Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi
Euroopan turvallisuustilanteen muutos ja SuomiSunnuntai 15.5.2022 klo 15:11 - Pirkko Turpeinen-Saari Suomi otti 1920-1930-luvuilla natsismin käyttöön ennen Saksaa. Laittomat pidätykset, demokratian kaventuminen, jopa eduskuntaryhmän pidätys 1920-luvulla osoitti suuntaa. Toisen maailmansodan aikana Suomi osoitti räikeää natsi-ideologiaa vangitsemalla miehittämänsä Itä-Karjalan venäjänkielisen väestön keskitysleireihin, antamalla näiden talven muonavarat karjalankieltä puhuville naapureille ja konfiskoimalla venäjänkielisten omaisuutta vieden irtotavaran kuorma-autoilla Suomeen. Pariisin rauhansopimus pakotti suomalaiset demokratiaan. Suomessa pidettiin sen historian ensimmäiset demokraattiset vaalit vasta vuona 1945. Häviön kokenut marsalkka Mannerheim ei joutunut Stalinin armeliaisuuden johdosta teloituskomppanian eteen kuten muiden vastaavassa asemassa olevien maiden johtajat. Päinvastoin, hän joutui, samoin kuin häntä presidenttinä seuranneet J.K. Paasikivi ja Urho Kekkonen, johdattamaan Suomen kansan rauhan ja ystävällisten suhteiden tielle entisen emämaan Venäjän/Neuvostoliiton kanssa. Pariisin rauhansopimus asetti ehtoja Suomen varustelulle samoin kuin se lakkautti natsismia ja fasismia edustavat suojeluskunta- ja lottajärjestöt. EU:n jäseneksi liittymiseen saakka Suomi oli demokratian ja kansainvälisen rauhan edistäjän roolissa. Sitten kaikki muuttui. Euroopan unionin perustavassa kokouksessa Saksa ylipuhui muut jäseneksi tulevat maat tukemaan Jugoslavian liittovaltion hajottamista tunnustamalla Kroatian itsenäisyyden. Kroatiaan oli valittu holokaustin kieltävä presidentti Franjo Tudjman, jonka demokraattisilla vaaleilla valittu parlamentti sääti rasistisen, serbejä syrjivän perustuslain. Armeija otti käyttöön fasistisen Kroatian mustat asepuvut ja lippu ja raha muistuttivat sodanaikaista fasistista Kroatiaa. Saksan liittokansleri Helmut Kohl oli saanut kasvatuksensa Hitlerin armeijaan. Häntä ei Tudjmanin aatemaailma häirinnyt vaan hän auttoi Kroatiaa hankkimaan aseita Itä-Saksan jäljellejääneistä asevarastoista. Yhdysvallat oli jo 1950-luvusta lähtien tukenut natseja ja fasistista Espanjaa. Natsi-diasporalla oli merkittävästi taloudellista valtaa Yhdysvaltojen politiikassa. Yhdysvallat pyrki laajentamaan sotilaallista ja taloudellista valtaansa Balkanille sen lisäksi että se miehitti sotilaallisesti EU-Saksaa. Jugoslavian hajottamisen ja haltuunoton seurauksena Yhdysvallat paitsi miehitti Kosovon, se sai jäännösvaltiot Serbiaa ja Bosniaa lukuun ottamatta liitettyä NATO: on. Samaan aikaan, jopa ennen kuin Suomi liittyi EU:n jäseneksi, Suomi päätti hankkia yhdysvaltalaisia hävittäjiä, puolustusministeri Elisabeth Rehn palautti asekätkijöiden ja Lotta- Svärdin ”kunnian”. Pala palalta Pariisin rauhansopimuksen merkitys kalpeni. Suomen tuleva presidentti Sauli Niinistö toimi Helmut Kohlin kehotuksesta EDU: n, Euroopan demokraattisen unionin puheenjohtajana. Niinistön mukaan EDU: n tärkein tehtävä oli kommunismin (kommunistien) kitkeminen Euroopasta. Kommunistithan olivat natsismin ja fasismin voiton ratkaisijoita, erityisesti Jugoslaviassa, jossa serbit olivat viruneet fasistisen Kroatian keskitysleireissä. Toisen maailmansodan tärkein voittajavaltio oli Neuvostoliitto, joka joutui uhraamaan 27 miljoonaa kansalaistaan. Vasta presidentiksi tultuaan Sauli Niinistö on päässyt toteuttamaan kommunismin/demokratian kitkemistään Suomessa ja Euroopassa. Pitkän tähtäyksen tavoitteena on näyttänyt olevan Yhdysvaltojen yksinapaisen maailmanvallan lujittaminen ja sen aseellisen takaajan NATO: n vahvistaminen. 6.4. 2022 blogissani olen kuvannut, kuinka Sauli Niinistö on käyttänyt presidenttikautensa rakentamalla Suomeen totaalisen sensuurin. Valtion turvallisuuskomitean alainen Mediapooli muodostaa sensuurijärjestelmän, joka valvoo oikeanlaista tiedottamista niin sanomalehdistössä, televisiossa kuin kustannustoiminnassa. Ydinajatuksena on mitätöidä Venäjän ja muiden moninapaista, kaikkien maapallon maiden tasaveroista yhteistoimintaa tavoittelevien maiden hankkeet. Menetelminä käytetään paitsi tiedotussensuuria, yhä voimistuvia, Yhdysvaltojen vaikuttamisvälineisiin jo kauan kuuluneita rikollisia talouspakotteita, valtioiden omaisuuksien konfiskointeja ja luonnollisesti aseellista valtaa. Juha Sipilän hallitus lähetti valtion kustannuksella 100 virkamiestä ja toimittajaa Harvardiin oppimaan ”oikeanlaista” tiedottamista, maahan kutsuttiin NATO: n hybridikeskus oikeanlaisen, NATO-myönteisen tiedottamisen aikaansaamiseen. Suomi oli jo ulkoparlamentaarisesti liitetty NATO: n isäntämaasopimukseen, mikä mahdollisti Yhdysvaltojen ja muiden NATO-maiden rajattoman läsnäolon ja harjoittelun Suomessa. CNN-kanavan toimittaja ihaili, kuinka pääministerin kansliassa oli virkamies huolehtimassa siitä, että lapsetkin Suomessa saavat ”oikeanlaista” tietoa. Suomi oli jälleen natsismin oikeutuksessaan edellä muita maita. Euroopan komissio keksi vasta Venäjän alettua häiritä NATO: n ja Azovin natsipataljoonien toimia Ukrainassa, kuinka hienosti toimiva sensuuri voikaan olla. Suomen esimerkin mukaisesti Euroopan komission puheenjohtaja julisti kaiken Venäjältä tulevan tiedottamisen laittomaksi. Toki Suomen mediapooli ei ollut tällaista julistusta tehnyt virallisesti, mutta käytännössä kyllä. Suomessa vain Yhdysvaltojen ja Britannian tiedustelupalvelujen tukemien poliitikkojen ja kirjailijoiden toimia pidettiin hyväksyttävinä. Kirjamessuille kutsuttiin vain ”oikeanlaisia” venäläisiä kirjailijoita. Nyt kun EU ja USA julistivat venäläiset uutiset laittomiksi, se aiheutti myös sen, että kaikki venäläinen oli laitonta. Venäläinen musiikki, venäläiset kapellimestarit, venäläiset urheilijat Venäjän kulttuurikeskukset muuttuivat ”laittomiksi”. Venäläisiä sai pahoinpidellä, kulttuurikeskuksia sai vandalisoida, toisen maailmansodan venäläisten sotilaiden muistomerkkejä sai tuhota. Natsismi nousi kohisten. Suomen tasavallan presidentiltä ei ole kuulunut yhtä ainutta lausuntoa, jolla olisi kritisoitu yllämainittua menoa. Päinvastoin. Venäjä on ilmoittanut olevansa pakotettu toimimaan sotilaallisesti Ukrainassa pelastaakseen 8 vuoden ajan Ukrainan hallituksen pommitusten ja natsien kidutuksen alaisena olleen Donbassin väestön. Venäjä tavoittelee denatsifikaatiota eli natsi -aatetta toteuttavien joukkojen vaikutuksen poistamista niin armeijasta kuin hallinnosta, jossa heillä on ratkaiseva valta. Presidentti Niinistö on vieraillut Kiovassa ja tavannut presidentti Poroshenkon. Hän on laskenut kukkia Maidanin verilöylyn aikana kuolleiden muistomerkille. Hän ei ole kertaakaan maininnut tietävänsä, että verilöyly oli Yhdysvaltojen, natsien avulla suorittama verinen vallankaappaus, jossa laillisesti valittu presidentti uhattiin tappaa ja ajettiin maanpakoon. Hän ei ole kertonut tietävänsä, että Saksan ulkoministeri Steinmeier seisoi natsien vieressä lavalla, jossa rauhansopimus mitätöitiin ja Yhdysvallat sai valita uuden pääministerin ja monikansallisen hallituksen. Sensuurista ja manipuloinnista johtuen Suomen kansalla ei ole aavistustakaan mitä Ukrainassa tapahtuu. Sen sijaan Suomen eduskunta ja tiedotusvälineet saavat nykymenon vallitessa ainoastaan sitä tietoa, mitä Yhdysvallat haluaa heidän saavan tietää Ukrainasta. Paitsi Ukrainan presidentin puhetta eduskunnassa Yle tarjosi pari iltaa sitten Kiovan pormestarin Vitali Klitschkon propagandistisen puheen suoraan suomalaisille. Yle ei maininnut, että Klitchko oli Saksan Konrad Adenauer säätiön rahoittama poliitikko ja seisoi Maidanin väkivaltaan turvautuvien toimijoiden johtajana samalla lavalla kuin Puolan, Ranskan ja Saksan ulkoministerit ja natsijohtaja Parubiy seisoivat. Suomi on toiminut sensuurin edelläkävijänä. Sen jälkeen EU-komissio toteutti sen, jolloin Suomen sensuuri tiukkeni entisestään. Nyt Yhdysvalloissa on perustettu myös valtiollinen ”totuuskomissio”. Nämä komissiot väittävät Ukrainan natsien olevan ”vapaustaistelijoita”, vaikka natsit itse toteavat julkisesti nauttivansa tappamisesta ja että heidän tavoitteensa on tappaa kaikki mustat, romanit, juutalaiset ja venäjänkieliset. 14.5.2022 Suomen presidentti Sauli Niinistö kertoi soittavansa presidentti Putinille ja kehottavansa tätä katsomaan peiliin perusteluksi sille, että Suomi ilmoittaa Suomen ja Venäjän välisen rauhanomaisen rinnakkaiselon sijaan, Suomen hakevan NATO-jäsenyyttä. Pidän tällaista toimintaa uskomattomana. Tällaisen perustelun voi hyväksyä vain kansainvälisistä suhteista täysin tietämätön sensuurin kourissa oleva väestö. Jugoslavian hajottaminen tapahtui Saksan ja USA:n toimiessa yhteistyössä natsien ja jihadistien kanssa. Siitä lähtien USA:n ja Ukrainan natsismi on saanut rinnalleen EU:n hiljaisesti hyväksymän rasismin, joka nykyisellään kohdistuu venäläisiin, toisen maailmansodan voittajiin. Jotta venäläisiin kohdistuva rasismi saa yhä yleisemmän hyväksynnän, se edellyttää toisen maailmansodan syy- ja seuraussuhteiden muuttamisen. Mutta rasismi ja totuuspohjaa vailla olevat väitteet ovat vain savuverho sille, mitä todellisuudessa on tapahtumassa. Yhdysvaltojen väkivaltaan, kidutukseen, talouspakotteisiin ja ryöstöihin pohjautuva maailmanvalta on kääntymässä kohti lopullista häviötään. Moninapainen kaikkien maailman maiden tasa-arvoon perustuva yhteisö on matkalla kohti vääjäämätöntä voittoa. Yhdysvallat perustaa voimansa aseisiin ja aseteollisuuteen, jotka saastuttavat maailman kohti tuhoa. Presidentti Niinistön ilmoitus Suomen pyrkimyksestä vielä ennen lopun alkua liittyä Yhdysvaltojen johtaman sotilasliiton jäseneksi vaikuttaa sairaan houreelta. Monet viisaat keskieurooppalaiset valtiomiehet ovat pitäneet hanketta vaarallisena Euroopan turvallisuudelle. Willy Wimmer viisas entinen Saksan liittopäivien jäsen ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija. ilmaisi mielipiteensä selvästi. Syksyllä 2021 YK:ssa toimitettiin äänestys natsismin ja fasismin suosimisen estämisestä. Vain Ukraina ja Yhdysvallat eivät kannattaneet natsismin kieltämistä. EU-maat eivät uskaltaneet poiketa liiaksi USA:n kannasta vaan pidättäytyivät raukkamaisesti äänestämästä. Puola ja Baltian maat ovat suhtautuneet venäläiseen kielivähemmistöönsä rasistisesti. Toisen maailmansodan muistomerkkejä tuhotaan ja natsihenkisiä järjestöjä vaalitaan. Venäjä on jäänyt käytännössä liian yksin puolustamaan ja pelastamaan natsismin uhreja, olivatpa he sitten Krimillä v. 2014 tai viimeisten 8 vuoden aikana Donbassissa. Maapallon maiden enemmistö ei osallistu Yhdysvaltojen ja EU-maiden rikollisiin talouspakotteisiin, mutta joutuvat olemaan varuillaan, että eivät itse joudu USA:n pakotteiden uhreiksi. Suomessa väitetään Euroopan turvallisuustilanteen muuttuneen Venäjän ryhdyttyä pelastamaan Ukrainan venäjänkielistä väestöä 8 vuotta kestäneen sisällissodan ja natsien väkivallan kynsistä. Tosiasiassa turvallisuustilanteen muutos lähti liikkeelle Yhdysvaltojen ja NATO: n vyöryttyä Balkanille ja Ukrainaan yhteistyössä EU-Saksan kanssa. EU on alkanut käyttää samoja laittomia menetelmiä kuin mitä Yhdysvaltojen on nähty käyttävän jo vuosikymmeniä. Eurooppalaisen kodin sijaan Venäjä on haluttu eristää ja ryöstää. EU on yhteistyössä CIA:n ja Britannian MI6: n kanssa provokaatioilla ja demonisoinnilla pyrkinyt saamaan EU-kansalaiset Venäjää vastaan voidakseen jatkaa kesken jäänyttä Venäjän kansallisvarallisuuden ryöstöä ja moninapaisen maailman kehittämisen häirintää. Suomen kansalla on tunnejälki hyvistä suhteista Suomen ja Venäjän välillä. Sen varaan on hyvä rakentaa samalla kun teemme kaikkemme, että emme joutuisi osaksi ylikansallista yhdysvaltalaista väkivallan kulttuuria.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nato, Sauli Niinistö, Helmut Kohl, Ukraina, Jugoslavia, sensuuri, Euroopan turvallisuustilanteen muutos, natsismin nousu, Suomi ja NATO |
Valtiojohdon NATO-hanke on laitonLauantai 30.4.2022 klo 16:31 - Pirkko Turpeinen-Saari Suomen perustuslain mukaan valtiovalta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristön kehittämiseen. Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin.
***
Näitä perustuslakimme periaatteita on rikottu räikeästi valtiojohtomme pyrkiessä edistämään nopeutetulla aikataululla Suomen hakeutumista NATO-jäseneksi. NATO-jäsenyys muuttaisi ratkaisevalla tavalla suhdettamme lähinaapuriimme Venäjään. Venäjän ulkoministeriö esitti selvin sanoin vuoden 2021 joulukuussa ja 2022 tammikuussa näkemyksensä kansojen välisestä jakamattomasta turvallisuudesta. Venäjän ja objektiivisesti kansainvälisiä suhteita arvioivien tahojen näkemys on, että Yhdysvaltojen tavoitteita ajavan ja Venäjään vihamielisesti suhtautuvan sotilasliitto NATO: n asemoituminen Venäjän rajalle, tulisi lisäämään Venäjään kohdistuvaa turvallisuusuhkaa. Sen sijaan, että Suomen hallitus ja presidentti olisivat käsitelleet Venäjän keskustelualoitetta asiallisesti, sitä ei käsitelty lainkaan. Sen sijaan tasavallan presidentti ja hallitus alkoivat kiihdyttää hanketta Suomen liittämiseksi NATO: n jäseneksi tietäen sen lisäävän turvallisuusuhkia Venäjällä. Miksi?
*** Presidentti Niinistön toimissa on ollut vuosikymmenten ajan nähtävissä yhdenmukaisuutta hänen lähtöpuolueensa kokoomuksen NATO-kannan kanssa. Salatummin toki, mutta ilmiselvästi. 1990-luvun Euroopan demokraattisen unionin puheenjohtajuus, tehtävänään ”kommunismin kitkeminen Euroopasta” Hitlerin armeijan koulutuksen saaneen Helmut Kohlin ehdotuksesta, lienee ideologisesti selvin merkki. Kommunistit olivat keskeisessä roolissa natsismin kukistamisessa Euroopasta. Nykyisen hallituksen ministereistä Pekka Haavisto oli jäsenenä Lipposen I hallituksessa, jonka varapääministerinä Sauli Niinistö toimi. Haavisto ja Niinistö lienevät myötäilleet Lipposen hallituksen päätöstä salata suomalaisten oikeuslääkäreiden tutkimustulokset Racakin kylän tapahtumista Kosovossa, mikä salaaminen teki mahdolliseksi Yhdysvaltojen NATO-pommitukset Jugoslaviassa.
*** Suomen hallitusten kunnia Yhdysvaltojen ja sotilasliitto NATO: n palvelemisessa ulottuu siis kauas 1990-luvulle. Suomen kansan tietämättömyys Jugoslavian laittomien, sotarikoksiksi luokiteltavien pommitusten mahdollistamisessa ulottuu yli 20 vuoden ajalle. Jugoslavian pommituksia seurasi Yhdysvaltojen laiton hyökkäys Afganistaniin vuonna 2001. Suomi liittyi sotaan YK:n tarjottua lopulta toiminnalle sumuverhon. Sodan ja afganistanilaisten kärsimysten kestettyä 20 vuotta Yhdysvallat liittolaisineen oli pakotettu pakenemaan maasta. Nyt Yhdysvallat on konfiskoinut Afganistanin kansallisvarallisuutta jäädyttämällä pankkitilit jättäen 90 % Afganistanin kansasta nälkäkuoleman partaalle. Ei hätää. Uuden sodan aloittaminen paikkaa edellisen häpeän. Ukrainan Yhdysvaltojen rahoittamaa ja natsijoukkioiden kanssa toteuttamaa vallankaappausta v.2014 seurasi Yhdysvaltojen Kiovaan pystyttämän hallituksen aloittama sisällissota Itä-Ukrainaa vastaan, jonka asukkaat eivät hyväksyneet demokraattisesti valitun presidentin syöksemistä vallasta, venäjää puhuvan väestön kidutusta ja kaikkien oppositiopuolueiden lakkautusta. Ukrainan natsit ihailevat Hitlerin kanssa liittoutunutta Stepan Banderaa. He olivat keskeisessä osassa Itä-Ukrainan asukkaiden kärsimyksessä 2014 -2022. Natsien jäljiltä on löytynyt joukkohautoja, joissa uhreilta on ISIS-tyyliin katkaistu pää. Länsi-Ukrainassa urheiluhallien nimet on muutettu kunnioittamaan Banderaa. Viimeisten 30 vuoden ajan Ukrainan kulttuuria on muutettu natsi-ideologiaan sopivaksi. Presidentti Sauli Niinistö on vieraillut Kiovassa ja antanut kaiken henkisen tukensa presidentti Poroshenkolle, jonka aikana venäjän kielen virallinen asema lakkautettiin ja jonka nähtiin autenttisessa videossa karjuvan, että itä- ukrainalaiset kuolkoon kellareihinsa, ilman sosiaaliturvaa, koululaitosta tai muita normaalielämän edellytyksiä.
*** Kahdeksan vuoden sisällissodan jälkeen v. 2014 autonomiseksi julistautuneiden Donbassin alueet julistautuivat itsenäisiksi ja pyysivät Venäjää tunnustamaan ne sekä antamaan sotilaallista apua natsi -armeijan häätämiseksi. Venäjä tunnistaa toisen maailmansodan kokemustensa jälkeen Donbassin asukkaiden hädän, kellareissa nukutut yöt ja yleisen turvattomuuden.
*** Yhdysvallat on toiminut Ukrainan tosiasiallisena hallitsijana. Se on yhdessä NATO-maiden kanssa aseistanut ja harjoittanut Ukrainan armeijaa, 102 000 natsia mukaan luettuina. Se on käyttänyt Ukrainaa astinlautanaan halutessaan vahingoittaa Venäjää. Presidentti Obama oli vallankaappauksen takana, Joe Biden varapresidenttinä ja Victoria Nuland apulaisulkoministerinä. Heidän julkituotuna tavoitteenaan oli tehdä Venäjästä hylkiövaltio. Miksi? Luonnonvaroistaan rikas Venäjä oli jäänyt 1990-luvulla valtaamatta. Yhdysvaltojen ja NATO:n päämääränä on aina ryöstö, oli sitten kysymys öljystä rikkaista Libyasta, Irakista, Syyriasta puhumattakaan Venäjästä.
*** Yhdysvaltojen, EU-maiden ja NATO:n kieltäydyttyä turvallisuusneuvotteluista, Venäjä ei nähnyt muuta mahdollisuutta kuin lähteä aseellisesti tukemaan Donbassin asukkaiden turvallisuutta.
*** Suomen valtiojohto ei voi olla tietämätön siitä, että Yhdysvallat on toisesta maailmansodasta lähtien suojellut ja käyttänyt hyväkseen natsi- diasporaa ja tukenut aikoinaan fasistista Espanjaa laajentaakseen sotilaallista valtaansa Euroopassa, tärkeimpänä saavutuksena Jugoslavian jäännösvaltioiden liittäminen NATO: on ja Kosovon haltuunotto. Jugoslavian pommitusten jälkeen Yhdysvaltojen ulkoministeriö julisti Bratislavassa vuonna 2000 pitämässään kokouksessa, että seuraavana tavoitteena on kansainvälisten lakien noudattamisesta luopuminen sekä NATO: n laajentaminen Baltiasta Ukrainan Odessaan sekä Venäjän laivaston pääsyn estäminen Itämerelle.
*** Suomen tasavallan presidentin ja hallituksen tavoitteena näyttää olevan toteuttaa Yhdysvaltojen NATO-hankkeen pohjoinen osio, eli estää Venäjän pääsy Itämerelle, samalla kun 1300 kilometrin pituisesta maarajasta Suomen ja Venäjän välillä tehdään rauhanrajan sijaan sotilaallisen varustautumisen ja vastakkainasettelun raja.
*** Tästä turvallisuuspoliittisesta valtavasta muutoksesta ei ole Suomen kansan kanssa puhuttu halaistua sanaa. Nykyistä eduskuntaa valittaessa, Suomen sanottiin olevan liittoutumaton ja edistävän yhteistyötä kansojen välillä ETYK: in hengessä. Tasavallan presidentti puhui jopa tulevasta ETYK-juhlakokouksesta.
*** Salamannopeaa asennemuutosta perustellaan Venäjän hyökkäyksellä Ukrainaan, ikään kuin tuo konflikti koskisi Suomea. Ukrainan konflikti palvelee Yhdysvaltojen tavoitteita ja siinä käytetään Ukrainaa välikappaleena Venäjän heikentämiseksi ja NATO: n toiminnan laajentamiseksi Venäjän rajanaapuriin. Suomessa ei ole merkittäviä natsi -armeijoita kuten Ukrainassa. Suomessa ei ole merkittävää Hitlerin kanssa liittoutumisen juhlintaa, kuten Ukrainassa. Sen sijaan Suomen rooli EU:n jäsenenä vaikeuttaa asemaamme itsenäisinä ajattelijoina ja päätöksentekijöinä. Yhdysvallat miehittää edelleen Saksaa. EU palvelee Yhdysvaltojen intressejä omien etujensa sijaan. Venäjälle asetetut talouspakotteet tuhoavat Euroopan talouden, mutta myös synnyttävät nälänhädän kehittyvissä maissa. Venäjä-pakotteet eivät palvele Suomea. Suomalaiset ovat tottuneet ystävällisiin, jopa sydämellisiin väleihin venäläisten kanssa. Yhdysvaltojen ja EU:n taholta pakotettu vihamielisyys ei istu suomalaisten mieliin. Suomalaiset haluavat käydä Pietarissa: konserteissa, urheilukilpailuissa tai vain kulkemassa kauniiden kanaalien varsia. Moskovan todettiin syksyllä 2021 olevan tutkitusti paras kaupunki maailmassa asua. Suomen valtiojohdon NATO- hanke on laiton, koska sitä ei ole käsitelty suomalaisten kanssa maan perustuslain edellyttämissä puitteissa. Ukrainan sisällissota on vaiettu Suomen mediassa. Venäjän puututtua siihen tiedonvälitys on pudonnut likaviemäritasolle. Euroopan komissio on pystyttänyt sensuurin. Venäjän RT-uutiskanava ja Sputnik on sensuroitu niin Euroopan unionin kuin Yhdysvaltojen alueilla. RT on ollut Saksassa kolmanneksi suosituin kanava. Perustuslain takaama tiedotuksen vapaus on purettu ilman että on otettu käyttöön poikkeuslakeja tai valmiuslakia. Oikeuskansleri ei ole puuttunut valtiojohdon toimiin, vaikka kansalaisten oikeutta tietoon ja ilmaisunvapauteen on karkeasti loukattu. Presidentti Sauli Niinistö valitsi oikeuskansleriksi henkilön, joka oli palvellut sosiaali- ja terveysministeriössä ansiokkaasti kokoomuspuolueen tavoittelemaa sosiaali- ja terveysuudistuslakia. Presidentti ohitti nimityksessä ansioituneen, hallituksen ehdottaman valtiosääntöasiantuntijan, joka olisi ollut nykytilanteessa arvokas apu perustuslain toteutumista valvottaessa. Tässä yhteydessä lienee syytä kerrata NATO:n isäntämaasopimukseen liittyminen. Presidentti Niinistö katsoi sopivaksi allekirjoituttaa sopimus v. 2014 eduskunnan kesäloman aikana ilman eduskuntakäsittelyä puhumattakaan kansalaiskäsittelystä. NATO:n hybridikeskuksen kutsuminen maahamme ja sen sekä Ulkopoliittisen instituutin vallan kasvattaminen tiedonvälityksessä ovat olleet presidentin työkaluja. Sadan toimittajan ja virkamiehen lähettäminen Harvardiin saamaan CIA/NATO-sopivaa tiedottamiskoulutusta takasi paitsi presidentin uudelleen valinnan, myös median äärimmäisen kapeutumisen ja muuttumisen yhä brutaalimmaksi suhteessa Venäjään. Valtion turvallisuuskomitean huoltovarmuuskeskuksen rahoittama Mediapooli on taannut median ja kirjankustantamisen tiedotusmonopoolin valtioneuvoston haltuun.
