Pirkko Turpeinen-Saari
Nukkeruusunkuja 4 A 17, 00990 Helsinki
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi
Mitä Carl Haglund lukee?Keskiviikko 12.6.2013 klo 17.40 - Pirkko Turpeinen-Saari Suomen puolustusministeri Carl Haglund kertoo olleensa tietämätön Yhdysvaltojen nettiurkinnasta ja vakoilusta. Heti herää kysymys mitä muuta Haglund ei tiedä? Millä pohjalla Haglund tekee suurvaltapolitiikkaan liittyviä päätöksiä? Yhdysvallat, Englanti,Uusi Seelanti ja Australia lähettivät jo 1960 luvulla vakoilusatelliitti Echelonin, jonka tukiasema on Etelä-Englannissa. Sen avulla Yhdysvallat, mutta myös liittolaiset saivat maapallonlaajuisesti tärkeitä tietoja, myös kaupallisia- ja sotilassalaisuuksia. Myöhemmin EU:ssa Englanti sai vakoilun ansiosta kaupallista hyötyä suhteessa muihin Euroopan maihin. Sen jälkeen monet muut satelliitit ovat täydentäneet arsenaalia. Samaan aikaan Suomen tiedotuvälineet keskittyivät STASI- vakoilun raportointiin. STASI ei sentään pystynyt globaaliin vakoiluun. Yhdysvallat on kieltänyt Echelonin olemassaolon. Viimeksi hollantilaista Volkskrant -lehteä lukiessani 1990-luvun lopulla näin asiasta pikku uutisen. EU komissio asetti kuitenkin toimikunnan miettimään toimenpiteitä Echelonin johdosta. Suomalainen europarlamentaarikko Reino Paasilinna oli kyseisen komitean jäsen. Hänen mukaansa komitea saattoi todeta vain olevansa neuvoton asian suhteen ja lopputulokseksi tuli, että EU:n pitäisi saada itselleen vastaava satelliitti. Kaksi vuotta sitten Aljazeera TV-kanavan Listening Post -ohjelma esitti kutakuinkin kattavan ohjelman USA:n nettivakoilusta. Jopa Yhdysvaltojen nettivakoilun keskilännen keskus rakennuksineen, jonka sanottiin olevan vielä rakenteilla, esiteltiin, tosin ulkoapäin. Kun viimeisen paljastuksen tehnyt Edward Snowden otti yhteyttä Washington Postiin, lehti ei ollet valmis julkaisemaan tietoa 72 tunnin sisällä niinkuin Snowden edellytti. Washington Post halusi tarkistaa Yhdysvaltojen hallinnolta, vahingoittaisiko tieto kansallista turvallisuutta. Tämä osoittaa kuinka tiivis kytkös Yhdysvalloissa on valtion ja tiedotusvälineiden välillä. Mitä muuta yleiselle turvallisuudelle tai yksilön vapaudelle tärkeitä tietoja ei julkaista siksi, että valtion ja tiedotusvälineiden kesken on tällainen riippuvuus? Mitä Suomen tiedonvälitys, joka näyttää yhtenään viittaavan New York Timesin tai Washington Postin tulkintaan maailmapolitiikasta, todella tietää maailman asioista? Ainakin tulkinta Syyrian tilanteesta tai Balkanin tapahtumista katsotaan vahvasti Yhdysvaltalaisten silmälasien läpi. Syyrian kohdalla tiedotusvälineille ei ole tullut mieleen ihmetellä kuinka 17 miljoonaa syyrialaista ei ole pystynyt kaatamaan vihattua hallitusta. Voisiko olla niin, että suurin osa kansasta sittenkin luottaa hallituksen pystyvän palauttamaan ennen sotaa vallinneen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja jaksaa odottaa poliittisen demokratian kehittyvän askel askeleelta? Suomen tiedotusvälineet, TV uutiset erityisesti, haastattelevat ainostaan yhtä uskonnollista suuntausta edustavia pakolaisia tai terroristeiksi luokiteltavia taistelijoita, hehän ovat ovat Yhdysvaltojen liittolaisia. Carl Haglundin tietämättömyys johtunee siitä, että hän uskoo USA:n auktoriteettiin eikä voi uskoa tästä auktoriteetista mitään kielteistä. Haglundin pyrkimys liittää Suomi USA:n johtaman NATO:n jäseneksi johtaa siihen, että hän ei voi tietää eikä ainakaan uskoa sitä, että USA ja NATO- maat myös salaisesti ja laittomasti aseistivat voimia Jugoslavian, Syyrian ja monen muun maan destabiloinnissa. Silloin tulee hyväksyneeksi USA:n maailmanvallan ja siihen liittyvän sotilaallisen väkivallan, miljoonien kuoleman ja monien miljoonien sairastumisen esimerkiksi köyhdytetyn uraanin johdosta. Kysyttäessä USA kielsi Echelonin olemassaolon ja laittoman asekaupan. Se puolustelee nettivakoilua kestämättömin perustein. USA ei ole kansainvälisen rikostuomioistuimen allekirjoittajamaa. Se uskoo voivansa toimia laittomasti pelkäämättä seurauksia. Puolustusministerin tietämättömyys on kansakunnalle vaarallista - yhtä vaarallista kuin tiedotusvälineiden piittaamattomuus totuudesta ja sen välittämisestä yleisölle. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Carl Haglund, USA:n vakoilu, propaganda, tiedonvälitys, valehtelu |
Srebrenica-näytelmä - rikos Bosnian serbejä kohtaanMaanantai 29.4.2013 klo 10.34 - Pirkko Turpeinen-Saari EU juhlii lähestyvää Kroatian jäsenyyttä. Millaisilla voimilla Kroatia etenee ,mutta Serbialle ja serbeille yleensä sysätään rikollisen taakkaa. "Pääset EU:un kun tunnustat Srebrenican kansanmurhan" Serbian parlamentilta vaadittiin. Serbian serbejä vaaditaan vetämään matto Republika Srpskan serbien alta. Srebrenicahan on Republika Srpskan asia. Kaikki serbit asuinpaikasta riippumatta, olivat Jugoslavian ja Jugoslavian hyvinvointivaltion säilyttämisen puolella. Samat oikeudet kroaateille,serbeille,muslimeille, ilmainen terveydenhuolto,koulutus, kuukauden palkallinen loma ja edulliset asumiskustannukset.Heidän mielestään kansalliset ja kansainväliset lait olivat muutosten pohjana rakentavampia kuin väkivalta. Slovenia, Kroatia ja Bosnia Herzegovinan johto hylkäsivät neuvottelutien. Kroatia suoritti, heinä-elokuun vaihteen viikonloppuna 1995, 250.000 serbin etnisen puhdistuksen pakenevia siviiljä pommittaen, NATO:n tuella,(NATO pommitti serbien tutkajärjestelmää).Sitä ennen serbeiltä oli perustuslain muutoksella poistettu tasa-arvoinen kansalaisuus Kroatiassa. YK:n sotilaallinen tarkkailu UNMO piti 10. elokuuta 1995 Zagrebissa tiedotustilaisuuden kritisoidakseen Kroatian toimia. Sali oli täynnä serbejä kohtaan myötämieltä osoittavia tiedotusvälineiden edustajia. Juuri kun tiedotustilaisuus oli alkamassa USA:n lähetystön virkailija tuli ilmoittamaan, että lähetystössä alkaa juuri tiedotustilaisuus sen johdosta, että USA:n tiedustelu on nähnyt satelliittikuvissa rikottua maata Srebrenican ympärillä merkkinä teloitettujen joukkohaudoista.Sali tyhjeni ennenkuin tilaisuus oli päässyt alkuun.Srebrenica- myytti osoitti voimansa. Kroatiaa aseistaneet Yhdysvallat ja Saksa tekivät kaikkensa ummistaaksensa silmät Kroatian sotarikoksilta ja syyllistääkseen satoja vuosia asuttamiaan seutuja puolustaneet serbit.Kun kroaatit tai Bosnian muslimit rikkoivat sodan aikana useita sopimuksia - siitä rangaistiin serbejä.Kroaatteja taputettiin selkään. Sodan alkaessa muslimit olivat tyhjentäneet Srebrenican serbeistä. Sodan lopulla 80% Srebrenican asukkaista olivat muualta muuttaneita. Demilitarisointipäätöksistä huolimatta Srebrenicassa oli hyvin aseistettu muslimidivisioona, joka suoritti hyökkäyksiä ympäröiviin serbikyliin.150 serbikylää tai yhteisöä tuhottiin ja 2100 kylien asukasta tapettiin polttamalla taloihinsa tai katkaisemalla kaula ja usein seivästämällä päät aidan seipäisiin. Kylien nimet,kuolleiden nimet ja syntymäajat ovat saatavissa. Serbit ilmoittivat viimeisen kylän polton jälkeen, kesällä 1995, YK-joukoille, että näin ei voi jatkua vaan he ottavat Srebrenican haltuunsa. Muslimidivisioona oli vetäytynyt kaupungista ja jäljellä oli vanhuksia, naisia ja lapsia. Serbiarmeija järjesti bussikuljetuksen naisille, lapsille ja vanhuksille kunkin haluamalle muslimien hallussa olevalle alueelle. Kenraali Mladic vaati jokaiseen bussiin YK:n Dutch Batin edustajan.