Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Nukkeruusunkuja 4 A 17, 00990 Helsinki
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Blogin arkisto

Ukrainan kultavarantojen siirtäminen Yhdysvaltoihin

Sunnuntai 16.3.2014 klo 15.04 - Pirkko Turpeinen-Saari

Helsingin Sanomien ja Yle:nkin Ukraina- propagandassa Yhdysvallat on loistanut poissaolollaan. Kansainvälisten tietolähteiden mukaan Yhdysvallat on jo sijoittanut 5 miljardia dollaria Ukrainan "agitaatioon" niinkuin Victoria Nuland avoimesti ilmoitti. Miksi ihmeessä Yhdysvallat on niin kiinnostunut kaukaisesta Ukrainasta, jonka sijaintia moni yhdysvaltalainen ei osaa sijoittaa kartalle.

Yhdysvallat on jo yli kymmenen vuoden ajan kuluttanut rahaa ja energiaa voidakseen laajentaa NATO:n vaikutuspiiriä Venäjän ympärille.USA on pitänyt Venäjää vihollisena riippumatta sen talousjärjestelmästä. Venäjä on este Yhdysvaltojen maailmanvallan tavoittelemisen polulla.

Voidakseen laajentaa NATO:n avulla sotilasmahtiaan, Yhdysvaltojen on saatava laajenemisen kohteena oleviin maihin NATO-myönteinen hallitus. Toimintamallina on demokratia-alihankkijan avulla luoda kontakti demokratiamielisiin uudistushaluisiin kansalaisiin.Kansalaisten todellisia epäkohtia muuttamaan halukkaiden joukkojen avulla saadaan aikaan kansanliike olojen muuttamiseksi. Koska tavoitteena on pelkästään oman maailmanvallan rakentaminen, demokratia aktivisteja käytetään ainoastaan välikappaleena USA:n omien NATO- ja infrastruktuuri tavoitteiden saavuttamiseen.

Ukraina kantaa raskasta fasismin perintöä kuten Saksakin. Ukrainan mielenosoitus prosessi nosti kärkeen kaikkein väkivaltaisimmat ja fasistisimmat voimat. Yhdysvaltojen lähetystö toimi silminnäkijöiden mukaan näiden tukikohtana.

Yhdysvallat ja EU nostivat Maidanin väkivaltaisimman joukon ehdoilla valtaan puolueet, joilla ei ollut suurta kannatusta laillisissa vaaleissa. Pääministeriksi valittiin Arseny Yatseniuk, entinen Ukrainan keskuspankin johtaja, joka oli saanut 7% kannatuksen silloin kun Janukovich valittiin presidentiksi.

Yatseniuk kävi neuvottelemassa presidentti Obaman kanssa Valkoisessa talossa viikko sitten. 7 maaliskuuta yöllä, Ukrainan aikaisemman hallituksen valtiovarainministeriön virkamiehen mukaan, Ukrainan kultavaranto siirrettiin Borispolin lentokentälle 40 laatikossa autoilla, joista oli poistettu rekisterikilvet. 15 henkilöä, mustissa univormuissa, luotiliiveissä ja konekivääreillä varustettuna lastasivat laatikot koneeseen.Kulta kuljetettiin New York Federal Reserviin.

Kyseessä on ehkä vain hyödyllinen varmuustoimenpide. Muiden valtaamiensa maiden suhteen (Irak,Libya) Yhdysvallat on confiskoinut näiden maiden kullan.Ukrainan kohdalla ei kyse ole sotilaallisesta vallankaappauksesta kuten Irakissa, Libyassa, Afganistanissa tai Somaliassa vaan eräänlainen sopivan hallituksen pystyttäminen epävirallisen väkivallan avulla vallan kaappaamiseksi vähitellen.

Valitettavasti NATO-EU-maat ovat Yhdysvaltojen politiikan jatke. Siten NATO:on kuulumattomat maat joutuvat kärsimään tästä sotilaallisen vallan politiikasta.

Helsingin Sanomien päätoimittaja ja käytännöstä päätellen koko toimitus on NATO:n takana. Siten Venäjää katsotaan NATO:n edun näkökulmasta. Yle:n A-studiossa esitetyssä Pohjoismaiden puolustusministerien keskustelussa, Norjan puolustusministeri sanoi NATO:n (ja kirjoittajan mielestä siten myös Yhdysvaltojen NATO:n johtajana),edustavan meidän (siis Pohjoismaiden) yhteisiä arvoja. Siten Venäjä on auttamattomasti ulkopuolella.

Putin on oikeassa. Kun vastassa on kansat, joiden mielet on manipuloitu NATO- silmälaseja käyttävän median avulla, ainoa mahdollisuus on mennä eteenpäin omalla valitsemallaan tiellä. Suomen media on kolmen kuukauden ajan lietsonut Venäjä- ja Putin hysteriaa ennen näkemättömällä raivokkuudella. Sen jälkeen Sanomat tiedustelee kansalaisilta pelkäävätkö he Venäjää? Eli onko oma propaganda onnistunut. Joko liitytään NATO:on ja milloin?

Suvi Turtiaisen "analyysi" 15.3. lehdessä on psykiatrin arvioimana aivopesua parhaimmillaan. Hän on "asiantuntijana" eri mieltä Kiovan tarkka-ampujista kuin ulkoministeri Paet syvällisessä tunnepitoisessa puhelussaan Catherine Ashtonin kanssa. Turtiainen kertoo myös Kiovan fasistivallan elävän vain Venäjän mediassa! Itse seuraan pääasiassa yhdysvaltalaisia ja kanadalaisia medioita, joissa Kiovan fasistivalta ja kasvava fasistivalta yleensäkin Euroopassa on koettu huolestuttavana. Gysin puheenvuoro Saksan parlamentissa pyrki herättämään saksalaiset.

Puolueeton Suomi on ainoa viitekehys, jossa meillä suomalaisilla on mahdollisuus omaan ajatteluun. Meillä on mahdollisuus pitää Venäjää ystävämaana. Meillä on mahdollisuus arvostaa Putinia tuon maan kansalaisten valitsemana presidenttinä. Se, että Hillary Clinton , käytöstapojensa mukaisesti, kutsuu Putinia Hitleriksi, ei saisi innostaa suomalaisia seuraamaan hänen käytöstapojaan. Maailmanvallan tavoittelu johtaa ylemyydentuntoon ja arroganssiin, jolla ei ole mitään tekemistä ystävyyden tai humanismin kanssa.

Helsingin Sanomat voisi tarkastella Yhdysvaltojen tavoitteita lähtökohtana kysymys:mihin USA tarvitsee lähes 150 sotilastukikohtaa ympäri maailmaa? 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yatseniuk, USA:n suorittama vallanvaihto Ukrainassa, Nuland, Helsingin Sanomien propaganda

Krimin niemimaa ja Kosovo, kansainvälisen oikeuden politisoituminen

Torstai 13.3.2014 klo 9.44 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kansainvälinen oikeus on politisoitunut jo kauan sitten vahvemman oikeudeksi, ei Venäjän vaan USA:n ja NATO:n toimesta.

Sen jälkeen kun NATO ja Venäjä 1997 allekirjoittivat keskinäisen sopimuksensa NATO hyökkäsi 1999 USA:n johdolla pommittamaan laittomasti Jugoslaviaa. Jugoslavia oli kieltäytynyt allekirjoittamasta Rambuilletin sopimuksen B-liitettä, joka olisi sallinut NATO:n ottaa haltuunsa koko Jugoslavian infrastruktuurin.

Sitä ennen NATO oli pommittanut Bosnian serbialueita, saadakseen levitettyä USA-NATO-tukikohdat myös Bosniaan.

USA:n tähtäyksenä oli saada sotilaallinen jalansija Balkanille. Infrastruktuurin saaminen omien ja liittolaisten investoijien hallintaan oli vain mainio sivutuote. Pääasialliset hyötyjät olivat NATO-USA ja NATO-Saksa.

Saatuaan miehitettyä Bosnian ja Kosovon, seuraavaksi askeleeksi tuli jo Kosovoon, Jugoslavian maaperälle perustetun USA:n valtavan Bondsteel- sotilatukikohdan maa-alueen anastaminen.

Kosovo oli vuosikaudet ollut riippuvainen vauraampien Jugoslavian osavaltioiden taloudellisista tuista. Miehitetyksi jouduttuaan se siirrettiin "kansainvälisen yhteisön" toimesta YK:n hallintaan, jossa se on vieläkin. EU hoitaa kustannuksista välittämättä oikeusjärjestelmää. Voidakseen "laillistaa" tukikohdan maa-alueen ryöstön, "kansainvälisen yhteisön" oli tuettava Kosovon parlamentin itsenäisyysjulistusta. Itsenäisyysjulistuksen teki merkittäväksi se, että ulkopuolisen oli vaikea saada selville julistiko Kosovo itsensä itsenäiseksi YK:sta vai Serbiasta. YK ainakin jatkoi siellä toimintaansa.

Yhdysvallat ja NATO -maat ovat näytelleet tätä itsenäisyysjulistuksen laillisuusnäytelmää kohta 10 vuotta. Kansainvälisen oikeuden professorien suurin osa on julkaisemassaan kirjassa pitänyt julistusta kansainvälisen lain vastaisena. USA ja NATO-maat hallitsevat kansainvälisiä tuomioistuimia siten, että sieltä voi tilata haluamansa päätöksen.

Yhdysvallat on ilmoittanut, että sen virkamiehiä tai kenraaleita ei voida haastaa kansainvälisiin tuomioistuimiin. Siten nuo tuomioistuimet tuomitsevat vain niiden maiden kansalaisia, jotka asettuvat poikkiteloin todellisten vallanhaltijoiden USA:n ja NATO:n kanssa.

Venäjä ja erityisesti presidentti Putin eivät ole sokeita. Samalla tavalla kuin Jugoslaviassa, myös Ukrainassa USA ja NATO-EU liittoutuivat kansallissosialistien ja heidän liittolaisensa Isänmaa-puolueen kanssa saadakseen aikaan vallanvaihdoksen. Sen jälkeen näytellään, että tuo itse synnytetty hallitus on demokraattinen Ukrainan hallitus.

Jos ei halua olla mukana tässä näytelmässä, on petturi. Petturi on ilonpilaaja. Petturia rangaistaan. Näin presidentti Putin on joutunut lähes ainoana puolustamaan parlamentaarista demokratiaa. USA ja EU haluavat neuvottelujen lähtökohdaksi vallankaappauksen jälkeisen tilan. Presidentti Putin vuorostaan haluaa neuvottelun lähtökohdaksi vallankaappausta edeltäneen tilan, joka oli demokraattinen ja laillinen.

On mielenkiintoista kuinka Saksan liittokansleri Merkel luovii fasismin ja demokratian välillä. Ryhtyykö hän todella kannattamaan niitä hyötyjä, joita hän arvioi vallankaappauksella yhteistyössä fasistien kanssa saavuttavansa vai palaako hän demokratian ja aidon eurooppalaisen yhteistyön polulle, jossa Venäjä on tasa-arvoinen toimija.

Suomen parlamentin Ukraina -näytelmä vaatisi oman juttunsa. Zyskowicz:illa menee puurot ja vellit sekaisin. Fasismia tukee NATO-EU eikä Putin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Zyskowicz, Merkel, Saksa, Venäjä, Krim, Kosovo, USA-johtoinen kansainvälinen oikeus, NATO-EU

EU osallistuu Ukrainassa USA:n likaisiin temppuihin

Perjantai 7.3.2014 klo 10.02 - Pirkko Turpeinen-Saari

Demokratian ja ihmisoikeuksien kannattajan on tuskallista seurata EU:n moraalisen rappion merkkejä. Yhdysvallat on ollut kuuluisa laittomista sodistaan, ihmisoikeusrikkomuksista,poliisivaltion rakentamisesta omaan maahansa, mutta vähemmän on julkisuudessa keskusteltu kaikista niistä likaisista tempuista,murhista ja kidutuksista, joissa se ansioitui pystyttäessään sotilashallituksia Etelä-Amerikkaan.Nyt EU esiintyy yhdessä USA:n rinnalla nostaen kymmeniä ukrainalaisia mielenosoittajia ja poliiseja tappaneet poliittiset voimat valtaan.

Sen sijaan, että EU:n virkamiehet ja poliitikot kertoisivat totuuden, ne peittelevät sitä välttyäkseen paljastumasta USA:n kaltaisiksi.EU perusteli tukeaan fasistispainotteiselle vallan kaapanneelle hallitukselle sillä, että ihmisten murhat ylittivät punaisen viivan. EU tiesi, viimeistään 25 helmikuuta, luultavasti alusta alkaen, että ihmisiä tappavat tarkka-ampujat olivat heidän omien kannattajiensa, luultavasti CIA:n palkkaamia.

Kun tapot Maidanilla oli suoritettu, gangsterit uhosivat siirtyvänsä nyt Itä-Ukrainaan suorittamaan siellä samat toimet kuin Kiovassakin.

Olisiko Krimin niemimaan asukkaiden tullut avata porttinsa näille gangstereille ja antaa heidän suorittaa sama väkivaltaan pohjautuva vallankaappaus myös siellä. EU:n mielestä kyllä!

Mitä sitten olisi tehty kun Kiovan kaaos ja murhat olisivat vallanneet Krimin? Olisiko EU ihmisuhreista välittämättä edelleen pysynyt kannassaan ja tukenut fasistista toimintaa siellä, missä sillä ei ollut ennestään minkäänlaista jalansijaa.

Olisiko pressidentti Putinin pitänyt rauhassa odottaa Krimin venäläisten tappamista? Montako uhria olisi sopiva luku?