*** Tämän jälkeen jäänkin kysymään: mihin kansaa enää tarvitaan? Perustuslain ohittamisen voi perustella syyttämällä Euroopan unionin sääntöjä. Lipposen hallitusten ministerien kylvämät Venäjä-vihan siemenet ovat alkaneet rehottaa. EU:n määräämällä sensuurilla Mediapoolin sensuurin lisäksi pyrittäneen muokkaamaan jäljellä olevat ajattelevat ja tuntevat suomalaiset zombeiksi, jotka liukuvat joukon mukana NATO:on. Vielä voimissaan olevat muuttanevat maahan, jossa ihmisyys, ystävällisyys ja puolueettomuus vielä vallitsevat.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen perustuslaki, oikeuskansleri, kansanvalta, USA:n sota Ukrainassa, Venäjän turvallisuushuolet, Ukrainan natsismi, laiton NATO-hanke, Suomen hallitus, presidentti Niinistö, ulkoministeri Haavisto, NATO:n palvelijat, |
OVATKO USA JA EU SOTARIKOLLISIASunnuntai 17.4.2022 klo 15:36 - Pirkko Turpeinen-Saari Ovatko USA, EU, Suomi mukaan luettuna sotarikollisia? En nyt tarkoita Jugoslavian tai Libyan pommituksia, Syyriaa tai Irakia, vaan Ukrainaa. Toisen maailmansodan jälkeen Nürnbergin sotarikosoikeus tuomitsi natsien rikokset sotarikoksiksi. Sen lisäksi se tuomitsi kaikki sellaiset teot, joilla vähäteltiin näitä rikoksia tai syyllistettiin jotakuta muuta rikoksen tekijäksi, vaikka natsit olivat ne tehneet, myös sotarikoksiksi. Länsimedia on toteuttanut massiivista informaatiokampanjaa Ukrainan väkivaltaisesta vallankaappauksesta lähtien. Yhdysvaltojen, CIA:n ja EU:n roolia väkivallassa, rasismissa ja sotilaallisessa hyökkäyksessä Donetskin ja Luhanskin autonomisiksi julistautuneita alueita vastaan on paitsi vähätelty myös vääristetty. Natsien Odessassa 2.5.2014 suorittama ammattiyhdistysten talon tuhopoltto, jossa kuoli kymmeniä rakennukseen natsien väkivaltaa paenneita henkilöitä, on ollut länsimedialle tabu. Äidinkieleltään venäjänkielisten (30% Ukrainan asukkaista) normaaleja kansalaisoikeuksia on poistettu. Äidinkielinen kouluopetus on lopetettu. Venäjän puhuminen julkisella paikalla on kielletty. Venäjänkieliset TV-asemat ja sanomalehdet on lakkautettu. Natsien rooli helmikuun 2014 Maidanin aukion verilöylyssä ja vallankaappauksessa, kasvava rooli armeijassa, turvallisuuspalveluissa sekä eduskunnassa on tietoisesti pimitetty. Demokratian rapautumista ei ole kuvattu. Yhdysvaltojen valtaan saattamassa vallankaappaushallituksessa oli USA:n valitsema pääministeri, yhdysvaltalainen valtiovarainministeri sekä useita ulkomaalaisia ministereitä. CIA:lla oli kokonainen kerros käytettävissään Ukrainan sisäministeriössä. Vallankaappaushallitus lakkautti kommunistisen puolueen, jolla oli vahva kannatus Ukrainan eduskunnassa. Samoin useita muita puolueita, TV-kanavia, sanomalehtiä ja järjestöjä on lakkautettu. Tämän vuoden aikana presidentti Zelensky on määrännyt 10 viimeisintäkin oppositiopuoluetta lakkautettaviksi. Järjestöjä ei ole ainoastaan lakkautettu, vaan niiden toimihenkilöitä on pidätetty ja pahoinpidelty. Kaiken huippuna Venäjän ja Ukrainan välisiin neuvotteluihin jäsenenä osallistunut henkilö ammuttiin kuoliaaksi Ukrainan turvallisuuspalvelun toimesta Kiovan kadulla keskellä kirkasta päivää. Hän oli ollut liian pehmeä Venäjän näkemyksille.
***
Länsimedian, erityisesti Suomen median toiminta on Nürnbergin sotarikostuomioistuinta lainatakseni sotarikos. Kiovan lähiössä Buchassa löydettiin kadulta ruumiita. Olen aikaisemmissa blogeissani kuvannut kuinka, sekä kaupunginvaltuutetun TV-esiintymisessä, että ex parlamentaarikko Kivan todistuksessa osoitetaan, kuinka natsit ja Ukrainan turvallisuuspalvelu saapuivat alueelle Venäjän armeijan lähdettyä kaupungista. Nämä joukot ampuivat siviilejä kostoksi yhteistyöstä venäläisten kanssa. Sen jälkeen sotapropaganda otti tilanteen haltuunsa. Presidentti Zelenky, Kiovan kaupunginjohtaja Klitchko, EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja muita poliitikkoja median ohella kutsuttiin paikalle ”kauhistelemaan venäläisten hirmutekoja”. Tämä on Nürnbergin sotarikostuomioistuimen mukaan sotarikos. Natsien rikoksista syytetään jotakuta muuta. Sama toistuu päivittäin länsimediassa. Mariupolin kaupungin evakuointi on ollut äärimmäisen vaikeata natsijoukkojen käyttäessä siviilejä ihmiskilpinä ja asettuessa vahtiin kerrostalojen asuntoihin voidakseen ampua pakoon yrittäviä. Siviilien ampumisesta syytetään säännönmukaisesti venäläisiä joukkoja. Väite on epäjohdonmukainen. Venäläiset ovat tulleet vapauttamaan pääasiassa venäjää puhuvia ukrainalaisia Kiovan hallituksen rasistisesta hirmuvallasta. Mariupol on osa Donbassia ja sen asukkaiden pääosa on venäjänkielisiä. Kyseessä on heidän auttamisesta ja vapauttamisesta natsi -vallasta – ei suinkaan heidän vapautumisensa estämisestä.
***
Natsijoukot liitettiin elimelliseksi osaksi Ukrainan armeijaa. Yhdysvallat, Kanada ja Britannia muiden NATO-maiden ohella ovat kouluttaneet niitä. Donbassin asukkaiden kohtelu on ollut äärimmäisen julmaa. Nürnbergin sotarikostuomioistuimen mukaan natsiarmeijan aseistaminen on sotarikos. Siitä huolimatta monet EU-maat, USA:n ja Kanadan ohella ovat aseistaneet Ukrainan armeijaa. Saksan rooli on mielenkiintoinen. Natsi-Saksan taakkaa kantava Saksa on paitsi aseistanut Ukrainan armeijaa, myös toiminut toisen maailmansodan tärkeimmän natsi-Saksan voittajan, Venäjän tuomitsijana Ukrainan natsien rikoksista. Ursula von der Leyenin toiminta on malliesimerkki. Tiivis yhteistyö USA:n armeijan ja CIA:n kanssa von der Leyenin toimiessa Saksan puolustusministerinä ja nyt EU-komission puheenjohtajana ja ärhäkkäimpänä Venäjän tuomitsijana tilanteessa, jossa Venäjä yrittää vapauttaa autonomisen Donbassin natsien vallasta. Suomella on oma vaikea natsi -historia. Heti sisällissodan jälkeen pääomapiirit ja oikeisto ryhtyivät toimiin. Aatelissukua oleva oikeusministeri Otto Åkesson määräsi etsivän keskuspoliisin pidättämään 3. elokuuta 1923 Suomen työväenpuolueen STP:n johtajat ja koko eduskuntaryhmän, kaikkiaan yli 200 ihmistä, epäiltynä valtiopetoksen valmistelusta. Etsivä keskuspoliisi takavarikoi STP: n arkistot ja sulki kirjapainot, jotka olivat tekemisissä puolueen kanssa. Teon yllättämä Kallion hallitus ei tiennyt asiasta ja vaati todisteita. Niitä ei kuitenkaan löytynyt. STP: n eduskuntaryhmä oli tullut valituksi vaaliliitosta, johon kuuluivat työväenpuolueen lisäksi Suomen Ammattijärjestö, sosialidemokraattinen nuorisoliitto ja sosialidemokraattinen naisliitto. Kansanedustajiksi valittiin 27 edustajaa, joista 6 oli naisia. Ryhmä edusti kommunisteja ja vasemmistososialidemokraatteja. Mannerheimin nähtiin usein istuvan Kämpissä Åkessonin kanssa. 1930-luvulla Lapuan liikkeen voimistuessa alkoivat ”kyyditykset”maan itärajalle. Kyydityksiin liittyi joskus kuolemaan johtava pahoinpitely. Tunnetuin kyyditettävä oli entinen presidentti Ståhlberg vaimoineen. Sosialidemokraattisten työväentalojen ovien ja ikkunoiden naulaukset ja puhetilaisuuksien pitojen estämiset laajenivat. Yhteiskunnallinen tilanne muistutti jatkettua sisällissotaa. Uskonnolliset, aatteelliset, koulutukselliset ja sosiaaliset suhteet politiikasta puhumattakaan nojautuivat porvarillisten piirien valtaan. Suomesta Saksaan tehtiin Eero Auvisen pro gradun mukaan 1930-luvulla 136 sotilasvierailua. Vuonna 1930 Saksan sotilastiedustelu Abwer ja Suomen yleisesikunta solmivat sopimuksen Neuvostoliiton Itämeren toiminnan valvomisesta. Viron ja Suomen tiivis sotilaallinen yhteistyö Saksan kanssa huolestutti Neuvostoliittoa, joka oli varuillaan ja pyrki pitämään huolta omasta turvallisuudestaan. Saksa oli miehittänyt Suomen keväästä marraskuuhun 1918 sekä kesästä 1940 kevääseen 1945. Natsi-ideologia oli suosittua sotilas- ja siviilieliitin piirissä. Hävitty sota ja vuoden 1945 vaalit toivat Suomeen ensimmäistä kertaa maan historiassa demokratian. Toisinajattelijat – ne, jotka olivat vielä hengissä - oli vapautettu vankiloista. Lähes kaikki saivat äänestää. Demokratiaa kesti 50 vuotta.
***
EU:hun liittymisen jälkeen Yhdysvaltojen aseteollisuus EU:n kautta on määrännyt Suomen politiikkaa. Saksan ensimmäinen miehitys päättyi Saksan keisarivallan loppumiseen marraskuussa 1918. Toinen miehitys päättyi vuonna 1945 natsi-Saksan ja Suomen hävittyä yhdessä maailmansodan. Yhdysvaltojen ja EU-Saksan valta Suomessa voi päättyä Yhdysvaltojen yksinapaisen maailmanvallan sortumiseen sisältäpäin. Vain siten Suomi voi päätyä itsenäisenä valtiona Venäjän, Kiinan, Intian, Brasilian, Etelä-Afrikan ja monien siirtomaavallasta kärsineiden maiden kanssa todelliseen kansojen väliseen tasa-arvoiseen yhteistyöhön. Yhdysvaltojen yksinapainen maailmanvalta on väkivallassaan ennen näkemätön - luopuminen kansainvälisistä laeista, natsien ja jihadistien tukeminen, laittomat pommitukset, miljoonien ihmisten tappaminen, taloudellinen kiristys ja pakotteet, maapallon ilmaston saastuttaminen sotateollisuuden ja sotilastukikohtien toiminnan kautta, piittaamattomuus oman maansa köyhistä, asunnottomista ja sairaista, rasismi, kuolemansellit, kidutus, salaiset vankilat. Väkivallan luettelo on loputon. Yhdysvaltojen johtama Ukrainan väkivaltainen vallankaappaus v. 2014 on palauttanut natsismin näyttämölle. Kommunistit ja muut vapaustaistelijat voittivat natsismin valtavin uhrauksin v. 1945. Suomessa on nyt presidentti, joka on kirjoittamassaan teoksessa kertonut toimineensa Euroopan demokraattisen unionin puheenjohtajana ”kitkeäkseen” kommunismin Euroopasta. Hänen puolisonsa on esiintynyt Pariisin rauhansopimuksessa fasistisena kielletyn Lotta-järjestön 100-vuotis -juhlassa Suurkirkossa pääpuhujana.
***
Euroopan unionin peruskirjan Ventotenen-julistuksen laatija Altiero Spinelli oli kommunisti ja tuo peruskirja/julistus on laadittu Ventotenen vankilasaarella Italiassa pienille lappusille, jotka salakuljetettiin mantereelle ja julkaistiin v.1944 Roomassa. Spinelli oli paitsi Italian parlamentin jäsen, myös Euroopan parlamentin jäsen. Hänen julistuksensa hyväksyttiin parlamentissa vuonna 1984. Sen tavoitteena oli rauha ja demokratia. Olisiko kukaan Spinellin vankilatovereista voinut kuvitella, että vain kymmenen vuotta rauhaa tavoittelevan perustamisjulistuksen hyväksymisen jälkeen vuonna 1992 Euroopan unioni perustetaan European Round Table on Industrialists’in esitysten pohjalta palvelemaan Yhdysvaltojen aseteollisuuden tavoitteita ja että tuossa perustavassa kokouksessa Yhdysvallat ja EU-Saksa aloittavat Jugoslavian hajottamissodat hirveine NATO- pommituksineen. Suomen media on NATO: a palvellakseen pimittänyt Ukrainan verisen vallankaappauksen tekijät sekä sitä seuranneen sisällissodan vaiheet. Nürnbergin sotarikollisen tavoin se on syyttänyt Venäjää natsien rikoksista ja maalannut natsi-Ukrainan uhriksi. Kansanedustaja Eva Biaudet on kuvannut kansanedustajien tietoisuuden pohjautuvan siihen, mitä sanomalehdissä lukee. Siten ei ole ihme, että osa kansanedustajista kyyneltyy kuunnellessaan presidentti Zelenskyn markkinointitoimistojen laatimia puheita, jotka Nürnbergin sotarikostuomioistuin tuomitsisi sotarikoksiksi. Kansanedustajia ajetaan presidentin ja pääministerin toimesta hakemaan USA:n johtaman yksinapaisen maailman sotaliiton NATO:n jäseneksi. Tällöin joutuisimme maailman natsismilta pelastaneen ja pelastavan Venäjän viholliseksi. Kuinka absurdia!
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukrainan natsit, Nürnbergin määrittämät sotarikokset, Bucha, USA, EU, NATO, natsien aseistamisen kielto, sotarikokset, valtamedia, |
Sortuuko valtiojohtomme taas valheisiin?Keskiviikko 6.4.2022 klo 13:53 - Pirkko Turpeinen-Saari Viime viikkojen propagandavyöry on väen väkisin tuonut mieleen EU-Saksan ja USA:n 30 vuotta sitten aloittaman Jugoslavian hajottamis-ja miehityssodan. CIA:n ja USA:n natsidiasporan rahoittaman Ruder-Finn markkinointitoimiston propaganda muistutti nykyistä "lännen" propagandaa. Ruder-Finnillä oli 400 toimittajan verkosto, joille se syötti CIA:n Yhdysvaltojen ulkoministeriön ja EU-Saksan haluaman tulkinnan tapahtumien kulusta. Toimittajien tarvitsi poiketa hotellistaan vain käväisemään tapahtumapaikoilla saadakseen hieman paikallisväriä ja verta juttuihinsa. Jugoslavian hajottamisen ja NATO-miehityksen vastustajat serbit oli osoitettava syyllisiksi kaikkeen ja presidentti Milosevic "Hitleriksi". Geneven sopimusta kirjaimelliseti noudattanut ja syvällinen kenraali Mladic, joka älykkyytensä ja luovuutensa johdosta kuvasi tarkasti lännen falskeja toimia, oli saatava hinnalla millä hyvänsä "sotasyylliseksi". Markale-torin ja leipäjonon räjäytykset Sarajevossa julistettiin ilman tutkimuksia serbien tekemiksi, minkä perusteella Bosinaan kalifaattia rakentava presidentti kutsui yhteistyökumppaninsa NATO:n pommittamaan serbejä. Toki Sarajevon muslimijoukkoja komentava yhdysvaltalaiskenraali John Galvin oli avuksi kostossa "Srebrenican kansanmurha" julistettiin Tuzlassa, 80km päässä Srebrenicasta, ICTY:n syyttäjän toimesta. Hän sanoi tapahtuman vaatineen 8000 muslimimiehen ja -pojan hengen. Samaan aikaan tämän syyttäjän vieressä ollut YK:n tarkkailija haastatteli Srebrenicasta saapuneita pakolaisia, joista kukaan ei ollut nähnyt teloituksia. 25 vuoden aikana on kerätty runsaasti tieteellistä tutkimusmateriaalia, jonka perusteella on analysoitu muslimien hirmuteot Srebrenicaa ympäröivissä serbikylissä ja Srebrenican haltuunottoa seuranneet taistelut ja joukkomurhat. Jokainen löydetty luukin on tutkittu ja vastattu kysymykseen ovatko henkilöt kaatuneet taisteluissa tykkitulessa, miinoihin, kiväärinluodeista vai teloitettuina. Analyysien mukaan teloitettuja on ollut noin 400 henkilöä. Pöydälläni on tiiliskiven painoinen kirjajärkäle Srebrenica, Reality and Manipulations. Kirjoittajina on tiedemiehiä, kenraaleita, YK-joukkojen komentajia. Kaikesta faktatiedosta huolimatta ensimmäisen propaganda-aallon todellisuus elää edelleen ja on uusiokäytössä nyt Venäjän sotilasoperaatioon kohdistuvassa länsipropagandassa. Suomen hallitukset 1990-luvulla tukivat Jugoslavian hajottamista täysin rinnoin antaen Yhdysvalloille, EU-Saksalle ja NATO:lle kaiken sen tarvitseman propaganda-avun. Tuo vuosikymmen oli eräänlaista harjoitusta Yhdysvaltojen yksinapaisen maailmanvallan täysivaltaiseen jäsenyyteen, niin psyykkisesti kuin fyysisesti; sotilaallisesti. Minun on järkyttävintä kertoa lapsenlapsille siitä, mihin Lipposen hallitus taipui Yhdysvaltoja ja EU-Saksaa palvellessaan. Presidentti Clinton halusi miehittää koko Jugoslavian. Hän halusi Saksan lisäksi USA:n sotilaallisen läsnäolonsa myös Balkanille hallitaksemaan öljy- ja huumekuljetuksia sekä ihmiskauppaa.Tässä presidentti Ahtisaari oli hänelle suureksi avuksi. Jugoslaviaa oli uhattu pommituksilla Bosnian sodan päättymisestä saakka. Clintonin liittolaisia olivat natsi-kroaatit ja Bosnian muslimit, Osama bin Laden ja hänen jihadistijoukkonsa. Kosovon albaanien väkivaltainen suora toiminta demokratian sijaan oli jatkunut 9 vuotta. Clinton alkoi kutsua albaaneja terroristien sijaan vapaustaistelijoiksi v. 1998. Jugoslavian poliisi ilmoitti kevättalvella 1999 tyhjentävänsä albaaniterroristien tukikohdan Racakin kylässä, koska sieltä käsin oli suoritettu poliisien murhia. AP:n TV-kamerat tallensivat päivän taistelut, ETYJ-tarkkailijoiden seuratessa tapahtumia kukkuloidn laelta. Taistelut päättyivät iltapäivällä. Ruumiita ei pystytty hakemaan, koska heti kun oikeusviranomaiset yrittivät lähestyä rinteitä, sieltä alkoi voimakas tulitus. Seuraavana päivänä oikeusviranomaisten saapuessa paikalle ETYJ:n amerikkalainen johtaja William Walker saapui tuli sinne suuren toimittajajoukon ympäröimänä. Joukko kerääntyi kuopalle, johon oli keratty 45 ruumista. Walker väitti henkilöiden tulleen teloitetuiksi "hirvittävällä tavalla". Päitä katkottu, ammuttu niskaan uhrien yrittäessä kiivetä kuopan reunoja ylös. Tämä William Walkerin lavastus levitettiin kaikkien NATO-maiden hallituksille heti samana viikonloppuna ennen kuin ranskalaiset paikalla olleet lehtimiehet olivat ehtineet julkaista kuvauksensa taisteluista. Tämän provokaation seurauksena kaikki NATO-maat olivat sitä mieltä, että ongelmaan on vain yksi ratkaisu: pommitukset. Jugoslavian hallitus kutsui suomalaiset oikeuslääkärit tutkimaan olivatko uhrit kuolleet:taistelussa vai teloitettuina? Suomalaiset oikeuslääkärit totesivat, että ketään ei ollut ammutyu läheltä. Kenenkään päätä ei ollut katkaistu, alaikäisiä uhreja ei ollut. Suomen hallitus oli kuitenkin nimennyt hammaslääkärin oikeuslääkäriryhmän puheenjohtajaksi. Tämä hammaslääkäri ei kertonut tiedotustilaiuudessa, mitä oikeuslääkärit olivat löytäneet, vaan filosofoi kansainvälisen toimittajakunnan edessä "rikos ihmisyyttä vastaan"- termiä käytellen ja kauhisteli uhrien määrää. Suomen hallitus salasi Saksan ulkoministeriön pyynnöstä oikeuslääkäreiden tutkimustulokset. Onneksi oikeuslääketieteen professorilla oli niin paljon selkärankaa, että hän julkaisi tutkimustulokset kansainvälisessä tieteellisessä julkaisussa - kaksi vuotta pommitusten jälkeen. Suomen hallituksen toimien seurauksena Jugoslavian pommitukset alkoivat muutaman päivän kuluttua hammaslääkärin tiedotustilaisuuden jälkeen. *** Srebrenican kohdalla tapahtumien kulku on ollut seuraava. Poliittinen ICTY-oikeus on tuominnut propagandan mukaisesti serbikenraalit pitkiin vankeustuomioihin. Tieteellisen tutkimuksen paljastettua tosiasiat, tutkimus ja sen tulosten esittäminen on tahty rikolliseksi. Daytonin rauhansopimuksen jälkeen Bosnia ja Hertsegovinaa on johtanut niin sanottu "Korkea edustaja", jonka ensimmäisenä viranhaltijana oli Carl Bild. Yhdysvalloilla on NATO-miehityksen ja myöhemmin kevyemmän miehitysrakenteen seurauksena "siirtomaaisäntää" muistuttava valta Bosniassa aivan kuten Ukrainassa nyt. Viimeisin "Korkea edustaja", joka oli ennen virkaan astumistaan Saksan liittopäivien edustaja ja liittohallituksen jäsen, julisti Srebrenica:n kansanmurha-kertomuksen kyseenalaistamisen rikokseksi. Jos siis esittää julkisesti USA:n tarinasta poikkeavia tieteellisiä tuoksia, on vaarassa joutua vankilaan. *** Racakin kylän "teloitustarinan" kieltäminen ja totuuden kertominen taistelusta on Kosovossa rangaistava teko. Ivan Todosijevic-niminen Kosovon "parlamentin" serbiedustaja piti Jugoslavian pommitusten 20-vuotispäivänä puheen. Hän totesi Racakin teloitusväitteen olleen lavastus ja kertoi puheessaan mitä kylässä todella tapahtui. Kosovon "korkein oikeus" tuomitsi hänet kahdeksi vuodeksi vankilaan. Jos Suomen hallitus haluaisi, se voisi pelastaa kansanedustajan vankilasta, julkaisemalla Saksan hallituksen kanssa salaamansa tiedot. Racakin kylään on pystytetty patsas William Walkerille. *** Suomen valtiojohdon toimet ovat etääntyneet yhä kauemmas totuudellisuudesta ja inhimillisyydestä, jota vielä ennen EU-jäsenyyttä arvostimme. Alexander Stubb kiertää Ruotsia yllyttäen maata liittymään NATO:on Suomen tavoin. Alexander Stubb palveli näkyvästi Yhdysvaltojen ja EU:n etua väittämällä Venäjän hyökänneen Georgiaan 8.8.2008. Tosiasiassa Georgia hyökkäsi venäläisten rauhanturvaajien kimppuun Etelä-Ossetiassa. Ollessaan pääministerinä vuoteen 2014 hän valmisteli yhdessä presidentti Niinistön kanssa askelia Suomen liittämiseksi NATO:on. Ensimmäinen tehtävä oli saada Suomen media koulutettua NATO-yhteensopivaksi. Siihen päästäisiin lähettämällä 100 toimittajaa ja virkamiestä Harvardiin saamaan CIA-sopivaa koulutusta paikan päällä Yhdysvalloissa. (Jugoslavian sodassa oli vaivalloista kun toimittajia ei oltu ehditty aivopestä ennen hyökkäystä) Stubbia seurannut Sipilän oikeistohallitus pani Harvard-toimen täytäntöön. Sen lisäksi Suomeen kutsuttiin NATO:n hybridikeskus virtaviivaistamaan Harvardin peruskoulutusta. Presidentti Niinistö sitoi Suomen NATO:n isäntämaasopimukseen ohittaen eduskuntakäsittelyn.Suomen sopimus ei sisältännyt ydinaseiden tuomisen kieltoa kuten Ruotsin eduskunnan tekemä sopimus sisälsi. Ehkä juuri tämän vuoksi presidentti Niinistö ei sallinut eduskunnan käsittelevän sopimusta. Lisäksi Suomi sidottiin useilla kahdenvälisillä sotilaallisilla sopimuksilla Yhdysvaltoihin, Britanniaan ja Saksaan. Valtioneuvoston turvallisuuskomitean huoltovarmuuskeskus rahoitti Mediapoolia, jonka tahtävänä oli yhdenmukaistaa tiedotus NATO-yhteensopivaksi. Mediapooli on sanomalehtien, Yle:n ja kustannustalojen yhteinen Nato-yhteensopivaa tuotantoa koordinoiva elin. *** Venäjä aloitti sotilaallisen operaation 24.2.2022 tavoitteenaan Ukrainan denatsifikaatio ja Donbassin alueen turvaaminen. Venäjä oli havainnut kaiken diplomaattisen yhteistyön turhaksi yritettyään toteuttaa sitä 8 vuoden ajan Itä-Ukrainan venäjänkielisen väestön turvaamiseksi Minskin sopimusten avulla. Sopimuksen takaajat Saksa ja Ranska eivät tehneet mitään. Neuvotteluja toisensa jälkeen on käyty ilman tulosta. 