(ei pommittanut heitä kuten kroaatit) Taistellen Tuzlaan vetäytyvä muslimidivisioona kärsi suuria tappioita heidän pyrkiessään keskellä päivää serbien linjojen sekä omien ja serbien miinakenttien läpi. Kuinka moni joutui teloituksen kohteeksi ja kuinka moni kuoli taistelussa on selvitettävissä jos halua siihen riittää. ICTY:tä asia ei kiinnosta. Asia on kuitenkin historiantutkimuksenkin tarpeisiin selvitettävä. Vaikka tieteellinen selvitys ei auta poliittisen oikeudenkäynnin kohteena olevia syytettyjä, se tulee auttamaan oikeudentuntoisia ihmisiä hahmottamaan todellisuuden. Kroatia ja Bosnian muslimi johto käyttivät mainostoimisto Ruder-Finnia sotapropagandan välineenä mustamaalatakseen serbejä. Saksan ja Yhdysvaltojen intressit olivat Kroatian Tudjimanin ja Bosnian Iztbegovichin kanssa yhteiset. Intressit olivat taloudelliset, sotilaalliset ja uskonnolliset. Sotapropagandan keskeinen teema oli ilmasta tempaistu väite "8000 Srebrenicassa teloitettua muslimimiestä ja poikaa". Bosnia Herzegovinan johto ei ole suostunut yhteistyöhön sen selvittämisessä kuinka moni selvisi Tuzlaan. Monista eri lähteistä päättelemällä matkalle jääneitä on 2000-3000. Tapahtumien tieteellinen käsittey on lähes mahdotonta koska poliittiset intressit ovat niin voimakkaat. Yhdysvaltojen kongressi on julistanut Srebrenican tapahtumat kansanmurhaksi. Serbian parlamentti on pakotettu tunnustamaan Srebrenican tapahtumat kansanmurhaksi ehtona EU:n lähentymisneuvotteluille. Tulee mieleen koulukiusattu, joka otetaan porukan jäseneksi kun hän suostuu tunnustamaan opettajalle, että hänessä oli syy. Samalla hän suostuu oman identiteettinsä murentamiseen. Etninen puhdistus ja kansanmurha Bosniassa? Bosnian kansat ovat samaa etnistä juurta. Ovatko serbit suorittaneet itsensä kansanmurhan? Jugoslaviassa kaikilla ryhmillä oli samat kansalaisoikeudet.Tätä serbit ovat aina kannattaneet. Vasta Kroatia muutti perustuslakinsa julistamaan Kroatian vain kroaattien maaksi. Luettuani tuhansia sivuja dokumentteja ja kirjoja Jugoslavian hajottamissodista olen aina vain enemmän kummissani. Tällaiseenko EY/EU järjestelmään, joka on niin alisteinen USA:n, Saksan ja NATO:n sotapolitiikalle ja vallankäytölle me kuulumme. Kansallisvaltioiden merkityksen häivyttäminen merkitsee itsenäisen ajattelun, kriittisyyden ja oikeudenmukaisuuden häivyttämistä. Näiden tekijöiden kadotessa katoaa myös ihmisyys. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Srebrenica, Kroatia, etninen puhdistus, sotarikokset, USA, Republika Srpska |
Kuinka alistumme USA:n maailmanvaltaanSunnuntai 10.3.2013 klo 12.58 - Pirkko Turpeinen-Saari Kenraali Ratco Mladic, Bosnian serbiarmeijan komentaja kysyi yhdysvaltalaisen CNN-televisiokanavan haastattelijalta vuonna 1995:"Mitä te tekisitte, jos terroristi uhkaisi ampua Washingtonin kadulla kohti Valkoista taloa?" Haastattelija vastasi:"Yrittäisimme pidättää hänet ja hän joutuisi pitkäksi aikaa vankilaan."" Ei! "sanoi Mladic. "Te ammuitte hänet televisiokameroiden edessä suoraan kadulle", viitaten hiljattain tapahtuneeseen terroristiksi epäillyn ampumiseen. "Te kysytte mitä terroristidivisioonalle on tapahtunut täällä, kun minä vain kysyn, mitä te teette yhdelle ainoalle terroristille". Afganistanissa, Bosniassa, Kosovossa ja nyt Syyriassa terroristit ovat Yhdysvaltojen erityissuojeluksessa. He saavat aikaan kaaoksen, jonka kuriin saattamiseen voidaan käyttää Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten aseita. Näin valta saadaan siirrettyä sellaisille voimille, jotka luovat edellytykset yksityisten yhdysvaltalaisten ja liittolaisen kaupallista voittoa tuottaville yrityksille.Terroristien valtaa ylläpidetään niin kauan, että kaupallisten yritysten "rauhaa" ei mikään taho häiritse.(Bosniassa "kenraalikuvernöörin" valtaa käyttänyt Paddy Ashdown erotti 56 serbivirkamiestä) Kosovossa UCK/KLA terroristijärjestö käytti vuosia aseellista valtaa niin maltillisiin albaaneihin kuin serbeihin.Terrori-iskuista syytettiin serbejä, jotta saatiin NATO pommittamaan näitä. Racakin massamurhan lavastamisessa tueksi tuli suomalainen oikeushammaslääkäri Helena Ranta, jonka epämääräisiä lausuntoja hyväksikäyttäen Yhdysvallat sai aikaan hyödyllisen hysterian. Sen voimalla NATO, Yhdysvaltojen johdolla aloitti Jugoslavian siviilikohteiden pommitukset. Italian ulkoministeri Alemma hyväksyi siviilikohteiden pommitukset. Näin tehdessään hän ylpeillen kertoi päässeensä USA:n, Britannian, Ranskan ja Saksan muodostamaan valtapiiriin, jonka sisällä käydään päivittäisiä puhelinneuvotteluja. Kun Yhdysvaltojen kongressi 1990 päätti Jugoslavian lainojen yht'äkkisestä irtisanomisesta ja edellyttäessään omien virkamiestensä tekevän IMF:ssä Jugoslavian suhteen saman, New York Times kirjoitti päätöksen aiheuttavan Jugoslaviassa verisen sisällissodan. Suomessa Martti Ahtisaaren nostaminen kansalliseksi vaikuttajaksi aiheutti maamme alistumisen USA:n valtaan. Italian malli toistui. Koiviston aikana ulkopolitiikkaa johti velvollisuus ja syyllisyyden tunteet,joissa molemmissa voi olla pyrkimystä totuuteen ja tunteiden huomioon ottamiseen. Ahtisaaren aikana Yhdysvaltojen ja Saksan miellyttämisestä tuli avain. Rambuilletin sopimus, NATO:n pommitukset ja NATO-vetoinen Kosovon miehitys Yhdysvaltojen valtapoliittisten etujen tyydyttämiseksi olivat Ahtisaaren listalla. Joka vuosi hän näytti odottavan Nobelin rauhanpalkintoa kiitokseksi oikeanlaisesta toiminnastaan.Koivisto sen sijaan arvosteli Helsingin Sanomissa NATO:n pommituksia YK:n peruskirjan ja NATO:n periaatteiden vastaisina. Saksa toteuttaa nyt Kreikassa yhdysvaltalaista politiikkaa. Yksityiset yhtiöt odottavat saaliikseen arvoltaan romahtaneita infrastrukstuuriyrityksia. Saksa ryntäsi Balkanin politiikassaan Yhdysvaltojen vanaveteen. Nyt Syyriassa ja Malissa ei enään ole mitään pidäkkeitä USA:n ja entisten siirtomaavaltojen aseilla toteutettaville valtapyrkimksille.Euroopan saksalaistamisen ja maailman amerikkalaistamisen sijaan jokaisen maan kansalaiset kaipaavat inhimillisyyden,yhteistyön ja rauhan nostamista pyrkimysten keskiöön. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: terrorismi, USA, Ahtisaari, Koivisto, Mladic, Alemma, Helena Ranta |
Helsingin Sanomien sotaretoriikka ja terrorismin rahoitusSunnuntai 20.1.2013 klo 10.51 - Pirkko Turpeinen-Saari Ulkomailla asuva suomalainen Helsingin Sanomien nettilehden lukija kysyi :"sotaanko siellä valmistaudutaan?" Puolustusliitto Ruotsin kanssa, eurooppalainen puolustus (yhdessä NATO-maiden kanssa) hyökkäysvaunukuva keskellä sunnuntailiitettä "kunnian" symbolina,aseostot, sotilasasiantuntijoiden lähettäminen Maliin ikäänkuin solidaarisuuden osoituksena EU:n jäsenenä tukemaan USA:n ja Ranskan sotapolitiikkaa. Kaiken huippuna 20.1. pääkirjoitus terrorismista ja sen rahoituksesta.Lehden vikahan ei ole se, jos joku poliitikoista on sotakiihkoilija, mutta lehden vastuulla on mikä on pääkirjoitusten ja tekstien kriitiikkiä osoittava analyysi. HeSa kertoo pääkirjoituksessaan fundamentalistiterroristien rahoittavan aseostoja lunnasrahoilla!Uskooko pääkirjoitustoimittaja näin? Tosiasiassa Yhdysvallat on rahoittanut ja kouluttanut terroristeja usean vuoden ajan Afganistanissa 1980-luvulla, vuoden ajan Bosniassa 1990-luvulla sekä antanut sen jälkeen NATO:n miehityksen antaman suojan terroristien koulutusleireille ja pysyvälle sijoittumiselle Bosniaan. Libyassa asetoimitukset ja NATO:n ilmatuki oli niin ylenpalttista, että aseita on vuosiksi eteenpäin. Joidenkin analyytikkojen mukaan Libya on luovutettu terroristeille. Suuri osa terroristeista on siirtynyt sekä Maliin että Syyriaan, jälkimmäiseen Saudi-Arabian ja Qatarin palkkasotureina. Kaava on aina sama. Fundamentalisti muslimit saavat "kansainväliseltä yhteisöltä"aseet tehdäkseen likaisen, kaiken vastenmielisimpiä kidutuksen ja silpomisen muotoja käsittävän työn. Sen jälkeen Yhdysvallat ja NATO hyökkäävät "pelastamaan siviilejä", jakamaan maat ja rikkaudet kukin maataan edustaville yksityisille yrityksille. Mikä on lehden analyysi Malista. Ei sanaakaan vuosi sitten keväällä Yhdysvalloissa koulutuksensa saaneen sotilaan vallankaappauksesta.Mihin sillä tähdättiin? Pohjois-Maliin virranneet terroristit on aseistettu "lännen" rahoilla.Nämä likaisen työn tekijät korvataan nyt Ranskan sotilaallisella puuttumisella, mitä seuraa kaiken kattava "kansainvälisen yhteisön" sotilaallinen tuki. Syyriassa asiat ovat kesken. Terroristien aseellinen tukeminen on meneillään."Kansainvälinen yhteisö" ei halua lopettaa sotaa, sillä tavoitteisiin ei olla päästy. Liittoutumaton,Yhdysvaltojen ja Israelin arroganttiin yksinvaltaan kielteisesti suhtautuva hallitus on saatava tuhottua ja maa mielellään jaettua etnisiin "kansainvälisen yhteisön" hallinnassa oleviin pilkkeisiin kuten Jugoslaviassa. Siirtomaavalta halutaan palauttaa. Helsingin Sanomat edustaa suomalaista uutisvälitystä. Valitettavasti lehden itsesensuuri estää kirjoittamasta asioista niinkuin ne ovat. Tällä hetkellä kansainvälisiä lakeja noudattava maa on se, jota vastaan lehden sotaretoriikka on kohdistettu. Myös itäisessä naapurissamme luetaan lehtiä. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: HeSa, terrorismin rahoitus, puolustusliitto, USA, Nato, Ranska |