EU:n ongelma on todellisuuden kollektiivinen kieltäminen. Kieltäminen on todellisuuden vakavasti muuttava psykologinen puolustusmekanismi. EU väittää presidentti Putinin kieltävän todellisuuden eli olevan irronnut todellisuudesta. Tässä tapauksessa Putinin toimet ovat estäneet verilöylyn. Mitä sen jälkeen tapahtuu edellyttäisi jokaisen tarttuvan totuuteen. Ellei totuus ole neuvottelujen lähtökohta, ei demokratiasta ja kansainvälisestä oikeudesta voi olla puhetta.

Presidentti Putin ehdotti jo ennen EU:n lähentymissopimusehdotusta yhteisiä kolmen välisiä neuvotteluja, joissa olisi otettu huomioon niin EU:n,Ukrainan kuin Venäjänkin näkökulmat. Ukraina on ollut taloudellisesti, kansallisesti, kielellisesti ja uskonnollisesti monin sitein liittynyt Venäjään. EU ei tarjonnut Ukrainalle muuta kuin talouskuria. Venäjä tarjosi monenlaisia apuneuvoja, joilla Ukrainan toipuminen olisi ollut taloudellisesti vähemmän vaurioittavaa. Janukovitsh oli korruptoitunut ja heikko, mutta hän ei ollut murhaaja. Nykyiset EU:n johtoon valitsemat henkilöt ovat sekä heikkoja, korruptoituneita että murhaajia.

Häpeän sitä, että kuulun EU:n ulkopolitiikan piiriin. On hienoa, että olen elänyt myös Kekkosen aikana. Silloin tosiasiat olivat kaiken päätöksenteon lähtökohtana. Ihmiset saattoivat omilla tunteillaan ja omalla oikeustajullaan peilata tehtäviä ratkaisuja. Saattoi olla eri mieltä, mutta ei tarvinnut vaurioittaa mielenterveyttään.

Nyt Cathrine Ashton toivoi ulkoministeri Paetin puhelun aikana, että Alueiden puolueen edustajat laskisivat kukkia Maidanin uhreille ikäänkuin sovituksena ja tullakseen hyväksytyiksi. Siis fasistien hyökkäysten uhrien tulisi uhriuttaa itsensä ansaitakseen EU:n hyväksynnän.

Samalla tavalla EU vaati Serbian parlamenttia pyytämään anteeksi "Srebrenican kansanmurhaa" edellytyksenä EU lähentymiseen. USA ja EU ovat estäneet Srebrenican tapahtumien objektiivisen tutkinnan (kuinka moni kaatui taisteluissa, kuinka moni teloitettiin kuinka monta serbiä kaatui, kuinka monta muslimia) Propaganda ylivoima on ollut USA:lla. Serbit olivat Jugoslavian hajottamisen uhreja. Uhrien edellytetään pyytämään anteeksi asioita, jotka ovat USA:n ja EU:n aiheuttamia.

USA:n globaali vallan tavoittelu edellyttää kokonaisten kansakuntien identiteettien murtamista. Aivankuin koulukiusatun pitäisi pyytä anteeksi kiusaajaltaan ja niiltä, jotka hiljaisesti antavat kiusaamisen tapahtua. Psykiatrina en voi hyväksyä sitä, että EU on omissa valtapyrkimyksissään tällaisessa mukana.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: totuus ja EU, USA, likaiset temput, Venäjä, Putin, tarkka-ampujat, hallituksen vaihdos

EU:lla on Ukrainassa totuuden kohtaamisen paikka.

Torstai 6.3.2014 klo 10.20 - Pirkko Turpeinen-Saari

Edward Snowden paljasti pienen osan USA:n valheiden ja salaisen vallan verkkoa. Viron ulkoministeri Paetin ja EU:n ulkoministeri Cathrine Ashtonin nauhoitettu puhelu paljasti koko EU:n ja USA:n suorittaman Ukrainan hallituksenvaihto projektin likaisen puolen.

 Nyt tiedetään varmuudella  paitsi se, että Maidanin väkivaltaisen vallankäytön johtoon nousi neljäkymmentä osin Israelissa koulutuksensa saanutta sotilasta myös se, että katoilla niin poliiseja kuin mielenosoittajiakin ampuneet tarkka-ampujat olivat opposition palkkaamia. Suuri osa mielenosoittajia on tiennyt tämän koko ajan.

Kuunnellessani nauhoitettua puhelua en voinut olla psykiatrina panematta merkille keskustelijoiden välistä eroa. Viron ulkoministeri oli kypsällä tavalla vakava, selkeästi huolestunut Ukrainassa nyt kehittyneestä tilanteesta. Catherine Ashton sen sijaan oli välttelevä, kyynisempi ja ikäänkuin puolsi asioiden kehittymistä siihen suuntaan kuin ne ovat nyt mennäkseen. Toisin sanoen tarkka-ampujat tilanneet, USA:n ja EU:n tukemat gangsterit voivat rauhassa jatkaa hallitsemistaan.

Tilanne on kuin Bosnian kopio. Islamilaista tasavaltaa perustamaan pyrkineet terroristit, jotka saivat USA:lta ja NATO- mailta taloudellista-, sotilaallista- ja mediatukea pudottivat räjähteitä kansan täyttämälle torille, jossa kymmeniä kuoli. Siitä terroristijoukot syyttivät serbejä provosoidakssen NATO:n pommittamaan serbialueita.Kyseessä oli kyyninen USA:ta tukevien maiden ja valtaan pyrkivien islamistien välinen sovittu terroriteko.Serbialueita pommitettiin,mutta ei tullut islamilaista valtiota. Tuli kuitenkin USA:n sotilastukikohta. Terroristeja käytettiin välineenä.

Ukrainan tilanteessa kukin USA:ta tukeva osapuoli näyttelee sovittua rooliaan ja projisioi vihansa Venäjään ja presidentti Putiniin. NATO näyttelee ikäänkuin kyseessä olisi sotilaallinen uhka Venäjän taholta. Suomen media nostaa keskusteluun NATO-jäsenyyttä ja valmiustilan nostoa SUOMESSA!! Ulkoministerit ja pääministerit pitävät palaverejaan. Kaikki tietävät, että EU ja USA ovat demokratian vastaisella puolella, mutta niin ne ovat Syyriassakin. USA ja monet EU-maat kouluttavat terroristeja Jordaniassa, rahoittavat asehankintoja USA:sta Saudi Arabiaan ja sieltä Syyriaan pitkittäen syyrialaisten kärsimyksiä. Kyynisistä asenteistaan johtuen USA ja sen EU liittolaiset näyttelevät tässäkin ennalta määrättyjä roolejaan. Tosiasioilla ei ole väliä.

Palestiinalaiset kitukoon avovankilassaan.USA ja EU tukevat Israelia!

Harva median edustaja tai poliitikko on kiinnostunut totuudesta. Hämmästyttävää kyllä myös tavalliset ukrainalaiset kaipaavat ensi sijassa totuutta

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Paet, Ashton, Maidanin tarkka-ampujat, USA, EU, NATO, media

Ukrainassa ei ole kysymys kielestä vaan kansallissosialismista

Keskiviikko 5.3.2014 klo 10.15 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen media välttää kirjoittamasta siitä, mikä on Ukrainassa oleellista. Kyse ei ole venäjänkielestä tai venäjänkielisistä vaan fasismista.

Venäjänkielisten oikeuksien kieltäminen ensimmäisenä vallankaapanneen opposition toimena oli ilmentymä tuon opposition keskeisen osan fasistisesta ajatusmaailmasta. Uusi hallitus valitsi armeijan, poliisin,oikeuslaitoksen ja kansallisen turvallisuuden sihteeristön vastuuhenkilöksi Andriy Parubiyn,joka on Neo-natsi kansallissosialistisen puolueen perustajia. Puolue nimettiin myöhemmin Svoboda-Vapauspuolueeksi.Sihteeristö on suoraan presidentin alainen. Neo-natsipuolueen jäsen Oleh Makhnitsky valittiin Ukrainan yleiseksi syyttäjäksi. Yegor Sobolev valittiin "Puhdistus komitean" puheenjohtajaksi. Komitean tehtävänä on puhdistaa Alueiden puolueen edustajia julkisesta elämästä. Toisin sanoen organisoida noitavaino kaikkia neo-natsihallituksen vastustajia vastaan.

USA ja EU ovat nostaneet väkivaltaisella vallankaappauksella valtaan voimia, joiden noususta EU on ollut huolissaan EU:n jäsenmaissa. Venäjän presidentillä Vladimir Putinilla ja Venäjän kansalla ylipäänsä on karuja kokemuksia Natsi-Saksan toimista. Presidentti Putinilla henkilökohtaisesti hänen vanhemman veljensä kuoltua nälkään Leningradin piirityksen aikana.

On historian ivaa, että Natsi-Saksan jälkeläiset ovat nyt yhdysvaltalaisten kanssa nostamassa fasistista vallankäyttöä Eurooppalaisen maan hallitukseen. Yhdysvallat taisteli Natsi-Saksaa vastaan toisessa maailmansodassa. Nyt itse rotusyrjinnästä kärsinyt presidentti Obama on nostamassa rajua syrjintään perustuvaa maailmankuvaa edustavia henkilöitä valtaan maassa, jossa Yhdysvalloilla ei pitäisi olla mitään asiaa.

Suomen median taso on todella valitettava. Samalla on todettava, että valtiojohto ei ole antanut medialle mitään eväitä käsitellä Ukrainaa tiedostavalla tavalla. Jos johtavat poliitikot eivät pysty erittelemään mistä on kysymys, ei voi odottaa, että pinnallinen sensaationhakuinen media sen tekisi. Yhä ymmärrettävämmäksi myös tulee se, että Suomella ei ollut mitään itsenäistä kantaa myöskään silloin kun USA ja Saksa hajoittivat Jugoslaviaa.

Suomi EU:n jäsenenä on sekaantunut vallankäyttöön, jossa se ei voi olla rehellinen. Se peittää sen tosiasian, että väkivaltainen vallankaappaus oli huolellisesti suunniteltu ja sen johdossa oli 40 kommandokoulutuksen (Haaretz-lehden mukaan Israelissa koulutettuja) saanutta taistelijaa. Kuolonuhrien tappajista ei ole perusteltua tietoa.

Viralliset EU- tahot pimittävät tietoa ja levittävät propagandaa. On helppoa projisioida se paha, mitä itsestään ei voi paljastaa, toisiin, tässä tapauksessa presidentti Putiniin. Samaan aikaan kun neo-fasistit uhkailevat parlamentin, kunnanvaltuustojen ja muiden hallinnollisten elimien viranhaltijoita, Kiovan hallitus ei ota asian tilasta mitään vastuuta.

Osa suomalaisista poliitikoista näyttää ottaneen venäläiset ja presidentti Putinin noitavainonsa kohteeksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen valtiojohto, Kiovan"hallitus", kansallissosialistit, neofasistit, USA, EU, Putin, media

Ukraina-näytelmä on farssi

Tiistai 4.3.2014 klo 9.50 - Pirkko Turpeinen-Saari

Ukrainan tapahtumien kulku antaa farssin aineksia ellei siinä leikittäisi ihmisten turvallisuudella ja hengissäpysymisellä.Media pullistelee poliitikkojen puolitotuuksia, suoranaisia valheita ja tietämättömyyttä.

Katsoin 3.3. A-studion ministerien Pekka Haaviston ja Carl Haglundin haastattelua. Mietin siinä, miksi poliitikot valehtelevat tai puhuvat puolitotuuksia? Poliitikot haluavat tulla uudelleen valituiksi ja toimittajat ehkä ajattelevat olevansa tulevaisuuden poliitikkoja.

Poliitikot eivät ole paljastaneet, että EU:n ja Ukrainan lähentymissopimus sisälsi sekä sotilaallisia että kaupallisia tavoitteita. Konkurssitilassa olevan Ukrainan presidentti havaitsi loppusuoralla, että Ukraina ei tule selviämään taloudellisesti sopimuksen velvotteista. Talous olisi tullut sopeuttaa IMF:n talouskuriin, jolloin kaasun hintaa ei enää olisi voinut subventoida kansalaisille edulliseksi. Presidentti ei nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin turvautua Kiinaan ja Venäjään saadakseen lainaa ja lisäaikaa talouden vähittäiseen kuntoon saattamiseen shokkihoidon asemasta.

Yhdysvallat on ajanut Ukrainan liittymistä NATO:on jo vuosikymmenien ajan. EU:n lähentymisporkkana on ollut Yhdysvalloille liian hidas väylä koska USA on käyttänyt miljardeja agitoidakseen Ukrainaa liittoutumaan.USA:n ensisijainen tavoite on NATO-liittolaisuus osana USA:n globaalia maailmanvaltaa.

USA:n indoktrinoimat värivallankumoukset ovat tuottaneet korruptoituneita poliitikkoja valtaan, joilla ei ole ollut pysyvää kansan kannatusta.Enää pelkät rauhanomaiset mielenosoitukset eivät toteuttaneet USA:n tavotteita siitä huolimatta, että monet USA:n poliitikot, diplomaatit ja jopa apulaisulkoministeri ovat käyneet yllyttämässä joukkojaan.

Kiovan mielenosoittajien joukossa nousi esiin aseellisia toimijoita, joiden johdossa oli 40 hengen sotilaallisen koulutuksen saaneita miehiä ja naisia johtajanaan Israelilaisen Haarez lehden mukaan Israelissa koulutettuja kommandojoukkoja.