14000 tapettua Donbassissa ei kohottanut juuri yhdenkään länsiuutiskanavan kulmakarvoja. Totaalisesta propagandastaan poiketen, Helsingin Sanomat julkaisi pienen uutisen turkulaisen lääkärin suorittamassa Itä-Ukrainan lasten mielenterveyttä luotaavasta tutkmuksestaan. Hän on vuodesta 2016 lähtien tutkinut sodan kohteena olevien Donbassin lasten mielenterveyttä keski-ukrainalaisiin ja länsi-uktainalaisiin verrattuna. Itä-ukrainalaisten lasten sotatraumat ovat merkittäviä. Lääkärit ilman rajoja ei ole reagoinut 8 vuoteen mitenkään - kunnes nyt! Suomen NATO-koulutettu media ei ole ilmaissut tietävänsä, että Yhdysvallat on suorittanut väkivaltaisen vallankaappauksen Ukrainassa ja muodostanut Ukrainasta Obaman varapresidentti Bidenin johtaman siirtomaan. Maassa on runsaasti sotabiologisia laboratorioita presidentti Bidenin Hunter-pojan rahoittamana, yhdysvaltalaisia ja britti-sotilasneuvonantajia, NATO-sotaharjoituksia sekä maan identiteetin muokkaamista yhä myönteisemmäksi natsismille. YK:n äänestyksessä vain Yhdysvallat ja Ukraina tukivat natsismia. EU-maat sievistelevästi pidättäytyivät kertomasta kantaansa, mutta ovat tukeutuneet natseihin ja jihadisteihin Libyassa, Syyriassa, Afganistanissa, Bosniassa, Kosovossa ja Ukrainassa. *** Ukrainan Mariupolissa väitettiin synnytyssairaalan tulleen venäläisten joukkojen pommittamaksi. Pääministeri Marin tuomitsi tapahtuman tuoreeltaan. Kiovan lähettyvillä Buchassa väitetään venäläisten ampuneen siviilejä. Pääministeri Marin, presidentti Niinistö monien EU-maiden silmäätekevien säestämänä tuomitsivat "hirviömäiset teot" ja vaativat lisää ja lisää pakotteita Venäjälle ja aseita Ukrainan hallitukselle. Tarkemmat tiedot Mariupolista paljastavat synnytyssairaalan olleen Azovin natsipataljoonan tukikohta, josta he olivat lähettäneet potilaat tiehensä. Natsijoukkioiden julki sanottu tavoite on tappaa venäjänkieliset asukkaat tai ajaa heidät Venäjän puolelle. Antaako Suomen hallitus tukensa myös tälle asenteelle? Länsimedia kieltäytyy käsittelemästä Ukrainan sotaa sisällissotana, joka on kestänyt 8 vuotta. Ukrainalaiste tappavat toisiaan. Mariupolin terästehdas on Azovin viimeinen tukikohta kaupungissa. Osa joukkoja pakeni rakennuksesta helikoptereilla, joissa oli mukana yhdysvaltalaisia neuvonantajia.Tukikohdasta ja kaikista Azovin valtaamista taloista on ammuttu siviilejä sekä Donbassin ja Venäjän sotilaita. Azov on estänyt pakoreittien muodostamisen ja ampunut siviilejä, jotka ovat yrittäneet paeta. Tarkemmat tiedot Buchasta kertovat kaupungin pormestarin ilmoittaneen venäläisten lähteneen kaupungista. Iloisessa puheessaan 30. 3. 2022 hän ei puhu mitään ruumiista kaduilla, joita ilmestyi sinne neljä päivää myöhemmin. Ilja Kiva, Ukrainan parlamentin sosialistisen puolueen puheenjohtaja ja kansanedustaja ilmoitti Buchan tapahtumien olevan lavastus, jonka SBU, Ukrainan tiedustelu on tehnyt yhdessä Britannian MI6:n kanssa. Äskettäin Kivan puolue poistettiin parlamentista, kuten niin moni muukin puolue heti Yhdysvaltojen vallankaappauksen jälkeen. Lavastukselta se näyttikin. Maidanin väkivaltaisen kansannousun sankari Kiovan pormestari Klitchko ja presidentti Zelensky esiintyvät haastattelussa kauhistelemassa "hirviömäisiä tekoja". Miksi Suomen presidentti ja pääministeri Marin kiirehtivät julistamaan totuudeksi asioita, joita ei ole lainkaan selvitetty? Miksi Suomen hallitus salaa oikeuslääkäreiden tutkimustulokset Racakin tapahtumista? Miksi Suomeen ja koko Eurooppaan on rakennettu meneillään oleva Venäjä-vihan ilmapiiri, johon Suomen kansan toivotaan samaistuvan. Oli karmaisevaa katsoa Saksan vihreiden puheenjotajan ja ulkoministerin lähes huutavan lisää pakotteita Venäjälle Buchan hirmutekojen jälkeen. Jotka hirmuteot eivät ole mitään varrattuna Yhdysvaltojen ja EU-Saksan pommituksiin Jugoslaviassa, Libyassa, Syyriassa ,Afganistanissa.. Jugoslavian hajottamisessa vihreiden Joschka Fisher oli innokkain serbien pommittaja. Heti sodan alussa ja ulkoministeriksi tultuaan hän totesi toimittajille "serbit on saatava polvilleen". Ei olisi uskonut, että natsi-vallan jälkeläinen esittää tällaisia uhkauksia keskitysleireissä viruneiden serbien edustajille. Nyt vuorossa ovat natsismin kauhuista selvinneet venäläiset, jotka eivät enää alistu "lännen" mielivaltaan. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Busha, lavastukset, CIA, MI6, Bosnian ja Kosovon sotien lavastukset, USA:n ja EU-Saksan natsi- ja jihadistiliittolaisuus, Racak, Srebrenica, Markale- räjähdys, NATO, ICTY, Lipposen hallitukset, Ahtisaari, Niinistö, Marin, |
Miksi Venäjä sotii - entä Yhdysvallat EU-liittolaisineenSunnuntai 3.4.2022 klo 13:14 - Pirkko Turpeinen-Saari Euroopan NATO-maat ovat entisiä siirtomaavaltoja. Toinen maailmansota lopetti Britannian maailmanvallan. Ranska ei alistunut vaan jatkoi sotiaan Asiassa ja Algeriassa. Se ei myöskään halunnut lopettaa vallankäyttöään Lähi-Idässä; entisissä siirtomaissaan. Saksan ja Belgian siirtomaahistoriat ovat sanoin kuvaamattoman kammottavia. Hollanti ei halunnut alistua siirtomaansa Indonesian itsenäistymiseen vaan hyökkäsi toisen maailmansodan loputtua verisesti uudelleen. Tuon hyökkäyksen uhriluvut puuttuvat edelleen Hollannin historiankirjoista. Vaikka natsi-Saksan maailmanvalloitus estyi, natsismi ei kadonnut minnekään. Yhdysvallat auttoi keskeiset natsit siirtymään Yhdysvaltoihin, Iso-Britanniaan, Kanadaan ja Etelä-Amerikkaan, jopa Etelä-Afrikkaan. Yhdysvallat jatkoi natsien hyödyntämisen rinnalla fasistisen Espanjan tukemista aina Francon sotilasdiktatuuri päättymiseen asti 1975. Yhdysvallat oli keskeinen Etelä-Afrikan apartheidin tukija sen viimeisille metreille saakka. Yhdysvaltojen apartheidin historia on oma hirveä lukunsa. Yhdysvaltojen ja entisten siirtomaavaltojen sodat perustuvat aina alkuperäisväestön alistamiseen, nöyryyttämiseen ja maan ryöstöön. Osalla sodista on ideologinen perusta, "kommunismin kitkeminen", mutta sen peitossa keskeiset tavoitteet ovat yleensä öljyn tai muiden luonnonvarojen ryöstö sekä sotilastukikohtien rakentaminen pakolla tai taloudellisten uhkailujen avulla. Yhdysvallat EU-liittolaisineen päätti viimeisimmän ryöstösotansa Afganistanissa 7 kuukautta sitten. Tuon sodan aikana Yhdysvallat EU-liittolaisineen kävi useita muita sotia; Libyan pommitukset, Egyptin ja Tunisian värivallankumoukset, Syyrian sodan jihadistien avulla. Yhdysvallat jatkaa maassa öljyn varastamista liittolaistensa avulla ryyditettynä hirviömäisillä talouspakotteilla. Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten ryöstöissä kohdemaan hyvinvoinnilla ei ole merkitystä. Libya oli Afrikan vaurain valtio, sekulaarinen Syyria huolehti jopa 1,5 miljoonan Irakin ja 0,5 miljoonan palestiinalaispakolaisen hyvinvoinnista. Näillä seikoilla ei ollut merkitystä. Päin vastoin. Yhdysvallat NATO-liittolaisineen rakennutti jihadisteille sementtibunkkereita käytävineen Syyriaan. Kun Syyrian laillinen armeija sai valloitettua Aleppon kaupungin takaisin, bunkkereista löytyi useita NATO-armeijan upseereita. (Samoin Azovin natsijoukkojen paetessa huhtikuun 2022 alussa helikopterilla Mariupolin kaupungin saarrosta, mukana lensi useita yhdysvaltalaisupseereita) Ranskan armeija oli hiipinyt pois Syyriasta jo ensimmäisen sotavuoden jälkeen. Ranska hyödynsi Turkin harrastamaa Syyrian öljyn varastamista ensimmäisten sotavuosien aikana jalostamalla tuon öljyn. Yhdysvaltojen ja EU-maiden tiedonvälitys on yhdenmukaistettu markkinointitoimistojen kuten Ruder-Finn ja Hill&Knowlton sekä toimittajien CIA-koulutuksen avulla tavoitteena yksinapaisen, Yhdysvaltojen johtaman maailmanjärjestyksen kuvaaminen oikeudenmukaisena ja ainoana demokraattisena järjestelmänä. Tässä koordinoinnissa ovat mukana työikäiset poliitikot, virkamiehet ja upseerit, joiden itsesuojeluvaisto estää heitä puhumasta totuutta maailmanpolitiikasta. Heillä on omat asemat ja perheen toimeentulo puolustettavinaan. Vain eläkkeelle päässeet upseerit ja virkamiehet rohkenevat avata suunsa. Yksinapainen maailma ei suvaitse kilpailijoita puhumattakaan toisenlaista valtajärjestelmää. Venäjä on pikkuhiljaa noussut rakentamaan uutta moninapaista maailmanjärjestystä, jossa jokainen valtio on tasa-arvoinen ja toimii kansainvälisten lakien ja YK:n peruskirjan viitoittamalla tavalla. Yhdysvaltojen ja EU-Saksan johdolla tapahtunut Jugoslavian tuhoaminen oli eräänlainen hälytyssignaali Venäjälle - "kuinka pitkälle yksinapaisen maailman tavoittelu on menossa". Yhdysvallat ja sen sotilaallisesti miehittämä Saksa käyttivät hajotuksessa IMF:ää, omia talouspakotteitaan ja YK:ta alistaakseen toisen maailmansodan holokaustin uhrit, serbit, Jugoslavian NATO-miehitykseen ja Kosovon maakunnan kaappaukseen. Yhdysvallat rakensi alueelle jättimäisen sotilastukikohdan, Bondsteelin. Kosovo on edelleen NATO-miehityksen alainen 23 vuotta NATO-pommitusten jälkeen. Sodassa USA ja Saksa käyttivät liittolaisinaan Kroatian natsi-diasporaa sekä kalifaattia Bosniaan rakentavia muslimeja, joiden rahoittajana, aseistajana ja valmentajana toimi Osama bin Laden. Bosnian presidentti Izetbegovic toivotti bin Ladenin jihadistiarmeijan tervetulleeksi Bosniaan arabiankielisellä rukouksella. Venäjä on reagoinut asellisesti Georgiassa, Georgian aloitettua Etelä-Ossetian venäläisten rauhanturvaajien pommitukset elokuussa 2008. Presidentti Saakashvili oli Yhdysvaltojen kouluttama ja oletti virheellisesti Yhdysvaltojen tulevan sotaan mukaan. Yhdysvallat on olettanut voivansa levittää yksinapaisen maailmanvaltansa Venäjän rajoille myös asein. Sen ulkoministeriö ilmoitti v. 2000 Bratislavan kokouksessaan Yhdysvaltojen luopuvan noudattamasta kansainvälisiä lakeja sekä laajentavansa NATO:n toiminta-alueen Baltiasta Ukrainan Odessaan sekä estävänsä Venäjän pääsyn Pietarista Itämerelle. Yhdysvallat on tätä tavoitetta edistääkseen tukenut useita värivallankumouksia Ukrainassa. Vuoden 2014 helmikuussa sen tukemat tarkka-ampujat tappoivat yhteistyössä Ukrainan natsi-joukkioiden kanssa mielenosoittajia Kiovan Maidanin aukiolla. Ukrainalla on vahva natsi-historia. Suomi ja Baltian maat Puolan ohella tukevat tuota puolta maan toiminnassa. Helmikuun 2014 vallankaappauksessa, jossa presidentti ajettiin henkensä uhalla maasta, Ukrainan eduskunta vuorattiin natsi-lipuilla ja kaduilla aloitettiin ennennäkemättömät "lustaraatiot", kidutukset ja roskaponttöihin heittämiset. Puolueita lakkautettiin, venäjänkielenkäyttö, venäjänkielinen kouluopetus, venäjänkieliset TV-kanavat ja sanomalehdet lakkautettiin. Venäjänkieliset krimiläiset vallankaappausta vastustavat mielenosoittajat yritettiin tappaa heidän matkustaessaan busseilla Kiovasta Krimille. Pelon ilmapiirin vallitessa krimiläiset päättivät julistaa autonomisen tasavaltansa itsenäiseksi, jonka jälkeen he anoivat pääsyä osaksi Venäjää. Myös Ukrainan presidentit pelkäävät natsijoukkioita. Niin Poroshenkon kuin Zelenskyn on pelättävä henkensä puolesta elleivät he noudata Azovin-natsipataljoonan vaatimuksia. USA:n tukema uusi hallitus julisti eduskunnan väliaikaisen puheenjohtajan Turchinovin suulla itä-ukrainalaisille, jotka eivät alistuneet yhdysvaltalaisjohtoisen vallankaappaushallituksen valtaan "terrorimin vastaisen sodan". Siis demokratiaa kannattava kansanosa julistettiin terroristeiksi. Ukrainan sisällissota on jatkunut jo 8 vuotta ilman että Suomi on tehnyt elettäkään uhrien auttamiseksi. Noin miljoona Donbassin asukasta on paennut Venäjälle, ilman että mikään länsimaa on ojentanut auttavaa kättään. Donbassiin jääneet asukkaat ovat viettäneet useammin yönsä kellareissa kuin kodeissaan. On vastenmielistä lukea hyväntekeväisyysjärjestöjen mielisteleviä avunpyyntöjä nyt, kun Ukrainan natseja myötäilevä hallitus on joutunut Venäjän hyökkäyksen kohteeksi ja kansalaiset ovat hallituksen kyvyttömyyden vuoksi joutuneet lähtemään maasta. Venäläiset ovat hyökänneet Ukrainaan Ukrainan hallituksen harrastaman venäjänkielisen väestön vainon ja sorron vuoksi. Vainoa on kestänyt 8 vuotta. Osa väetöstä on myös Venäjän kansalaisia. Venäjä on hyökännyt myös siksi, että kuluneiden 8 vuoden aikana Yhdysvallat on rakentanut itseään ja johtamaansa sotilasliitto-NATOa palvelevaa sotilaallista infrastruktuuria Venäjää vastaan kohdistuvaa hyökkäystä varten. Infrastruktuuri on käsittänyt myös biologisia laboratorioita, joiden olon myös apulaisulkoministeri Victoria Nuland on myöntänyt USA:n kongressille. Venäjä on toistamiseen joutunut taisteluun natseja ja natsismia vastaan. Toisessa maailmansodassa Yhdysvallat ja "länsi" olivat välttämättömyyden pakosta Venäjä/Neuvostoliiton tukena, vaikka tosiasiallisesti olivat toivoneet, että Hitler olisi ensin hyökännyt Neuvostoliiton kimppuun. Nyt natsismin todellinen tukija, Yhdysvallat on EU-liittolaisineen Ukrainassa tukemassa natsien toimintaa taistelussa venäjänkielistä väestöä ja omaa turvallisuuttaan puolustavaa Venäjää vastaan. Toisen maailmansodan natsi-liittolaiset Suomi, Baltian maat sekä EU:n NATO-maat ovat mukana yhtenä rintamana. Venäjällä on liittolaisinaan kaikki siirtomaaherrojen ja yksinapaisen maailman sotilaallisten toimien ja talouspakotteiden kohteina olleiden maiden kansat. Tämä YK-maiden enemmistö ei enää alistu Yhdysvaltojen ja EU:n NATO-maiden kiristykseen ja alistamiseen. Kiina, Intia, Pakistan, Brasilia, Etelä-Afrikka, Indonesia, Kuuba, monet Etelä-Amerikan ja Afrikan maat eivät ole unohtaneet Yhdysvaltojen ja EU-siirtomaaherrojen suorittamia presidenttiensä murhia, sotilaallista alistamista, taloudellista kiristystä ja ihmisarvon loukkauksia. Nämä maat muistavat Neuvostoliiton/Venäjän avun itsenäistymisliikkeille, Afganistanin hallitukslle 1970-80-luvuilla, Afrikassa, Etelä-Amerikassa, Aasiassa. Suomella on historiansa tärkein valinta. Liittoudummeko väkivaltaan ja talouspakotteisiin turvautuvan Yhdysvaltojen ja siirtomaaherrojen johtaman NATO-armeijan jäseneksi vai liitymmekö tulevaisuuden ja rauhan näköalan tarjoavaan moninapaiseen maailmanjärjestykseen. Suomen yksinapaiseen Yhdysvaltojen valtaan tukeutuva Yle ja sanomalehdistö eivät anna valinnalle perusteita. Jokaisen on hankittava ne itse! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: NATO, Venäjän sotimisen syyt, USA:n ja EU:n sotien syyt, siirtomaavallat, rasismi, ihmisoikeudet, natsismi Ukrainassa, sotien markkinointitoimistot |
Venäjästä jättimäinen ghetto?Sunnuntai 27.3.2022 klo 14:14 - Pirkko Turpeinen-Saari Juutalaisten, serbien, romanien ja kommunistien tappaminen keskitysleirien kauhuissa on tuttua historiankirjoista. Samoin kirjojen roviot ja Saksan maailmanvallan kyseenalaistavan musiikin ja taiteen kieltäminen. Baltian maissa, Puolassa ja Saksassa ja muuallakin, juutalaisille perustettiin ghettoja, asuma-alueita, joissa toimeentulo oli marginaalista ja ilmapiirissä oli jatkuva uhka tuhoamisleirille joutumisesta. Baltian maista Eesti ilmoitti ensimmäisenä maana Euroopassa saaneensa kaikki maan juutalaiset tapetuiksi. Neuvostoliitto/Venäjä kukisti Saksan natsit ja vapautti maailman natsien ja fasistien hirmuvallasta. Natsismi on palannut Eurooppaan. Miksi? Siksi, että Yhdysvallat oli alun alkaenkin toivonut, että Hitler hyökkäisi ensimmäiseksi Neuvostoliittoon ja tuhoaisi sen. Koska näin ei käynyt, Yhdysvallat pelasti pahimpiakin keskitysleirien vartijoita puhumattakaan johtavassa asemassa olevista natseista maaperälleen hyödyllisiksi yhteistyökumppaneiksi. Jugoslavian hajottamissodassa Yhdysvallat ja Helmut Kohlin EU-Saksa tukeutuivat holokaustin kieltäviin kroaatti-natseihin ja Hitlerin kanssa aikoinan yhteistyötä tehneisiin Bosnian muslimeihin. Markkinointitoimisto Ruder-Finn hoiti lännen sotapropagandan tehokkaammin kuin Göbbels aikanaan. Jugoslavia pommitettiin Yhdysvaltojen ja NATO:n toimesta raunioiksi ja saatiin NATO-miehityksen ja Yhdysvaltojen perustaman Bondsteel sotiastukikohdan avulla alistumaan Yhdysvaltojen ja NATO-EU:n tahtoon ja alamaiseksi. Yhdysvaltojen seuraava NATO:n laajentamisetappi oli Ukrainassa. Venäjän alistaminen ja ryöstö oli George H.W.Bushilta ja Bill Clintonilta jäänyt kesken 1990-luvulla. Värivallankumoukset Ukrainassa seurasivat toisiaan, mutta vasta vuonna 2014 koulutettujen tarkka-ampujien ja natsien avulla Yhdysvallat sai Ukrainan hallintaansa. Yhdysvallat valitsi vallankaappauksen jälkeisen hallituksen ja aloitti NATO-tyylisen sotilaallisen varustamisen ja NATO-harjoitukset Ukrainassa. Samalla se jatkoi Ukrainan painostamista puolueiden lakkauttamisiin ja ihmisoikeuksien rajoituksiin. Opetus äidinkielellä lakkautettiin muilta kuin niiltä, joiden äidinkieli oli ukrainankieli. Kiovan hallitus jatkoi v. 2014 aloittamaansa sisällissotaa Itä-Ukrainan pääasiassa venäjänkielisiä, osin kansallisuudeltaan venäläisiä vastaan taukoamatta. Yhdysvaltojen ja brittien kouluttamat Ukrainan asejoukot yhdistettiin Ukrainan natsi-pataljoonien kanssa. Natsien julkituomana tavoitteena on tappaa tai ajaa rajan yli kaikki venäjää tai kreikkaa puhuvat kansalaiset, romanit etunenässä. Venäjä on pyrkinyt 8 vuoden ajan saamaan EU-maat tukemaan Ranskan, Saksan, Ukrainan ja Venäjän takaamaa Minkin sopimusta rauhasta. Mitään ei ole tapahtunut ja tappaminen on jatkunut. Joulukuussa 2021 ja tammikuussa 2022 Venäjän ulkoministeri Lavrov esitti EU:n jäsenmaille ja NATO:lle ehdotuksen kaikille tasa-arvoisten turvallisuuden takaavien sopuimusten solmimisesta, jossa palattaisiin aikaisempiin lupauksiin NATO:n sotilasliiton laajentamisen pysäyttämisestä. Vakuuttaakseen olevansa tosissaan, Venäjä toi sotaharjoitukset maansa eteläosiin ja Valko-Venäjälle saadakseen NATO:n ja EU:n katsomaan asioita kaikkien, ei vain Yhdysvaltojen johtamien NATO-maiden näkökulmasta. Sopimusehdotusten lennettyä roskakoriin, Venäjä näyttää päättäneen, että 8 vuotta itä-ukrainalaisten tappamista natsijoukkioiden toimesta saa riittää. Ellei Yhdysvaltojen, Britannian ja monien EU-maiden tukemien eriarvoisuuteen ja kansalaisoikeuksien polkemiseen, puolueiden lakkauttamiseen ja äidinkielen käytön kieltämiseen perustuva toiminta lopu, se on lopetettava voimatoimin. YK:n äänestyksessä Yhdysvallat ja Ukraina eivät paheksu natsismin ihannoimista, EU-maat eivät myöskään, mutta pidättäytyvät ilmaisemasta asiaa. Käytännössä EU-maat osoittavat tukevansa natsien aseistamista ja tekevän kaikkensa natsismin lakkauttamisen puolesta taistelevaa Venäjää vastaan. Venäjä on toisen maailmansodan aikana uhrannut 25 miljoonaa kansalaistaan taistelussa natsismia vastaan. Nyt Venäjälle on tullut uudestaan massiivinen haaste toistaa uhrauksensa. USA ja EU-maat ovat asettaneet kulttuurisia ja taloudellisia pakotteita. Ne ovat saartaneet Venäjän maalta ja ilmasta. Tavara tai ihmiset eivät voi kulkea lentoteitse tai rautateitse Venäjältä länsi-Eurooppaan eikä sieltä Venäjälle. Venäläisten urheilijoiden osallistumisboikotti on täydellinen. Kulttuurielämän edustajat, laulajat ja kapellimestarit on asetettu boikottiin. Suosittu venäläinen englanninkielinen uutis- ja ajankohtaisohjelma RT on asetettu boikottiin. Venäjän kansallisvarallisuus on jäädytetty eri läsimaiden pankkeihin kuten saksalaiset konfiskoivat juutalaisten omaisuuden, jonka Yhdysvallat sodan jälkeen ryösti itselleen. Kuinka laillisena Suomen oikeusoppineet pitävät tätä konfiskoitia? Suomen media on ollut innoissaan. Venäjän demonisointi onnistuu täydellisesti, koska mitään vastavoimaa Mediapoolin ja CIA:n hallitsemalle medialle Suomessa ei ole. Kun Azovin natsi-joukkiot räjäyttävät lähtiessään Mariupolin teatteritalon, Suomen media syyttää venäläisiä. Kun natsi-joukkiot miinoittavat teiden varret ja siviiliväestön pakokäytävät, Suomen media ihailee heitä "Mariupolin puolustajina". Onko meillä historiassa näin onnistunutta natsismin ihannointia tapahtunut aikaisemmin? Heimosotien, 1930-luvun ja toisen maailmansodan aikana russofobia oli itsestäänselvyys. Mannerheim oli kuullut Hitlerin asekumppaneilta jo 1930-luvun puolivälissä keskitysleireistä. Hän suunnitteli ja perusti tällaisen Itä-Karjalan venäjänkieliselle väestölle jo 1941 kesällä. Rasismia osoitti se, että venäjänkielisten karjalaisten talven muonavarat ja eläimet luovutettiin karjalankielisille naapureille ja suuri määrä, 60 kuorma-autolastillista omaisuutta kuljetettiin sotasaaliina Suomeen. Natsimin pysyvää ihannointia osoittaa se, että Mannerheimin patsas seisoo edelleen keskellä Helsinkiä ja pääkaupungin pääväylä on nimetty hänen mukaansa. Siksi suomalaisissa ei herätä mitään ihmetystä, että Ukrainan natsit pystyvät nimeämään katuja uudelleen Hitlerin natsi-Saksan kanssa taistelleen Stepan Banderan mukaan. Sama tapahtuu Baltian maissa juutalaisten vaimeasta vastarinnasta huolimatta. Venäjän presidentti Putin on työskennellyt herkeämättä kaikkien maapallon maiden oikeudenmukaisen kohtelun puolesta. Moninapainen maailma ei olisi aseelliseen väkivaltaan ja väkivaltaisiin talouspakotteisiin toimintansa pohjaavan NATO:n ylipäällikön eli Yhdysvaltojen vallan alla. Euroopan unioni on tällä hetkellä vajonnut entistä syvemmälle Yhdysvaltojen globaaliksi palvelijaksi pyrkiessään pakottamaan Venäjän luopumaan Yhdysvaltojen ja EU:n tukemien natsien vallan kaatamisesta. Näin EU tulee palvelleeksi Yhdysvaltojen aseteollisuutta, joka on kaikkien Yhdysvaltojen sotien moottori. Odotan, että Saksan liittokanslerit, niin Merkel kuin Olaf Scholtz, huomaavat katua sitä, että heiltä ei ole löytynyt inhimillisyyden ja demokratian tajua pysäyttää Ukrainan vajoaminen täydelliseen diktatuuriin. Zeleznyn lakkauttamat 11 puoluetta saivat viime viikolla julkisuutta Suomessa ilmeisesti vahingossa ja vain Yle:n viittomakielisissä uutisissa. Samaa katumusta odottaisin myös Ranskan presidentti Macronilta, EU:n johtomaan presidentiltä. Tyhjänpäiväiset neuvottelumatkat Moskovaan eivät ole johtaneet toimenpiteisiin Ukrainan sisällissodan lopettamiseksi. EU:n edustajien naurussa suin asettamat massiiviset talouspakotteet Venäjälle ovat yritys toistaa juutalaisten ghettojen vaikutukset. Uskon, että EU-kansalaiset, eivät ehkä yhdysvaltalaisetkaan, ole niin tyhmiä etteivätkö he tajuaisi että inflaatio ja hintojen nousu ei johdu "Venäjän hyökkäyksestä" vaan EU:n ja USA:n johtamasta sisällissodasta, Venäjän pyrkimyksestä lopettaa tuo sota ja Yhdysvaltojen ja EU:n asettamista talouspakotteista. Venäjän hyökkäys ei ole kansalaisten pahoivoinnin syy, syy on haluttomuus tunnustaa tosiasioita ja pakotteiden massiivista vaikutusta koko maapallon asujaimistoon. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: taistelu natsismia vastaan, Venäjän muuttaminen ghetoksi, USA:n natseihin tukeutuva valta, Suomi natsien liittolaisena, talouspakotteet, media, Macron, Scholtz, Putin, moninapainen maailma |