Al Qaida ja jihadistit Yhdysvaltojen maailmanvallan työkaluinaPerjantai 30.11.2012 klo 16.03 - Pirkko Turpeinen-Saari Ei ole sattumaa, että siellä missä Yhdysvallat pyrkii lisäämään hegemoniaansa, siellä ovat myös Al Qaida ja jihadistitaistelijat. Kun sekasortoa käytetään tarkoituksellisesti työvälineenä, seurauksena on miljoonien ihmisten pakolaisuus, kodittomuus, turvattomuus ja kaikenlainen hätä. Afganistanissa Yhdysvallat koulutti ja aseisti 1980-luvulla pyhää sotaa Neuvostoliittoa ja sekulaarisia maanmiehiään vastaan käyviä fundamentalistitaistelijoita, joista tunnetuin oli Osama bin Laden. Sodan päätyttyä taistelijat siirtyivät Afganistanista Bosniaan, jatkamaan pyhää sotaa nyt maltillisia muslimeja ja ortodoksi-serbejä vastaan.Moni maltillinen muslimi antoi turvan serbinaapurilleen näiden paetessa henkensä edestä. Presidentti Bush vanhempi ja hänen jälkeensä Bill Clinton antoivat kaiken tukensa Alija Izetbegovicille, fundamentalistiselle Bosnian muslimien johtajalle ja presidentille. Samoin kuin Kroatiassa Clinton myös Bosniassa tuki natsitaustaisia henkilöitä. Alja Izetbegovic oli toisen maailmansodan aikana aktiivinen Waffen SS:n muslimien "Tikari"-ryhmän rekrytoija.SS-Muslimit murhasivat raa'asti ortodoksi-serbejä ja juutalaisia. Clinton ja läntinen media esittelivät mainostoimistojen ja väritettyjen tietojen avulla Izetbegovicin maltillisena. Kun katson saudi-taistelijan Bosnian metsässä itsestään otattamaa kuvaa, jossa hän roikottaa 23-vuotiaasta serbinuorukaisesta irtileikkaamaansa päätä ja osoittaa sitä puuhun sidotulle päättömälle ruumiille, mietin mitä tiedämme Bosnian sodasta muuta kuin sen mitä valtajournalismin propagandamylly on tuottanut. Seuraavassa kuvassa päitä on kasa.Alija Izetbegovic siunasi eri puolilta maailmaa tulleet mujahideen taistelijat ja otti vastaan heidän paraatinsa.Clinton saapui myöhemmin Izetbegovicin kuolinvuoteelle. Itsenäisyyttään ja kotejaan puolustaneet jugoslaavit ja myöhemmin serbit näytettiin syyllisinä. Sen sijaan huume-ja elinkauppaa harjoittavat silmittömiä siviilien murhia tehneet fundamentalistitaistelijat propagoitiin uhreiksi. Ruder-Finn public relations toimisto kunnostautui tässä. Uuden maailmanjärjestyksen tavoitteena oli pilkkoa Jugoslavia Yhdysvaltojen ja NATO:n intresseihin sidotuiksi pikkuvaltioiksi.Se tapahtui kansallisia ja kansainvälisiä lakeja rikkoen. (Viimeisessä Palestiina-äänestyksessä YK:ssa nähtiin liikuttavalla tavalla kuinka pienet jäännösvaltiot, Yhdysvalloille lojaaleina ja siitä taloudellisesti riippuvaisina, pidättäytyivät ottamasta kantaa,lukuunottamatta Serbiaa, joka äänesti puolesta) Bosniassa taistelleet ja siellä kouluttamista jatkaneet taistelijat, monet Saudi-Arabian kansalaisia,osa bosnialaisia, osallistuivat niin WTO-iskuihin kuin Madridin junapommi-iskuun ja Lontoon metro-bussi-iskuihin. Myös Osama bin Laden kävi Bosniassa ja hänellä oli Bosnian passi.Mujahideen taistelijoiden tukeminen hyödytti Yhdysvaltojen taloudellisia ja sotilaallisia intressejä Jugoslavian alueella. Seuraavana Yhdysvallat synnytti sekasorron Irakiin, jatkaa sitä nyt Afganistanissa, Libyassa ja viimeksi Syyriassa. Jokaisessa sodassa jihadistitaistelijat ja al Qaida saavat enenevästi jalansijaa.Siitä huolimatta, että al Qaida on kehoittanut pyhään sotaan al Assadia vastaan Syyriassa, Ranska,Yhdysvallat ja Iso-Britannia NATO-maiden etunenässä, lyöttäytyvät yhteen al Qaidan kanssa ja aseistavat ja tukevat taloudellisesti sitä yhdessä klassisen jihadismin tukijan Saudi Arabian ja sen liittolaisten kanssa, poliittisen ratkaisun sijaan. Yhdysvaltojen sotatoimia seuraa miljoonien pakolaisten vyöry maasta toiseen, etsimään alkeellista turvaa. Kodittomia serbipakolaisia on edelleen satojatuhansia. Kaksi miljoonaa Irakin ja Palestiinan pakolaista saivat turvan ja sosiaaliset oikeudet Syyriasta, mutta taas on lähdettävä kun Yhdysvaltojen ja entisten siirtomaavaltojen tavoitteena on tuhota Syyria.Ennen turvallisesta Syyriasta vyöryy pakolaisia taas naapurimaihin. Afganistanissa kukaan ei ole turvassa. Näyttää siltä, että nykyaikana eivät mitkään kansainväliset lait suojele kansoja sodan aloittamiselta, pakolaisuudelta ja murhilta.Toisen maailmansodan päätyttyä, Nürnbergin tuomioissa sodan aloittaminen (crimes against peace) oli useimpien langettavien tuomioiden perusta. Valta on tullut yhä enemmän synonyymiksi oikeuden kanssa. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: USA, Afganistan, jihad, Bosnia, Syyria, pakolaisuus |
Poliittinen tuomioistuin antoi jälleen poliittisen tuomion.Lauantai 17.11.2012 klo 11.01 - Pirkko Turpeinen-Saari Euroopan suurimman etnisen puhdistuksen organisaattorit vapautettiin eilen Haagin Jugoslavia tribunaalissa.Kroatialaisen fasismin jälleensyntyminen sai oikeudellisen siunauksen. Toisen maailmansodan aikana Kroatian ustasha fasistit olivat Saksan uskollisimpia liittolaisia. Kroatian Jasenovac keskitysleirissä tapettiin julmalla tavalla ustashan ja katolisten pappien toimesta 700.000 serbiä, 40.000 juutalaista ja 50.000 romania.Harva on kuullut tai lukenut Jasenovacista. Suuri osa holokaustimuseoista ei poliittisista syistä mainitse tätä keskitysleiriä. Serbit joutuivat kantamaan P-kirjainta rinnassaan merkkinä ortodoksisuudesta. Puistoihin meno oli kielletty serbeiltä, juutalaisilta, mustalaisilta ja koirilta.Samoin julkisten liikennevälineiden käyttö Zagrebissa. Jugoslavian, YK:n perustajajäsenen ja liittoutumattomien maiden liiton puheenjohtajamaan hajoittaminen 1990-luvulla oli osa uuden läntisen maailmanjärjestyksen muodostamista. Saksa ja Yhdysvallat ja heidän rinnallaan lopuksi useat NATO-maat ottivat tehtäväkseen serbien , Jugoslavian enemmistökansallisuuden murskaamisen. Yhdysvallat suunnitteli,koordinoi ja ohjasi Kroatian armeijan hyökkäyksen, Operation lightningin,keväällä 1995,joka valtasi YK:n suojeluksessa olevan Kroatian serbialueen Länsi-Slavonian. Elokuun 4 päivänä 1995 seurasi Operation Storm, joka tuhosi nykyisen Kroatian alueella olevan Krajinan serbivaltion. Kolmen vuorokauden aikana.250.000 serbiä pakeni ikiaikaisilta asuinalueiltaan ja n. 4000 - 4500 siviiliä sai surmansa. Siten toisen maailmansodan aikana Ustashan ja natsien toimesta tapahtunut yli 68.000 tämän alueen serbin etninen puhdistus sai täydennyksensä. USA:n presidentti Bill Clintonin hallitus, sen sotilaalliset neuvonantajat ja ustashien jälkeläiset olivat hankkeessa yhteistyössä, jopa Yhdysvaltojen armeijan voimia oli mukana. Kroatia ei ole onnistunut käsittelemään natsimenneisyyttään vaan sen aikaiset asenteet jatkavat. Toisen maailman sodanaikaiset sotarikolliset saavat maineenpalautuksen, muistomerkkejä, nimikkokatuja. Miksi? Kroatiasta