Pekka Haavisto totesi Ukrainan turvallisuusjoukkojen käyttäneen "murhaavaa voimaa" mutta hän vaikeni 12 kuolleesta ja useasta sadasta haavoittuneesta poliisista, joiden vammat ovat syntyneet ilmeisesti "ei murhaavasta" voimasta!

Haavisto on varmaan myös unohtanut, että Jugoslavian hajottamissotien yhteydessä Kroatiassa valtaan nostettu fasistinen presidentti Tudjiman ensimmäisenä valtaantulonsa jälkeisenä tehtävänä poisti maansa serbivähemmistöltä tasaveroisen kansalaisuuden uudessa perustuslaissa. Sen jälkeen hän presidentti Clintonin toimittamilla aseilla ja kymmenen eläkkeellä olevan yhdysvaltalaisen kenraalin johdolla ajoi 250.000 serbiä ikiaikaisilta asuinsijoiltaan Kroatian rajojen ulkopuolelle, tappaen heistä tuhansia.Tämä "Operation storm" ei ole unohtunut venäläisiltä, joiden oikeustaju on erilainen kuin maailmanvaltaa ja hallituksen vaihdoksia tavoittelevan USA:n ja sen EU-liittolaisten.

Julkisuudessa jokainen näyttää voivan valita haluamansa osatotuuden ja ilmaista julkisesti rasistisen suhtautumisensa venäläisiin. Sen sijaan miljoonia ihmisiä Irakissa ja Afganistanissa tappaneet USA ja monet EU:n NATO-maat voivat rauhassa esittää uhkauksiaan Venäjälle tämän ollessa pakotettu ottamaan kansalaistensa suojeluvastuun fasistisesti ajattelevia ja toimivia aeellisia joukkioita vastaan.

Ukrainan laiton hallitus on saanut EU:n ja Yhdysvaltojen tuen.Saksan, Ranskan ja Puolan ulkoministerit yhdessä presidentti Janukovichin kanssa allekirjoittivat sopimuksen Ukrainan rauhanomaisesta kehityksestä. Saksa,Ranska ja Puola ovat heittäneet sopimuspaperin roskakoriin, valinneet konfrontaation tien ja tukeneet itse itsensä valtaan nostaneita entisiä oppositiopoliitikkoja. Nyt ne syyttävät Venäjää.

Ukrainan nykyinen "presidentti" Turchinov on Wikileksin tietojen mukaan Ukrainan SBU:n johtajana auttanut tuhoamaan papereita, jotka todistivat Julia Timoshenkon yhteydet järjestäytyneeseen rikollisuuteen. "Pääministeri" Yatseniuk pyrki presidentiksi, mutta sai vaaleissa vain 7% kannatuksen. Miksi Suomi tukee moista sakkia.

Suomi on kaulaansa myöten osa Yhdysvaltojen globaalia valtarakennetta. Suomalaiset poliitikot eivät pysty suhtautumaan asioihin rehellisesti koska he ovat olleet niin monessa epdemokraattisessa, ellei rikollisessa toiminnassa mukana. Jugoslavian hajotussotien kauhut ovat elävänä mielissä niillä, jotka ne joutuivat kokemaan. Tuohon sotaan liittyvät rakenteelliset mekanismit, propaganda mukaan luettuna, toistuvat Ukrainan ympärillä.

USA:n ja Saksan ensisijaiset tavoitteet ovat valtapoliittisia ja taloudellisia. Eri toimijoiden puheenvuorot, joita esitellään mediassa, vastaavat kunkin omia taloudellisia intressejä. Sanomalehdet kuuntelevat rahoittajiaan. Toimittajat kuuntelevat poliittista vakaumustaan. Yleisradion luulisi katsovan voivansa esittää venäläisten poliitikkojen kuten ulkoministeri Lavrovin ja presidentti Putinin puheenvuoroja leikkaamattomina ja ilman tulkintaa, niin, että katsoja ja kuulija voivat itse vetää johtopäätöksiä.Mutta ei.Primaaritietoa ei saa suomalaisista tiedotusvälineistä.

Jugoslavian hajotussotien aikana asuin Belgiassa ja nautin sanomalehdestä, joka julkaisi mm presidentti Milosevichin parlamenttipuheet ja Rambuilletin rauhansopimukset B-liitteineen kokonaisuudessaan. Seurasin kauhulla suomalaisten poliitikkojen toimia, kuinka harhaisilta ne tuntuivat Ainoastaan presidentti Koivisto tuntui olevan tolkussaan.

Nyt ymmärrän, että tämä tolkun puute on rakenteellista. Ei haluta olla perillä asioista. Halutaan asioiden olevan niinkuin luullaan niiden olevan tai toivotaan niiden olevan. Itse olen lukenut ja kuullut järkevimmät puheenvuorot Venäjän ulkoministeri Lavrovin ja presidentti Putinin suusta. Presidentti Putinin puheenvuoro New York Timesissa sekä se kuinka hän pelasti Syyrian Obaman pommituksilta ovat tyylikkäitä saavutuksia. Monen yhdysvaltalaisenkin kommentoijan mukaan ulkoministeri Lavrov hakkaa mennen tullen USA:n johtavat poliitikot tasapainoisuudellaan ja viisaudellaan.

Suomen median kannattaisi kerrankin pysähtyä ja kuunnella sen sijaan, että median täyttää toimittajien omat mielipiteet ja tulkinnat. Kaipaan todella viisasta syvällisesti rauhantahtoista Urho Kekkosta.Tosiasioiden tunnustaminen oli hänestä ensisijaista. Nyt valhe voittaa tosiasiat mennen tullen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukraina-farssi, Haavisto, Jugoslavia, valehtelevat poliitikot, NATO-EU:n ja USA:n valtapolitiikka, mediapeli

USA:n, EU:n ja median vastuu Ukrainan kaaoksesta

Lauantai 22.2.2014 klo 19.08 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yhdysvaltojen apulaisulkoministeri Victoria Nuland totesi National Press Clubissa Washingtonissa 13.joulukuuta, että Yhdysvallat on sijoittanut 5 miljardia agitaatioon Ukrainassa. Mitä siihen kuuluu? Paitsi sopivien ryhmien "demokratiakasvatusta", myös työttömien ja opiskelijoiden maksamista osoittamaan kuukausikaupalla mieltään, bussikuljetuksia, varustuksia, lentolehtisiä ja ohjeita.Muuten tuskin köyhät Ukrainalaiset voisivat matkustaa Kiovaan kauas kotiseudultaan.

Agitaation tarkoituksena on destabiloida Ukrainaa, jotta Yhdysvaltojen olisi helpompi vallata rämettynyttä infrastruktuuria itselleen. Ryöstöä kutsutaan demokratiaksi.Mielenosoituksissa jaetut, valokuvassa näkemäni lentolehtiset, ovat identtisiä niiden lentolehtisten kanssa, joita Yhdysvaltojen rahoittamat "kansalaisjärjestöt" rahoittivat Belgradissa Milosevichin kaatamiseksi.

Saksan intressit ovat pitkään olleet Yhdysvaltojen kanssa samansuuntaisia. Saksalaiset pankit osallistuivat Yhdysvaltojen asuntolainaprojektiin hyötyen siitä. Saksa osallistui intensiivisesti Jugoslavian hajoittamiseen, omaa taloudellista hyötyään etsien, Yhdysvaltojen rinnalla. Juuri Saksan ulkoministeri ja Yhdysvaltojen presidentti Clinton keksivät, että yhteiskuntansa demokratiaa, yhtenäisyyttä ja etnistä tasa-arvoa puolustavat serbit kannattaa leimata syyllisiksi sotaan ja perustaa heidän "sotarikoksiensa" tuomitsemista varten oma tribunaali. Tässä tribunaalissa syyttäjät, todistajat ja tuomarit ovat Yhdysvaltojen maksamia tai sen vaikutusvallan tai lojaliteetin alaisia henkilöitä. Varsinaiset syylliset, eli presidentti Clintonin tukemat fasistit, nostettiin uhreiksi.Kukaan ei tiettävästi syytä Clintonia, päinvastoin hänelle on pystytetty patsas Kosovoon.

Sama toistuu nyt Ukrainassa. EU ei ole selostanut lähentymisprosessin sisältöä ja merkitystä, itseasiassa vahingollisuutta, Ukrainalle.Tällä kieltäytymisellään se uppiniskaisesti tukee äärioikeistoa. Maltillisempi oppositio ei saisi demokraattisin menettelyin tahtoaan läpi.Oppositio tukeutuu fasisteihin. Sekä EU että USA turvautuvat myös äärioikeiston fasistisiin elementteihin juuri kuten Jugoslaviassa. USA:n ei tarvitse peitellä osallistumistaan Ukrainan destabilointiin, neokonservatiivi Nuland kokee voivansa tehdä sen julkisesti. Carl Bild tukee vahvasti Yhdysvaltojen toimia, syyttämällä yksinomaan, liiankin varovaista, Janukovichia, väkivallasta. Mikä EU:n jäsenmaa sietäisi pääkaupunkinsa keskustan tuhoamista, virastojen valtausta ja virkavallan vastustamista ja tappamista.Demokratia ei alistu minkäänlaiseen väkivaltaan.

Media myötäilee ns läntisiä uutistoimistoja ja paikalla olevat toimittajat eivät ole kiinnostuneita taustoista. Suomen yleisradion Marja Manninen sanoi verilöylyn keskellä ihailevansa mielenosoittajien sitkeyttä!Aseistettujen, jo 12 poliisia murhanneiden mielenosoittajien sitkeyttä.Samaan aikaan useat johtavat poliitikot pitivät sentään mielenosoitusten lopettamista kaikkein ensisijaisimpana tehtävänä. Krimin autonomisen tasavallan julkilausumassa jo kauan sitten edellytettiin, että presidentti Janukovich lopettaa anarkian.

Yhdysvaltojen ja EU:n vastuu väkivallan eskaloitumisesta, omalta osaltaan, on tilannetta seuraavalle ilmeinen. Venäjä- vihakaan ei saisi estää näkemästä, että Ukraina ei ole Venäjä eikä sitä, että osa Ukrainalaisten identiteetistä liittyy Venäjä-yhteyteen positiivisella tavalla.

Ukrainan tapahtumat antavat mallin sydän-Euroopan fasistisille liikkeille. Pelkään, että nyky-EU leikkii tulella.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Marja Manninen, USA:n agitaatio Ukrainassa, Victoria Nuland, Carl Bild, EU:n tuki fasisteille, median tuki fasisteille

A-studio:Talkin mahalasku Ukrainasta

Perjantai 31.1.2014 klo 12.03 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kuinka tietämätön toimittaja saa olla vetäessään kansainvälispoliittista ajankohtaisohjelmaa??A-studion keskustelu oli tietämätöntä taivastelua ja käsittämätöntä asioiden sotkemista. Edes ulkoministeri Tuomiojan asialliset näkökohdat eivät pystyneet pelastamaan tilannetta.Terho jäi odottavalle kannalle.

Toimittajaa ei ihmetyttänyt se, että NATO:n pääsihteeri oli juuri edellisenä päivänä todennut, että Ukrainan lähentymissopimus EU:n kanssa olisi ollut merkittävä lisä Euro-Atlanttiseen turvallisuuteen. Toimittaja ei myöskään ihmetellyt, miksi Yhdysvaltojen eturivin vaikuttajat ovat käyneet tukemassa mielenosoittajia ja ulkoministeri Kerry aikoo tavata heidän johtajiaan Saksassa.

Toimittaja ei tiennyt, että Yhdysvallat on jo vuodesta 1983 lähtien CIA:n miedommalla versiona National Endowment for Democracylla pyrkinyt vaikuttamaan entisen Neuvostoliiton eri osien lähentämiseen NATO:oon ja globaalin talouden osiksi. Toimittaja ei käsitä, että Ukrainaan pyritään sovittamaan samoja toimenpiteitä, joilla Jugoslavia hajotettiin ja ajettiin sisällissotaan. Ensin hajotetaan talous ja omavarainen maanviljelys- ja teollisuustuotanto. Hankitaan Yhdysvaltojen lahjomat poliitikot tukemaan IMF:n Maailmanpankin suunnittelemaa talouden "tervehdyttämistä" romahduksen kautta.

Ukrainan entinen keskuspankin johtaja ja myöhemmin päämisteri Justchenko toimi eräänä tällaisena Yhdysvaltojen nukkena. Hän osallistui v 1994 talouden "shokkihoitoon". Leivän hinta kohosi yhdessä yössä 300 prosentilla, sähkön hinta 600%, joukkoliikenne 900% ja elintaso romahti, aivan kuten Jugoslaviassa Yhdysvaltojen ja Maailmanpankin irtisanoessa Jugoslavian lainat yht'äkkisellä päätöksellä.

Ukraina tunnetaan viljavainioistaan ja raskaasta teollisuudestaan. USA:n ja IMF:n kanssa tehdyn taloussopimuksen seurauksena Ukrainaan alettiin dumpata Yhdysvaltalaista ylijäämäviljaa, jonka seuraukset olivat samat kuin missä tahansa kehitysmaassa. Viljantuotanto Ukrainassa laski 45%.

Yhdysvaltojen kouristuksenomaisen tarpeen saada Ukraina kokonaan omaan valtaansa on ymmärrettävissä käyttämällä dokumenttiohjaaja Rainer Vossin vertausta taloudellisesta keinottelusta addiktiona, sairautena. Yhdysvaltojen 1%:lle addiktio rahaan ja valtaan  on peliriippuvuuttakin pahempi addiktiosairauden muoto. Jos sen käsittää voi myös ymmärtää USA:n väkivaltaistenkin  toimien logiikan.Tämä itsekäs sairaus on humanismin ja solidaarisuuden vastakohta.