Onko Ukraina demokratia?Perjantai 25.3.2022 klo 13:42 - Pirkko Turpeinen-Saari Eilen oli Jugoslavian pommitusten alkamisen vuosipäivä. Lähes 3 kk ajan pommit putoilivat yksinomaan siviilikohteisiin -sairaaloihin, kouluihin, teollisuuslaitoksiin, TV-asemaan, siltoihin, voimalinjoihin, kemiantehtaisiin. Uraaniaseet levittivät radioaktiivisuutta maaperään. Hyökkääjä oli Yhdysvallat ja EU-Saksa NATO-liittolaisineen. Presidentti Clinton sai tekosyyn pommitusten alkamiseen Suomen ja Saksan hallitusten tekaisemilla valheilla. Yhdysvallat toi maahan natsi-Saksasta toisen maailmansodan jälkeen natsirikollisia; kroaatteja, saksalaisia ja albaaneja. He toimivat Jugoslavian hajottamisessa sotatoimien rahoittajina ja markkinointitoimistojen palkanmaksajina yhdessä Osama bin Ladenin kanssa. Ydysvaltojen presidentti George H.W.Bush ja Saksan liittokansleri Helmut Kohl toimivat tämän merkittävän Balkanin maan hajottamisen arkkitehteina. Helmut Kohlin suosituksesta Sauli Niinistö oli valittu Euroopan demokraattisen unionin EDU:n puheenjotajaksi, jonka päätavoitteena oli kommunismin kitkeminen Euroopasta.Jugoslavian sosialistisen liittovaltion presidentit olivat kommunisteja. Saksan sos.dem.puolueen johtaja Oscar Lafontaine erosi hankkeesta ennen pommituksia Hänen tilalleen liittokansleriksi tuli Gerhard Schröder. Vihreiden ulkoministeri, entinen BND:n johtaja Joschka Fisher vaati serbien saattamista polvilleen. Sodan tavoitteena oli miehittää koko Serbia. Serbian vastarinta Saksan ja USA:n liittolaisia kroaatti-natseja ja albaaniterroristeja kohtaan oli niin lujaa, että sota piti päättää pelkästään Kosovon NATO-miehitykseen. Joutuiko joku hyökkääjistä sotaoikeuteen sotarikoksista? Ei tietenkään. USA:n ja NATO:n oikeus tuhota ja tappaa ja ryöstää on etuoikeus, jota siltä ei ole toistaiseksi pystytty poistamaan. *** Yhdysvallat yritti suorittaa Jugoslavian kaappauksen kaltaisen vallankaappauksen Ukrainassa. Yhteistyössä Suomen (Olli Rehn toimi EU:n laajentumiskomissaarina) ja EU-Saksan ja muutamien muiden kanssa Yhdysvallat suoritti ukrainalaisten natsien kanssa äärimmäisen väkivaltaisen vallankaappauksen helmikuussa 2014.Yli 100 mielenosoittajaa ammuttiin. Laillisilla vaaleilla valittu presidentti ajettiin maanpakoon ja Yhdysvallat valitsi uuden hallituksen. Puolueita lakkautettiin ja maassa vallitsi anarkia, jonka aikana väärinajattelevia kansalaisia mukiloitiin, heitettiin roskalaatikoihin, joskus murhattiin. Odessassa kymmeniä vallankaappauksen vastustajia suljettiin ammattiyhdistysten taloon, talo sytytettiin tuleen minkä seurauksena kymmeniä paloi kuoliaaksi 2.5.2014. Laittomaksi muuttunut eduskunta ja sen puhemies julisti "terrorisminvastaisen" sodan itä-ukrainalaisille, jotka kannattivat laillisuutta ja leillisesti valittua presidenttiä. Siitä lähtien Ukrainassa on ollut hallituksen sisällissota autonomiseksi julistautuneita Donetskin ja Luhanskin tasavaltoja vastaan. 8 vuotta kestänyt sota ei ole nostanut minkäänlaista hälyä Suomessa vaikka yli miljoona asukasta on joutunut pakenemaan Venäjälle, 14000 Donbassin asukasta on kuollut, joista 400 lasta, puhumattakaan tuhotuneista kodeista ja välttämättömyydestä yöpyä vuosikausia kellareissa. *** Koko tämän vallankaappausta seuranneen ajan Yhdysvallat on toiminut Ukrainan siirtomaaherrana. Se on organisoinut NATO:n sotaharjoituksia, perustanut NATO-sopivia sotilaallisia varustuksia bioaselaboratoriot mukaanluettuna. Presidentti Obama toimi Yhdysvaltojen presidenttinä vallankaappauksen aikana. Hänen varapresidenttinsä Joe Biden toimi eräänlaisena sijaishallitsijana vaaleilla valittujen presidenttien, Poroshenko ja Zelensky rinnalla. Varapresidentti Bidenin pojan Hunter Bidenin yritys rahoitti bio-aselaboratorioita Ukrainassa. Lisäksi hän toimi energiayhtiö Burisman hallituksessa.Voidaan sanoa, että presidentti Bidenin perheellä on kädet kainaloita myöten Ukrainan sisällissodassa. Monilla muilla Yhdysvaltojen värivallankumous-toimijoilla oli intressejä Ukrainan hyödyntämiseksi. Liuskekaasutuotanto ja GMO-viljely muutamina esimerkkeinä. Yhdysvallat, toki myös britit, kouluttivat ja aseistivat myös Azovin natsi-pataljoonaa. Tämä pataljoona sai koulutusta myös Itä-Ukrainan sodassa sen jälkeen kun natsi-joukot oli integroitu osaksi Ukrainan varsinaista armeijaa. Taipumus suoraan vväkivaltaan ja sillä uhkaamiseen on tuonut Azoville pimeätä valtaa mikä muistuttaa natsi-valtaa toisen maailmansodan ja Jugoslavian hajottamissotien ajalta. Azovin joukkojen vainon kohteena ovat venäjää puhuvat ukrainalaiset, juutalaiset ja romanit. Azovin painostuksesta venäjänkielen käyttö Ukrainassa on tullut kielletyksi. Kouluopetusta ei enää saa venäjänkielellä. Venäjänkieliset TV-kanavat ja sanomalehdet on lakkautettu. *** Muutama päivä sitten presidentti Zelensky kielsi kaikki oppositiopuolueiksi kokemansa puolueet. Siten hän on antanut periksi painostukselle. Ukraina ei ole vallankaappauksen jälkeen, mutta etenkään nyt diktatuuriin siirryttyään minkäänlainen demokratia. *** Markkinointitoimistoilla on merkittävä rooli jokaisessa Yhdysvaltojen johtamassa sodassa. Jugoslavian hajottamisessa Ruder-Finn-toimistolla oli ratkaiseva rooli. Sillä oli 400 vakituista toimittajayhdyshenkilöä, joille syötettiin oikeat tiedot. Paikan päälle tarvitsi mennä ainoastaan saamaan hieman paikallisväriä jutuille. Ukrainan vallankaappauksen jälkeen Hill&Knowlton markkinointitoimisto sai tehtäväkseen presidentti Putinin demonisoinnin, sillä huomio piti kääntää Yhdysvalloista Venäjään. Venäjän pelastaessa krimiläiset natsien väkivallalta ja Donbassin täydelliseltä tuholta, asia piti kääntää päälaelleen. Suurten kansainvälisten lehtien kansiin päätyi torahampainen tai pirunsarvinen tai hakaristein varustettu Putin. Myös Suomen presidentti ja Sipilän hallitus päättivät kantaa kortensa kekoon ja lähettää 100 toimittajaa ja virkamiestä Yhdysvaltoihin Harvardiin oppimaan sitä, miten musta muutetaan tyylikkäästi valkoiseksi. Jugoslavian hajotuksen aikaan CIA joutui vaivautumaan kirjoittamaan uutistenlukijoiden tekstit. Nyt Suomi hoiti toimittajien CIA-koulutuksen itse saaden televisioon ja lehdistöön Yhdysvaltojn käsityksen suoraan suomalaisten suusta. Toki tarvittin vielä kordinointia kouluopetukseen, kirjankustannustoimintaan ja teatterimaailmaan. Venäjä-/Putinvastaisuus on taiteenlaji jota ei voi jättää yksittäisten toimijoiden varaan. Mediapooli, valtion turvallisuuskomitean alaisen huoltovarmuuskeskuksen rahoittama yksikkö koordinoi kaikkea tiedonvälitystä, jotta mitään Venäjä-myönteistä ei lipsahtaisi edes konserttiohjelmistoon. Koulukirjojen tarkastelu lienee vielä kesken. Luonnollisesti Donbassin sisällissodan lopettamiseksi aloitetun Venäjän sotilasoperaation alettua Ukrainassa Suomen valtion ja Mediapoolin tehtävä on helpottunut. Euroopan unioni on pystyttänyt täydellisen sensuurin. EU on hoitanut sen, että mistään ei pääse tihkumaan minkäänlaista viestiä suoraan Venäjältä. Mahdottoman suosittu, kansainvälisiä palkintoja voittanut venäläinen englanninkielinen RT-kanava on sensuroitu näkymästä EU-maissa. Yhdysvaltojen valta kulminoituu EU:n alistumiseen NATO:n johtoon. Yhdysvaltojen johtama sotilasliitto on myös EU:n johtaja. EU-Saksassa on ollut toisesta maailmansodasta lähtien Yhdysvaltojen sotilaallinen miehitys, jota ilmaisesti edelleen vahvistetaan. Siten Saksan toiminta Jugoslavian sodassa ja nyt täydellisessä saamattomuudessa rauhan saamiseksi aikaan Ukrainan sisällissodassa on ymmärrettävää. USA ei halua rauhaa. Se haluaa sotia Venäjää vastaan Ukrainan kansan nahkalla. NATO:n ja EU:n tehtävänä on turvata, että näin tapahtuu. Aseita ja lisää natsi-taistelijoita lähetetään Ukrainaan. Ei rauhanneuvottelijoita, sillä Azov haluaa venäjänkielisten ukrainalaisten katoavan maasta romanit ja juutalaiset mukanaan. Suomen mediassa ei ole näkynyt yhtäkään säröä. Yhdysvaltojen valta Euroopan yli on legitimoitu. Natsismista on yllättäen tullut valtavirtaa. Yhdysvaltojen kongressi, siirtomaaisäntä, luonnollisesti kuunteli Ukrainan presidentti Zelenskyn video-puhetta seisaaltaan. Saksan liittopäivillä, Ranskan parlamentissa ja viimeeksi Ruotsin parlamentissa kansanedustajat kunnioittivat presidentin puhetta seisaalleen nousten. Odotin heidän nostavan kätensä natsitervehdykseen presidentti Zelenskyn loppuhuudahdukseen, joka on natsien tuttu tervehdys: Slava Ukraini. Odotan jännityksellä kutsuuko pääministeri Marin presidentti Zelenskyn puhumaan videoyhteydellä myös Suomen eduskuntaan. Suomi on toiminut natsien liittolaisena toisessa maailmansodassa, Jugoslavian hajottamissodissa ja nyt Ukrainassa. Marinin puheet ovat kuin Hill& Knowltonin ohjekirjasta. Mitään omaa itsenäistä ajattelua suhteessa Ukrainaan ja Venäjään en ole havainnut. Kaipaan presidentti Urho Kekkosen inhimillistä lämpöä ja globaalin yhteisymmärryksen hakemista. Presidentti Niinistön ja pääministeri Marinin toimesta tuota lämpöä ei ole odotettavissa minun elinaikanani. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hill&Kowlton, pääministeri Marin, presidentti Niinistö, natsismin nousu Euroopassa, puolueiden lakkauttaminen Ukrainassa, venäjänkielen käytön kieltäminen, mediasensuuri, natsivalta, USA:n sodanjohto, biokemialliset aseet, natsismin kannatus EUssa |
"Uusi Eurooppa", ihanne, joka tuhoutuiPerjantai 11.2.2022 klo 13:54 - Pirkko TurpeinenSaari Italialainen Altiero Spinelli on yksi 1980-luvun aikaisen Euroopan unionin perustajahahmoja. Hän oli kommunisti, joka oli Euroopan komission jäsen vuosina 1970 - 1976, sitten kolme vuotta Italian kommunistisen puolueen edustajana Italian parlamentissa, kunnes hänet valittiinEuroopan parlamenttiin vuonna 1979. Spinelli pidätettiin vuonna 1926 osallistumisesta kommunistipuolueen toimintaan. Mussolinin fasistinen erityistuomioistuin tuomitsi hänet 16 vuodeksi ja 8 kuukaudeksi vankeuteen. Oltuaan sijoitettuna Ventotenen vankilasaarelle hän kirjoitti yhdessä kommunistitovereidensa kanssa pienille paperin paloille kirjoitetun Ventotenen manifestin v. 1941. Manifestin palaset salakuljetettiin mantereelle ja julkaistiin Roomassa v. 1944. Manifestin tavoitteena oli luoda demokraattinen, sosialistinen Euroopan valtioiden yhteisö, federaatio, jonka yhteinen puolustus ja yhteisöllisyys estäisivät natsismin ja fasismin syntymisen uudestaan ja siten estäisi myös uudet sodat. Spinellin ihanteelliset ajatukset saivat tukea vielä 1980-luvulla. Hän oli monopoleja vastaan ja tuki työntekijöiden osallisuutta työnsä tuloksiin. Spinelli kuoli v. 1986. V.1992, vain muutama vuosi hänen kuolemansa jälkeen Maastrichtissa muodostettiin ylikansallista sotateollisuutta palveleva Euroopan unioni. Unionin itsenäinen puolustus ajatuksena katosi Saksan liittokansleri Helmut Kohlin ryhtyessä hajottamaan yhteistyössä natseja tukevan Yhdysvaltojen kanssa liittoutumatonta Jugoslavian liittovaltiota. Jugoslavia oli kommunistijohtoinen sosialistinen valtio, jossa työntekijät osallistuivat yritysten hallintoon saaden osuutensa yrityksen voitoista. Huolimatta fasistisen Kroatian ja Bosnian muslimien osallistumisesta serbien kansanmurhaan 1941 -45, serbit, Bosnian muslimit ja kroaatit toimivat yhteistyössä liittovaltiossaan. Spinellin ajatukset demokratiasta, kansanvallasta ylikansallisen pääoman etujen vallan sijaan kaatuivat siihen, että Euroopan yhdentyminen liitettiin Yhdysvaltojen johtaman sotilasliiton NATO:n jäsenyyteen. Uuden valtion liittyessä Euroopan unioniin se joutuu ensimmäisessä artiklassa sitoutumaan yhteiseen puolustukseen, joka on Yhdysvaltojen johtama sotilasliitto. Yhdysvaltojen teollisuuspiirit toivoivat jo 1938, presidentti mukaanluettuna, että Hitler suuntaisi sotajoukkonsa itään, Neuvostoliiton kimppuun. Sodan jälkeen Yhdysvallat itse jatkoi ristiretkeään kylmän sodan puitteissa kohti ylikansallisen pääoman ylivaltaa sosialistisen hyvinvointivaltion sijaan. Se katsoi kommunismin kitkemisen, ajatuksena ja suuntautumisena olevan sen päätavoite niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Kun Spinellin ajatuksena oli estää kansallismielisyyden, natsismin ja fasismin uusi tuleminen ja uudet sodat, Yhdysvaltojen ja natsismin jäänteitä ylläpitävän Euroopan tavoitteena oli liittoutua jäljellä olevian fasistien ja natsien kanssa uuden maailmansodan ja varallisuuden uusjaon saavuttamiseksi. Helmut Kohl oli saanut koulutuksen Hitlerin armeijaan, vaikka ei ollut ehtinyt sotaan. Saksa on ollut toisesta maailmansodasta lähtien Yhdysvaltojen sotilaallisesti miehittämä. Siten kommunistijohtoisen Jugoslavian hajottaminen oli sekä Saksan että Yhdysvaltojen ideologinen intressi. Kaikki Yhdysvaltojen presidentit ovat vannoneet kommunismin kitkemistä. Siten miljoonien dollarien sijoittaminen Jugoslavian kansanryhmien välien rikkomiseen oli luontevaa. Yhdysvallat tuki Espanjan fasismia ja jo 1950-luvulta lähtien myös Ukrainan natseja. Vahva Jugoslavian kroaatti- ja albaani-natsidiaspora Yhdysvalloissa tuki Yhdysvaltojen suorittamia talouspakotteita, propagandaa ja pommituksia. Saksan lisäksi Yhdysvallat pyrki saamaan sotilaallisen läsnäolonsa myös Bosniaan ja Serbiaan. Siten eurooppalaisen Jugoslavian hävittäminen ja sen muuttaminen Yhdysvaltojen, ei Euroopan osaksi, muuttui todeksi. Ukrainan väkivaltaisen vallankaappuksen suunnittelu ja vaikutusvallan lisääminen maassa on edellyttänyt Yhdysvalloilta ja Euroopan unionilta yhteistyötä natsien kanssa. Ukrainan vajoaminen nationalismiin, käytännössä natsismia muistuttavaan tilaan soihtukulkueineen on lännen valtamediassa vaiettu asia. Ukrainassa on nyt vallalla yhden kansallisuuden politiikka.Rasistinen suhtautuminen oman maan venäjänkieliseen väestöön muistuttaa fasistisen Italian ja natsi-Saksan tilaa. Venäjää äidinkielenään puhuvien odotetaan katoavan jonnekin, muuttavan muualle kuten serbit, kommunistit ja juutalaiset 80 vuotta sitten. Tämä on mahdollista siksi, että Euroopan unioinissa on muitakin maita, joissa vallitsee rasistinen suhtautuminen oman maan kansalaisiin. Eestin venäläisillä kaikilla ei ole kansalaisoikeuksia. Tämä rasistinen suhtautuminen on laajennettu kaikkiin venäläisiin ja Venäjän valtioon. Euroopan unionin turvallisuuspolitiikka ei ole eurooppalaista vaan eurooppalaisille on uskoteltu, että Yhdysvaltojen armeija takaa Euroopan turvallisuuden. On ummistettu silmät siltä, että Yhdysvallat ei ole demokratia vaan oligarkia, jossa aseteollisuuden edut ovat ylimmäisinä. Aseellinen väkivalta, itseä heikompien valtioiden alistaminen pommituksilla, talouspakotteilla ja monenlaisella kiristyksellä ovat pääasiallisia toimintatapoja demokratian ja tasaveroisen yhteistyön sijaan. Netflixissä on erinomainen Altiero Spinelliä tovereineen Ventotenen saarella ja vankeuden jälkeen kuvaava elokuva "Uusi Eurooppa". Siinä kuvataan minkälainen ihmisyyden voima voi olla huolimatta vankilaolosuhteista, nälästä ja hengenmenetyksen uhasta. Myös Suomessa rauhan, demokratian ja kansojen välisen ystävyyden puolesta toimineita sekä venäläisiä Itä-Karjalan miehitetyllä alueella suljettiin keskitysleireihin. Tällä hetkellä ylikansallinen amerikkalaisvoittoinen tiedonvälitys on saanut suomalaistenkin päät niin sekaisin, että rauhanjärjestöt suunnittelevat mielenosoitusta Venäjän suurlähetystön eteen. Venäjän, joka on fasismin vastaisessa työssä ja maailmansodan kauhuja estävän työn etulinjassa. Ukraina ja Yhdysvallat eivät tukeneet YK:n fasisminvastaista julkilausumaa, koska he tukevat fasismia. Venäjän sotavoimat yrittävät pelkällä läsnäolollaan estää Azovin natsi-pataljoonalle syntymästä mahdollisuutta aloittaa itä-ukrainalaisten kansanmurhatyyppistä teurastusta. Yhdysvallat tukee Azovin pataljoonaa ja EU näyttelee tietämätöntä. Altiero Spinellin Uuden Euroopan ihanne meni hänen mukanaan hautaan. Ylikansallinen militarismi tuhosi sen. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Altiero Spinelli, EU, Helmut Kohl, Venäjä, Ukraina, natsismin ja fasismin uusi nousu, kommunismin kitkeminen, USA:n sotateollisuus ja mielivalta, rauhanjärjestöt |
Presidentti Niinistön tiedotustilaisuus eduskunnassa ja menneisyyden sotarumpujen kumu.Torstai 3.2.2022 klo 12:32 - Pirkko Turpeinen-Saari Presidentti Sauli Niinistön tiedotustilaisuus eduskunnan avajaisten jälkeen sai kylmät väreet juoksemaan selkäpiitä pitkin. "Venäjän tarkoitus on hämmentää"-lausunnon ilmapiiri kansainvälisten suhteiden viitekehyksessä ei ole alku rakentavalle pohdiskelulle Venäjän ulkoministeri Lavrovin aloitteesta kansojen yhteisen turvallisuuden tarkastelulle. Mieleeni nousi välittömästi kysymys. Kuka määrää Suomen ulko- ja puolustuspolitiikasta tällä hetkellä - pääomapiirit vai kansa. Pääomapiirit olivat suunnitelleet Suomen itsenäistymisen tapahtuvan siirtymiseksi Venäjän autonomiasta osaksi Saksan keisarikuntaa. Itsenäistymisen ensiaskel, Valtalaki oli kesällä 1917 kaadettu pääomapiirien vallankaappauksella yhteistyössä Venäjän väliaikaisen hallituksen kanssa. Suomen eduskunta oli itsenäistymisjulistuksen jälkeen perustamassa omaa armeijaa tammikuussa 1918. Vasemmisto ehdotti valtuuskunnan perustamista päättämään armeijan käytöstä, joka armeija olisi koko kansan armeija. Porvaristo ei suostunut tähän vaan päätti enemmistöllään perustaa suojeluskunnista Suomen armeijan ylipäällikkönään C.G.Mannerheim. Tässä eduskunnan istunnossa edustaja Kullervo Manner lausui:"Kysymys on pohjaltaan siitä, onko valta oleva tässä maassa kansalla ja kansan eduskunnalla vaiko jollakin ryhmällä, esimerkiksi "hallituksella" ja sen kautta "hallituksen" takan olevalla omistavalla luokalla. Saksan armeija oli jo kutsuttu tukemaan valkoista armeijaa sisällissodan syttyessä. Mannerheim kiirehti sen tuloa ja jo Tampereen valtauksessa saksalaisupseereilla oli merkittävä rooli. Saksan vallankumous v. 1918 lopetti Saksan vallan Suomessa, mutta poliittiset tuomioistuimet olivat tuominneet punaiset keskitysleireihin samaan aikaan kun valkoiset armahdettiin. Ståhlbergin valinta presidentiksi hidasti natsismin kehittymistä Suomessa hänen estäessään Mannerheimia saamasta suojeluskunnista omaa yksityistä armeijaansa hyökkäyksiin Neuvosto-Venäjälle. Svinhufvudin tultua presidentiksi hän kutsui Mannerheimin sotilaskomitean johtoon, jolloin tiivis yhteistyö natsi-Saksan kanssa solmiutui. Neuvostoliitto pyrki Kansainliiton puitteissa rakentamaan sopimusta kollektiivisesta turvallisuusjärjestelmästä rauhan takeeksi. Se toivoi Englannin, Ranskan, Neuvostoliiton ja muiden Euroopan valtioiden yhdessä voivan panna sulun Hitlerin Saksan suunnittelemalle hyökkäyssodalle. Vuonna 1937 Yhdysvallat syöksyi taloudelliseen kriisiin. Vuonna 1939 Yhdysvaltojen pääomapiirit tekivät kaikkensa painostaakseen Hitlerin päästämään sodan voimat liikkeelle idässä. Franklin D. Roosevelt uskoi vain maailmansodan pelastavan Yhdysvaltojen kapitalismin. Voimakas taloudellinen panos Natsi-Saksan tukemiseen oli eräs keskeinen syy sodan syttymiseen ja siten myös Suomen joutumiseen talvisotaan. Suomi oli Neuvostoliiton vihollisille Baltiaakin helpompi väylä tavoitella Leningradin (Pietari) tuhoamista. Suomen historia, demokratia ja kaikkien kansojen kollektiivinen turvallisuus ei ole nykyisen presidenttimme ja ulkopoliittisen johtomme hahmotelmissa. Nykyinen presidenttimme on kansan selän takana ilman parlamentaarista käsittelyä sitonut maamme sotilasliitto NATO:n, Yhdysvaltojen johtaman asevoiman isäntämaasopimukseen. Tuo sopimus antaa Yhdysvalloille ja NATO:lle luvan käyttää Suomen maaperää Venäjälle vihamielisiin sotaharjoituksiin ja mahdollisiin sotatoimiin. Sisällissodan päättäneen Helsingin valtauksen 20-vuotisjuhlia vietettiin 40 hengen saksalaisvaltuuskunnan kanssa v. 1938 Rudiger von der Goltzin johdolla. Tilaisuus pidettiin kuukausi Itävallan Anschlussin jälkeen. Mannerheimin salainen yhteistyö natsi-Saksan kanssa johti Suomen niin talvisotaan kuin jatkosotaankin. Talvisodan ei olisi pitänyt olla yllätys, mutta koska valmistelut oli tehty kansan selän takana, sota muodostui traumaattiseksi. Vasta sotien jälkeen kaikki Suomen kansalaiset myös sisällissodassa työväestön puolella taistelleet ja keskitysleireistä vapautetut rauhanpuolustajat saivat oikeuden äänestää valtiollisissa vaaleissa vuonna 1945. Tällä hetkellä Suomen tilanne ulko- ja rauhanpolitiikan suhteen muistuttaa 1930-lukua. Venäjä on esittänyt rauhan- ja turvallisuuden puitteisiin liittyvän aloitteen, johon se odottaa jokaiselta kansakunnalta itsenäistä vastausta. Tilanne on vakava. Presidentti Niinistön alentuva ja vähättelevä asenne aloitetta kohtaan ei lupaa hyvää. Suomen kansalaisille ulkoministeri Lavrovin kirjeellä on suuri merkitys. Ensimmäistä kertaa nykyisen presidentin, mediapoolin, ulkopoliittisen instituutin ja NATO:n hybridikeskuksen sensuurin läpi pääsee raikas totuuden tuulahdus. Mikäli kansalle tiedotetaan aloitteesta ja luodaan mahdollisuus tiedostaa, että ulkopolitiikamme ei suinkaan ole kunnossa, vaan valheen verkko ympäröi meille tarjottavaa tiedonvälitystä. Voidakseen pelata kansan selän takana presidentti Niinistö ja hänen sensuurikoneistonsa on pimittänyt sen, että se tietää Ukrainan kriisin olevan yhä enemmän natsi-Saksaa muistuttavan Yhdysvaltojen aikaansaama. Presidentti Obama ja varapresidentti Biden yhdessä EU-komission ja erityisesti muutaman EU-maan kanssa otti Ukrainan haltuunsa tarkka-ampujien ja natsien avulla toteutetussa vallankaappauksessa. Radan, Ukrainan eduskunnan, puhemies Turchinov julisti "terrorismin vastaisen " sodan itä-ukrainalaisille,jotka eivät hyväksyneet vallankaappausta. Vallankaappaushallitus leimasi demokratiaa kannattavan osan kansaa "terroristeiksi". Presidentti Obama julisti myös tekevänsä Venäjästä "pariah"-valtion ja Yhdysvaltojen kongressi antoi Obamalle luvan aloittaa sodan Venäjää vastaan tarvitsematta enää kääntyä kongressin puoleen. Mikä oli Venäjän "synti" Ukrainan asiassa v. 2014? Venäjä ei sallinut laillista presidenttiä kannattaneiden jo kauan Venäjän yhteyteen halunneiden Krimin asukkaiden joutumista Kiovassa valtaa pitäneiden natsien käsiin, vaan salli autonomisen alueen itsenäistymisen turvaamalla alueen ja salliessa äänestyksen jälkeen itsenäistyneen Krimin liittymisen Venäjään. Suomen presidentti ja hänet valtaan saattaneet kansainvälinen pääoma, mediapooli (johon kuuluvat lähes kaikki tiedotusvälineet ja kustannustalot),hänen itse maahan kutsumansa NATO:n hybridikeskus eivät ole osoittaneet tietävänsä totuutta USA:n siirtomaavallasta ja yhdysvaltalaisten palkkasoturien ja aseiden sijoittamisesta Ukrainaan. Verovaroilla kustannettu Yle sen enempää kuin sensuurijärjestelmään kuuluvat sanomalehdet eivät kerro kansalle totuutta. Tämän johdosta on entistä tärkeämpää, että kansalaiset lukevat ulkoministeri Lavrovin kirjeen ja miettivät itse miten vastaisivat siihen. Jokaisessa yhteisössä oli sitten kysymys perheestä, koulusta, työyhteisöstä, linja-autosta, lentokoneesta, merenkulusta on itsestään sevää, että turvallisuus on jakamaton. Yhden turvallisuuden takaaminen ei saa olla pois toisten turvallisuudesta. Näin inhimillinen yhteisö toimii. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: presidentti Niinistö , sensuuri Suomessa, pääoman valta, suojeluskunta-armeija, natsi-Saksa, Neuvostoliiton ehdotus kollektiiviseksi turvallisuusjärjestelmäksi, USA-uusi natsi-Saksa, USA Ukrainan siirtomaaherrana, Lavrovin kirje ETYJ:n jäsenille |