on tullut jälleen Saksan ja Yhdysvaltojen - nykyisin maailmavaltaa käyttävien maiden- vasalli. Kuinka Saksan ulkoministeri Klaus Kinkelin aloitteesta pystytetty kansainvälinen oikeusistuin voisi tuomita Yhdysvaltojen ja Saksan uskollista liittolaista. Jos Kroatian armeijan johto tuomittaisiin, tulisi kai tuomita etnisen puhdistuksen yhdysvaltalaiset suunnittelijat ja toteuksessa avustaneet tahot myöskin. Etnisen puhdistuksen myöntämisen sijasta Yhdysvalloissa ja Kanadassa toimivat kroaatit (monet entisiä natseja ja heidän jälkeläisiään) yhdessä käänsivät kuuluisien mainostoimistojen ja mediapropagandan avulla asuinsijojaan puolustaneet serbit syyllisiksi. Haagin Jugoslavia tribunaalin tapa tutkia, kerätä informaatiota, tulkita sitä ja tuomita on polittisesti värittynyttä. Koomisinta, ellei asia olisi traaginen, on se, että eräs ICTY:n rahoittajista on George Soros, joka on täysimääräisesti hyödyntänyt entisen Jugoslavian talouden yksityistämistä. Ei ole ihme, että Yhdysvallat kiihkeästi vastustaa ICC:tä, todellista kansainvälistä rikostuomioistuinta, joka myös on Haagissa. Sen sijaan se tukee ICTY:tä ja Lockerbie-tuomioistuinta, jotka molemmat tuomitsevat syyttömiä ja vapauttavat rikollisia. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: fasismi, ustasha, Jasenovac, ICTY, serbit, USA, operation storm |
Onko EU rauhanpalkinnon arvoinen?Tiistai 16.10.2012 klo 19.02 - Pirkko Turpeinen-Saari EU:n saama rauhanpalkinto on yhtä häkellyttävä kuin presidentti Obaman aikanaan saama palkinto.EU yhteisönä ei ole aiheuttanut keskinäisiä konflikteja jäenmaiden välillä, mutta jäsenmaat ovat aloittaneet laittomia sotia, osallistuneet sotiin, tukeneet sodan osapuolten konfliktien kärjistämistä neuvottelujen tukemisen asemasta myötäillen useimmiten Yhdysvaltojen sotapoliittisia pyrkimyksiä. Esimerkkeinä Jugoslavian hajotusodat, Irak,Libya, Afganistan, Syyria ja nyt viimeisenä pisarana Iranin talouspakotteet, vaikka Yhdysvaltojen varapresidentti juuri hiljattain totesi kaikkien tietämän tosiasian, että Iranilla ei vuosiin ole ydinasevalmiutta.Tästä huolimatta EU on päättänyt kieltää satelliitti yhtiötä välittämästä Iranin TV-kanavien ohjelmia. Muut tahot ovat kieltäneet Syyrian TV-kanavien näyttämisen. Maailma sulkeutuu hirvittävää vauhtia.Kansainvälisellä lainsäädännöllä ei ole enää merkitystä. Kukaan ei pysty puuttumaan Israelin rikoksiin palestiinalaisia kohtaan tai Israelin ja USA:n cybersotaan Irania vastaan. Kukaan ei pysty perustelemaan miksi EU rajoittaa maailman kansalaisten vapautta katsoa Iranin tai Syyrian TV-ohjelmia. Kaikki Yhdysvalloista riippuvaiset maat ovat tukemassa Yhdysvaltojen laittoman hyökkäyksen seurauksena jatkuvaa Afganistanin miehitystä. Miehityksellä ei ole mitään tekemistä naisten oikeuksien kanssa sillä naisilla oli oikeudet ja mahdollisuus koulunkäyntiin myös Neuvostoliiton miehittäessä Afganistania.Miehityksellä on valtapoliittinen tehtävä. Yhdysvalloilla on, The Nationin mukaan, 100.000 miestä Afganistanissa, mutta lehden mukaan, määrä on tosiasiassa kaksinkertainen koska yksityisiä palkkasotureita on yhtä paljon. Käsitykseni mukaan Afganistanin klaani-pohjaiset korruptoituneet sotaherrat ovat nyt kukin saaneet lännen kouluttamat kansalliset sotajoukot, jotka ukopuolisten lähtiessä maasta voivat entistä verisemmin alkaa hoitaa asein keskinäisiä välejään. EU on ollut vahvasti tukemassa Yhdysvaltojen ja NATO:n johtamaa projektia. Rauhanpalkinto ei tehnyt Obamasta rauhanmiestä ei myöskään EU:sta rauhanjärjestöä. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sodat, sananvapaus, USA:n myötäily, EU:n rauhanpalkinto |
Jääkiekkokaukalo -lain yläpuolellaTiistai 4.9.2012 klo 9.44 - Pirkko Turpeinen-Saari Eiliset iltapäivälehdet selostivat jääkiekkojoukkue Jokereiden pelaajan lyöneen, hanskat riisuttuaan, HIFK:in pelaajaa nyrkillä päähän, sekä hakanneen tätä, tajutonta pelaajaa vielä maassa 6 kertaa, jälleen päähän. Media hämmästelee lasten väkivaltaista kohtelua, kouluampumisia ja muita joukkosurmia. Paneleita kootaan, komiteoita perustetaan, päivitellään ja viihdytään sensaation ilmapiirissä. Samaan aikaan valtio lisää rahanahneudessaan peliriippuvuutta. Peleistä toivotaan uutta nousua Suomen kansantaloudelle. Jääkiekkoseurat sallivat väkivallan, koska se peliriippuvuuden tavoin houkuttaa ja koukuttaa katsojia. Nuorisopsykiatrian piirissä havaitsimme jo kauan sitten kuinka empatian ja tunnevuorovaikutuksen puutteen piirissä kasvaneet nuoret kokivat väkivaltavideoita katsoessaan olevansa elossa ja hereillä- joku tunne tuntui joltakin. Yhä useammin katsominen ei riitä vaan purkautuu ahdistuksen myötä toiminnaksi - tönimiseksi ja pahoinpitelyksi niin koulun pihalla kuin kaduilla. Moni suhtautuu jääkiekkoväkivaltaan siten, että se tulee arvioida ja rangaista lajin sisällä. Näin jääkiekolla olisi oma muun lainsäädännön ulkopuolinen normisto suhteessa väkivaltaan. Oluen juonti on osa tunnelman luontia. Tämän seurauksena jääkiekosta on muodostunut väkivallan ja alkoholinkäytön hyväksyvä osa-alue lasten ja nuorten maailmaan. Jääkiekko-ottelussa lapset näkevät aikuisten hurmioituvan kaljasta ja väkivallasta ja sisäistävät kokemuksen pysyvästi persoonallisuuteensa. Kun kouluihin mietitään kurinpidollisia toimia aikuisten lapsissa aiheuttaman väkivallan hillitsemiseksi olisi syytä miettiä olisiko jääkiekkoviihteen väkivaltaan mahdollista saada voimaan samat lait kuin muualla yhteiskunnassa. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jääkiekkoväkivalta, laki ja väkivalta, väkivallan suosituimmuusasema |
USA:n sotarikokset ja SuomiPerjantai 27.7.2012 klo 9.10 - Pirkko Turpeinen-Saari Vuonna 1998 kohtasin töihin kävellessäni rakastetun lastentautien professorin Niilo Hallmannin. Pysähdyimme juttelemaan ja keskustelun lomassa kysyin häneltä mitä mieltä hän on lastenlääkärinä Yhdysvaltojen armeijan käyttämästä köyhdytetystä uraanista, joka aiheuttaa lasten epämuodostumia."Eihän Yhdysvallat semmoista käytä!" oli hänen vakaa reaktionsa. Ympäri maailmaa liikkuvan professorin olisi luullut seuraavan aikaansa, mutta miksi mieli ei ota vastaan julmia tietoja? Tätä olen pohtinut viimeksi eilen katsoessani TV 1:n ulkolinjan esittämää dokumenttia Irakin Fallujahin epämuodostuneista vastasyntyneistä ja köyhdytetyn uraanin tappamista ja vammauttamista Yhdysvaltojen sotilaista. Toinen Yhdysvaltojen sotarikoksia ja paljon puhuttua "valtioterrorismia" kuvaava tieto tuli pari päivää sitten Indonesiasta. CIA:n ohjelmoiman Indonesian v. 1965 sotilasvallankaappauksen jälkeisen, CIA:n listat kädessä, armeijan joukkojen suorittaman, puolen miljoonan kommunistin, kommunistiksi epäillyn ja erityisesti Indonesian kiinalaisen joukomurhan tutkimuskomissio on antanut raporttinsa presidentti Yudhoyonolle. Presidentti kehoittaa yleisen syyttäjän toimistoa ryhtymään toimenpiteisiin tämän raportin johdosta samalla kun hän itse neuvottelee parlamentin ja korkeimman oikeuden kanssa toimenpiteistä korvausten ja muun hyvityksen suorittamisesta. Yhdysvaltojen pakkotoimet ovat johdonmukaisia, Filippiinien miehitys, Hiroshima, 3miljoonan Korealaisen tappaminen,sitten Indonesia, Vietnam( ja Agent Orange) miljoonine uhreineen. Jos valtaa ei saada taloudellisilla pakotteilla, otetaan todella rankat aseet käyttöön. Jugoslaviaa ei pystytty hajottamaan taloudellisilla pakotteilla, sen sijaan maa ajettiin nationalistisiin vastakkainasetteluihin ja NATO:n uraaniammukset otettiin käyttöön.NATO ei vuosiin ilmoittanut missä se oli käyttänyt uraaniammuksia, joten siviilit eivät pystyneet suojautumaan saastuneelta vedeltä ja ilmassa leijuvalta uraanipölyltä. Irakin mattopommitukset ovat levittäneet saasteita ja tuhoa läpi maan. Fallujah on muodostunut kauhun laboratorioksi, jossa epämuodostuneita lapsia syntyy 3 viikossa. Israel USA:n ohjauksessa käytti myös Gazassa sekä uraani- että fosforipommeja. Koko väestö on siviilejä eivätkä he ole voineet saada, Israelin saarron johdosta, apua alueen puhdistamiseen vaan joutuvat alistumaan likaisen veden juomiseen katalin seurauksin.USA:n suojeluksessa Israelia ei syytetty sotarikoksista. Olisihan USA, oikeudenkäynnin kestäessä, todennäköisesti kietoutunut mukaan syytettyjen penkille. UNEP puhuu hurskaasti puhdistustoimista siviilien suojelemiseksi. Miten ydinmateriaalin puhdistustoimet voisivat onnistua kun siviiliväestö on joutunut vuosikausia olemaan saastuneessa ympäristössä. Ei poloniumilla murhattu Arafatkaan voinut saada mitään hoitoa, koska hoitoa ei ole. Ainoa keino on uraaniammusten kieltäminen ja Yhdysvaltojen haastaminen sotarikoksista oikeuteen. Mikä Suomen poliitikkoja vaivaa? Missä sumussa ihmisoikeusaktivistimme toimivat? Nyt on vuorossa USA:n yksinvaltaa voimakkaimmin Lähi-idässä vastustanut Syyria. Talouspakotteiden lisäksi Al Qaidakin hyväksytään rinnalle, jotta vastustaja saadaan murskattua. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: USA:n sotarikokset, köyhdytetty uraani, valtioterrorismi, USA, Indonesia, Fallujah |
Verilöylyt, propaganda ja kaksinaismoraaliKeskiviikko 30.5.2012 klo 9.49 - Pirkko Turpeinen-Saari On miellyttävää lukea tasapainoisia todellisuutta kuvaavia analyysejä ristiriitaisista ja vaikeista konflikteista yhdysvaltalaisista The Nationista tai The New York Review of Booksista. Sen jälkeen Helsingin Sanomien ja useiden muiden tiedotusvälineiden tunnistettava propagandistisuus tuntuu vastenmieliseltä. 30.5. Helsingin Sanomien Heikki Aittokoski vertaa Syyrian Houlan verilöylyä Jugoslavian Srebrenicaan. Syynä on ilmeisesti propagandistinen tunnelatauksen synnyttäminen. Houlassa lasten ja perheiden murhat suoritti asejoukkiot, joiden uskonto on sama kuin Syyrian presidentillä. Armeija ei hirmutekoja suorittanut. Srebrenicassa tuhansien ihmisten verilöylyä johti armeijan kenraali. Aljazeera pani vielä paremmaksi yhdistäen Houlaan Srebrenican lisäksi Vietnamin My Lain, jossa Yhdysvaltojen armeija tappoi tuhansia muuten tappamiensa miljoonien lisäksi. Aittokoskelle tekisi hyvää lukea Syyrian kristittyjen mielipiteitä Assadin hallinnosta. "Olen vapaa, olen turvassa. Koulussani osa ystävistäni on Muslimi veljeskunnan jäseniä. He kunnioittavat minua.Ja minä kunnioitan heitä.Kenen ansiota se on? Katsokaa nyt tätä terroria. Tätäkö Obama haluaa? Tätäkö Sarcozy haluaa?(Syyria vapautui Ranskan siirtomaavallasta)Jättäköön meidät rauhaan. Jos emme pidä presidentistämme, emme valitse häntä. Olen 60 vuotias ja olen ollut vapaa 30 vuotta.Pitäisikö minun pelätä mennä ulos? Pitäisikö minun peittää kasvoni? Pitäisikö naisten elää kuin aasit? Me olemme kansalaisia. Me olemme vapaita." Charles Glass teki haastattelut Aleppossa, jonka kulttuuri on yli 3000 vuotta vanha. Eri kansanryhmät ovat toimineet sovussa keskenään. Irakin sotaa paenneiden 2 miljoonan kristityn (Charles Glassin mukaan) ja maassa ennestään asuvien kristittyjen asema on uhanalainen. Armenialaiset ovat jo ostaneet asuntoja Armeniasta. Houlan kymmenien lasten murhat aiheuttavat monien EU-maiden Syyrian diplomaattien karkoituksen. Sen sijaan kaksi vuotta sitten Yhdysvaltojen suojeluksessa tapahtunut Israelin armeijan suorittama 400 Gazan palestiinalaislapsen tappaminen ei saanut minkäänlaista EU:n toimenpidettä. Päinvastoin USA myy aseita Israelille, Suomi ostaa sieltä aseita. Lisäksi Israel on EU:n suhteen taloudellisessa suosituimmuusasemassa taloussaarron sijasta. Voiko murhaajia paremmin suojella? Kun kansainvälinen politiikka perustuu aseisiin ja mielivaltaisiin tappamisiin, mitä voi kansallisella tasolla odottaa kun tiedonvälitys heijastaa vahvimman etua. Yhdysvaltojen ja EU:n entisten ja nykyisten siirtomaavaltojen tiedonvälitys-hype voittaa kaiken asiallisen, totuudellisen ja eri näkökulmat esiintuovan aineksen.Suomi näyttää seuraavan vanavedessä. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Houla, Syyria, EU, USA, Aittokoski, Srebrenica |
Jugoslavian verisen hajottamisen loppuun saattaminenPerjantai 11.5.2012 klo 12.00 - Pirkko Turpeinen-Saari Yhdysvallat veteli Jugoslavian sodan naruja taustalla. Maaliskuussa 1992 Euroopan yhteisö ja Jugoslavia neuvottelivat Lissabonissa sopimuksen Sveitsin kaltaisesta jaosta kantoneihin,joilla olisi itsehallinto. Serbit, kroaatit ja muslimit hyväksyivät sopimuksen. Yhdysvaltojen lähettilään Zimmermanin puututtua asiaan, muslimijohtaja presidentti Ljubo Izerbegovic vetäytyi sopimuksesta, jonka jälkeen myös kroaattien edustaja vetäytyi. Tämän jälkeen USA:n ulkoministeri Cyrus Vance, Britannian Ulkoministeri Lord David Owen ,YK:n ja Euroopan yhteisön edustajat allekirjoittivat Vance-Owen suunnitelman, jonka perusteella Jugoslavia jaettaisiin kymmeneen provinssiin. Euroopan tuli toimia siirtymävaiheen tukijana. Owenin mukaan USA ei alun alkaenkaan ollut todellisuudessa mukana, koska sillä oli voimassa 1992 päätetty Defence Planning Guide, puolustussuunnitelma, jonka mukaan "meidän tulee välttää Eurooppaan nousemasta yksinomaan Eurooppa-pohjaisia puolustussuunnitelmia, jotka aliarvioisivat NATO:a. Vuoden 1995 Daytonin- sopimus pohjasikin NATO:on.IMF:n piti johtaa Bosnian keskuspankkia ja Euroopan jälleenrakennuspankin piti myydä valtion omaisuutta ja uudelleen järjestää julkinen sektori. 4.12.1995 Newsweekin mukaan Yhdysvaltojen johtamalla NATO:lla olisi sopimuksen mukaan siirtomaaisännän valta Jugoslaviassa, tarjoten Yhdysvalloille ennen näkemättömän jalansijan Euroopassa. Saman aikaisesti jännitteet Kosovossa voimistuivat. Taloudellisten vaikeuksien seurauksena Kosovon taloudellinen tuki heikkeni ja se menetti autonomisen asemansa. Salaperäisellä tavalla KLA, Kosovon vapautusarmeija sai runsaasti aseita. Serbien ja muslimien keskinäinen väkivalta lisääntyi. Tutustuin ulkomailla asuessani eläkkeelle siirtyneeseen Jugoslavian hajottamisen aikana toimineeseen NATO:n tiedottajaan. Kun käsityksemme sodan kulusta ja syistä olivat melko yhteneväiset kysyin häneltä miksi hän sitten tiedottajana ollessaan valehteli. Hän viittasi jo yliopistossa opiskeleviin poikiinsa ja sanoi:"Minulla on perhe elätettävänä". Hän kertoi kuinka Pristinan torilla saattoi helposti havaita kuinka aika ajoin paikalle oli saapunut ulkomaisia jihadisti-taistelijoita. Yhdysvallat on hämmästyttävällä tavalla liittoutunut jihadistien kanssa esimerkiksi Kosovossa, Afganistanissa ja nyt Syyriassa, silloin kun se palvelee heidän lyhyen tähtäyksen etujaan. Jugoslavian tilanteeseen etsittiin ratkaisua siviilikriisinhallinnalla. Ruotsi sai runsaasti kiitosta pyrkimyksestään vaikuttaa rauhanomaiseen ratkaisuun. Rambouillet- sopimus oli viimeinen yritys saada aikaan rauhanomainen ratkaisu. Serbit olivat valmiit hyväksymään sen poliittisen osan, mutta ei NATO:n miehitystä Kosovoon. Huolimatta kansainvälisestä vastustuksesta NATO aloitti laittomat pommitukset 24.3.1999. Kosovo oli allekirjoittanut sopimuksen, johon serbit reagoivat jyrkän kielteisesti. Jos Kosovo ei olisi allekirjoittanut, NATO ei olisi voinut hyökätä. Länsi-media tyypillisesti kiinnitti huomiota Kiinan lähetystön pommitukseen ja muihin yksityiskohtiin, mutta ei Tonavan myrkyttymiseen eikä köyhdytetyn uraanin leviämiseen. NATO ei antanut tiietoja siitä, mihin se oli levittänyt uraanipommeja, joten niiden vaikutusta ei myöskään voitu tutkia. Jugoslavian hajottaminen on globaaliin sotilaalliseen valtaan pyrkivän Yhdysvaltojen toimintamallien oppitunti. Euroopasta ei löydy sille kyseenalaistajaa. Jugoslavian kauhujen lopputuloksena syntyneistä itsenäisistä valtioista suurin osa kuuluu nyt USA-johtoiseen NATO:on ja Yhdysvalloilla on valtava sotilastukikohta, Bondsteel,Kosovossa. Tällaista jalansijaa Eurooppaan Yhdysvallat ei olisi koskaan voinut saada, jos Jugoslavia, markkinavetoisenakin, olisi pysynyt yhtenäisenä. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: USA:n tavoitteet Jugoslaviassa, sotilastukikohta Balkanilla siviiliuhrit, |