 USA on vuosikymmenten ajan sijoittanut rahaa, vaikutusvaltaa, värivallankumousta ja propagandaa Ukrainaan hankkien oikeistolaista EU-politiikkaa ajavan EU:n rinnalleen.Tältä pohjalta on ymmärrettävää, että konkurssinkin uhalla Ukrainan "olisi tullut" liittyä USA:n ja Euroopan rahamaailman havittelemaan kauppayhteisöön. Peruuttaminen viime hetkellä oli kuin alkoholistilta ottaisi pullon suusta, ennen kipeästi kaivattua naukkua.

Venäjän asenne on turvallisuuspoliittisesti ymmärrettävä. Yhdysvaltojen rahamaailmaa edustavat oikeistolaiset poliitikot pitävät Venäjää päävihollisena. Ne haluavat saartaa Venäjän NATO-mailla. Kysyä voikin kumman maan kultturi, kieli ja uskonto on lähempänä Ukrainaa, Venäjän vai Yhdysvaltojen.Kuinka mielekäs globaalin vallan etuja puolustava NATO on Ukrainalle?

Addiktion tyydyttäminen johti Jugoslaviassa Yhdysvaltojen fasististen liittolaisten salaiseen aseistamiseen sisällissodan synnyttämiseksi ja hallituksen ja yhteiskuntajärjestelmän vaihtamiseksi. Toistaiseksi Ukrainassa mielenosoittajille on annettu vähemmän tulivoimaa, mutta tavoite on sama.Tuki äärioikealle jopa fasistisille liikkeille on tullut USA:sta ja Saksasta.

Jugoslavialaisilla ei ollut varaa ostaa romahdutettua infrastruktuuriaan vaan yritykset jouduttiin myymään pilkkahintaan ylikansallisille sijoittajille. Suuri osa lehdistöä ja TV-asemia on nyt ylikansallisilla yhtiöillä, jotka tulkitsevat sodankin kulkua totuuden vastaisesti. Jugoslavian jäännösvaltiot kuulevat omista tiedotusvälineistään "lännen" tulkinnan omista prosesseistaan ja historiastaan.

Kun Jugoslavia aikoi haastaa NATO:n kansainväliseen tuomioistuimeen laittoman sodan aloittamisesta, sille todettiin, että se ei voi tehdä sitä, koska ei ole rajojen muututtua enää YK:n jäsen. Siis YK:n perustajavaltion jäännös ei ollut enää jäsen. 

Tämä osoittaa minkälaista mielivaltaa kansainvälisessä politiikassa USA-johtoisen NATO:n politiikkaan liittyminen merkitsee. Jugoslavian kohtalo tulee olemaan Ukrainankin kohtalo, ellei Euroopan unionin vaaleissa tapahdu jyrkkää käännöstä demokratian ja rauhanomaisen yhteistyön suuntaan. 

1 kommentti . Avainsanat: Jan Andersson, Tuomioja, Terho, A-studion toimittajan tiedot, Ukrainan talouskriisi, Jugoslavia, USA, NED, IMF, CIA, NATO

Ukraina ja Venäjä - Helsingin Sanomien huima ohilaukaus

Tiistai 21.1.2014 klo 12.23 - Pirkko Turpeinen-Saari

Helsingin Sanomat esittää 21 tammikuuta pääkirjoituksessaan ja Olli Kivisen kolumnissa harhaanjohtavan katsauksen Venäjän ja Ukrainan todellisuuteen.

Venäjä ja Ukraina eivät elä tyhjiössä vaan maailmanpolitiikan kokonaisuuden viitekehyksessä sekä historiallisten prosessien osana.

Yhdysvallat tavoittelee julkisen strategiansa pohjalta maailmanvaltaa, eikä se anna minkään estää tuota tavoittelua. Presidentti Obaman aikana Yhdysvaltojen salaiset sotilaalliset operaatiot toimivat jo 134 ssä maassa. Bushin presidenttikauteen verrattuna lisäys on 123 prosenttia. Useat sotilastukikohdat ovat Euroopassa. Pelkästään Italian tukikohdat maksavat 600 milj euroa vuodessa. Tuoreet saavutukset ovat valtava Bondsteel-tukikohta Kosovossa, jonka maapohja saavutettiin sodalla yhteistyössä NATO:n kanssa, samoin tukikohta Tuzlassa Bosniassa.

Strategiaan kuuluvat hallituksen vaihdokset ja yhteiskuntajärjestelmän muutokset (Jugoslavia, Jemen, Libya, Syyria).  Tavoitteena on sotilaallisen läsnäolon saavuttaminen sekä infrastruktuurin saaminen omien ylikansallisten sijoittajien haltuun. Talouden romahduttamisen seurauksena kansalaisyhteiskunta saatetaan alamaiseen asemaan kuten siirtomaissa aikanaan.

Oikeistolaista politiikkaa harjoittavan EU:n tavoitteet ovat olleet yhteneväiset USA:n tavoitteiden kanssa.

Helsingin Sanomat muun median ohella paheksui muutaman anarkistin tihutöitä Tampereella itsenäisyyspäivänä. Nyt se nostaa 2 kuukautta Kiovan keskustan lamauttaneen neofasistien väkivaltaisen mielenosoituksen ihailunsa kohteeksi. HeSa ei ihmettele miksi Yhdysvaltojen ex-edustaja NATO:ssa - nykyinen apulaisulkoministeri Nuland kävi jakamassa piparkakkuja mielenosoittajille, miksi Saksan Adenauer-säätiön tukema nyrkkeilijä pyytää Yhdysvaltoja asettamaan Ukrainalle talouspakotteita. Onko talouspakotteiden anominen isänmaallisuutta vai destruktiivisuutta- tuhon pyytämistä.

Trans-Atlanttisten suhteiden saarnamies Olli Kivinen ei näe Venäjän todellisuutta. Häntä ilmeisesti harmittaa, että Venäjä on itsetunnoltaan vahva, itsenäinen kansainvälinen toimija, joka tukeutuu kansainvälisiin oikeusnormeihin.

Venäjä pyrkii takaamaan itselleen ja lähivaltioilleen itsenäisen ajattelun ja toimimisen mahdollisuuden Yhdysvaltojen maailmanvaltapyrkimysten aikana. Yhdysvaltojen globaali, kaiken ja kaikki kattava vakoilu ja propaganda on jo riistänyt meiltä ajattelun vapauden. Jotta ajattelu ja kansalaisyhteiskunta voisi toimia totuuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta, tulisi toiminnan perustua oikeaan tietoon. Itsenäinen toimiminen edellyttää taloudellista itsenäisyyttä, oli sitten kysymys yksilöstä tai yhteiskunnasta.

Kiina ja Venäjä tarjosivat taloudellista apua Ukrainalle hädän hetkellä 8+11 miljardia. Sitä EU tai USA ei tarjonnut. Sen sijaan ne uhkaavat talouspakotteilla kun Ukrainan hallitus pyrkii lopettamaan anarkian. Suomessa muistetaan Lapuan aika 1930- luvulla, jolloin armeija, suojeluskunnat ja hallitus pyrittiin saamaan anarkian panttivangeiksi ja lähes ainoana demokratiaa ja oikeusvaltiota edustanut entinen presidentti Ståhlberg kyydittiin itärajalle. Ukrainalla on nyt oma Lapuan aikansa, johon se tarvitsee demokraattista Eurooppaa tuekseen, oikeistolaisen Euroopan ja USA:n sijaan.

Demokratia edellyttää Ukrainan hallituksen tukemista sen pyrkiessä saamaan talouden hallintaansa ja anarkian loppumaan. USA ja nyky-EU voisivat rauhassa odottaa seuraavia vaaleja ja kansan tahtoa Ukrainan kehityksestä. Ukrainan oikeudenmukainen kohtelu edellyttää EU:n muuttumista ylikansallisten yhtiöiden vallan palvelijasta kansalaisten ja demokratian ehdoilla toimivaksi, rauhaa ja yhteistyötä rakastavaksi yhteisöksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukraina, Venäjä, Helsingin Sanomat, USA:n maailmanvalta, uusfasismi, anarkia

Miksi EU ja USA provosoivat sisällissotaa Ukrainaan

Keskiviikko 1.1.2014 klo 14.22 - Pirkko Turpeinen-Saari

Glenn Greenwald kertoi hiljattain Hampurissa pitämässään puheessa, kuinka Edward Snowdenin raporttien ensimmäinen paljastus oli se, että johtajat ja viranomaiset valehtelevat. Se ei kuitenkaan ollut pahinta, vaan se kuinka media myötäilee tätä valehtelua.

Ukrainan mielenosoitukset ovat olleet eräs viime kuukauden raportoiduimpia tapahtahtumia. Kuitenkin tärkeämpää kuin se, mitä raportoidaan, on se, mitä ei raportoida.

Suomenkielisissä tiedotusvälineissä ei ole ollut sanaakaan EU-Ukraina-lähentymissopimuksen sisällöstä. Sen sijaan toimittajat ovat kuvanneet tapahtumat demokratian riemuvoitoksi!

Tosiasiassa kyse on Ukrainan saamisesta osaksi Yhdysvaltojen ja NATO:n hegemoniaa, EU:n välityksellä. EU toimii ikäänkuin sievänä satuolentona, joka tarjoaa Ukrainalle hyvinvointia ja viisumivapautta, mutta viitan sisällä onkin susihukkanen, jonka hampaissa Ukraina joutuisi sitoutumaan taloudelliseen kurjistumiseen ja sotilaalliseen liittoon Yhdysvaltojen, NATO:n ja EU:n sotilaallisen osion kanssa.

Ukraina-EU integraatiosopimuksen ensimmäiset artiklat ovat puhtaasti sotilaallisia. EU tietää, että Ukrainan parlamentti on äänestänyt 226 äänellä NATO-ratkaisua vastaan. Silti USA ja NATO-liittolaisuus sisältyvät integraatiosopimukseen.

Jo 1997 Brzezinski kirjassaan "The Grand Chessboard" kuvasi kuinka keskeistä Yhdysvaltojen globaalin vallan rakentamisessa on kohdemaiden eliitteihin kuuluvien henkilöiden sitouttaminen yhteistyöhön. Jo Neuvostoliittoa hajoitettaessa Yhdysvaltojen presidentti oli yhteydessä opportunistiseen Boris Jeltsiniin, ennen ratkaisevaa hajoitusta merkitsevää kokousta Ukrainan ja Valkovenäjän johtajien kanssa Belovezissa. Samaa sitouttamista harrastettiin Jugoslavian hajottamisprosessissa ja nyt Ukrainassa.

Mikä mielenkiintoisinta, niin Jugoslaviassa kuin Ukrainassa Lännen yhteistyökumppaneiksi löytyi fasisteja. Jugoslaviassa presidentti Clintonin salaisen aseavun ja Yhdysvaltalaisten kenraalien sotilaallisen johtamisen saajiksi löytyi  Bosnian Alija Izetbegovich, fasistisen Tikarit järjestön jäsen, toisen maailmansodan aikana. Hän laati Islamilaisen julistuksen1970. Siinä julistettiin että paras serbi on kuollut serbi. Kroatian presidentti Tudjiman muutti perustuslaissa serbit toisen luokan kansalaisiksi ja ajoi Yhdysvaltalaisten kenraalien johdolla serbit pois ikiaikaisilta asuinsijoiltaan Kroatiasta. Nyt Ukrainassa EU:n liittolaiset äärioikeistolaiset fasistien perilliset mellakoivat demokraattisesti valittua presidenttiä vastaan.Jugoslavian esimerkki osoittaa, kuinka sisällissota ei ole EU:n ja USA:n laskelmissa poissuljettua.

Jo Neuvostoliittoa hajoitettaessa Ukrainan oletettiin siirtyvän nopeasti NATO:n vaikutuspiiriin. Globaali vakoilu, eliittiin vaikuttaminen eikä "demokratiakasvatus" ole saanut ukrainalaisia puolelleen. Taloudellisen katastrofin uhatessa Ukrainan presidentti sai Kiinalta 8 miljardin euron lainan ja Venäjältä 11 miljardia, EU:n tarjotessa 800 miljoonaa sekä samanlaisia pakkotoimia kuin Kreikassa ja Portugalissa lisättynä kaikilla armeijan ja puolustusintegraation tuomilla lisävelvoitteilla.

Valitettavan moni suomalainen kansainvälinen toimija on USA:n ja NATO:n globaalien tavoitteiden tukija ja toteuttaja. Siksi valheet ja niiden pohjalla toteutetut toimenpiteet saavat vaikuttaa kansainvälisessä politiikassa ja median kautta kansalaisten mielissä. Kansainvälinen oikeus on menettänyt merkityksensä ja globaali poliisivaltio on kohta totta.

Jokaisen yksityisyys on kadonnut globaalin vakoilun seurauksena.Moni suomalainen piti Ruotsia ihannevaltiona. Vuodesta 1954 lähtien se on kuitenkin toiminut Yhdysvaltojen tärkeimpänä yhteistyökumppanina vakoilun alalla. Koska muut tärkeät kumppanit ovat Australia, Uusi Seelanti ja Britannia, voinee olettaa, että vakoiluyhteistyössä on hyödynnetty myös 1960-luvulta saakka Echelon vakoilusatelliitin avulla saatua niin sotilaallista kuin kaupallista tietoa.

Vaikka Ruotsi ei ole NATO-maa, se toimii saumattomasti USA-NATO globaalin vallan osana. Vaarallisinta on planeetan ionosfäärin manipulointiin liittyvä sotilaallinen yhteistyö, joka on naamioitu revontuli-tutkimukseksi. Planet Earth; the latest weapon of war Rosalie Bertell'in, kuuluisan radiologin ja nunnan kirja antaa tästä karun kuvan. Tämä toiminta kuuluu salaisten asioiden alueeseen, joka paljastuu vasta jonkin katastrofin seurauksena. 