Jos olisin Suomen presidenttiSunnuntai 16.1.2022 klo 12:28 - Pirkko Turpeinen-Saari Jos olisin Suomen presidentti kutsuisin pikimmiten Euroopan liittoutumattomat maat koolle Helsinkiin. Itävalta, Irlanti, Suomi, Ruotsi, Sveitsi ja Serbia tulisi kutsua ratkaisemaan maapallon tulevaisuutta eurooppalaisesta näkökulmasta. Euroopan NATO-liittolaiset joutuvat palvelemaan Yhdysvaltojen sotateollisuuden tarpeita. Yhdysvaltojen sotateollisuuden palveleminen johtaa koko maapallon tuhoon. Kuten hyvin tiedämme, mutta emme saa paljastaa tietävämme, että Yhdysvaltojen sotateollisuus, sotilastukikohdat ympäri maailmaa, sotaharjoitukset ja sodat tuhoavat maapallon ilmaston. Kioton, Pariisin ja Glasgowin ilmastokokoukset alistuivat peittämään tuon Yhdysvaltojen sotateollisuuden "salaisuuden". Nuo kokoukset näyttelivät huolestunutta, mutta alistuivat palvelemaan Yhdysvaltojen lyhyen tähtäyksen taloudellisia tavoitteita. Koolle kutsuttujen liittoutumattomien maiden tulisi päättää seuraavista asioista: 1. Yhteistoiminnan tulee perustua tosiasioihin. Liittoutumattomien maiden tulee todeta, että sotilaallinen toiminta eurooppalaisten ratkaisujen välineenä ei toimi. 2.Sotilaallisen toiminnan ensisijaisuus on johtanut poliittisiin tuomioistuimiin, joissa sotilaalliset toimijat ovat toimineet syyttäjinä ja tuomareina. Pommitusten kohteet on vangittu ja tuomittu. a)poliittiset tuomiot tulee purkaa. Rikosten paljastajat kuten Julian Assange ja Ivan Tomosijevic tulee vapauttaa. b) väkivaltaiset vallankumousten suunnittelijat tulee tuomita eikä tähän väkivaltaan reagoinet virkamiehet tai upseerit. Siten esimerkiksi Syyrian ja Ukrainan väkivaltaan perustuvan vallankaappausyrityksen suunnittelijat tulee tutkia ja tuomita. 3. Yhdysvaltojen ulkoministeriö ilmoitti v 2000 Bratislavan kokouksessa luopuvansa noudattamasta kansainvälisiä lakeja sekä jatkavansa NATO:n laajentamista Baltiasta Ukrainan Odessaan sekä tulevansa estämään Venäjän pääsyn Itämerelle. Liittoutumattomine maiden tulisi käsitellä Bratislavan kokouksen päätökset, joista Saksan valtiopäivien pitkäaikainen jäsen ja liittokansleri Kohlin turvallisuuspoliittinen neuvonanataja Willy Wimmer on raportoinut. Liittoutumattomien maiden tulisi kokouksessaan käsitellä, tulevatko ne muodostamaan itsenäisen NATO-liittolaisten kannasta eroavan kannanoton maailman turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen, jossa Yhdysvaltojen sotilasteollisen kompleksin johdolla NATO-maat ovat muodostaneet Venäjästä ja Kiinasta viholliskuvan. Liittoutumattomien maiden tulisi ottaa kantaa kyseenalaistavatko ne vai kannattavat Venäjän eristämistä, omalta sisämereltään Itämereltä, joka on ainoa väylä Pietarista Kaliningradiin. Näinhän natsi-Saksan liittolaiset Suomi ja Eesti toimivat toisen maailmansodan aikana miinoittaessaan koko Suomenlahden. 4. Yhdysvaltojen ja sen NATO-liittolaisten luovuttua noudattamsta kansainvälisiä lakeja ja siten YK:n peruskirjaa liittoutumattomien maiden tulisi päättää ovatko ne osa tätä uudelleen määriteltyä "sopimusvaraista demokraattisten maiden yhteisöä" vai kannattavatko liittoutumattomat maat edelleen sekä YK:n peruskirjaa että kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia. Ukrainan tilanne ja Itämerellä nähtävä sotilaallinen liikehdintä on nähtävä seurauksena tuosta v. 2000 USA:n ulkoministeriön Bratislavan päätöksestä. Liittoutumattomien maiden on päätettävä tukevatko ne tätä USA:n tahallaan rakentamaa ja sotilaalliseen uhkailuun perustuvaa vastakkainasettelua Venäjän kanssa, johon automaattisesti liittyy valehtelu, erilaiset provokaatiot sekä sotateollisuutta tukevan median vaikutus. Presidenttinä ymmärrän, että maapallo ei voi pelastua vastakkainasettelulla vaan erilaisten, erilaisen historiankulun omaavien kansakuntien yhteistyöllä. Valehtelemalla maapallon saastumisen tekijöistä, lapsemme ja yhtenen ilmastomme ei pelastu. Liittoutumattomuus on antanut pienen mahdollisuuden itsenäiseen ajatteluun - riittääkö se? |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Bratislavan kokous v. 2000, maapallon tuhoutuminen, Euroopan liittoutumattomien maiden yhteistyö, rauhan edistäminen, Itämeren tilanne, poliittisen oikeuden lakkauttaminen, lavastusten paljastamien, syyttömien vapauttaminen vankilasta |
EU:n moraali ja holokaustin serbiuhritMaanantai 3.1.2022 klo 17:43 - Pirkko Turpeinen-Saari Serbian parlamentissa tapahtui moraalinen Pearl Harbour. Serbikansanedustajat luopuivat kunniastaan kiristyksen uhreina. Tehkääpä ajatuskoe. Voisiko tapahtua, että armenialaiset äänestäisivät Ottomaanivallan aikaisen kansanmurhan tuomitsevaa päätöslauselmaa vastaan? Tai Israelin Knesset kieltäytyisi tunnustamasta juutalaisten holokaustin olemassaoloa ja äänestäisivät natsien tuhoamien juutalaisten kunniaksi rakennettavaa muistomerkkiä vastaan? Sellaista ei yksinkertaisesti voisi tapahtua. Yksikään itseään kunnioittava kansanedustaja ei voisi pettää kansaansa lakaisemalla uhrit näkymättömiin, tai jos joku niin tekisi, kansa kaduilla lynkkai moiset kansanedustajat. Mutta näin tapahtui joulukuussa Serbian parlamentissa kahdesti, ilman että se heilautti kansakunnan omaatuntoa tai valtamediaa. Eräs harvoista Serbian parlamentin riippumattomista kansanedustajista on rouva Smilja Tishma. Hän on lähes 90 vuoden ikäinen ja on selvinnyt hengissä fasistisen ustasa Kroatian toisen maailmansodan aikana ylläpitämästä Jasenovacin keskitysleiristä, jossa Nurnbergin sotarikostuomioistuimen mukaan tapettiin 700 000 serbiä, juutalaiset oli siirretty sieltä Saksaan. Teurastusmenetelmät olivat niin hyytäviä, että jopa saksalaiset kauhistelivat kroaattien toimia. Erinomainen teloitusväline oli nk.serbileikkuri, nahkahihnalla ranteeseen kiedottu käyrä veitsi, jolla uhrin kaula saatiin kätevästi katkaistua. Smilja Tishma teki joulukuussa parlamenttialoitteen muistoalueen, historiallisen keskuksen, rakentamiseksi Belgradiin toisen maailmansodan aikaisen Kroatian suorittaman serbien kansanmurhan muistoksi. Sodan jälkeen Jugoslavian johtajaksi tullut Tito, joka oli syntyperältään kroaatti, oli antanut jyrätä Jasenovacin maan tasalle välttääkseen kansanryhmien eripuraa. Thisma teki erillisen lakialoitteen, jossa tuomitaan serbikansalaisten tuhoaminen natsi-nukkevaltiossa, joka oli nimitetty "Kroatian itsenäiseksi tasavallaksi", joka oli olemassa 1941 -45. Olisi luullut, että päätös oli tehty rutiininomaisesti saatteenaan syvä kunnianosoitus terrorin uhreille. Mutta ei. Serbia on nykyisin pakotettu lännen keskusten alamaisuuteen ja palvelijaksi kuten kenraali Mladic haastattelussaan, jota referoin edellisessä blogissani pelkäsi.Maa ei saa herättää huomiota. Joulukuun 14.päivänä Serbian parlamentti kokoontui päättämään rouva Tishman aloitteesta muistokeskuksen rakentamiseksi toisen maailmansodan kansanmurhan serbiuhreille. Yksikamarisessa eduskunnassa on 250 edustajaa, joista 4/5 kuuluu hallituspuolueisiin tai niiden kanssa liittoutuneisiin puolueisiin. Vain 13 kansanedustajaa äänesti historiallisen keskuksen rakentamisen puolesta, loppujen joko pidättäytyessä tai ollessa poissa paikalta äänestyksen aikana. Muutamaa päivää myöhemmin, joulukuun 22 päivänä, jolloin asialistalle tuli natsi-ustasivaltion suorittaman serbien kansanmurhan tuomitseminen, vain 20 edustajaa äänesti sen puolesta loppujen pidättäytyessä äänestämästä tai ollessa poissa paikalta. Lopputuloksena molemmat esitykset luonnollisesti raukesivat. Toisin sanoen Serbia ei tunnusta omien kansalaisiaan kansanmurhan kohteena eikä halua pysyvää muistomerkkiä tuon kärsimyksen kunnioittamiseksi. Kuinka tämä on mahdollista? Ilmeisesti kyseessä on Kroatian ja Serbian hallituksen välinen sopimus. On sovittu, että Serbia ei kritisoi Kroatiaa sen toisenmaailmansodan aikaisista hirmuteoista, jolloin Kroatia ei nosta esiin Srebrenicaa, aivan kuin näillä olisi keskenään jotakin tekemistä. Fasistisella Kroatialla oli samanlainen lainsäädäntö kuin natsi-Saksalla. Kroatiassa serbien tappaminen, omaisuuden konfiskoiminen jne oli lakiin kirjoitettu oikeus. Srebrenican NATO-tuomioistuimen ICTY:n "kansanmurhaksi" nimeämän taistelun uhriluku oli Yhdysvaltojen presidentti Clintonin tilaama. "Demilitarisoidusta" Srebrenican kaupungista lähti divisioona muslimi- ja jihadistitaistelijoita sekä aseita laskemaan haluamattomia siviilejä pakenemaan kohti Tuzlan kaupunkia joutuen taisteluun serbijoukkojen kanssa.YK:n virkailijan Tuzlassa suorittamien haastettelujen mukaan kukaan Srebrenicasta tulleista pakenijoista ei ollut nähnyt teloituksia. Serbian valtiolla tai armeijalla ei ole mitään tekemistä Srebrenican tapahtumien kanssa. Sen sijaan samaan aikaan, 60km päässä Kroatian puolella Yhdysvaltojen natsi-diasporan rahoittamat ja yhdysvaltalaisten kenraalien harjoittamat joukot suorittivat serbien kansanmurhan Operaatio Myrskyssä Kroatian Krajinassa. 250 000 Kroatian Krajinassa asunutta serbiä ajettiin rajan yli Bosnian puolelle pommien ja tykkitulen saattelemana. Kroatian presidentti Franjo Tudjman piti puheen Operaatio Myrskyn kunniaksi. Hän huusi "serbit lähtivät niin kiireesti, että eivät ehtineet ottaa edes seteleitään tai likaisia alusvaatteitaan mukaansa". Brionissa sotilas- ja poliittiselle johdolle pitämässään puheessa 31.7.1995 Tudjman vaati, että serbien on kadottava Kroatiasta."Lyökää niin, että serbit käytännössä häviävät Kroatiasta." Serbian parlamentin päätökseen tulee lisää valoa siitä, että Yhdysvallat ja EU-Saksa olivat natsi-diasporan rahoittamien kroaattien ja muslimien liittolaisia sodassa.Jugoslavian liittovaltio, jonka enemmistö sodan loppupuolella koostui lähinnä serbeistä, oli vuodesta 1991 lähtien 10 vuoden ajan uskomattomien talouspakotteiden kohteena siitä huolimatta että serbit olivat ainoa kansanryhmä, jotka noudattivat kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia rajoista ja sodan laeista. Vaikka Kroatia hyökkäsi Bosnian puolelle EU-Saksa esti talouspakotteiden asettamisen jo natsiajoista yhteistyötä harrastaneille kroaattiliittolaisilleen.. Sen sijaan jatkuvat sähkökatkokset, veden ja ruon puute, öljyjalostamoiden pommitukset ajoivat Serbian asukkaat pulaan. Keskiluokka muutti ulkomaille ja talous romahti kansantuotteella mitattuna sijalta 24 maailmantilastossa kehitysmaaluokkaan. Jatkuva taloudellinen pula, luonnon saastuminen ja ennenkaikkea massiivisena jatkunut serbivastainen länsipropaganda, jota rahoitettiin Yhdysvalloista, aiheutti serbiväestölle henkisen trauman. Yhdysvaltojen mielivaltainen Kosovon miehitys ja laittoman sotilastukikohdan rakentaminen Serbian maakuntaan aiheutti toivottommuden tunteen oletettavasti valtaosalle Serbian väestöstä. Toinen merkittävä syy Serbian parlamentin käyttäytymiseen johtunee siitä, että Kroatia on uhannut blokeerata Serbian EU-jäsenyyden, mikäli Serbia ei toimi Kroatian haluamalla tavalla. EU:n jäsenyydestä päätetään yksimielisyysperiaatteella. Asioita seuraavan on häkellyttävää havaita kuinka herkästi Euroopan unioni turvautuu mielivaltaan. EU ei hyväksy joitakin Serbialle edullisia kauppasuhteita esimerkiksi EUn ulkopuolisten valtioiden kanssa. Tavaroiden kulku EU-maiden kautta ei olekaan äkkiä ollenkaan yksinkertaista.EU pystyy harjoittamallaan mielivallalla näyttelemään ikäänkuin Serbian maakunnassa Kosovossa kaikki olisi kunnossa, vaikka väkivalta serbejä kohtaan on päivittäistä. Serbian taloudelliset karut kokemukset, suuret sisäiset pakolaismäärät, median siirtyminen ylikansalliseen omistukseen ovat kaikki tekijöitä jotka ovat vaikuttaneet parlamentin käyttäytymiseen. Ylläkuvatun kaltainen nöyrtyminen on seurausta vaihtoehdottomuudesta, johon uljas ja oikeudenmukaisuuteen toimintansa pohjannut kansa on pakotettu. Poliittinen NATO-tuomioistuin on tuominnut osan kaikkein rehellisimmistä serbi-kenraaleista vankeuteen samaan aikaan kun rikoksista tuomioita istunut Ranskan muukalaislegioonassa taistellut ja oikeistoa Etelä-Amerikassa kommunistijahtiin kouluttanut rikollinen kroaatti Ante Gotovina tai serbien kauloja katkonut Bosnian muslimi-kenraali Nazer Oric kulkevat sankareina vapaana. EU-Saksan Helmut Kohlia ja Suomen Sauli Niinistöä yhdisti myös kommunismin kitkeminen. Suomen sisällissodan punaisten kokemukset muistuttavat serbien kokemuksia. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: serbien nöyryyttäminen, natsi-kroaatit, Jasenovacin keskitysleiri, USA:n miehitysvalta Euroopassa, serbien alistaminen, kiristys EU:n politiikkana, poliittiset tuomioistuimet |
Hitler liittolaisineen on taas täälläSunnuntai 12.12.2021 klo 13:17 - Pirkko Turpeinen-Saari Olemme katsoneet Netflixin sarjan "Meren katedraali" jo toistamiseen. Meren katedraali, kirkko on keskellä Barcelonaa, kaupunkia, jossa asuin 5 vuotta. Elokuva kuvaa kirkon rakentajia ja heihin liittyen koko 1300-luvun yhteiskuntaa aatelisten valtaa,sotiin haaskattua rahaa, ihmisten taikauskoa ja vähitellen kehittyvää katolisen kirkon mielivaltaa,inkvisitiota. Miksi muutin Barcelonaan? Ahtisaaren presidentiksivalintaprosessi oli osoittanut Suomen poliittisen kehityksen suunnan. Tuolloin en vielä tiennyt hänen roolistaan Jugoslavian pommituksissa ja Serbian maakunnan Kosovon luovuttamisessa Yhdysvaltojen sotilastukikohdaksi. Sen sijaan koin, että Suomi ei ole ilmapiiriltään enään minun maani tällaisen presidentin tultua valituksi maan johtoon. Olin myös epäillyt jo vuodesta 1987 lähtien Yhdysvaltojen sotateollisenkompleksin pääsevän määräysvaltaan tulevassa Euroopan unionissa. Palasin Suomeen vuonna 2005. Suomen ja Euroopan ilmapiiri on kehittynyt yhä huonompaan suuntaan. Sotateollista kompleksiaan, maailman ympäristöä saastuttavinta yksikköään palveleva Yhdysvallat on presidentti Eisenhowerin presidenttikaudesta lähtien tiivistänyt yhteistyötään natsien kanssa. Tämä yhteistyö toimi jo Hitlerin aikana Yhdysvaltojen teollisuuspiirien tukiessa Hitlerin aseistamista. Yhdysvallat tuki Espanjan fasistista diktaattori Francoa, joka oli solminut myös konkordaatin katolisen kirkon kanssa. Katolinen kirkko myötäili myös Mussolinia ja Hitleriä. Katolisen kirkon papit olivat usein fasistisen Kroatian serbejä tuhoavien keskitysleirien johtajia. Natsiarmeijan voittanut Neuvostoliitto/Venäjä oli Yhdysvaltojen presidentti George H.W.Bushin ja ylikansallisen pääoman toimijoiden kuristusotteessa 1990-luvulla, jolloin Yhdysvallat koki olevansa voimansa tunnossa hajottaessaan Jugoslavian. Liittoutuminen kalifaattia Osama bin Ladenin tuella rakentavien Bosnian muslimien ja heidän kanssaan liittoutuvien natsi-kroaattien avulla Yhdysvallat koki menetelmiensä - talouspakotteiden ja NATO-pommitusten toimivan hyvin. CIA-mielipiteenmuokkaus länsimediassa leimasi holokaustin uhrit serbit "Hitlereiksi". 10.12.2021 Helsingin Sanomissa toimittaja Vesa Siren yrittää samaa. Hän kirjottaa arvion Ruth Ben-Ghiatin kirjasta "Mahtimiehet". Kirjareferaateissa ja tekstissä käy ilmi, että Yhdysvalloissa demokratia on demokraattipuolueen varassa ja "Mussolinin ja Putinin kaltaiset johtajat pullistelevat lihaksiaan ylä-vartalo paljaana" kertoo Siren. "Se on male poweria, miehisen mahdin esittelyä" toteaa kirjailija Ben-Ghiat. Tuntuu kuin lukisi suoraan Harvardin/CIAn opaskirjaa, jonka mukaisesti suomalaiset valtamedian toimittajat on opetettu hahmottamaan ylikansallisen pääoman valtaan johtavaa polkua. Holokaustin uhrien nimittäminen Hitlereiksi ja Putinin näyttävä valokuva fasistien ja natsien joukossa saa pahaa aavistamattomat lukijat nyökyttelemään: näinhän se on. Toimittaja Siren painui pysyvästi mieleeni hänen kirjoittaessaan Georgian Etelä-Ossetian Tshinvaliin v. 2008 suorittaman pommituksen jälkeen pidetystä Valeri Gergijevin johtamasta konsertista. Siren maalaili konsertin olleen voitonhuumaa ilmentävä. Näin konsertin televisiosta. Pimeässä illassa, ulkona kynttilöiden valossa pidetyn konsertin yleisö itki päät painuksissa. Kapellimestari, joka myös on etelä-osseetti, todennäköisesti myös itki.Tunnelma oli harras. Siren ei ollut voinut nähdä sitä. Siten presidentti, fasismin vastaisen sodan sankari presidentti Putinin kuvan sijoittaminen natsi- ja fasistijohtajien joukkoon samankaltaisena on rasismia. Sillä yritetään manipuloida lehden lukijoiden mieltä olivat he sitten aikuisia tai lapsia. Yhdysvallat harjoittaa tätä samaa manipulointia. Vesa Siren kuvaa "Mahtimiesten nousu ja tuho" artikkelissaan "mahtimiesten" piirteitä. Toimittaja ei havaitse haastateltavan mielipiteissä mitään kyseenalaista vaan nielaisee tämän maailmankuvan vaikka faktapohjaiseen tiedonvälitykseen kuulunee kriittisyys ja vasta-argumentit. Osa Yhdysvaltojen presidenteistä on republikaaneja osa demokraatteja. Mikä on demokraattipresidenteille tunnusomaista heidän lähtiessään ilmoittamaan jälleen aloitettavasta uudesta sodasta ja miljoonien ihmisten tappamisesta? He loikkivat Valkoisen talon nurmikon yli raamattu kainalossa. Useat ovat katolisia ja katolinen uskonto antaa heille valtuuden tappaa ja murhata. Katolinen presidentti Bill Clinton tilasi provokaatioita, joiden aiheuttaminen vieritettiin vastapuolelle ja saatiin tekosyy aloittaa tuon vastapuolen pommittaminen. Racak, Srebrenica, Markale-tori, jono on loputon. Presidentti Obama toimi samoin. Seitsemän sodan aloittaminen sotateollisen kompleksin palvelemiseksi ei ole riittävä peruste hyvinvointivaltioiden tuhoamiseksi ja pysyvän kaaoksen aiheuttamiseksi Lähi-Idässä. Syyrian Ghoutan kemiallinen isku oli samanlainen tilaus kuin Clintonin tilaukset. Samaan aikaan demokraattipresidentit varastavat öljyä, parasta aikaa Syyriassa ja merirosvoavat iranilaisia tankkereita. Meren katedraalia katsoessa on helppo havaita, että yhteiskunta ei ole mitenkään muuttunut. Ylikansallisen pääoman (aatelisten) etuja ajava Yhdysvallat sitoo liittolaisensa monin sidoksin yhteistyöhön natsien ja jihadistien kanssa. Näemme tämän parasta-aikaa Ukrainassa. Kun ylikansallisen pääoman ryöstötoimet eivät täysin onnistuneet ja Krimillä syyskuussa 2013 vietetyt voitonjuhlat lässähtivät siihen, että itä-ukrainalaiset kannattivatkin demokratiaa ja vaaleilla valittua presidentti Janukovichia. Vallankaappaushallituksen sytyttämä "terrorisminvastainen sota" jatkuu. Euroopan parlamentti on jo niin Soroksen ja ylikansallisen pääoman vallan kannattajien hallussa, että alussa sivistyneesti käyttäytynyt korkea ulkopoliittinen edustaja Borrell uhattiin erottaa, ellei hän luovu sivistyneestä käytöksestään. Suomi on liukunut yhä lähemmäs 1930-luvun todellisuutta. Suomi on luopunut puolueettomuudesta ja sivistyneestä vuoropuhelusta Venäjän kanssa. Hallitus ilmoitti Suomen ilmavoimien toimivan alistettuna Yhdysvaltojen sotavoimille.Yhdysvaltojen kongressi vuorostaan on valtuuttanut jo Obaman aikana Yhdysvaltojen presidentit ryhtymään sotaan Venäjää vastaan tarvitsematta enää kääntyä kongressin puoleen. Tällä ilmoituksellaan Suomen hallitus on ilmoittanut Suomen olevan Yhdysvaltojen asevoimien Venäjän-vastaisessa hankkeessa mukana. Mieleeni tuli kesä 1940, pari kuukautta ennen syntymääni. Natsi-Saksan armeija marssi Lappiin ja Suomen armeija alistettiin Hitlerin ylipäällikkyyteen. Tasavallan presidentti Niinistön puoliso esiintyi tänä vuonna kirkossa valkeassa kaavussa juhlistaen Pariisin rauhansopimuksessa fasistisena kielletyn Lotta-Svärd -järjestön 100-vuotista taivalta. Väitetään hänen esiintyneen myöhemmin jopa Lotta-puvussa. Uskon, että Baltian maissa, Ukrainassa ja Saksassakin on monella miehellä ja naisella vintillä tai jopa kodeissaan sisällä natsi-univormuja rakkaina aarteinaan. Revanssi hävitystä toisesta maailmansodasta on mielessä monella Natsi-Saksan liittolaismaalla. Ukrainassa katuja on jälleen nimetty natsi-sankareille. Venäjän-kielen käyttö julkisessa tilassa on kielletty. TV-ja radioasemia on kielletty. Suomessa keskustan Sipilän, kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitus lähetti 100 suomalaista virkamiestä ja toimittajaa Harvardin yliopistoon, voinee sanoa, propaganda oppiin. Tuo oppi on yhdenmukaistanut valtamedian tiedottamisen yhä Venäjä-vastaisemmaksi. Jugoslavian hajottamisessa CIAn entinen virkailija Robert Baer on todennut CIA:n huolehtineen propagandasta, mutta uutisten lukijat lukivat CIA:n tekstejä. Suomessa toimittajat ovat sisäistäneet ylikansallisen pääoman tavoitteet niin, että he itse ovat koulutuksensa pohjalta muuttuneet CIA:n agenteiksi. Tällä tavoin saamme päivittäin lukea Vesa Sirenin kaltaisia taitavasti manipuloivia artikkeleita. Emme koskaan saa lukea tai kuulla, että Ukrainassa on vallalla sisällissota, jossa demokratiaa kannattavat itä-ukrainalaiset ja natsien tukemat hallituksen joukot taistelevat siitä vallitseeko alueella Yhdysvaltojen tukema ylikansallista etua palveleva järjestelmä vai itsenäinen pääasiassa venäjää puhuvien, osin Venäjän kansalaisten hallitsema järjestelmä, jonka Saksa, Ranska ja Ukraina ovat yhdessä sopineet toteutettavaksi. Sota jatkuu siksi, että Yhdysvaltojen sisäpolitiikka ja sotateollinen kompleksi edellyttävät sotimista. Yhdysvallat ja Britannia lähettävät jatkuvasti aseita, toki ukrainalaiset joutuvat ne maksamaan sen sijaan että ostaisivat ruokaa ja öljyä.Nuo maat haluavat kaikin tavoin vahingoittaa Venäjää, tämän tukiessa rauhanomaista ratkaisua. Sotilaallisen toiminnan lisäämisellä Ukrainan presidentti haluaa provosoida Venäjän tukemaan itä-ukrainalaisia sotilaallisesti. Suomen hallitus ja ulkopoliittinen johto myötäilevät Yhdysvaltojen ja Britannian linjaa, minkä myös EU on vaikenemalla hyväksynyt vaikka Ranska ja Saksa ovat olleet sopimassa rauhasta. Yhdysvalloilla ei ole muita toimintatapoja kuin aseet ja talouspakotteet. Myötäeläminen, heikompien auttaminen ja demokratia ovat maalle täysin outoja. Siten Suomen hallituksen kytkeytyminen yhä tiiviimmin Yhdysvaltojen yhteyteen on paitsi epämiellyttävää, moraalitonta mutta myös vaarallista. Suomen ajatteleva sivistyneistö on kadonnut. Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo toteaa 12.12.2021 Helsingin Sanomien Suomen hävittäjähankintoja analysoivassa artkkelissa:"Mielestäni ei ole mitenkään tyhmä valinta tukeutua maailman vahvimpaan sotilaalliseen suurvaltaan". Voiko sen paremmin sanoa? Näin Mannerheimkin varmaan arvioi liittoutumistaan Hitlerin armeijan kanssa,kuitenkin tietäen juutalaisvainot ja keskitysleirit. Ei kukaan suomalainen voi olla tietämätön Yhdysvaltojen muille aiheuttamista kärsimyksistä. "Meren katedraalin" lohduttomuus ja umpikujamaisuus on käsin kosketeltava. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen CIAta palveleva valtamedia, hävittäjähankinnat, Suomi integroituna Venäjä-vastaiseen sotaan, Vesa Siren, Ukrainan sota, Ahtisaari, Hitlerin liittolaisena, USA, EU, moraalin katoaminen, katolinen kirkko, Meren katedraali, 1300-luku |