Miksi Jugoslavia hajotettiin?Lauantai 5.5.2012 klo 11.58 - Pirkko Turpeinen-Saari Media ei kykene vastustamaan kaupallista ja tunteita kuohuttavaa lähiväkivallassa piehtarointia. Se kuvaa tietyn poliittisen prosessin lopputuotteena syntyvää nationalismia ja väkivaltaa eikä jaksa perehtyä laajoihin prosesseihin, jotka ilmiöitä synnyttävät. Kylmän sodan päätyttyä Länsi halusi saattaa sosialistiset maat nopeasti globaalia kapitalistista talousjärjestelmää hyödyttävän kokonaisuuden osiksi. Jugoslaviaa, joka oli sotilaallisesti liittoutumattomien maiden johtava maa ja talousjärjestelmältään sosialistinen, pyrittiin houkuttelemaan siirtymään kahdennellekymmenennelle vuosisadalle - kapitalismiin. Siihen saakka Jugoslavia, jonka väestöstä enemmistö oli serbejä, oli tasoittanut alueiden varallisuuseroja kuten Suomessa vieläkin tehdään.Se oli saanut yhteistyöhön, yhteiseen parlamenttiin ja yhteiseen armeijaan serbejä, kroaatteja, muslimeja, jotka aikaisemmin historian saatossa olivat olleet vihollisiakin. Jugoslavian edellytettiin Länsimaiden toimesta lopettavan alueiden tukemisen, korottavan veroja,neuvottelevan kansainvälisistä lainoista,vähentävän hyvinvointia parantavia ohjelmia. Tämä kaikki kärjisti eriarvoisuutta paitsi alueiden, myös kansallisuuksien välillä. Shokkiterapian seurauksena talous romahti. IMF ja USA vaativat palkkojen jäädyttämistä,devalvaatiota,tukien poistoa, valtion yritysten lakkauttamista ja osan yksityistämistä. Työttömyys nousi 20 prosenttiin. Vuonna 1990 Yhdysvaltojen kongressi sääti 1991 Foreign Operations Appropriation Lawn joka yht'äkkiä ja varoittamatta katkaisi kaiken Yhdysvaltojen avun ja lainat. Laissa vaadittiin Jugoslavian jokaisessa kuudessa tasavallassa järjestettäväksi kuuden kuukauden sisällä vaalit. Laki teki selväksi, että taloudellista apua jatkettaisiin vasta vaalien jälkeen ja sen jälkeen kun Yhdysvaltojen hallitus on hyväksynyt ne. Vain hiukan yli 40 vuotta aikaisemmin fasististen Ustasa-kroaattien Jasenovac keskitysleirissä oli tapettu 600.000 serbiä, mustalaista ja juutalaista. Serbi-partisaanit Titon johdolla pelastivat Jugoslavian, mutta sodan traumat ovat edelleen tuoreet. Yhdysvaltojen kongressin suurin lobbaus-ryhmä oli kroaatteja. EU seurasi USA:n esimerkkiä, pidättaytyen taloudellisesta tuesta, säätäen aseidenvientikiellon ja että Jugoslavian tulisi pitää monipuoluevaalit tai vaihtoehtona olisi taloussaarto. Slovenia ja Kroatia olivat olleet varakkaimpina alueina antajina kun taas esimerkiksi Kosovo saajana. Poliittiset ja taloudelliset jännitteet virittivät pintaan vanhat nationalistiset jännitteet serbien, kroaattien ja muslimien välillä. 1991 Slovenia ja Kroatia julistautuivat itsenäisiksi ja sisällissota alkoi. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jugoslavian hajoitus, USA:n ulkopolitiikka, talouden shokkiterapia |
Kofi Annan osoittaa jälleen viisautensaKeskiviikko 11.4.2012 klo 9.37 - Pirkko Turpeinen-Saari Rauhantutkija Johan Galtung kuvasi Helsingin Sanomien yliössään kuinka kansainvälinen kanssakäyminen on siirtynyt keskinäisten neuvottelujen ja yhteistyön tiestä sotilaalliseen vallankäyttöön. Yhdysvaltojen presidentti George W.Bush vahvisti tuota tietä, jonka jo aikaisemmat USA:n presidentit ovat avanneet. Hyödylliset diktatuurit USA varusti asein ja itsenäisemmät diktatuurit leimattiin roistovaltioiksi ja mahdollisesti tuhottaviksi. Ainakin vallan vaihto sotilaallisin keinoin katsottiin oikeutetuksi. Syyrian kohdalla malli ei olekaan toteutunut. Melko sekulaarinen alawidiktatuuri ei alistukaan käsitykseen, että sunnidiktatuuri olisi parempi. Irakin melko sekulaarinen sunnidiktatuuri tuhottiin keskiajalle ja korvattiin shia-enemmistöisellä hallituksella. Saudiarabian ja Bahrainin sunnidiktatuureissa on Yhdysvaltojen sotilastukikohdat eikä vallanvaihdosta kansainvälisin asein ole tietoakaan. Israelin apartheidvaltio on myös Yhdysvaltojen erityisessä suojeluksessa. EU on lähes poikkeuksetta seurannut Yhdysvaltojen mielivaltaista politiikkaa. Suomalaisena jään kaipaamaan presidentti Urho Kekkosen voimakasta rauhan ja ystävyyden politiikan aikaa. EU vie Suomea väärään suuntaan. Kofi Annan ei YK:n pääsihteerinä ollessaan ollut USA:n suosiossa. Hänen viisautensa ja tasapuolisuutensa ärsytti Yhdysvaltoja. Seurasin häntä läheltä Haagin rauhankongressissa. Kokemus vahvisti myönteistä käsitystäni. Kofi Annan on Syyrian konfliktin ratkaisuyrityksessään suhtautunut kaikkiin valtioihin, jotka ovat jollakin tavalla mukana, neutraalin asiallisesti ja rakentavasti. Kun USA, EU ja arabimaiden enemmistö ovat liittoutuneet kutsumaan shia-johtoisia valtioita pahan akseliksi tai roistovaltioiksi, Kofi Annan sen sijaan näkee mieluummin kunkin maan myönteiset voimavarat ja yhteistyöpotentiaalit. USA, EU ja arabimaiden enemmistö rakentavat osapuoliyhteistyötä "Syyrian ystävät" ryhmittymän alle saadakseen talouspakotteiden ja aseiden avulla aikaan vallanvaihdon Syyriassa, samalla sen seurauksena pyrkien heikentämään Iranin asemaa. Vierailullaan Iranissa Annan kutsuu maata mahdollisesti osaksi Syyrian konfliktin ratkaisua. Demokratian kannattajana asia tuntuisi päivänselvältä.Annanin työtä vaikeuttaa USA:n ja Ranskan kiihkeä halu vaihtaa Syyrian hallitus nopeasti uhrien määrästä välittämättä.Syyrian hallitus ja Iran eivät ilmeisestikään ole este Syyrian demokratisointiprosessissa vaan länsimaiden halu toteuttaa se omalla hyväksi totutulla tavallaan - asein. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kofi Annan, Syyria, USA, EU, konfliktien ratkaisu |
Poistuuko koulukiusaaminen?Torstai 1.3.2012 klo 15.04 - Pirkko Turpeinen-Saari Koulukiusaamisesta on puhuttu vuosia. On kehitetty erilaisia juuri kiusaamisen poistoon perustuvia harjoitteita ja kiusaamisesta poisoppimista. En usko tällaisiin erillistoiimiin. Viimeistään tohtori Pentti Arajärveen kohdistuneen maailmanlaajuisen kiusaamistapahtuman luulisi herättävän paatuneimmatkin "sananvapauden"- julistajat. Manipuloidulla videolla nöyryytetään raskaasti mitä ystävällisintä ja vilpittöminta henkilöä. Monelle on ollut jo vuosia selvää, että elämme kiusaamisen yhteiskunnassa, jossa pääkiusaajia eivät ole koululaiset vaan aikuiset ja heidän kulttuurinsa. Suomalainen kulttuuri, iltapäivälehdet ja TV-viihde etunenässä myyvät tuotteitaan juuri kiusaamiseen, nolaamiseen ja toisen ihmisen kunnioituksen puutteeseen perustuvilla artikkeleilla ja ohjelmilla. Tällaisten tuotteiden parissa toimivien persoonallisuus on siinä määrin vääristynyt, että he eivät ymmärrä toimivansa väärin, koska rahaa tulee ja kauppa käy. Kiusaamiseen pohjautuvien tuotteiden kuluttajat ylläpitävät sairaan tuottamisen ja kuluttamisen kehää. Päiväkodin ja koulun välissä on yhteisöllisyyden raja. Päiväkoti toimii toistaiseksi yhteisönä, jossa otetaan kanssaihmisen tunteet huomioon ja jossa niin aikuiset kuin lapset eläytyvät toisen iloihin ja suruihin. Koulussa alkaa kova maailma. Jo antropologit ovat kuvanneet kuinka alkuasukasyhteisön hyvä henki ja luova suhde kanssaihmisiin katoaa autoritaarisen koulujärjestelmän ja rahan tultua osaksi yhteisöä. Koulukiusaaminen ei poistu opettamalla vaan siihen tarvitaan koko koulun kehittämistä tunteita huomioonottavaksi yhteisöksi. Avainasemassa on mahdollisuuden antaminen viikottaiseen yhteisölliseen "tunnetuntiin", jossa opettaja ja lapset keskustelevat kuluneen viikon tapahtumista ja siitä miltä ne ovat tuntuneet. Kun oppilas tuntee, että hänen tunteensa ja mielipiteensä tulevat kuulluiksi ja huomioonotetuiksi hänen itsetuntonsa kasvaa. Hän alkaa huomioida myös toisten lasten ja opettajien tunteita. Työnohjauksella ja omien hyvien kokemusten lisääntyessä, opettaja kasvaa yhä keskustelevampaan ja vuorovaikutteisempaan opettamiseen. Keskustelevassa ja vuorovaikutteisessa ryhmässä ei ole tarvetta kiusata. Psykologit ja koulukuraattorit eivät pysty poistamaan kiusaamista. Opettajat ja rehtorit voivat. Olivat vanhemmat minkälaisia tahansa, koulu pystyy rakentamaan vahvan omaleimaisen identiteetin, jossa päiväkotien yhteisöllisyys pääsee jatkumaan koko nuoren oppivelvollisuus iän. Tunnekoulussa pystytään analysoimaan ja suhtautumaan kriittisesti aikuisten kiusaamiskulttuurin ilmenemismuotoihin. Samoin pystytään avaamaan väyliä kriittisyyteen maapalloa tuhoavien ja sen vaalimisesta piittaamattomien aikuisten puuhiin. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kiusaamisen kulttuuri, Arajärvi, opettajien työnohjaus, aikuiset kiusaavat |
