. Kuvat muistuttivat tilanteita miehitettyjen Irakin ja Afganistanin sotatoimissa. Kuvien seurauksena kongressin jäsenet ovat kiiruhtaneet tekemään aloitteita kieltääkseen Pentagonia antamasta poliisille sotakalustoa käytettäväksi kansalaisia vastaan. Poliisin ohella koko maa on militarisoitu. Rautatieasemilla on sotilaita, jokaista kansalaista on mahdollista vakoilla. Militaristista henkeä nostatetaan sotilaiden ylenpalttisella ihannoinnilla, mitä käytetään kotimaisessa propagandassa. Sotalennokkeja käytetään myös kotimaassa. Rajavalvontaa on tehostettu niin, että kymmenien kilometrien päässä rajoista vallitsee "perustuslakia vailla" oleva alue, jossa rajavartijoilla on oikeus suorittaa samanlaisia tappoja kuin Fergusonissa (kuten CBS uutiset kertoi jutussaan "investigating unresolved deaths on the border"). Helsingin Sanomat kuvaa kirjeenvaihtajansa kolumnissa presidentti Obaman perheen idyllistä kesälomaa Martha's Vineyardissa. Tosiasiassa presidentti joutui keskeyttämään lomansa Fergusonin takia. Sen lisäksi presidenttiä uhkaa republikaanien haaste oikeuteen edustaja Boehnerin aloitteesta. Republikaanien Mitch Mc Connell uhkaa uudella valtion maksukyvyn jäädyttämisellä ellei presidentti Obama hyväksy republikaanien, itseasiassa Teekutsu-liikkeen haluamia lakeja. Öljyteollisuus tukee taloudellisesti näitä vaatimuksia. Presidentti Obama on suurissa vaikeuksissa. Miljardöörien tukema republikaaninen puolue pystyy paitsi kiristämään presidenttiä myös ostamaan vaaleja. Yhdysvaltojen intellektuellit ja demokraatit ovat kauhuissaan kehityksestä. Mitä se merkitsee Euroopalle ja Suomelle? Yhdysvallat ei ole entisensä. Se ei ole se maa, jota isäni opetti minut rakastamaan. Pikkulapsena sain häneltä runon. "I see the moon and the moon sees me. God bless the moon and God bless me." Nyt presidentti Putin joutui talvella New York Timesille kirjoittamassaan lukijakirjeessä palauttamaan Obaman maan pinnalle tämän väittäessä Yhdysvaltojen kansan olevan poikkeuksellinen, siis parempi kuin muut kansat. Putin totesi kirjeensä lopussa Jumalan luoneen kaikki kansat saman arvoisiksi. Mitä tämä Yhdysvaltojen entistä kielteisempi muutos merkitsee globaalisti? Edellisissä kirjoituksissani olen viitannut USA:n vallanhaluun ja arveluttavien voimien kanssa tekemään yhteistyöhön. Tätähän on jatkunut lähes koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan, mutta nyt kiihtyvästi. Se merkitsee Mc Cainin tyyppisten republikaanien ja öljy- ja aseteollisuuden valtaa. Euroopan militarisoiminen, Suomi mukaan luettuna on ohjelmassa. Venäjän kaasu- ja öljyteollisuuden korvaaminen luonnolle vielä vahingollisemmalla liuskekaasulla, jota Yhdysvallat hallitsemillaan kentillä tuottaisi. NATO:n levittäminen mahdollisimman laajalle palvelee aseteollisuutta. ISIS:n pommittaminen tuhoaa USA:n Irakille toimittamia asevarastoja ja aiheuttaa uusien aseiden tarvetta toisaalla. Loputtomat Yhdysvaltojen sodat palvelevat aseteollisuutta. Kokoomus haluaa Suomen liittyvän USA:n johtamaan NATO:on muun muassa yhteisten läntisten, moraalisten arvojen pohjalta. Seuraako siitä myös Suomen poliisin militarisointi? Saisimme Afganistanissa ja Irakissa käytettyjä panssaroituja ajoneuvoja halvalla. Vakoilussa olemme ehkä pahasti jäljessä, mutta "edistykselliset" Viro ja Ruotsi voivat tulla avuksi. Saksalla on tehokas vakoiluorganisaatio puhumattakaan Britanniasta. Voisimme liittyä vanhojen siirtomaavaltojen rintamaan taistellaksemme investoijien parhaaksi Jugoslavian ja Ukrainan jälkeen ehkä Moldovassa tai suorastaan Venäjällä. Ehkä liittolaisuus suoraan Yhdysvaltojen kanssa olisi nopein tie myös kansalliseen militarisoitumiseen. Brief English summary: I am referring Tom Dispatch 25.8.2014 about militarization of the US. I am pointing out how the global role of US is changing after the rapid change in domestic politics. Sen Mc Cain meddling with ISIS in Syria and supporting the fascists in Ukraine is indicative of the impunity of US mixing in internal affairs of sovereign countries. Fracking in Ukraine and obtaining the pipelines + expanding the military influence are maybe some of the motives for waging war in Ukraine. On the Balkans some of the results were several NATO-countries plus huge Bondsteel military base in Kosovo. After the land for the base had been grabbed from Serbia it had to be made as part of "independent" Kosovo. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Bondsteel, Helsingin Sanomat, Suomen media vaikenee, USA:n militarisaatio kotimaassa ja ulkomailla, syytteen nostaminen Obamaa vastaan, öljyteollisuuden ja republikaanien vallankäyttö militarisation of the US domestic policy |
Tukeeko Suomi USA:n rinnalla Islamilaista kalifaattia ja ISIS:taPerjantai 22.8.2014 klo 13.46 - Pirkko Turpeinen-Saari Sotilaat makaavat maassa suut tukittuina, kädet selän takana. Mujahedeen-taistelijat teroittavat veitsiään. Veitsi heilahtaa,pää lentää. Osa pidätetyistä sotilaista pakotetaan suutelemaan päitä, jotka on naulattu puun runkoon. Eräille sidotaan narulla tiiliskivet kivesten ympärille ja heitetään niine hyvineen vedellä täytettyihin tynnyreihin. Tiiliskivien painosta he vaipuvat pohjalle ja hukkuvat. Video näytettiin yksityisellä Bijelinan televisiokanavalla 29.9. 1997. ISIS Irakissa? Ei vaan mujahediin taistelijat Bosniassa 1995. Alija Izetbegovic rakensi islamilaista kalifaattia niin sanottua vihreää vyöhykettä Bosniasta Lähi-Itään. Hän ei peitellyt pyrkimyksiään. Hän oli kirjoittanut Islamilaisen julistuksen, joka oli kaikkien saatavilla. Hän siunasi Afganistanista ja Lähi-Idästä tulevat taistelijat osaksi sotajoukkojaan. USA oli kouluttanut Afganistanin taistelijat. Osama bin Ladenilla oli Bosnian passi. Yhdysvallat tuki Bosniassa Islamilaisen kalifaatin rakentajia ja pommitti NATO:n kanssa näitä vastaan taistelevia serbejä.Yhdysvaltojen rinnalle liittyivät kaikki siitä riippuvaiset maat, myös Suomi. www.voltairenet.org sivustolla on mielenkiintoinen Thierry Meyssanin artikkeli "John Mc Cain, Conductor of the "Arab Spring" and the Caliph. Siinä osoitetaan kuvien kanssa kuinka yhdysvaltalainen senaattori Mc Cain tapaa mm Islamilaisen kalifaatin, ISIS:in johtohenkilöä Ibrahim al-Badria eli Abu Bakr al- Baghdadia, joka samaan aikaan kun kuului Free Syrian Armyyn, synnytti ISIS:ta.YK on listannut kyseisen henkilön Al-Qaedaan kuuluvaksi. Nyt USA aseistaa ISIS- taistelijoita, jotka käyttävät Yhdysvaltojen tarjoamia aseita ja koulutusta, Syyrian hallitusta vastaan. Syyrian hallitus on sekulaarinen, mutta Yhdysvallat tukee radikaaleja uskontopohjaisia joukkioita.Tässä tilanteessa media ei voi olla näyttämättä ISIS-taistelijoiden julmuutta koska taistelijat itse saattavat julmat videonsa julkisuuteen. Bosnian sodan aikana media totteli Yhdysvaltojen propagandaa eikä totuutta näytetty. Umpikujaan jouduttuaan Yhdysvallat pommittaa laajan julkisuuden valokeilassa itse rahoittamaansa ISIS:ta. Samoin se pudottaa, suuren julkisuuden valokeilassa vettä ja ruokatarpeita kouluttamiensa joukkioiden uhreille. Mc Cainin vierailut Ukrainassa ja fasististen poliitikkojen tapaamiset eivät ole jääneet salaisiksi. Se millä tavalla sisällissota syttyi ja se ketkä siitä hyötyvät sen sijaan on. Propaganda on leimannut demokratiaa ja omaa ihmisarvoa tavoittelevat itä-ukrainalaiset terroristeiksi ja heidän tarpeisiinsa eläytyvät inhimilliset ihmiset fasisteiksi. Alfredo Jalife-Rahmella on Voltairenetissä mielenkiintoinen artikkeli. Se osoittaa mitä yhteistä on Ukrainan kriisillä, Gazalla, Syyrialla ja Libyalla. Kaikissa on öljy tai vesi. A-studion toimittaja kysyi pari iltaa sitten miksi maailma on niin paha. Amerikkalaiset ystäväni sanoisivat "Greed". Ahneus. Yhdysvaltojen poliittiset toimijat ovat riippuvaisia raha-eliitistä, joka odottaa investointeja ja voittoja.Juuri tänään sain demokraattisen puolueen anomuksen, jotta allekirjoituksellani vastustaisin Koch-veljesten aietta ostaa Citizens united organisaatiolla kongressivaalit. Itä-Ukrainan liuskekaasu, Gazan edustan öljy, Libyan ja Syyrian luonnonvarat on saatava Yhdysvaltojen hallintaan. Ei siis gazalaisten, ukrainalaisten, libyalaisten tai syyrialaisten vaan yhdysvaltalaisten. Varapresidentti Bidenin poika nimitettiin jo Ukrainan suurimman yksityisen öljy-yhtiön hallitukseen. Aseiden avulla saadaan osuuksia lisää. Jos Suomi muodostaa kantansa USA:n miellyttämisen halun tai riippuvuuden perusteella, suomalaisten on kovetettava sydämensä ja tunteensa ja tyydyttävä A-studion toimittajan ehdotamaan Glorian lukemiseen ja Coca-Colan juomiseen. Tunneköyhä maailma on paha. Venäjä ei ole tukenut jihadisteja eikä fasisteja. Neuvostoliitto taisteli Afganistanissa Yhdysvaltojen rahoittamia ja tukemia jihadisteja vastaan yhdessä niiden afganistanilaisten voimien kanssa, jotka purkivat 4000 perheen feodaalisen hallintojärjestelmän pyrkien demokratiaan. Pitääkö Suomen liittoutua Yhdysvaltojen ja sen johtaman NATO:n kanssa edistämään aseistettua itsenäisten valtioiden luonnonvarojen ryöstöä liittoutuen fasistien, jihadistien tai oligarkkien kanssa. Palestiinan kohdalla Yhdysvallat on estänyt alkeellisenkin valtion synnyttämisen? Pitääkö suomalaisten sekin vain hiljaisesti hyväksyä? Syvä oikeustaju edellyttää eläytymistä ja kykyä arvioida todellisuutta niin, että tunteet ovat käytössä. Syvällinen oikeustaju on psykiatrille ainoa mahdollinen. Brief English summary: I am putting a question mark on the behaviour of Finland and its alliance with the ideology of the US and the NATO. I refer to two articles in Voltairenet, which show (also in pictures) the close collaboration of senator Mc Cain with ISIS leaders and organizers. I am describing the content of a video about the massacre performed by Bosnian jihadists in 1995, those same jihadists of Alija Izetbegovic, supported by the US president Clinton.The Serbs were the ones who had to defend themselves against the propaganda and military power led by the US. In Ukraine Mc Cain and the US together with the NATO countries have allied themselves with fascist-forces in order to get hold of the infrastructure there. Russia has never allied itself with jihadists or fascists. On the contrary. For the ordinary people in Finland and Russia it is difficult to understand why we should exchange the 70-years of peace and friendship into enemities, economic sanctions and war propaganda. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: USA tukee ISIS:ta, Suomi ja ISIS, Voltairenet, Bosnia, Izetbegovic, pidätettyjen teurastus, kidutus, Mc Cain, |