Helsingin sanomat löysi jyvänLauantai 20.11.2021 klo 16:04 - Pirkko Turpeinen-Saari Hannu Pesonen, minulle tuntematon toimittaja, on laatinut Helsingin Sanomille 18.11.2021 artikkelin Yhdysvaltojen asevoimien mammuttimaisista päästöistä, joita ei käsitelty Kioton, Pariisin tai Glasgowin ilmastokokouksessa. Tuo artikkeli kannattaa jokaisen lukea ja säästää, koska se sisältää niin paljon tieteellistä faktatietoa eri armeijoiden hiilijalanjäljestä. Helsingin Sanomilla on jo kauan ollut erityinen "ilmastoasioiden toimittaja". Kuinka tämä Yhdysvaltojen pimennossa pitämä saastemäärä ei ole tälle toimittajalle valjennut. Olen useissä blogeissani ja kirjoituksissani muun muassa Britannian Kuninkaallisen maantieteellisen seuran julkaisuihin viitaten, tuonut asian esille ja viitannut World Beyond War-järjestön aineistoihin, joita ilmastokokouksissa ei ole hyödynnetty.Suosittelen tämän järjestön sivuilla esiteltyjä Youtube -videoita asiasta. Helsingin Sanomat julkaisee noin kerran 10 vuodessa todella merkittävän artikkelin, jossa paljastetaan suurvaltojen vallankäyttöä sellaisena kuin se on. Tämän artikkelin kuvitus on kuitenkin tyypillistä Helsingin Sanomia.Kuvat vaikuttavat usein enemmän kuin tekstit. Ensimmäinen kuva on Moskovasta, jossa vietetään Saksaa vastaan käydyn sodan voittoa vuosittain. Kuvassa on raskasta armeijan kalustoa. Mikä on Venäjän armeijan osuus maailman puolustusmenoista? Se on 3,1 prosenttia. Toinen kuva on Israelin ilmavoimien F-35 hävittäjillä suoritetusta harjoituksesta, jossa oli mukana lentokoneita Ranskasta, Saksasta, Kreikasta, Intiasta, Italiasta, Britanniasta ja Yhdysvalloista. Artikkeli krtoo F-35 hävittäjän kuluttavan 60% enemmän lentopetroolia kuin F-16 hävittäjät, jotka ne Norjan ilmavoimissa korvaavat. Kaikkiaan 52 F-35 hävittäjän hankinta kuomoaa kaikki Norjan puolustusvoimien tähänastiset ilmastotoimet ja kasvattaa asevoimien päästöjä ainakin 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä, artikkelissa referoidut ympäristöjärjestöt toteavat. Jos vuorostaan Yhdysvaltojen armeija olisi valtio, pelkästään sen polttoainekulutus veisi sen maailman maiden listalla 47. suurimmaksi kasvihuonepäästöjen aiheuttajaksi, toteavat brittitutkijat. Yhdysvaltojen asevoimien toiminnasta ei lehdessä ole kuvaa. Silti Yhdysvaltojen asevoimat on suurin yksittäinen kasvihuonepäästöjen lähde maailmassa. Se tuottaa enemmän päästöjä kuin 140 maailman pienintä valtiota yhteensä. Yhdysvaltojen aseteollisuus on politiikan yläpuolella oleva toimija, todellinen vallankäyttäjä. Kun vuoden 1997 Kioton ilmastokokouksen pöytäkirjaan ei Yhdysvaltojen vaatimuksesta sisältynyt asevoimien ja sotilastukikohtien päästöjä, Yhdysvaltojn "ilmastolähettläs" John Kerry kehui päätöstä "mahtavaksi saavutukseksi". Yhdysvalloilla on tunnetusti yli 750 sotilastukikohtaa yli 80 valtiossa sekä 173 000 sotilasta yli 150 valtiossa. Helsingin Sanomat ansaitsee onnittelut tämän artikkelin julkaisemisesta - tosin Glasgowin kokouksen jälkeen. Edellisestä merkittävästä Helsingin Sanomien artikkelista onkin kulunut jo lähes 10 vuotta. Lehti julkaisi nimittäin Jugoslavia tribunaalia ICTY:tä koskevan Jussi Konttisen artikkelin, jossa osoitettiin tuon NATO-oikeusistuimen poliittisuus erinomaisin esimerkein. Nuo satunnaiset Helsingin Sanomien faktapohjaiset artikkelit hukkuvat kuitenkin Yhdysvaltoja ja NATOa mielistelevien juttujen suohon, joissa Heikki Aittokoski, Pekka Hakala ja Pekka Mykkänen kertaavat ja toistavat sitä mitä lukijoiden halutaan muistavan ja uskovan. USAn ja EUn NATO-maiden haluama todellisuus, lavastukset, diktaattorit, uhrit ja raiskaajat on aika ajoin pantava oikeaan järjestykseen jotta ei unohdu kuka on hyvä ja Yhdysvaltojen asiaa ajava ryhmä ja kuka on diktaattori tai Hitler eli tuhottava henkilö tai kansanosa. Loppupäätelmänä todettakoon, että toivottavasti Suomen eduskunnan jäsenet, jotka vielä eivät ole tienneet missä maailman suurimmat saastuttajat ovat, lukisivat tämän suomenkielisen artikkelin huolellisesti. Sen jälkeen olisi mahdollista päätellä, onko päiväkotilasten jauhelihakastike se suurin maapallon saasteongelma. Onko syytä nostaa yksittäisen ihmisen ruokavalio syyllistämisen aiheeksi kun samaan aikaan sotateollisuus porskuttaa. Helsingin kaupunki voisi ratkaisuissaan osoittaa edes lievää suhteellisuudentajua. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valeuutiset, sotavoimien saasteet, ilmastopolitiikka, Pentagonin fossiilisten polttoaineiden kulutus, lasten jauhelihakastike, |
EU ja absurdi huumoriTiistai 16.11.2021 klo 14:19 - Pirkko Turpeinen-Saari Olen aina pitänyt absurdista huumorista: Jänis meni leipäkauppaan. "saako olla tummaa vai vaaleata leipää"? kysyy myyjä. "Ei sillä ole väliä, minulla on polkupyörä"vastaa jänis! Viime viikkoina en ole voinut ratkaista katsonko absurdia näytelmää vai vakavasti otettavaa poliittista toimintaa EUssa. Sotilasteollisuutta palveleva EU näyttää näkevän kaikissa haasteissa sopivimman ratkaisun olevan väkivalta eri muodoissaan joko pommit tai talouspakotteet. Perustamiskokouksessa EU aloitti ensimmäisen sotansa, Jugoslavian hajottamisen. Sitä seurasivat hyökkäykset Afganistaniin, Irakiin, Libyaan ja Syyriaan. Kaikki nämä sodat valmisteltiin yhteistyössä luonnonvaroja ryöstämään tottuneen Yhdysvaltojen kanssa. Kansainvälisistä laeista oli luovuttu jo 1990-luvulla. Tuo luopuminen vahvistettiin Bratislavassa v. 2000. Useita näistä sodista luonnehdittiin "värivallankumouksiksi" eli pyrkimyksiksi luoda ylikansallisia yrityksiä palveleva sosiaalinen alusta ja kansakunta, jossa luonnonvarat siirtyisivät ylikansalliseen omistukseen. Sodat aiheuttivat miljoonien kuoleman, pelkästää Irakissa puoli miljoonaa lasta kuoli. Yhdysvaltojen ulkoministeri Madlene Albright kutsui tätä "sopivaksi" hinnaksi. Fosforipommien ja muiden kemiallisten aineiden vaikutuksesta Irakissa edelleen syntyy epämuodostuneita lapsia ja maassa vallitsee puute ja poliittinen epävakaus. Tämä mielivalta ja tuho on synnyttänyt ennennäkemättömän pakolaisuuden tuhotuilta alueilta kohti Eurooppaa ja Euroopan unionia. Viimeisin EUn tähdittämä näytelmä on nähty Valko-Venäjän ja EU-Puolan rajalla tuhansien pakolaisten pyrkiessä EUn puolelle, lähinnä Saksaan. Viimeisten vuosien aikana Yhdysvallat ja EU ovat yrittäneet saada aikaan Yhdysvaltoja ja NATOa palvelevat värivallankumoukset Ukrainaan vuosina 2013 - ja Valkovenäjälle kahden viime vuoden aikana. Ukrainan väkivaltainen, useita ihmishenkiä vaatinut, USAn ja EUn natsien kanssa yhteistyössä tekemä vallankaappaus jäi keskitiehen ja on yhä ratkaisematta vaikka yhteinen neuvottelutulos on olemassa, Minsk II. Valkovenäjän kaappaus yritettiin naamioida kansannousuksi, mutta toimintamallien ja rekvisiitan mukaan jäljet johtivat USA:n ja Britannian tiedustelupalvelujen sylttytehtaalle, muun EUn myös Suomen presidentin antaessa sivustatukea. Euroopan unionin kyky demokraattisiin käytäntöihin pommien ja mielivallan sijaan on kadonnut täysin. Suomen media on Harvardin yliopiston propagandakoulutuksen sumentamana omaksunut täysin USAn ja Britannian tiedustelupalvelujen propagandaopit. Nyt ryhmä Irakin sotien vaurioittamia pakolaisia on lähtenyt yrittämään Valko-Venäjän kautta EU-Puolan rajalle päästäkseen johonkin EU-maahan turvaan. Puola lähti Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian rinnalla ensimmäisenä pommittamaan Irakia maaliskuussa 2003, vaikka ruotsalainen kemiallisten aseiden asiantuntija Hans Blix oli moneen kertaan sanonut, että Irakissa ei ole kemiallisia aseita. Miten Puola ja EU kohtelevat näitä pakolaisia? Humanitaarisen avun ja empatian sijaan Puolan valtio ja EU kohtelevat näitä ihmisiä epäihmisinä. EUsta eronnut ja Yhdysvaltojen rinnalla Irakia pommittamaan lähtenyt Britannia on lähettänyt armeijansa paikalle. Puola on rakentanut piikkilanka esteitä, häikäissyt pakolaisia valonheittäjillä, estänyt toimittajia ja avustusjärjestöjä pääsemästä paikalle. Jotta farssi ja absurdius olisi täydellinen, Suomen eduskunnan jäsenet erityisesti kokoomuksen edustaja Mykkänen on ehdottanut aidan rakentamista myös Suomen itärajalle, vaikka 30 000 pakolaista tuli v. 2015 Suomeen ruotsalisilla busseilla kuljetettuna länsirajan yli. Euroopan unionin syyttävä sormi kohdistetaan Valkovenäjään ja Venäjään, joilla ei ole mitään tekemistä Irakin tai Libyan sotien kanssa. Pakotteita on annettu omien epäonnistuneiden värivallankumousten seurauksena. Nyt EU on lisännyt Valkovenäjän pakotteitaan eikä uskalla katsoa peiliin missä varsinainen syyllinen näyttäytyy. Angela Merkelin lupaus ottaa pakolaisia Saksaan Minskin ja Saksan välisillä lennoilla, Puolan rajatilanteen laukaisemiseksi, neuvoteltuaan asiasta presidentti Lukashenkan kanssa, on merkittävä osoitus vastuunkannosta. Saksa itse ei osallistunut USAn johtamiin Irakin pommituksiin v. 2003. Jotta absurdius ei päättyisi tähän: Suomen presidentti Niinistö, joka on osallistunut kommunismin kitkemiseen Jugoslaviassa ja muualla Euroopassa, myötäillyt kaikkia EUn epädemokraattisia toimia harrastettiin niitä sitten Kosovossa, Bosniassa, Syyriassa, Irakissa, Ukrainassa tai Valkovenäjällä on ensi sunnuntaina matkustamassa Saksaan tapaamaan presidentti Frank-Walter Steinmeieria ja puhuu Humbold-yliopistossa sekä keskustelee suomalaisten ja saksalaisten asiantuntijoiden kanssa teemasta Helsingin-henki. Presidentti Sauli Niinistön toiminta ja ulostulot ovat kaukana Urho Kekkosen luomasta Helsingin-hengestä, johon liittyi aito pyrkimys puolueettomuuteen, demokratiaan ja maailmanrauhaan. Pelkästään NATOn isäntämaasopimuksen laatiminen ilman eduskuntakäsittelyä on demokratian pilkkaa.Tämä Saksan -retki on absurdi.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin henki, EU, pommitukset vallankäyttönä, talouspakotteet vallankäyttönä, ihmisyys ja humanismi EUssa , Irak, Puola, Valkovenäjä, Ukraina, presidentti Sauli Niinistö |
KosovoKeskiviikko 29.9.2021 klo 12:31 - Pirkko Turpeinen-Saari Valtamediastamme saattaisi päätellä Kosovossa olevan kysymys riidasta autojen rekisterilaatoista. Näin ei ole. Kyse on kansainvälisen oikeuden ja sen mukaisten menettelyjen täydellisestä puuttumisesta suhteessa Kosovoon ja Kosovossa. Yhdysvaltojen laittomasti Serbian alueelle kesällä 1999 Kosovoon rakentama jättimäinen sotilastukikohta Bondsteel oli Jugoslavian hajottamisen suunnittelijoiden lopullinen kruunu. Jugoslavian kansanryhmien joukossa serbit olivat olleet toisen maailmansodan aikana Hitlerin kanssa liittoutuneiden muslimien ja kroaattien vainon kohteena. Satojatuhansia menehtyi keskitysleireissä ja epäinhimillisissä pogromeissa. Yhdysvallat irtisanoi v. 1989 kaikki Jugoslavian lainat yhdessä yössä. Taloudellisen kriisin aiheuttaminen on tavanomaista värivallankumouksissa. Toinen tavoite on pysyvyyttä kannattavien voimien demonisointi, Jugoslavian kohdalla serbeja alettiin kutsua Hitlereiksi. Yhdysvallat ja Saksa liittoutuivat toisen maailmansodan aikaisten Hitlerin liittolaisten kanssa. Kalifaattia rakentava Bosnian presidentti Izetbegovic, Osama bin Laden rinnallaan olivat serbien pogromien toteuttajia 1992 -95 yhdessä kroaattien kanssa. Jugoslavian hajottamisen edettyä Serbian ja Montenegron haltuunoton vaiheeseen 1999, Serbia kieltäytyi Serbian ja Montenegron NATO-miehityksestä. Kosovon, Serbian maakunnan, albaaniväestön suuri osa toimi USAn ja Saksan sekä koko läntisen median kanssa yhteistyössä. Albaanijohtajat kieltäytyivät osallistumasta valtiollisiin monipuoluevaaleihin. He kieltäytyivät työllistymästä valtion yrityksiin, sairaaloihin tai kouluihin. He perustivat "puhtaasti albaaneille" tarkoitetut koulut, terveydenhuoltojärjestelmän, jotka luonnollisestikaan jo rahapulasta johtuen eivät voineet olla erityisen korkeatasoisia. Jugoslavia ja erityisesti Serbia ovat aina olleet demokratian toteuttajia tarjoten kaikille 12 etniselle ryhmälle tasaveroiset oikeudet, Kosovo sen sijaan halusi etnisesti puhtaan albaani-Kosovon. Miten Suomen hallitus suhtautuisi, jos Ahvenanmaa ilmoittaisi vastaavasti, että se ei osallistu valtiollisiin vaaleihin vaan alkaa väkivaltaisesti vastustaa kaikkia valtiollisten toimien ilmenemismuotoja Ahvenanmaalla? Entä kun ahvenanmaalaiset alkavat tappaa alueella työskenteleviä valtion virkamiehiä? Yhdysvaltojen ja EU-Saksan tavoitteena oli tukea tätä separatismia ja suoraa toimintaa. CIA koulutti Albanian puolella Kosovo Liberation Armyn eli KLAn taistelijoita. Saksa vuorostaan koulutti heitä Turkissa. Saksan yhdistyminen oli tullut maalle varsin kalliiksi. Saksan tavoitteena oli saada haltuunsa niin paljon talouttaan hyödyttävää infrastruktuuria, varsinkin Kroatian pankkeja ja vakuutuslaitoksia sekä hotelleja. Yhdysvaltojen tavoitteena oli saada sotilaallinen sillanpääasema Balkanille turvatakseen Afganistanin huumekauppaa, öljyputkia ja hegemoniaansa alueelle. Kosovon albaanit vahvistuivat taloudellisesti Lähi-Idän maiden avulla. Sotilaallinen koulutus ja yhteistyö CIAn palveluksessa olevien ETYJ amerikkalaisten tarkkailijoiden kanssa avasi yhteistyöväylän satelliittipuhelimien välityksellä ohjeistaa NATO-pommituksia serbi-armeijan kohteisiin. Serbien kansanmurha Kroatiassa yhdysvaltalaisten johtaman operaatio Myrskyn avulla elokuussa 1995 oli johtanut serbien pakolaisvirtaan Serbiaan ja myös Kosovon alueelle, josta suvut olivat 1600- luvulla aikoinaan lähteneet. Serbiassa oli 800 000 serbipakolaista, jotka olivat joutuneet pakenemaan pogromeja Bosniasta, Kroatiasta ja Kosovosta. Oli selvää, että Jugoslavia/Serbia ei voinut alistua Rambuilletin neuvottelujen b-liitteeseen, jossa edellytettiin koko jäljellejääneen Jugoslavian NATO-miehitystä. Yhdysvallat oli liittoutunut Rambuilletissa väkivaltaan turvautuvan albaanijohdon kanssa eikä neuvotteluja tarjoavan Rugovan kanssa. Jugoslavian pommitukset aloitettiin lavastamalla Racakin kylässä tapahtuneen taistelun uhrit teloitetuiksi eikä taistelussa kaatuneiksi. Suomen hallitus esti suomalaisten oikeuslääkäreiden tutkimustulosten julkistamisen, jotka olisivat paljastaneet että ketään uhreista ei ollut ammuttu läheltä eikä teloituksista ollut merkkejä. Suomen Lipposen hallitus toimi Saksan ulkoministeriön ohjeistuksen mukaan kuten vuonna 1941, Suomen miinoittaessa koko Suomenlahden yhteistyössä Saksan kanssa. Saksan ulkoministerinä toimi v. 1999 vihreä Joschka Fisher ja liittokansleriksi oli vaihtunut Schröeder SPDstä. Suomi esiintyi rauhanneuvottelijana 3 kk pommitusten päätteeksi uhkaamalla mattopommituksilla ellei presidentti Milosevic suostuisi rauhaan. YK:n johtamissa rauhanneuvotteluissa päädyttiin siihen, että NATO-miehitys tulee vain Kosovon maakuntaan, ei koko Serbiaan (tuolloin Jugoslaviaan) Päätöslauselmalla 1244 YK päätti että Kosovo on miehityksestä huolimatta Serbian maakunta kuten ennenkin. Vain viikkoja pommitusten päättymisen jälkeen Kosovon alueella alkoivat serbien pogromit. Samaan aikaan Yhdysvallat aloitti jättimäisen sotilastukikohdan rakentamisen Serbian maakunnan Kosovon koillisosaan. Tukikohta oli suurin sitten Vietnamin sodan. Yhdysvaltalaiset ja muut länsimaiden NATO-joukot takasivat rakentamisen onnistumisen ja viis välittivät serbiväestön ahdingosta. Olivathan NATO-sotilaat olleet jo 10 v ajan länsipropagandan kohteena, jossa serbit oli leimattu väkivaltaisiksi natseiksi. Kosovon hallintorakenteen korkeimmaksi johtajaksi tuli YK:n pääsihteerin erityisedustaja. Serbiväestö tai serbihallinto ei päässyt maakuntaan valvomaan omaisuuttaan, tehtaitaan tai kiinteistöjään. Presidentti Ahtisaaren johtaman komitean johdolla "korkea edustaja" aloitti serbiomaisuuden konfiskoinnin. Yölliset albaanien suorittamat räjäytykset ja serbiomaisuuden ja ihmisten vahingoittaminen jatkuivat häiriöttä. NATO-sotillat seurasivat katseella serbiväestön paetessa Serbiaan. Harri Holkeri toimi vajaan vuoden pääsihteerin korkeana edustajana. Hänen aikakaudellaan maaliskuun 17.-18. päivien aikana vuonna 2004 35 muinaista serbialaista ortodoksikirkkoa ja luostaria tuhottiin, poltettiin tai vaurioitettiin.935 serbien taloa ja kymmenen julkista laitosta, koulua, terveyskeskusta tai postia ryöstettiin, poltettiin tai vaurioitettiin pahoin sekä suoritettiin 4012 serbin etninen puhdistus eli poistaminen tavalla tai toisella kuudesta kaupungista ja yhdeksästä kylästä. Islamististen albaanien etninen ja uskonnollinen riehuminen ortodoksisia serbejä kohtaan sai tapahtua ilman että albanialainen poliisi olisi yrittänyt estää sitä tai olisi auttanut hyökkäyksen kohteeksi joutuneita. Kansainväliset KFOR-joukot eivät myöskään tehneet mitään toteuttaakseen tehtäväänsä - paitsi auttoivat etnisessä puhdistuksessa siirtämällä serbit pysyvästi pois kotiseudultaan albaanijoukkioiden kynsistä. Serbit joutuivat asumaan kotiensa sijaan parakeissa ja konteissa ympärillään jatkuva fyysisen ja psyykkisen vainon ilmapiiri. Presidentti Ahtisaaren johdolla työskennellyt toimikunta tavoitteli 8v toimintansa aikana itsenäisyyttä tälle Yhdysvaltojen miehittämälle alueella. Olihan sietämätöntä, että Yhdysvalloilla oli jättimäinen sotilastukikohta Serbiassa. Ahtisaari ei saanut itsenäistämishankkeellen tukea YK ssa. Enemmistö pysyvistä ja vaihtuvista jäsenistä vastusti hänen esittämäänsä itsenäisyyttä. Siten päätöslauselma 1244 on edelleen kansainvälinen laki. Epäonnistumisen jälkeen lähdettiin albaaneille tuttuun suoraan toimintaan. Kosovossa oli YK:n alainen eräänlainen harjoitteluparlamentti. Sen 109 jäsentä äänestivät Kosovon itsenäiseksi. Ei kansanäänestyksiä, ei kansainvälistä valmistelua ei mitään. Yhdysvallat ja sen liittolaiset Suomi mukaanluettuna, Suomi, joka parhaiten tunsi väylän, jolla tilanteeseen oli päädytty, tunnustivat itsenäisyyden. International Court of Justice ICJ, totesi ratkaisun laillisuudesta kysyttäessä, että "kyllähän julistuksia saa antaa". Se katsoi kuitenkin, että "parlamentti" ei voinut olla julistuksen antaja, vaan että äänestäjät olivat toimineet yksityishenkilöinä. Monet Euroopan unionin jäsenmaat kuten Espanja ja Kreikka eivät ole tunnustaneet Kosovon itsenäisyyttä, ei myöskään Serbia,Venäjä eikä Kiina. Kosovon presidenttinä oli vuoteen 2019 saakka Hascim Thaci, joka on Euroopan neuvoston elinkaupasta raportoineen Dick Martyn mukaan väkivaltaisen Drenica mafia-ryhmän johtaja. Nyt 20 vuotta Jugoslavian pommitusten jälkeen hänet on haastettu Kosovo Spesialist Chamber oikeusistuimeen Haagiin. Hänen puolueensa ja kannattajansa Kosovossa ovat vannoneet estävänsä hänen tuomitsemisensa vaikka väkivalloin. Tässä lyhyt katsaus siihen mistä Dick Marty toteaa:" Euroopan johtajat puhuvat ihmisoikeuksista sunnuntaina ja rikkovat niitä maanantaina". Ei ihme, että Yhdysvallat on rakentamassa omaa "sopimusvaraista demokraattista yhteiskuntaa" kannattavien maiden yhteisöä. Tällainen toisen itsenäisen valtion alueelle rakennettava jättimäinen sotilastukikohta olisi erinomainen esimerkki tulevasta toimintatavasta. Kosovo on mafia-valtiona Yhdysvaltojen ja EU-Saksan luomus. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kosovo, rekisterilaatat, mafia-valtio, USAn sotilastukikohta Kosovossa, NATO-miehitys, serbien etninen puhdistus, kansainvälinen oikeus, Dick Marty, |