Syyria - Lännen peli Iranin heikentämiseksiLauantai 18.2.2012 klo 16.34 - Pirkko Turpeinen-Saari Aljazeeran uutiset haastatteli perinteisesti parasta Lähi-idän asiantuntijaa, Robert Fiskiä. Fiskin laaja teos Great War for Civilisation; the Conquest of the Middle East on jokaiselle tärkeä Lähi-Idän perusteos. Haastattelu koski Syyrian monimutkaista tilannetta. Fisk totesi opposition olevan varsin hajanaisen ja yhä selvemmin voimakkaan uskonnollinen. Syyrian vapaa armeija ei ole varsinainen armeija, vaan siihen kuuluu eri joukkioita, joiden aseistus ei varustuksiltaan vastaa varsinaista armeijaa. Toisaalta myöskään Syyrian hallitus ei käytä täyttä voimaansa, koska se vähentäisi hallituksen saamaa tukea. Hän katsoi, että oppositiota tukevat ja aseistavat tahot, USA, Ranska, Qatar etunenässä eivät välitä syyrialaisista ihmisuhreista koska opposition tukemisen motiivi on heikentää Irania heikentämällä Syyriaa. Aseita tulee Libanonin kautta. Jos opposition tukijat haluaisivat todella tankkeja ja muuta raskasta sotakalustoa opposition käsiin, ainoa mahdollisuus olisi saada niitä Turkin rajan yli. Turkin halukkuutta Fisk epäili. Fisk kuvaa Homsissa opposition edustajien katkaisevan kauloja Assadin kannattajilta. Tällaiset mestaukset ovat käytettyjä myös Saudi-Arabiassa. Mikäli Assad syöstäisiin vallasta, odotettavissa olisi väkivallan lisääntyminen. Sunnivalta olisi USA-myönteisempi mutta väkivaltainen. Fisk kertoi, esimerkin mainiten, kuinka henkilö, joka asuu Homsin lähellä, on puoli alawiitti - siis Assadin uskontoa- ja vastustaa Assadin hallintoa,pelkää henkensä puolesta juuri uskontonsa vuoksi. Pelkkä uskonto riittää mestaamiseen, ei se, mitä on tehnyt. Toivoisin, että Yhdysvallat oppisi historiastaan, jossa se on tukenut aseellisesti ja taloudellisesti kiihkouskonnollisia tai -poliittisia liikkeitä lyhyen tähtäyksen tavoitteidensa vuoksi. Punaiset khmerit Kambodiassa, talebanit ja Osama bin Laden Afganistanissa, Saddam Irania vastaan Irakissa ja tuulen käännyttyä perusteellinen Irakin sunnien tuhoaminen ja shiiamuslimien valtaannosto. Aina on tullut umpikuja vastaan. Nykyinen verenvuodatus Syyriassa ei ole kenenkään etu. Mitä kauemmin se jatkuu ja mitä enemmän USA ja sen liittolaiset oppositiota yllyttävät, sitä järkyttävämmäksi lopputulos tulee. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Robert Fisk, kiihkouskonnollisuus, mestaukset, USA, Ranska, Qatar, |
Helsingin Sanomat, Syyria, oikeistajuTiistai 7.2.2012 klo 10.15 - Pirkko Turpeinen-Saari Ihmisen oikeustaju perustuu oikeisiin tietoihin. Ihmisoikeudet ja oikeustaju voidaan muokata halutunlaisiksi yksipuolisten tietojen avulla. Kun laiton Irakin sota alkoi, suomalaiset tiedotusvälineiden edustajat istuivat yhdysvaltalaisissa tankeissa ja kuvasivat todellisuutta yhdysvaltalaisten, juuri kansainvälistä oikeutta rikkoneiden tahojen silmin. Kukaan ei vaatinut vallanvaihtoa Yhdysvaltoihin vaikka viimeisten saartojen ja sotien seurauksena miljoona Iranilaista oli kuollut, samoin 2 miljoonaa Irakilaista (ensin saarron ja pakotteiden seurauksena, sitten sodan ja miehityksen aikana)Ilmasta kuoliaaksipommitettujen ruumiit eivät näytä yhtä todistusvoimaisilta kuin lähietäisyydeltä ammutut. Tämän päivän 7.2.2012 Helsingin Sanomissa on sinänsä ansiokas selostus Syyrian tilanteesta. Siinä kuvataan uskonnollisten ryhmien määrät ja taistelupaikat. Siinä referoidaan venäläistä asiantuntijaa ja kiinalaista sanomalehteä. "Venäjän menetetty peli"-kolumnissa Jukka Huusko ennakoi Venäjän vaikutusvallan vähenemistä Lähi-Idässä. Kiinostavampaa kuin se mitä artikkelissa sanotaan, on se mitä artikkelissa ei sanota. Siinä unohdetaan mainita se, että Israel miehittää edelleen osaa Syyriasta, eikä maiden välillä tietääkseni ole rauhansopimusta. Siinä ei mainita, että muuten esiinnostetuissa sunnivaltioissa Saudi Arabiassa ja Qatarissa on Yhdysvaltojen sotilastukikohta. Vaikuttaisiko tämä myös maiden kannanottoihin konfliktissa. SaudiArabia on eräs Yhdysvaltojen suurimmista aseostajista. Lukijalle olisi ollut arvokasta tietää, missä muissa Arabimaissa on Yhdysvaltojen sotilastukikohtia. Asekauppa pyörittää maailmaa. Samaan aikaan kun Venäjää arvostellaan,aivan oikein, aseiden viennistä Syyriaan, samassa yhteydessä unohdetaan USA:n asekaupat Bahrainin kanssa,jossa on Yhdysvaltojen sotilastukikohta ja joka verisesti tukahduttaa oman maansa shiaenemmistön protesteja, joita Saudi Arabia vyöryi viime keväänä tukahduttamaan. Kolmantena puutteena näkisin sen, että Helsingin Sanomia ei kiinnosta osana analyysiään kuvata 1,5 miljoonan Irakin pakolaisen asemaa Syyriassa. Pitäisikö näiden pakolaisten nyt paeta johonkin kolmanteen maahan kun Länsimaat heittävät bensiiniä sisällissodan liekkeihin ja vaikeuttavat kansalaisten elin- ja toimeentulomahdollisuuksia koko Syyriassa. Helsingin Sanomien ei olisi ollut varmaankaan vaikeata saada joko Suomen suurlähetystöstä tai Syyrian viranomaisilta tietoa siitä mikä Yhdysvaltojen Irakin sodan pakolaisten kohtalo Syyriassa nyt kriisin olosuhteissa on. Olisi ollut kummallista, jos ulkomaiset toimittajat eivät Suomen sodan jälkeistä tilannetta kuvatessaan olisi olleet kiinnostuneita miten Kanta-Suomeen muuttamaan joutuneet sadattuhannet karjalaiset voivat. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: militarismi, totuus, oikeustaju, USA, Venäjä |
Irak,Syyria, USA ja VenäjäTiistai 31.1.2012 klo 11.48 - Pirkko Turpeinen-Saari Yhdysvaltojen ja Britannian synnyttämässä Irakin sodassa kuoli miljoona ihmistä, pääasiassa siviilejä. Sodan moraalittomuuden ja laittomuuden heijastuksia nähdään edelleen joka päivä. Yhdysvaltalainen sotilas, joka määräsi murhaamaan kaksi perhettä pääsi oikeudessa kuin koira verajästä. Sota aiheutti myös uskonryhmien keskinäisten välien kärjistymisen ja tuhansien ihmisten kuoleman. Sota synnytti ennennäkemättömän pakolaisaallon naapurimaihin. Suurin osa irakilaisista pakeni Syyriaan. Tähän mennessä pakolaisten määrä on nossut 1,2:sta miljoonasta lähes 1,5:een miljoonaan. Syyrian 18 miljoonan asukkaan valtion on ollut integroitava tuo valtava hädänalaisten tulva. Syyriassa opetus on ilmaista, samoin julkinen terveydenhuolto. Korkeakouluopetuksen lukukausimaksut ovat minimaalisia. Pakolaistulvan seurauksena koulujen luokkahuoneet ovat käyneet pieniksi. Uusia kouluja ja sairaaloita tulisi rakentaa. Elinkustannukset ovat nousseet ja nuorten syrjäytymisvaara kasvaa kun työnhakijoiden määrä on räjähdysmäisesti kasvanut. Ennen Irakin sotaa, Syyria tarjosi turvan monille palestiinalaispakolaisille ja orvoille, jotka olivat menettäneet vanhempansa esimerkiksi Israelin ja Libanonin kristittyjen suorittamassa Sabran ja Shatillan