Uusi vuosi alkaa synkissä merkeissä.EU:n suosikkimaa Israel pitää pidätettyjä palestiinalaislapsia rautahäkeissä ulkosalla, lumisateessa ja viimassa. USA,Saudi-Arabia ja 14 EU-maata johtavat, kouluttavat ja aseistavat Syyrian sisällissodan oppositiota Ammanissa Jordaniassa sijaitsevasta keskuksesta käsin. Samalla media valittaa Syyrian lasten kohtaloa.Saudi-Arabian johto lupaa Volgogradin terroritekojen loppuvan, jos Venäjä tekee niinkuin Saudi-Arabia haluaa. Terroristit ovat S-A:n käskettävissä. Jollei näin tapahdu, veriteot jatkuvat, lapset saavat kuolla.

Jos Auschwitz olisi nyt, maailma kohauttaisi harteitaan

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU, Ukraina, sisällissota, Brzezinski, NATO, media, Glenn Greenwald, USA, Ruotsi, EU, sotilaallinen integraatio ja kauppasopimus, Venäjä

EU:n agressiivinen laajentumispolitiikka

Keskiviikko 27.11.2013 klo 14.03 - Pirkko Turpeinen-Saari

Euroopan suurimmat teollisuusyritykset ja pääoman omistajat ovat toimineet EU:n vetureina ja sen toimintamuodon suuntaviivojen laatijoina. Globaalien markkinoiden etu edellä, todellisen kansanvallan,demokratian etua polkien, EU on laajentunut itään.

Silloin kun Eurooppalaiset suuryritykset ja niiden etu yhdistyvät Yhdysvaltalaisten suuryritysten ja erityisesti pääoman omistajien, jotka muodostavat Yhdysvaltojen kansalaisista 1 %:n, etuun, laajeneminen on todella agressiivista ja propaganda sen mukaista.

Yhdysvaltojen johtaessa ja Euroopan NATO-maiden myötäillessä omaa etuaan tavoitellen, oli helppoa saada yhteinen rintama Jugoslavian hajottamiseen. Siten sotakaan ei ole poissuljettu silloin kuin Yhdysvaltojen globaalit edut niin vaativat. Jugoslavian jäännösvaltioiden valtionvelat ovat huikeasti suuremmat kuin Jugoslavian valtion velka. Siten läntinen demokratia ei ole tuonut onnea vaan enemmän surkeutta, köyhyyttä ja eriarvoisuutta. Yritykset on ajettu konkurssiin ja ylikansalliset ulkomaiset yhtiöt ovat ostaneet ne pilkkahinnalla. Työntekijät on jätetty työttömiksi tai palkattu mitättömällä palkalla. Tiedotusvälineet ovat ylikansallisten mediayhtiöiden omistamia ja ne tarjoavat kunkin maan omille kansalaisille negatiivista kuvaa heistä itsestään ja heidän menneisyydestään sosialistisen maan kansalaisina.

Jotta Yhdysvaltojen 1%:n globaali valta laajenisi, entisten sosialististen maiden asukkaat on saatava uskomaan, että aikaisempi sosiaalinen oikeudenmukaisuus, ilmainen terveydenhuolto, ilmainen koulutus yliopistoon saakka ja palkallinen kuukauden kesäloma oli jotakin surkeata, joka tuli korvata "vapaudella". Propagandaan kuuluu kutsua autoritaarista sosialismia kommunismiksi, ja tällä perusteella kommunismin ihanteet pitäisi hylätä ja hyväksyä miljoonien kommunistien tappaminen. Siten entisten sosialististen maiden asukkaiden tulee oppia ulkoa läntinen doktriini, joka edellyttää Yhdysvaltojen sotilastukikohtia ja taloudellista vallankäyttöä myös heidän kotimaihinsa vaihtoehtona "kommunismille".

Ylikansallisten yritysten pyrkiessä laajentamaan valtaansa Yhdysvaltojen johdolla, ensin Tyynenmeren alueella ja lähivuosina mahdollisimman laajan Euroopan alueella niin sanottujen kauppa- ja investointisopimusten avulla, propaganda kiihtyy entisestään. Jotta sotaa ei tarvittaisi (mutta sekin on takataskussa kuten Jugoslaviassa) propagandan täytyy saada Itä-Euroopan maat uskomaan, että pääoman vallan synonyymi on demokratia. Yhdysvaltojen erilaiset demokratia-propagandan yksityisesti rahoitetut järjestöt ovat vuosia valmistelleet maaperää "muutokselle".

Tarvitaan vielä vihollinen- paha, jotta propaganda olisi kouriin tuntuvaa. Pahaksi sopii Venäjä ja erityisesti Putin. Näin Aljazeera uutiskanavan ohjelman ennen viimeisiä presidentin vaaleja, jossa haastateltiin perusteellisesti, useana ohjelmajaksona, Venäjän kansalaisia kaukaa idästä aina Pietariin saakka. Valtaosa kansalaisista kannatti Putinia aidosti. Putin on pyrkinyt estämään läntisen demokratiadoktriinin levittämisen maassaan jolloin läntinen "vapaa" media on syvästi närkästynyt. 

Kun Mihail Gorbatsov järjesti valtakaudellaan kansanäänestyksen siitä, kuinka moni haluaisi jatkaa yhteiskunnan kehittämistä sosialismin pohjalta, 70% kansalaisista halusi sosialismin kehittämistä. Kuten muistamme, vallankaappaus ja Jeltsin sen jälkeen estivät tuon demokraattisen prosessin tavoitteen toteutumisen.

Viime päivinä on nähty kuinka Ukrainalaisille, varsinkin nuorille on opetettu pääoman valta ja demokratia synonyymeiksi. Heille ei kuitenkaan kerrota, että kyse on ylikansallisen pääoman vallasta. Heille puhutaan, että kyse on vapaudesta ja Timoshenkon vapauttamisesta. Nuorille on jaettu ilmapalloja, voileipiä ja ohjeita kuinka toimia ja kuinka ajatella. Samanlaisen "demokratiavalmennuksen" seurauksena, Georgian aloitettua sodan Ossetiassa, jo seuraavana päivänä oli ilmapallot ja ihmisketjut Tbilisin kaduilla ja belgialaisen mainostoimiston propaganda tukemassa jo vuosia kestänyttä "demokratiakasvatusta", johon kuului virheellinen Venäjän syyllistäminen sodan aloittamisesta.

Läntinen tiedonvälitys pitää demokratiana sitä kun afganistanilainen nainen voi osallisua missikisoihin, laulaa karaokea ja syödä hampurilaisia. Se ei kuitenkaan kysy miksi Yhdysvaltojen sotilaiden rikoksia ei tuomita Afganistanin maaperällä tai miksi USA on synnyttänyt Al Qaidan, tukee sitä Syyriassa mutta väittää taistelevansa sitä vastaan Afganistanissa ja koko maapallolla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU, Venäjä, Ukraina, Jugoslavia, USA, 1%:n valta, globaalit markkinat

Helsingin Sanomien säälittävä Syyria-pääkirjoitus

Maanantai 4.11.2013 klo 10.40 - Pirkko Turpeinen-Saari

Maanantai 4.11. avasi Helsingin Sanomien pääkirjoitustodellisuuden tason. HeSa toteaa "Diplomatia ei piittaa siviileistä"-kirjoituksessaan, kuinka Syyria tappoi pitävän todistusaineiston mukaan hermokaasulla jopa yli tuhat omaa kansalaistaan. Helsingin Sanomat unohtaa mainita, että "pitävä todistusaineisto" on Yhdysvaltojen ilmaisu, samoinkuin "yli tuhat" uhria. Yhdysvallat ei kuitenkaan ole näyttänyt mitään konkreettisia todisteita missään yhteydessä. Lääkärit ilman rajoja ilmoitti uhrien luvuksi alle 500.

Irakin kemialliset aseet tai Jugoslavian hajottamissotien satelliittikuvat ovat samanlaisia "pitäviä todisteita", jotka eivät koskaan materialisoituneet.

Sen sijaan kemiallisten aseiden laukaisukärjistä on esitetty kouriintuntuvia todisteita. Paikalta löydetty kärki on venäläisvalmisteinen, mutta sellaisia kärkiä ei ole myyty Syyrian hallitukselle. Sen sijaan sen tyyppisiä aseita on myyty Egyptiin, Libyaan ja Jemeniin. Pääkirjoitustoimittaja olisi voinut analysoida kuka olisi voinut laukaista kemialliset aineet tämän tyyppisellä aseella, varsinkin kun tiedetään suuren osan palkkasotureista olevan Libyasta. Lisäksi on monia silminnäkijöitä, joiden todistusaineistot on lähetetty YK.hon, jotka tukevat pääkirjoituksen esittämän väitteen kumoavaa näkökulmaa.Jugoslavia tribunaalin entinen pääsyyttäjä Carla del Ponte tutkiessaan YK:n tarkastusryhmän johtajana aikaisemmin keväällä tapahtuneita kaasuiskuja totesi iskujen olleen todennäköisimmin kapinallisten tekemiä.

Pääkirjoitus toteaa myös" presidentti Bashar al Assadin jatkaneen veristä taisteluaan" hallituksensa vastustajien kanssa. Vastustajinahan on useampi divisioona (arviot ovat kymmenissä tuhansissa) Al Qaidan terroristeja. Herääkin kysymys onko näiden terroristien taistelu veretöntä. Jos Yhdysvalloissa tai Suomessa olisi yksikin terroristi vapaana terroritekoja suorittamassa olisi kai ainoa keino loptettaa hänen mahdollisuutensa tehdä niitä.

Syyrian sota sen sijaan jatkaa klassista kaavaansa. Yhdysvaltojen ja Israelin globaali tavoite on ylläpitää valta-asemaansa Lähi-Idässä liittolaisinaan epäpyhä Saudi-Qatar diktatuuri- liittoutuma. Syyria on ollut johdonmukainen USA:n maailmanvallan ja palestiinalaisten sorron kriitikko. Voidakseen toimia ulkopoliittisten tavoittensa eteen, se on joutunut käyttämään maansa sisäisessä kontrollissa ei hyväksyttäviä keinoja, pyrkien vuosi vuodelta lievittämään niitä. Nykyinen perustuslaki ja parlamentaarinen järjestelmä ovat varsin tyydyttäviä, seuraavien presidentinvaalien ajoittuessa kesään 2014.

Yhdysvaltojen ja "läntisen kansainvälisen NATO-yhteisön" tavoitteena on USA.n maailmanvallan kriitikon tuhoaminen, hallituksen vaihtaminen ja vallan siirto sekulaariselta valtiolta "maltilliselle sunnimuslimikoalitiolle". USA olettaa, että vallansiirto johtaisi vastapalvelukseen, joka olisi maan miehittäminen USA-myönteisillä voimilla, USA:n sotilastukikohdat alueelle ja maan infrastruktuurin ja talouselämän siirtäminen "ao kansainvälistä yhteisöä" edustaville yksityisille yrityksille.(Nykyistä Syyriaahan voi pitää sosialistisena, jos katsoo parlamentin puoluekarttaa)

Näin suoritettiin sosialistisen Jugoslavian suunnitelmallinen hajoittaminen, joka alkoi 1980 Yhdysvaltojen kongressin säätämällä Foreign operatios appropriation lawlla. Samassa laissa mainittiin Syyria.

Oleellinen osa tällaista vallansiirtoa on taloudelliset pakotteet sekä propaganda. Talouspakotteissa Yhdysvallat on käyttänyt kongressia,joskus YK:ta ja Maailman pankkia. Propagandassa vuorostaan "National endowment for democracy" peitejärjestöä, jonka tehtävänä on valmistella maita vallansiirroille. (Ei ole ihme, että Venäjä ei halua kyseistä "demokratian"kehittäjää ja vastaavia yhdistyksiä vaikuttamaan maansa sisäisiin asioihin)

Myös sotien aikana propaganda on oleellinen osa globaalin läntisen maailmanvallan laajenemista. Helsingin Sanomat näyttää olevan antaumuksellinen Yhdysvaltojen ja sen liittolaisen "kansainvälisen yhteisön" propagandan tukija. Toimittajien on syytä istua hotelleissa, joissa saa asian edistämisen kannalta oikeaa tietoa. On muistettava kuka on isäntä eli mistä kaupallisella tiedotusvälineellä on odotettavissa eniten hyötyä.

Vielä saamme odottaa Helsingin Sanomista tietoa siitä, minkälainen valtio Syyria on. Minkälainen sen perustuslaki on. Minkälainen on parlamentin kokoonpano. Minkälainen maa on verrattuna Turkkiin, Saudi-Arabiaan, Qatariin tai Egyptiin. Minkälainen on palestiinalaisten asema ollut Syyriassa verrattuna muihin Lähi-Idän maihin. Montako pakolaista Syyria on ottanut Yhdysvaltojen tuhoamasta Irakista. Miksi Helsingin Sanomat valitsee puolekseen USA:n, entiset siirtomaavallat Ison-Britannian ja Ranskan sekä diktatuuri Saudi-Arabian.