Suomen ja Saksan hallitusten valheilla on kohtalokkaat jäljetTorstai 2.9.2021 klo 20:40 - Pirkko Turpeinen-Saari Balkanin uutisia seuraavat ovat kuulleet, että Kosovon serbikansanedustaja Ivan Todosijevic on tuomittu kahdeksi vuodeksi vankilaan. Hän oli vuonna 2019 puhunut tapahtumassa, jota vietettiin NATO:n Jugoslavia-pommitusten vuosipäivänä ja sanonut, että pommitusten perustana oleva Racakin joukkomurha oli lavastus. Tuomiossa, joka vahvistettiin Kosovon valitustuomioistuimessa, katsottiin, että hän tällä lausunnollaan synnytti etnistä vihaa Kosovon albaaneja kohtaan. Joukkomurhaväitteen esitti alun perin Väli-Amerikan kuolemanpartioiden puolustajana tunnettu ETYJ:n Kosovo-joukkojen yhdysvaltalainen puheenjohtaja William Walker. Racakin kylään pystytettiin hänen kunniakseen patsas vuonna 2017. Paljastustilaisuudessa, Kosovon tuolloisen presidentti Hashim Thacin läsnä ollessa, Walker kertoi olleensa aina sitä mieltä, että Kosovo kuuluisi Albaniaan. Näin Walker sanoi, vaikka alue on YK:n päätöksellä todettu Serbian maakunnaksi. Mikä sitten on totuus Racakin tapahtumista? Presidentti Bill Clinton ja NATO olivat odottaneet jo lähes vuoden mahdollisuutta ryhtyä pommittamaan Jugoslaviaa. Tavoitteena oli Bosnian ratkaisun kaltainen USA/NATO -miehitys myös hajotuksesta jäljelle jääneeseen Jugoslaviaan eli Serbiaan ja Montenegroon. Yhdysvallat tavoitteli sotilastukikohtien laajennusta Serbian alueelle ja Saksan liittokansleri Helmut Kohl, Angela Merkel ministerinään, tavoitteli kommunismin kitkemistä Euroopasta sekä Jugoslavian infrastruktuurin haltuunottoa maansa talouden kohentamiseksi. Sytyke saatiin, kun Jugoslavian liittovaltio ilmoitti tyhjentävänsä tunnetun albaani-terroristien tukikohdan Kosovon Racakin kylässä. Osama bin Ladenin ja CIA:n tukemat, Saksan kouluttamat terroristit olivat useaan otteeseen hyökänneet väijyksistä tappaen serbi-poliiseja ja serbien kanssa ystävällisissä suhteissa eläviä albaaneja jotka halusivat elää laillisuutta toteuttavassa Jugoslaviassa. Liittovaltion viranomaiset kutsuivat kansainväliset toimittajat paikalle seuraamaan kylän haltuunottoa. Tarkoituksena oli tyhjentää kylä asevarastoista ja terroristeista. Kylän siviiliasukkaat olivat jo puoli vuotta aikaisemmin lähteneet kylästä, josta oli muodostunut albaani -terroristien tukikohta vuoren rinteille kaivettuine juoksuhautoineen. Uutistoimisto AP kuvasi päivän tapahtumat televisiolle ja toimittajat kirjoittivat taistelutapahtumista ranskalaisessa mediassa. ETYJ:n kansainväliset tarkkailijat seurasivat tapahtumia iltaan saakka. Päivän tapahtumat on kuvattu useissa julkaisuissa, myös omissa kirjoissani. Iltapäivään mennessä taistelut taukosivat. Liittovaltion viranomaisten yrittäessä tutkia kuinka monta uhria taistelussa oli syntynyt, kylää ympäröiviltä rinteiltä alkoi niin voimakas tulitus, että uhrien laskeminen ja kerääminen päätettiin jättää seuraavaan päivään. Taloista saatiin kerättyä sadoittain aseita ja ammuksia. Viranomaisten eli tutkintatuomarin ja poliisien saapuessa paikalle heitä kohtasi näytelmä. ETYJ:n yhdysvaltalainen puheenjohtaja saapui paikalle suuren toimittajajoukon ja siviilien saattamana. William Walker vei osanottajat kuopalle, joka oli täynnä ruumiita. Hän väitti henkilöiden tulleen hirvittävällä tavalla teloitetuiksi ja heidän tulleen vedetyiksi kodeistaan, raahatuiksi kuopalle ammuttavaksi. Jo samana päivänä NATO-maiden hallitukset ja mediat olivat omaksuneet Walkerin väitteet tosina. Tapahtumapäivä oli perjantai. Viikonlopun aikana Yhdysvaltojen hallitus ja presidentti Clinton erityisesti kuvasivat, kuinka albaanit ovat joutuneet Kosovossa kauhistuttavan teurastuksen kohteiksi, päitä oli leikattu irti ja lapsia raahattu kodeistaan ammuttaviksi. Ainoa ratkaisu tähän serbien väkivaltaan olisivat pommitukset. Vasta tiistaina ranskalaiset lehtimiehet kirjoittivat artikkelinsa siitä, mitä kylässä todella oli tapahtunut. ”Pommitusjuna”oli jo lähtenyt liikkeelle, prosessia ei pystynyt pysäyttämään. Kansainväliseen oikeuteen uskova Jugoslavian presidentti Milosevic pyysi Suomen hallitusta lähettämään oikeuslääketieteellisen työryhmän tutkimaan, mikä oli 45 kuolleena löydetyn henkilön kuolinsyy. Suomea pidettiin oikeusvaltiona. Oikeuslääketieteellistä parasta suomalaista asiantuntemusta edusti tunnettu suomalainen oikeuslääketieteen, professori Antti Penttilä. Ulkoministeriö oli tuntemattomasta syystä kuitenkin nimennyt ryhmän puheenjohtajaksi oikeushammaslääkäri Helena Rannan, jolla ei ollut pätevyyttä tutkia kuolinsyitä. Oikeuslääketieteellisessä tutkimuksessa paljastui, että ketään ei ollut teloitettu eli ammuttu läheltä. Uhrien vammat viittasivat taistelujen kulkuun, kun henkilö makaa rinteessä ampuen alhaalla olevia ja tullen myös itse ammutuksi alhaalta ylöspäin. Suomen hallitus ei luovuttanut oikeuslääkäreiden tutkimustuloksia julkisuuteen, koska Saksan hallitus pyysi olemaan julkistamatta niitä. Saksan ulkoministerinä toimi vihreiden Joschka Fischer, Suomen ulkoministerinä vuorostaan Tarja Halonen. Siten William Walkerin näytelmä jäi totuudeksi. Helena Ranta puheenjohtajana ei kertonut totuutta aikana, jolloin USA/NATO valmistautui pommituksiin – ei myöskään presidentti Milosevichin oikeudenkäynnissä myöhemmin Haagissa. Valhe Racakin tapahtumista on johtanut paitsi pommituksiin, myös serbien leimaamiseen ja albaanien mahdollisuuteen esiintyä uhreina. Tosiasiassa albaaneja pidettiin Yhdysvalloissakin terroristeina aina vuoteen 1998 saakka kunnes huomattiin, että liittolaisina heidän avullaan päästäisiin haluttuihin päämääriin. Tavallisille kosovolaisille, niin albaaneille kuin serbeille, julkisuudessa vallitsevaksi jäänyt Racakin tarina on ollut kohtalokas. Se on johtanut serbien vainoon, kansainvälisten toimijoiden ja albaanien toimesta. Samoin tämä valhe on johtanut siihen, että albaanit ovat alkaneet kehittää täysin uudenlaista todellisuutta omasta historiastaan Kosovon alueella. Yhdysvaltojen laittomasti heti pommitusten päätyttyä rakentama jättimäinen sotilastukikohta Bondsteel, sen 8000 sotilasta sekä Kosovon NATO- miehitys ovat sementoineet kestämättömän rikollisen todellisuuden Kosovoon. Kosovon mafia -päälliköitä ja huumediilereitä, jotka toimivat myös korkeissa hallinnon viroissa, ei ole saatu tutkituiksi eikä tuomituiksi. Suomen presidentti Ahtisaari tiesi pommitusten perustuvan valheeseen ja valmisteli tästä huolimatta Kosovon laittoman itsenäistämisen, minkä seurauksena rikollinen ja suorastaan harhainen todellisuus Kosovossa sai eräänlaisen laillisuuden naamion. Kosovon entinen presidentti Hashim Thaci on eräänä ainoista suurrikollisista sentään haastettu Haagiin perustettuun Kosovo Spacialists Chamber -tuomioistuimeen 20 vuotta pahimpien rikosten jälkeen. Tuona aikana suuri osa mahdollisista todistajista on jo tapettu. Suomen todellisuuteen Racakin valheella on yhtä traagiset seuraukset. Suomen valtamedia ja poliitikot ovat ylläpitäneet valheellista todellisuutta ja antaneet leimata serbejä rikollisiksi, kun tosiasiassa serbit olivat Jugoslavian kansoista rajojen muuttamattomuuden ja kansanryhmien perustuslaillisen tasa-arvon kannalla. Tätä suomalaisten harhaista todellisuutta on vahvistanut se, että rasistista serbivastaisuutta ilmentävä kosovolaistaustainen kirjailija on nostettu kirkkaisiin valoihin. Statovicin teos Bolla tullaan esittämään Helsingin kaupunginteatterissa. Kirjan päähenkilö toteaa rakastetulleen: ”Eihän se ole sinun vikasi, että olet serbi.” Myös Martti Ahtisaaren saama Nobelin rauhanpalkinto antoi suomalaisille käsityksen, että hän oli suorittanut jotakin tässä asiassa oikein. Kulttuurimme on ennenkin myötäillyt Saksan hegemonisia tavoitteita, nyt USA/Saksan. Suomen kunnioitetuin oikeuslääkäri professori Antti Penttilä ei hyväksynyt tapahtumien salaamista. Kaksi vuotta Racakin taistelujen jälkeen hän julkaisi työtovereidensa kanssa ruumiinavausten tutkimustulokset kansainvälisessä tieteellisessä julkaisussa. Hänen pettymyksensä poliitikkoihin ja virkamiehiin oli syvää. Nyt tämä Kosovon EU:n EULEX-laillisuusjärjestelmän rakentama ja pönkittämä ja NATO-armeijoiden turvaama kosovolainen oikeusjärjestelmä on tuominnut serbi -kansanedustajan kahden vuoden vankeuteen totuuden kertomisesta Racakin kylän tapahtumista. Suomen ja Saksan hallitusten salauspäätöksellä on musertavat jäljet. Kaksi kulttuuria – suomalainen ja kosovolainen ovat muuttuneet harhaisiksi. Yksi valtio on tuhottu materiaalisesti ja henkisesti pommittamalla. Yksi kansanedustaja on juuri nyt tuomittu 2 vuodeksi vankeuteen. Olisiko Suomen hallituksen aika julkaista oikeuslääkäreiden tutkimustulokset kansainvälisiä lakeja kunnioittaen ja tutkia ovatko hallituksen toimet ihmisoikeusperustalla.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen "ihmisoikeusperustainen" ulkopolitiikka, Suomen ja Saksan hallitus, oikeuslääketeiteelliset tutkimukset, Racakin taistelu, Ivan Todosijevic, Joschka Fischer, Tarja Halonen, Martti Ahtisaari, Kosovo, William Walker, ETYJ, vääristynyt todellisuus |
"ISIS-K:n väkivalta on poikkeuksellisen vastenmielistä"Lauantai 28.8.2021 klo 17:31 - Pirkko Turpeinen-Saari Heikki Aittokoski kertoo kuinka ISIS-K:n taistelijat olivat saapuneet poliisin univormuihin pukeutuneina, aseistautuneina, aamukymmeneltä Dasht-e-Barchin sairaalan sisäänkäynnille läntisessä Kabulissa, alueella, jossa asuu paljon shiialaisia hazaroja. He etenivät määrätietoisesti synnytysosastolle, jossa he käynnistivät verilöylyn. ISIS-K:n terroristit ampuivat potilaita sänkyihinsä. Kuolonuhreja oli ainakin 24, heistä suurin osa synnyttämään tulleita naisia, joista osa kuoli vauvoineen. Sikäli kun muistan, Helsingin Sanomat ei pitänyt "poikkeuksellisen vastenmielisenä" sitä, kun NATO:n pommi iski 20.5.1999 Jugoslaviassa synnytyssairaalaan tappaen kolme tehohoidossa olevaa potilasta sekä yövartijan. Lentävät lasinsirpaleet vahingoittivat kolmea juuri synnyttävää äitiä viiltäen heidän kasvojaan. Entä, kun rypälepommit iskivät Dragisha Misovicin sairaalaan Belgradin keskustassa yhdeltä aamuyöllä? Neurologinen osasto, synnytysosasto, gynekologinen osasto ja lastenosasto tuhoutuivat. Iskun aikana neljällä naisella oli synnytyspolttoja. Eräs synnyttäjä, jolle oltiin suorittamassa keisarinleikkausta, vammautui. Hänet siirrettiin kellariin, jossa lapsi lopulta syntyi. Tässä iskussa kuoli neljä ja useita loukkaantui. Kyseessä olivat NATO:n ja Suomen mielestä humanitaariset pommitukset, eivät poikkeuksellisen vastenmieliset sodan veriteot. Runsaassa kahdessa kuukaudessa NATO oli suorittanut 31 500 pommituslentoa myös uraanipommeilla. Jugoslavian hajottamissodat päättyivät näihin pommituksiin ja Kosovon ja Bosnian NATO-miehityksiin. Bosnian sodassa 1992–1995 Yhdysvallat ja EU-maat liittoutuivat islamilaista kalifaattia rakentavien Bosnian muslimien, Osama bin Ladenin ja Kroatian rasistisia piirteitä ilmentävien joukkojen kanssa. Toisen maailmansodan aikana alueella asuvat serbit olivat holokaustin uhreja ja Kroatian lait mahdollistivat heidän pitämisensä keskitysleireissä. Jugoslavian hajottamissodissa muslimijoukkojen toimintatavat olivat samanlaiset kuin toisessa maailmansodassa. Helsingin Sanomat ei kertonut Jugoslavian lähettilään Dragomir Djkicin YK:n yleiskokoukselle lähetetystä muistiosta, jossa viitataan Srebrenican lähialueilla Bosnian serbeihin kohdistuneisiin sotarikoksiin ja kansanmurhiin huhtikuun 1992 ja huhtikuun 1993 välisenä aikana. Todistajalausunnoista eräs kuvaa Gvozdenija Maticin joulukuun 14 päivänä 1992 kokemia tapahtumia. ”Joulukuun 14.päivänä 1992 olin kotonani Siricissa, kun ammunta alkoi noin kello 5.55 aamulla. Nukuin yläkerrassa, juoksi alas portaita keittiöön, minne mieheni seurasi minua. Desimir on maanviljelijä ja olemme eläneet koko elämämme tässä kylässä. Saavuttuani keittiöön sytytin valon, jolloin luoti, joka näytti tulevan Loznicka Rijekasta päin, iskeytyi ikkunan läpi osuen keittiön hellaan. Desimir ja minä juoksimme ulos.” ”Jouduimme ankaran tulituksen kohteiksi ja näimme ison joukon muslimeja hyppäävän pensasaidan yli pihalle. Niitä on täytynyt olla sata. Joukossa oli sekä siviiliasuisia että univormuun pukeutuneita aseistautuneita henkilöitä. Joukossa oli myös naisia ja nuorukaisia, joilla oli mukanaan säkkejä ryöstötavaroita varten”. ”Se osa Sikiricia, jossa asuimme, oli pääasiassa serbien asuttama. Muslimien joukossa oli aseettomia henkilöitä suuret selkäreput mukanaan. Juoksin sikalaan, kun taas mieheni juoksi toiselle puolelle taloa, jossa hänet ammuttiin kuoliaaksi.” ”Piileskelin possujen takana. Kun he tappoivat minun Desimirini, kuulin heidän sanovan: ”Nuku vanha mies, nuku!” Samaan aikaan mieheni sisar, Bozana Ostojic nimeltään pysytteli talossamme. Hän ei onnistunut pakenemaan, sillä juuri kun hän oli lähdössä juoksemaan, muslimit tappoivat hänet. Hän kuoli keittiön pöydän alle. Sieltä me hänet löysimme.” Kertoja piileskeli sikalan kattoparruilla ja seurasi kun illan suussa joukko miehiä tuli ja teurasti seitsemän sikaa vieden ne mukanaan. ”Olin vielä piilopaikassani, kun noin 7.30, samat ihmiset, jotka teurastivat siat, sytyttivät molemmat talot ja molemmat tallit tuleen vieden lehmäni ja hevoseni mukanaan. Niiden muslimien joukossa, jotka polttivat kylämme maan tasalle ja tappoivat serbit, tunnistin ainakin Alia Ibricin Piricistä. Hän oli tavallisissa vaatteissa eikä kantanut asetta, Bajrudin Bezadicin Piricistä värikkäässä univormussa, Mehon Bajaricista ja hänen kaksi tytärtään ja Esma Kivericin, opettajan Srebrenicasta, jonka kuulin sanovan selkeästi: ’Menkää ovelta ovelle, odottakaa niitä ja tappakaa ne, ja kun olette tappaneet, kerätkää ryöstösaalis.’” ”Näin Alija Ibricin ottavan sisältä kanisterin brandya, vähän lihaa ja istahtavan kuistille sanoen:’Jos olisit nyt elossa Desimir, joisimme sinun maljasi, koska brandysi on niin hyvää.’ Näin Alijan murtautuvan juustolaan. Kuulin myös, että Bjelovacista kotoisin oleva Rzesid Sinanovic oli tappanut pienestä Jovanovicin kylästä kotoisin olevan Milos Jovanovicin.” ”Tunnistin muslimien joukossa Jusufin nuorimman pojan ja miniän, sitten vielä Mehon ja hänen kaksi tytärtään, Meho on kotoisin Bajricista, sitten vielä Rukin tyttären, joka on Jusufin miniä. Joukossa oli vielä Mirsa, Edon veli Osmacista. Juuri Osmacista kotoisin olevat Edo ja Mirsa tappoivat Desimirin ja hänen sisarensa, koska he hyppäsivät ensimmäisinä pensasaidan yli.” ”Noin kello yhdeksän aikaan illalla serbien armeijan kuljetusauto tuli Loznican sillalle, jolloin kuulin muslimien sanovan: ’Häivytään täältä. He ovat tulleet Bratunacista ja voivat piirittää meidät ja tappaa’. Piilouduin erääseen vajaan samalla kun kuusi muslimia tuli kantaen serbitaloista keräämäänsä saalista. He pakenivat tietäen, että serbiarmeija oli ehkä kuullut, että he olivat tappaneet niin monia siviilejä, ryöstäen heidän talonsa ja polttaneet heidän kylänsä maan tasalle.” ”Sitten menin mäkeä alas kohti Bjelovacia. Kiivetessäni piikkilanka-aidan yli astuin pimeässä ruumiin päälle. Kuulin seuraavana päivänä, että Grozda ja hänen poikansa Zlatan olivat kuolleet siellä. Zlatan oli käsityöläinen. Olin paikalla kun Loznicasta kotoisin olevat Boza Todorovic ja Novac Vuksic kannettiin kuljetusajoneuvosta ja kuinka he molemmat kuolivat siinä, kun odottelimme venettä viemään meitä toiselle puolelle jokea Ljubovijaan Serbiaan saamaan hoitoa. Paikalla oli runsaasti haavoittuneita odottamassa kuljetusta. Myös minä pääsin veneellä Serbiaan.” Sikirikissä tapettiin tuona päivänä 20 maataan viljelevää kyläläistä. Muslimien suorittamat serbien pogromit olivat alkaneet välittömästi sen jälkeen, kun länsimaat olivat tunnustaneet Bosnia-Herzegovinan Jugoslavian perustuslain vastaisesti itsenäiseksi. Srebrenican seudun 9390 serbiasukkaasta vain 860 oli uskaltanut jäädä kotiin. Serbikylät oli tuhottu, talot, ladot ja karjasuojat poltettu, asukkaita tapettu, kotieläimet ja ruoka ryöstetty. Ihmisoikeusperustainen lännen ulkopolitiikka osoitti luonteensa. Jugoslavian kohdalla liittovaltion hajottaminen ja osasten liittäminen NATO:on onnistui hirvittävän inhimillisen ja materiaalisen tuhon siivittämänä. Sekulaarinen hyvinvointivaltio Syyria on ajettu kaaokseen ja Libya tuhottu. Jemenissä ja Afganistanissa kärsitään nälästä ja taudeista. Nälkäiset pakolaiset pyrkivät Eurooppaan, joka ei vieläkään ole oivaltanut, että pakolaisten tulo loppuu vasta kun lännen valloitussodat loppuvat. Johtajien murhaaminen, sodat ja sotilaalliset talouspakotteet eivät ratkaise ongelmia. Ne kärjistävät lännen johtajien vieraantumista ihmisyydestä. Kun terroristit käyttäytyvät kuten lännen johtajat liittolaisineen, on lännen johtajien syytä katsoa peiliin. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ISIS-K, terrorismi, humanitaarinen sota, NATO-pommitukset, Bosnian sota, Afganistanin sota, ihmisoikeudet ja ulkopolitiikka, pakolaisuuden syyt, NATO, sairaaloiden pommitukset, |
Helsingin henki haiseeTiistai 3.8.2021 klo 17:33 - Pirkko Turpeinen-Saari Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö on ehdottanut ETYKin 50-vuotisjuhlakokouksen järjestämistä. Hän on kirjoittanut aiheesta artikkeleita myös ulkomaisiin julkaisuihin ja ottanut puhelimitse yhteyttä asiastaan Kiinan, Venäjän ja Yhdysvaltojen presidentteihin. Mutta onko Suomi rauhaa ja yhteistyötä rakentava maa kuten vuonna 1975? Onko presidentti Niinistö rauhan presidentti? Vuonna 1975 maatamme johti kansainvälisesti arvostettu rauhaa ja ystävyyttä kansojen välillä rakentamaan pyrkinyt presidentti Urho Kekkonen. Suomi oli tunnustetusti puolueeton maa ja sillä oli ystävyys- ja yhteistyösopimus naapurinsa Neuvostoliiton kanssa. Suomessa on historiallisesti ollut vallalla kilpailu demokraattisten voimien ja harvainvaltaa kannattavien välillä. Kesällä 1917 harvainvaltaa kannattavat tekivät vallankaappauksen syrjäyttääkseen Valtalailla aikaansaadun itsenäisyyden Venäjästä. Harvainvaltaa kannattanut eduskunnan vähemmistö kääntyi Venäjän väliaikaisen hallituksen puoleen saadakseen Valtalakipäätöksen kumotuksi eduskunnan hajottamisen avulla. Harvainvallan kannattajat liittoutuivat keisarillisen Saksan kanssa liittyäkseen osaksi Saksaa muodollisen itsenäistymisen avulla Venäjästä. Venäjän myönnettyä Suomen porvarilliselle hallitukselle itsenäisyyden tuo hallitus perusti porvarillisen armeijan tuhotakseen demokratiaan pyrkivät työläisvoimat Saksan kanssa solmitun aseellisen yhteistyön avulla. Valtalain kesällä 1917 säätäneet tahot jäivät Saksan avulla suoritetuissa sotatoimissa häviölle ja joutuivat poliittisissa oikeudenkäynneissä tuomituiksi joko kuolemaan tai keskitysleireille. Demokratiasta ei ollut tietoakaan. Valtalain kannattajien mahdollisuuksia osallistua vaaleihin rajoitettiin voimakkaasti koko 1920-30 lukujen aikana. Yhteistyö nousevan natsi-Saksan kanssa vahvistui. Sinettinä olivat jokavuotiset ”vapaus”-sodan voitonjuhlat Alte-kamerad -marsseineen, laivastovierailuineen ja Saksan armeijan komentajan tarkastuskäynteineen kesällä 1939 Karjalassa. Hävittyjen sotien jälkeen Suomi demokratisoitui. Äänioikeuden saivat lähes kaikki kansanryhmät. Natsi-henkiset ja fasistiset Lotta- ja Suojeluskuntajärjestöt lakkautettiin rauhansopimuksen perusteella. Presidentit Paasikivi ja Kekkonen takasivat demokratian laajenemisen. Työläisten omat järjestöt, lehdet ja kokoustoiminta takasivat kansalaisten tiedon hankkimisen omista oikeuksistaan. Erityisesti presidentti Kekkonen puuttui kärkkäästi kaikkeen saksalaissuuntauksen aikana tyypilliseen Neuvostoliiton vastaiseen kirjoitteluun. Saksa on toisesta maailmansodasta lähtien ollut Yhdysvaltojen sotilaallisesti miehittämä maa. Nuo maat koordinoivat sotilas- ja puolustuspolitiikkaansa. Jo 1950-luvulla Yhdysvallat alkoi jälleen tukea natsi- ja fasistisia voimia Euroopassa. Sen lisäksi Yhdysvalloissa on laaja natsi -diaspora; Euroopasta katolisen kirkon avulla paenneita natseja on vaikutusvaltaisissa asemissa myös CIA:ssa. Euroopan siirtomaavallat, Iso-Britannia, Ranska, Saksa, Espanja, Portugali, Hollanti ja Italia joutuivat taistelemaan itsenäistymään pyrkiviä alusmaitaan vastaan. Yhdysvallat tuki eurooppalaisia maita pyrkien alusmaiden asukkaiden itsenäistymishalujen tukahduttamiseen ideologisen, kommunismin vastustamisen nimissä. Itsenäisyyttä, sosiaalisten oikeuksien edistämistä ja demokratiaa kutsuttiin yleisnimellä kommunismi. Aseteollisuus ja Euroopan aseellinen hallinta edellyttivät toimia myös Euroopassa. Kommunismin kitkentä oli suoritettava myös Vanhalla mantereella. Euroopan demokraattinen unioni -järjestö suoritti tätä tehtävää, puheenjohtajanaan muun muassa Sauli Niinistö. European Round Table of Industrialists, jonka puheenjohtajana oli Ruotsin Volvon johtaja Per Gyllenhammar, edisti aktiivisesti Euroopan Unionin muodostamista. Gyllenhammar oli myös erään johtavan Yhdysvaltojen aseteollisuusyrityksen hallituksessa. Euroopan unionin peruskirja laadittiin Pyöreän pöydän johtoryhmän tavoitteiden mukaisesti. Euroopan unioniin liittyvän valtion on jo lähentymisvaiheessa sitouduttava yhteiseen sotilaalliseen sopimukseen, joka on yhtä kuin yhteistyöhön NATO-sotilasliiton kanssa. Neuvostoliiton tultua hajotetuksi ja ryöstetyksi ulkopuolisten voimien avulla se joutui heikkouden ja epävarmuuden tilaan. Suomen jo sisällissodassa harvainvaltaa kannattaneet ja natsi-Saksan kanssa liittoutuneet voimat havaitsivat hetkensä koittaneen. Vastenmielinen demokratia voitaisiin taas kaataa. Liittymällä Euroopan unioniin oltaisiin taas Saksan liittolaisia, nyt kuitenkin USA/Saksa konglomeraatin kanssa. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden (ilmainen koulutus, terveydenhuolto, huokea asuminen, täystyöllisyys) sijaan saataisiin yhteiskunta, jossa yksilö vastaa itse itsestään ja ostaa markkinoilta niitä palveluja, joihin on varaa – Yhdysvaltojen mallin mukaan. Euroopan unionin perustavassa kokouksessa unioni lähti sotaan Jugoslavian enemmistöryhmää, holokaustin uhreja serbejä vastaan, jotka vastustivat liittovaltion hajottamista. EU tuki Yhdysvaltojen albaani/natsi -diasporan rahoittamia ja Saksan ja Osama bin Ladenin aseistamia kroaatteja ja Bosnian muslimeja. Muslimeja johti presidentiksi vaalien tuloksen vastaisesti valittu Alija Izetbegovic. Hän oli v. 1970 kirjoittanut islamistisen julistuksen, jossa hän kuvasi tulevan Bosnian yhteiskunnaksi, missä paras serbi on kuollut serbi. Julistuksesta otettiin uusia painoksia vuonna 1990. Kroaattien johtaja presidentti Tudjman oli holokaustin kieltäjä. Nämä ideologiset tekijät eivät häirinneet suomalaisten innostusta liittyä joukkoon. Jugoslavian hajottamissotien Bosnia-osuuden päättyessä Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi. Suomi oli valmis omaksumaan Yhdysvaltojen ja Saksan ideologiset ja sotilaalliset tavoitteet. Suomen harvainvaltaa kannattava eliitti ja kansainvälisessä työssä olevat poliittiset toimijat omaksuivat täysin Ruder-Finn markkinointitoimiston esittämän Yhdysvaltojen ja Saksan tavoitteita tukevan näkökulman. Suomen media esitteli demokraattista Jugoslavian perustuslakia ja etnisten ryhmien välistä tasa-arvoa toteuttaneet serbit Hitlereinä ja islamilaista kalifaattia jihadistien avulla Bosniaan rakentaneet muslimit uhreina. Kuinka monta Yle-dokumenttia olemmekaan nähneet Elisabeth Rehnistä vaikertamassa muslimien kohtaloa tai Helena Rannasta puolustamassa Osama bin Ladenin ja Turkin ja Saksan tukemien Kosovon albaanien asiaa. Presidentti Clintonin ja ulkoministeri Albrightin kielto muslimien aiheuttamien serbikylien pogromien kuvaamisesta toimi myös Suomessa. EU-jäsenyys on tuonut Suomen uuden tilanteen eteen. Samalla tavalla kuin Suomi yhdessä natsi-Saksan kanssa miinoitti koko Suomenlahden auttaen tappamaan 16 000 Tallinnasta natseja pakenevaa kansalaista, EU edellyttää Suomen osallistuvan NATO-EU:n käymiin sotiin. Ensimmäinen suuri palvelus, josta suomalaisille ei ole kerrottu, oli Jugoslavian massiivisten pommitusten edellytysten luominen. Suomen hallitus salasi 1999 suomalaisten oikeuslääkäreiden tutkimustulokset Racakin taistelun uhreista. Tuo salaaminen antoi presidentti Clintonille tekosyyn aloittaa luultavasti eräät maailman epäinhimillisimmistä pommituksista – myös uraaniaseilla. Yhdysvaltojen rakentaessa laittomasti heti pommitusten jälkeen kesällä 1999 jättimäisen sotilastukikohdan Serbian Kosovon maakuntaan Suomen hallitus ja media vaikenivat. Suomen hallitus ja media tukivat poliittisia, Suomen sisällissodan jälkeisiä poliittisia oikeudenkäyntejä muistuttavia Jugoslavia tribunaaleja, ICTY:tä, joissa holokaustin uhrit, etnisten ryhmien tasa-arvoa toteuttaneet serbit tuomittiin ”sotarikoksista” kuten Suomen ”punaiset”. Helena Ranta kävi Suomen hallituksen tukemana todistamassa Racakin valheet tosiksi ja presidentti Milosevicin sotarikolliseksi. Holokaustin uhria lähemmäksi ei Milosevicin kohdalla voine päästä. Hänen vaimonsa äiti oli kuollut keskitysleirissä. Milosevic puolusti Jugoslavian etnisten ryhmien tasa-arvoa korostavaa perustuslakia. Huolimatta Kosovon albaanien jatkuvasta terrorista serbiasukkaita kohtaan ja 150 ortodoksisen kirkon ja osin keskiaikaisen luostarin polttamisesta yöllisissä bakkanaaleissa kuten toisen maailmansodan aikana, Suomen hallitus ja media ovat vaienneet. Presidentti Ahtisaaren johdolla käydyssä prosessissa Kosovon alueen serbiomaisuus on konfiskoitu eli siirretty parempiin käsiin ja alue julistettu laittomasti itsenäiseksi. YK:n päätöksellä 1244 vuodelta 1999 Kosovo on Serbian maakunta. Suomen valtion edustajat ovat tukeneet laitonta, YK:n päätöksen vastaista itsenäistämistä, jota Yhdysvallat on vaatinut. On ennenkuulumatonta, että jättimäinen sotilastukikohta on rakennettu valtion maaperälle, joka sitä ei halua. Kosovon laitonta itsenäistämistä on seurannut yleinen laittomuus alueella NATO-miehityksestä huolimatta. Yhdysvaltojen sotilastukikohdassa on 7 000 sotilasta. Yhdessä Saksaan sijoitettujen 68 000 sotilaan sekä Kosovon NATO-joukkojen kanssa Eurooppa alkaa muistuttaa Yhdysvaltojen sotilasleiriä, jossa Suomi on toiminut apulaisena. Ensimmäinen alueella toiminut tuomari, ruotsalainen Christer Karphammar on kirjoittanut valaisevan teoksen ”Domare i laglösa länder” Jugoslavian hajottamissotien karmaisevista seurauksista. Karphammarin teksti on kovaa luettavaa. Sitäkin ankarampaa tekstiä on Euroopan neuvoston senaattori Dick Martyn laaja selostus Kosovon albaanien harjoittamasta elinkaupasta. Suomen roolina on toimia EU:n sodissa sekä osallistujana että avustajana. Yhdysvaltojen sodat joko yksin tai EU:n kanssa Irakissa, Libyassa ja Syyriassa eivät ole saaneet Suomen poliittista johtoa pidättäytymään osallistumisesta. Laiton Afganistanin sota satojen tuhansien siviilien tappamisineen ei ole estänyt Suomea sotimasta siellä. Presidentti Clintonin läheisen yhteistyökumppanin Osama bin Ladenin väitetty oleskelu Afganistanin alueella ei oikeuttanut hyökkäämään Afganistaniin, joka ei muodostanut uhkaa muille. Silti Suomen hallitukset ovat osallistuneet sotaan. EU:n jäsenyyden aikana Suomi on jälleen harvainvaltaa tukevien Saksan kanssa liittoutuvien voimien käsissä. Demokratiaa ei enää ole. Suomi on luopunut suvereniteetista ja liittoutumattomuudesta. Suomeen on valitun linjan turvaamiseksi luotu ennennäkemätön sensuurijärjestelmä, joka kattaa koko median ja kustannustoiminnan. Valtioneuvoston turvallisuuskomitean huoltovarmuuskeskus rahoittaa Mediapoolia, joka säätelee tiedottamista. Mediapooli on ilmoittanut tekevänsä yhteistyötä NATO:n Helsingissä sijaitsevan hybridikeskuksen kanssa. Siten NATO:n etu tulee huolehdituksi Suomen viestinnässä. Yhdysvaltalainen CNN -kanava ihaili, kuinka myös lapsiin kohdistuva tiedotus on näin huolellisesti säädeltyä. Tilanne muistuttaa 1930- lukua, jolloin harvainvaltaa kannattavilla ja Saksan tukemilla voimilla oli sanavalta Suomessa ja toisinajattelijat olivat vankilassa. Vielä ei eri mieltä olevia ole pantu kaltereiden taakse; vaientamisen sumppu riittää toistaiseksi. Valtavirtamedialle ei ole vastavoimia. Vuonna 2000 Yhdysvaltojen ulkoministeriö piti Bratislavassa kokouksen, josta Willy Wimmer, Saksan valtiopäivien pitkäaikainen edustaja ja puolustuspoliittinen asiantuntija on raportoinut. Hän kertoi USA:n ulkoministeriön julistaneen kokouksessa luopuvansa noudattamasta kansainvälisiä lakeja, jos ne estävät Yhdysvaltoja toteuttamasta päämääriään. Kokouksessa julistettiin tavoitteiksi NATO:n laajentamineen Baltiasta Odessaan (Suomi luetaan usein Baltiaan) ja Venäjän Itämerelle pääsyn estäminen. Kuin luonnostaan herää ajatus, että tätä estämistä suorittamaan Suomea miinalaivoineen tarvitaan kuten 1941. Presidentti Niinistö on paitsi EDU:n puheenjohtajana osallistunut ”kommunismin kitkemiseen Euroopasta” myös esittänyt, että Suomen tulisi liittoutua sotilaallisesti suoraan Yhdysvaltojen kanssa. Objektiivisesti arvioituna Yhdysvallat on pahin terroristivaltio maailmassa salaisine kidutusvankiloineen, laittomine pommituksineen, talouspakotteineen ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta edustavien Kuuban, Chilen, Libyan ja Syyrian tuhoamisyrityksineen puhumattakaan Vietnamista, Kambodshasta, Indonesiasta tai Jugoslaviasta ja monista muista supervallan terrorin kohteista. Miksi Suomen pitäisi liittoutua juuri tämän natsi-Saksaa muistuttavan maan kanssa? Ylikansallista pääoman valtaa ja Suomen harvainvaltaa edustavat voimat ovat jälleen liittoutuneet keskenään. Yhdysvaltojen ja NATO-EU:n sodat ovat aiheuttaneet kohdemaissaan tuhoa ja asukkaiden tarpeen paeta muualle. Suomikin pyrkii käyttämään näitä pakenevia joukkoja taloudellisesti hyväkseen saaden halpatyövoimaa voittojen lisäämiseksi. Euroopan unioni yrittää pakottaa ottamaan näitä hädänalaisia halpatyövoimaksi, mutta ei pyri estämään jäsenmaittensa sotia, jotka tätä pakolaisuutta synnyttävät. Ranskan armeija oli Syyriassa jo ensimmäisenä vuonna ahnehtimassa entisen siirtomaansa öljyä. Mitään tarvetta suojella Syyrian valtiota ja sen sekulaarisia asukkaita ei löytynyt. EU-maiden on vaikea käsittää, että syyrialaiset eivät halua sharia-lakiin perustuvaa valtiota. Yhdysvaltojen tukemat kalifaattia-rakentavat joukot saavat Suomen hallitukselta ja presidentiltä tukea. Suomen kansa ei ole koskaan halunnut Suomen liittyvän NATO:oon. Siitä huolimatta presidentti Niinistö on liittänyt Suomen NATO:n isäntämaasopimukseen, joka edellyttää Suomen palvelevan Yhdysvaltojen ja sen johtaman NATO:n vihamielisiä tarpeita kautta maailman. Pilakuva demokratiasta on lisäksi se tapa, millä Niinistö UTVA-ryhmineen hoiti isäntämaasopimuksen allekirjoitusprosessin eduskunnan ohi – junailu tehtiin eduskunnan kesäloman aikana. Suomi on palannut aikaan, joka vallitsi 1800-luvulla, jolloin lukutaito oli harvinaisuus eikä työväenliike ollut vielä syntynyt. Mediapooli huolehtii NATO-propagandasta niin tehokkaasti, että suomalaisilla on vaihtoehtoina joko tyytyminen viihteeseen tai lukutaidottomuuteen verrattava kyvyttömyys käsittää mitä maailmassa todella tapahtuu. Suomi on epärehellinen maa, jossa asuu rehellinen kansa. Hallitseva ylhäisö vie eikä lukutaidottomuuteen ajautunut kansa vastustele. Suomi ei tue ystävyyteen ja rauhaan pohjautuvaa eri valtioiden erilaisuuden hyväksyvää suhtautumista. Suomen kansan selän takana liittoudutaan sotilaallisesti muiden tarpeita tyydyttäviin tavoitteisiin, ei suomalaisten. Suomi ei ole kelvollinen järjestämään ETYK:n juhlakokousta eikä presidentti Niinistö ole sopiva sellaista ehdottamaan, koska toteutuessaan ajatus halveksisi Suomen ja Urho Kekkosen perintöä. Helsingin henki on alkanut haista. Lähteet: Pirkko Turpeinen-Saari: Lahtari, Punikki ja Teurastaja, marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöinä (2018) Pirkko Turpeinen-Saari: Lupa olla julma (2020)
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ETYK, Sauli Niinistö, Elisabeth Rehn, Ahtisaari, Helena Ranta, Helsingin henki, paluu harvainvaltaan, kadonnut demokratia, Saksa-sidos, EU, NATO, USA, |
Natsismi ja toisen maailmansodan revanssi leviää EuroopassaTiistai 6.7.2021 klo 12:17 - Pirkko Turpeinen-Saari Natsien revanssi alkoi heti Neuvostoliiton jouduttua USAn johtaman ylikansallisen pääoman hallintayrityksen kohteeksi 1990-luvulla. Puolan ja Venäjän ohella hyökkäys kohdistettiin Neuvostoliiton rinnalla Hitlerin murskaamisessa toimineisiin serbeihin, jotka olivat Jugoslavian liittotasavallan suurin kansanryhmä. Katolisen kirkon rikokset ihmisyyttä vastaan ja osallisuus alkuperäiskansojen etnisessä vainossa ja kansanmurhassa Kanadassa ovat herättäneet viime päivinä huomiota. Kirkon rooli fasismin tukijana, katolisten pappien osuus serbien kansanmurhassa ja keskitysleirien johtajina sekä kirkon apu natsien auttamisessa sodan jälkeen pakoon Atlantin taakse on haudattu julkisuudelta. Yhdysvaltojen ja Saksan aikaansaama Jugoslavian liittovaltion väkivaltainen hajottaminen liittyy aseteollisuuden keskeiseen osuuteen pääoman pyrkimyksissä. Euroopan unionihan perustettiin tyydyttämään teollisuuspääoman tarpeita. Saksan liittokansleri Helmut Kohl ei ehtinyt nuoren ikänsä vuoksi Hitlerin sotatoimiin. Hänen eikä koko Saksan sodan jälkeen paikoilleen jääneen virkakoneiston tarvinnut muuttaa katolisen kirkon määrittämää asennoitumistaan maailmaan. Länsi-Saksan tavoite oli Itä-Saksan "kommunismin" murskaaminen. Rahauudistus oli keskeinen ase tässä. Kohlin aivan kuten Yhdysvaltojenkin tavoitteena oli kommunismin kitkeminen paitsi omissa maissaan myös kaikkialla maailmassa. Kaikki sosiaalinen oikeudenmukaisuus, Kauko-Idän ja Etelä-Amerikan maiden kansallinen itsenäisyys koettiin uhkana. Angela Merkel oli mukana siinä Kohlin hallituksessa joka ampui lähtölaukauksen Jugoslavian sotilaalliseen hajottamiseen Euroopan unionin perustamiskokouksen yhteydessä. Hajottaminen ei ollut väkivaltainen pelkästään massiivisen propagandan ansiosta vaan myös siksi, että Yhdysvalloissa ja Kanadassa asuva kroaatti-albaani-natsi-diaspora rahoitti sen. Serbit, holokaustin jo kokenut kansanryhmä, asetettiin propagandassa pääviholliseksi ja "Hitleriksi", kun todelliset Hitlerit olivat Yhdysvallat, Kroatia, Bosnian muslimit ja Saksa NATO-liittolaisineen. Saksan tavoitteena oli saada Jugoslavian infrastrukstuuri ja talous hallintaansa koska Saksojen yhdistyminen oli käynyt äärimmäisen kalliiksi. Yhdysvallat tavoitteli Balkanin sotilaallista hallintaa. Ylikansallisen pääoman etuja "puolustetaan" asein. Yhteistyössä Suomen hallituksen ja presidentin kanssa Saksa onnistui paitsi omassa tavoitteessaan, myös auttamaan Yhdysvaltoja saamaan Balkanille, Serbian maakuntaan Kosovoon Bondsteelin jättimäinen sotilastukikohta kesäkuussa vuonna 1999. NATO-miehitys Bosniassa ja Kosovossa tarjosi hyvän alun Balkanin sotilaalliselle hallinnalle. Suomen presidentti Martti Ahtisaari auttoi Saksan ulkoministeriötä lavastamaan syyn Yhdysvaltojen aloittamille Jugoslavian pommituksille. Muuan tuleva Suomen presidentti toimi EDUn puheenjohtajana Kohlin pyynnöstä. EDU:n keskeinen tehtävä oli kommunismin kitkeminen Euroopasta. Toiselle tulevalle presidentille tarjottiin kadulla mahdollisuutta allekirjoittaa Jugoslavian pommituksia vastustava addressi. Hän tokaisi:"Kyllä niitä täytyy pommittaa!". Euroopan unioniin liittymisen jäkeen Suomen ohella myös muut natsi-Saksan henkiset liittolaiset ovat tukeneet aseteolisuutta, militarismia ja sanelupolitiikkaa yhteistyön sijaan. YKn asemesta nämä maat käyttävät NATO:a viitekehyksenään. Viimeisen vuosikymmenen aikana Hitlerin natsi-armeijoiden edessä valtavan uhrin maksanut Venäjä ja muut sen rinnalla taistelleet voimat on pyritty ohittamaan sodan voiton kunnianosoituksissa. Auschwitsin vapauttajat jätettiin kutsumatta muistotilaisuuksiin. Juutalaiset ovat hyödyntäneet holokaustin kauheudet siten, että Israelin valtio katsoo oikeudekseen miehittää muiden maita ja kohdella väkivaltaisesti alueen palestiinalaisväestöä YKn päätöksistä ja kansainvälisistä laeista piittaamatta. Keskitysleirikohtalon juutalaisten kanssa jakaneet serbit, kommunistit, partisaanit ja mustalaiset eivät ole saaneet ansaitsemaansa kunnioitusta. Vuosikymmeniä kestävällä valtamedioiden aivopesulla todellisuus on kääntymässä väärin päin. Räikein osoitus Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen oikeustajun puutteesta on Kosovo. Heti Jugoslavian pommitusten päätyttyä Yhdysvallat alkoi rakentaa Serbian maakuntaan Kosovoon laitonta, jättimäistä sotilastukikohtaa Bondsteelia NATO-sotilaiden valvonnassa. YK oli päätöslauselmalla 1244 kesäkuussa 1999 päättänyt Kosovon olevan jatkossakin Serbian maakunta, joten NATO-miehitys on väliaikainen. Kymmenen vuotta kestänyt natsi-diasporan rahoittama propaganda oli vaikuttanut myös NATO-sotilaisiin siten, että he eivät piitanneet serbeihin kohdistuvasta vainosta eikä yöllisitä orgioista joissa tapettiin serbiperheitä, tehtiin heidän elinkeinonharjoittamisensa mahdottomaksi ja poltettiin heidän ortodoksiset luostarinsa ja kirkkonsa aivan kuten toisen maailmansodan aikana. YK ei suostunut muuttamaan päätöstään 1244 vaikka presidentti Ahtisaaren johdolla oli pyritty pääsemään siihen, että Bondsteelin maaperä tulisi itsenäiseksi maaksi. Hieman yli 100 yksityishenkilön päätöksellä Kosovo julistettiin vuonna 2008 itsenäiseksi. Yhdysvallat tietenkin kiirehti tunnustamaan tämän laittoman itsenäisyysjulistuksen, Suomi perässään. Heinäkuun 4.päivänä 2021 yhdysvaltalainen senaattori Joni Ernst, veteraani itsekin, kävi kansallispäivän johdosta tervehtimässä yhdysvaltalaissotilaita Bondsteelin tukikohdassa. Tukikohdassa on 7 000 sotilasta. Senaattori toivoi näiden vaalivan alueen vaurautta ja rauhallisuutta ja varoitti "voimakkaasta Venäjän vaikutuksesta, joka pyrkii alueelle". Heinäkuun 1.päivänä 2021 NATOn pääsihteeri Jens Stoltenberg piti Pristinassa, Kosovon pääkaupungissa tiedotustilaisuuden. Hän kehui Kosovoon sijoitettuja 24 maan NATO-joukkoja ja totesi 3 700 sotilaan vahvuisten joukkojen olevan Kosovossa pysyvästi. Serbian puolella infrastruktuuri on siirretty ylkansalliseen, usein saksalaisjohtoiseen omistukseen. TV:n pääkanavan omistaa CIA:n entinen johtaja. Venäjällä on samanlainen rooli Serbian kuin Suomenkin historiassa. Venäjä on luonut edellytykset Serbian itsenäisyydelle 1878 aivan kuten Suomen itsenäisyydelle 1917. Ortodoksinen Venäjä ja ortodoksinen Serbia ovat olleet aina lähellä toisiaan. Erona Atlantin takaa tulleelle Yhdysvaltojen miehitykselle Venäjän vaikutus on perustunut yhteistyöhön, ystävyyteen ja kaupallisiin etuihin. Ystävyys jatkuu edelleen. Euroopassa laajeneva natsismi ei ole Kirsi Pihan kuvaamia natsi-kulkueita vaan rakenteellista natsismia ja demokratian ja oikeuden puutetta. Suomessa natsismin aave alkoi kummitella heti Neuvostoliiton hajottua. Fasistisina sodan jälkeen kielletyt järjestöt nostivat päätään. Militarismi oli taas muotia ja Suomen hallitukset ja ulkopoliittinen johto näkivät tilaisuuden tulleen liittoutumiseen Yhdysvaltojen ja sen miehittämän Saksan kanssa. Nyt Saksa ei ole keisarillinen Saksa eikä Hitlerin Saksa vaan uutta natsismia edustava, sotapropagandaan ja aseelliseen ylivaltaan voimansa perustava USA/NATO-Saksa. Euroopan unionin laillisuusjärjestely EULEX on huolehtinut Kosovon oikeudellisista asioista. Katsokaa ylläolevaa tekstiä! Mihin te uskotte? Onko laittomsti pystytetty mafia-valtio todella oikeusvaltio? Entä ne EU-valtiot, jotka ovat tämän falskin hirviön luoneet? |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: papit keskitysleirien johtajina, USA, Saksa, Helmut Kohl, Angela Merkel, toisen maailmansodan häviäjät, natsien kosto, aseteollisuus, talouseliitti, EU, Kosovo malliesimerkkinä, oikeustajun murskaaminen |
Kohti laittomuuden aikaaKeskiviikko 16.6.2021 klo 11:24 - Pirkko Turpeinen-Saari Euroopan komissio syyttää Saksaa vakavasta laittomuudesta. Saksan perustuslakituomioistuin on kyseenalaistanut Euroopan keskuspankin rahapolitiikan ja sen, että se on ratkaisuissaan mitätöinyt periaatteet, joiden mukaan EU-valtiot eivät voi joutua vastaamaan toinen toistensa veloista. Olen tottunut arvostamaan Saksan perustuslakituomioistuinta ja Saksan tuomioistuinlaitosta kohtalaisesta linjakkuudesta poliittisesti tulehtuneissakin kysymyksissä. Euroopan unionin tuomioistuin päätyy ratkaisuihin sen mukaan, ovatko ratkaistavat asiat sopusoinnussa Euroopan unionin perussopimuksen kanssa. Siis noudattavatko ratkaistavaksi tulevat asiat kapitalistisen järjestelmän sisäistä logiikkaa. Euroopan unionin oikeusjärjestelmällä ei ole ollut pahaa sanottavaa valtiorajojen muuttamisesta, sotien aloittamisesta, liittoutumattomien maiden pommittamisesta, ulkomaisen jättisotilastukikohdan rakentamisesta eurooppalaisen liittoutumattoman maan maaperälle, tiettyjen etnisten ryhmien omaisuuden konfiskoinnista, poliittisen tuomioistuimen perustamisesta, EU:n oman oikeusjärjestelmän pystyttämisestä huolimatta mafiavaltion ylläpitämisestä keskeisellä Euroopan alueella. Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Paavo Rautio luonnehtii tänään 16.6.2021 EU-komission aloittamaa rikkomusmenettelyä Saksaa vastaan po. perustuslakituomioistuimen menettelystä "imperiumin vastaiskuksi". Todellakin! EU-komissio on vaaleilla valitsematon imperiumi, jonka tehtävänä on toteuttaa kapitalistisen aseteollisuuden ja NATO:n tavoitteita yhteistyössä Yhdysvaltojen valtapyrkimysten kanssa. Yllämainitsemani kriittiset näkökohdat oikeusjärjestelmän puutteista liittyvät tilanteisiin, joiden syntymisessä Yhdysvaltojen painostus on ollut keskeinen. EU-komissio osoittaa käytännöillään pyrkivänsä ohittamaan yksittäisten jäsenvaltioiden suvereenin oikeuden ajatella itse ja toteuttaa perustuslakiensa oikeudellisia periaatteita. Samaan ajattelutapaan, suorastaan ideologiaan, liittyy myös se, että Euroopan unionin eduselimet, parlamentti, neuvosto ja komissio, ovat ilmaisseet EU-maiden siirtyneen osaksi "sopimusvaraista demokraattisten maiden yhteisöä". Tämä yhteisö käsittää maailman maista ainoastaan Yhdysvallat ja Euroopan unionin maat. Siten laillisuutta, yhteistyökykyä ja rauhaa mitataan vain tähän yhteisöön kuuluvien valtioiden keskinäisten määrittelyjen pohjalta. Yhdysvaltojen ulkoministeriö päätti Bratislavassa pitämässään kokouksessa v. 2000, että kansainväliset lait saavat väistyä, jos ne estävät Yhdysvaltoja pääsemästä päämääriinsä, NATO:n laajentamiseen Baltiasta Odessaan ja Venäjä pääsyn estämiseen Itämerelle. "Sopimusvarainen uusi kansainvälinen järjestelmä" perustuu sotaisuuteen, ei yhteistyöhön. Esimerkkeinä tästä kansainvälisistä laeista ja YK:sta riippumattomasta käytännöstä ovat olleet Afganistanin sota, Irakin sota, Libyan pommitukset, lukuisat Lähi-Idän värivallankumoukset, Syyrian sota, Ukrainan väkivaltainen vallankaappaus. Kaikkien näiden tuhotöiden jäljiltä on valtava määrä kurjuutta, josta "sopimusvarainen yhteisö" ei näytä kantavan vastuuta. Tätä muutosta voi kutsua muutokseksi kohti laittomuuden aikaa. Euroopan komission isku arvostettua Saksan perustuslakituomioistuinta vastaan on alkusoitto Euroopan sisäiselle laittomuuden legitimoinnille, itsenäisen ajattelun loppumiselle ja mielivallalle. Kun "sopimusvarainen yhteisö" päättää sopimusvaraisesti pommittaa, pommitetaan. Kun sopimusvarainen yhteisö perustaa poliittisen tuomioistuimen, jossa pommituksen uhrit ovat syytettyjen penkillä ja pommittajat tuomareina, EU-oikeus toteutuu sopimusvaraisesti. Näyttää siltä, että Euroopan Unionin päätöksenteon täydellinen vieraantuminen jäsenvaltioiden kansoista on mennyt niin pitkälle, että siltä tieltä on enää vaikea palata. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saksan perustuslakituomioistuin, EU-tuomioistuin, EU-komissio, sopimusvarainen demokraattisten maiden yhteisö, Bratislava 2000, kv lait ja sopimukset, YK |