Kroatia 1990-luvulla. ja Ukraina tänäänMaanantai 18.8.2014 klo 12.13 - Pirkko Turpeinen-Saari Ukrainan ulkoministeri Klimkin kutsuu NATO:a,USA:ta ja EU:ta antamaan sotilaallista apua Kiovan väliaikaiselle,laittomalle hallitukselle ja tynkäparlamentille. Alkuperäisessä laillisessa, demokraattisesti valitussa parlamentissa pääasiassa Itä-Ukrainasta kannatusta saanut alueiden puolue ja kommunistit muodostivat enemmistön 217 paikallaan. Vähemmistössä oli Udar, Isänmaa ja äärioikeiston Svoboda yhteensä 178 paikkaa. Väkivaltaisen vallankaappauksen jälkeen EU salli vähemmistön muodostaa hallituksen ja parlamentin jatkaa tynkäparlamenttina, josta osa edustajista oli peloteltu pois, muun muassa kommunistipuolueen puheenjohtajaa vastaan tehtiin murhayritys ja hänen kotinsa tuhopoltettiin. Nyt parlamentti on kieltämässä kommunistipuolueen,joka vastustaa väkivaltaa ja myös separatismia. Kommunistipuolueen kieltämisen jälkeen tynkäparlamentti supistuisi entisestään 32 paikan verran. Kiovan hallitus on tukeutunut oligarkkien rahoittamiin Maidanin äärioikeiston joukkioihin pyrkiessään sotilaallisesti tukahduttamaan hallituksen vastaisen kansannousun Itä-Ukrainassa. 1990- luvun Kroatian vastaava sisällissota oli osa Yhdysvaltojen johtamaa Jugoslavian hajoittamista. Yhdysvaltojen kongressi, siis ulkopuolinen maa, oli säätänyt lain, jonka mukaan Jugoslaviassa on pidettävä kussakin erillisessä tasavallassa monipuoluevaalit, mutta ei koko Jugoslaviassa. Neuvostoliitossa oli nimittäin käynyt niin, että Gorbatsovin pyytäessä kansalaisia, koko Neuvostoliiton alueella, ottamaan kantaa haluavatko he jatkaa uudenlaisessa löyhemmässä sosialistisessa liittovaltiossa, kansalaisista 72% sanoi haluavansa. Tällaista demokraattista katastrofia Yhdysvallat ei halunnut Jugoslavian alueelle. Kroatialainen fasistien diaspora oli pikkuhiljaa palannut Yhdysvalloista, Australiasta ja Kanadasta. Toisen maailmansodan aikaisten joukkomurhaajien kunnia palautettiin. Äärioikeistolaiset joukot hankkivat aseita Saksasta ja Itävallasta. Presidentti Clinton henkilökohtaisesti Kroatian suurlähettiläänsä kanssa sai aikaan aseiden virran Lähi-Idästä Zagrebiin. Presidentti Tudjiman laillisti asejoukot jakamalla heille poliisin virkamerkit, jotka laillistivat aseiden hallussapidon. Tänä aamuna Klimkinin ilmoitus antoi tunteen kuin kuin heräisi kroatialaisesta painajaisesta. Yhdysvaltalaiset ja erityisesti puolalaiset diplomaatit ja poliitikot ovat sekaantuneet vuosikausia Ukrainan asioihin. Kuten edellisissä kirjoituksissani olen maininnut, Ukrainan länsimaistamisen loppusilaus suunniteltiin Jaltassa, syyskuussa 2013 pidetyssä kokouksessa presidentti Clintonin ja tulevan presidenttiehdokas Hillary Clintonin läsnäollessa. Propaganda oli 1990-luvulla esittänyt tosiasiassa lakeja kunnioittavat Jugoslavian serbit kielteisin värein, kun taas Yhdysvaltojen tukemat kroaatit myönteisinä. Siten Yhdysvaltalaisten eläkkeellä olevien kenraalien MPRI:n ohjaama serbien etninen puhdistus Kroatiasta "Operation Stormin" avulla, jonka seurauksena 250.000 serbiä ajettiin pois Krajinasta Kroatiasta, ei saanut aikaan erityistä huolta. Matkalla 2500 serbiä tapettiin. Suomalainen totuutta ulkopolitiikassakin kaipaava psykiatri ei voi käsittää, että demokraattista hallintoa kannattavia ja oman kielen ja uskonnon kunniallista asemaa puolustavia itä-ukrainalaisia on neuvottelujen sijasta tapettava, ellei tuntisi Kroatian osuutta Jugoslavian hajottamisen historiassa. Suosittelen kaikille luettavaksi teoksen George Szamuely: Bombs for Peace; NATO:s Humanitarian War on Yugoslavia. On tiedettävä mitä globaaleja taloudellisia ja hegemonisia tavoitteita Yhdysvalloilla on. Itä-ukrainalaiset ovat osoittaneet haluavansa ilmaista kantansa demokraattisesti äänestämällä. Silti Kiovan hallitus on päästänyt äärioikeistolaiset Maidanin asejoukot heidän kimppuunsa,antaen armeijan tykistöllä ja pommituksilla taustatukea. Uhrien määrä lähentelee Krajinan serbiuhrien määrää ja maanpakoon ajettuja on satoja tuhansia. Itä-ukrainalaisten leimaaminen terroristeiksi saattaa toimia hetken aikaa Kiovan hallituksen ja heitä tukevan USA:n ja osan EU:ta eduksi. Äärioikeistolaiset todelliset terroristit eivät todennäköisesti tule tyytymään Kiovan hallituksen tahtoon. Yhdysvallat tukee oligarkkeja ja äärioikeistoa tavoitteidensa saavuttamiseksi. Historia kuitenkin osoittaa, että talebanit,punaiset khmerit, ISIS ja muut aiemmat liittolaiset itsenäistyvät ja tulevat myöhemmin toimeen omillaan ja kääntävät aseet entistä tukijaansa vastaan. On valitettavaa, että EU on katsonut välttämättömäksi liittoutua USA:n kanssa Euroopan järjestämiseksi suuryritysten ja sijoittajien paratiisiksi demokratian kustannuksella. Se näyttää edellyttävän Venäjän demonisointia.Ulkoministeri Lavrov on systemaattisesti ollut dialogin ja kansalaismielipiteen selvittämisen kannalla. Haluan pysyä totuuden ja demokratian puolella. En suostu alistumaan yksipuolisiin tilannearvioihin tulivat ne sitten kenen suusta tahansa. Yhdysvallat on tottunut käyttämään sotilaallista voimaa, samoin monet EU:n entiset siirtomaavallat. Yhdysvaltojen 1000 sotilastukikohtaa eri puolilla maailmaa kidutuskammioineen eivät saa minua tuntemaan oloani turvalliseksi varsinkaan, jos lähin niistä pystytettäisiin Viroon. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: USA:n kidutuskammiot Viroon, demokratia vai aseet, ulkoministeri Klimkin, Kroatia 1991- ja Ukraina tänään, NATO, rauhanneuvottelut, Klimkin, Lavrov, oikea sektori, |
Rasismi ja koulukiusaaminen muuttunut jokapäiväiseksi SuomessaKeskiviikko 13.8.2014 klo 11.02 - Pirkko Turpeinen-Saari Syksyn alkaessa yleisönosastot täyttyvät koulua ja koulukiusaamista koskevista kirjoituksista.Keskeisintä ongelmaa tosin ei huomata tai tiedosteta. Oman havaintoni mukaan Suomessa vallitsee silmitön vihan ilmapiiri, joka kohdistuu viattomiin lapsiin ja nuoriin.Lastenlasteni ollessa tarhaiässä syrjintä kohdistui somalilapsiin, nyt venäläisiin. Viimeisten kymmenen vuoden aikana venäläiset, Venäjän kansa ja venäläisten demokraattisesti valitsema presidentti ovat olleet silmittömän anglo-amerikkalaisen propagandan kohteena. Suomen media, joka käyttää yksinomaan anglo-amerikkalaisia lähteitä ollessaan kyvytön itsenäiseen ajatteluun, tarjoaa yksipuolisen kuvan todellisuudesta. Luin juuri tänä aamuna yhdysvaltalaisesta The Nation- lehdestä professori Stephen F.Cohenin artikkelin otsikolla "The New Cold war and the Necessity of Patriotic Herecy". Tämä yhdysvaltalainen New York Univercityn ja Princetonin Venäjän tutkimuksen ja politiikan emeritus professori viittaa Mihail Gorbachovin toteamukseen:" Kaikki uusi alkaa toisinajattelulla ja politiikassa vähemmistön mielipiteestä". Monoliittinen Venäjä-kuva edellyttää faktoihin perustuvaa toisinajattelua, joka Yhdysvaltojen mediasta puuttuu lähes täysin. Cohen esittäytyy pieneen vähemmistöön kuuluvana toisinajattelijana. Cohen kuvaa yhdysvaltalaista Ukraina-propagandaa ja median ja poliitikkojen yhdenmukaista noitavainoa lähentelevää asennetta Venäjää ja presidentti Putinia kohtaan. Hän osoittaa yksityiskohtaisesti kuinka Putin ei voi ratkaista Ukrainan ongelmaa vaan Obama, joka pitää Kiovan hallitusta ja presidenttiä taskussaan. Miltä tuntuu venäläislapsesta istua suomalaisessa koululuokassa. Erityisesti verorahoilla maksetun YLE:n vastuu on suuri. Välitunnilla jokaiselle lapselle on iskostettu päähän se todellisuus, minkä presidentti Obama tarjoaa. Lapsilla on oikeus ryssitellä venäläisiä tai venäjää äidinkielenään puhuvia kavereitaan.Harvoin nähdään uutislähetystä, jossa ei joko ulkomaanuutisissa tai kulttuurissa esitettäisi halventavia ja alentuvia käsityksiä presidentti Putinista. Eikö Putin olekaan fasisti, kysyy peruskoululainen äidiltään. Venäläisperheet puhuvat hiljaisella äänellä metrossa, jotta ei huomattaisi mitä kieltä he puhuvat. Toimiessani Helsingin kaupungin nuorisopsykiatrian ylilääkärinä pyrin siihen, että työryhmässäni olisi aina äidinkielenään venäjää puhuva lääkäri. Venäjänkielisten nuorten tarpeet olivat suuret. Sekä lääkäreiden että nuorten potilaiden kulttuurissa korostui viehättävä perheen sisäisten suhteiden lämpö ja tärkeys. Jopa murrosikäiset venäläisnuoret kunnioittivat vanhempiaan ja isovanhempiaan ja ottivat huomioon heidän tunteitaan omista ongelmistaan huolimatta. Nämä vielä tunteviksi kasvatetut lapset joutuvat kokemaan median välityksellä kuinka gazalaislapsille ei pudoteta lentokoneista vettä tai ruokaa, ei myöskään ukrainalaisille venäjänkielisille lapsille, vaan heitä pommitetaan pommeilla ja tapetaan.Sen sijaan terrorismia tukeneet valtiot pudottavat vettä suuren julkisuuden valokeilassa Irakin kristitylle ryhmälle, joka on paennut näitä USA:n synnyttämiä terroristeja. Suomalainen henkinen ilmapiiri on raaistunut. EU:n myötä kansamme johtajat ovat yhä voimakkaammin ottaneet alentuvan asenteen Venäjään. Aikaisempina vuosina serbilapset saivat pelätä kosovolaisten maahanmuuttajien vainoa, johon poliisi tuskin puuttui. Nyt venäläisiin kohdistuviin rasistisiin rikoksiin suhtaudutaan lempeästi. Suomi on joutunut osaksi rankaisemattomuuden kulttuuria, jossa rikoksia saa tehdä, jos on oikealla puolella, toisin sanoen Yhdysvaltojen ja NATO:n puolella. Suomi näyttää ottavan tästä kaikki irti. Ulkopoliittinen instituutti on epäonnistunut poliitikkojen informoinnissa. Se ei tunne Yhdysvaltoja eikä siten näe geopoliittista kokonaisuutta. Stephen Cohen kertookin korostavansa oppilailleen, että totuuden puhuminen opiskeluvaiheessa voi kostautua ja johtaa uran katkeamiseen. Ulkopoliittinen instituutti väittää toimivansa tieteelliseltä pohjalta. Kuitenkaan yhdessäkään näkemässäni julkisessa asiantuntijalausunnossa ei ole mainittu Yhdysvaltoja.Ehkä tästä maininnasta ura katkeaisi. Ainoa toimintatapa, joka kokemukseni mukaan poistaa koulukiusaamisen on opettajan ja lapsiryhmän välinen viikottainen tunnetunti. Opettaja kuuntelee lasten pelkoja, iloja, vaikeuksia ja odotuksia. Kun tunnetunti toistuu viikottain, lasten omanarvontunne kasvaa, riippumatta etnisestä taustasta. Olen kuvannut kirjassani "Ahdingossa luova lapsi ja nuori; tienviittoja kasvuun" helsinkiläisellä yläasteella suorittamamme kokeilun, joka osoitti aikusille, kuinka viisaita lapset ovat ja kuinka tätä viisautta voi käyttää yhteisön kehittämiseen. Brief English summary: I am refering to Stephen F.Cohen's article in The Nation Aug.12. about the fallacies about Ukraine. The fact is:The only person who can solve the problem is president Obama, who has the illegal Kiev government and president Poroshenko in his pocket. I am describing the influence of the Anglo-American propaganda on children, especially Russian speaking children in Finnish schools. For about 10 years, more forcibly the last half a year the Finnish media has been saturated with anti-Russian and anti-Putin propaganda. Not through facts but fallacies. The children believe that everything is true what comes out of the TV paid by tax-euros. As Chief dr of Adolescent psychiatric services of the city of Helsinki I used to have a Russian speaking psychiatrist for Russian speaking adolescents. We learned much about the interactive culture between Russian adolescents, their parents and grand-parents, different from the Finnish more isolationist tendencies. I found out that the best method against bullying in schools is a weekly small group session, between teacher and a group of pupils, where the children can express their feelings, worries and successes. The media aggression against Russia has increased during the Finnish membership in EU and the influence of increasing number of NATO-countries there. The earlier good neighbourly relations with Russia and the wisdom of president Urho Kekkonen, leading Finland towards world peace rather than war, has disappeared. As the chief editors of the main news media already 10 yrs ago supported Finland joining NATO, this anti Russian propaganda must be understood as part of the project of changing the opinion of the Finnish people,which has always been strongly against joining NATO. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ulkopoliittinen instituutti, Stephen F.Cohen, Anglo-American propaganda, rasismi, koulukiusaaminen, venäläislapset, somalilapset, russofobia, Putin, Obama |
Presidentti Obaman ja presidentti Niinistön dilemma; itsenäinen VenäjäTorstai 7.8.2014 klo 12.20 - Pirkko Turpeinen-Saari Suomen presidentti Niinistö esitti 1.8. uutisissa Suomelle erääksi sotilaalliseksi liittoutumisvaihtoehdoksi liittoutumisen suoraan USA:n kanssa. Suomen liittoutumistarvettahan perustellaan nimenomaan Venäjän sotilaallisella uhalla. Tämän vuoden kuluessa presidentti Obama on esittänyt halventavia lausuntoja presidentti Putinista ja Venäjästä. Suomen media on toistanut ahkerasti Obaman lausuntoja eikä presidentti Niinistö ole ottanut niihin kantaa. Vastaavanlaisia lausuntoja ei ole kuultu presidentti Putinin suusta Obamasta, USA:sta tai Suomesta. Jos tarkastellaan USA:ta, Suomea ja Venäjää neuvottelukumppaneina, mahdollisina uhkina tai liittolaisina, on syytä pohtia näiden maiden itsenäistä ajattelua, liikkumavaraa ja siten luotettavuutta. Yhdysvaltojen suvereniteetti on kyseenalainen.Valtio on velkaantunut siinä määrin, että kukaan ei usko sen voivan maksaa velkojaan. Viime vuoden vaihteessa Yhdysvaltojen valtion maksukyky loppui ja valtion virkamiehet joutuivat pakkolomalle kunnes presidentti sai luvan nostaa lainakattoa. Kongressin republikaanit ovat haastannet presidentin oikeuteen terveydenhuoltolain toimeenpanoon liittyen. Demokraattinen puoluetoimisto on kerännyt rahaa tukeakseen presidenttiä. Muutama rikas miljardööri pystyy päättämään senaatin kokoonpanon. Äärimmäisen rikkaat Koch- veljekset järjestivät äskettäin salaisen seminaarin, jonka tavoitteena oli senaatin valtaaminen seuraavissa vaaleissa ja Hillary Clintonin presidentiksi valitsemisen estäminen, ikuisiksi ajoiksi. Raha ratkaisee vaalit.Hillary Clinton onkin ottanut etäisyyttä presidentti Obamaan saadakseen "haukkojen" tuen. Yhdysvalloilla on yksityisarmeijoita, salaisia oikeusistuimia, salaisia vankiloita, joissa kidutetaan. Tiedustelupalvelu NSA vakoilee kaikkea ja kaikkia maapallolla.NSA vakoili muun muassa Yhdysvaltojen senaatin sitä komiteaa, joka tutki NSA:n laittomuuksia. NSA tuhosi osan tutkittavasta aineistosta. Yhdysvaltojen presidentti päättää viikottain nimettyjen henkilöiden tappamisesta lennokkien avulla eri itsenäisten valtioiden kuten Jemenin, Somalian, Pakistanin, Afganistanin ilmatilassa.Yhdysvallat aloittaa rankaisematta laittomia sotia, kongressi päättää suvereenien valtioiden taloussaarroista tarkoituksena heikentää näitä. (Irak, Kuuba,Jugoslavia, Venezuela, Venäjä) Nämä toimet tappavat miljoonia siviilejä ja tuhoavat itsenäisiä valtioita. Yhdysvaltojen valtio on menettänyt merkityksensä.Jotkut pitivätkin viime talvista valtion pakkotaukoa lähtölaukauksena valtion yksityistämiselle. Presidentti toimii ase- ja öljyteollisuuden ehdoilla. Suomi ei ole suvereeni valtio. Suomen rajojen sijasta meillä on Schengen rajat. Lainsäädäntövallasta suuri osa tulee EU:sta. Meillä ei ole omaa rahaa.Meillä ei ole kansallista tiedonvälitystä vaan suuri osa mediasta on ylikansallisesti omistettua ja hallittua.Sen seurauksena tiedonvälityksen sisältö heijastaa omistajien valtaa. Meillä ei ole omaa ulkopolitiikkaa vaan osallistumme EU:n ulkopoliittiseen päätöksentekoon. Toistaiseksi meillä on ollut kansallista puolustuspolitiikkaa, jonka rakenteeseen kansalaisten mielipiteellä on ollut vaikutusta. Juuri tähän kansallisen vallan saarekkeeseen juuri nyt pyritään Euroopan NATO-maiden ja USA:n avulla ulkoapäin vaikuttamaan. Nyt Suomi on ensimmäistä kertaa liittynyt Yhdysvaltojen johdolla käytävään taloussotaan Venäjää vastaan. Ukraina on rekvisiittaa, USA:n tavoitteena on ollut Venäjä. Venäjä ei 1990- luvulla, USA:n pettymykseksi, päätynyt kokonaan "liberaali-demokraattiseen" suurpääomaa palvelevaan leiriin. Venäjästä ei tullut Yhdysvaltojen Jugoslaviaa. Suomi myötäili sivusta Jugoslavian hajoittamista, nyt Suomi on täysivaltaisesti mukana taloussodassa. Venäjä on itsenäinen suvereeni valtio. Valtiolla ei ole juurikaan velkaa. Presidentti Putin on demokraattisesti valittu. Jeltsinin ajan vallankaappauksen seurauksena joitakin oligarkkeja on jäljellä, mutta suuri osa tuotannosta on valtion omistamaa tai säätelemää eikä oligarkeilla ole poliittista vaikutusvaltaa kuten Yhdysvalloissa. Venäjällä on suvereenin valtion omat rajat, oma raha oma lippu ja puolustusvoimat. Yhdysvaltojen pyrkimystä "liberaali demokraattiseen" propagandaan Venäjällä on rajoitettu ja "läntisten" "hyväntekeväisyys"- tai "demokratia"-järjestöjen toiminta on sallittu, mutta ulkomainen rahoitus on estetty. Siten venäläiset saavat ajatella omilla aivoillaan ja tuntea omia tunteitaan, mikä on edellytys oikeustajun kehittymiselle. Riippumaton senaattori Bernie Sanders piti toimittaja Larry Kingin haastattelussa presidentti Obaman ehkä suurimpana virheenä sitä, että hän ajatteli Yhdysvaltojen "haukkojen" kanssa voitavan neuvotella tai sopia. Näin ei ole. Kun toiminnan tavoitteena on mahdollisimman suurten taloudellisten voittojen saaminen, silloin sellaiset seikat kuin tunteet, eläytyminen, vastuullisuus tai demokratia on syytä unohtaa. Ihmisten välisten suhteiden ja oikeudenmukaisuuden arvioinnin edellytyksenä on aitojen syvien tunteiden käyttö. Kyky eläytyä toisen asemaan edellyttää itsenäistä arviointikykyä. Venäjän, Suomen tai USA:n presidenttien neuvotellessa on syytä pitää mielessä, kuka silloin puhuu.Venäjän presidentti puhuu Venäjän vahvan valtion ja yhteiskunnan nimissä, USA:n ja Suomen presidenteillä ei ole tätä etua. Comparing presidents Obama, Niinistö of Finland and Putin, shows that only Putin has behind him the power of a soverign state. US government shut down only is an example how weak the US state is. President Obama does not really know whom he represents in various negotiations. Finland is no longer a soverign state. Its borders are those of Schengen, laws from EU, the foreign policy from EU. Only President Putin has independence and trustworthiness as a negotiator. Maybe that is why Obama envies him and tries to destroy him. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Obama envies Putin, Obama, presidentti Niinistö, epäitsenäiset Suomi ja USA, itsenäinen Venäjä, sovereign Russia |
Gaza ja UkrainaTorstai 31.7.2014 klo 11.59 - Pirkko Turpeinen-Saari Gazan ja Ukrainan kriisit ovat osoitus ns. läntisen kansainvälisen yhteisön syvästä demokratia- ja ihmisoikeuskriisiä. Tiedonvälitys kuvaa päivittäisiä tapahtumia kokonaisuudesta irroitettuina yksityiskohtina, ruumiiden määrinä ja pommin sirpaleina, jättäen taustalla toimivat valtaryhmittymät ja vallankäytön pimentoon. Yhdysvaltojen ja Ukrainan oligarkkien huolellisesti suunnittelema Ukrainan "haltuunotto" johti väkivaltaan. Vallankaappaus "länsimielisille" voimille tapahtui väkivallan uhkaa käyttäen. Väkivallan ja sen uhan avulla Ukrainan parlamentista ajettiin ulos parlamentin enemmistöä edustaneita Alueiden puolueen edustajia. Väkivaltaisen kansanjoukon osan huutoäänestyksellä valitsema hallitus, jota Yhdysvallat tuki, jatkoi hallitsemista "tynkäparlamentin" kanssa. Ukrainan perustuslakia rikkoen presidentin virkaa alkoi hoitaa tynkäparlamentin puhemies. Itä-Ukrainalaisia alettiin nimittää terroristeiksi. Presidentti ryhtyi yhdessä laittoman hallituksen kanssa aseelliseen hyökkäykseen Itä-Ukrainalaisia, hallitusta vastustavia joukkoja vastaan. Tästä seurasi Venäjän tarve Krimin haltuunottoon. Toukokuussa Ukrainan kommunistisen puolueen puheenjohtaja käytti parlamentissa presidentin ja hallituksen toimintaa kritisoivan puheenvuoron. Hän totesi, että jos hän johtaisi maata, hän vetäisi armeijan pois Itä-Ukrainasta. Tästä lähtivät liikkeelle toimenpiteet kommunistisen puolueen lakkauttamiseksi Ukrainassa. Tynkäeduskunta sääti lain, nykyinen laillisesti valittu presidentti Poroshenko allekirjoitti sen ja kommunistisen puolueen edustajat ajettiin ulos parlamentista. Kaikissa vaiheissa Yhdysvaltojen keskeiset poliitikot ja sotilasasiantuntijat ovat olleet läsnä Ukrainassa. Apulaisulkoministeri Victoria Nuland ilmoitti toukokuussa Ukrainassa olevan 3300 neuvonantajaa. Viime kuussa presidentti Obama ilmoitti lähettävänsä lisää neuvonantajia ja tukea aseistuksen kehittämiselle ja käytölle. EU on solminut lähentymissopimukset tällaista demokratiaa edustavan joukon kanssa. Entisenä kansanedustajana ja edelleen ihmisoikeusaktivistina koen tämän hämmentävänä. Oudoksun myös sitä, että EU ei ole edellyttänyt Yhdysvaltoja ja useita EU-maita lopettamasta sekaantumista Ukrainan sisäisiin asioihin. Pidän Yhdysvaltoja Venäjää keskeisempänä syynä kriisiin. Gaza-uutisointi on vielä Ukrainaakin epätyydyttävämpää. Palestiinalaiset ovat Israelin, Länsirannan ja Gazan alkuperäisväestöä. 1900-luvun alkupuolella, ennen juutalaisten siirtolaisuuden alkua, Palestiinassa asui vain muutamia kymmeniätuhansia juutalaisia. Väestö oli arabeja, palestiinalaisia. Saksan aiheuttaman holokaustin seurauksena YK päätti perustaa juutalaisille oman valtion arabien asuttamaan Palestiinaan. Palestiina jaettiin arabien ja juutalaisten valtioihin. Arabit häädettiin kodeistaan, jotta juutalaiset voisivat ne valloittaa. Gazasta ammutaan raketteja Ashkeloniin, israelilaiseen kaupunkiin. Monella gazalaisella on kuitenkin taskussaan askelonilaisen kodin avain. Heille jäi jäljelle vain avain, kun he joutuivat pakenemaan henkensä edestä. Presidentti Urho Kekkonen korosti aina puheissaan palestiinalaisten kokemaa vääryyttä ja katsoi, että niin kauan kun tuota vääryyttä ei korjata, maailmassa ei missään voi olla rauhaa. Kun seuraan Yhdysvaltojen 3 miljardilla vuodessa tukeman Israelin hallituksen ja Israelin kansan tukemien asevoimien suorittamaa palestiinalaislasten teurastusta, kaipaan Urho Kekkosen oikeudentuntoa, kykyä eläytyä ja vaatimusta korjata tilanne. Kaipaan myös Urho Kekkosen viisautta hänen katsoessaan Suomen aseman edellyttävän pysymistä suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella. Pahoittelen Suomen joutumista Yhdysvaltojen väkivaltaan turvautuvan politiikan hiljaiseksi yhtiömieheksi. Katson Yhdysvaltojen olevan vastuussa Ukrainan ja Gazan väkivallan synnystä ja jatkumisesta. Suomalaiset poliitikot ja media ovat tietenkin vastuussa siitä, että nykyinen "hiljaisen yhtiömiehen" asema kuvataan ruusuisena ja siten annetaan lapsille ja nuorille paikkansa pitämätön kuva demokratiasta ja oikeudenmukaisuudesta. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: USA Ukrainassa, Ukrainan tynkäparlamentti, Gaza, demokratia, ihmisoikeudet, Urho Kekkonen, |
EU:n jäsenmaiden ihmisoikeusloukkaukset ja UkrainaMaanantai 28.7.2014 klo 9.57 - Pirkko Turpeinen-Saari Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tuomitsi äskettäin Puolan maan luotua edellytykset pidätettyjen kidutukselle maaperällään sijainneessa Yhdysvaltojen salaisessa kidutuskeskuksessa. Siten Yhdysvaltojen salainen kidutuskeskus on ollut Liettuan lisäksi myös Puolassa. Pari päivää sen jälkeen Puolalaisen vaikutusvaltaisen lehden Gazeta Wyborczan päätoimittaja tuomitsee jyrkästi EU:n hampaattomuuden Ukraina-kriisissä ja vaatii tiukempia pakotteita presidentti Putinia vastaan. Tämä artikkeli saa laajan levityksen Eurooppalaisissa tiedotusvälineissä, myös Helsingin Sanomissa. Tiedotusvälineet eivät kuitenkaan kerro sitä, kuinka puolalaiset ja yhdysvaltalaiset tiedustelu- ja sotilashenkilöt ovat olleet osallisina sekä Maidanin väkivaltaan että "terrorismin vastaiseen" toimintaan Itä-Ukrainassa. Maidanilla osa väkivaltaisista mielenosoittajista otti ohjeita puolalaiselta Jan Tombinskilta, joka toimi EU:n edustajana Kiovassa. Voltaire-uutissivuston mukaan Puolan ulkoministerillä Sikorskilla oli erikoinen kaksoisrooli; toisaalta neuvottelijana, toisaalta sopimuksen rikkojana. Muun muassa Voltaire- uutissivustolla on nähtävissä valokuva ja informaatiota puolalaisen entisen kansanedustajan ja Puolan presidentin turvallisuspoliittisen asiantuntijan Jerzy Dziewulskin osallistumisesta Slavianskin operaatioon, jota johti Yhdysvaltojen apulaispuolustusministeri Derek Chollet. Suomen sanomalehtien päätoimittajat ilmoittautuivat jo vuosia sitten kannattamaan Suomen liittymistä NATO:on. Nyt propagandan päätavoite on maailman kuvaaminen siten, että tuo tavoite voisi toteutua. Helsingin Sanomat julkaisee Gazeta Wyborczan uutisen osana pääkirjoitustaan. Sisemmällä kerrotaan yksityisen brittiläisen asianajotoimiston pyrkimyksestä haastaa presidentti Putin amerikkalaiseen oikeuteen. Yksityisen asianajotoimiston nyt naurettavalta tuntuva mahdollisuus haastaa valtionpäämies oikeuteen on vallitseva trendi. TATIP:in eli USA:n ja EU:n välisen kauppasopimuksen tavoite on suoda yksittäisille investoijille mahdollisuus haastaa valtiot yksityiseen välimiestyyppiseen oikeuteen, mikäli jokin valtion toimi tai toimimattomuus estää yritystä saamasta tavoittelemiaan voittoja. Helsingin Sanomat ei kuitenkaan kerro sitä, kuinka Yhdysvaltojen teekutsuliike republikaani Boehnerin aloitteesta pyrkii äänestämään kongressissa lakialoitteesta, joka sallisi presidentti Obaman haastamisen oikeuteen. Siten ylikansalliset pääoman voimat, joiden poliittisena edustajana Yhdysvaltojen ns. haukat toimivat, pyrkivät saamaan tavoitteensa toteutumaan niin Ukrainassa kuin Yhdysvaltojen kongressissa. Presidentti Putin ja Obama ovat tietyllä tavalla samassa veneessä. Heitä luulisi yhdistävän yhteinen vastustaja, sotia ja väkivaltaa kaihtamattomasti käyttävä ylikansallinen pääoma. Presidentiksi haluava Hillary Clinton, joka oli mukana suunnittelemassa Ukrainan haltuunottoa, on jo ottanut etäisyyttä presidentti Obamaan, lähestyäkseen "haukkoja". Saan joka päivä sähköpostia Obaman kannattajilta, jotka keräävät rahaa tukeakseen presidenttiään, torjuakseen oikeudenkäynnin. Yhdysvaltojen taloudelliset sitoumukset Israelille ja Egyptille eivät päästä Obamaa irti rikollisten sotien kierteestä. Presidentti Putinilla ei ole vastaavaa ongelmaa. The Polish newspaper Gazeta Wyborcza is trying to direct attention away from Polands role in participating through among others Jerzy Dziewulski, EU-representative in Kiev Jan Tombinski and FM Sikorski in the coup and hostilities in East-Ukraine. The tight relation between the US and Poland has materialized in the European court for human rights coviction of Poland for its torture of inmates in US secret prison on Polish soil. Instead the editor in chief is trying to collect EU media in condemning the president of Russia. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Puolan ja USA:n toimet Ukrainassa, salaiset vankilat, Liettua, Voltaire-sivusto, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, Gazeta Wyborcza, Jerzy Dziewulski, Putin, |
Yle:n ja Ulkopoliittisen instituutin propaganda lähentelee aivopesuaTiistai 22.7.2014 klo 12.36 - Pirkko Turpeinen-Saari Puolen vuoden ajan Yle on tarjonnut verovaroilla maksettua Venäjän vastaista propagandaa niin viihteessä, uutisissa, kuin ajankohtaisohjelmissa. Ulkopoliittisen instituutin tehtävä oli perustamisajankohtanaan tukea ulkopoliittista päätöksentekoa tieteellisellä taustatiedolla varmistettuna. Mieleeni nousi kysymysmerkkejä, kun instituutin johtajaksi nimitettiin Teija Tiilikainen. Olin kuullut hänen alustuksensa Venäjästä. Hän kohteli Venäjää objektina, ei tasaveroisena, vuorovaikutuksen arvoisena subjektina.Laitoksen johtajalla on suuri vaikutus alaistensa moraaliin ja tieteelliseen objektiivisuuteen. Seurasin Yle:n A-studiota 21.7. 2014. Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola esitti halventavia käsityksiään presidentti Putinista ja Venäjästä liittyen malesialaisen koneen turmaan. Hänen mielipiteensä eivät sisältäneet yhtäkään tosiasiaa, joihin hän olisi voinut perustaa itsevarmat mielipiteensä. A-studion toimittaja oli samalla aaltopituudella, joten esityksestä tuli Ulkopoliittisen instituutin historiaan painuva näytelmä. A-studion kaikkia tosiasioita karttava ohjelma saa tukea eräiden kokoomus-poliitikoiden ja Yhdysvaltojen propagandasta, jossa Putinia nimitetään esimerkiksi Hitleriksi. Entinen ulkoministeri Hillary Clinton puolestaan sanoi Putinia "vaaralliseksi". New York Timesin artikkelin mukaan presidentti Obaman tavoitteena jo alkukeväästä oli lopettaa keskustelu presidentti Putinin kanssa, eristää Venäjä lännestä ja tehdä siitä "hylkiövaltio" (rogue state). Malesialaiskoneen turmasta tulee mieleen monet Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelun likaiset temput Etelä-Amerikassa. Presidentti Clintonin tukemien ja salaisesti aseistamien Bosnian muslimien suorittama Sarajevon torin räjäytys, josta välittömästi, ilman tutkimuksia, syytettiin serbejä ja jonka lukuisat siviiliuhrit sitten toimivat tekosyynä NATO:n Bosnian serbialueiden pommituksille. Toiminta oli niin nopeaa, että lupaa pommituksiin ei ehditty odottaa kunnes pääsihteeri Boutros Ghalin lentokone olisi ehtinyt laskeutua vaan lupa saatiin apulaispääsihteeriltä Kofi Annanilta. Samoin Yhdysvaltojen propagandan ydinalueisiin kuuluvan Srebrenica- tarinan oli tarkoitus peittää Kroatian armeijan, Yhdysvaltojen kenraalien työnohjaama Krajinan alueen serbien tappaminen ja etninen puhdistus. Kaikista näistä tapahtumista on tieteellisesti pätevää ei-poliittista tietoa saatavilla, esimerkiksi George Szamuelyn kirja Bombs for Peace, Amsterdam Univ. Press. Nyt Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja kiiruhtaa toimenpiteitä ennen tutkimuksia. Miksi? Samassa ohjelmassa Yle:n toimittaja Marja Manninen esittää näennäisesti objektiivisen mutta Kiovan hallituksen rikokset peittävän tilannekatsauksen Ukrainasta. Ohjelman jälkeen istuin tietokoneeni ääreen lukeakseni juuri ilmestyneestä "The Nation"- lehdestä Steven Cohenin artikkelin otsikolla "The Silence of American Hawks About Kiev's Atrocities, "Yhdysvaltojen haukkojen hiljaisuus Kiovan hirmuteoista". Osasta Suomen ulkopoliittista eliittiä ja mediaa voisi tehdä saman otsikon. Hirmuteoista vaikeneminen on osa niiden hyväksymistä. The Nation tuo esiin Yhdysvaltojen sotilasasiantuntijoiden soluttautumisen Ukrainaan, asetoimitukset sekä Oikean sektorin ja Svobodan jäsenten integroimisen osaksi niin sanottua kansalliskaartia, joka toimii mitään kaihtamattomana osana Ukrainan virallista armeijaa. Suomessa ei kirjoiteta syyskuun 2013 Jaltan kokouksesta, jossa Yhdysvaltojen ja Euroopan eliitit suunnittelivat oligarkki Victor Pinchukin koollekutsumassa seminaarissa Ukrainan "länsimaistamista" USA:n ehdoilla. USA:n valtaan saattama epäparlamentaarinen hallitus loi uuden poliittisen kulttuurin. Sen mukaisesti suurimman Ukrainalaisen yksityisen kaasuyhtiön hallitus sai jäsenekseen Yhdysvaltojen varapresidentti Bidenin pojan. Jos merkit pitävät paikkansa, kehitys on Jugoslavian jäännösvaltioiden kaltainen myös Ukrainassa. Venäjä ei osoita alistumista Yhdysvaltojen saneluun. Sen sijaan se rakentaa BRICS maiden kanssa toisenlaista yhteisöä, jossa ihmisarvo voittaa rahan arvon. IMF:n ja Maailmanpankin rinnalle luodaan vaihtoehto. Tämä on ehkä Clintonin mielestä vaarallista! Itsenäiset tai toisenlaiset maat ovat Yhdysvaltojen tähtäimessä. Yhdysvaltojen kongressi asetti muun muassa talouspakotteet Venezuelalle. Miksi? Yhdysvallat ei voi sietää humanismia, ihmisen arvoa ihmisenä, vaan kaikki mitataan rahassa. Venäjän pyrkimykset toisenlaisten arvojen luomiseen tulevat kohtaamaan vastarintaa. Suomen on valittava linjansa. Nykyinen median aivopesu vahingoittaa lapsia ja nuoria. Nuoret uskovat propagandan olevan totta. Steven Cohen writes in "The Nation" "The Silence of American Hawks About Kiev's Atrocities". It is a wise and objective analysis. I am writing about the silence of the Finnish media and most part of the political elite in Finland. The anti-Putin propaganda is at its height when the Institute of Foreign Policy of Finland representative is giving his statement about the downing of the Malesian passanger plane, without any evidence what so ever. The Institute of Foreign Policy's task is to give scientific support to the Finnish Parliament on questions on foreign policy. Now it seems to have degraded to the status of a propaganda machine. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukraina ja Krajinan serbien exodus, Suomen media vaikenee USA:n roolista Ukrainassa, Institute of Foreign Policy has lost scientific base, Yle:n Venäjä-propaganda, Ulkopoliittisen instituutin Venäjä-propaganda, Ukraina, The Nation-lehti, A-studio, |
USA ja oligarkit heiluttavat tahtipuikkoa UkrainassaTorstai 12.6.2014 klo 18.04 - Pirkko Turpeinen-Saari Kuten Jugoslavian suunnitelmallisessa hajoittamisessa myös Ukrainan tahallaan aiheutetussa "kriisissä" tahtipuikkoa heiluttaa Yhdysvallat. Sitä motivoi pyrkimys tuhota Venäjä nykymuodossaan. Vuoden 2013 syyskuussa ukrainalainen oligarkki Victor Pinchuk kutsui kokoon Jaltalle kansainvälistä eliittiä päättämään Euroopan ja Ukrainan tulevaisuudesta tosiaikaisesti. Kutsuttuja osanottajia olivat Hillary ja Bill Clinton, entinen CIA:n johtaja kenraali David Petraeus, entinen US valtiovarainministeri Lawrence Summers, entinen Maailmanpankin johtaja Robert Zoellich, Ruotsin ulkoministeri Carl Bild, Israelin presidentti Shimon Peres, Tony Blair, Gerhard Schröder, Dominique Strauss-Kahn, Mario Monti, Liettuan presidentti Dalia Grybauskaite, Puolan ulkoministeri Radek Sikorski, presidentti Victor Janukovich ja Petro Poroshenko sekä entinen US energiaministeri Bill Richardson, joka oli puhumassa "liuskekaasuvallankumouksesta." Keskustelun keskiössä oli "Syvällinen ja totaalinen vapaakauppasopimus Ukrainan ja EU:n välillä ja näköala Ukrainan sitoutumiselle länteen". Ainoa kriittinen puheenvuoro kokouksen yleisessä euforiassa tuli presidentti Putinin neuvonantajalta Sergei Glazyevilta,joka ei niinkään puhunut kokouksen pyrkimysten suositeltavuudesta vaan sen lähestymistavan vaikutuksista Ukrainaan. Kauppasopimus vaikuttaisi jo konkurssitilassa olevan, lainalla elävän Ukrainan talouteen epäedullisesti. Samoin kasvava länsimainen tuonti johtaisi vajeen syvenemiseen. Diane Johnstonen mukaan Forbes raportoi kokouksesta päätelmän: "Venäjän arvio on paljon lähempänä totuutta kuin Brysselin ja Kiovan euforia". Glazyev totesi myös, että Itä-Ukrainan venäjänkielinen väestö saattaisi reagoida Venäjä-siteiden katkaisuun ja mm lontoolainen The Times totesi Venäjän olevan perusteltua tukea heitä. Länsimaat päättivät vastoin parempaa tietoaan toimia niinkuin halusivat ja syyttää sitten Venäjää kaikesta, jos jokin menisi pieleen. Janukovich pelkäsi toimia euforiassa sovittujen nuottien mukaan käsittäen valinnan epärealistisuuden ja toivoen Venäjältä Ukrainaa armahtavampaa taloudellista tarjousta, niinkuin kävikin. Tämä ei kuitenkaan linjansa päättäneelle USA-EU:lle sopinut vaan ne turvautuivat kansalaisten perustellusta ahdistuksesta liikkeellelähteneiden mielenosoitusten muuttumiseen, USA:n edustajien provosoimana, väkivaltaisiksi. Tuon väkivallan avulla USA ja EU pystyttivät laittoman hallituksen, joka vuorostaan on pyytänyt aseellista ja kommando-apua, nyt ikäänkuin laillisena hallituksena, USA:lta. Vaikka Ukraina ei ole NATO-maa se voi pyytää Yhdysvaltojen ja eri NATO-maiden joukkoja oman armeijansa avuksi, jota armeijan ja tiedustelupalvelun sihteeristöä johtaa äärioikeisto. Ukrainassa järjestetään heinäkuussa suuret NATO-sotaharjoitukset, onhan Ukraina senaattori Mc Cainin mukaan nyt tärkein NATO-kumppanimaa, vaikka sitä johtaa USA:n valitsema nukkehallitus. USA:n valitsema siksi, että USA:n EU ulkoministeri Victoria Nuland totesi "Yatshin" olevan heidän miehensä kun taas Klitschko oli Saksan miehiä. Kun tarkastelee Jaltan kokouksen osanottajia ja heidän rooliaan Jugoslavian hajotussodissa ja sitä seuranneessa saaliinjaossa, Ukrainan kohdalla kokee "jälleen kokemisen" elämyksen.Jugoslaviassa länsimedia löysi helposti syntipukikseen serbit. Todelliset syylliset, USA:n, presidentti Clintonin, NATO-maista keskeisesti Saksan, propaganda kääri pumpuliin. Serbit puolustivat Jugoslaviaa ja etnistä tasaveroisuutta ja omaa perustuslakiaan, USA:n ja "kansainvälisen yhteisön" rikkoessa kaikkia mahdollisia kansainvälisiä lakeja. Länsipropaganda, suomalainen tiedotus mukaanluettuna toistaa väsyksiin saakka tuota samaa serbivastaista materiaalia. Ukrainan kohdalla USA ja EU rikkoivat kansainvälisiä lakeja syrjäyttämällä laillisesti valitun presidentin ja pystyttämällä laittoman hallituksen Ukrainan perustuslain vastaisesti. Yhdysvallat ja EU olivat ensin rikkoneet kansainvälisiä lakeja.Tämän seurauksena sekä itsepuolustukseksi, että puolustaakseen Krimin asukkaita Maidanin väkivaltaisten joukkojen uhkaavaa aseellista väkivaltaa vastaan, Venäjä rikkoi myös kansainvälisiä lakeja liittämällä Krimin Venäjään. Krimin asukkaat saivat mahdollisuuden äänestää siitä, mihin maahan he haluavat kuulua. Täysin laillisen äänestyksen jälkeen Venäjä liitti asukkaiden pyynnöstä Krimin Venäjään. Ukrainan laittomasti pystytetty hallitus on turvautunut väkivaltaan. Jo Maidanilla se, mikäli Viron ulkoministeriä on uskominen, turvautui tarkka-ampujiin. Tuo hallitus ei toistaiseksi ole tuntenut muita kuin väkivaltaisia keinoja, uhkauksia, pommituksia ja tuhopolttoja. Odessassa kuoli useita kommunistisen puolueen kaupunginvaltuutettuja. Kiovassa puolueen toimisto ja puheenjohtajan koti poltettiin. Tätä ehkä pidetään historiallisesti luonnollisena. Myös Syyrian parlamentissa on arabisosialisteja valtaenemmistö samoin jopa useita kommunistisia puolueita. Siis Yhdysvaltojen luonnollisia vihollisia ja "lainsuojattomia". Jaltan kokouksen osanottajat osasivat odottaa, että Venäjä reagoisi, lännen synnyttämään tilanteeseen. Kaikki EU:n ja USA:n toimet Ukrainassa ovat Venäjän turvallisuuden kannalta merkittäviä. Nyt ei olekaan kysymys siitä mikä maa on toiminut inhimillisesti tai ihmisten turvallisuutta ajatellen vaan siitä, miten Yhdysvallat saa ajettua globaalia valtapolitiikkaansa Ukrainassa. Vietnam, Kamputsea, Laos, Indonesia, Etelä-Amerikan sotilashallitukset,Irak, Palestiina, Somalia, Afganistan, Mali, Etelä-Sudan, Jemen, Libya, Jugoslavia, Ukraina, Yhdysvaltojen sotilaallisen vallan ja sitä tukevien maiden synnyttämät verivanat valuvat maasta toiseen, kaiken kattava nettivakoilu vie mielentasapainon. SILTI SYYTETÄÄN KAIKESTA VENÄJÄÄ!! Suomen media ainakin osaa sen! |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukrainan kriisin todelliset taustahahmot, USA-Venäjä ja kansainväliset lait, Jaltan kokous 2013, Ukraina, Jugoslavia, USA:n valta Ukrainassa, Clintonit, Poroshenko, |
Onko Yhdysvallat oligarkia vai demokratia?Tiistai 3.6.2014 klo 12.15 - Pirkko Turpeinen-Saari "The Nation" raportoi 7.5. 2014 kuinka FED:in pääjohtaja Janet Yellen oli kuukausi sitten Yhdysvaltojen senaatin kuultavana. Virginian osavaltion senaattori Bernie Sanders asetti hänen vastattavakseen kysymyksen, jonka johdanto kuului: "Yhdysvalloissa ylin 1% omistaa 38% Yhdysvaltojen varallisuudesta. Alin 60% omistaa 2,3%. Yksi perhe, Waltonin perhe omistaa yli 140miljardia; enemmän siis kuin koko alin 40% yhteensä. Viimeaikoina miljonäärien ja miljardöörien määrä on kasvanut samalla kun Yhdysvaltojen lapsiköyhyys on suurempi kuin missään muussa teollistuneessa maassa. Viime vuosina, huolimatta Obaman "rajoittavista" toimista, esimerkiksi Kochin veljesten varallisuus on kasvanut 12 miljardia yhden vuoden aikana. Tuloilla mitattuna 95 prosenttia uusista tässä maassa aikaansaaduista tuloista on mennyt ylimmälle yhdelle prosentille. Sen jälkeen Sanders viittasi Martin Gilensin ja Benjamin Pagen akateemiseen julkaisuun, jossa osoitetaan, että talouseliitillä ja liike-elämän intressiryhmillä on merkittävää riippumatonta vaikutusvaltaa Yhdysvaltojen hallituksen politiikkaan kun taas joukkopohjaisilla intressiryhmillä ja keskivertokansalaisilla on vähän tai ei lainkaan vaikutusta. Tämä vaikuttaa oligarkialta." Sen jälkeen Sanders kysyi Yelleniltä: "Mikä on arvionne? Ottaen huomioon miljardöörien ja heidän poliittisten edustajiensa omaaman vaikutusvallan, olemmeko vielä kapitalistinen demokratia vai olemmeko siirtyneet oligarkiseen yhteiskuntamuotoon, jossa käsittämättömän suuri taloudellinen ja poliittiinen valta on miljardööriluokan käsissä?" Yellen myönsi eriarvoisuuden kasvun trendin ja koki sen huolestuttavana mainiten mahdollisuuden yhteiskunnallisen rauhattomuuden voimistumiseen eriarvoisuuden kasvun myötä. Ei hätää. Yhdysvaltojen hallitus on varautunut sisäisiin levottomuuksiin. TV:n katsojat ovat tulleet vakuuttuneiksi Yhdysvaltalaisten poliisien toimintavalmiudesta mielenosoittajien kohtelussa. Tom Dispatch raportoi artikkelissaan kuinka Yhdysvalloissa poliiseilla on jopa maakuntatasolla Afganistanin sodan peruja ohjuksen kestäviä panssaroituja autoja käytössään samoinkuin luoteja monen maailmansodan tarpeiden määrä. Kirjoittaja jäi ihmettelemään mihin yliopistokampuksilla tarvitaan ohjuksen kestäviä poliisiautoja. Eräät suomalaiset kokoomuspoliitikot ovat valmiita sotilaallisen valmiuden nostamiseen heidän kanssaan samoja yhteiskunnallisia arvoja edustavan USA-johtoisen NATO:n kanssa. Voiko edellämainittu Virginialaisen senaattorin kuvaama yhteiskuntajärjestys olla se, jota suomalaiset toivovat itselleen? Ovatko USA:n vallankäyttäjien arvot suomalaisille läheisimmät? |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: USA:n oligarkia, Kokoomus, NATO, senaattori Bernie Sanders, FED:in Janet Yellen, miljonäärien valta, lapsiköyhyys, rikkaiden vaikutusvalta valtioon, eriarvoisuus, yhteiskuntarauha |
Kuoleman kauppiaat vauhdissa - NATO hinnalla millä hyvänsäTorstai 15.5.2014 klo 19.10 - Pirkko Turpeinen-Saari Sosialismin kaaduttua -mikä oli suurin maailmanpoliittinen katstrofi- ei Putinin keksimänä vaan Maailman terveysjärjestön määrittelemänä. Kaatumisen aiheuttamat sosiaaliset ja terveydelliset ihmisuhrit sekä odotettavissa olevan eliniän lasku tappoivat kymmeniä miljoonia. Yhdysvaltojen aseteollisuus näki, The Nationin William Greiderin mukaan, tilaisuutensa koittaneen.Se perusti komitean " US Committee to Expand NATO" tarkoituksenaan levittää NATO-jäsenyys entisiin Itä-Euroopan sosialistisiin maihin. Puheenjohtajaksi valittiin Lockheedin strategisen suunnittelun johtaja Bruce Jackson. 1996 ja 1998 välillä kuusi suurinta aseteollisuusjättiä käytti, New York Timesin mukaan, 51 miljoonaa kongressin ja yleisen mielipiteen lobbaamiseen, tukijoinaan etnisiä itä-eurooppalaisia. Bill Clinton aloitti projektin ja sai aseteollisuuden hurraamaan. Yhdysvallat antoi aseellista "Marshall-apua"; lainoja ja takuita maille, joilla ei olisi ollut mitenkään varaa hankkia kalliita yhdysvaltalaisia aseita toimivien entisten aseidensa tilalle, kunhan maat vain liittyivät NATOon. Eräs kongressin edustaja uskoutui New York Timesille "olemme valmiit antamaan vaikka laivaston Unkariin" vaikka sillä ei ole edes yhteyttä mereen, kunhan maa vain liittyy NATOon. Puola, Tsekki ja Unkari liittyivät vaikka ei vielä Ukraina. Puola halusi 48 Lockheedin F-16 hävittäjiä, ja 5 Hercules kuljetuskonetta. Romania halusi korvata MIGit amerikkalaisilla hävittäjilla. Bulgarian puolustusministeri havitteli F-16 ostoksia. Ukrainan kohdalla senaattorien Mc Cainin ja kumppaneiden mielestä ei ole ongelmaa. He määrittelevät Ukrainan pääasialliseksi ei-NATO kumppanimaaksi. 100 miljoonaa on myönnetty sotilaalliseen apuun, hyökkäysvaunujen ja lentokoneide torjuntaohjuksiin. Rahapula ei haittaa, USA lainaa. Osa Suomen poliitikoista ei nykyisessä Venäjän presidenttiin ja venäläisiin kohdistuvassa keskiluokkaisessa rasismissaan huomaa, että nykyisenkaltainen suhtautuminen Venäjään on tuttua historiasta. Tarkkailija jääkin kysymään pettääkö Suomi Venäjän vai päinvastoin? 1930-luvun lopulla Suomessa vallitseva oikeistolainen, jyrkän venäläisvastainen ilmapiiri ja rodullinen ylemmyydentunne sai hallituksen kokemaan neuvottelut Neuvostoliiton kanssa tarpeettomiksi. Saksan salainen lupaus tuesta ja Hitlerin ilmoitus siitä, että Saksa ei estä Ruotsia antamasta sotilaallista apua Suomelle sodan syttyessä, ohjasi myös Mannerheimin sodan puolelle. Syyskuun 14 päivänä 1939 Akateeminen Karjalaseura julisti:"Nyt on aika iskeä. Sotilaittemme uljas sankarihenki ja päällystömme henkinen ylivoimaisuus oppimattoman ja sivistymättömän ryssäläispäällystön rinnalla. Voittomme on varma. Kohta tulee hetki, jolloin emme enää taistele yksin". Nämä akateemisen henkisen sivistyneistön asenteet tulevat väistämättä mieleen kun seuraa verovaroin kustannetun Yle:n Vaaliohjelmia, uutisia, "Uutisvuotoja", puhumattakaan Helsingin Sanomien tekstejä tai Sanoman esimerkiksi "Hyvät ja huonot uutiset" viihdeohjelmia. Keskiluokkainen rasimi venäläisiä ja venäläisten johtajia kohtaan on jälleen täällä. Poliittisen hyväksynnän menolle antavat hautalat, arhinmäet ja ne, jotka ajattelevat, että sota on jotenkin parempi vaihtoehto kuin ystävyys ja rauha. Sodan voittaminen USA:n johdolla NATOon liittyen on taatusti tuhoisampi kuin se rauhanaika, jota on eletty 70 vuotta. Venäjän syyttäminen oman epärehellisyyden tuottamista seurauksista Ukrainassa edellyttää onnistuakseen yhä kattavampaa propagandaa. Laittoman hallituksen pystyttäminen Ukrainaan aseiden uhan alla oli lähtöpiste, josta myös Venäjän toimet ovat seurausta. Niiden itä-ukrainalaisten, jotka eivät hyväksy laitonta hallitusta, nimittäminen venäjä-mielisiksi, terroristeiksi tai kapinallisiksi on propagandaa varsinaisen laittoman hallituksen väärän vallan peittelemiseksi. Laiton pääministeri sopii USA:n ja CIA:n ja EU:n kanssa asioista ukrainalaisten puolesta, mihin hänellä ei ole laillista mandaattia. Venäjän epäluotettavuuden nimeäminen perustaksi Länsi-Euroopan myös Suomen varustelumäärärahojen nostolle ei ole perusteltua muuta kuin aseteollisuuden näkökulmasta. Yhdysvallat, EU ja mukana myös Suomi ovat epäluotettavia ja epädemokraattisia. Valheen ylläpitäminen edellyttää sotapropagandaa, josta Suomella on valitettavia sisäpoliittisia kokemuksia. Brief English summary: Considering Russia to be responsible for the unrest in Ukraine benefits only the military contractors mainly in the US. Basis for the unrest is the illegal government in Ukraine which now supported by the US government, CIA and EU tries through propaganda and the army destroy even the idea of democracy. For Finland the main problem is that the global military power and aggressor the US is leading NATO- Europe. The Finnish media is following the anglo-american propaganda and trying to push very forcefully our country towards NATO. Hopefully the Finns have learned from history to rely on good and friendly relations with its nearist neighbour, Russia. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: oikeistonNATO-hurma, puolustusvoimat, Ukraina-tekosyy, 1930-luvun asenteet, military contractors, USA:n aseteollisuus, Clinton, Itä-Euroopan aseistaminen, Venäjä-tekosyy |
Helsingin Sanomat kouristeleeLauantai 10.5.2014 klo 10.18 - Pirkko Turpeinen-Saari Helsingin Sanomien 10.5.2014 numero on syventänyt propagandaansa niin, että se kattaa paitsi ulkomaan uutiset myös pää-uutissivun, pääkirjoitussivun sekä Unto Hämäläisen Ken Follet-kirja-arvion. Metodina on historialliset puolitotuudet ja todellisuuden supistaminen. "NATO:lla on taas syy olla olemassa" "merkintöjä" seuraa Vieraskynä energia-aseesta.Toimittaja Heikki Aittokoski kuvaa Sarajevon tapahtumia, "serbifanaatikon" kautta päätyen Sarajevon ja Ukrainan tapahtumien samankaltaisuuteen. Unto Hämäläinen "Palasimme väkivallan vuosisadalle" kertoo Venäjän "tempuista",kylmän sodan rauhan ajasta ja Jugolavian sisällissodan "taltuttamisesta" ja sen seurauksena EU:n mahdollisuudesta laajentua itään. Pekka Hakala sekoittaa fasistit, juutalaiset ja ortodoksit aivan kuin hän ei koskaan olisi lukenut historiankirjoja. Hän luottaa puolitotuuksiin ja siihen, että suuri osa lukijoista on nuoria ikäluokkia. Kommunistit, serbit ja juutalaiset olivat niitä, joita saksalaiset, kroaatit ja mm ukrainalaiset fasistit sulkivat toisen maailmansodan aikana keskitysleireihin tai tappoivat suoraan. Suomalaiset sijoittivat venäläiset siviilit Itä-Karjalan keskitysleireihin. Maidanin verilöylyn yhteydessä talvella 2014 kommunistien puoluetoimisto tuhottiin ja kommunistipuolueen puheenjohtajan koti poltettiin. Juutalaiset suunnittelivat pakoa kaupungista aivan kuten Odessassakin. Helsingin Sanomien paletissa on vain yhtä väriä. Venäjä on kaiken pahan alku ja juuri. Miksi Helsingin sanomien tekstit tuntuvat sitten niin kouristuksenomaisilta? Eivätkö asiat sitten ole ihan selvät? Miksi HeSa:n täytyy rynnistää kaikilla rintamilla päivästä toiseen? Psykiatrille asia näyttää selvältä. Todellisuuden kieltäminen onnistuu tiettyyn mittaan, mutta vaarana on mielen hajoaminen. Kouristuksen omainen nopea kieltäminen johtaa oksennukseen. Euroopan turvallisuusympäristön muuttuminen ei johdu Venäjästä vaan Yhdysvaltojen tunkeutumisesta Eurooppaan. Eikä vain Eurooppaan vaan koko maailmaan. Eräs tietokoneasiantuntija antoi internetille uuden nimen: Internet on Yhdysvaltojen siirtomaa. Yhdysvaltojen kaiken kattava vakoilu on tehnyt meistä kaikista sielujamme myöten Yhdysvaltojen alamaisia halusimme sitä tai emme. Tämä vankila estää meitä olemasta vapaita. Internetin lisäksi suurin osa tietotoimistoja, "ihmisoikeusjärjestöjä" ja lehdistöä ovat yhdysvaltalaisia tai kaupallisesti yhdysvaltalaisesta pääomasta riippuvaisia. Saamme päivittäin yhdysvaltalaisen tulkinnan maailman tilasta. Kun Yhdysvaltojen presidentin tavoitteena on Venäjän eristäminen taloudellisesti ja poliittisesti sekä sen muuttaminen hylkiövaltioksi, läntinen tiedonvälitys tukee tätä tavoitetta.Tilanne heijastuu yhteiskuntaelämän kaikille alueille Euroviisu-kilpailuista urheiluun ja ulkopolitiikkaan. Eurooppalaiset sotilastukikohdat eivät riittäneet USA:lle. Balkanin alue oli saatava kontrolliin ja inhottava sosialismi tuhottua. Jugoslavian sisällissota oli USA:n ja EY:n huolellisesti aikaansaama eikä Euroopan unioni voi ottaa itselleen ansiota "sisällissodan taltuttamisesta". Tässä sodassa Helsingin Sanomien nyt harrastama propaganda oli siihen astisessa huipussaan. USA:n ja Saksan sijasta serbit nimettiin ovelilla mediatempuilla sotaan syyllisiksi. "Historiallisessa" katsauksessaan Heikki Aittokoski ei mainitse sitä, että Itävalta-Unkarin miehityksen aikana Bosniassa muslimeilla oli Ottomaanivallan ajalta periytyvä oma koululaitoksensa, roomalaiskatolisilla kirkot ja koulut saivat tukea ja rahaa katoliselta Itävallalta, kun taas serbi-kirjoja, - opettajia ja pappeja pidettiin Itävallan vastaisina ja ne kiellettiin. Pienviljelijöiden verot olivat kaksinkertaistuneet. Sarajevon laukausten ampuja, serbi Gavrilo Princip, oli yhdessä muiden opiskelijoiden, myös muslimien, kanssa tehnyt suunnitelman attentaatista vihattua harvainvaltaa vastaan. Princip oli Bosnian Eugen Schaumann. Ensimmäisen maailmansodan raunioista nousevista maista HeSa ei mainitse Jugoslaviaa, josta muodostui kroaattien, serbien ja sloveenien kuningaskunta, jossa vallitsi tasa-arvo kansalaisuuden, kielen ja aakkosten suhteen sekä yksikamarinen parlamentaarinen demokratia. Toisin sanoen Gavrilo Principin tavoitteet toteutuivat. USA on pyrkinyt manipuloimaan Ukrainan kansaa ja talouselämää yli 10v ajan sijoittaen toimintaan 5 miljardia dollaria. USA johti lähetystöstä käsin osaa Maidanin mielenosoittajia. EU:n hyväksyen seuraillessa Yhdysvallat tuki aseellista vallankaappausta, jossa valtaan saatettiin hallitus, jossa on äärioikeistolaisia edustajia. Parlamentti halvaannutettiin ja presidentti pakeni henkensä edestä maasta. Nyt USA johtaa aseisiin turvautuvan, laittoman pääministerin ja CIA:n työntekijöiden avustuksella taistelua demokratiaa ja omia täysivaltaisen kansalaisen oikeuksiaan puolustavia Itä-Ukrainalaisia vastaan. Presidentti Putin ja Venäjä pelastivat Krimin väestön verilöylyltä. Kuinka erilainen itä-ukrainalaisten ja krimiläisten turvallisuudentunne onkaan. Yhdysvallat lähettää Victoria Nulandin mukaan Ukrainaan 3300 lyhytaikaista "tarkkailijaa" ja satoja pitkäaikaisia tarkkailijoita verukkeenaan valvoa vaaleja. Tehtävänä on mm rinnakkainen tuloslaskenta. Se lähettää Syyriasta tuttua "non lethal" aseistusta ja taloudellista apua ikäänkuin aseet olisivat se tärkein asia mitä Ukrainalaiset nyt tarvitsevat. Toivottavasti Helsingin Sanomat vetää nyt henkeä, sillä tähän mennessä menetetyt intellektuelleja- ja kulttuurielämää edustavat tilaajat saanevat jatkoksi muutkin totuuden ystävät. Vallitseva sotapropaganda johtaa umpikujaan, josta on vaikea päästä pois. Tämä jouduttiin toteamaan Suomen jatkosodan päättyessä. Suomalaiset oli saatu sotapropagandan valtaan niin, että vielä todellisuudentajuisten johtajien oli vaiketa ilmoittaa, että sota jouduttaisiinkin lopettamaan.Juhani Suomi kuvaa tätä erinomaisessa kirjassaan "Mannerheim viimeinen kortti". English summary: Helsingin Sanomat newspaper suffers convulsions. The war propaganda of the leading Finnish newspaper, covers all parts of the 10.5. 2014 issue. It does not see that "The return to the century of violence" depends on the infiltration of the US into Europe, not because of Russia. Internet has been called the colony of the US. The colonization of the minds of every individual of the planet + the total power of the 1% capital over information, news agencies, "human rights" organizations is a totally ignored topic in Helsingin Sanomat. President Putin and Russia have saved the inhabitants of the Crimea from the bloodshed of which the inhabitants demanding democracy in East Ukraine are suffering.The illegal government of Ukraine, supported by the US, CIA and EU is using the army, now under its control, against those who every day underline its illegality. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Putin saved the Crimeans from bloodshed, Euroopan turvallisuusympäristön muuttuminen, Unto Hämäläinen, Juhani Suomi, Helsingin Sanomien kouristus, propaganda, Ukrainan tilan syylliset, USA, EU, Venäjä |
Helsingin Sanomien Venäjä-propaganda lähentelee hysteriaaSunnuntai 4.5.2014 klo 10.54 - Pirkko Turpeinen-Saari Helsingin Sanomat on palannut 1930-luvun linjalle.Ulkoministeri ja vt.puolustusministeri Erkko tarjosi 29.6.1939 Saksan yleisesikunnan päällikölle Franz Halderille päivällisen valtioneuvoston juhlahuoneistossa. Halder oli sitä ennen vastaanottanut pääministeri Cajanderilta Suomen valkoisen ruusun suurristin. Erkko lausui: " Saksan kunniakkaan armeijan edustajana, armeijan, jonka erinomaisia ominaisuuksia ihailemme, lausun teidät, herra kenraali, sydämellisesti tervetulleeksi. Muistelemme niitä suuria palveluksia, joita Saksa meille vaikeimpina kohtalon hetkinämme teki. Näiden palvelusten merkitys on saanut parhaimman ilmauksensa siten, että suurin osa korkeimmista saapuvilla olevista upseereistamme on saanut sotilaallisen kasvatuksensa Saksan armeijassa. Myöskin kuluneiden vaikeiden vuosien jälkeen Saksan puolustusvoimat ovat osoittaneet meitä kohtaan erinomaista suopeutta, jolle me olemme panneet suuren arvon." Seuraavana päivänä Halder siirtyi Karjalan kannakselle seuraamaan tykistöammuntoja, jonka jälkeen hän siirtyi Kemiin ja Rovaniemelle. Paavo Haavikko on useasti kirjoittanut Suomen kaipuusta sotalippujen alle. Nyt Helsingin Sanomien ihailema sotavoima tulee Yhdysvalloista. Yhdysvaltojen johtaman NATO:n lippujen alle tulisi päästä. Valmistelut on kuitenkin tehtävä osittain pimennossa. Saska Saarikosken kolumnissa kerrotaan keskitysleireistä. Kommunismi osoitetaan fasismin synonyymiksi. Lukija odotti Saarikosken kertovan nykyisistä USA:n keskitysleireistä ja salaisista vankiloista, kidutuksesta ja lennokkimurhista. Ehkä Israelin palestiinalaisille pitämistä leireistä. Saarikoski korvaa todellisuuden propagandalla. USA:n maailmanvallan projektia ei HeSa:lla ole lupa kuvata. Siksi täytyy löytää syyllinen, johon paha voidaan projisioida.Venäjä ja serbit ovat kestohyödykkeitä. Kun Venäjän hallitus edellyttää ulkomaista rahoitusta saavien kansalaisjärjestöjen rekisteröitymistä ulkomaisiksi agenteiksi HeSa nostaa äläkän. Venäjän laki on lähes suora kopio Yhdysvaltojen vastaavasta laista U.S. Foreign Agents Registration Act. Laki edellyttää täydellistä läpinäkyvyyttä omassa maassa toiminnalle, jota se itse harrastaa salassa muissa maissa. Tätä salaista toimintaa muissa maissa kutsutaa "demokratian" edistämiseksi kun se tosiasiassa pyrkii USA:n ja 1% eliitin maailmanvallan, myös väkivaltaiseen, laajentamiseen. Helsingin Sanomat haastattelee säännönmukaisesti sopivasti valittuja asiantuntijoita ja diplomaatteja, joilta saa haluamansa NATO-liittolaisuutta ja Venäjä/serbivastaisuutta tukevan lausunnon. Kestohyödykkeitä ovat Elisabeth Rehn, Martti Ahtisaari ja Helena Ranta. Yhdysvaltojen sekaantuminen Ukrainan sisäisiin asioihin on yhtä selvää kuin USA:n suorittama Jugoslavian systemaattinen hajoitus sodalla ja väkivallalla. Asiasta ei tarvitse saivarrella, jos vaivautuu lukemaan esimerkiksi George Szamuelyn kirjan Bombs for Peace; NATO:s humanitarian war on Yugoslavia. Siinä kerrotaan yksityiskohtaisesti, lähes päivä päivältä ja neuvottelu neuvottelulta, miten EY ja USA hoitivat Jugoslavian hajoituksen ja estivät Jugoslavian liittovaltion presidenttineuvoston ja myöhemmin serbien pyrkimykset demokraattiseen neuvotteluteitse tapahtuvaan ongelmien ratkaisuun. Yhdysvallat ja Saksa olivat keskeiset toimijat pyrkien yhteiseen taloudelliseen ja sotilaalliseen hyötyyn. Yhdysvaltojen ja mainostoimisto Ruder-Finnin avulla halukkaat kansainväliset toimittajajoukot saatiin lippujen alle. Jugoslavian hajotus tapahtui vielä osittain salassa.Talouden murtaminen oli kohta kohdalta presidenttien Reagan ja Bush toteuttamat. Presidentti Clintonin junailemat asetoimitukset Kroatian Tudjimanille ja Bosnian muslimijohtajalle Izetbegovichille pysyivät melko salassa. Ukrainan tapahtumien todellisuuden peittäminen on Yhdysvaltojen propagandaylivoimasta huolimatta vaikeampaa. Ukrainan talouden tuhoamisessa 10vuoden aikana paitsi Yhdysvalloilla myös korruptoituneilla Ukrainan poliitikoilla on osuutensa. Jugoslaviassakin Yhdysvallat ja Saksa helposti löysivät "yhteistyökykyisiä" poliitikkoja, joille koko kansan yhteinen etu oli vähemmän tärkeä kuin kansalliskiihkoinen yhden etnisen ryhmän etu. Elisabeth Rehn projisioi mielellään syyn Milosevichiin, totaalisesti mustamaalattuun poliitikkoon. Hän kuitenkin oli henkilö, joka halusi säilyttää liittoutumattoman, markkinasosialismia, työläisten itsehallintoa toteuttavan ja etnisten ryhmien tasa-arvoa ylläpitävän liittovaltion. Ukrainan suhteen Venäjän parlamentaarinen tavoite oli kaikkien kansanryhmien tasa-arvoiset demokraattiset oikeudet. Neuvotteluissa sovitun demokraattisen prosessin sijaan USA ja Saksa EU:n myötävaikutuksella suorittivat epädemokraattisen, väkivaltaan pohjautuvan hallituksen vaihdoksen, jonka seurauksena Itä-Ukrainassa kannatusta ja valtakunnallisen parlamentin enemmistön saanut Alueiden puolue syöstiin vallasta ja demokraattisesti valittu presidentti ajettiin hengenmenon uhalla ulkomaille. Itä-Ukrainan demokratiaa kannattavat asukkaat on leimattu syntipukeiksi. USA ja EU tukevat nyt demokratiaa puolustavien kuriin saattamista tankkien avulla. Miksi Venäjä on eskaloituvan taloussodan kohteena? Anglo-amerikkalainen propaganda, jota Helsingin Sanomat ja valitettavasti myös verorahoilla maksettu YLE harrastavat on välttämätöntä totuuden piilottamiseksi kansalaisilta, jotka eivät ehdi ajatella itsenäisesti propagandavyöryn alla.Venäjän hajottaminen on USA:n päätavoite. Ukraina on sivuasia. New York Timesin mukaan 19.4.2014 presidentti Obaman tavoitteena on eristää presidentti Putinin Venäjä, katkaista sen taloudelliset ja poliittiset siteet ulkomaailmaan, rajoittaa sen laajentumispyrkimyksiä omaan lähiympäristöönsä ja tehdä siitä tehokkain ottein hylkiövaltio. Tässäkö Suomi nyt haluaa olla täysin rinnoin mukana? English summary: Helsingin Sanomat newspaper's anti-Russia propaganda is close to hysteria The total twist of truth is the method how HS paints Russia the villain. Russia defending the legitimate government and the people of East-Ukraine who defend democracy are tranformed to villains. HS compares Jugoslavia and Ukraine in a bizarre manner. I recommend the reading of George Szamuely's book Bombs for Peace; NATO's humanitarian war on Yugoslavia in order to find out how the US is behind the destruction and violence, both in the economic, military and propaganda fields. HS newspaper is propagating Finland to join NATO.It seems to support president Obamas project of isolating Russia, cutting its economic and political ties to outer world and making Russia to a pariah state (New York Times Apr. 19 2014) |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin Sanomien Venäjä-hysteria, NATO, Saksa, 1930-luku, Ukraina, Jugoslavia, Venäjä, serbit, USA, keskitysleirit, Saarikoski, Elisabeth Rehn, |
Putin ja Krim, Obama, Ukraina ja KosovoPerjantai 18.4.2014 klo 10.03 - Pirkko Turpeinen-Saari Katsoin presidentti Putinin televisioidun kansalaiskeskustelun. Hänen mielestään venäläisen luonteen keskiössä ei ole yksilön rikastuminen vaan syvempi tunteellisuus, jonka yhteydessä hän viittasi toisen maailmansodan ajan koettelemuksiin ja yhteisvastuuseen. Verrattaessa Krimin haltuunottoa ja krimiläisten tulevaisuutta Kosovon haltuunottoon ja kosovolaisten tulevaisuuteen tarkastelijalle paljastuu kaksi todellisuutta, joiden syntymisen lainalaisuuksien ymmärtäminen on myös Ukrainan tilanteen ymmärtämisen avain. Entisen Jugoslavian hajottamisprosessi oli Yhdysvaltojen, Reaganin aloitteesta suorittama harkittu teko. Sen sytytyslankana oli v. 1984 National Security Decision Directive " Yhdysvaltojen Jugoslavia-politiikka". Samoin NSDD 64 "on Eastern Europe" 1982. Se sisälsi pyrkimyksen edistää "hiljaista vallankumousta" kommunistipuolueiden lakkauttamiseksi ja hallitusten kumoamiseksi sekä Itä-Euroopan saattamiseksi osaksi markkinataloutta. Vuonna 1980 Jugoslavia oli liittoutumaton maa, sosialistinen markkinatalous, jonka kansantuote kasvu oli 6,1%. Kansalaisilla oli ilmainen koulutus ja terveydenhuolto,edullinen asumisen taso ja 1kk palkallinen vuosiloma. Reagan ja hänen seuraajansa suorittivat yhdessä valtapiiriinsä kuuluvien Maailman pankin ja IMF:n kanssa Jugoslavian talouden uudelleen järjestelyn lainoittajien kanssa yhteispelissä siten, että kymmenessä vuodessa Jugoslavian talouden rakenteet oli muutettu, inflaatio, työttömyys ja kurjuus nousivat raketinomaisella vauhdilla, luoden edellytykset etnisille kiistoille ja lopulta sodalle. Sodassa USA oli edelleen johtajana niin propagandassa, YK:ssa, NATO:ssa kuin markkinoiden säätelyssä. Yhdysvallat johti myös 1999 NATO:n Jugoslavian pommituksia, joiden tarkoituksena oli miehittää koko Jugoslavia. Lopuksi miehitetyksi jäi Serbiaan kuuluva maakunta, Kosovo. YK:n pysyvä läsnäolo ja sotarikollisen valinta( ICTY:n syyttäjä Carla Ponten mukaan) Kosovon presidentiksi loi mahdollisuuden ottaa haltuun Kosovossa sijaitseva Jugoslavian rikkain kaivos sekä vallata maapala Yhdysvaltojen sotilastukikohtaa varten. Miehityksen vuosina kaikki merkittävät yritykset, pankit, muu infrastruktuuri on otettu ylikansallisten yritysten haltuun. Kansalaisille niin Bosniassa kuin Kosovossa on jäänyt ulkopuolisen, köyhän, työttömän valtaa vailla olevan seurailijan rooli, jonka tulevaisuudesta miehittäjät vähät välittävät. USA on noudattanut Jugoslavian kaltaista politiikkaa myös Ukrainassa. Se on yli kymmenen vuoden aikana apul. ulkoministeri Victoria Nulandin mukaan sijoittanut 5 miljardia agitaatioon Ukrainassa. Kansalaisilla on runsaasti huolia korruptiosta köyhyyteen, joten muutoksenhalua on. Onko ratkaisu huoliin Yhdysvaltojen johtamien ylikansallisten yritysten, IMF:n ja Maailmanpankin lisääntyvä vaikutus. Ylikansallisten yritysten tavoite on voittojen tuottaminen yrityksille, ei ukrainalaisten onnellinen tulevaisuus. NATO-vaikutteisen EU:n, USA:n ja Kiovan MAIDAN:in asemiesten tukemana Ukrainan laillinen presidentti karkoitettiin ja maahan synnytettiin osan parlamenttia tukema (suuri osa kansanedustajista oli uhkailun karkoitettu parlamentista)väliaikainen hallitus. Asemiesten uhattua siirtyvänsä Itä-Ukrainaan toteuttamaan samaa väkivaltaista vallan haltuunottoa kuin Kiovassa, Krimin alueen väestö Venäjän armeijan yksiköiden tukemana ja autonomisen parlamenttinsa päätöksellä sulki rajat ja määräsi vaalit järjestettäväksi Krimin asemasta. Äänestyksessä voitti Krimin Venäjään liittymistä tukeva kanta jaVenäjä liitti anomuksen perusteella alueen itseensä. Presidentti Putinin haastattelussa kävi ilmi, että Venäjä on valmis tukemaan Krimin talouden kohentamista. Pääministeri Medvedev on ilmoittanut Krimistä muodostettavan erityistalousalueen. Tataarit saavat erityisaseman. Presidentti Putin ilmoitti, että Krimin asukkaiden eläkkeet nostetaan samalle tasolle kuin Venäjällä muilla eläkeläisillä on. On selvää, että ratkaisu on taloudellisesti mittava maassa, jossa on paljon muitakin taludellisen kohennuksen arvoisia kohteita, kuten 4t presidentin haastattelussa kävi ilmi. Krimin ja Kosovon kohtalo on täysin päinvastainen. Pommitusten lopputuloksena synnytetty ylikansallisten yritysten ryöstämä köyhdytetty, etnisten ristiriitojen vallassa oleva tosiasiallisesti epäitsenäinen Kosovo on näköalaton. Sen sijaan Venäjän kansan yhteisvastuun tunteen kannattelema Krim, jonka asukkaiden enemmistö tuntee palanneensa kotiin ja jotka tuntevat maansa päämiehen pitävän huolta heistä ja heidän tulevaisuudestaan. Tässä on Ukrainan dilemma. Voiko Yhdysvaltojen ja NATO-EU.n tukema ylikansallisten yritysten, IMF:n ja Euroopan keskuspankin ehdoilla tapahtuva kehitys olla maalle onneksi. NATO-Euroopassa ja Suomessa vallitseva arvoilmasto tuntuu uskomattomalta ja epäinhimilliseltä. Kokoomuksen kansanedustajat Kimmo Sasi ja Ilkka Kanerva sanovat NATO:n edustavan Suomen arvoja. NATO- EU on kansainvälisen oikeuden mukaan sotarikollinen. Nûrnbergin sotarikostuomioistuimen mukaan sodan aloittaminen on suurin rikos ihmiskunnassa. NATO suoritti laittomat Jugoslavian pommitukset, USA hyökkäsi Irakiin ja Afganistaniin, muut NATO-maat perässään. Ei NATO-EU ole rauhan ja inhimillisyyden EU. Voisimme vaihteeksi hakea inhimillisyyden mallia NATO-EU:n ulkopuolelta. Pyrittäessä ratkaisemaan globaaleja konflikteja on syytä muistaa, että USA ajaa automaattisesti ylikansallisen pääoman etuja. Esimerkiksi Yhdysvaltojen kauppaneuvottelija totesi, että jos Euroopan maat laativat internet verkkoja, jotka kiertävät USA:n vakoilun,merkitsee se kauppasopimuksen rikkomista. Ukrainaa koskevissa neuvotteluissa vuorostaan Venäjä mitä ilmeisimmin ajattelee paitsi omaa turvallisuuttaan, myös ihmisten hyvinvointia. USA ylikansallisten markkinavoimien takuumiehenä on valmis pommein ja lennäkein ajamaan omaa taloudellista etuaan sekä kuviteltua turvallisuuspoliittista etuaan. Voivatko neuvottelut enää tapahtua samassa todellisuudessa. Onko neuvottelijoiden välille enää tavoitettavissa yhteista kieltä, yhteisessä todellisuudessa? On paradoksaalista, että sotarikolliset karkottavat Venäjän ETYJ:n toiminnasta ja kieltäytyvät keskusteluista maan johdon kanssa. EU USA:n talutusnuorassa on kuin sokea taluttajansa armoilla. . |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukrainan todellisuus, Kimmo Sasi, Ilkka Kanerva, Putin, Krim, Kosovo, USA, Venäjä, NATO-EU, arvovalinnat, ihmisten vai pääoman etu, miehityksen toteutus |
Lännen median ja poliitikkojen joukkopsykoosiKeskiviikko 9.4.2014 klo 11.17 - Pirkko Turpeinen-Saari Yhtenäinen "lännen" anglo-amerikkalainen media- ja poliittinen propaganda on huipussaan. Todellisuuden vääristymä näyttää psykiatrin silmissä psykoosilta. Paavo Väyrynen totesi hiljattain Pressiklubi-ohjelmassa anglo-amerikkalaisen propagandan vallan, johon läsnä olleet toimittajakeskustelijat reagoivat todeten median informaation olevan tasapuolista. Toimittajien todellisuus heijastaa vallitsevaa propagandailmapiiriä, jota he pitävät totena. Media kutsuu Putinia diktaattoriksi, valtapoliitikoksi, Hitleriksi jne. EU- poliitikot kieltäytyvät muistamasta, että Ukraina - EU sopimus oli myös sotilaspoliittinen. EU-poliitikot kieltäytyvät muistamasta, että demokraattinen Saksan, Ranskan ja Puolan ulkoministereiden allekirjoittama Ukrainan kehittämissopimus heitettiin asemiesten toiminnan seurauksena roskiin ja valtaan hyväksyttiin täysin epädemokraattinen hallitus, joka hyväksyi laillista hallitusta edustavien parlamentaarikkojen vainon niin, että puolet kansanedustajista joutuu pelkäämään turvallisuutensa puolesta. Sihteeristön, joka vastaa armeijasta, poliisista ja turvallisuusjoukoista, puheenjohtajana on nyt äärioikeistolainen henkilö, joka edustaa Maidanin väkivaltaa. Äärioikeistolaiset piirittivät korkeimman oikeuden rakennusta, koska he halusivat laillisen hallituksen kannattajat ulos kaikista viroista.Tämä sihteeristö tekee jälkikäteistutkimusta tarkka-ampujien uhreista. Julian Assange totesi viime viikolla Austinissa pidetyssä kokouksessa, videoyhteyden avulla, kuinka Venäjän suorittama Krimin haltuunotto kansanäänestyksen jälkeen on herättänyt puheita laittomasta annexoinnista, liittämisestä itseensä. Kukaan ei hänen mukaansa puhu Yhdysvaltojen NSA:n avulla suorittamasta kaikkien maailman asukkaiden laittomasta haltuunotosta, joka altistaa jokaisen maapallon kansalaisen Yhdysvaltojen valtaan. Paikkatiedot, missä olet, mitä puhut, kenen kanssa puhut, mitä katsot netistä jne. Sen lisäksi tulee sotilaallinen valta - suurin osa maapalloa on Yhdysvaltojen suoran sotilaallisen vallan alaisena. Sen lisäksi, eikä vähämerkityksisempänä on taloudellinen valta. Yhdysvallat voi todeta missä tahansa YK:n äänestyksessä itsestään taloudellisesti riippuvaisille maille, että äänestät niinkuin me haluamme tai menetät taloudellisen tuen, sotilastukikohdan tms haluamasi. Käytännössä taloudellinen valta merkitsee paitsi suoraa Yhdysvaltojen hallituksen valtaa, mutta myös Wall Streetin eli ylikansallisten sijoittajien valtaa. Lontoon City ja Saksan taloudelliset vallankäyttäjät ovat samanlaisia ja samansuuntaisia vallankäyttäjiä, joiden valta ei ole demokraattista valtaa vaan tässä vaiheessa ensisijaisesti taloudellista mielivaltaa. Yhdysvallat voi yhdistämällä paikannusta ja lennäkkejä tappaa kenet tahansa haluamansa henkilön, missä tahansa. Lennäkkimurhat ovat lisääntyneet presidentti Obaman presidenttikausilla merkittävästi. Se saattaa Obaman muiden Yhdysvaltojen presidenttien joukkoon, jotka ovat kansainvälisten lakien perusteella sotarikollisia. Yhdysvaltojen murhaaman, Yhdysvaltojen kansalaisen, Anwar Al- Awlakin perheenjäsenet nostivat syytteen Yhdysvaltojen hallitusta vastaan murhasta, jossa lennäkillä tapettiin paitsi Anwar, myös kahta viikkoa myöhemmin hänen 16v poikansa, joka grillasi ulkona kavereidensa kanssa Jemenissä. Asiaa käsittelevä tuomari hylkäsi syytteen ja totesi, että murha ei ole perustuslain vastainen. Perustuslaki takaa henkilökohtaisen turvallisuden ja koskemattomuuden. Tuomari totesi, että lennäkkiä ei ole tarkoitettu pidättämään eikä saattamaan tutkittavaksi vaan lennäkki on tappamista varten. Siten teko ei ollut laiton. Yhdysvaltalaisia virkamiehiä, kenraaleita tai presidenttejä ei myöskään voi haastaa kansainvälisiin tuomioistuimiin. Kongressi on säätänyt, presidentti Bushin hyväksymän lain, niin kutsutun "Haagin lain", jossa jokainen mahdollisesti Haagissa pidätettynä oleva haetaan sieltä sotavoimin pois. Lännen mediat palvelevat Yhdysvaltojen ja ylikansallisten sijoittajien valtaa sekä tietoisten intressien, mutta myös tiedostamattoman sopeutumisen seurauksena. Kaikki kansalaiset eivät ole yhtä sopeutuneita. Saksan anglo-amerikkalaista propagandaa levittävät suurimmat sanomalehdet ja radio- ja TV-asemat ovat saaneet säkkikaupalla lukijapalautetta, jossa saksalaiset sanovat tiedonvälityksen muistuttavan toisen maailmansodan aikaista natsipropagandaa. Neuvostoliitto - Venäjä tuki itsenäisyysliikkeita ja demokratiaa. Samoin se tuki apartheidin lopettamista. Yhdysvallat sen sijaan edesauttoi Nelson Mandelan pidättämisessä ja apartheidin ylläpitämisessä. Olihan rotusorto silloin ja vielä nyt yhdysvaltalaista arkipäivää. Tuolloin läntinen media oli yhtä sokea. Kuitenkin ajattelevia kansalaisia oli enemmän. Suomessa ammattiyhdistysliike tuki rotusorron kumoamista aloittamalla AKT etunenässä taloussaarron, joka viimein lopetti rotusorron. Maailma oli sittenkin demokraattisempi. Palestiinalaiset ovat istuneet keskitysleirissään vuosikymmeet, ilman että "demokraattinen" EU olisi tehnyt mitään ratkaisevaa heidän hyväkseen. Münchenin puheessaan presidentti Putin ensi kertaa nosti päätään todeten asiat niinkuin ne todellisuudessa ovat. Alistuminen tuohon Yhdysvaltojen johtamaan mielettömyyteen on ohi. Harvoin olen lukenut niin tasapainoista ja kypsää analyysiä Yhdysvalloista, joka julkaistiin New York Timesissa Putinin lukijakirjeenä. Yhdysvaltojen demokratiana propagoima ylikansallisen pääoman valta ei enää mene läpi Venäjällä. Yhdysvaltojen propagandalähetysten ja Yhdysvaltojen Moskovan lähetystön suorittama Venäjän "opposition" tukeminen ei enää jatku entiselllään. Oppositiona on esiintynyt samat Navalnyt ja Pussy Riotit vuodesta toiseen. Läntinen media, erityisesti suomalainen, unohtaa, että Navalnyn haastatteleminen Venäjän asioissa on sama kuin haastattelisi Itsenäisyyspuolueen tai Eläkeläisten puolueen edustajaa Suomen asioissa ainoana asiantuntijana. Putin ja hänen laillaan ajattelevat ovat oikeutettuja pitämään huolta maansa suvereniteetista ja omasta prosessien tajustaan. Jos EU ja USA eivät ole rehellisiä, ei Venäjänkään tarvitse olla. Tilanne on valitettava, mutta loputtomiin ei kannata kääntää toistakin poskea hakattavaksi. USA ja sitä myötäilevä EU käyttävät puhdasta valtapolitiikkaa "demokratia"- naamarin takana. Olisi hyvä jos rehellisyys alkaisi vaikka Suomen poliitikoista. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: median ja poliitikkojen joukkopsykoosi, Paavo Väyrynen, Ukraina, anglo-amerikkalainen propaganda, USA:n sotarikolliset, Putinin Münchenin puhe, valtapoliittinen todellisuus, todellisuuden hämärtyminen, Assange, Krimin haltuunotto, |
Obaman tarkastusmatka tiluksilleen EuroopassaTorstai 27.3.2014 klo 13.36 - Pirkko Turpeinen-Saari Obama on suorittamassa tarkastusmatkaa Euroopan tiluksillaan. Hän käyttää puheenvuoroja, joissa hän syyttää Venäjää pienten maiden kiusaamisesta, sotilaallisen vallan tavoittelusta ja homojen syrjimisestä. Itse hän esiintyy moraalin ja demokratian vartijana. Mitä nämä Obaman tilukset ovat? Obamalla on lukuisia sotilastukikohtia Euroopassa. Saksassa 40.000 sotilasta, Italiassa 11.000, Britanniassa 9.500, Turkissa 1.500, Espanjassa 1500, Belgiassa 1200, Portugalissa, Kreikassa ja Alankomaissa 400 - 600 sotilasta. 360 000 neliömetrin Camp Bondsteel:issa Kosovossa on 7000 sotilasta. Yrittäessäni käyttää nettiä Cataniassa onnistumatta, minulle selitettiin, että se johtuu USA:n sotilastukikohdan läheisyydestä.On rajoituksia! Onko Venäjällä Euroopan kattava sotilastukikohtaverkosto? Ei ole. Obama puolusti Irakin sotaa kertomalla, että USA ei ryöstänyt varallisuutta ja poistui 10v kuluttua jättäen maan itsenäiseksi ja kansalaisten hallintaan. Tosiasiassa USA ehti liittolaisineen tappaa miljoona ihmistä, yksityistää kansalliset öljyvarat, synnyttää uskonlahkojen välisen sodan ja pommittaa maan kivikaudelle tuhoten infrastruktuurin täydellisesti. Kosovon "humanitaarisia pommituksia" hän puolusteli, muistamatta kuinka silloinen presidentti Clinton vaati erityisesti siviilikohteiden, koulujen, sairaaloiden, päiväkotien, siltojen ja Belgradin televisioaseman pommituksia, joissa kuoli 2000 siviiliä. Uraanipommien radioaktiivisuus on edelleen siviilien uhkana. Kun Italian pääministeri D'Alema ei olisi suostunut siviilikohteiden pommituksiin, hänet saatiin houkuteltua mukaan kietomalla hänet päivittäisiin keskeisten NATO-johtajien päivittäisiin puhelinneuvotteluihin. Tämä kunnia oli D'Alemalle ylivoimainen vastustettavaksi. Yhdysvalloissa on kuolemanrangaistus, Venäjällä ei. Obaman mukaan seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat huonolla tolalla Venäjällä koska siellä propaganda on kielletty. Homoseksuaalisuus on Venäjällä laillista. Arizonassa ja monessa muussa osavaltiossa Yhdysvalloissa lainsäätäjät ovat valmistelleet ja hyväksyneet lakeja, joiden mukaan yrittäjät voivat kieltäytyä palvelemasta seksuaalivähemmistöjä (ravintolat, kampaamot, bensa-asemat) jos ne katsovat heidän loukkaavan yrityksen omistajan uskonnollista vakaumusta. Siten seksuaalivähemmistöjen syrjintä tulee lailliseksi. Arizonassa laki hyväksyttiin, mutta edistyksellinen kuvernööri esti sen voimaan astumisen. Obama katsoo, että Krimin liittymistä Venäjään käsittävä äänestys ei ollut "kenenkään" mielestä laillinen tai kestävä syy rajojen siirtämiseen. Sen sijaan hän varmaan pitää USA:n suorittamaa Diego Garcian saaren haltuunottoa demokraattisena. USA nimittäin tyhjensi Iso-Britannialta haltuunsa saamansa siirtomaan alkuperäisistä asukkaistaan. 2000 asukasta kuljetettiin Mauritiukselle ja Seycelleille, jätettiin laiturille ilman työtä, asuntoa tai toimeentuloa. Nyt Diego Garcia on valtava USA:n sotilastukikohta, johon kukaan ulkopuolinen ei saa tulla. Siellä oletetaan olevan Guantanamon kaltainen salainen vankila kuten Somaliassa ja Afganistanissa. Saksa on ollut Yhdysvalloista riippuvainen ja riippuvuuden vähentyessäkin halukas apuri. Belgradin pommitukset olivat Saksan toisinto toisen maailmansodan aikaisista pommituksista. Ukrainan laittoman hallituksenvaihdoksen toteuttamisen jälkeen (Saksan, Ranskan ja Puolan ulkoministerit olivat allekirjoittamassa vaihdosta edeltänyttä demokraattista prosessia) Saksalla ei ole ollut aivan yhtä hyvä omatunto kuin Yhdysvalloilla näyttää olevan Venäjä-pakotteiden suhteen. Entiset liittokanslerit Schmidt ja Kohl ovat osoittaneet ymmärrystä Venäjän toimille Krimillä. Angela Merkel ei ole halukas taloudellisiin pakotteisiin Venäjää vastaan. Suomen media on täynnä Obama-intoa,Venäjä-pakotteita, Venäjän "epäluotettavuutta". A-studion toimittaja palaa Neuvostoliiton kauppaan ja toteaa kuin itsestäänselvyytenä, että Neuvostoliiton kauppahan oli "pakkokauppaa". "Rosatomin ydinvoimalahan ei voi olla luotettava".Ajattelevalle median käyttäjälle nousee kysymys, minkä tiedon jättiläisten kanssa suomalainen media toimiikaan. Loviisan luotettava ydinvoimala on venäläisten toimittama ja tunnustetusti maailman luotettavimpia. Fukushima sen sijaan oli yhdysvaltalaisen General Electricin tutkitusti epäluotettavalla versiolla varustettu. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Schmidt, Kohl, Merkel, Fukushima, General Electric, Obaman puheiden ja tekojen ristiriita, USA:n sotilaallinen valta Euroopassa, Venäjän valta, homot ja Obama, |
Ukrainan tulevaisuus?Sunnuntai 23.3.2014 klo 15.02 - Pirkko Turpeinen-Saari EU ja Yhdysvallat ovat nostaneet Ukrainassa, väkivallan avulla, valtaan laittoman hallituksen. Sen avulla USA pyrkii laajentamaan omaa geopoliittista sotilaallista valtaansa. Ukrainan kansalaisista 70% vastustaa NATO:oon liittymistä.Kansalta ei kuitenkaan tulla kysymään sen mielipidettä. Yhdysvallat on perinteisesti saavuttanut tavoitteensa joko avoimella sodalla (Jugoslavia) tai yhdistelemällä sotilas- ja palkkasoturiarmeijoita (Irak, Afganistan, Somalia,Jemen,Libya, Pakistan). Onko yksityisarmeijan nimi Blackwater tai Jsack ei ole tärkeätä. Pääasia on salainen toiminta. Pääongelma on se, että näitä armeijoita ei valvo kukaan. Ne eivät ole tilivelvollisia kenellekään. Yhdysvallat tulee viemään aseita Ukrainaan. Se tulee käyttämään palkkasotureitaan paitsi sotilastehtäviin, myös kouluttamaan äärioikeistolaisia Maidanillakin nähtyjä "kodinturvajoukoja". EU:n ja nimenomaan Saksan intressit ovat ensisijaisesti taloudelliset. EU:n Ukrainan kanssa solmima sopimus IMF-vetoisesta talouden tasapainotusohjelmasta tulee hyödyttämään saksalaisia pankkeja, kuten Kreikassa. Koko EU:n ideologian pohja on mahdollisimman suuren taloudellisen hyödyn saaminen sijoittajille ja suuryrityksille. Kansalaisten todelliset oikeudet eivät kiinnosta nykyistä valtaeliittiä. Siksi EU-vaalit ovat äärimmäisen tärkeät suunnan kääntämiseksi pois USA- vetoisesta sota- ja pakotepolitiikasta. EU-maiden enemmistö kuuluu NATO:oon.Lisäksi Yhdysvalloilla on omia joukkoja Euroopassa. Siksi EU myötäilee Yhdysvaltojen sotapolitiikkaa. Monet tuoreet EU-maat kuten Viro, Liettua tai Latvia eivät ole käsitelleet fasistista menneisyyttään. Sen sijaan ne samaistuvat Yhdysvaltojen intresseihin, esimerkkinä NATO-jäsenyys ja Yhdysvaltojen salaiset vankilat. Ukrainan tapahtumien ja USA:n suorittaman menestyksekkään hallituksenvaihdoksen innostamana virolaiset ovat ilmoittaneet ryhtyvänsä värväämään Venäjä-vastaisia "kodinturvajoukkoja". Fasistiset joukot osallistuivat Virossa toisen maailmansodan aikana muualta Euroopasta tuotujen juutalaisten ja kommunistien teloituksiin virolaisten juutalaisten lisäksi. Toiminnan seurauksena Viro julistettiin juutalaisista vapaaksi maaksi. Ukrainan kansa tulee IMF-politiikan seurauksena köyhtymään ja entisestään kurjistumaan. Kurjuuden lisääntyminen lisää etnisten ja uskonnollisten ryhmien välisiä jännitteitä ja luo edellytykset fasismin voimistumiselle. Yhdysvaltojen toimet Jugoslaviassa, Irakissa, Afganistanissa, kaikkialla mihin USA on vaikutusvaltaansa suunnannut tulos on sama. Jugoslaviassa fasistissävyinen katolinen Kroatia ajoi maasta erityisesti Krajinan alueelta 250 000 ortodoksista serbiä yksityisen yhdysvaltalaisen eläkkeellä olevien kenraalien konsulttifirman avustessa Gotovinaa "Operation Stormissa". Yhdysvaltojen johtajat kiittelivät Tudjimania hyvästä työstä, tosin ei julkisesti. Toisen maailmansodan aikana kroaatit murhasivat Jasenovacin keskitysleirissä 700 000 serbiä, käyttäen kaulan katkaisuun erityistä serbileikkuria. Keskityisleirien johtajina oli usein katolisia pappeja. Koska kroatialaiset sen enempää kuin saksalaiset tai katolinen kirkkokaan eivät ole käsitelleet riittävästi fasistista menneisyyttään, vaino toistuu. Eivät saksalaiset ole tietääkseni pyytäneet serbeiltä anteeksi toisen maailmansodan aikaisia julmuuksiaan, kuten he ovat joutuneet pyytämään anteeksi juutalaisilta ja jopa romaneilta Yhdysvallat yhdistää sopivaksi katsomiaan ryhmiä valtapolitiikkansa välineiksi. Fasistit, fanaattiset muslimit sekä muut terroristiset ryhmät ovat käyttökelpoisia. Toisaalta yhteistyökumppaneiksi sopivat sellaiset yksilöt, jotka ovat ostettavissa taloudellisen hyödyn saamiseksi itselleen. He ovat valmiit pettämään maansa Yhdysvaltojen parhaaksi. Yhdysvallat sai sodan ja salaisten operaatioiden avulla Kosovosta itselleen laajan Bondsteel- sotilastukikohdan. Ukrainaan tuleva tukikohta on varmaankin Bondsteel II. Ukrainan nykyinen "pääministeri" Yatsenjuk on täysin riippuvainen siitä mitä Yhdysvallat sanoo tai tekee. Kun kosovolaisilta kysytään voisivatko he tehdä jotakin mitä Yhdysvallat ei hyväksy, vastaus on kielteinen; eivät voisi. Pristinassa on lojaliteetin ja kiitollisuuden merkiksi pystytetty suurikokoinen presidentti Clintonin patsas. Arvioisin, että Kiovaan pystytetään presidentti Obaman patsas, ehkä Victoria Nuland ja John Mc Cain ikuistettuina patsaan juurelle. Venäjä ei ole tehnyt mitään joka uhkaisi Yhdysvaltoja sotilaspoliittisesti. Venäjä on ainoastaan pyrkinyt takaamaan oman turvallisuutensa rajoillaan. Yhdysvallat ja EU haluavat tietoisesti vahingoittaa Venäjää. Valtava propagandakoneisto on valjastettu mustamaalaamaan sitä. Venäjä olisi voinut auttaa Ukrainaa selviämään taloudellisesta katastrofista lievemmin vaurioin. 2 miljoonaa ukrainalaista käy työssä Venäjällä lähettäen varoja perheelleen ja sukulaisilleen. Ukraina on venäläisten veljeskansa, jolla on paljon yhteisiä intressejä. Yhdysvalloilla ja Ukrainalla ei ole Venäjän kaltaisia kielellisiä, kulttuurisia tai taloudellisia siteitä. Yhdysvallat toimii kuin norsu posliinikaupassa tuhoten omien sotilaallisten intressiensä toteuttamiseksi kaiken. Hintana Ukrainan tulevaisuus. Kroatia ei ole hyötynyt Yhdysvaltojen ja erityisesti Saksan kanssa yhteistyössä suorittamistaan sodista omaa maataan Jugoslaviaa vastaan,nykyisestä EU- jäsenyydestään huolimatta. Sen velkataakka on moninkertainen Jugoslavian aikaan verrattuna. Sen, kroaatti-Titon avulla haltuunsa saaman, kauniin rannikon hotellit omistavat saksalaiset. Fasistiset asenteet ovat moninkertaistuneet ja köyhyys lisääntynyt. Ukrainan tulee käymään vielä Kroatiaakin huonommin, Ukrainan kansaa ei enää puolusta kukaan. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kosovo, Bondsteel II, "Kreikka-kurjuus Ukrainassa", Fasismin nousu, USA:n yksityiset armeijat, Saksan pankkien voitot, |