Sotien alkaessa ensimmäisenä kuolee totuus.Syyrian siviilit kaipaavat totuutta eikä diplomatiaa. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin Sanomat, Syyria, kemialliset aseet, laaja todistusaineisto, Venäjä, USA, al Assad

Helsingin Sanomat ja "urkinnan alkunäytös"

Sunnuntai 20.10.2013 klo 11.43 - Pirkko Turpeinen-Saari

Helsingin Sanomien tuore päätoimittaja kuvailee Irakin,muiden diktatuurien ja läntisten "demokratioiden" urkintaa.Hän toteaa, että läntisillä demokratioilla ei syynä ole toisinajattelijoiden vainoaminen.Mikä se sitten on? Miksi oman maan kansalaisia urkitaan. Päätoimittaja Niemi toteaa kuinka Kiinalla on miljoonia (2?)valvomassa verkkoa. Yhdysvalloilla taitaa olla käytänössä sama määrä.

Yhdysvaltojen merkittävät senaattorit "heittivät huulen", että lähetettäisiinkö lennäkki tappamaan Snowden. Huuli herätti positiivista riemastusta.

Toisinajattelija Awlaki surmattiin lennäkillä, tosin toisella yrittämällä, Jemenissä. Kaksi viikkoa myöhemmin hänen teini-ikäinen poikansa surmattiin samalla tavalla.

Se mikä lukijaa eniten vaivaa kolumnia lukiessa on sen harhaanjohtavuus. Jotta demokratia voisi toimia, kansalaisten pitäisi tietää mitä tapahtuu. 

Kirjoittaja kertoo Irakista yli kymmenen vuoden takaa, jolloin nahkatakkiset vakoilijat käyttivät kännyköitä toimissaan. Mitä Yhdysvallat teki samaan aikaan? Yhdysvallat, Iso-Britannia, Uusi Seelanti ja Australia vakoilivat jo 60-luvulta lähtien vakoilusatelliittien avulla kaikkea maapallolla. Ei tarvittu nahkatakkia eikä kännykkää.

Samoin on herkullista kuvata DDR:n kansalaisvakoilua, jonka jokainen tiesi. Samaan aikaan vaiettiin yllämainitusta satelliittivakoilusta.

Yhdessä vakoilevat maat muodostavat hyvä-veli verkoston, joka pyrkii vaikuttamaan kaikkeen valtapolitiikkaan yhdessä NATO:n ja sotateollisuuden kanssa.

Suomi ihmetteli, miksi se ei päässyt turvaneuvostoon kun valinkauhan toiset maat olivat Australia ja Luxemburg. Australia on ollut Yhdysvaltojen liittolainen vakoilun alalla jo kauan. Samoin Luxemburg on luotettava NATO-maa sekä pääomien piilottamisen keskus. Ruotsi on myös kunnostautunut vakoiluyhteistyössä Yhdysvaltojen kanssa sekä nyt kurkottaessaan niin pitkälle kuin mahdollista NATO:n suuntaan olematta kuitenkaan vielä jäsen.

Ei tarvitse muuta kuin katsoa mitä liittoutumattomille, omaa itsenäisyyttä ja ajattelua korostaville maille tapahtuu. Mitä tapahtui liittoutumattomien maiden Jugoslavialle, mitä tänään tapahtuu liittoutumattomalle Syyrialle. "Läntinen" kansainvälinen yhteisö, joka on väestöltään pienempi kuin liittoutumattomat yhteisöt haluaa määrätä mitä maapallolla tapahtuu. Tämä " kansainvälinen yhteisö" pyrkii näyttäytymään koko maapallon kaiken hyvän edustajana. Tuon näytelmän propagoiminen on onnistunut käsittämättömän hyvin esimerkiksi Helsingin Sanomissa.

Yhdysvaltojen pääomapiirien 1%:n päätavoite on turvata omaisuuden ensisijaisuus demokratiaan nähden valtapolitiikassa. Sen ylläpitämiseen tarvitaan ennennäkömätöntä propagandakoneistoa, jonka läntinen kaupallinen tiedotusvälineistö tarjoaa. Sellainen tieto, joka tuntevalle demokratiaa kannattavalle kansalaiselle olisi välttämätöntä, halutaan tietoisesti tai luonnonlainomaisesti kätkeä.Kautta läntisen historian omistamisen oikeus ja sen puolustaminen on mennyt ihmisyyden ja demokratian edelle. Tämä luonnonlainomainen tila hallitsee ihmisten suuren osan ajattelua. Tätä ajattelua ovat Snowden ja Assange pyrkineet paljastamaan ja osoittamaan tuon tietämättömyyden tuhoisuuden.

Mitä siitä on seurannut. Propagandakoneisto pyrkii kuvaamaan nämä humaanit kellonsoittajat tuholaisiksi ja valtion vihollisiksi.

Rikollisjengin jäsenyyteen kuuluu johtajan ehdoton totteleminen on sitten kysymys rahasta, tietojen välittämisestä tai murhista. Jokainen voi arvioida missä vaiheessa jengin jäsenyyttä kukin maa on.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: turvaneuvosto, Helsingin Sanomat, urkinta, Irak, Kiina USA, toisinajattelijat

Mistä Suomen media vaikenee?

Lauantai 14.9.2013 klo 16.17 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen medialle on tyypillistä kertoa puolitotuuksia. Mielipiteet tarjoillaan valmiina antamatta kansalaiselle mahdollisuuksia ajatella itse.

Syyrian kohdalla kaasuhyökkäys kuvataan presidentti Assadin suorittamana sotarikoksena omia kansalaisiaan vastaan. Media toistaa Yhdysvaltojen väitettä 1400 uhrista. Sanamuodot ovat suoraan Valkoisesta talosta.

Suomalainen media kertoo paheksuen turvaneuvoston lukkiutuneesta tilanteesta koska "Venäjä ja Kiina jarruttavat".

Italialaiset ja belgialaiset kuulevat toisenlaista tiedotusta. Kaksi alunperin Vapaan Syyrian armeijan kannattajaa ja tämän suojeluksessa Syyriasta raportoivaa toimittajaa Pierre Piccin ja Domenico Quiric otettiin panttivangeiksi huhtikuussa. Heidän hallituksensa saivat heidät vapautettua hiljattain. He kertoivat kuulleensa Vapaan Syyrian armeijan kenraalin SKYPE-keskustelun, josta he saivat käsityksen siitä, että kapinalliset olivat iskun takana.

La Stampan 62-vuotias toimittaja Quiric sanoi häpeävänsä nyt sitä, että kannatti oppositiota. Hän pitää Yhdysvaltoja liittolaisineen hulluina kun ne aseistavat kapinallisia. Toimittajat kokivat pidätyksensä aikana useita valeteloituksia revolverilla. Eräs heidän kanssaan vankina ollut hallituksen sotilas todennäköisesti teloitettiinkin.

Samantapaisia tietoja on tullut useita. Johtopäätöksenä voi pitää sitä, että kaasuhyökkäys on tehty USA:n houkuttelemiseski hyökkäämään."Syyrian ystävät" ovat tehneet iskun ja saavat siitä johtajalleen USA:lle syyn pommittaa maa murskaksi.

Laura Saarikoski suree 15. 9 Helsingin Sanomissa sitä, että mielenosoittajat aina syyttävät Yhdysvaltoja "vaikka eivät tiedä mitä esimerkiksi Irakissa, Kosovossa tai Syyriassa tapahtui".Häntä voi lohduttaa, että monet ihmiset ovat asioista paremmin selvillä kuin Laura itse. Mielenosoittajat tietävät usein varsin tarkkaan kuin suunnitelmallisesti Yhdysvallat on ensin itse aiheuttanut sen kriisin, jota se ryhtyy pommeilla ratkaisemaan. Yhdysvallat luottaa massiiviseen propagandaansa, johon valtaosa toimittajista menee omien itressiensä perusteella mukaan. Jugoslavian hajottamisen suunnittelu ja siihen osallistuneet pelaajat ovat tarkoin selvillä. Sama koskee Irakia ja Syyriaa.Valitettavan usein propaganda jää historialliseksi totuudeksi ja vasta 50v kuluttua USA:n johtamat kammottavuudet tulevat päivänvaloon. (Kambodia,Indonesia,Chile,Bosnia,Kosovoetc.)

Suomen valtamedia ei ole kirjoittanut myöskään aikaisemmista kaasuiskuista, joiden YK:n tutkijoiden johtaja Carla del Ponte arvioi olleen kapinallisten työtä.

Suomen media kuvaa maailmantilannetta niinkuin Yhdysvallat, Saudi Arabia ja Qatar haluavat sen näyttävän. Suomen mediaa ei kiinnosta se, että USA liittolaisineen tuki terroristeja Afganistanissa,Tsetseniassa, Bosniassa, Kosovossa, Libyassa ja tukee nyt Syyriassa.

Yhdysvaltojen käymät neuvottelut ovat näytelmää. Totta kai he itse tietävät toimivansa yhteistyössä mm Saudi Arabian kanssa, jonka tavoitteena on Islamilaisten tasavaltojen määrän lisääminen. Saudi Arabia on uhannut usuttaa Tsetseenit tekemään terroritekoja Sotsin olympialaisissa ellei Venäjä toimi liittoutuman haluamalla tavalla. SA väitti tsetseenien olevan heidän käskettävissään.

Yhdysvaltojen lähes ainoa motiivi Osama bin Ladenin ja terroristien tukemiseen Afganistanissa oli Venäjän vahingoittaminen. Georgiassa tapahtuva Tsetseeni- kapinallisten koulutus tähtää samaan. Bostonin maratonin pommittaja osallistui Yhdysvaltalaisten tiedotusvälineiden mukaan tällaiselle kurssille. Venäjä varoitti Yhdysvaltoja Tsarnajevista mutta turhaan.

Suomen eduskunnan YLE uutisoi mielenkiintoisesti. Tsetseenikapinallisten sivuston suomalainen ylläpitäjä kuvataan lähes sankariksi. Se, että Venäjä kokee hänet terroristiksi on käsittääkseni vakava asia.Objektiivinen tiedonvälitys edellyttäisi Venäjän perustelut asialle ennen käsittämättömän propagandistista TV-uutista. Beslanin satojen oppilaiden ja opettajien murhat, terrori-isku Moskovalaisessa teatterissa ja metro- ja junaterrori-iskut eivät näytä mitenkään liikuttavan suomalaisia journalisteja. Mistä moinen tunteettomuus johtuu? Uhkaus olympiakisojen sabotoimisesta ei liikuta suomalaisia. Päinvastoin. Onko pitkään havaittavissa ollut 30-lukulainen ideologia johtanut jo tähän.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Laura Saarikoski, HeSa, jihadismi, kaasuiskun tekijät, suomen vaikeneva media, Syyria, Saudi Arabia, USA, Piccin, Quiric, FSA,

Gangsterit maailmanpolitiikan johdossa

Torstai 5.9.2013 klo 11.48 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yksityinen Yhdysvaltojen armeijan alihankkija kouluttaa Al-Nusra terroristijärjestön - ,Yhdysvaltojen liittolaisen ,sotilaita kemiallisten aseiden käyttöön Jordaniassa kertoi CNN jo yli puoli vuotta sitten. Eläkkeellä olevien Yhdysvaltojen kenraaleiden joukko suunnitteli myös Kroatian serbien joukkosurman ja etnisen puhdistuksen Kroatiasta Operation Stormin nimellä.

Yhdysvallat pyrkii tuhoamaan Syyrian lopullisesti väittämällä Syyrian hallituksen käyttäneen kemiallisia aseita siviiejä vastaan. Ensimmäisenä syytöksen esitti jo helmikuussa Saudi-Arabian salaisen palvelun johtaja prinssi Bandar bin Sultan Al Saud.Sama henkilö vastaa kemiallisten aseiden toimittamisesta kapinallisille, Al Qaida-terroristeille. Elokuussa Syyrian Goutassa Damaskoksen lähellä AP:n toimittaja Dave Gavlak haastatteli kemiallisiin aseisiin kuolleen kapinallisnuorukaisen isää.Tämä kertoi Saudi-Arabian maksavan kapinallisten palkat ja Abu Ayesha nimisen Saudin toimitavan kemiallisia aseita. Poika oli kuollut käsiteltyään väärin kemiallista kaasua sisältäviä lieriöitä, joita oli varastoitu tunneliin. Kaikki nuorukaiset kuolivat.

Yhdysvaltojen ulkoministeri Kerry kertoi ylpeänä edustajainhuoneelle eräiden arabimaiden luvanneen maksaa kaikki Yhdysvaltojen Syyrian sodasta aiheutuvat kulut. Kyseessä olisi siis palkkamurhan sijasta palkkasota.

Niin Jugoslaviassa kuin nyt Syyriassa Saudi-Arabian ja Yhdysvaltojen liitto toimii saumattomasti. Sen onnistumisen edellytyksenä on massiivinen propaganda, salaiset asekuljetukset ja terroristien koulutus.Saudi-Arabia oli rekrytoinut Bosniaan suuren määrän jihadisteja tavoitteena islamilaisen tasavallan luominen Bosniaan kuten Alija Iztbegovichin islamilaisessa julistuksessa ilmaistiin. Nyt tavoitteena on Sharia-lakiin perustuva islamilainen tasavalta Syyriaan.

USA:n armeijan yksityiset alihankkijat kouluttivat myös Kosovon KLA-terroristeja Albanian puolella. USA:n propagandan mukaan Jugoslavian hallitus aiheutti pakolaisvyöryn kohdellessaan Kosovon Albaaneja epäoikeudenmukaisesti, kun tosiasiassa KLA tappoi serbejä ja serbeihin ystävällisissä suhteissa olevia Albaaneja.Viimeinen pisara oli Raksackin lavastettu joukkomurha, josta saatiin tekosyy pommittaa Jugoslaviaa, yrittäen tappaa presidentti suoralla iskulla presidentin palatsiin. Racksakissa oli paikalla koko välikohtauksen ajan AFP:n TV -kuvaaja, joten tapahtumien kulusta ei ollut epäselvyyttä. Tosiasioista piittaamatta suomalainen asiantuntija ja Yhdysvaltojen likaisissa tempuissa Keski-Amerikassa kunnostautunut diplomaatti William Walker todistivat terroristien tekemän lavastuksen "oikeaksi" serbien suorittamaksi joukkoteloitukseksi.