verilöylyssä, jossa kuoli tuhansia siviilejä, pääasiassa naisia ja lapsia.Ensimmäinen palestiinalainen kummilapseni kävi koulua Damaskoksen lähellä olevassa sisäoppilaitoksessa. Yhdysvaltojen presidentti ei tunnu piittaavan niistä ongelmista, joita hänen maansa on Irakilaisille aiheuttanut. Tuon tuholaistoiminnan seurakset saavat muut kantaa. Sen sijaan Obama julistaa tuomionsa Syyrian presidentille. Hän ilmoittaa, että Assad on menettänyt legitimiteettinsä. Voidaan verrata käytännöllisesti lukuja. Miljoona Irakilaista vastaan 5000 syyrialaista siviiliä. Kukaan ei voi väittää, että Assadin sotilailla tai pidätyslaitosten kiduttajilla ei olisi verta käsissään. Kuitenkin aivan lukujen lain mukaan Obamalla ja Israelin hallituksella on karmaisevampi menneisyys ja nykyhetki. Yhdysvalloilla ei ole mitään legitimiteettiä puuttua sellaisten maiden sisäisiin asioihin, jonka humanitaarisen pakolaisongelman se on itse aiheuttanut. Kuinka monta dollaria Yhdysvallat on antanut Syyrialle ja Jordanialle (jossa 800000 pakolaista) Irakin pakolaisten työllistämiseen ja humanitaariseen apuun? Tuskin yhtään. Tällaisten haasteiden edessä olevat valtiot tarvitsevat ennenkaikkea vakautta. Venäjän ehdotus dialogista, jota se on tarjoutunut edistämään Syyrian osapuolten välillä, on rakentava. On mielenkiintoista kuinka Yhdysvallat hyväksyi Saudi-Arabian panssareiden vyöryn Bahrainiin, kun Bahrainin sunnivähemmistöä edustava hallitus tappoi shiaenemmistön jäseniä ja vangitsi heitä hoitaneita lääkäreitä. Kaksinaismoraali tai suorastaan moraalittomuus näyttää voimistuvan yksinapaisessa maailmassamme. Euroopan Unionin moraali ja välitys- ja rauhantyön taito näyttävät olevan hukassa. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: militarismi, maailmanvalta, Venäjä, USA, Irak, Syyria |
Koomista STASI-uutisointia HeSa:ssaSunnuntai 29.1.2012 klo 15.58 - Pirkko Turpeinen-Saari Helsingin Sanomat näyttäytyy varmaan tahattoman koomisena STASI-uutisoinnissaan. Kulmat kurtussa toimittaja Baer esittää tutkijoiden vaativan STASI- tietoja. Hän kertoo saksalaisesta STASI- arkiston paperikorien paperisilpun ja omenan raatojen materiaalista löytyvistä salaisista tiedoista. Hän ihmettelee kuinka STASI- tiedot ovat päätyneet Yhdysvaltoihin. Jos toimittaja Baerilla olisi hieman laajemmat tiedot hän kysyisi, miksi saksalaiset kaivelevat paperikoreja kun he saisivat paljon kattavammat tiedot suoraan Yhdysvalloista. DDR:n vakoojilla ja virkamiehillä oli suuri työ värvätä halukkaita henkilöitä niin kotimaassa kuin ulkomailla tiedonhankintaan. Samaan aikaan Yhdysvaltojen,Britannian ja Uuden-Seelannin yhteistyönä kylmän sodan aikana jo 1960-luvulta lähtien maapalloa kierteli vakoilusatelliitti Echelon, joka nappasi tietoa koko maapallon miljardien asukkaiden kommunikaatiosta, satelliitin vaikutuspiirissä. Breshnevin puhelut, DDR:n salaisuudet tai Britannian EU:n sisällä tekeillä olevien kauppasopimusten sisällöt tulivat satellitin kautta CIA:n ja osallistujamaiden tietoon ja hyödyksi. On surkuhupaisaa, että Helsingin Sanomilla ei ole enempää kunnianhimoa vai onko poliittisesti miellyttävämpää kirjoittaa paperikorien kaivelusta vakoilusatelliittien sijaan. Euroopan parlamentin komitea käsitteli Echelon-satelliittia. Se päätyi lopputulokseen, että vakoilusatelliitille ei voi mitään. Toinen johtopäätös oli se, että EU:lla itsellään tulisi olla vakoilusatelliitti!! Nyt Echelon-satelliitti on ikänsä puolesta saattanut tulla tiensä päähän. Vielä Jugoslavian hajottamissotien aikana Yhdysvallat keräsi tietoja Echelonilla. Erästä ranskalaista kenraalia ei voitu saattaa vastuuseen tuomioistuimessa sillä perusteella, että tiedot häntä vastaan oli saatu Echelon satelliitin avulla. Ehkä roskakorien penkominen on lähempänä arkea ja muistuttaa lapsuuden Yksityisetsivä Kalle Blomqvistin touhuja. Voi ainakin kauhistella kotoisen tuntuisesti. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Stasi, tutkijat, USA, Echelon-vakoilusatelliitti |
Obama Tea Partyn panttivankinaSunnuntai 7.8.2011 klo 12.37 - Pirkko Turpeinen-Saari Yhdysvaltojen kongressin kyvyttömyys ratkaista taloudellisia ongelmia kärjistyy Tea Party'n toimintaan. Tea Partyn poliitikot edustavat kirkkaimmin piittaamattomuutta ja narsistista kyvyttömyyttä eläytyä kanssaihmisten asemaan. Yhdysvalloissa demokratian alasajo on tapahtumassa oleva tosiasia. Keskiluokka maksoi pankkikriisin, rikkaiden katsoessa vierestä. Jonkinlainen kohtuus olisi edellyttänyt, kestävän ratkaisun pohjaksi, rikkaiden verorasituksen nostamista lainakaton nostamisen sijaan.Republikaanien joukossa Tea Party pystyi kiristämään paitsi omaa puoluettaan myös vaaleihin valmistautuvaa Obamaa.Se vaaransi paitsi USA:n luottoluokituksen, myös maailman talouden.Narsistinen piittaamattomuus on huikea. Rikkaiden vastuun lisäämisen sijaan republikaanit saivat aikaan menoleikkauksia. Jo entuudestaan surkeassa tilassa oleva sosiaalihuolto ja koulujärjestelmä kurjistuvat entisestään. Presidentti Obaman puheiden ja tekojen välillä oleva ristiriita kasvaa. Myös hän on presidentinvaalien alla riippuvainen rahoituksen saamisesta kampanjalleen. Kun öljyteollisuus ja aseteollisuus ovat olleet perinteisesti republikaanien tukijoita, Obaman on turvauduttava Wall Streetiin. Tiheästi toistuvat vaalit ja rahoituksen haaliminen kampanjan toteuttamiseen estävät demokratian ja moraalisesti vastuullisen politiikan toteuttamisen.Obaman kirjoitukset ja kirjat ovat kuin toisesta todellisuudesta verrattuna hänen tekoihinsa presidenttikauden aikana. Äärioikeiston ideologinen ALEC-järjestö(American Legislative Exchange Council),yksityisyritysten ja oikeistolaisten kongressin jäsenten järjestö, on tehokkaasti ajamassa alas kaikki yhteisöllisyyttä ja yhteisvastuuta edustavat rakenteet Yhdysvalloissa, korvaten ne yksityiseen voitontavoitteluun perustuvilla rakenteilla. ALEC:in tavoitteissa on kylmäävällä tavalla yhtäläisyyksiä Suomen edellisen porvarihallituksen jo toteutuneisiinkin tavoitteisiin. Suomalainen media vaikenee Yhdysvaltojen äärioikeiston ideologiasta ja sen käytännön "saavutuksista".Miksiköhän? |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Obama, Tea party, USA:n presidentinvaalit, ALEC |
Demari ja "Norjanhullu"Perjantai 29.7.2011 klo 12.28 - Pirkko Turpeinen-Saari Demari-lehden päätoimittaja käyttää lähes sivun jutulle, joka on otsikoitu: "Hullu halusi huomiota". Tekstissä toistuu Breivikin luonnehtiminen hulluksi. Hullu on suomenkielen halveksiva luonnehdinta vakavasti sairaista psykiatrisista potilaista. Neuvottomuus hirmuteon edessä ei saisi johtaa muun ihmisryhmän halventamiseen. Kaikki merkit viittaavat siihen, että Breivik ei ole mielisairas, psykoottinen. Hänen poikkeavuutensa viittaa vakavaan luonnehäiriöön, jota voisi kutsua narsistiseksi häiriöksi, psykopatiaksi tai sosiopatiaksi. Vakava luonnehäiriö on tämän päivän maailmassa yleinen ilmiö varsinkin, kun tarkastellaan maailmanpolitiikkaa. Jos katsotaan Israelin toimia palestiinalaisten suhteen, on vaikea löytää muuta luonnehdintaa kuin, että se on sosiopaattista. George W. Bushin toimintaa viittaa aivan samaan. Koska sosiopatia ja vakavat muut narsistiset häiriöt ovat tullet yleisesti normaaleina pidettäviksi ilmiöiksi, silloin kuin ne liittyvät vallassaoleviin valtioiden johtajiin tai tai niiden tapaan toimia, ei voi odottaa, että saman toimintatavan omaavat liikkeet tai yksilöt katoaisivat. Demarin päätoimittaja yksinkertaistaa vaarallisella tavalla Breivikin toiminnan yksilölliseksi "hulluudeksi". Silloin tulee vaienneeksi yleisestä sosiopaattisesta trendistä, joka mm Suomessa on mahdollistanut jyrkän eriarvoisuuden kasvun. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Israel, USA, psykiatriset määritelmät, sosiopatia, hulluus |