Libyan päämies Gaddafi tapettiin NATO:n avulla. Paikalliset terroristit täydensivät työn kiduttamalla ja työntämällä seipään hänen peräaukkoonsa samalla tavoin kuin ottomaaneilla oli tapana toimia serbien suhteen. Maailma seurasi inhoten kännykällä kuvattua tapahtumaa.Yhdysvaltojen ulkomisteri totesi "tulimme, näimme, voitimme" ylpeänä.Preidentti Obama ja ulkomisteri Clinton murhasivat Osama Bin Ladenin periaatteessa omin käsin, etätyönä.

Mihin kaikella tällä pyritään.Katsokaa kuka tänään omistaa Kroatian hotellit, pankit ja entiset valtion yritykset. Kenellä on hallussaan tiedotusvälineet?Kuka hallitsee Bosniaa. Ei syntynyt vielä islamilaista tasavaltaa, mutta syntyi maapohja Yhdysvaltojen sotilastukikohdille niin Bosniaan kuin Kosovoon.Siirtomaaisäntää muistuttava High Comissioner päättää maan asioista Bosniassa ja Kosovossa. Kroatian luotetaan olevan kiitollisuuden velassa Saksalle ja USA:lle niin että se NATO-maana pysyy uskollisena.

Minkään maan kansalaiset eivät tue Syyriaan tehtäviä sotilaallisia iskuja. Iskujen perustelut ovat valheelliset. USA perustaa toimintansa mielivaltaan, ei kansainvälisiin lakeihin eikä neuvotteluihin.Intiaanien tuhoamisesta ja neekerien orjuuttamisesta lähtien aina verisiin sotatoimiin Kaakkois-Aasiassa, Etelä-Amerikan sotiasjunttiin,Persianlahden sotiin,Jugoslaviaan,Libyaan ja nyt Syyriaan osoittavat, että USA ei kykene demokratiaan ja tasaveroisiin neuvotteluihin ja ongelmanratkaisuun. Sen ainoa keino on väkivalta. Se itse käyttää köyhdytettyä uraania, fosforipommeja ja dioksiinia aiheuttaen vuosikymmeniksi ellei sadoiksi vuosiksi sairauksia, epämuodostuneita lapsia ja köyhien kansojen taloudellisia katastrofeja. On surullista seurata niitä valtioiden johtajia, joiden tarve olla alamainen USA:lle ja Obamalle, estää itsenäisen ajattelun ja toiminnan.Kolmas maailmansota on gangstereiden johdolla todennäköinen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: palkkasota, Obama, Kerry, USA, Syyria, Jugoslavia, armeijan alihankkijat, kemialliset ja uraaniaseet

Onnistuuko USA liittolaisineen tuhoamaan Syyrian kuten Jugoslavian

Lauantai 24.8.2013 klo 16.27 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten toiminta Syyrian tuhoamiseksi on ollut yhtä johdonmukaista kuin Jugoslavian tuhoaminen.

Jo vuonna 1980, Yhdysvaltojen kongressi sääti Foreign Operations Appropriation lain, jonka mukaisesti Jugoslavian kaikki lainat irtisanottiin varoituksetta.Samoin edellytettiin yhdysvaltalaisten virkamiesten tekevän saman Maailman pankissa ja Kv valuuttarahastossa.Laista seurasi Jugoslavian taloudellinen kaaos, jota Yhdysvallat alkoi ruokkia muilla menetelmillä kärjistääkseen etnisten ryhmien välisiä erimielisyyksiä.

Vuoden 1980 laki ei kuitenkaan koskenut vain Jugoslaviaa vaan se koski myös Syyriaa, Angolaa ja Kuubaa. Toisin sanoen voi sanoa Yhdysvaltojen Syyriaan kohdistuvan destabilointiyrityksen alkaneen ainakin jo 1970-luvulla.

Kaikki muistamme kuinka presidentti George W.Bush luokitteli Syyrian ns.roistovaltioihin. Tuo maailmanvallan luokitus antoi sysäyksen kaikille muille, varsinkin liittolaisille alkaa suhtautua Syyriaan nurjasti.

Vuonna 2005 Libanonin entinen vaikutusvaltainen poliitikko,Ranskan presidentti Chiracin henkilökohtainen ystävä ja entinen Libanonin pääministeri Rafik Hariri murhattiin. Yhdysvaltojen ja liittolaisten sekä läntisten tiedotuspropagandan välitön reaktio oli syyttää murhasta Syyriaa. Johtavat Syyrian virkamiehet olivat yli 3v vangittuina kunnes asiaa ratkaisemaan pyrkivä kansainväinen tuomioistuin Haagissa kiireesti vapautti syytetyt kaikista syytteistä.

Yhdysvallat oli loppuun saakka Etelä-Afrikan rotusortohallituksen tukija. Vasta kansainväliset taloudelliset pakotteet, Suomen auto- ja kuljetustyöläisten liitto etunenässä vaikuttivat siihen, että rotusorto oli pako lopettaa.

Israelin rotusortohallitus (palestiinalaisia sortava) voi luottaa Yhdysvaltojen tukeen loppuun saakka. Sorto voi jatkua ellei muu maailma pysty kumoamaan Yhdysvaltojen vaikutusta.

Syyria on ollut ainoa valtio, joka on kaikesta Yhdysvaltojen ja liittolaisten johtamasta propagandasta huolimatta johdonmukaisesti vastustanut Israelin rotusortopolitiikkaa ja piittaamattomuutta kansainvälisistä laeista koskivat ne sitten ydinaseita tai ihmisoikeuksia.

Israelille Syyrian kaltainen itsenäinen liittoutumaton maa on painajainen. Syyria on siis tuhottava koska Israel ei aio muuttua. Yhdysvallat pelaa Israelia tukiessaan uhkapeliä. Afganistanin, Tsetsenian, Bosnian, Kosovon ja Libyan fundamentalisti terroristien tukeminen omien lyhyen tähtäyksen päämäärien saavuttamiseksi on kyynistä. Yhdysvallat ei halua sharia-lakia noudattavaa valtiota omaan maahansa, mutta sallii siihen tavoitteeseen tähtäävät pyrkimykset Bosniassa ja Syyriassa.

Seisomme kaikki kiltisti lentoasemien turvatarkastuksissa, jotta Yhdysvaltojen tukemat terroristit eivät voi toteuttaa aikeitaan. Emme kuitenkaan voi vaikuttaa Yhdysvaltojen politiikkaan, jotta samanaikainen terroristien tukeminen lopetettaisiin. Yhdysvaltojen NATO-liittolaisista moni on myös EU:n jäsen. Emme voi myöskään EU:ssa vaikuttaa terroristien tukemisen lopettamiseen koska moni EU-maa kuten Ranska ja Britannia myös tukevat terroristeja Syyriassa.

Läntinen media rakastaa sensaatioita. Se ei kuitenkaan tunnista terroristien provokaatioita. Se haluaa liittyä vahvojen Yhdysvaltojen, Britannian ja Ranskan seuraan julkaisemalla näitä suurvaltoja tyydyttäviä uutisia. Kun USA sanoo, että Syyria on roistovaltio, media nyökyttää. Kun Britannian pääministeri sanoo, ilman minkäänlasia tutkimuksia, että Syyrian hallitus on kaasuiskun takana, valtaosa mediasta nyökyttää.

Fundamentalisti-terroristien päämääränä on Sharia-lakiin pohjautuva valtio. Mitkään uhraukset tai marttyyrien määrä ei voi olla esteenä tähän lopulliseen päämäärään pyrittäessä.Ehkä itse aiheutettuja kuolleita vaikerretaan, lukuja suurennellaan ja ruumiiden kuvia ladataan internetiin. Kaiken tavoitteena on kuitenkin vain saada sotilaallinen raju isku Syyrian hallitusta vastaan. Uhrit ovat kyynisen toiminnan välineitä. Näin oli Bosniassa ja näin on myös Syyriassa.Kukaan ei ole päässyt paikalle koska terroristit eivät takaa tarkastajien turvallisuutta.

Aseet, raha, media ja suuri osa YK:n virkamiehiä ovat Yhdysvaltojen taskussa. Meille ei jää muuta kuin Venäjä ja Kiina turvallisuusneuvostossa, jotka voivat rakentaa esteitä mielivallalle.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: USA, Syyria, Jugoslavia, Foreign operations appropriation law, propaganda, terrorismin hyväksikäyttö

EU:n säälittävä ulkopolitikka

Tiistai 23.7.2013 klo 10.07 - Pirkko Turpeinen-Saari

Koska olen psykiatri, en voi sietää tietoista todellisuuden vääristämistä. Ihmisen kyky hahmottaa itseään ja ympäröivää yhteiskuntaa perustuu kykyyn käyttää aitoja tunteita todellisuuden arviointiin.

EU on julistanut Libanonilaisen Hizbollah järjestön "aseellisen siiven" terroristijärjestöksi kaikkine päätökseen littyvine seurausvaikutuksineen. EU on taipunut Israelin ja USA:n painostukseen.

Eräs toinen järjestö hyökkäsi varoittamatta Libanoniin tappaen 1000 ihmistä ja tuhoten maan eteläisen osan infrastruktuurin. Hizbollahin taistelijoiden avulla tämä järjestö joutui vetäytymään. Sama järjestö hyökkäsi puolustuskyvyttömään Gazaan tappaen 1400 ihmistä ja tuhoten infrastruktuurin. Tappaakseen yhden ainoan henkilön, Saleh Shehadinen, joka oli juuri saanut neuvoteltua pitkän tähtäyksen sopimuksen Israelin ja palestiinalaisten välillä, järjestö käytti bunkkeri pommia, joka tappoi Shehadinen perheestä 16 jäsentä sekä tuhosi kaikki kodit 10km säteellä. Tämä järjestö on Israelin armeija.

Syyria antoi 1/2 miljoonalle palestiinan pakolaiselle kansalaisuuden, kodin ja samat kansalaisoikeudet kuin muille syyrialaisille. Syyria tarjosi 1 1/2 miljoonalle Irakin pakolaiselle samoin turvan, koulutuksen ja terveydenhuollon. Terroristijärjestö, joka oli hyökännyt Irakiin tuhoten maan keskiajalle aiheutti köyhdytetyllä uraanilla syöpiä, synnynnäisiä epämuodostumia ja jatkuvan epävarmuuden ja epätoivon tilan miljoonan tapetun irakilaisen lisäksi. Sama järjestö aseisti ja suunnitteli Jugoslavian hajoittamisen tukemalla terroristijärjestöä ja kutsumalla maataan puolustavia laillisen armeijan jäseniä sotarikollisiksi.

Sama järjestö tappaa haluamiaan henkilöitä ilman oikeudenkäyntiä missä maassa tahansa kunnioittamatta valtioiden suvereniteettia. Se vakoilee rajoituksetta ketä tahansa, missäpäin maapalloa tahansa. Tämä järjestö on Yhdysvaltojen armeija ja salaiset palvelut.

EU:n ulkopolitiikka on tukenut näiden terroristijärjestöjen, Israelin ja Yhdysvaltojen armeijoiden, tavoitteita Balkanilla ja Balkanin hajoittamisen jälkiseuraamuksia käsitellessään. Se on tukenut vaikenemalla tai taipumalla näiden terroristijärjestöjen tahtoon, järjestöjen epäinhimillisiä valtapyrkimyksiä Libyassa, Syyriassa, Afganistanissa, Libanonissa ja Israelin miehittämillä alueilla. EU ei ole ulkopolitiikassaan edistänyt rauhaa vaan lisännyt kaaosta. EU:n olisi odottanut kaikkien hienojen demokratiapuheiden perusteella paljastavan kansalaisilleen totuuden terrorismista ja vallankäytöstä.

Yleensä totuus paljastuu 50 vuoden viiveellä, jos sittenkään. Yhdysvaltojen armeija pommitti Kambodiaa 1965 - 1973 presidenttien Lyndon Johnsonin ja Richard Nixonin aikana (Henry Kissingerin ehdotuksesta). Pommituslentoja oli yötä päivää kahdeksan minuutin väliajoin kaikki nuo 8 vuotta. USA:n kongressi kuuli asiasta vasta 1973. Yalen yliopiston julkaisussa on nähtävissä lentojen yksityiskohdat, kartat pommitetuista alueista tiedot saasteista, räjähtämättömistä ammuksista jne. Koko Vietnam myrkytettiin miljoonista vietnamilaisista kuolonuhreista puhumattakaan. Kuka tämän polven nuorista tai vanhemmasta ikäpolvestakaan tietää tai jaksaa välittää näistä kammottavuuksista.

Libanonin, Syyrian. Palestiinan ja Balkanin kohdalla kyse on tästäpäivästä, tämän päivän rikoksista, tämän päivän terrorismista. Kun Israelin hallitus kokoontuu, se nimeää viikottain uusia järjestöjä terroristeiksi, samoin Yhdysvaltojen presidentti (tosin poisti Mandelan terroristien listalta jo muutama vuosi sitten) kokoontuu joka tiistai päättämään keitä tällä viikolla tapetaan lennäkeillä.

Vanhat siirtomaavallat Iso-Britannia ja Hollanti näyttävät määräävän tahdin EU:n ulkopolitiikassa. Nuo maat ajoivat voimakkaimmin Hizbollahin "aseellisen siiven" asettamista terroristilistalle (epäselväksi jääneen Bulgariassa tapahtuneen bussipommi-iskun johdosta). Samaan aikaan nuo maat aseistavat Syyriassa hallitusta vastaan taistelevia terroristijoukkoja. EU:n politiikalla ei tavoitella rauhaa Syyriaan.. Sen sijaan viimeisellä päätöksellä lisätään ristriitoja erityisesti Libanonissa. Kansainvaellukset ja yksittäisten ihmisten hätä saa jatkua. Irakin pakolaisvirtojen jatkeeksi EU on ollut aiheuttamassa Syyrian pakolaisvirran. Tuon virran syntyminen oli alusta lähtien ennakoitavissa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU:n ulkopolitiikka, terrorismi, Israel, USA, Hizbollah, Libanon, Syyria

Elisabeth Rehnin pehmohistoria

Torstai 11.7.2013 klo 9.58 - Pirkko Turpeinen-Saari

Elisabeth Rehnin kahdella Yleisradion kanavalla esitetyt, mielenkiinnolla odotetut maailmanpolitiikkaan liittyvät haastatteluohjelmat ovat olleet pettymys. Konfliktialueilla ihmisoikeusraportoijana toiminut Rehn on tähänastisissa haastatteluissaan keskittynyt USA:n ja NATO:n tulkintaan Jugoslavian hajotussotien tapahtumista.

Elisabeth Rehn käyttää isoäidin rooliaan inhimillistämään tulkintansa läpimenoa. Kofi Annanin vaivautuneisuus oli silmiinpistävää. Annanhan ansaitsi kannuksensa USA:n silmissä mahdollistaessaan apulaispääsihteerinä Bosnian serbien pommittamisen. Hän käytti tilaisuutta hyväkseen pääsihteeri Boutros- Ghalin ollessa lentokoneessa, tavoittamattomissa ottamaan kantaa kysymykseen. Kofi Annan menetti kuitenkin USA:n suosion Irakin ruokaa-öljystä ohjelman yhteydessä, jossa hän ei kestänyt USA:n aiheuttamaa Irakin lasten hätää ja kuolemia. Häntä ei valittu pääsihteerin tehtävään uudestaan.

Haagin Jugoslaviatribunaalin perustamista valmistelevan työryhmän ensimmäinen puheenjohtaja, hollantilainen kansainvälisen oikeuden asiantuntija Fritz Kalshoeven totesi erotessaan tehtävästään,että on mahdotonta että tribunaali voisi toimia tässä serbivastaisen propagandan ilmapiirissä.

On surullista, että ihmisoikeusraportoija jatkaa tuota propagandaa vielä lähes 20 vuotta sodan päättymisen jälkeen. Sodan, jossa kuoli 100.000 serbiä, muslimia, kroaattia. Muslimeja ja serbejä käytännössä yhtä paljon. Srebrenica ei ollut Rehnin haastattelujen väitteistä huolimatta demilitarisoitu alue vaan siellä oli aseissa kokonainen muslimifundamentalisti divisioona. Serbit valtasivat Srebrenican todettuaan jatkuvat hyökkäykset ympäröiviin serbikyliin mahdottomiksi sietää. Kylien serbimarttyyrit, 2500 tapettua tavallista maata viljelevää serbiä Rehn unohtaa täysin tuodessaan yksipuolisesti esiin muslimien myös todellisia kärsimyksiä. Serbikyliin hyökättiin usein jouluna tai muina ortodoksisen kirkon juhlapäivinä, jolloin asukkaat olivat vähiten varuillaan. Jotkut kylien serbeistä olivat olleet samanlaisten hyökkäysten kohteena jo toisen maailmansodan aikana, jollon muslimit ja kroaatit olivat julistaneet serbien kansanmurhan ohjelmiinsa.

Elisabeth Rehn on entinen puolustusminiseri, joka taisteli Hornet hävittäjien puolesta ja valokuvattiin Hornetin ohjaimissa. Ideologinen NATO-myönteisyys ei saisi johtaa historiallisten tosiseikkojen muovaamiseen ihmisoikeusraportijana.

Eisabeth Rehn, Martti Ahtisaari ja Helena Ranta ovat antaneet nimensä ja arvovaltansa USA:n ja NATO:n pyrkimysten käyttöön. Bosnian tai Kosovon surkea tilanne, joka on seurausta USA:n ja NATO:n toimista, ei näytä herättävän suomalaisia asiantuntijoita, jotka väittävät puolustavansa ihmisoikeuksia. USA ja NATO saivat haluamansa: sotilastukikohdat ja miehityksen Balkanilla. Tämän tavoitteen toteutuminen edellytti kattavaa mielten muokkausta kuten Fritz Kalshoeven totesi. Serbit oli todellisuuden vastaisesti saatava kaikkeen syyllisiksi ja USA:n liittolaiset, muslimit uhreiksi. Serbikenraali Ratco Mladic on Elsabeth Rehnin haastatteluissa paholainen. Mladic oli mielten muokkauksen pääkohde. Hän joutui taistelemaan koko maailman muokattua mielipidettä ja koko USA:n ja NATO:n voimaa vastaan. Mladicin isä kuoli natsien toimesta pojan ollessa vain 2 vuotias. Mladicin itsensä tuhosi uusi "natsismi": ennennäkemätön maailmanvalta, jonka johdossa olivat suurvaltojen laittomat salaiset asetoimitukset ja mainostoimiston johtama kansainvälinen, tosiasioista piittaamaton tiedonvälitys.

Tasapuolisuuden ja objektiivisuuden nimissä toivoisin, että Elisabeth Rehn haastattelisi tavallista serbikylän asukasta, joka joutui seuraamaan muslimifundamentalistien mellastusta ja päiden katkomisia. Valtaosa kylien henkiin jääneistä asuu leireissä edelleen. Talojen kunnostukseen ei ole tullut tukea.

Srebrenicassa asuneen muslimitytön oma osuus Rehnin haastattelussa oli erinomainen ja rehellinen lapsen näkökulma sotaan, historian vääristely tuli haastattelijan vihan lietsonnan ja taustoituksen osuudessa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: uusi "natsismi"YK, USA, Srebrenica, yksipuolinen tiedonvälitys, Elisabeth Rehn,

Yhdysvalloilla on absoluuttinen valta

Keskiviikko 3.7.2013 klo 13.10 - Pirkko Turpeinen-Saari

Maailman valtiot ovat hetken mykistyneitä Yhdysvaltojen arroganssin edessä. Edward Snowden paljasti paitsi arroganssin, myös muiden maapallon valtioiden voimattomuuden USA:n vallan uhan alla. Snowden tarvitsee turvapaikan, jotta hän ei joutuisi USA:n väkivaltaisten toimien kohteeksi. Luulisi kaikkien ihmisoikeuksia ja totuutta puolustavien maiden rientävän tarjoamaan apuaan. Mutta ei. 

Esimerkkejä turvapaikan antamisen seurauksista ei tarvitse hakea kaukaa. Pieni Kuuba, joka karisti vallankumouksella feodalismin orjuutta muistuttavan taakan harteiltaan, joutui välittömästi Yhdysvaltojen taloussaarron kohteeksi. Yhdysvallat ei salli muita talousjärjestelmiä kuin omansa. Yhdysvaltojen vallankäyttö ei loppunut tähän. Se edellytti, että mikään maa, joka haluaa käydä kauppaa Yhdysvaltojen kanssa ei saa käydä kauppaa Kuuban kanssa. Tämä aiheutti tietenkin taloudellisen katastrofin Kuubassa. Yli 50 vuotta jatkunut saarto ja Yhdysvaltojen herkeämätön propaganda maan oikeiston voimistamiseksi ovat muuttaneet Kuuban mahdollisuuksia omaehtoisen kehitykseen. 

YK:ssa on äänestetty kymmeniä kertoja taloussaarron lopettamisen puolesta. Vain muutama Yhdysvalloista täysin riippuvainen maa on äänestänyt sen rinnalla lopettamista vastaan. Yhdysvallat on pystyttänyt talouspakotteita muitakin,milloin mitäkin maata vastaan, milloin mistäkin syystä. Se on saanut alamaisuutta tunnustavat liittolaiset usein yhtymään talouspakotteisiin.

Yhdysvaltojen kostotoimet Snowdenille turvapaikan antavaa maata kohtaan olisivat massiiviset.

Yhdysvallat, Britannia ja Uusi-Seelanti suorittivat edellistä, alemman tason vakoilua Echelon satelliitilla. Satelliitti toimi siihen aikaan 1990-luvulla kun mm Saksa aseisti yhdessä Yhdysvaltojen ja Saudi-Arabian kanssa Kroatiaa ja Bosnian muslimeja. Europarlamentin komitea, jonka tehtäväksi oli annettu toimenpiteet kyseisen ulkoisen ja sisäisen vakoilun suhteen, ei päässyt mihinkään tulokseen. Arroganssille ei voitu, tai haluttu voida mitään.

Sekä Echelon-vakoilu, että nyt paljastunut massiivinen vakoilu, jonka hyötyjinä ovat jälleen Yhdysvallat ja Britannia ovat EU:lle kiusallisia. Julkitulo on kiusallista Yhdysvalloille, mutta yhtä kiusallista se on Britannialle. Voisi kuitenkin ajatella, että julkitulo on arveluttavaa kaikille niille maille, joiden voidaan osoittaa menneen alamaisuudessaan alle kaikkien ylevien EU:n juhapuheiden ihmisoikeus- ja demokratiajulistusten. Minkälaista peliä käydään EU:n taustalla vaikuttavien, yhteiskuntajärjestelmiä muuttamaan pyrkivien, taloudellista voittoa tavoittelevien pankkien ja sijoittajien toimesta. Keskeiset eliitin jäsenet ovat kuvitelleet toimivansa salassa, mutta nyt kaikki tavalliset kansalaiset saavat tietää, mistä pelistä on kysymys.

Suomalaisten poliitikkojen hyssyttelevät asenteet osoittavat "suomettumisen" asteen. Suomen medialle tärkeätä on se, että ministerit pääsisivät samaan kuvaan absoluuttista valtaa käyttävän presidentin kanssa oli hän sitten vesikidutusta kannattava republikaani tai demokraatti. Media ei toivu helpolla siitä, että keisarilla ei ole vaatteita. Kellonsoittaja värjötelköön lentokentän aulassa, sensaatio on kohta ohi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Snowden, turvapaikka, taloudellinen valta, aseellinen valta, USA, alamais-valtiot

USA - vakoilua alihankintana

Torstai 13.6.2013 klo 18.50 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yhdysvaltojen NSA, turvallisuuspalvelu, käyttää yksityisiä firmoja netti- ja puhelinvakoiluun. 70 prosenttia budjetista menee alihankkijoille. Vakoilun paljastaja Edward Snowden työskenteli Booz Allenille. Muita vakoilua suorittavia firmoja ovat mm SAIC, Northrop Grumman, Lockheed Martin, Raytheon, CSC, CACI, Man Tech ja monet muut kertoo yhdysvaltalainen The Nation -lehti.

Tämän perusteella on varmaa, että kymmenet tuhannet vakoilualihankkijoiden palveluksessa työskentelevät amerikkalaiset saavat päivittäin tietoonsa miljoonien Yhdysvaltojen kansalaisten, mutta myös ulkomaalaisten tietoja.

NSA:n monet virkamiehet työskentelevät välillä yksityisfirmoissa ja palaavat takaisin virkoihinsa.

Mikä merkitys on sillä, että alihankkijoiden täytyy kilpailla toistensa kanssa ja tuottaa omalle yritykselleen voittoa? Eräs Irakin telekommunikaatiota seurannut työntekijä kertoi seuranneensa erään murtoja ja varkauksia suunnittelevan joukon puheluita. Hän vakuutti NSA:lle näiden pikkurikollisten olevan "terroristeja". Tämän "löydön" seurauksena hänen firmansa voitti uuden sopimuksen, voidakseen seurata tätä "uhkaa". The Nationin toimittaja ei pystynyt tarkistamaan kertomusta.

Neljä aikaisempaa kellonsoittajaa paljastivat vakoilutoimintojen yksityistämiseen liittyneen korruption vuonna 2000. Trailblazer -yksityistämisprojektissa valtio menetti todennäköisesti 6 miljardia. Kellonsoittajat Drake, Binney,Wiebe ja Loomis pyrkivät lähestymään kongressia osoittaakseen yksityistämisen vaarat. He pyrkivät myös yhdistämään 2001 terrori-iskun tiedustelun puutteet  yksityistämiseen. (Booz Allen konsultoi yksityistämisprosessia.)

Nämä neljä kellonsoittajaa valittivat yksityistämisestä Pentagoniin ja yrittivät herättää kongressin. Hallitus hyökkäsi heidän kimppuunsa syyttäen heitä NSA:n salaisuuksien vuotamisesta ja syytti Tom Drakea vakoilusta. Oikeusjutusta ei tullut mitään, mutta Draken ja kumppaneiden urat tuhoutuivat.

Yhdysvaltojen yhteiskuntajärjestelmä tuottaa yksityisiä voittoa tuottavia armeijan alihankkijoita, vakoilualihankkijoita, yksityisiä voittoa tuottavia alihankkijoiden vankiloita. Järjestelmiin liittyy kilpailu sopimuksista, joihin liittyy korruptiota ja salaisuuksia. Salaisuuksien paljastajia vainotaan. Tähänkö suuntaan meidän toivotaan yksityistämisinnossa kehittyvän?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: korruptio, yksityistäminen, alihankintavakoilu, USA, puhelinkuuntelu, nettivakoilu

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »