Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Suomi USA:n, Israelin ja Saksan lakeijana kansanmurhissa

Tiistai 2.4.2024 klo 12.08 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kun kerroin läheiselleni blogini otsikon, hän totesi:"mehän olemme kansanmurhan ammattilaisia".

Kun Suomen eduskunta ensimmäisen kerran äänesti itsenäisyydestä v. 1917, Saksan lakeijat estivät sen hajottamalla edukunnan ja tähdäten osaksi Saksan keisarikuntaa.

Nämä Saksan lakeijat voittivat Saksan keisarillisen armeijan avulla sisällissodan ja nostivat syytteet ja tuomitsivat keskitysleireihin ne , jotka halusivat demokratiaa. Lakeijat jäivat syytteittä, puhumattakaan Saksan armeijan jäsenistä

Koko 1920-luvun aina 1970-luvulle saakka Suomen opettajakunta ja kirkko julistivat sisällissodan olleen "vapaussota". Sitten päästiinkin taas Saksan helmoihin EU:n jäseneksi ja voitiin unohtaa itsenäisyys ja ihmisarvo.

                                                         ***

Toisen maailmansodan aikana 1939 - 1945 Suomen Saksan lakeijat saivat osallistua neuvostoliittolaisten kansanmurhaan. Leningradin piiritys oli tuon ajan Gaza. Ihmiset haluttiin tuhota nälkiinnyttämällä ja pakkasella. Siviilit olivat kaupungissa turvattomia miesten ollessa sodassa. 1,5 miljoonaa naista lasta ja vanhusta tapettiin.

Suomen kenraali C.G.Mannerheim kantoi kortensa myös kansanmurhaan. Heti Suomen armeijan ja Saksan armeijan lähtiessä hyökkäämään kohti itää, Mannerheim perusti valloitettuun Itä-Karjalaan keskitysleirit Karjalan venäjänkielisille naisille, lapsille ja vanhuksille.

Mannerheim suunnitteli leirit henkilökohtaisesti ja oli ylin hallitsija lähimpine upseereineen koko sodan ajan. Leireille oli suljettu 20 000 siviiliä ja pelkästään elokuussa 1942 leireillä kuoli lähinnä nälkään ja pahoinpitelyihin 500 henkilöä kuukaudessa.

Mannerheim livahti sotasyyllisyysoikeudesta samaan aikaan kun moni muu vastaaviin hankkeisiin syyllistynyt teloitettiin.

                                                       ***

Ovatko Suomen Saksan lakeijat taparikollisia?

EU-jäsenyyden auetessa Suomelle valkeni, että nyt avautui uusi lakeijan virka. USA oli toisesta maailmansodasta lähtien miehittänyt sotilaallisesti Saksan, sekä maantieteellisesti että henkisesti.

Jugoslavian teurastus oli 1990-luvulla Saksan ja USA:n yhteistyötä. Saksa huolehti Euroopan NATO-maiden palveluiden tarjoamisesta. Kansainvälisten lakien vastainen sota suoritettiin Yhdysvaltoihin ja Kanadaan paenneen natsi-diasporan ja albaani-mafian avulla. Ruder-Finn markkinointitoimisto hoiti syyllisten ja uhrien vaihdon toinen toisikseen. Serbit oli saatava pahoiksi ja syyllisiksi ja albaanit ja jihadistit uhreiksi. 

Suomi auttoi aloittamaan pommitukset 24.3.1999 salaamalla suomalaisten oikeuslääkäreiden saamat tutkimustulokset Racakin taistelun tapahtumista ja uhreista. Salaaminen tapahtui yhdessä Saksan hallituksen kanssa.

Jugoslavian infrastruktuuri tuhottiin ja se  vajosi kehitysmaaluokkaan, sen oltua 24. sijalla maailman hyvinvointitilastossa.

USA perusti laittoman jättimäisen sotilastukikohta Bondsteelin Serbian Kosovoon. Eiväthän kansainväliset lait koske sitä

                                                  ***

Uusi isäntä ilmoitti v. 2000, että kansainväliset lait eivät enää koske sitä, vaan NATO tulee laajentamaan Yhdysvaltojen sotilaallsta valtaa Baltiasta (johon Suomenkin katsotaan kuuluvan) Ukrainan Odessaan.

Maailman huomio ei ole kiinnittynyt USA:n sotiin Afganistanissa (johon Suomi lakeijana osallistui), Irakissa, Libyassa ja Syyriassa - nehän ovat vain USA:n ryöstösotia, mihin muiden on totuttava.

Sen sijaan Georgian presidentti Saakashvilin 8.8. 2008  aloittama sota Etelä-Ossetiassa on saanut jatkuvan huomion - olihan yhtenä osapuolena Venäjä. Venäjällähän ei lännen mielestä ole "oikeutta" vaalia turvallisuuttaan Yhdysvaltojen siihen kohdistuvilta uusilta ryöstöhankkeilta.

                                               ***

Yhdysvaltojen helmikuussa 2014 yhdessä natsien kanssa suorittama Ukrainan vallankaappaus ja terroristinen sota Itä-Ukrainan venäjänkielistä väestöä vastaan on painettu Suomessa villaisella. Olemmehan USA:n lakeijoita ja valtamediamme on tuettava sellaisia näkemyksiä, jotka eivät paljasta USA:n johtamia hirmutekoja.

Natsi-armeija Oikea sektori lähti panemaan Itä-Ukrainan Donbassin väestöä kuriin. Ohjukset ja pommit, veden, ruoan ja sosiaaliturvan puute kohdistui puhtaasti siviiliväestöön. 

Suomalaiset lakeijat vierailivat usein sisällissodan aikana Kiovassa. Heillä ei ollut ideologiansa mukaisesti oikeutta tuomita Maidanin georgialaisten terroristien ja palkkasotureiden väkivaltaa- asioita ei tutkittu.

Ukrainan viimeistenkin demokratian rippeiden murtuessa Suomi EU-maiden etunenässä julisti Ukrainan puolustavan demokratiaa. Nyt Suomen ulkoministeri jopa toivoo aseiden lisäksi lähetettäväksi sotilaita NATO:n käyttöön Ukrainassa.

                                               ***

Kaikki mitä virallinen Suomi ja Suomen media on tehnyt Ukrainan suhteen, noudattaa samaa lakeijan kaavaa kuin kesällä 1917. Tuolloin pyrittiin osaksi keisarllisen Saksan valtakuntaa - nyt vuorostaan Yhdysvaltojen kansainvälisten lakien noudattamisesta luopunutta USA/EU-Nato-yhteisöä. Se on pystyttänyt omaa valheellista todellisuuttaan ylläpitävän  sensuurin.

Kaikki tiedonvälitys Venäjältä on kielletty, samoin matkailu, kulttuuri ja muu yhteistyö. Suomen pääministeri Marinin käskyllä "kaikki siteet Venäjään on katkaistava". Näin lakeija toimii. Yhdysvallat on nimennyt Venäjän vihollisekseen (Venäjä ei Yhdysvaltoja).

                                                ***

Venäjä lähti kansainvälisten lakien mukaisesti auttamaan itsenäiseksi julistautunutta Donbassia. ETYJ:in tarkkailijat olivat havainneet Ukrainan armeijan lisänneen tulitustaan ja uhkaavan Donbassia väkivaltaisella haltuunotolla Minskin sopimusten edellyttämän autonomian sijaan. Yli kahdeksan vuotta jatkunut eristyneisyys, puute vedestä, ruoasta, lämmöstäja turvallisuudesta rohkaisi Donbassin asukkaita vastarintaan nyt yhdessä Venäjän armeijan avulla.

                                                ***

Yhdysvallat erityisesti CIA on ollut Ukrainassa läsnä jo kauan ennen Maidanin terrori-iskua. NATO on harjoittanut Ukrainan armeijaa.

Donbassin vastarinnan saatua Venäjän avukseen Yhdysvaltojen propaganda ja sen ohella EU-propaganda on alkanut kutsua Venäjän mukaantuloa "Venäjän provosoimattomaksi hyökkäyssodaksi". Tätä termiä on toistettu nyt 2 vuotta kaikissa uutislähetyksissä Suomessa.

Jo vuonna 2013, Yhdysvaltojen vasta suunnitellessa Ukrainan haltuunottoa, USA palkkasi Hill&Knowlton markkinointiyhtiön mustamaalaamaan Venäjää ja erityisesti presidentti Putinia.

Propaganda on ollut totaalista.

Yhdysvaltojen räjäyttäessä Venäjän ja Saksan välisen kaasuputki Nordstreamin, valtamedia on toiminut kuin se olisi järjiltään. Tutkiva toimittaja Seymour Hearshin CIA-lähteisiin perustuvat paljastukset kuvaavat täysin luotettavasti kuinka räjäytys tapahtui mainiten USA:n hallinnon nimeltämainitut  virkamiehet, CIA:n ja Norjan armeijan osallisuuden.

Suomen hallitus ja valtamedia ovat lakeijan tavoin toistaneet halutun propagandan.

                                              ***

Yli 70 vuotta jatkunut apartheid-valtio Israelin terrori palestiinalaisia kohtaan kulminoitui lokakuussa 2023 palestiinalaisvastarinnan voimankäyttöön Gazan rajalla Israelin puolella.

Sitä seurasi Israelin armeijan kokonaisvaltainen hyökkäys Gazaan ja Länsi-rantaan kohdistuvan Israelin terrorin voimistuminen.

Koska Suomi on nyt USA:n ja Saksan lakeija, Suomen hallitus ja valtamedia myötäilevät tässäkin USA:n ja EU-Saksan tahtoa.

Israel on puolessa vuodessa pommittanut koko Gazan alueen ja ajanut yli miljoona palestiinalaista pois kodeistaan, joita ei enään ole. Siionistinen pyrkimys tuhota kaikki palestiinalaiset on meneillään.

Israel on aina rajoittanut ravinnon ja tarvikkeiden kulkua Gazaan, mutta nyt kaikki ruoan, veden ja lääkkeiden saanti on mahdotonta Israelin armeijan estäessä avustuksia tuovien kuorma-autojen pääsyn Gazaan.Gazan asukkailla ei ole kattoa päänsä päällä, ei ruokaa, ei vettä, ei lääkkeitä. Telttakatosten alla värjöttelevät nälkiintyneet ihmiset, varsinkin lapset ovat alttiita tarttuville taudeille. Lapsia onjo kuollut nälkään.

Israel on pommittanut koulut, kirjastot, kirkot, moskeijat, kaikki sairaalat, kulttuurinähtävyydet, historialliset arkistot, maanviljelysmaan, vesijohdot, sähköjohdot, jotta kaikki Palestiinan historia ja kulttuuri tuhoutuisi ihmisten ohella.

AI ohjelmalla Israel tunnistaa kuka on missäkin rakennuksessa. Israelin armeija pommittaa erityisesti rakennuksia, joissa asuu yliopiston professoreja, lääkäreitä, runoilijoita ja kirjailijoita voidakseen tuhota myös Palestiinan historiallisen- ja kulttuuriperinnön.Palestiinalaisten ylpeyden omasta kulttuuristaan.

Meneillään on Leningrain saartoa muistuttava prosessi.

                                                  ***

Yhdysvallat ja Saksa, tutut isäntämme, ovat aseistaneet ja rahoittaneet Israelin suorittaman palestiinalaiten kansanmurhan, jonka YK:n alainen ICJ, International court of justice , on todennut kansanmurhaksi.

USA on lähettänyt pommeja ja rahaa Israeliin, myös pitkänäperjantaina. USA on lähettänyt myös omassa maassaan yksityiskäytössä kiellettyjä automaattikonekivääreitä, 20 000kpl, Israelin siirtokuntalaisille, jotka ottavat asein haltuunsa palestiinalaisten viljelysmaita ja asuinalueita erityisesti Itä-Jerusalemissa.

Gazan ohella etninen puhdistus toteutuu myös Länsi-rannalla. Israelin armeijan terroritoiminta on päivittäistä. Armeija tuhoaa kauhakuormaajilla tiet, vesijohtoverkot ja sähkölinjat.Se pidättää yhä uusia, pääasiassa nuoria Länsi-rannan asukkaita, joiden vangitsemiseen ei tarvita poliisitutkintaa tai oikeudenkäyntejä. Palestiinalaisen ampuminen kadulla ei aiheutta sen suorittavalle sotilaalle seurauksia.

Palestiinalaisten kulku omalla alueellaan paikasta toiseen on tehty vaikeaksi, Israelin pystyttäessä mielivaltaisia tarkastuspisteitä kulkuteille. Korkea alueita jakava muuri tuo lohduttoman vaikutelman alueelle. Palestiinalaiset joutuvat kiertämään lähes näkyvillä olevaan naapurikylään kiertoteitä siten, että matkaan saattaa kulua tunteja.

                                                    ***

Tänään Israelin eduskunta ,knesset, on säätänyt lain,joka kieltää ulkomaisten tiedotusvälineiden toiminnan Israelissa. Israel seuraa EU-sensuurin esimerkkiä rajoittaessaan totuudenmukaisen monipuolisen tiedonvälityksen.

Aljazeera-kanavaa, joka toimii Qatarissa, uhkaa sensuuri. Aljazeeran toimittajat ja toimisto Gazassa on usein ollut pommitusten kohteena myös aikaisempien kriisien aikana.Toimittajien ja avustustyöntekijöiden tappaminen on Israelin armeijan ykköskohteita.

                                                    ***

Kun seuraan Suomen kansalaisten varoilla maksetun Yleisradion uutisvirtaa, voin pahoin.

Israelin 76v jatkunut terrori palestiinalaisia kohtaan ei näy missään. YK:n päätökset eivät saa Yleisradion tukea. Terrorin mahdollistavat ja siihen osallistuvat USA ja Saksa kuvataan parhain päin. Rankaisemattomuuden periaatetta sovelletaan molempiin.

USA tukee ja rahoittaa sotaansa Venäjää vastaan ukrainalaisilla sotilailla. USA maksaa Ukrainan valtion virkamiesten palkat, armeijan aseet, USA:n ja Nato-maiden neuvonantajat. EU, joka muodostettiin palvelemaan Yhdysvaltojen aseteollisuutta on USA:n lakeijana mukana myös tässä sodassa. EU on omaksunut fasismia myötäilevan asenteen YK:n äänestyksissä ja osallistuu USA:n sanelemaan "sopimusvaraiseen yhteistyöhön" kansainvälisten lakien noudattamisen sijaan.

                                                     ***

Suomi on uinut tuttuun rooliin kansanmurhien osallistujana, edellyttäen, että vallassaolijat, Saksa/USA taputtavat roolisuorituksesta päätä. Suomen rooli vallan lakeijana/palvelijana toteutuu erinomaisesti juuri solmittavissa sotilaallisissa sopimuksissa, jotka niittaavat Suomen roolin Ukrainan kaltaiseksi.

Ukraina on muodostumassa natsihenkiseksi hajonneeksi valtioksi, joka on kuluttanut roolinsa sotilaidensa uhraajana loppuun. Sotilaat ovat loppuneet, kansantaloutta ei ole, kansa on paennut muualle, USA:n talousjätit omistavat maan eikä kukaan halua ostaa GMO-viljeltyä viljaa. USA häipyy muualle ja jättää siivoushommat EU:lle.

Suomi tarjoaa sotilaansa ja maaperänsä USA:n käyttöön, rahansa toimimattomiin hävittäjiin ja uhraa kansantaloutensa ja hyvinvointivaltionsa viemäriin.

Sauli Niinistöä ei voi yksinomaan syyttää meneillään olevasta Suomen katastrofista. Syyllinen on pääoman valtaa käyttävät lakeijat, jotka noudattavat vain ohjeita. Nyt ohjeet tulevat Yhdysvaltojen aseteollisuudelta sekä natsismin ja siionismin hyödyntäjiltä. Yhdysvaltojen talouselämän edustajat aseistivat Hitleriä. Nyt Hitlerin paikalle ovat nouseet Israelin siionistit ja Ukrainan natsit USA:n ja Kanadan natsidiasporan rinnalla.

Terrori ja ihmisarvon halventaminen ovat tuleville vuosille tunnusomaisia. Tähän olemme tiedotusvälineidemme ja politiikkamme avulla lapsemme jo kasvattaneet.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi, USA, Israel ja Saksa palestiinalaisten kansanmurhaajina, Israelin rankaisemattomuusa, USA:n rankaisemattomuusa, Saksa USA:n miehittämä maa

Sauli Niinistö ja Martti Ahtisaari tekivät Suomesta vankilan

Maanantai 19.2.2024 klo 10.37 - Pirkko Turpeinen-Saari

Sauli Niinistön ja Martti Ahtisaaren johdolla Suomesta on tehty vankila.

Aloitan Sauli Niinistöstä. USA hajotti taloudellisen kiristyksen ja pommien avulla sosiaalisesti oikeudenmukaisen Jugoslavian. Olihan siellä hirmuista, kun työläiset saivat osallistua yritysten hallintoon ja osa voitoista kuului myös työläisille. Kansantulolla mitattuna Jugoslavia oli 24. sijalla maailmantilastossa.

Serbit olivat Jugoslavian suurin kansanryhmä, joka fasistisen Kroatian keskitysleireistä selviämisen jälkeen otti tehtäväkseen oikeudenmukaisen valion rakentamisen yhdessä vangitsijoittensa kanssa.

Tämä oli Niinistön mukaan varmaankin kommunismia, jota kitkemään hän lähti  Euroopan demokraattiseen unioniin EDU:hun keskellä Jugoslavian hajottamista. EDU:n päätavoite oli juuri kommunismin kitkeminen.

Helmut Kohl oli kutsunut Niinistön järjestön puheenjohtajaksi. Kohl oli saanut kasvatuksen Hitlerin armeijaan, vaikka iän puolesta ei päässyt tositoimiin venäläisiä tappamaan.

                                                       ***

CIA oli Jugoslavian hajotuksen keskeinen toimija. Yhdysvalloista ja Kanadasta valui Jugoslavian alueelle natsidiasporaa, joka oli saanut toisen maailmansodan jälkeen näissä maissa suojan, jatkaakseen ideologista työtään.

Hajotuken ensimmäinen työkalu oli Kroatia, joka ryhtyi Helmut Kohlin ja USA:n innoittamana aloittamaan itsenäisyystaistelua. Puolustusministeriksi valittiin puhdas natsi Kanadasta. Vasta perustettu EU tuki kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia rikkovia toimia Euroopan rajojen siirtämisessä. 

Euroopan unioni perustettiin palvelemaan Yhdysvaltojen aseteollisuutta. Kroatian sodan aloittamisen jälkeen aseteollisuudelle riitti tilauksia kymmeneksi vuodeksi. Jugoslaviassa käytettiin kaikkia muita aseita paitsi ydinpommia. Köyhdytetyllä uraanilla vahvistettuja ohjuksia kyllä riitti.

Olen kirjoittanut kahdessa kirjassani: Lahtari, Punikki ja Teurastaja sekä Lupa olla julma, Jugoslavian hajottamisesta ja suomalaisten roolista siinä.

                                                         ***

Sauli Niinistö oli Lipposen hallituksen ministerinä ja varapääministeerinä Jugoslavian sodan aikana. Martti Ahtisaari oli Suomen presidentti.

Martti Ahtisaari toimi CIA:n ja Yhdysvaltojen työkaluna johtaen prosessia Kosovossa. Yhdysvallat oli halunnut vahvistaa "läsnäoloaan¨Balkanilla¨. Se halusi sotilastukikohdan Serbiaan ja halusi myös miehittää koko maan. 

Serbien itsepintaisen vastarinnan jälkeen USA joutui tyytymään pienempään mielivaltaan. Aseellinen konflikti päättyi YK:n rauhansopimukseen, jossa todettiin Kosovon olevan laillisesti Serbian maakunta, päätös no 1244.

Nato-miehitystä ("rauhanturvaamista") hyväksikäyttäen Yhdysvallat rakensi Serbian maakuntaan Kosovoon, heti rauhansopimuksen jälkeen, jättimäisen sotilastukikohdan, Bondsteelin. USA antoi Ahtisaaren tehtäväksi taata tukikohdan maa-alueen hallinta.

Kahdeksan vuoden neuvottelujen jälkeen ja Ahtisaaren turhaan yritettyä taivuttaa YK muuttamaan päätöstään, päätettiin Ahtisaaren johdolla "itsenäistää" Kosovo, jolloin "itsenäinen" Kosovo sallisi alueellaan omaa mielivaltaansa serbejä vastaan tukevan armeijan läsnäolon. Itsenäistymisestä päätti 100 yksityishenkilöä.

Martti Ahtisaari sai Kosovon itsenäistymisvuonna 2008 Nobelin rauhanpalkinnon palveluksistaan USA:lle ja CIA:lle.

                                                     ***

Sauli Niinistön valinta Suomen presidentiksi oli itsestään selvä. Hän oli osoittanut Yhdysvalloille ja CIA:lle luotettavuutensa koko uransa ajan.

Jo uransa alkuvaiheessa hän osoitti Suomen kansalle halveksuntansa naapurimaamme Venäjän johtoa kohtaan. Aluksi se ilmeni pilkkana ja vihjeinä "kenraali on puhunut", "kaskka ottaa mikä on irti". Täydelliseksi valehtelu yltyi NATO:n isäntämaasopimuksen solmimisen vaiheilla.

                                                      ***

Presidentti Obama oli julistanut Venäjän olevan USA:n vihollinen. Kongressi oli taannut mahdolliseksi sen, että presidentti voisi aloittaa hyökkäyksen Venäjälle, tarvitsematta enää kysyä kongressin mielipidettä asiassa.USA vahvisti Venäjän heikentämispyrkimyksiään kaatamalla Ukrainan laillisesti valitun presidentin ja hallituksen. USA:n apulaisulkoministeri Victoria Nuland ilmoitti puhelussaan maan Ukrainan suurlähettiläälle, keitä valittaisiin vallankaappaushallitukseen helmikuussa 2014. Sauli Niinistö oli ollut vallassa vuodesta 2012.

Vallanvaihtoa oli valmisteltu Ukrainan oligarkkien koollekutsumassa kokouksessa Krimillä jo syyskuussa 2013. Paikalla oli koko USA:n ja EU:n kerma: molemmat Clintonit, Mario Draghi, Carl Bild ja lukuisat muut, Janukovich ja Poroshenko, molemmat. Maanviljeysmaan yksityistäminen ja siirtyminen GMO-viljelyyn, liuskekaaasutuotannon aloittaminen, kiinteistöjen yksityistäminen. Mikä kiintoisinta markkinointitoimisto Hill et Knowlton oli valittu muokkaamaan maailman mielipide kaappaukselle myönteiseksi. Kuinka sattuikaan markkinointitoimiston varajohtajalla oli oma yksityinen intressi hankkeessa.

USA käytti Ukrainan väkivaltaiseen vallankaappaukseseen 5 miljardia euroa. Osa kaappauksen tarkka-ampujista tuli Georgiasta. Osa oli koulutettu Israelissa.Krimin asukkaiden lähetystö vastusti vallankaappausta Maidanilla ja he joutuivat kotimatkallaan natsien sadistisen väkivallan kohteeksi.

USA:n väkivaltaisen vallankaappauksen jälkeen Krimin autonominen alue halusi liittyä natsien haltuunsa ottamasta Ukrainasta Venäjään, turvaan. Tämä liittyminen oli luonnollinen koska Krim on aina ollut osa Venäjää. Neuvostoliiton johtaja Hrustshov oli liittänyt Krimin osaksi Ukrainaa v. 1952, kyvymättä asukkailta mitään. 

Kaappauksen jälkeen ensimmäisissä vaaleissa valittu Poroshenko sai Sauli Niinistön lämpimän tuen. Sauli Niinistö viittasi kasakka-vertauksellaan siihen, että Venäjä liitti Krimin Venäjään, Krimin asukkaista 90%:n äänestettyä liittymisen puolesta. 

                                                      ***

Niinistön junailtua Suomen NATO:n isäntämaasopimukseen, Suomi muuttui kuin ulkopuolisen ohjauksen alaiseksi robotiksi osaksi sotilaallista järjestelmää ja luopui neutraaliudestaan.

Niinistö alkoi tilkitä vankilan vielä hauraita seiniä USA:n Venäjä-vastaista hybridisotaa käyvällä NATO:n hybridikeskuksella, jonka tehtävänä on ohjailla Suomen media USA/Nato-myönteiseksi ja Venäjä-vastaiseksi. Yhdysvalloillahan ei ole ystäviä, ainoastaan liittolaisia. Jo neutraali asema on uhka Yhdysvaltojen suurvaltapolitiikalle. Sen Niinistö on ymmärtänyt.

Nato:n hybridikeskus ja kaikkien Suomen medioiden yhteinen organisaatio Mediapooli on tuonut Suomen kansan tietoisuuteen ainoastaan Yhdysvaltojen suurvaltapolitiikkaa myötäileviä Venäjä-vastaisia tietoja. Mitään näin tehokasta aivopesuorganisaatiota ei muualta taida löytyä.         

                                                       ***

Sauli Niinistö vieraili Ukrainassa halailemassa presidentti Poroshenkoa. Hän ei kuitenkaan ilmaissut tietävänsä julmasta sisällissodasta, jota Poroshenkon johdolla käytiin venäjänkielistä Donbassia vastaan. Avdveekan kaupunki, josta viime päivinä on tihkunut tietoja, on toiminut Ukrainan natsiarmeijoiden bunkkerikaupunkina, josta käsin on ammuttu ohjuksia Donetskin kaupungin siviilikohteisiin.

Sauli Niinistö ei ole ilmaissut tietävänsä Ukrainan kultturinvaihdosprojektista, jossa kaikki, varsinkin venäläiseen sivistykseen liittyvät kohteet tuhotaan tai muutetaan ylistämään toisen maailmansodan ukrainalaisia natsi-sankareita.

Hän ei tiedä kidutuksista, terroriteoista, ortodoksisen uskonnon kieltämisestä, useilla alueilla enemmistön puhuman venäjänkielen kieltämisestä, rauhanneuvottelujen ja vaalien kieltämisestä lailla.

Niinistön osoittama piittaamattomuss totuudesta on välittynyt koko Suomen valtamediaan. Se, että Venäjä on asevoimin tullut pelastamaan Donbassin asukkaita kansanmurhalta ei ole välittynyt Suomen kansalle.

Koska tasavallan presidentti tukee Yhdysvaltojen, CIA:n ja aseteollisuuden intressejä, koko tieteellisesti- ja kulttuurisesti identifioitunut väestömme on median rinnalla alistunut siihen. Jopa aiemmin edistyksellisinä itsensä pitäneet kultturityöntekijät avasivat mahtavan konserttinsa sanoilla "Venäjän provosoimaton aseellinen hyökkäys Ukrainaan" ikäänkuin peläten presidentin, valtamedian ja valtiovarainministeriön tuomiota.

                                                          ***

Suomalaiset lapset ja nuoret on kasvatettu tähän valehtelevien psykopaattien maailmaan, jossa valhe on totta ja tosi valhetta. Kymmenen vuotta jatkunut kärjistyvä tilanne on jo tuottanut tulosta. Lasten levottomuus on kasvanut. Lasten ja nuorten rikokset, väkivalta ja kuljeskelu ovat lisääntyneet huumeiden ja alkoholin käytön ohella.

Toimin 25 vuotta Helsingin kaupungin nuorisopsykiatrian ylilääkärinä. Tuona aikana vv 1973 -1999 keskiössä oli lasten ja nuorten luova kasvu. Se oli hienoa aikaa.

Nyt iltapäivälehtien lööpit toimivat kasvattajina. Verovaroilla kustannettu Yleisradio on pahin. Kun laitteen avaa, silmille syöksyy koko psykopatian ja päättömyyden kirjo. Ihmisten keskinäinen kunnioitus ja totuus ovat kadonneet.

Lupauksensa rikkoen Sauli Niinistö liitti Suomen USA:n johtamaan sotaliitto Nato:on ilman kansanäänestystä. Sivistyneet, laajan kokemuksen omaavat yhdysvaltalaiset asiantuntijat ihmettelevät tätä neutraalina tunnetun ja arvostetun Suomen muutosta. Yhdysvallat ei voisi tietenkään sietää sitä, että Venäjä veisi ydinohjuksia Meksikoon tai Kanadaan, muutaman kilometrin päähän Yhdysvaltojen rajasta. Ei Venäjäkään voi kokea turvalliseksi sitä, että Yhdysvallat tuo ohjuksiaan Suomeen. Sauli Niinistö on tehnyt juuri tämän, naapurin turvallisuudesta täysin piittaamattoman teon.

                                                        ***

Viimeisenä hankkeenaan tässä provosoinnin näytelmässä Niinistö on lopettanut kaikki suhteet Venäjään, yksipuolisesti.

Itä-rajan sulkeminen muutti maamme myös fyysisesti vankilaksi.

Ihanat kulttuurimatkat Pietariin ja Moskovaan on lopetettu. Yli tuhat vuotta kattava kulttuuri- ja sivistysmaa on nyt suomalaisten ulottumattomissa. Saamme vain katsoa yhdysvaltalaisten vierailijoiden ihastelevia matkakertomuksia.

Suomen hallitus on Sauli Niinistön tukemana omapäisesti sulkenut rajan, jotta maahanmuttajat eivät pääsisi tänne. Ketä sieltä on tulossa? Afganistanilaisia, syyrialisia,jemeniläisiä, niitä joita joko me itse tai liittolaisemme Yhdysvallat on vuosikausia tuhonnut ja pommittanut tehden myös talouspakotteillaan heidän maansa elinkelvottomaksi. EU-maat  osallistuvat tihutöihin, mutta ei niiden korjaamiseen.

Viime metreillä Sauli Niinistö on päässyt osallistumaan ulkopolitiikassaan kahteen kansanmurhaan. Ensin ihan kouriintuntuvasti Donbassin asukkaiden pommittamiseen 10 vuoden ajan, osan pommeista kantaessa suomalaisten poliitikkojen ja taiteilijoiden nimikirjaimia. Pääministeri on osallistunut tunnetun natsi-taistelijan hautajaisiin ja nyt tarjolla olisi tuhansien Gazan lasten hautajaiset.

Sauli Niinistö ja Martti Ahtisaari ovat valinneet Suomen liittolaiseksi kansanmurhaajista pahimman - Yhdysvallat. Parast'aikaa Yhdysvallat tukee kymmenillä miljardeilla Ukrainan natsien taistelua.Sen lisäksi Yhdysvallat on siionistisen apartheid- Israelin tärkein tukija.

Suomen yleisradio tukee viestinnässään, Sauli Niinistön esimerkkiä noudattaen, molempia kansanmurhia valehdellen väestöä pelastamaan tullutta Venäjää tai Israelin taloussaartoa tukevaa Jemeniä sodan aloittajiksi.

Kumpi on pahempi fyysinen- vai henkinen vankila. Molemmat muistuttavat fasismia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sauli Niinistö, Martti Ahtisaari, Suomi kansan vankilana, CIA, USAn aseteollisuus, Kosovo, kommunismin kitkeminen, Venäjä-suhteiden tuhoaminen, totaalinen valehtelu USAn laskuun

Kannatatko valehtelijaa presidentiksi?

Keskiviikko 7.2.2024 klo 12.42 - Pirkko Turpeinen-Saari

Alexander Stubb väitti vuonna 2008 että Venäjä aloitti Georgian sodan. Hän väitti myös tässä vaalikamppailussa useaan otteeseen samaa. Hän jopa väitti "neuvotelleensa rauhasta".

Yhdysvallat oli esittänyt Georgian liittämistä NATOon.

Tosiasia on se, että Georgian Yhdysvalloissa koulutettu presidentti Mikail Saakashvili aloitti sodan pommittamalla Etelä-Ossetian separatistialueen pääkaupunkia Tsinvalia luullen että hänellä olisi Yhdysvaltojen tuki. Pommituksissa kuoli venäläisiä rauhanturvaajia.

Rauhanneuvottelut suoritti  lännen puolesta yksinomaan Ranskan presidentti Nikolas Sarkozy.

                                          ***

Korruptoitunut presidentti Saakashvili pakeni Georgiasta Ukrainaan saaden presidentti Poroshenkolta Ukrainan kansalaisuuden. Hän liittyi yhteistyöhön äärioikeistolaisten Svobodan ja Azovin kanssa. Poroshenko nimitti hänet Odessan kuvernööriksi tarkoituksena adistää NATO sotilaallisia järjestelmiä siellä.

Poroshenko keskittyi käymään sisällissotaa Itä-Ukrainan Donbassin venäjänkielistä asujaimistoa vastaan näiden vastustettua Yhdysvaltojen johtamaa v. 2014 väkivaltaista Maidanin vallankaappausta.Yhdysvaltojen apulaisulkoministeri Victoria Nuland oli valinnut sopivan pääministerin Ukrainalle, Jatsenjukin.

Ehdoka Stubb ja koko Suomen poliittinen eliitti väittää Venäjän aloittaneen Ukrainan sodan v. 2022 ilman provokaatiota. Yhdysvaltojen valitseman natseihin ja äärioikeistoon tukeutuvan hallituksen 10 vuoden sisällissota on painettu pois julkisuudesta.

                                              ***

Ehdokas Stubb väittää, että Venäjä uskoo vain voimaan. Ehdokas Haavisto tietää paremmin. Vuoden 2021 joulukuussa Haavisto palasi Moskovasta neuvotteluista ulkoministeri Lavrovin kanssa. Venäjä oli ehdottanut yhteiseen turvallisuuteen perustuvaa sopimusta, jonka mukaan mikään valtio ei saisi perustaa omaa turvallisuuttaan muiden kustannuksella.

Venäjä on uskonut kansainvälisiin lakeihin, diplomatiaan ja neuvotteluihin - USA-johtoiset maat uskovat ainoastaan väkivaltaan ja valehteluun ja ilmoittavat noudattavansa "sopimusvaraista järjestelmää", jossa laeista ei puhuta mitään puhumattakaan YKsta.

                                               ***

Ukrainan sisällissotana ja Donbassin asukkaiden kansanmurhana alkanut konflikti on pakottanut Venäjän tulemaan Itä-Ukrainan venäjänkielisten asukkaiden avuksi näiden julistauduttua itsenäiseksi heti Ukrainan hallituksen v. 2022  hyökkäyksen alkumetreillä.

Sota on ollut Yhdysvaltojen suunnittelema pyrkimys heikentää Venäjää Ukrainan avulla ja kustannuksella.

Suomen poliittinen eliitti on ollut osallisena tähänkin kansanmurhaan tukemalla Ukrainan korruptoitunutta hallitusta. Samaan aikaan se tukee Israelin suorittamaa kansanmurhaa pyrkimällä estämään tulitauon ja lopettamalla YK:n palestiinalaisille hengentärkeän humanitaarisen avun.

                                              ***

Viime viikolla Maidanin "kuningatar" Victoria Nuland vieraili Kiovassa maan presidentin ja armeijan ylipäällikön jouduttua riitaan keskenään. Hän saneli menettelytavat, joiden mukaisesti Yhdysvallat jatkaisi ainakin jonkinlaista Ukrainan hajoavan korttitalon tukemista. Eurooppahan on alisteisena Yhdysvalloille lupautunut jo lähivuosina rahoittamaan epädemokraattista korruptoitunutta maata.

Kumpikaan presidenttiehdokkaista ei ole sanoutunut irti Yhdysvaltojen sätkynuken roolista. Ukrainan sätkynuken käytyä toimintakyvyttömäksi USA tarvitsee uusia nuoria miehiä sotimaan sen valtapyrkimysten puolesta.

Polun varrella on pitkin matkaa nuorten miesten ruumiita (puoli miljoonaa kuollutta ukrainalaismiestä ja vielä suurempi määrä pysyvästi toimintakyvyttömiä haavoittuneita). Sen lisäksi nuken roolissa kulunut Zelensky heitetään roskatynnyriin.

                                                ***

Suomi kieltäytyi talvisodan alla Stalinin ehdottamista maa-alueiden vaihdoista, joiden tarkoituksena oli turvata Leningradin alueen turvallisuus. Sen sijaan se piti näyttäviä sotaharjoituksia Karjalan kannaksella kaikkien muiden maiden sotilasasiantuntijoiden ,paitsi Neuvostoliiton,läsnäollessa.Saksan ja Britannian armeijoiden ylipäällikköt vierailivat kesän 1939 aikana kannaksella.

Nykyinen poliittinen johtomme on toiminut kuten talvisodan hallituksemme. Ylimielisyys ja uho edellä.

Suomi on liitetty NATO:on ilman kansanäänestystä. NATO:on,joka on Yhdysvaltojen sotilaallinen etuvartio , maan jolla ei ole ystäviä, ainoastaan liittolaisia ja joka ei harrasta diplomatiaa vaan pommituksia.

Suomi tarjoutuu uppiniskaisella politiikallaan Ukrainan seuraajaksi Yhdysvaltojen nukkena.

                                               ***

Tulevana sunnuntaina on mahdollista valita valehtelevan, kylmäverisen, fanaattisen sotauhoisen kandidaatin ja hieman pehmeämmän mahdollisesti sovittelevan ehdokkaan välillä. Valitsen jälkimmäisen.

.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alexander Stubb, Georgian sota, rauhanneuvottelut, sodan aloittaja, valehtelun kattavuus ja hyväksyttävyys Suomessa, Ukrainan sota, USA:n sätkynuket Ukraina ja Suomi,

Suur-Suomi hanke ja siionistinen suur-Israel

Tiistai 26.12.2023 klo 13.54 - Pirkko Turpeinen-Saari

Toista maailmansotaa edeltävänä aikana Suomessa oli vallalla Suur-Suomi-hanke. Hitler oli luvannut Suomen saavan Saksan avulla laajoja alueita Neuvostoliitosta.

Suomen miehityksen aikana Neuvostoliiton Itä-Karjalaan rakennettiin useita keskitysleirejä venäjää puhuville karjalaisille. Karjalaa puhuville asukkaille vuorostaan annettiin venäläisten perheien talvimuonat, karjat ja asunnot.

Keskitysleirien asukkaita kuoli nälkään, pahoinpitelyihin ja raskaisiin töihin talvipakkasessa. Marsalkka Mannerheim oli Itä-Karjalan alueen hallinnon johtaja ja toimi siellä yhteistyössä lähimpien kumppaneidensa kanssa. Mallin hän oli saanut lukuisilla vierailuillaan Saksan johtajien luona.

Itä-Karjalan keskitysleireihin sullottu väetö oli tarkoitus siirtää pois alueelta, lähinnä Saksan kalikaivoksiin työskentelemään. Tilalle tulisi suomea puhuvaa väestöä karjalankielisen väetön rinnalle.

                                                        ***

Samaan aikaan Suomi osallistui Leningradin piiritykseen, jonka aikana 1,5 miljoonaa asukasta kuoli nälkään ja kylmyyteen. Kaikki yhteydet ruoanlähteisiin oli katkaistu. 

                                                         ***

Israel on perustanut valtionsa Palestiinaan tappaen ja ryöstäen alkuperäisasukkaat v. 1947. Palestiinalaiset joutuivat pakenemaan henkensä edestä naapurimaihin.

YK on julistanut palestiinalaisille oikeuden palata Palestiinaan ja Palestiinan itsenäisestä valtiosta on päätetty lukuisissa kokouksissa ja neuvotteluissa.

Palestiinalaisten oikeuksien toteutumisen sijaan Israelin on annettu Yhdysvaltojen suojeluksessa vallata yhä suurempia palestiinalaisten alueita sekä perustaa miehityshallinto, joka on tehnyt palestiinalaisten elämän vankilamaiseksi. Sen lisäksi Yhdysvalloista ja EU-maista on muuttanut uusia "siirtokuntalaisia" Palestiinaan. Nämä ovat väkivalloin anastaneet maa-alueita ja terrorin avulla tehneet palestiinalaisten elämän kärsimykseksi. Näillä siirtokuntalaisilla on Israelin passin lisäksi Yhdysvaltojen tai EU-maiden passit.

                                                           ***

Palestiinalaisten elämän sietämättömyyden seurauksena he ovat perustaneet puolueiden sotilaallisia yksiköitä. Yksi puolueista on Hamas, joka voitti viimeisimmät Palestiinan vaalit. Gazan hallinto on Hamasin käsissä.

Elämän sietämättömyys on johtanut sotilaalliseen vastarintaan, joka kulminoitui 7.10. 2023 provokaatioksi, jossa Gazan alueelta hyökättiin Israelilaiseen elektronisen musiikin juhlaan. Sekavassa tilanteessa Israelin armeijan joukot tappoivat palestiinalaisia, mutta myös omia sotilaitaan ja siviilejä Hamasin taistelijoiden ohella.

Hamas sai otettua panttivankeja, joita se haluaa vaihtaa tuhansiin Israelin vankiloissa pidettyihin palestiinalaisiin, joista suurin osa on vangittuna ilman oikeudenkäyntiä - puhtaan Israelilaissotilaiden mielivallan seurauksena.

                                                        ***

Israelin tavoitteena on siionistinen  Suur-Israel, joka olisi uskonnollinen ja kielellinen juutalaisvaltio.

Lokakuun 7. päivän tapahtumien seurauksena Israel aloitti Gazan alueen pommitukset, kuten niin monasti ennenkin. Silmittömillä mattopommituksilla Israelin armeija on tähän, jouluun, mennessä tappanut 20 000 siviiliä, joista suuri osa on lapsia, naisia, vanhuksia, lehtimiehiä, sairaaloiden työntekijöitä. Kaikki Gazan terveydenhuoltoyksiköt, sairaalat, pakolaiskeskukset ja YK:n koulut, moskeijat, yliopisto  on tuhottu.

Gazan kaistan asukkaat on Israelin armeijan määräyksellä pakotettu pakenemaan aasien ja muulien avulla tai jalkaisin kohti etelää, jonka jälkeen pommitukset on aloitettu myös siellä.

                                                       ***

Israelin hallituksen jäsenistä osa kutsuu palestiinalaisia eläimiksi, jotka tuleekin tappaa. Osa ehdottaa isojen kuoppien kaivamista ja ihmisten tultua kerätyiksi niihin, kuoppien täyttämistä kauhakuormaajien avulla.

Osa taas ehdottaa palestiinalaisten ajamista Egyptiin tai Siinain erämaahan. Joka tapauksessa Palestiinan alueen tyhjentämistä palestiinalaisista.

                                                       ***

Tuleeko mieleen Suur-Suomi-hanke?

YK:n turvallisuusneuvoston äänestäessä tulitauosta Gazan pommituksiin, Yhdysvallat käytti veto-oikeuttaan estäen tulitauon toteutumisen. Yhdysvallat toimittaa varat ja pommit Israelille kansanmurhan suorittamiseksi joten voidaan sanoa, että Yhdysvallat, kuten Saksa Suur-Suomen kohdalla, toteuttaa kansanmurhaa.

Suomi vuorostaan äänesti yleiskokouksen tulitaukoehdotuksen yhteydessä tyhjää. Sen lisäksi Suomi harrastaa asekauppaa Israelin kanssa ja on juuri liittoutunut sotilaallisesti kansanmurhan toteuksessa avustavan Yhdysvaltojen kanssa. 

                                                        ***

Suomen liukumista kohti syvyyttä seuratessa on tullut mieleen, mikä on Suomen johtajien ja poliitikkojemme moraalin, sivistyksen ja tietoisuuden taso. Suur-Suomen aatemaailma on taas täällä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: suur-Suomi, siionistinen suur-Israel, Itä-Karjaln puhdistus venäläisistä, Gazan puhdistus palestiinalaisista, väestön siirto "muualle"

Totaalinen kansanmurha jatkuu, maailma katselee

Perjantai 24.11.2023 klo 11.11 - Pirkko Turpeinen-Saari

Israel suorittaa palestiinalaisten kansanmurhan systemaattisesti.

Kuten sen aikaisemmissa hyökkäyksissä, sairaalat ja palestiinalaisten terveydenhuolto tuhotaan ensin.

Eläkkeellä olevn israelilaiskenraalin mukaan etelä-Gazassa sää hoitaa loput.

Jatkuvat pommitukset ovt pakottaneet 1, 2 miljoonaa ihmistä jalkaisin liikkeelle, ilman talvivaatteita ja muita varusteita.

Ensimmäiseksi Israel tuhosi vesiputket, sähkölinjat ja viemäriverkoston. Terveellisen ympäristön puuttuessa tarttuvat taudit leviävät nälkiintyneessä väestössä.

Tuhottuaan 28 sairaalaa Israel toteuttaa yllämainittua periaatetta jatkaen myös jäljelläolevan terveydenhuollon tuhoamista.

Talven ja sateiden tullessa pakolaiset joutuvat olemaan ilman tuulen- ja sateensuojaa lämmöstä puhumattakaan. Kadulla nukkuessa ihmisen ruumiinlämpötila laskee vaarallisesti aiheuttaen kuoleman.

Yhdysvaltalainen eversti ja ex presidentin neuvonantaja Douglas Macgregor toteaa Israelin tarkoituksena olevan aiheuttaa Gazan tyhjentäminen palestiinalaisista. Sen jälkeen vuorossa on Länsi- ranta.

                                                         ***

EU:n ja Yhdysvaltojen hallitukset istuvat katsomossa tekemättä mitään kansanmurhan pysäyttämiseksi. Päinvastoin USA turvaa asevoimalla Israelin mahdollisuuden jatkaa sotaa niin kauan kuin se haluaa.

Mitä tekee Suomen hallitus ja Yleisradio?

Ne panevat kaiken energiansa Venäjän mustamaalaamiseen ja "rajaongelmaan". Maahamme on pyrkimässä omien sotiemme ja liittolaistemme sotien uhreja (afganistanilaisia, syyrialaisia jne.), jotka ovat halunneet tulla tänne Venäjän kautta. Eivät nämä pakolaiset ole Venäjän sotien uhreja vaan ovat matkalla Suomeen tai yleensä Eurooppaan.

Sen sijaan että hallitus ja Yle keskittäisivät huomionsa maailman kammottavimpaan  kansanmurhaan ne keskittyvät näpertelemään olemattoman rajaongelman kanssa. 

Yllämainittu Mcgregor kysyykin myös Naapuriseuran sanomissa julkaistussa PosiTV:n tekstitetyssä haastattelussa: "Mitä haittaa Suomelle oli hyvistä suhteistä Venäjään?"

Miksi ex -päämisteri Sanna Marin julisti, että "kaikki siteet Venäjään on katkaistava" ilman, että Venäjä on käyttäytynyt Suomea kohtaan millään lailla epäkohteliaasti. Ulkopolitiikkaamme leimaa nykyisin röyhkeys ja tietoinen valehteleminen.

Samainen Douglas Macgregor totesi presidentti Zelenskyn istuvan valheiden kukkulan päällä,  eikä ole varmuutta, selviääkö hän hengissä luxus-huviloihinsa Ukrainan ulkopuolella.

Suomen hallitus ja media istuvat samalla kukkulalla eivätkä pysty päättelemään, miten selviäisi sieltä alas. Edellinen eduskunta taputti seisaalleen nousten  valheiden kukkulan kuninkaalle.

                                                   ***

Osallistuin veteraanikansanedustajien kokoukseen viikko sitten. Jaakko Iloniemi piti alustuksen, jollaisen pitämisestä  häpeäisin silmät päästäni, jos vertaan sitä päivittain seuraamieni prof Jeffrey Sacksin ja britti diplomaatti Alastair Crooken lausuntoihin.

Erkki Tuomioja pystyi vain ihastelemaan alustusta ja veteraanikansanedustajat istuivat hiljaa kunnioituksesta tuota historiallisen kehityksen ala-arvoista anlyysiä kohtaan.

                                                     ***

Suomen kansa on ajettu todellisuuteen, missä kaikki on valhetta. Eduskuntamme, presidenttimme ja mediamme istuvat samalla valheiden kukkulalla kuin Zelensky. Nyt on siirrytty kiipeämään Israelin hallituksen valheiden vuorelle. Yle ei näytä mitään, mikä auttaisi suomalaisia ymmärtämään palestiinalaisiin jo yli 70 vuoden ajan kohdistunutta Israelin terroria. YK on ollut Yhdysvaltojen vallan alla täysin toimintakyvytön.

Suomi käy asekauppaa kansanmurhaa suorittavan Israelin kanssa. Israelin ja laittomien siirtokuntien asukkaiden aseet, hävittäjät ja pommit ovat peräisin Yhdysvalloista ja suomalainen Patria on mukana niiden moottoreiden valmistamisessa.

Yle uutiset näyttää Israelin pääministeriä sotilaiden keskellä. Tuntuu kuin olisimme osa Israelin sodanjohtoa. Kutsumme palestiinalaisten vastarintaliikkeitä terroristeiksi. Päivittelemme muutamaa sataa Hamasin vankina pitämää israelilaista tai muuta ulkomaalaista mutta emme päivittele 7500 Israelin vankiloissa pidettyä palestiinalaista, joista osa on kiviä heitelleitä alaikäisiä, jotka on tuomittu määräämättömäksi ajaksi vankeuteen ja pahoinpitelyjen kohteeksi.

Milloin Suomen kansa herää?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi terroristivaltioiden liittolaisena, sairaaloiden tuhoaminen, Gazan talvisää tappajana, ulkona kadulla nukkuminen, Suomen hallitus katsoo viersestä, Zelensky, Netanjahu, Jaakko Iloniemi, Tuomioja, veteraanikansanedustajat

Suomi hävisi toisen sotansa Venäjää vastaan

Perjantai 10.11.2023 klo 11.08 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomi liittyi näyttävästi USAn johtamaan Ukrainan sotaan Venäjää vastaan.

Suomen presidentti julisti Suomen aseiden olevan hyvässä rasvassa. Eduskunnan nykyinen puhemies joidenkin kulttuurihenkilöiden lisäksi lähetti nimikoituja tykinammuksia Ukrainaan. Arroganssilla ei ollut rajoja.

Edellinen Suomen pääministeri Sanna Marin julisti, että Ukrainan on voitettava sota. Voitonvarmana hän johdatti presidentin rinnalla Suomen NATOon, sillä olihan kyseessä USA/Naton sota ukrainalaisilla sotilailla toteutettuna.

Tilanne muistutti Suomen liittoutumista natsi-Saksan kanssa 1930-luvulla, joka päättyi Suomen talvisotaan, yhteistyössä fasistisen Italian kanssa, Hitlerin salaisella siunauksella.

                                                       ***

Nyt kun edessä on USA/Naton pakeneminen rintamalta häntä koipien välissä, Suomen arroganssi muuttuu häpeäksi, jota on vaiketa peittää saati niellä. Venäjän rakentavat ehdotukset kaikkien maailman maiden yhteisestä intressistä turvallisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen on nostettava roskakorista, jonne ulkoministeri Pekka Haavisto ja presidentti Niinistö ne heitivät joulukuussa 2021 ja helmikuussa 2022.

USA:n v. 2014 valtaan nostama Ukrainan natsihallinto on romahtamassa. USAn uudeksi Hitleriksi nostama Presidentti Zelenskyi kokee kenties samanlaisen kohtalon kuin edeltäjänsä. Suomen eduskunnan seisaalleen nousten tervehtimä Zelenskyi on osoittautunut keisariksi, jolla ei ole vaatteita. Ukrainan hallinnon levittämät valheet eivät enää toimi.

                                                      ***

Maailma on saanut uutta ajateltavaa kun Ukrainan rinnalle ja ohi on noussut toinen yhtä selkeä, mutta Ukrainaakin kammottavampiin sotarikoksiin turvautuva Israel. Lähes 100 vuotta jatkunut Israelin palestiinalaisiin kohdistama sorto on saanut kulminaatiopisteensä Gazaan kohdistetussa kansanmurhassa, jonka kaltaista kukaan tunteva ihminen ei olisi voinut kuvitella tapahtuvaksi. Koko maailma näkee tapahtumat hetkestä hetkeen jos seuraa esimerkiksi Aljazeera uutiskanavaa.

Yli neljäntuhannen lapsen murha jatkuvissa Israelin pommituksissa, jotka on kohdistettu vesivarastoihin, sähkö- ja viemärilaitokseen, leipomoihin ja sairaaloihin ei ole saanut aikaan YK:n päätöstä kaaoksen lopettamiseksi. Absoluuttinen puhtaan veden ja ravinnon puute ei hätkäytä Yhdysvaltoja, joka vastustaa YK:ssa tulitaukoa koska Israel vastustaa. Suomi vastusti tulitaukoa pidättäytymällä äänestyksestä. Näin pitkälle Suomi on päätynyt terrorismin tukemisessa koska USAkin tukee.

USAn entinen ulkoministeri Henry Kissinger on todennut: On vaarallista olla USAn vihollinen mutta sen ystävänä olo on eksistentiaalinen uhka.

USA on rahoittanut sekä Ukrainan natsihallituksen, että Israelin Netanjahun hallituksen aseistamista. Israelin laittomuuksiin ja väkivaltaan ryhtyneille palestiinalaisten alueille tunkeutuneille siirtokuntalaisille on varattu yli 20 000 automaatti kivääriä palestiinalaisten tappamiseksi. Tämä kiväärityyppi on ollut kielletty Yhdysvalloissa vuodesta 1934 lähtien.

                                                     ***

Palestiinalaiset eivät voi saada oikeutta ennenkuin Palestiina on heidän omassa hallussaan. Kahden valtion ratkaisu ei voi toimia kuten Israelin jatkuva mielivalta palestiinalaisia kohtaan on osoittanut. Eivät kaksi toisiinsa vihamielisesti suhtautuvaa vaikka itsenäistäkin valtiota voi olla toimiva ratkaisu.

Ainoa pitkällä tähtäyksellä toimiva ratkaisu olisi koko YK:n tuella perutettu Palestiinan valtio, jossa kaikilla sen asukkailla on täydet ihmisoikeudet. Maa, jossa kansainväliset lait toimivat.

Etelä-Afrikan apartheid valtio toimi Yhdysvaltojen tuella viimeiseen saakka. Vain vapausliikkeiden ja kansainälisten järjestöjen, ammattiyhdistysten ja taloussaarron seurauksena valkoinen hallinto sortui ja mustat vapaustaistelijat pääsivät ulos kymmenien vuosien vankeuden jälkeen.

Yhdysvaltojen tukema Israelin siionistinen mielivalta on saatava loppumaan. Tarvitaanko siihen maailmalaajuinen oikeudenmukaisuuden voimistuminen mm BRICS-valtioiden ja YK:n voimistuneen toiminnan seurauksena, jolloin USA:n mielivalta heikkenee. Tarvitaanko siihen NATO:n purkaminen, joka NATO on toiminut Yhdysvaltojen vallan välineenä Jugoslavian pommituksista ja Bratislavan v. 2000 kokouksesta lähtien.lähtien.

Tärkeitä ensimmäisiä askeleita olisi Israelin taloussaarto kuten Etelä-Afrikan kohdalla kävi.

Ukraina on failed-state, menetty valtio, jonkalaista kohtaloa kohti poiittinen johtomme on ollut aikeissa viedä myös Suomen. Hyvinvointivaltiota puretaan ja budjetti painottaa asehankintoja ja sotilaallista toimintaa sekä konfrontaatiota Venäjän kanssa. Failed state- Ukrainan liittäminen EU:hun Suomenkin valtion elätettäväksi on myös suunnitelmissa.

                                                          ***

Suomi on historian väärällä puolella. USA-johtoinen valtamedia, joka säätelee sitä, ketkä valitaan kansanedustajiksi ja virkamiehiksi on tämän Suomen tragedian merkittävä osatekijä.

Sama koskee Yhdysvaltoja. Vain aseteollisuutta myötäilevät poliitikot tulevat valituiksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi Ukrainan liittolaisena, Suomi ja USA, Israel, Gaza, Palestiinan valtio

Suomen hallitus panee natsitunnusten kieltämisen ehdoksi myös kommunistien tunnusten kieltämisen.

Lauantai 2.9.2023 klo 13.12 - Pirkko Turpeinen-Saari

Hallitus on keskinäisen sopunsa nimissä kieltämässä natsi-tunnukset, mutta tasapuolisuuden vuoksi myös kommunistien tunnukset.

Suomi oli toisn maailmansodan alla fasistisempi kuin moni muu Euroopan maa. Jo 1922Mannerheimin läheinen ystävä, Kallion hallituksen  oikeusministeri Otto Åkesson käski etsivän keskuspoliisin pidättää 3.8.1923 Suomen työväenpuolueen johtajat ja koko eduskuntaryhmän, kaikkiaan yli 200 ihmistä.

Kallion hallitus vaati todisteita oletetusta valtiopetoksen valmistelusta, mutta mitään ei löytynyt.

Helmikuun 27. päivänä 1932 fasistinen miesjoukko esti konekiväärien säestyksellä sosialidemokraattisen kansanedustaja Mikko Erichin puhetilaisuuden Ohkolan työväentallla Uudellamaalla.

Fasistinen Lapuanliike vaati hallituksen eroa ja aloitti kansanliikkeen liikekannallepanon.

Mannerheimin sympatiat olivat lapualaisten puolella, jotka vaativat Mannerheimia johtoon. "Minä toivon, että jokainen, joka muistaa vuoden 1918, on antava tukensa näille epäitsekkäille isänmaallisille pyrinnöille, jotka Lapuan liikkeen vaikutuksesta ovat päässeet julkiseen elämäämme vaikuttamaan" julisti Mannerheim.Mannerheimin nostamista diktaattoriksi suunniteltiin vakavasti.

Mannerheimin päätavoitteena oli "juutalais-bolsevismin" ja kommunismin kitkeminen juurineen.

                                                        ***

Saksassa Hitler nousi valtaan vasta vuonna 1933, jolloin hän määräsi kommunistit sijoitettaviksi keskitysleireille. Saksan Gestapo lavasti v. 1933 Valtiopäivätalon tuhopolton, jolla kommunistien vainoa perusteltiin.Vaikka juutalaiset olivat myös painostuksen alla, heitä vastaan suunnatut totaaliset toimet alkoivat vasta 1938. Kommunistit olivat Hitlerin päävihollisia.

Suomessa ensimmäiset keskitysleirit perustettiin v. 1918. Seuraavina vuosikymeninä perustelemattomia pidätyksiä tehtiin säännöllisesti. Etsivä keskuspoliisi lavasti Rovaniemen murhapoltot ja hajotti väkivaltaisesti Lapuan nuorisojuhlat 1929- 1930

Suomessa lakkautettiin jo vuoden 1930 kesäkuussa vasemmistolaisten sanomalehtien ilmestyminen. Työväentalot suljettiin ja omaisuudet takavarikoitiin.

Saksassa vasta 1933 kommunistipuolueen ja sen lehtien omaisuus takavarikoitiin ja lehdet lakkautettiin.

6.7.1930 Suomen työväenpuolueen eduskuntaryhmä vangittiin ja yli 500 toimitsijaa pidätettiin. Toteutettiin niin sanotut kyyditykset, joissa demokratiaa puolustavia henkilöitä otettiin kiinni väkivaltaisesti ja kyydittiin itärajan taakse.

Vuonna 1931 Suomen ammattijärjestöjen keskusliiton SAJ lakkautettiin, samoin tuhannet työväenjärjestöt.

Saksassa ammattiyhdistykset lakkautettiin 2.5.1933 ja niiden omaisuus takavarikoitiin. 10.5.1933 Saksan sosialidemokraattinen puolue lakkautettiin. Senkin omaisuus takavarikoitiin.

Suomessa 1931 - 33 Työväen urheiluliiton 153 seuraa lakkautettiin ja omaisuus takavarikoitiin.

Marraskuun 25. päivänä 1941 Suomi liittyi fasistiseen anti-komintern sopimukseen. Väinö Tanner painosti sosialidemokraattisen puolueen sopimuksen allekirjoittamiseen. Tanner totesi heinäkuun lopulla pitämässään puheessa Suomen tärkeimmäksi tehtäväksi kommunismin hävittämisen.

                                                       ***

Mannerheim perusti kesällä 1941 Itä-Karjalan miehitetylle alueella itse suunnittelemansa ja hallinnoimansa keskitysleirit venäjänkieliselle siviiliväestölle - vauvoille, naisille, lapsille ja vanhuksille.Vuonna 1942 leireillä kuoli 500 henkilöä kuukaudessa.

                                                     ***

Nyt siis Suomen hallitus rinnastaa fasimin ja kommunismin. Voidakseen nykyhallituksen sovun nimissä rajoittaa fasismia/natsismia ja sen tunnusten käyttämistä hallitus katsoo välttämättömäksi demonioda "tasapuolisuuden nimissä" myös fasismin ja natsismin uhrit - kommunistit.

Hallitus korostaa juutalaisten holokaustin kieltämisen olevan erityisen paheksuttavaa, mutta juutalaisten kanssa keskitysleireillä kuolleiden kommunistien tuhon kieltäminen ei siis sitä olisi.

Kysyin serbialaiselta ystävältäni, jonka maanmiehet viruivat 1941 -45 suljettuina fasistisen Kroatian 17 keskitysleiriin, kuollen niissä, seuraavaa: "Miksi arvelet, että juutalaisten holokausti ja kohtalo suhteessa muihin natsismin uhreihin on niin korostettu". Hän vastasi mietteliäästi: juutalaisilla on rahaa.

Nämä Suomen hallitusten painotukset ovat johtaneet Euroopan ainoan natsivaltion Ukrainan,  - laajamittaiseen aseelliseen tukemiseen. Ukraina on 9 vuoden ajan tuhonnut NATOn tuella venäjänkielistä väestöään - nyt myös uraani- ja rypälepommeilla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen hallitus, natsitunnusten kieltäminen, kommunististen tunnusten kieltäminen, natsi-Suomen historia, Hitler ja kommunistit, Suomi 1920-luvulla Saksaakin edellä natsismissa- nyt EUssa

VOITONPÄIVÄ

Tiistai 9.5.2023 klo 10.29 - Pirkko Turpeinen-Saari

Fasismia ja natsismia vastustavat valtiot ja kansat viettävät 9.5. jälleen Voitonpäivää.

Voitonpäivällä on suuri merkitys myös Suomelle. Sitä vietetään Neuvostoliiton voiton kunniaksi sen valloittaessa toisen maailmansodan päätteeksi Berliinin v. 1945. Neuvostoliitto voitti myös Suomen armeijan. On paradoksaalista, että se oli voitto myös Suomelle.

Suomessa järjestettiin ensimmäisen demokraattiset vaalit maaliskuussa 1945. Sisällissodan jälkeen äänioikeutta oli supistettu. Työläistaustaisilla kansalaisilla oli monia rajoituksia. Jo v. 1918 viisikymmentäkuusi sosialidemokraattista kansanedustajaa vangittiin. Seitsemän kansanedustajaa kuoli vankileireillä v. 1918 ja yksi 1919.

Suomen valtiollinen toiminta ei muistuttanut demokratiaa. Yhteiskunta kehittyi lähes luonnonvoimaisesti kohti fasismia. Ministeri Heikki Ritavuori murhattiin helmikuussa v. 1922 hänen lopetettuaan ”heimosoturien” retket Neuvostoliiton rajan yli Karjalaan. Suomen työväenpuolueen eduskuntaryhmä, 27 edustajaa, pidätettiin v. 1923 etsivän keskuspoliisin toimesta, samoin puolueen johtajistoa – yhteensä 200 henkilöä. Puolueen arkistot takavarikoitiin, kirjapainot suljettiin. Mitään todisteita valtiopetoksen valmistelusta ei kuitenkaan löytynyt.

Marsalkka Mannerheim oli presidentti Ståhlbergin ja demokratian vastaisen prosessin taustahenkilö.

 

                                                       ***

Pohjanmaalla kehittyi jääkärien ja heimosotureiden toimesta liike, jonka tavoitteena oli murskata työväestön aatemaailmaan perustuva toiminta. Tuhotakseen kommunistit ja heiksi epäilemänsä tahot pohjalaiset organisoivat Helsinkiin niin sanotun talonpoikaismarssin, joka oli tarkoitettu valtiovallalle uhkaukseksi seurauksista, joita voisi koitua, ellei hallitus saisi aikaan kommunistisen toiminnan lakkauttavia lakeja.

Jääkärieversti Paavo Talvela hoiti marssin tekniset järjestelyt. Marssijat, joita oli 12 000, saapuivat Helsinkiin eri puolilta maata 7. heinäkuuta 1930. Presidentti Relander, pääministeri Svinhufvud ja Mannerheim ottivat heidät vastaan Senaatintorin portailla seisten. Marssilla pyrittiin matkimaan Mussolinin fasistien marssia Roomaan vuonna 1922. Joillekin se saattoi palauttaa mieleen sisällissodan jälkeen pidetyn Mannerheimin valkoisen voitonparaatin tunnelmaa.

Kommunistisen toiminnan kieltävä laki, joka vaati eduskunnan määräenemmistön, saatiin voimaan tiukassa äänestyksessä vasta vaalien jälkeen seuraavassa eduskunnassa.

1930-luvun vaaleissa poistettiin vaalilistoilta kylmästi kaikkien sellaisten nimet, joiden epäiltiin olevan lähellä kommunisteja.

Seuraavat presidentinvaalit käytiin Lapuanliikkeen ehdoin. Se ei missään tapauksessa halunnut K.J. Ståhlbergia presidentiksi. Svinhufvud oli jo pääministerinä ollessaan määrännyt kaikki kommunistiset kansanedustajat pidätettäviksi. Häneen Lapuanliike luotti.

Svinhufvud tulikin valituksi. Ensi töikseen hän kutsui Mannerheimin uudistetun puolustusneuvoston puheenjohtajaksi, mikä oli Lapuan liikkeen vaatimus. Tehtäviin liitettiin sotavoimien ylipäällikkyys mahdollisen sodan syttyessä.

K.J. Såhlberg oli voittanut Mannerheimin kirkkaasti ensimmäisissä Suomen presidentinvaaleissa heinäkuussa 1919. Mannerheim olisi halunnut tukea heimosotien käymistä Itä-Karjalassa ja saada suojeluskunnista itselleen oman yksityisen armeijan. Ståhlberg ei ollut sallinut yhtäkään Mannerheimin hankkeista. Nyt fasistisen kehityksen aallonharjalla kaikki oli Mannerheimille mahdollista.

 

                                                     ***

Lapuanliikkeen tavoitteena oli ollut muuttaa Suomi diktatuuriksi. Mäntsälän kapina tavoitteen saavuttamiseksi ei onnistunut. Liikkeen perintöä kantamaan syntyi Isänmaallinen kansanliike -puolue eli IKL. Se oli kommunisti- ja demokratiavastainen ja sen tavoitteena oli unelma yksikielisestä Suur-Suomesta.

IKL:n kannattajat olivat varakkaita maanviljelijöitä, opiskelijoita, monet akateemisen koulutuksen saaneita kuten Helsingin yliopiston rehtori Rolf Nevanlinna ja rikosoikeuden professori Bruno Salmiala. Joukossa oli useita pappeja. Kuten monet Suomen kansainväliseen politiikkaan, sotiin, vankileireihin, asekätkentään  ja teloituksiin liittyvät asiakirjat, myös IKL:n jäsenluettelot tuhottiin, jotta ne eivät joutuisi sodan jälkeen liittoutuneiden käsiin.

Sisäministeri Urho Kekkosen yritykset vuodesta 1938 lähtien lakkauttaa fasistisena pitämänsä järjestö tyssäsivät oikeuslaitokseen ja lehdistön heijastelemaan kansalaismielipiteeseen. Eduskunta päätti lakkauttamisesta, lehdistö nosti metelin ja raastuvanoikeus kumosi päätöksen äänestyksellä. Myöhemmin korkein oikeus vahvisti raastuvanoikeuden päätöksen.

IKL:n lakkauttamisprosessin epäonnistuminen heijasteli sisällissodan jälkeen oikeuslaitokseen, akateemiseen sivistyneistöön, papistoon, lehdistöön ja yleiseen oikeustajuun pesiytynyttä fasistista asennetta. Venäjä-viha, venäläisiin kohdistunut ylemmyydentunne ja Suur-Suomi-aate kietoutuivat marsalkka Mannerheimin ihannointiin ja jakoivat hänen elitistisen, yksinvaltaisen todellisuutensa.

Fasismin nousu Italiassa ja natsismi Saksassa antoivat Suomelle muista Pohjoismaista poikkeavan mallin. Saksan ihailulle oli historialliset perinteet. Saksan armeijan avulla Suomen porvaristo oli voittanut sisällissodassamme Suomen työväenluokan. Jääkäriupseerit järjestivät säännöllisiä tapaamisia saksalaisten upseerien kanssa. Vierailuja Saksaan seurasi vastavierailuja Suomeen. Myös Mannerheim ihaili saksalaisen yhteiskunnan kehitystä Hitlerin johdolla. Kommunistien ja juutalaisten vaino oli hyväksyttävissä. Tanska ja Norja pelkäsivät saksalaisia, mutta suomalaisten suhtautuminen oli päinvastaista. Mannerheim tutustui Preussin sisäministeriin Herman Göringiin, josta tuli kolmannen valtakunnan ilmailuministeri.

 

                                                        ***

Neuvottelujen Neuvostoliiton kanssa kariuduttua talvisodan alla Suomi tukeutui fasistiseen Italiaan ja natsi-Saksaan toteuttaakseen omaa voimapolitiikkaan perustuvaa, fasistiseksi muodostunutta maailmankuvaansa.

Kesällä 1939 Suomessa oli vieraillut sekä Saksan armeijan komentaja Halder että Britannian armeijan komentaja Kirke. Molemmat olivat seuranneet sotaharjoituksia Karjalan Kannaksella vain kymmenien kilometrien päässä Leningradista. Pohjolan päämiehet olivat lokakuussa kokouksessaan kannustaneet Suomea katsoen, että sota tulee onnistumaan.

Muutamia päiviä talvisodan syttymisen jälkeen Suomen edustaja tapasi jo fasistisen Italian ulkoministeri Cianon neuvotellen lisävarustusten saamisesta. Lentokoneita tarvittaisiin, joitakin olikin jo lähetetty. Hitleriltä oli saatu lupa aselähetyksiin, joskaan ei julkisesti.

 

                                                    ***

Mannerheim oli vaatinut kaikkien kommunistien ja poliittisesti epäluotettavien henkilöiden vangitsemista hyvissä ajoin ennen sodan alkua. Jo v. 1923, 1930 ja edelleen vuoteen 1944 saakka etsivä keskuspoliisi pidätti tuhansia ihmisiä, joita tuomittiin pitkiin vankeusrangaistuksiin, yleensä ”valtiopetoksen valmistelusta”. Pelkästään vuoden 1939 lokakuussa poliisi vangitsi 272 henkilöä.

Lyhyen talvisodan jälkeen, Mannerheim kutsui Saksan armeijan Suomeen syyskuussa 1940 eduskunnan, hallituksen ja presidentin selän takana. Poliittiset vastuuhenkilöt kuulivat asiasta vasta, kun sotilaat marssivat Pohjois-Suomeen.

Neuvostoliitto esitti kollektiivisen turvallisuusjärjestelmän aikaan saamista. Toisaalta Ranska ja Englanti tekivät hyökkäämättömyyssopimukset Saksan kanssa tavoitteenaan ilmeisesti auttaa Hitlerin Saksaa valmistelussa hyökkäykseen Neuvostoliittoa vastaan.

Mannerheim ja Suomen hallitus suunnittelivat hyökkäystä Neuvostoliittoon yhdessä Hitlerin Saksan kanssa. Suomen pohjoinen armeija taisteli Saksan armeijan alaisuudessa. Suomen armeija suunnitteli yhdessä Saksan natsi -armeijan kanssa Leningradin piirityksen, jossa kuoli yli miljoona ihmistä.

Mannerheimillä oli yhteisen hyökkäyksen alkaessa kesäkuussa 1941 valmiina suunnitelma keskitysleirien rakentamiseksi Itä-Karjalassa asuville venäjänkielisille siviileille. Keskitysleireissä oli 23 984 henkilöä, naisia vanhuksia ja lapsia. Rakennuksia ympäröivät piikkilangat ja vartiotornit. Henkiin jääneet vangit vapautuivat 28.6.1944 puna-armeijan saapuessa paikalle.

 

 

                                                         ***

Puna-armeijan voitto oli voitto myös Suomen demokratialle. Rauhansopimusten perusteella fasistiset järjestöt oli lakkautettava, poliittiset vangit vapautettava, aseiden määrään ja käyttöön tuli rajoituksia ja ystävällisiä suhteita naapurimaahan tuli edistää. Myöhemmin solmittiin YYA-sopimus ystävyydestä ja yhteistyöstä Neuvostoliiton kanssa.

 

                                                         ***

Presidentti Kekkosen aikakauden päättyessä Suomen poliittinen tilanne on muuttunut yhä kärkevämmin 1930-luvun suuntaan.

Ensimmäiset merkit nähtiin Suomen ostaessa yhdysvaltalaiset Hornet-hävittäjät. Tuolloinen puolustusministeri Elisabet Rehn nosti puheessaan Suomen sotien päätteeksi aseita tulevaa sotaa varten kätkeneet upseerit kunniaan. Tällä kunnianosoituksella avattiin väylä natsismin palauttamiselle.

Seuraava paluuta viitoittanut hanke oli liittyminen Euroopan Unioniin. EU on Round Table of Industrialists järjestön hanke, jonka tehtävä on palvella Yhdysvaltojen aseteollisuutta.

EU aloitti perustamiskokouksessaan Maastrichtissa ensimmäisen sodan Euroopassa toisen maailmansodan jälkeen. Kokouksessa läsnä olleet maat, Saksan johdolla,  tunnustivat kansainvälisten lakien vastaisesti Kroatian ja Slovenian itsenäisyyden Jugoslavian liittovaltiosta tietäen tämän päätöksen johtavan sotaan. Tämä tunnustaminen yhdessä USA:n, Osama bin Ladenin ja Yhdysvaltojen natsi -diasporan provosoiman aseellisen toiminnan kanssa johti silmittömiin etnisiin konflikteihin Balkanilla.

Suomi myötäili varsinkin EU:hun liityttyään Saksan ja Yhdysvaltojen ja NATOn valtapyrkimyksiä tässä sodassa.                             

 

                                                        ***

2000-luvulle tultaessa Suomi on tarjonnut palveluksiaan Yhdysvalloille mm. Kosovon ryöstössä ja serbiomaisuuden haltuunotossa.

Suomen armeijan johto, poliittinen johto ja valtiollisesti sensuroitu valtamedia ovat kannattaneet Suomen liittymistä sotilasliitto NATO: on siitä huolimatta, että Venäjä on katsonut NATO:n /Yhdysvaltojen ydinaseiden tulon omille rajoilleen aiheuttavan eksistentiaalisen uhan maalleen.

1930-luvun lopulla Neuvostoliitto ehdotti kollektiivisen turvallisuusjärjestelmän rakentamista. Myös viime vuosina Venäjä on esittänyt aiemmin tehdyn sopimuksen NATO:n laajentumisen rajoittamisesta ja kaikkien maailman maiden turvallisuuden huomioon ottamista.

Sen sijaan että Suomi kannattaisi Venäjän ehdotusta kaikkien maiden turvallisuuden huomioimisesta, Suomi on kuten 1930-luvulla voimapolitiikan kannalla yhteistyössä muiden sitä kannattavien maiden kanssa. Nämä voimapolitiikkamaat ovat alkaneet kutsua itseään sopimusvaraiseen demokratiaan kuuluviksi maiksi, jotka perustavat oikeutuksensa NATO:n sotilasliiton varaan.                                               

 

                                                         ***

Asekätkijöiden kunnianpalautuksen lisäksi myös muut fasistiset hankkeet ovat saaneet 2000-luvun kannattajansa. Tasavallan presidentin puoliso esiintyi fasistisena kielletyn Lotta-Svärd-järjestön 100-vuotisjuhlassa pääpuhujana Suurkirkossa puettuna valkeaan pitkään asuun täynnä symboliikkaa.

Yhdysvallat, Kanada ja monet muut natsi -rikollisia kotimaihinsa ottaneet maat ovat tukeneet natsismia toisen maailmansodan päättymisestä lähtien. Fasistinen Franco ei olisi selvinnyt ilman Yhdysvaltojen tunnustusta ja tukea. Ukraina on Yhdysvaltojen v. 2014 organisoiman vallankaappauksen seurauksena muuttunut natsien ohjailemaksi valtioksi, jossa ei ole poliittista vapautta, ei oppositiopuolueita, ei uskonnon- eikä lehdistönvapautta. Ukraina on käynyt sisällissotaa omia demokratiaa kannattavia kansalaisiaan vastaan jo 9 vuotta käyttäen näiden henkilöiden äidinkieltä- venäjää ja sen käyttämistä sekä venäläistä kulttuuria perusteena hengenmenolle.

Suomen tasavallan presidentti Niinistö on vaimonsa ohella antanut kannatuksensa Ukrainan natsismille. Hän ja hänen vaikutuksestaan Suomen hallitus on lähettänyt aseita Ukrainan sisällissotaan. Aseet on lähetetty natsi-hallitukselle, jotta se voisi voittaa demokratian ja ihmisoikeuksien toteutumista edistämään tulleen Venäjän armeijan. Kiovan hallituksen uhrit, Donbassin siviilit ovat olleet aseellisen hyökkäyksen ja terroritekojen kohteena vuodesta 2014 lähtien.

Sota Ukrainassa on Yhdysvaltojen sotaa Venäjää vastaan, johon Yhdysvalloista riippuvaiset EU-maat osallistuvat aselähetyksillä ja palkkasotureilla. Suomen tasavallan presidentti on kehunut Suomen aseiden olevan hyvässä rasvassa. Siis aseellinen kuntomme on niin hyvä, että sillä voitetaan Venäjän armeija. Ilmeisesti näillä sanoilla Niinistö olettaa yhteistyössä EU-maiden ja Yhdysvaltojen kanssa Suomen päihittävän Venäjän.

Suomen pääministeri Sanna Marin on myös astunut riviin vaatimaan natsi-Ukrainan voittoa demokraattisten ukrainalaisten ja venäläisten yhteisrintamasta.

 

                                                          ***

Liittymällä jääräpäisesti NATO: on sen Venäjälle aiheuttamasta turvallisuusuhasta huolimatta Suomi muistuttaa kovasti 1930-luvun natsi-ajan liittoutumista natsismin ja fasismin kannattajien kanssa.

Sen jälkeen, kun Yhdysvaltojen ”sopimusvaraiseen liittoutumaan” kuuluvat maat olivat kieltäytyneet turvallisuusyhteistyöstä, Venäjä on ilmoittanut, että sen on pakko ryhtyä sotilasteknisiin toimenpiteisiin auttaakseen Donbassissa asuvia sisällissodan uhreja saamaan turvallisen elämän.

Venäjä on ilmoittanut tavoitteekseen Ukrainan demilitarisoimisen ja de-natsifioimisen. Se taistelee samalla tavalla ihmisyyden puolesta koko maapallolla kuin toisessa maailmansodassakin. 

 

ONNEA VOITONPÄIVÄNÄ!

 

 

 

 

                                                                         

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                                                                        

 

 

 

                                                                           

 

 

                                                              

 

                                                                            

 

 

 

 

                                                                         

 

 

                                                                     

 

                          

 

                                                                     

                                              

 

                                                                

 

                                                   

 

 

 

 

                                                                         

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: 1930-luvun fasistinen Suomi, voitonpäivä, taistelu natsismia ja fasismia vastaan, Suomen vaiettu historia, natsi-Ukraina, EU ja USA natsismin tukijoina

SUOMI - ITSENÄISYYDESTÄ SIIRTOMAAKSI

Torstai 6.4.2023 klo 15.10 - Pirkko Turpeinen-Saari

Maailma on muutoksessa. Entiset Afrikan siirtomaat nostavat päänsä ja erityisesti Burkina-Fasossa ja Malissa kansalaiset ajavat entisen siirtomaaisäntänsä, Ranskan ulos maasta.

Suomi sen sijaan vajosi musiikin tahdissa ja lippujen liehuessa takaisin alistetun siirtomaan rooliin – ylpeänä.

Burkina-Faso on minulle läheinen koska seurasin 1980-luvulla sen nuoren presidentin Thomas Sankaran työtä maansa demokratian rakentamiseksi ja vapaaksi siirtomaaisäntä Ranskan ja Yhdysvaltojen painostuksesta.

Sankara kehitti hyvinvointivaltiota. Naisten koulutus ja tasa-arvo olivat tärkeitä. Vaatimaton presidentti tyytyi 500 euron kuukausipalkkaan, eikä halunnut omien kuviensa sijoittamista laitosten seinille. Koko Afrikan etu, kuten Libyan johtaja Gaddafillekin, oli hänelle ensisijaista. Hän ei suostunut ottamaan maaperälleen Yhdysvaltojen aseellisia joukkoja.

Kuten tavallista Yhdysvallat halusi sotilasvaltansa käsittävän Afrikan ja myös Burkina-Fason. Yhdysvaltojen ja Ranskan tiedustelupalvelut murhauttivat presidentti Sankaran. Itse murhan suoritti Yhdysvaltojen presidentiksi teon jälkeen nostama Campaore, joka toimi tehtävässä kuuliaisesti 27 vuotta kunnes lähti maanpakoon. Sotilaallinen yhteistyö Yhdysvaltojen ja Ranskan kanssa tuli itsestäänselvyydeksi.

 

                                                       ***

 

Afrikan maat haluavat toimia itsenäisesti sellaisten maiden kanssa, jotka kunnioittavat niiden itsenäisyyttä, niiden traditioita ja sisäisiin asioihin puuttumattomuutta sekä kansainvälisiä lakeja.

Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto sen sijaan ilmoitti kaksi vuotta sitten palatessaan neuvotteluista Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin kanssa, että Suomi kuuluu sopimusvaraista järjestystä kannattaviin demokraattisiin maihin. Ei enää siis kansainvälisiä lakeja noudattaviin.

Yhdysvallat oli jo heti Jugoslavian laittomien pommitusten jälkeen ilmoittanut Bratislavan kansainvälisessä kokouksessa v. 2000, että se luopuu kansainvälisten lakien noudattamisesta, mikäli ne eivät toteuta Yhdysvaltojen etua.

Suomi on nyt  pitkän valmistelun jälkeen liittoutunut Yhdysvaltojen johtamaan maailmanjärjestykseen, joka ei noudata toiminnassaan kansainvälisiä lakeja eikä siten myöskään  YK:n peruskirjaa.

YK:ssa on vuosittain otettu kantaa natsismin ja fasismin vastustamiseen. Natsismia ja fasismia pidetään uhkana ihmiskunnalle ja perustavaa laatua oleville ihmisoikeuksille. Yhdysvallat ja Ukraina ovat  vuodesta toiseen äänestäneet natsismin ja fasismin vastustamista vastaan. Onhan Ukraina ensimmäinen valtio Euroopassa sitten v. 1945, joka on omaksunut natsismille tyypillisen valtiorakenteen. Yhdysvallat on tukenut natsismia ihailevia voimia Ukrainassa.

Vuoden 2022 YK -äänestyksessä koko Euroopan unioni ilmaisi äänestyksessä, että se ei enää vastusta fasismia ja natsismia. Äänestys oli linjassa sen kanssa, että Euroopan unionin maat ovat ryhtyneet aseistamaan Ukrainaa sen sisällissodassa venäjänkielisiä kansalaisiaan vastaan. Venäjä vuorostaan oli tullut YK:n periaatteita noudattaen estämään Kiovan natsi -hallinnon suorittaman kansanmurhan.

Yhdysvallat ja Euroopan unioni ovat muodostaneet tiiviin sensuurin Ukrainan tapahtumia koskevien totuuden mukaisten tietojen levittämistä vastaan.

 

                                                      ***

Suomen talouden ja oikeiston eliitti on pyrkinyt liittämään Suomen siirtomaavaltaa kannattavien maiden leiriin. Ensin maantieteelliseen ja taloudelliseen liittoon Euroopan unioniin ja euroon. Koska Yhdysvalloilla ja Euroopalla ei ole hallinnollisia yhteistyökeinoja omien ylimitoitettujen tavoitteiden saavuttamiseksi hallinnollisilla keinoilla, ne turvautuvat aseelliseen uhkailuun ja vallankäyttöön.

Samaan aikaan kun Afrikan entiset siirtomaat pyrkivät luottamaan Venäjään ja Kiinaan tasaveroisen yhteistyön ja kansainvälisten lakien pohjalta, Suomi on päätynyt mukautumaan NATOn avulla Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin sopimusvaraiseen yhteistyöhön ja aseelliseen vallankäyttöön. Tässä vaiheessa se on edellyttänyt suomalaisten verovarojen sijoittamista Yhdysvaltojen ylläpitämään sotaan Ukrainassa.

Venäjä taistelee Ukrainassa kaikkien ukrainalaisten tasa-arvoisen kohtelun puolesta vapaana natsismin ihailusta, mielivallasta ja terrorismista. Suomi on sitoutunut taistelemaan natsien puolella ja on NATO:n jäseneksi päästyään, entistä syvemmin sidottu inhimillisyyden vastaiseen toimintaan.

Burkina-Fason tapaan Suomi voisi olla historian oikealla puolella. Suomi voisi olla osa uutta silkkitietä meritse, maanteitse ja rautateitse. Suomi voisi kukoistaa pyrkimyksessään rauhaan ja yhteistyöhön myös lähimmän naapurinsa Venäjän kanssa, josta sillä on 80v kokemukset. Suomi voisi palata aikaan, jolloin lapsilla ja nuorilla oli turvallinen olo. Vain Suomi voi päättää omasta ratkaisustaan ja kohtalostaan.

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: itsenäinen Suomi, siirtomaa-Suomi, NATO, kansainvälinen laki, sopimusvarainen oikeus, Burkina-Faso, USA, Ranska, YK, fasismin ja natsismin vastainen työ, Venäjä, Ukraina, silkkitie,

Valheet tuhoavat lasten ja nuorten mielenterveyden

Sunnuntai 19.2.2023 klo 16.20 - Pirkko Turpeinen-Saari

Tapasin vuonna 1971 – 72 kaikki Helsingin huumepoliisin pidättämät 119 koululaista. Tapaamisen lisäksi nuoret täyttivät lyhyen kyselylomakkeen koskien heidän elämänolosuhteitaan.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin tutkin eri asiakirjalähteistä mitä näille nuorille oli tapahtunut. Ryhmä jaettiin kahteen: niihin, jotka olivat selvinneet hyvin (49 nuorta) sekä niihin, joiden selviäminen oli huono (70 nuorta). Yhdeksäntoista oli kuollut.

Huonosti selviämisen kriteereitä olivat: kuolema, vankeusrangaistus, psykiatrinen sairaalahoito tai rikollisen käyttäytymisen jatkuminen.

Tärkein yhteinen tekijä niiden joukossa, jotka selvisivät hyvin, oli se, että he olivat lomaketta täyttäessään ilmoittaneet, että heillä on HYVÄ KODIN ILMAPIIRI.

 

                                                       ***

Viimeisen vuoden aikana Suomi-kodissamme on vakavasti häiriintynyt ilmapiiri. Suomen presidentti ja pääministeri kertovat muunnettua totuutta maailman tapahtumista, erityisesti naapurimaastamme Venäjästä.

Heidän tarinansa perusteella lapsille ja nuorille on uskoteltu, että naapurinamme on uhkaava ja uhkaileva Venäjä. Presidentti ja pääministeri vaativat venäläisten tappamista ja rankaisemista paitsi asein, myös taloudellisesti. Presidentti kehuu maamme lähettävän tappavaa aseistusta Ukrainaan ja että meillä täällä aseiden olevan ”hyvin rasvattuja”.

Pääministeri Marin vuorostaan kiertää ympäri maailman kertomassa totuudeksi uskomiaan valheita saadakseen muutkin maat liittymään venäjä-vihaajien joukkoon. Viimeksi pari päivää sitten hän selosti mielipiteenään, että Krimin valtauksen jälkeen ”lännen” olisi tullut ryhtyä voimakkaampiin toimiin Venäjää vastaan – enemmän pakotteita ja muita toimia.

Tärkein väite, jota presidentti ja pääministeri toistavat ja tarjoavat myös valtamedian käyttöön, on se, että Venäjä olisi hyökännyt provosoimatta Ukrainan kimppuun helmikuussa 2022, ikään kuin sota olisi alkanut juuri tuolloin.

 

                                                    ***

Ukrainan sota alkoi v. 2014 Yhdysvaltojen johtamasta väkivaltaisesta vallankaappauksesta Kiovassa. Väkivallan avulla laillisesti vaaleilla valittu presidentti Janukovich ajettiin maasta ja Yhdysvallat asetti valitsemansa hallituksen johtamaan Ukrainaa. Valtaosan kansasta äidinkieli oli venäjä. Se menetti virallisen kielen aseman. Vähitellen sen käyttö kiellettiin kokonaan.

Vallankaappauksen johdosta laittomaksi muuttunut eduskunta julisti puhemies Turchinoviin suulla sodan Itä-Ukrainan Donbassille, koska nämä alueet eivät halunneet Krimin ohella alistua väkivaltaisesti valtaan nostettuun epädemokraattiseen hallintoon. Siitä lähtien Kiovan laiton hallitus ja eduskunta ovat armeijallaan pommittaneet Donbassia.

Krim pelastui julistautuen kansanäänestyksellä autonomiseksi. Venäjä varmisti autonomian ilman yhtäkään laukausta. Sen jälkeen Krim anoi uuden kansanäänestyksen jälkeen liittymistä Venäjän federaatioon. 

 

 

                                                      ***

Pääministeri Marinin Munchenissä viime päivinä esittämät kannanotot osoittavat, että hän tukee Yhdysvaltojen vallankaappauksella muutettua Ukrainan hallintoa eikä demokraattisesti vaaleilla valitun presidentti Janukovichin oikeutta toimia presidenttinä. Sen sijaan Yhdysvaltojen käyttämä väkivalta ja Ukrainan armeijan kouluttaminen jatkamaan NATOn avulla Itä-Ukrainan kansanmurhaa saa hänen kannatuksensa.

Krimin asukkaiden, jotka ovat suurimman osan historiastaan kuuluneet Venäjään ja joista suurin osa on identiteetiltään venäläisiä oikeus päättää demokraattisesti kohtalostaan ei sovi pääministeri Marinille.

 

                                                        ***

Nykyinen Yhdysvaltojen demokraattijohtoinen hallitus toteuttaa aseiden valmistajien tavoitteita. Nykyinen presidentti Biden, ulkoministeri Blinken, apulaisulkoministeri  Nuland ja eri tehtävissä toiminut Jake Sullivan ovat olleet mukana valmistelemassa ja toteuttamassa paitsi NordStream -terrori-iskua myös kaikkia presidentti Obaman aikana toteutettuja sotia, joissa on syntynyt miljoonia ihmisuhreja ja ääretöntä tuhoa.

Presidentti Obaman aikana kaikki toimet ovat tähdänneet Venäjän heikentämiseen. Kongressi antoi Obamalle valtuudet hyökätä Venäjän kimppuun tarvitsematta enää kääntyä sen puoleen.

 

                                                           ***

Obaman ja Bidenin joukkue on varustanut yhdessä NATOn kanssa, vallankaappauksesta lähtien Ukrainaa toimimaan astinlautana Venäjää vastaan. Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Francois Hollande ovat olleet juonessa mukana. 

Ukrainassa edelleen toimivat ja Yhdysvaltojen avulla voimistuneet natsijoukot ovat muuttaneet koko Ukrainan kulttuurin natsimyönteiseksi. Hitlerin ihailu ja venäjäviha on läpäissyt koko virallisen yhteiskunnan.

 

 

                                                    ***

Pääministerin ja presidentin mahdollistama vihan ja valheiden ilmapiirin voimistaminen on myös Suomessa johtanut natsihistoriamme peittelyyn ja itse asiassa sen glorifiontiin.

Suomen koulujen historianopetus ei ole valottanut nuorille riittävästi suomalaisten historiaa.

Lapsenlapseni ovat kertoneet, että kouluissa ei ole puhuttu marsalkka Mannerheimin suunnittelemista, rakennuttamista ja hallinnoimista keskitysleireistä Suomen miehittämillä alueilla Neuvostoliiton Itä-Karjalassa. Kuten Ukrainassa nyt, venäjää puhuvat neuvostoliittolaiset siviilit – naiset, vanhukset ja jopa vastasyntyneet lapset olivat aikanaan vainon kohteena. Karjalankieltä puhuville annettiin venäjänkielisten keräämät talven ruokavarat, huonekalut kuljetettiin 60 kuorma-autolla Suomeen. Venäjänkieliset sen sijaan suljettiin keskitysleireihin, joissa ihmiset kuolivat tauteihin, ravinnon puutteeseen ja pahoinpitelyihin. Pelkästään elokuussa 1942 500 ihmistä kuoli Petroskoin keskitysleirillä.

Suomi taisteli toisessa maailmansodassa liittoutuneita vastaan, Hitlerin kumppanina. Suomessa vallitsi samanlainen venäjävihan ilmapiiri kuin tällä hetkellä. Pääministeri Marin väittää Suomen voittaneet sotansa Venäjää vastaan ja vaatii, että Venäjä on voitettava nytkin. Hänellä ei ole mitään käsitystä oikeudenmukaisuudesta, totuudesta, demokratiasta tai historiasta.

Mannerheim ei Stalinin ansiosta joutunut vastaamaan sotarikoksistaan. Sen sijaan monet hänen upseeritovereistaan joutuivat vastuuseen – Mannerheimin vaietessa. Siten suomalaiset eivät käsitä ihailevansa sotarikollista. Mutta Suomen fasistiset järjestöt kiellettiin Pariisin rauhansopimuksessa. 

Ilmapiirin muuttumisen eräänä merkkinä on pidettävä sitä, että fasistisena kielletty Lotta-Svärd-järjestö on kokenut uuden tulemisen. Tasavallan presidentin puoliso esiintyi pääpuhujana Suurkirkossa pidetyssä järjestön 100- vuotisjuhlassa. Presidentti on myös ilmoittanut arvostavansa edeltäjistään eniten Risto Rytiä, joka oli ideologinen Saksan liittolainen.

 

                                                  ***

Nyt siis pääministeri on vaatinut, että ”lännen” on voitettava Venäjä. Suomen hallitus on lähettänyt sotaa käyvään Ukrainaan useita aselähetyksiä, joilla Kiovan hallitus tappaa Itä-Ukrainan asukkaita yhdeksän vuotta sitten aloittamassaan kansanmurhassa. Venäjä on tullut auttamaan itä-ukrainalaisia Kiovan hallituksen aloitettua helmikuussa uuden suurhyökkäyksen Donbassiin.

ETYJ-tarkkailijoiden toteama Kiovan hallituksen hyökkäys on totta. Venäjä reagoi tähän. Venäjän hyökkäys ei ollut provosoimaton, vaan provokaatiota seurannut vastatoimenpide kansanmurhan estämiseksi.

Suomen hallitus ja presidentti ovat luoneet edellytykset valtamedian valehteluun. Valtamedia puhuu säännönmukaisesti Venäjän aloittamasta ”provosoimattomasta” hyökkäyksestä Ukrainaan.

Jotta lapset ja nuoret saadaan uskomaan maan johdon ja valtamedian valehtelua, valhe on toistettava päivittäin. Venäjän presidentti ja Venäjä on esitettävä pahana ja uhkaavana, jopa uhkailevana. Mitä lapset ja nuoret näkevät muuta kuin valtamedian TV-uutisia ja iltapäivälehtien lööppejä?

Kuinka monessa perheessä vanhemmat pystyvät ottamaan selvää todellisuudesta, jos valtiojohto ja valtamedia valehtelevat. Kuinka moni koulun opettaja seuraa tapahtumien taustoja voidakseen kertoa lapsille totuuden, kun tähänkään saakka ei ole voitu kertoa tosiasioita naapuristamme Venäjästä? Kuinka opettaja voi kertoa tiedoistaan, jos lasten kotona eletään toisessa todellisuudessa?

 

                                                        ***

Tosiasia on se, että Yhdysvaltojen aseteollisuus hyötyy Ukrainan sodasta ja toivoo kaikkien sotien kestävän mahdollisimman kauan ja että uusia sotia aloitetaan mahdollisimman usein.

Venäjä sen sijaan pitää ukrainalaisia veljeskansanaan eikä haluaisi vahingoittaa heitä. Eikä suurin osa ukrainalaisistakaan halua vahingoittaa venäläisiä, puhumattakaan venäjää puhuvia ukrainalaisia.

Pääministerin ja presidentin ilmaisema halu tappaa venäläisiä on kummallista. Venäläiset eivät ole tehneet pahaa suomalaisille. Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana Venäjä on suhtautunut suomalaisiin kuin isä hieman kurittomiin lapsiinsa. Suomella on ollut onni saada vakaita kypsiä presidenttejä aina 1980-luvulle saakka. Henkinen kypsyys on taannut ystävälliset suhteet naapurimaahamme.

Venäjä kansan syvällinen sivistys ja sen nykyisten johtajien kärsivällisyys ja myönteisyys on edelleen jättänyt ovet auki Suomen poliitikoille palata todellisuuteen. Nykyisten johtajien aikana tuo paluu ei mielestäni ole mahdollinen.

Sivistys ja humanismi kasvavat sisältäpäin. Niitä ei voi kauhalla antaa.

 

                                                       ***

Suomen liityttyä Yhdysvaltojen sotateollisuutta palvelevaan Euroopan unioniin, tilanne on ratkaisevasti muuttunut. Suomi ei enää toimi itsenäisesti vaan on alkanut palvella sotateollisuutta – Jugoslavian hajottamissodat ensimmäisenä esimerkkinä. Suomi alkoi käyttäytyä itselleen ja omalle identiteetilleen vieraasti.

Yhdysvaltojen luovuttua Bratislavan kokouksessaan v. 2000  virallisestikin kansainvälisten lakien  noudattamisesta, Suomi on ollut vain yksi nappula sen strategisessa pelissä.

Toimiessaan 1990-luvulla EDU:n puheenjohtajana Helmut Kohlin pyynnöstä presidentti Niinistö on  tempautunut mukaan ”kommunismin kitkemiseen” ja sotateollisuuden palvelemiseen.

Presidentin ideologia on selvä. Pääministeri Marinilla vuorostaan on ideologinen kuiskaaja, jolle Suomen etu ei ole ensisijainen.

 

                                                      ***

Suomen lapset ja nuoret on upotettu vihan ja valheiden ilmapiiriin. Jos henkilökohtaisella tasolla nuorten kodin ilmapiirillä on ratkaiseva osuus säilyvätkö nuoret poissa huumeiden, rikosten ja varhaisen kuoleman kohtalolta, lienee koko yhteiskuntaa kattavalla vihan ilmapiirillä vielä paljon suurempi vaikutus. 

Se vaikuttaa vanhempien työpaikoilla, kouluissa ja harrastuksissa lisäten ahdistuneisuutta ja eripuraa myös kodeissa. Nyt jo lapset ja nuoret reagoivat rikoksilla, väkivallalla ja huumeiden lisääntyvällä käytöllä. Vielä näitä seikkoja vahingollisempaa on se, että rasismi ja syrjintä venäläisiä kohtaan on Suomessa hyväksyttyä. 

1990-luvulla näin kuinka lama vaikutti perheisiin. Valtiojohdon viimeaikaiset ratkaisut ja toimet johtavat jälleen itse aiheutettuun lamaan, jonka seuraukset tiedämme. Valheet laman aiheuttajista eivät toimi.

Lasten ja nuorten mielenterveys ei kestä valtiojohdon synnyttämää vihan ilmapiiriä eikä laman vaikutuksia palveluiden saantiin.

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: presidentti Niinistö, pääministeri Marin, valheet Ukrainan sodasta, Suomi-kodin ilmapiiri, Lasten ja nuorten mielenterveys, venäjäviha, venäläisten tappaminen, Krim, sotateollisuuden tavoitteet, Obama, Biden, Blinken, Nuland, Sullivan, Ukrainan vallankaap

ONKO NORJASSA JÄLLEEN QUISLINGEJA?

Lauantai 11.2.2023 klo 16.31 - Pirkko Turpeinen-Saari

Äärioikeistolainen Vidkun Quisling toimi toisen maailmansodan aikana Norjan pääministerinä. Hänen hallituksensa toimi yhteistyössä natsi-Saksan kanssa ja sille alisteisena.

Norja taisteli Saksaa vastaan ainoastaan Narvikissa, minkä taistelun se hävisi ja apuun tulleet heikot britti- ja ranskalaisjoukot lähtivät pakoon.Saksa miehitti Norjan.

Sodan jälkeen Quisling joutui oikeuteen maanpetoksesta ja teloitettiin.

 

 

                                                    ***

Natsi-Saksa miehitti myös Tanskan, joka yritti alkuvaiheessa sotilaallista vastarintaa, mutta epäonnistui täysin. Maassa toimi vahva vastarintaliike, mutta myös suuri joukko kollaboraattoreita, yhteistyötä Saksan kanssa harrastaneita henkilöitä yhteiskunnan eri portailta.

Sodan jälkeen Tanskaan säädettiin, saksalaisten kanssa yhteistyötä tehneitä koskevat lait. Useita ihmisiä teloitettiin ja laki tällaisten henkilöiden etsimisestä lakkautettiin vasta 1990-luvulla.

 

                                                     ***

Suomessa marsalkka Mannerheim kutsui Saksan armeijan Suomeen syyskesällä 1940. Tämä tapahtui presidentin ja eduskunnan selän takana.  Suomen pohjoinen armeija alistettiin osaksi natsi-Saksan armeijaa. Saksan armeijan edustaja oli Mannerheimin pääesikunnassa koko sodan ajan.

Suomessa kollaboraattoreita ei teloitettu. Vastaavassa asemassa olevia upseereita saatettiin sotaoikeuteen esimerkiksi Romaniassa. Sen sijaan yhteistyötä Saksan kanssa vastustaneita kansalaisia teloitettiin ja vangittin. Viimeiset teloitukset tehtiin vain muutamia päiviä ennen sodan loppua. 

 

                                                        ***

Quislingin patsasta ei löydy Oslon paraatipaikalta.

Suomen marsalkka Mannerheimin patsaita on useissa kaupungeissa, vaikka hän henkilökohtaisesti suunnitteli, toteutti ja hallinnoi miehitettyyn Itä-Karjalan, Petroskoihin, rakennettuja keskitysleirejä. Leirit oli rakennettu venäjää puhuville Itä-Karjalaisille. Pelkästään v. 1942 elokuun aikana leirillä kuoli kaikkiaan 500 siviiliä, naista, vauvaa ja vanhusta.

 

                                                      ***

Viime päivinä Pulizer-palkittu toimittaja Seymor Hersh on yksityiskohtaisesti ja luotettaviin Yhdysvaltojen hallinnon sisäpiirin tietoihin perustuen kuvannut, miten venäläis- saksalainen kaasuputkisto Nordstream 1 ja 2 räjäytettiin. Räjähteet asetettiin putkistoihin odottamaan myöhemmin tapahtuvaa laukaisua NATOn Baltops harjoitusten aikana.

Syyskuussa Norjan laivaston lentokone pudotti räjäytykseen tarvittavan laukaisijan. Näin presidentti Bidenin aikaisemmat vakuutukset putkiston tekemisestä käyttökelvottomiksi toteutuivat.

 

                                                         ***

Norja on tapahtuman myötä vastuussa terroriteon suorittamisesta. Minkälainen hallitus tekee tällaista? Ei ainakaan kansainvälisiä lakeja ja YK:n peruskirjaa toteuttava.

Norja on alistanut osia maa-alueestaan Yhdysvaltojen armeijan hallintaan valtiollisella sopimuksella. Minkälaisia mielleyhtymiä Quislingiin tästä nousee?

 

                                                          ***

Yhdysvaltojen ulkoministeriö on Saksan liittopäivien pitkäaikaisen jäsenen Willy Wimmerin mukaan ilmoittanut v.2000 Bratislavan kokouksessaan luopuvansa noudattamasta kansainvälisiä lakeja, elleivät ne hyödytä Yhdysvaltoja. Wimmer oli kokouksessa läsnä.

Jugoslavian pommitukset olivat jo 1990-luvulla moninkertaisesti laittomia. Niitä on seurannut useita ”värivallankumouksia”, itsenäisten valtioiden pommituksia ja miljoonia ihmisuhreja. 

 

                                                           ***

Yhdysvaltojen teollisuusmiehet mm. Henry Ford rahoittivat Hitlerin Saksan aseistamista. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat kutsui maahansa tuhansia entisiä keskitysleirin vartijoita, tiedemiehiä ja natsi-Saksan palvelijoita. Se rahoitti Ukrainan natseja jo 1950-luvulla. Samoin tukea saivat Euroopan fasistiset hallinnot ja sotilasvallankaappaukset, joista viimeksi mainituista useat olivat Yhdysvaltojen aikaansaamia.

 

                                                            ***

Kuten Oliver Stonen viimeisessä dokumenttielokuvassa ”JFK revisited ”osoitetaan Yhdysvaltojen tiedustelupalvelut ja sotateollisuuden kannattajat murhauttivat rauhaa haluavan presidentti John F.Kennedyn. Todella kylmät väreet hiipivät selkäpiissä katsoessa elokuvaa, jonka autenttinen arkistomateriaali ja videokuvat ovat vakuuttavia.

 

                                                            ***

USA:n sotateollisen kompleksin tavoitteita noudattavat USA:n presidentit ovat jatkuvalla sotajalalla ja ryöstöaikeissa. Vuoden 2000 Bratislavan kokouksessa USA päätti myös laajentaa NATO:n vaikutuspiirin Baltiasta Ukrainan Odessaan ja lisäksi estävänsä Venäjän laivaston pääsyn Pietarista Itämerelle.

 

                                                             ***

Koska terroriteot ovat laittomia, Yhdysvaltojen liittolaisten on myös lakattava piittaamasta kansainvälisistä laeista. Britannian väitetään osallistuneen Krimin sillan räjäytykseen, mikä on terroria. Nyt kesällä 2022 Baltops-harjoitukseen osallistuneet NATO-maat ja kumppanit, Suomi mukaan luettuna, ovat osallistuneet Nordstream -terroriteon valmisteluun – Norja sen viimeistelyyn.

 

                                                              ***

Yhdysvaltojen suoritettua yhdessä eräiden EU-maiden kanssa väkivaltaisen vallankaappauksen Ukrainassa v. 2014 NATO-maat on sitoutettu Ukrainan sisällissotaan siitä lähtien. Saksa ja Ranska ovat osallistuneet petokseen Minskin rauhansuunnitelman suhteen. Kiovan hallitus on toiminut kuten Hitlerin Saksa: polttanut miljoonia kirjastojen kirjoja tehdäkseen tyhjäksi Ukrainan alueen ja Venäjän yhteisen historian ja nostaakseen ihailun kohteeksi toisen maailmansodan aikaiset natsi-sankarit. 

Kiovan hallitus on kieltänyt oppositio-puolueet, venäjänkieliset sanomalehdet ja TV-kanavat. Enemmistön kansasta äidinkielekseen kokema kieli on tullut kielletyksi samoin ortodoksinen kirkko. Tuhansia aukioiden ja katujen nimiä on muutettu, jotta uusi fasistinen todellisuus vakiintuisi.

 

                                                               ***

Euroopan unioni tukee tätä Ukrainan hallituksen toimintaa asettamalla Itä-Ukrainan väestöä puolustamaan tulleelle Venäjälle sanktioita, kieltämällä kaiken Venäjältä tulevan tiedonvälityksen sekä takavarikoimalla Venäjän valtion kansallisvarallisuutta, joka sijaitsee Euroopan Unioni-maiden pankeissa.

Tällaiselle konfiskoinnille ei ole mitään kansainvälisen lainsäädännön mukaista perustetta. Euroopan unionilla ei ole minkäänlaista oikeutta puuttua Venäjän rahavaroihin. Yksittäiset Euroopan unionin valtiot ovat asianosaisia, eikä niistä mikään ole ollut toistaiseksi aikeissa toimia Euroopan komission viitoittamalla tavalla.

 

                                                                ***

Fasistinen toiminta, rasismi ja laittomuus ovat levinneet Yhdysvalloista myös Euroopan unioniin. Sen päättämä tiedonvälityksen sensuuri on asettanut uuden rautaesiripun Venäjän ja Länsi-Euroopan välille.

Euroopan unionin toiminnalla sen enempää kuin kansallisvaltioiden, myös EU hun kuulumattomien valtioiden kohdalla terrorismi ei noudata kansainvälisiä lakeja. Siten Yhdysvaltojen ulkoministeriön Bratislavan päätös näyttää tulleen osaksi Euroopan unionin toimintaohjelmaa.

Siihen kuuluu myös NATO:n laajeneminen kuristusrenkaaksi Venäjän ympärille. Yhdysvallat on siirtynyt intiaanien, mustien, kommunistien ja rauhanaktivistien sorrosta Venäjän kansalaisten sortamiseen ovat he sitten mitä kansallisuutta tai uskontoa tahansa.

En voi uskoa, että Norjan kansa kannattaa natsismia ja terrorismia. Ei myöskään Suomen kansa. Siitä huolimatta olemme joutuneet luopumaan demokratiasta. Eduskunta ei enää toteuta kansan tahtoa. Presidentti ja ulkomainen armeija päättävät Suomenkin asioista, kuten kuningas ja armeija Norjan asioista. Tämä eliitti antaa Yhdysvalloille ja EU lle valtakirjan toimia Yhdysvaltojen sotateollisuuden arvojen mukaisesti.

 

                                                       ***

Venäjän tavoitteena on Ukrainan denatsifikaatio, demokratian ulottaminen kaikille sekä NATO:n ja myös sitä kautta Yhdysvaltojen sotilaallisen vaikutusvallan laajenemisen estäminen. Miten on Suomen ja Norjan laita? Kuinka historiallinen natsimielisyys ja -liittolaisuus on neutraloitavissa demokratiaksi, kansanvallaksi ja humanismiksi?

Kansainväliset lait ja YK:n peruskirja pyrkivät takaamaan rauhan ja oikeudenmukaisuuden toteutumisen.

 

 

 

                                                                  

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nordstream 1, 2, terrorismi, fasismi, Quisling, Hitler, Norja, Suomi, Tanska, Henry Ford, kollaboraattoreiden teloitukset, Mannerheim, keskitysleirit, kansainväliset lait, Venäjän varojen konfiskointi, Euroopan unioni, Seymor Hersh, Ukrainan natsistinen to

SUOMI - TERRORISMIN TUKIJASTA TERRORISTIKSI

Tiistai 31.1.2023 klo 17.59 - Pirkko Turpeinen-Saari

Katsoin Oliver Stonen dokumentin JFK – revisited. Sen voi googlata elokuvan nimellä. Aikaisempi elokuva JFK on hyvä olla pohjana.

Oliver Stone kuvaa taiturimaisesti yhä syvemmältä ja syvemmältä todistajalausuntoja ja arkistoja penkoen John F.Kennedyn salamurhaa – sen suunnittelijoita ja tekijöitä.

Paraskaan jännityselokuva ei lyö vertoja tälle ohjelmalle. Kuinka syytön tehdään syylliseksi, kuinka todistajalausuntoja väärennetään, kuinka asianosaisia kuolee tai tapetaan. Kuinka valtion komitea perustetaan ei totuuden paljastamiseksi vaan sen peittämiseksi.

Aitojen asianosaisten haastattelut, valokuviin ja dokumenttifilmeihin perustuvat vakuuttavat todisteet rakentavat uskomattoman todellisuuden. 

JFK:n murhasivat valtion elimet, CIA, FBI, sotiin myönteisesti suhtautuvat poliitikot ja heidän myötäjuoksijansa.

 

                                                      ***

 

John F. Kennedy olisi edistänyt rauhaa. Sitä sotateollinen kompleksi ei halunnut. Rauhaa rakensivat myös Martin Luther King ja Robert Kennedy, jotka myös murhattiin.

Ensimmäinen elokuva alkaa presidentti Eisenhowerin puheella, jossa hän varoittaa päästämästä sotateollista kompleksia valtaan.

JFK revisited alkaa John F. Kennedyn rauhaa tavoittelevalla puheella. Parasta kun katsotte sen itse.

 

                                                         ***

 

Yhdysvaltojen sodat ovat jatkuneet taukoamatta aiheuttaen miljoonia uhreja. Motiiveina ovat olleet sotilaallinen alistaminen ja ryöstö. Yhdysvaltojen sotilastukikohdat ovat levittäytyneet ympäri maapallon. Reagan tavoitteli jo Jugoslavian hajottamista, Kiinaa ja Venäjää. Bush Sr toteutti Venäjän ryöstön, Bill Clinton Jugoslavian lopullisen hajottamisen ja Kosovon miehittämisen. Bush jr hyökkäsi varoittamatta Afganistaniin ja Irakiin, Obama sai rauhanpalkinnon aloittaen sen kunniaksi enemmän sotia kuin kukaan muu Yhdysvaltojen presidenteistä. 

 

                                                      ***

Neuvostoliiton hajottaminen ja Venäjän taloudellinen ryöstö houkutteli Suomen valtiojohdon mukaan terrorismin tukemiseen.

Tiedot Venäjän ryöstöstä vaiettiin. Presidentti Bush sr siirsi F.William Engdahlin mukaan Venäjän kullan veljensä pankkiin Sveitsiin. Venäjän kansan omaisuus konfiskoitiin epäonnistuneella yksityistämiskampanjalla. Tuo yksityistäminen näyttäytyi Suomen presidentti Ahtisaarelle mallina tulevaa Serbian Kosovon serbiomaisuuden myöhempää konfiskointia varten.

 

                                                        ***

1990-luvulla Suomi toimi USA-johtoisen terrorismin avustajana. Media asettui tukemaan niitä Jugoslavian kansanosia, joiden puolella Yhdysvallat ja Saksa yhdessä natsi -diasporan ja Osama-bin Ladenin kanssa olivat. Siis Bosnian muslimien ja Kroatian neo-natsien puolella.

Suomen Yle, joka on nyt perusteellisesti harjaantunut sotateollisen kompleksin tarpeisiin, tuki Bosniaaan kalifaattia rakentavia muslimeja ja myöhemmin puhdasta albaani-Kosovoa rakentavia albaaneja entisen puolustusministeri Elisabeth Rehnin ja hammaslääkäri Helena Rannan haastatteluin. Jugoslavian hajottamista ja sotatoimia vastustaneet serbit olivat median vihollisia. Serbien virumisesta muslimien ja kroaattien keskitysleireissä koko toisen maailmansodan ajan vaiettiin.

 

                                                         ***

 

Terrorismin tukeminen muuttui tositoimiksi Suomen hallituksen salatessa Racakin kylän taistelun tapahtumat. Suomi salli ETYJ:n Kosovon joukkojen johtajan, yhdysvaltalaisen William Walkerin, CIA:n agentin ja Väli-Amerikan likaisten temppujen tekijän, lavastaa taistelussa kaatuneet henkilöt teloitetuiksi.

Vaikka suomalaiset oikeuslääkärit tiesivät, että henkilöt olivat poliisien ja terroristien välisessä taistelussa kaatuneita, oikeuslääkäreiden ryhmän puheenjohtajaksi valittu hammaslääkäri Helena Ranta ei kertonut mitä oikeuslääkärit olivat löytäneet.

Suomen hallitus päätti yhdessä Saksan ulkoministeriön kanssa salata oikeuslääkäreiden tutkimustulokset. Tämä teko yhdisti kouriintuntuvasti Suomen valtion Yhdysvaltojen sotateollisen kompleksin vaatimuksia toteuttavaan hallintoon, jota muodollisesti johti Bill Clinton. Se aloitti välittömästi hammaslääkäri Rannan tiedotustilaisuuden jälkeen Jugoslavian pommitukset. 

Todellinen syy pommituksiin oli se, että Jugoslavian hallitus ei suostunut koko Jugoslavian maaperän NATO-miehitykseen. Kolmen kuukauden pommitusten jälkeen sovitussa rauhassa vain Kosovon maakunta tuli NATO-miehityksen alaisuuteen, ei koko Serbia.

 

 

                                                        ***

 

Heti Jugoslavian pommitusten jälkeen v. 2000 Yhdysvaltojen ulkoministeriö julisti kokouksessaan Bratislavassa luopuvansa kansainvälisten lakien noudattamisesta, mikäli ne eivät palvele Yhdysvaltojen etua. Sen lisäksi USA julisti laajentavansa NATO:n Baltiasta (mihin se laskee Suomen kuuluvan) Ukrainan Odessaan.

Mikä demokraattinen maa antaa tällaisia julistuksia? Terroristivaltiohan se on. Maa joka tappaa rauhaa haluavat johtajansa ja kansalaiset, valehtelee, ryöstää, kiduttaa, pitää salaisia vankiloita myös Euroopassa.

Bratislavan päätösten jälkeen Yhdysvallat alkoi määrätä mitä Ukrainassa tapahtuu. Odessahan on Ukrainan rannikkokaupunki ja Mustan meren hallinnassa eräs tekijä. Toinen tavoite oli Krim ja Venäjän laivastotukikohta siellä.

NATO: a laajennettiin suunnitelman mukaan yhä lähemmäs Venäjän rajaa käyttämällä alueen valtioita kohtaan uhkailua, kiristystä ja taloudellisia houkutuksia. Päätavoitteena oli hajottaa Venäjä kuten Jugoslavia ja saattaa loppuun 1990-luvulla alkuun saatettu Venäjän ryöstö.

Psyykkisenä menetelmänä oli nostaa entisissä natsi-Saksan liittolaismaissa vanha natsi -nostalgia. Pyyhkiä syyllisyydentunteet ja historia pois ja legitimoida uusnatsismi, mitä oli tarvittu jo Jugoslaviaa hajotettaessa

 

                                                            ***

Venäjän valtion varallisuuden ja kullan konfiskointi sekä Serbian Kosovon serbiomaisuuden varastaminen olivat onnistuneet ja ne oli pyritty legalisoimaan ylikansallisella yhtiöittämisellä.2000-luvulla pyrittiin samaan Ukrainan värivallankumouksilla. Jotta Venäjän NATO-piiritysrengas saataisiin suljettua, Itä-Ukraina tulisi saada haltuun.

Maidanin verisen vallankaappauksen jälkeen vuonna 2014, Yhdysvallat ja NATO ottivat Ukrainan haltuunsa. Yhdysvallat valitsi ylikansallisen hallituksen. Varapresidentti Biden alkoi yhdessä sukulaistensa kanssa toimia siirtomaaherrana. Neo- natsismia alettiin ylistää, venäjän kieli kiellettiin, vähemmistöjen vaino alkoi, laillisuus romahti, Ukrainan ortodoksista kirkkoa ja sen pappeja vainottiin ja Itä-Ukrainan kansalaisilta lopetettiin sosiaaliset oikeudet ja yhdeksän vuoden ajan alue kärsi jatkuvista sotatoimista.

Ukrainan valtion omaisuus yksityistettiin. Ylikansalliset yhtiöt alkoivat GMO-maanviljelyksen. 

 

                                                           ***

Venäjänkielisten ukrainalaisten pyrkiessä pakoon natsien mielivaltaa, todeten Krimin niemimaan ja Itä-Ukrainan autonomisiksi alueiksi, Yhdysvaltojen sotateollinen kompleksi yhdessä EU:n kanssa julisti Venäjän presidentin hylkiöksi ja aloitti talouspakotteet ja boikotit, joiden loppupää ei ole vielä näkyvissä.

 

                                                             ***

 

Yhdysvaltojen terrorismi ei ole nähnyt vielä loppuaan. Jugoslavian hajottamissotien menestyksekkäät Yhdysvaltoja ja NATOa palvelevat markkinointitoimistot saivat yhä uusia tehtäviä.

Saksalaisen tutkimuslaitoksen johtajan Sabine Schifferin mukaan markkinointitoimisto Hill&Knowlton sai tehtäväkseen presidentti Putinin demonisoinnin. Sarvipäinen Putin aikausilehtien kannessa tai rotaksi kuvattu Putin Helsingin Sanomissa ovat saman ideologian tuotteita. 

Eräs Hill& Knowltonin johtajista on USA/Ukraina hankkeissa mukana, joten kyse ei ole vain markkinointitehtävästä vaan myös osallisuudesta ja projektista hyötymisestä taloudellisesti.

 

                                                               ***

Suomen media on ollut 1990-luvulta saakka aktiivinen Yhdysvaltojen sotateollisen kompleksin harrastaman terrorismin tukija. Milloin Suomi muuttui terroristiksi itse?

Presidentti Niinistön valtakausi on ollut ratkaiseva. Presidentti Halonen oli ulkoministeri silloin kun oikeuslääkäreiden tutkimustulokset salattiin. Siitä hän ja Lipposen hallitus kantavat vastuun.

Jugoslavian sodan aikana silloinen ministeri Niinistö oli EDU: n, Euroopan demokraattisen unionin, puheenjohtaja, jonka tehtävänä Niinistön mukaan oli ”kommunismin kitkeminen” Euroopasta. Kaikki Jugoslavian johtajat olivat kommunisteja.

Halosen presidenttikaudella Suomi liittyi Yhdysvaltojen sotateollisen kompleksin laittomaan hankkeeseen, Afganistanin sotaan. Sota muutettiin lailliseksi YK:n mandaatiksi myöhemmin

Ehkä tuo sota tutustutti suomalaiset siihen, kuinka terroristinen toiminta muutetaan hyväksyttäväksi. 

 

                                                      ***

 

Presidentti Niinistö on median luomus. Kun media käskee hypätä, hän hyppää.

Kaikki Suomen Yhdysvaltojen sotateollisuutta palvelevat mediatalot ovat jo yli vuosikymmenen kannattaneet Suomen liittymistä NATO: on.

Tämän oivaltaen presidentti Niinistö liitti Suomen NATO: n isäntämaasopimukseen v. 2014 ilman eduskuntakäsittelyä.

Suomeen kutsuttiin NATO: n hybridikeskus toteuttamaan  USA n sotateollisuuden tavoitetta tiedonvälityksen saamiseksi tukemaan Suomen liittämistä NATO on. 

 

                                                       ***

 

Milloin terrorismin tukeminen muuttui terrorismiksi?

Oliko se silloin kun eduskunta muutettiin NATO: a tukevaksi elimeksi presidentin puhuttelujen jälkeen? 

Oliko se silloin kuin kansanmurhaa suorittavan, natsismia muistuttavia käytäntöjä toteuttavan presidentti Zelenskin annettiin  puhua videolla eduskunnassa kansanedustajien noustessa taputtamaan hänelle seisaaltaan.

Oliko se silloin kun Suomi alkoi lähettää aseita sotaa käyvään Ukrainaan, aseita, joista presidentti Niinistö sanoi että ”kyllä niillä jälkeä tulee”,

Vai tapahtuiko se silloin, kun pääministeri Sanna Marin julisti olevansa valmis taistelemaan ukrainalaisten puolella tajuamatta, että hän taistelisi Yhdysvaltojen terroristisen sotateollisuuden  sotaa ukrainalaisilla toisia ukrainalaisia vastaan?

Vai tapahtuiko se lopulta silloin kun eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Halla-aho sanoi, että venäläisiä pitää tappaa, tai silloin kun kirjailija Sofi Oksanen halusi nimensä venäläisiä tappavaan ammukseen?

 

                                                         ***

Kaikessa tässä media heiluttaa tahtipuikkoa. Yhdysvaltalainen ylikansallinen media on riippuvainen aserahoista. Jo 1990-luvulla anglikaaninen kirkkokin sijoitti aseisiin. Aseteollisuus tuo rahaa ja valtaa. Sodilla saadaan öljyä ja maan rikkauksia.

Sotilaat ja armeija luovat kurinalaisen saman mielisyyden. Fasismissa se läpäisee yhteiskunnan. Olemme muuttuneet terroristeiksi, siltojen ja öljyputkien räjäyttelijöiden kanssarikollisiksi, saadun öljyn maksujen konfiskoijiksi. Sopimusten rikkojiksi, rahojen ja omaisuuden varastamisen laillistajiksi. 

Nyt Euroopan Unioni varastaa, sensuroi, korruptoi ”laillisesti”. Ei tarvitse muuta kuin julistaa: ”Nyt varastaminen on laillista. Tiedon pimittäminen samoin”. Keskeytetään Allegro-junaliikenne, heitetään ydinvoimalaitoksen rakentamissopimus ja koko hanke romukoppaan. Tehdään siitä laki tai sopimus. Meidän kesken. Terrorismi ei tarvitse lakejakaan.  

 

 

 

                                                                            

 

 

                                                                               

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Oliver Stone, Yhdysvaltojen terrorismi, Suomi terroristina, Niinistö, Jugoslavia, Venäjän ryöstö, Ukrainan ryöstö, natsismi, Kennedyn murha,

Suomi on Eurooppalainen -sarja on falski historian väärennös

Sunnuntai 8.1.2023 klo 16.45 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen Yle on asettunut palvelemaan NATO:n hybridikeskusta. Vasta lanseerattu sarja lienee tarkoitettu vahvistamaan Suomen valtiojohdon valitsemaa polkua NATO-jäsenyyteen.

Ohjelmassa viitataan siihen, että Suomessa v. 1975 pidetyn ETYK-kokouksen asiakirjassa vahvistettiin jo toisen maailmansodan rauhan päättänyt julistus rajojen koskemattomuudesta. Valtioiden rajoja ei voi siirtää muuta kuin rauhanomaisesti. 

Ohjelmassa kuvataan kuinka Venäjän suorittama ”sotilaallinen” Krimin haltuunotto olisi ollut ensimmäinen tällainen kielletty siirto. Kuten kaikki tiedämme, haltuunotossa ei ammuttu laukaustakaan.

Sen sijaan Ylen falskissa historian kertomuksessa unohdetaan Euroopan unionin perustavassa kokouksessa Maastrichtissa suoritettu ”lähtölaukaus” Jugoslavian hajottamissotaan v. 1992. EU:ta perustamassa olleet maat tunnustivat Saksan johdolla Jugoslavian osavaltio Kroatian itsenäisyysjulistuksen, joka merkitsi rajojen muuttamista väkivalloin.

 

                                                      ***

Jo ennen tätä rajojen siirtämistarinaa, ohjelmassa esitettiin näyttävä tekstin pätkä verenpunaisella taustalla, jossa ”Bosnian muslimipakolaiset kertovat serbien murhanneen siviiliasukkaita ja leikanneet kurkut auki”. Sitten ministeri Pekka Haavisto muistuttaa ”Srebrenican kaltaisista kauhukertomuksista”.

Lopussa kerrotaan helpottava taru siitä kuinka ”Sodat taltutettiin NATO: n, käytännössä Yhdysvaltojen avulla”.

Sarjan ykkösosa päättyy ihanaan yhteenvetoon, kuinka ”Suomi taisteli demokratian puolesta talvi- ja jatkosodassa”. Tällaisella falskilla tarinalla pyritään saamaan suomaiset uskomaan paitsi omaan taisteluun demokratian puolesta, myös Ukrainan taisteluun samoin eväin. 

Tosiasiassa Suomi taisteli toisessa maailmansodassa kuten Ukraina tällä hetkellä natsi -tunnuksin, natsi-Saksan rinnalla. Koko Euroopan unioni taistelee nyt yhdessä natsismia Ukrainan rinnalla kannattaneen Yhdysvaltojen kanssa toisen maailmansodan revanssia Venäjää ja koko natsismin vastaista maailmaa vastaan.

 

                                                     ***

Suomi on Eurooppalainen valehtelee räikeästi.

Yhdysvallat oli nimittäin jo Reaganin aikana 1980-luvulla suunnitellut Jugoslavian hajottamista ja sotilaallisen sillanpääaseman saamista Balkanille. Maa sai liittolaisekseen Saksan ja liittokansleri Helmut Kohlin. Saksan talous tarvitsi vahvistusta maan yhdistymisen aiheuttamaan taloudelliseen kaaokseen. Euroopan unioni perustettiin palvelemaan USA:n aseteollisuutta.

Kroatian pankit, vakuutuslaitokset ja Jugoslavian muiden osavaltioiden omaisuus ryöstettiin sodan ja talouspakotteiden avulla. 

Serbia oli ainoa demokratiaa ja eri kansanryhmien tasa-arvoa toteuttava kansanryhmä. Serbit vastustivat Jugoslavian hajottamista, minkä vuoksi lännen valtamedioiden oli osallistuttava serbien demonisointiin.

USA ja EU suorittivat Jugoslavian tuhoamisen Osama bin Ladenin ja Yhdysvaltojen natsi- ja albaanidiasporan rahoituksen tukemana. Natsit siirtyivät USA:sta ja Kanadasta vanhoihin kotimaihinsa Balkanille.

Suomen media ja poliitikot tukivat niitä voimia, joita USA ja EU tukivat. 

Kroatian presidentiksi oli valittu holokaustin kieltäjä Franjo Tudjman ja Bosnian presidentiksi, ohi vaalituloksen Alija Izetbegovic, joka oli kirjoittanut v. 1970 islamilaisen julistuksen. Islamilainen julistus kaavaili Bosniaan islamilaista kalifaattia, jonka mukaan ”paras serbi on kuollut serbi”.

 

                                                          ***

 

Toisen maailmansodan aikana Kroatia ja Bosnia kuuluivat fasistiseen Kroatian valtioon. Suomi tunnusti Kroatian, jossa serbit kerättiin ortodoksisiin kirkkoihin ja poltettiin elävältä tai koottiin keskitysleireihin, joissa erityiskäsittelyn saattoi saada ”serbileikkurista”. Leikkuri oli käyrä veitsi, johon kiinnitetty nahkahihna sidottiin ranteen ympärille. Leikkurin avulla saattoi kätevästi katkaista serbin kaulan. Keskitysleirejä oli 17. Sekä kroaatit että Bosnian muslimit tekivät yhteistyötä natsiaatteen puolesta.

Toisen maailmansodan kauhut toistuivat EU:n aloittaessa yhdessä Yhdysvaltojen kanssa Jugoslavian hajottamisen. Bosnian muslimiperheet, nyt toisen maailmansodan hirmutekoihin osallistuneiden muslimien lapset ja lapsenlapset osallistuivat erityisesti Srebrenican kaupunkia ympäröivien kylien serbisiviilien teurastukseen.

 

                                                            ***

Olen kuvannut nuo vv 1991 -1992 Srebrenicasta käsin serbikyliin tehdyt murharetket teoksessani ”Lupa olla julma”. Jugoslavian lähettiläs toimitti noista retkistä yksityiskohtaisen raportin, sekä uhrien että hyökkääjien nimet mainiten YK:n käsiteltäväksi. Raporttia ei koskaan käsitelty. Yhdysvaltojen ulkoministeri Madeleine Albright oli kieltänyt myös mediaa kertomasta siitä.

Yli 2000 uhrin, joiden kohtalosta on tehty tieteellinen lähes 1000 sivuinen teos. On karmaisevaa lukea raporttia, jossa fanaattiset opettajat kannustavat tappamaan. Hyökkääjät saattoivat istahtaa tappamansa serbi-maanviljelijän talon kuistille, avata isännän luumuviinapullon ryyppyä varten ja kehua kuinka hyvää se on.

Srebrenican kaupunkia ei ollut koskaan julistuksista huolimatta de-militarisoitu. Muslimi-armeija terrorisoi kaupunkilaisia niin serbejä kuin muslimeja – raiskasi naisia. YK:n rauhanturvaajat, ensin kanadalaiset, heidän jälkeensä hollantilaiset sotilaat eivät uskaltaneet riisua muslimijoukkoja aseista.

 

                                                                ***

Srebrenican joukkomurha heinäkuun 1995 alkupuolella, keksittiin heinäkuun lopulla ICTY:n toimihenkilön toimesta Tuzlassa. Tarun tarkoituksena oli peittää yhdysvaltalaisten kenraalien kouluttamien kroaattijoukkojen suorittama 200 000 serbiasukkaan karkotus tykki – ja kranaattitulella 1600-luvulta peräisin olevilta asuinsijoiltaan Kroatian Krajinasta. Karkotusta kutsuttiin ”Operaatio Myrskyksi”.

Presidentti Tudjman karjui alaisilleen 31.7. 1995: ”Lyökää niin että serbit käytännössä häviävät Kroatiasta.”

Yhdysvaltojen puolustusministeri sanoi muutama vuosi sitten Operaatio Myrskyn olleen hienoin taistelu sitten toisen maailmansodan.

Srebrenica-tarua on kehitelty ja vaalittu Yhdysvaltojen johdolla jo vuosikymmeniä. Siten ”Suomi on Eurooppalainen”- ohjelma on täydellinen USA:n haluaman tarinan vahvistus. Ministeri Haaviston värisevällä äänellä annettu todistus ”Srebrenicasta” ja ex suurlähettiläs Rene Nybergin toteamus Krimin valtauksessa tapahtuneesta ensimmäisestä toisen maailmansodan jälkeisestä väkivaltaisesta rajansiirrosta on absurdia.

 

                                                                    ***

 

Suomi on Eurooppalainen- sarjaa voisi käyttää opetuselokuvana propagandasta – näin se tehdään!

Lopputoteamus on aivan fantastinen: ”(Jugoslavian) Sodat taltutettiin NATO: n - käytännössä Yhdysvaltojen avulla.” Kliimaksia olisi voinut vahvistaa sotilasmarssilla.

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi on Eurooppalainen-sarja, Yle:n suorittama falski historian väärennös, Euroopan rajat, ETYK, Jugoslavian sota, Krim, Pekka Haavisto, Rene Nyberg, Srebrenica, Suomi "demokratian" puolustajana toisessa maailmansodassa, historian väärentäminen verovaroi

Serbialaisessa Belgradissa ilmestyvässä Vecernje Novosti sanomalehdessä 7.10.2022 julkaistu haastatteluni

Keskiviikko 12.10.2022 klo 15.07 - Pirkko Turpeinen-Saari

Toimittaja: Olisitteko ystävällinen ja jakaisitte meille ajatuksianne Vecerne Novostissa. Tietoomme on tullut, että Suomi on muuttamassa geopoliittista asennoitumistaan.

 1. Miten suomalaiset suhtautuvat siihen, että Suomi on ilmoittanut liittymisestä NATOon ilman kansanäänestystä?

Meillä Suomessa on mitä tiukin mediasensuuri. Se on kehitetty vuodesta 2015 lähtien yhteistyössä Harvardin kouluttajien kanssa. Sata toimittajaa ja virkamiestä saivat erityiskoulutuksen. Meillä on Mediapooli, joka on osa valtiokoneistoa ja joka kattaa kaikki tiedotusvälineet ja kustantamot. Hallinto koostuu jokaisen hallinnonalan korkeimmista virkamiehistä tasavallan presidentin kanslia mukaan luettuna.

 

Mediapoolilla on sisältötyöryhmä, joka linjaa minkälaista sisältöä julkaistaan ja minkälaista ei.

Parlamentin rahoittamassa TV ssä tai valtamediassa ei sallita väittelyitä. Haastateltavat valikoidaan huolellisesti NATOn kannattajien joukosta. Jokaisen tärkeimmän sanomalehden päätoimittajat ilmoittivat jo vuonna 2000 tukevansa NATO-jäsenyyttä.

Sensuurin huomioon ottaen NATO-jäsenyydestä ei ole käyty mitään avointa väittelyä. Suomen presidentti Sauli Niinistö on luvannut vuosien mittaan, että mahdollisesta NATO-jäsenyydestä tullaan järjestämään kansanäänestys. Tehtyään sopimuksen NATO on liittymisestä marraskuussa 2021 presidentti Bidenin kanssa, hän käänsi kelkkansa.

Suomalaiset ovat aina olleet NATO-jäsenyyttä vastaan. Aivan kuten ukrainalaiset, joista 70% oli NATO a vastaan vuonna 2013.

Parlamentin rahoittama TV järjesti keväällä 2022 1300 osanottajan internetäänestyksen. Äänestäjä olivat valikoitu ryhmä, jolle oli luvattu palkinto osallistumisesta. Tästä joukosta 70% osoittautui NATO on liittymisen kannattajiksi. Äänestysprosessin materiaali julistettiin salaiseksi.

Sen jälkeen presidentti Niinistö julisti suomalaisten olevan NATO on liittymisen kannalla. Hän järjesti jokaisen eduskunnassa edustettuna olevan eduskuntaryhmän kanssa erikseen ryhmäkeskustelun. Tämän ryhmäprosessin jälkeen jokainen eduskuntaryhmä ilmoitti olevansa NATO on liittymisen kannalla vaikka edellisten eduskuntavaalien aikana kolme ja puoli vuotta sitten heidät oli valittu koska valtaosa kansanedustajaehdokkaista vastusti NATO a. 

 

2.Pääministeri Sanna Marin puhuu ydinaseiden sijoittamisesta maahanne?

 

Pääministeri Sanna Marin ei tunne kovin hyvin Suomen historiaa eikä Suomen kulttuuria. Näyttää siltä, että hän on joidenkin maamme ulkopuolisten voimien vaikutuksen alaisena, mitä voimia suomalaiset eivät tunne. Suomalaiset ovat olleet ylpeitä maamme liittoutumattomuudesta jo 70 vuoden ajan. Samoin presidentti Urho Kekkosen rauhanaloitteita on arvostettu. Ystävälliset suhteet Venäjän kanssa ja kaiken sen kunnioitus, mitä Suomi on saavuttanut yhteistyöllä Venäjän kanssa, ensin Venäjän autonomisena alueena, sitten Leninin allekirjoitettua rauhanomaisesti Suomen itsenäisyysasiakirjan ja toisen maailmansodan jälkeen, jossa Suomi liittoutui Hitlerin Saksan kanssa ja jonka jälkeen Venäjä solmi YYA sopimuksen ystävyydestä, yhteistyöstä ja keskinäisestä avunannosta Suomen kanssa mikä kesti aina Neuvostoliiton hajoamiseen ja Suomen liityttyä EU n jäseneksi.

3. Jos marsalkka Mannerheim olisi elossa, miten hän suhtautuisi asiaan?

En tiedä marsalkka Mannerheimista, joka oli aina innokas saamaan aikaan vallan vaihdoksen Venäjällä. Mutta Urho Kekkonen taatusti ei olisi ollut niin tyhmä kuin nykyinen presidenttimme Sauli Niinistö, joka on rakentanut tätä USA/NATO-liittoa aina 1990-luvulta saakka, jolloin hän oli valtioneuvoston jäsen ja myöskin EDU n puheenjohtaja, jonka päätavoite oli kommunismin kitkeminen Euroopasta.

 

4. Miten arvioitte Ruotsin käännettä kohti NATO a?

Se on syvä pettymys. Ruotsin sosialidemokraatit ovat muuttuneet Olof Palmen ajoista. Oikean laidan Carl Bild on ollut mukana kaikissa värivallankumousprosesseissa. Bosnian high-commisioner. Ukrainassa hän osallistui Pinchukin järjestämään kokoukseen Krimillä syyskuussa 2013 yhdessä Clintoneiden, Summersin, Euroopan eliittien kanssa jakaakseen Ukrainan kansallisvarallisuuden jo ennen Yhdysvaltojen ja EU:n suorittamaa vallankaappausta pari kuukautta myöhemmin. Näyttää siltä kuin Ruotsin sosialidemokraattinen pääministeri olisi ollut kovan linjan Sanna Marinin vaikutuksen alaisena.

5.  Arvioikaa poliittista eliittiä, joka johtaa Eurooppaa tänään. Kuinka he pystyvät kuuntelemaan kansojensa mielipidettä?

Näyttää siltä, että Euroopan poliittinen eliitti on kadottanut kaiken humanismin. Psykiatrina voin vain sanoa, että he ovat kadottaneet todellisuudentajunsa, mikä yleensä merkitsee psykoosia. Todellisuuden hämärtyminen on ollut vallalla jo pitkään. Saksan riippuvuus Yhdysvalloista on tuhoisaa. Yhdysvaltojen massiivinen sotilaallinen läsnäolo toisesta maailmansodasta lähtien ja sen vaikutus taloudelliseen kilpailuun on tuhoisaa.

Kunpa Angela Merkel olisi luopunut Yhdysvaltojen ihailustaan aikaisemmin ja että hän ei olisi mennyt mukaan lännen tiedustelupalveluiden manipulaatioihin kuten Navalny-tapaukseen, Lähi-Idän ”värivallankumouksiin” tai Afganistanin sotaan.

Macron on heikko, samoin Scholtz. Luovuttuaan toteuttamasta Minskin sopimuksia he ovat menettäneet kaiken uskottavuutensa. On hämmästyttävää että sen sijaan että he pitäisivät huolta luotettavista energiahankkeista yhteistyössä Venäjän kanssa he uhraavat omien kansalaistensa turvallisuuden Yhdysvaltojen eduksi.

Lyhyesti sanottuna, Euroopassa ei ole muita valtiomiehiä kuin Venäjän Vladimir Putin.

 

6. Pelkäättekö ydinsotaa?

Koska Yhdysvaltojen, Ukrainan ja NATO n yhteistyö perustuu natsismin kaltaisiin taktiikoihin  - terrorismiin, teloituksiin, Nordstream-kaasuputken räjäytyksiin, ydinvoimalaitosen pommituksiin, pelkään näitä hankkeita enemmän kuin varsinaista ydinsotaa.

 7. Venäjää syytetään jälleen paholaisen valtakunnaksi. Mitä tapahtuu? Mitkä ovat päämäärät?

Venäjä on hankkeissa päättää yksinapaisen ”sopimusvaraisen” Yhdysvaltojen ja sen NATO-liittolaisten ylläpitämä valtajärjestelmä. Venäjä tuntee myötätuntoa, empatiaa ei vain venäläisiä kohtaan vaan erityisesti niitä maita kohtaan, jotka ovat kärsineet siirtomaavallasta ja eriarvoisuudesta. Samanaikaisesti se käsittää YK:n riittämättömyyden koska kansainvälisiä lakeja ei noudateta. Rahanvalta ja voimapolitiikka ovat liian keskeisiä. Moninapaisen maailman rakentamisen tulisi olla tavoitteena, missä kaikki kansakunnat olisivat tasa-arvoisia, missä yhteistyö ja hyvä tahto korvaisi pakotteet ja eriarvoisuuden.

Venäjä on asetettu samaan kategoriaan 1930 – 1940 lukujen serbien, juutalaisten, romanien ja muiden sorrettujen väestöryhmien kanssa natsi-Saksan, fasististen Italian ja Kroatian alueilla.

Täällä Suomessa russofobia saanut tuulta siipiensä alle Euroopan mediasensuurin ja meidän oman mediasensuurimme johdosta. Kaikki sanomalehdet, TV-uutiset, keskusteluohjelmat ja haastattelut toteuttavat samaa mekaanista viitekeystä, jopa tietyt yksittäiset virkkeet toistuvat: ” Venäjän provosoimaton rikollinen sota” esitetään syynä mihin tahansa yksittäiseen ongelmaan tai epäkohtaan on se sitten polttoaineen hinnannousu tai sähkönpuute. EU:n tai Suomen omia pakotteita ei mainita.

Junayhteydet Helsingin, Moskovan ja Pietarin välillä on lopetettu kokonaan, samoin lennot. Venäjän kansalaisten pääsy Suomen maaperälle on kielletty myös maanteitse. Lisäksi on voimassa suunnitelma rakentaa aita Suomen ja Venäjän välille (kuten Trump esitti aitaa Meksikon ja Yhdysvaltojen rajalle)

8. Kuinka paljon tämä kaikki muistuttaa teitä vuodesta 1941?

Tämä muistuttaa paljon 1930- ja 1940- lukuja. Muistan itse vuodet 1942 -45. Ilmapiiri ei ollut yhtä fanaattinen kuin nyt vaikka silloin Suomen ja Venäjän (Neuvostoliiton) välillä oli sota. Tiedonvälitys oli diplomaattista ja järkevää. Nyt se on täysin mieltä vailla, epäkohteliasta ja valheellista.

9. Näettekö natsismin nousua ja jos näette, missä?

Natsismin nousu on ilmiselvää. Yhdysvallat ja Ukraina olivat kaksi maata, jotka eivät tuominneet natsismia ja fasismia YK:n äänestyksessä vuosi sitten vuonna 2021. EU-maat pidättäytyivät tuossa äänestyksessä mutta Venäjän aloitettua sotilasteknisen operaationsa Ukrainassa useimmat EU-maat ovat antaneet aseellista tukea Ukrainalle siitä huolimatta että Ukrainan armeija on integroinut itseensä natsijoukkoja ja Ukraina on purkanut kaikki demokratian piirteet yhteiskunnastaan. Ukraina on kieltänyt kaikki muut puolueet paitsi Zelenskyn puolueen, kieltänyt venäjän kielen käytön, toteuttanut laittomia teloituksia jne.

Natsismi on kasvussa erityisesti Baltian maissa: Eestissä, Latviassa ja Liettuassa. Myös Puolassa ja tietenkin Ukrainassa. Suomen pääministeri Sanna Marin suosittaa syvempää yhteistyötä Baltian maiden kanssa ja asettaa ne Suomelle esikuvaksi. Norjan Nobel-komitea on ottanut tämän huomioon päättäessään vuoden 2022 Nobelin rauhanpalkinnosta. Valko-Venäjän värivallankumouksen edustaja, Venäjän Memorial -järjestö ja Ukrainan ihmisoikeusjärjestö olivat palkinnon saajia. Nobel-komitea ei ollut havainnut ihmisoikeuksien täydellistä puuttumista Ukrainassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: haastatteluni serbialaisessa lehdessä, Suomen geopoliittinen muutos, Euroopan tilanne, Suomi ja NATO, sensuuri, Sauli Niinistö, Sanna Marin,

Serbian Kosovo ja Ukrainan Donbass

Tiistai 19.7.2022 klo 18.04 - Pirkko Turpeinen-Saari

SERBIAN KOSOVO JA UKRAINAN DONBASS 

Yhdysvallat on tunkeutunut viimeisten 30 vuoden aikana yhä syvemmälle Euroopan rakenteisiin. Maa on natsismin perinnön kantaja. YK:n vuonna 2021 pidetyssä äänestyksessä Yhdysvallat ja Ukraina maailman ainoina valtioina pidättäytyivät vastustamasta natsismia.

Valtio, joka merkittävimmällä tavalla vaikutti toisessa maailmansodassa natsismista saatuun voittoon, oli Neuvostoliitto. Huolimatta liittoutumisestaan Neuvostoliiton kanssa Yhdysvallat suuntautui Neuvostoliiton tuhoamiseen kohta sodan päättymisen jälkeen. Kommunismin ja vasemmistolaisuuden kitkeminen, ensin omasta maasta ja sen jälkeen muualta maailmasta muodostui Yhdysvaltojen johtolangaksi.

Aasian, Afrikan ja Etelä-Amerikan valittujen maiden tuhoamisen jälkeen vuoroon tulivat vuodesta 1990 Eurooppa ja Balkan. Liittoutumattomien maiden liiton ja YK:n perustajavaltio, sosialistinen Jugoslavia tuli haltuun otettavaksi. Kansantuloltaan maailman 24. valtio oli houkutteleva. Sen aatteellinen, sotilaallinen ja taloudellinen vaikutus oli murskattava. Jugoslavian haltuunotto heikentäisi Venäjän hegemoniaa ja olisi taloudellisesti hyödyllinen EU-Saksalle.

Samaan aikaan kun Yhdysvallat suoritti 1990-luvulla ”värivallankumousta” itse Venäjällä ryöstäen maan kansallisvarallisuutta ja johtamalla yhteistyössä korruptoituneiden oligarkkien kanssa valtion yritysten yksityistämistä, Jugoslavia jäi ilman henkistä ja fyysistä tukea. 

                                                 ***

Yhdysvallat oli jo presidentti Reaganin aikana 19.3.1984 laatinut ”National Security Decision Directive”- tavoitteen, jonka otsikko oli ”Yhdysvaltojen Jugoslavia-politiikka.”Jo aikaisemmin oli päätetty pyrkiä Itä-Euroopan kommunistijohtoisten hallitusten kaatamiseen hiljaisten vallankumousten avulla. 

Vuonna 1989 Jugoslavian liittovaltion pääministeri matkusti Washingtoniin neuvotellakseen presidentti George H.W.Bushin kanssa uudesta neljän miljardin lainasta. Vastineeksi pääministeri Ante Markovic lupasi entistäkin suurempia leikkauksia sosiaaliturvaan, dinaarin devalvaation, palkkajäädytyksen, yhteisesti omistettujen, työläisten johtamien yritysten lakkauttamisen sekä ulkomaisten sijoitusten rajoituksia poistavan lainsäädännön.

Lainan myöntämisen sijaan Yhdysvallat irtisanoi yhteistyössä IMF:n ja Maailmanpankin kanssa kaikki Jugoslavian lainat. Presidentti Bush aikaansai ”Foreign Operations Appropriation”-lain, jonka mukaan Jugoslavian liittovaltio ei saanut anomaansa rahoitusta. Päinvastoin Yhdysvallat ilmoitti suostuvansa antamaan lainaa erityisin ehdoin ja vain osavaltioille, mikäli niiden vaaleissa sopivat puolueet saavat enemmistön. Liittovaltio itse ei saisi järjestää vaaleja hajottamisestaan tai koossapysymisestään.

Yhdysvaltojen tavoitteena oli kansallistunteen nostattamien eri etnisten ryhmien välillä. Toisen maailmansodan keskitysleirien ja fasistisen Kroatian muistot eivät olleet unohtuneet. Yhtenäistä, perustuslaillista Jugoslaviaa kannattavat serbit asuivat eri osavaltioiden alueella muodostaen vähemmistön kaikissa muissa osavaltioissa paitsi Serbiassa. Siten keskitysleirien kauhut kokeneet serbit olivat yksin kaikkialla muualla paitsi juuri Serbiassa.

                                                  ***

Yhdysvaltojen sotilaallisesti miehittämä Saksa (300 000 amerikkalaissotilasta v. 1990) yhteistyössä Yhdysvaltojen natsi-diasporan ja Osama bin Ladenin rahoittamien jihadistien kanssa tuki kroaatteja. Ne hyökkäsivät Jugoslavian liittoarmeijaa vastaan tavoitteenaan muodostaa rasistisen perustuslain omaava puhtaasti kroaatti-valtio, jossa serbit olisivat alistetussa asemassa kuten fasistisen Kroatian vallitessa 1941-45. 

Bosnian muslimit, natsien entiset liittolaiset, vuorostaan halusivat muodostaa puhtaan muslimi kalifaatin, jossa ”paras serbi on kuollut serbi”. Bosnian presidentiksi oli USA:n määräämien lakien perusteella valittu Alija Izetbegovic (ohi vaalituloksen, jossa valituksi oli tullut Fikret Abdic).

Izetbegovic oli kirjoittanut v. 1970 Islamilaisen julistuksen, jossa serbien asema kuvaillaan tarkasti. ”Paras serbi on kuollut serbi, mutta jos hän saa elää ja työskennellä, hänen palkkansa ja asemansa on alempi kuin muslimeilla” jne. Izetbegovic kärsi julistuksestaan perustuslaillisessa Jugoslaviassa vankeustuomion.

                                                  *** 

Yhdysvallat ja EU-Saksa Helmut Kohlin johdolla tukivat rasistista, käytännössä fasistista kehitystä. Kroatiassa presidentiksi valittu holokaustin kieltäjä Franjo Tudjman, jakoi poliisin virkamerkkejä laillistaakseen aseenkannon. Aseita toimitettiin Saksasta Itä-Saksan jäljellejääneistä varastoista.

Etnisten ryhmien vastakkainasettelun lisäksi USA ja EU-Saksa hoitivat serbivastaisen sodan rahoituksen, aseet ja mikä tärkeintä propagandan. Yhdysvaltalaisen Ruder-Finn markkinointitoimiston 400 toimittajan verkosto hoiti ”oikean” tiedon levityksen.

                                                  *** 

Vuoteen 1995 mennessä Jugoslavia oli saatu hajotettua Yhdysvaltojen ja NATO:n hallitsemiksi Sloveniaksi, Kroatiaksi ja Bosnia-Hertzegovinaksi, johon viimeksi mainittuun oli NATO-miehityksen lisäksi saatu hallitsijaksi ”lännen valitsema” ”high-comissioner”, jolla oli valta hylätä lait, sulkea tiedotusvälineitä ja vaikuttaa korkeimman oikeuden päätöksiin, jos hän katsoi niiden päätösten olevan Daytonin rauhansopimuksen kanssa ristiriidassa.

                                                  *** 

Serbia, Montenegro ja Makedonia olivat vielä miehittämättä. Yhdysvallat halusi NATO-miehityksen koko Serbiaan. Serbian muslimienemmistöinen maakunta Kosovo oli pyrkinyt vuodesta 1990 lähtien, muodostamaan etnisesti puhtaan itsenäisen muslimi-Kosovon. Se käytti tavoitteeseen pääsemiseksi suoraa toimintaa kieltäytymällä osallistumasta valtiollisiin vaaleihin. Johtajiensa käskyvallan alla olevat albaanit eivät osallistuneet valtion opetusjärjestelmän mukaiseen kouluopetukseen, valtion terveydenhuoltoon. He eivät hakeutuneet valtion virkoihin, työläisiksi valtion tehtaisiin jne. 

Albaanit muodostivat rinnakkaisen koululaitoksen ja terveydenhuollon, jotka luonnollisesti eivät tasoltaan vastanneet virallista valtion rahoittamaa järjestelmää. Köyhyys ja työttömyys vaikeutti albaani -perheiden asemaa. 

Albaanien johtajana oli maltillinen Ibrahim Rugova. 

Albaanien hahmottama Kosovo oli rasistinen järjestelmä kuten Kroatiakin. Kun Jugoslaviassa ja Serbiassa kaikki 12 eri kansanryhmää ovat tasa-arvoisia, Kosovo olisi määritelty puhtaasti albaanien alueeksi. Serbeillä ei olisi itsenäisessä Kosovossa samoja kansalaisoikeuksia kuin albaaneilla. 

Länsimedia, Suomen media mukaan luettuna ihasteli tätä ”suoraa toimintaa”. Lännen propagoima serbivastaisuus toimi samoin kuin aikoinaan juutalais- tai serbivastaisuus tai tällä hetkellä Suomessa vallitseva Venäjä-vastaisuus fasismin perusteluna.

                                                   *** 

Yhdysvallat oli määritellyt yhä väkivaltaisemmiksi muodostuneet Kosovon albaanijoukkiot terroristeiksi, kunnes vuonna 1998 heidän nimityksensä muutettiin ”vapaustaistelijoiksi”. Taistelijoilla alkoi olla yllään Saksan armeijan asepukuja ja heitä koulutettiin Osama bin Ladenin rahoituksella Turkissa sekä CIA:n toimesta Albanian puolella.

Serbipoliisien pyrkiessä hillitsemään albaaniterroristien väkivallantekoja Yhdysvallat ja EU:n NATO-maat päinvastoin tuomitsivat sen ja vaativat serbejä tilille uhaten Serbiaa pommituksilla ja koko maan NATO-miehityksellä. 

Lähes 3kuukautta kestäneiden tauottomien pommitusten jälkeen Jugoslavia suostui rauhaan, joka merkitsi Kosovon alueen NATO-miehitystä, mutta ei koko Serbian, jota USA oli vaatinut ennen pommitusten aloittamista. YK:n päätöksellä 1244 Kosovo pysyi Serbian maakuntana, vaikka se oli oletettavasti tilapäisesti NATO:n miehittämä. 

                                                    *** 

Yhdysvallat alkoi käyttää tilannetta hyväkseen. Heti aseiden vaiettua se alkoi rakentaa jättimäistä sotilastukikohtaa Bondsteeliä Kosovoon. Presidentti Ahtisaaren johdolla Kosovo julistettiin laittomasti itsenäiseksi, alueen yritykset ja omaisuus yksityistettiin ilman että omistajat – yleensä serbit- pääsivät paikalle tutkimaan mitä heidän omaisuudelleen tehtiin. Yhdysvaltojen ja Suomen tunnustusten johdolla n puolet maapallon maista on tunnustanut Kosovon itsenäisyyden, EU-maista mm Espanja ja Kreikka eivät ole tunnustaneet. 

                                                    ***

Balkanin haltuunoton, yksityistämisen ja alueen köyhtyneiden valtioiden NATO-jäsenyyden jälkeen Yhdysvallat ja EU käänsivät katseet Venäjästä taloudellisesti riippuvaiseen Ukrainaan.  

USA:n ja NATO: n vaikutusvalta Ukrainassa olisi omiaan heikentämään, oikein käytettynä, Venäjää.

Ukrainan kansalaiset eivät kannattaneet NATO on liittymistä. Sen sijaan he halusivat liittyä Euroopan unioniin. Yhdysvallat ja EU käyttivät kaikki keinot tuon tavoitteen toteuttamiseksi, mutta myös maan liittämiseksi NATO on. USA oli käyttänyt jo useissa vaaleissa värivallankumouksista tuttuja keinoja mutta vuonna 2013 kärsivällisyys loppui, se halusi muutoksen heti. 

Presidentti Victor Janukovic, joka oli valittu presidentiksi alueiden puolueen kannattajien avulla tuli siihen tulokseen, että äärimmäisen köyhällä maalla ei ole vielä taloudellisia mahdollisuuksia liittyä lähentymissopimukseen. Hän kannatti lähentymissopimusta, mutta ei vielä sen toteuttamista.

Ukrainan talous oli monilta osin kietoutunut Venäjän kauppaan ja oli tullivapaa. Liittyminen Euroopan unionin kauppaan olisi merkinnyt tullivapautta EU:n ja Venäjän välillä. Tätä EU:n lähentymiskomissaari Olli Rehn ei ollut ottanut huomioon EU:n puskiessa Ukrainan päätöstä eteenpäin. 

Rakenteellisesta liittymisesteestä alettiin syyttää presidentti Janukovicia väittäen hänen olevan haluton EU-jäsenyyteen, mikä ei pitänyt paikkaansa. Propaganda ja suora toiminta Maidanin torilla hoitivat loput tarkoitushakuisessa leimaamisessa.

                                                   *** 

Yhdysvaltojen johtamassa, natsien ja äärioikeistopuolueiden tukemassa mutta myös useiden EU-maiden myötävaikuttamassa väkivaltaisessa vallankaappauksessa presidentti Janukovic ajettiin maasta. Eduskunnan seinät vuorattiin natsi-lipuilla. Yhdysvallat valitsi uuden pääministerin ja ylikansallisen laittoman hallituksen. CIA:lla oli Ukrainan sisäministeriössä kokonainen kerros hallussaan. 

Presidentti Obaman varapresidentti Joe Biden toimi eräänlaisena siirtomaaisäntänä ohjaten Ukrainan parlamentin toimintaa ja valintoja. NATO:n läsnäolo voimistui, USA perusti sotilasteknisiä laboratorioita maahan.

Presidentti Janukovicin kannatus oli voimakkainta Itä-Ukrainassa, jossa väestön suuri osa on äidinkieleltään venäjänkielisiä. Itä-Ukrainan asukkaat eivät alistuneet vallankaappauksen seurauksiin vaan aloittivat hallintorakennusten valtaukset ja vaativat demokratian noudattamista.

Demokratian palauttamisen sijaan useiden puolueiden edustajista puhdistettu eduskunta julisti puhemies Turchinovin suulla ”terrorismin vastaisen sodan” Donbassin asukkaille. Siis demokratiaa kannattavat ja sen toteuttamista vaativat kansalaiset julistettiin terroristeiksi. Venäjän kielen asema virallisena kielenä lakkautettiin.

Väkivaltaista vallankaappausta vastustaneet mielenosoittajat joutuivat Odessassa 2.5. 2014 natsijoukkioiden takaa-ajamiksi paeten ammattiyhdistysten taloon. Natsit tuikkasivat rakennuksen tuleen estäen sisällä olijoiden pääsyn ulos. Rakennuksessa paloi elävältä yli 42 henkilöä. Videolla voi nähdä natsien huutelevan ”torakat palaa”.  Maidanilla Kiovassa USA:n kouluttamien tarkka-ampujien luodeissa kuoli yli 100 henkilöä. 

                                                     *** 

Vuodesta 2014 lähtien natsien soihtukulkueet Ukrainassa ovat yleistyneet. Toisen maailmansodan aikuisia muistomerkkejä on tuhottu ja katujen nimiä on muutettu kunnioittamaan natsisankareita, erityisesti Stepan Banderaa.

Nykyinen NATO-propaganda pyrkii vähättelemään neo-natsien läsnäoloa Ukrainassa viitaten vastaavien ryhmien esiintymiseen lännessä. Totuus on kuitenkin erilainen. Banderan kannattajat ovat vähitellen ottaneet viimeisten 30 vuoden aikana vallan haltuunsa, kirjoittamalla historian uudelleen, kouluttaen nuorison ja vaihtaen kaikki valtion symbolit yhden kerrallaan. He ovat indoktrinoineet kolmanneksen väestöstä ja edustavat kolmasosaa armeijasta. Heidän tavoitteenaan on tuhota Venäjä. He pyrkivät tavoitteeseensa yksinapaista maailmaa yksinoikeudella tavoittelevien yhdysvaltalaistahojen kanssa. 

                                                     *** 

”Terrorismin vastainen sota”demokratiaa vaativia Donbassin asukkaita vastaan on jatkunut 8 vuotta. Presidentiksi toukokuussa 2014 valittu Petro Poroshenko julisti Donbassin asukkaille tuhoa ja kuolemaa kellareihinsa. Donbassin asukkaiden sosiaaliturva ja koululaitos lakkautettiin. 

Ukraina ja EU-maiden edustajina Saksa ja Ranska laativat kaksi Minskin sopimusta, joiden avulla pyrittiin luomaan Donbassiin aselepo, vaalit, autonomia ja sovittu raja Venäjän ja Donbassin välillä. Neuvotteluihin osallistumisesta huolimatta Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Francois Hollande ja hänen jälkeensä Emmanuel Macron eivät ole kyenneet edistämään rauhaan suuntautuvaa ratkaisua. Ukrainan Yhdysvaltojen taskussa oleva eduskunta ei ole suostunut rauhaan.

Rauhan sijaan Yhdysvallat on voimistanut läsnäoloaan Ukrainassa, aseistaen ja kouluttaen Ukrainan armeijaa tavoitteenaan uhata siten Venäjän turvallisuudentunnetta. Ukrainan NATO-jäsenyydestä puhuminen ja sen edistäminen oli yhtä provosoivaa kuin Suomen NATO-jäsenyydenkin edistäminen. 

                                                     *** 

Ukrainan hallituksen sisällissodan Itä-Ukrainan kanssa kestettyä kahdeksan vuotta Itä-Ukrainalaiset Donbassin asukkaat päättivät, että liika on liikaa. Tuhottu infrastruktuuri, pommitetut talot, 14 000 kuollutta siviiliä, joista 400 lasta ylitti sietorajan. Alue päätti julistautua itsenäiseksi ja pyysi Venäjää tunnustamaan itsenäisyyden ja tulemaan apuun. Seuraavaksi itsenäisyyden on tunnustanut Syyria.

Venäjä odotti USA:n ja Euroopan Unionin vastausta kysymykseen, kuinka kaikkien valtioiden turvallisuus voidaan yhdessä taata joulukuusta 2021 helmikuuhun 2022. Mitään vastausta ei tullut. Se päätti itse lähteä takaamaan Donbassin asukkaiden ja oman turvallisuutensa NATO/Ukrainan uhan alla 24.2. 2022 

Venäjä julisti, kuten liittoutuneet julistivat toisen maailmansodan päätteeksi, että tavoitteena on Ukrainan de-natsifikaatio ja de-militarisaatio, jotka natsismi ja militarismi molemmat uhkaavat sekä Donbassia, että koko maailmaa.

                                                   *** 

Ukrainassa oli järjestetty presidentinvaalit v. 2019. Koomikkona tunnettu Volodymyr Zelensky voitti oligarkkien rahoituksen avulla Petro Poroshenkon saaden 73,2% äänistä. Hän lupasi lopettaa korruption, johtaa maan edistyksen ja sivilisaation tielle ja ennen kaikkea tehdä rauhan venäjänkielisen Donbassin kanssa. Heti valintansa jälkeen hän petti kaikki lupauksensa, jolloin hänen kannatuksensa laski 23%:iin tammikuussa 2022.

Heti presidentiksi valintansa jälkeen Zelensky toteutti massiivisen maan yksityistämisohjelman, joka kattoi 40 miljoonaa hehtaaria maanviljelysmaata. Sen lisäksi hän purki kansallistamiset ja venäjämielisyyden, joka purkaminen oli alkanut jo USA:n tukeman vallankaappauksen aikana. 

Toukokuun 19. päivänä 2021 hän takasi nationalistien riemuksi ukrainankielen ylivallan kieltämällä venäjänkielen käytön kaikilla julkisen elämän aloilla – hallinnossa, kouluissa ja liike - elämässä. 

Zelenskyn päärahoittaja oli Ihor Kolomoisky, joka on käytännössä maanpaossa Genevessä talousrikosten johdosta. Hän on pääosakas öljy-yhtiö Burismassa, joka palkkasi Bidenin pojan Hunterin 50 000 dollarin kuukausipalkalla. Hän oli maksanut Zelenskylle v. 2012 40 miljoonaa dollaria, jotka tämä oli tallettanut vaimonsa nimellä veroparatiiseihin ja hankkinut kolme asuntoa Lontoosta 7,5 miljoonalla dollarilla. 

                                                    ***

Koomikko Zelensky on Azovin natsipataljoonan panttivanki. Hän ei itse ole natsi, mutta riippuvuus on selvä. Kolomoysky on perustanut tunnetuimman natsi -pataljoonan Azovin v. 2014. Vaikka natsien vaalikannatus on vain noin 2 % he muodostavat hyvin motivoituneen 1miljoonan miehen armeijan. Azovin lisäksi Aidar, Dnipro, Safari, Svoboda, Pravy Sektor, C 14 ja Kansallisjoukot tulevat lisäksi. Arsen Avakov, Ukrainan turvallisuusjohtaja 2014 -2021 liitti natsijoukot osaksi Ukrainan armeijaa. Zelensky kutsuu tätä natsijoukkoa ”veteraaneiksi”. 

Kerran Zelensky yritti motivoida Donbassia moukaroivia natseja laskemaan aseensa vieraillessaan alueella. Sitä seurasi Zelenkyyn kohdistuva vihakampanja ja pommitukset alkoivat jälleen entistä kiihkeämmin.

Vihakampanjan jälkeen Zelensky otti vastaan useita äärioikeiston edustajia pääministerin kanssa mm C14 johtaja Yehven Tarasin, pääministerin vierellä taas esiintyi murhasta epäilty neo-natsi Andryi Medvedko.

Viime lokakuussa Zelensky nimitti kiihkokansallista Oikea sektoria edustavan Dmytro Yaroshin Ukrainan armeijan ylipäällikön erityisneuvonantajaksi ja helmikuusta 2022 lähtien lähiterroria harrastavan Vapaaehtoisarmeijan päälliköksi. Samaan aikaan hän nimitti Oleksander Poklandin, lempinimeltään ”kuristaja”, ”koska hän pitää kiduttamisesta”, vastavakoilun päälliköksi.

Joulukuussa 2021 kaksi kuukautta ennen sotatoimien alkua Zelensky antoi komentaja Dmytro Kotsuybaylolle  Ukrainan sankarin tittelin. Zelensky korvasi myös Odessan aluekuvernöörin Maksym Marchenkolla, joka on ultranationalistisen Aidarin pataljoonan päällikkö. 

Onko kysymys ainoastaan halusta miellyttää äärioikeistoa antamalle heille asemia? Neoliberaalien, atlantistien, lännen oikeiston unelma on tuhota venäläiset ja ”johtaa maailman valkoiset rodut lopulliselle ristiretkelle semiittien johtamia ali-ihmisiä vastaan” kuten entinen Kansallisten joukkojen johtaja Andryi Biletsky , toteaa. Ei ole selvää, mitä Zelensky ajattelee koska yksikään toimittaja ei ole kysynyt asiaa häneltä itseltään. 

Ei ole epäilystäkään, etteikö Ukrainan hallitus liukuisi lisääntyvästi autoritaariseen, suorastaan rikolliseen suuntaan. Pelottelukampanjat, kidnappaukset ja teloitukset kohdistuvat vaaleilla valittuihin virkailijoihin, joiden epäillään olevan Venäjän vakoilijoita tai sympatisoijia. 

”Yksi petturi vähemmän Ukrainassa!” Hänet löydettiin tapettuna ja tuomittuna kansan oikeudessa. Näin julisti sisäministeri Anton Gerashenkon avustaja Telegram sivustollaan Volodomyr Strokin,  Kremninan pikkukaupungin pormestarin murhauutista. Hänet oli kidnapattu ja kidutettu ennen teloitusta. 

Gostomelin pormestari taas murhattiin koska hän oli yrittänyt neuvotella turvakäytävän luomisesta. Yhdentoista pormestarin on ilmoitettu olevan kadoksissa. 

Helmikuussa 2021 Zelensky sulki kolme tv:n oppositiokanavaa, jotka omisti Viktor Medvedchuk. Valtioneuvosto ylisti ratkaisua Yhdysvaltojen tukemana toimena vastata Venäjän negatiiviseen vaikutukseen.

Joulukuussa 2021 entistä presidenttiä Petro Poroshenkoa syytettiin valtiopetoksesta ja terrorismin tukemisesta. Presidenttiä syytettiin pyrkimyksestä saattaa Ukraina riippuvaiseksi Venäjän energiasta ja Venäjän kontrolloimista ”pseudo-valtioista”. 

Maaliskuun 3.päivänä Lizvizia Left puolueen aktivistien koteihin tehtiin kotietsintä ja tusina ihmisiä vangittiin. Maaliskuun 19. päivänä 11 vasemmistopuoluetta lakkautettiin. Muita aktivisteja ja ihmisoikeuksien puolustajia on pidätetty ja kidutettu. 

Listaa voisi täydentää nationalistien Kiovan kadulla riisumilla ja julkisesti hakkaamilla ihmisillä, venäläisten sotilaiden ampumisella jalkoihin ennen heidän teloitustaan ja sotilaalla, jonka silmät puhkottiin ennen teloitusta.  

Turvallisuuspalvelu ampui Ukrainan ja Venäjän ensimmäiseen neuvotteluun osallistuneen neuvottelijan Kiovan kadulla keskellä päivää liian venäjämielisenä.  

Ukrainan kanava 24:lla armeijan ylilääkäri kehui ”saaneensa käskyn kastroida kaikki venäläiset miehet, koska he ovat ali-ihmisiä ja pahempia kuin torakat”.  

Ukraina käyttää laajalti Clearviewn kasvojentunnistustekniikkaa tunnistaakseen kuolleet venäläiset sotilaat ja lähettääkseen heidän kuvansa Venäjän sosiaaliseen mediaan halventaakseen heitä. 

Ukrainan ongelma on siinä, että sen presidentti on tahtoen tai tahtomattaan luovuttanut vallan ääriliikkeille sisäisesti ja NATOn sotavoimille ulkoisesti voidakseen kampanjoida päästäkseen kansojen suosioon ympäri maailmaa.  

                                                   ***

EU on syytänyt miljardikaupalla rahaa Kosovoon ylläpitääkseen mielikuvaa itsenäisestä demokraattisesta valtiosta tiellä kohti EU/NATO/YK:n jäsenyyttä. 

Vuonna 2004 maaliskuun 17. ja 18. päivien aikana albaanit kohdistivat serbiväestöön YK:n ja NATO:n valvovan silmän alla pogromin. YK:n pääsihteerin edustajana Kosovossa toimi silloin suomalainen Harri Holkeri. 

Kahden vuorokauden aikana 35 muinaista serbialaista ortodoksikirkkoa ja luostaria tuhottiin, poltettiin tai vaurioitettiin.935 serbien taloa ja kymmenen julkista laitosta, koulua, terveyskeskusta tai postia ryöstettiin, poltettiin tai vaurioitettiin pahoin sekä suoritettiin 4012 serbin etninen puhdistus eli poistaminen tavalla tai toisella kuudesta kaupungista ja yhdeksästä kylästä. 

Islamististen albaanien etninen ja uskonnollinen riehuminen ortodoksisia serbejä kohtaan sai tapahtua ilman että albanialainen poliisi olisi yrittänyt estää sitä tai olisi yrittänyt auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutuneita.

Kansainväliset KFOR-joukot eivät myöskään tehneet mitään toteuttaakseen tehtäväänsä Kosovossa – paitsi auttoivat etnisessä puhdistuksessa siirtämällä serbit pysyvästi pois kotiseudultaan albaanijoukkioiden kynsistä.

Serbit joutuivat asumaan kotiensa sijaan parakeissa ja konteissa ympärillään jatkuva fyysisen ja psyykkisen vainon ilmapiiri. Albaaniasukkaat sallivat lastensa kivittää ja terrorisoida serbiperheitä, joiden jäsenet pelkäsivät astua ulos asumuksistaan. 

Serbien kohtalon tekee vielä kohtuuttomammaksi se, että YK:n virkamiehet estivät myös muualle paenneiden Kosovon serbien paluun takaisin kotiin.

                                                     *** 

Suomen presidentti Martti Ahtisaaren johdolla Kosovon YK:n alainen harjoitteluparlamentti äänesti vastoin YK:n päätöstä Kosovon itsenäiseksi v. 2008. International Court of Justice totesi, että tämä ”parlamentti” ei voi päätöstä tehdä vaan  sen jäsenet ovat suorittaneet äänestyksen yksityishenkilöinä. 

Tästä mielenkiintoisesta itsenäisyysjulistuksesta huolimatta Yhdysvallat, joka oli jo 8 vuotta aikaisemmin rakentanut alueelle jättimäisen Bondsteel-sotilastukikohdan, ilmoitti tunnustavansa Kosovon itsenäisyyden. Suomi, Ahtisaaren ohjaamana, seurasi heti perässä. 

                                                    ***

Kosovossa on edelleen Yhdysvaltojen sotilastukikohta, NATO-miehitys ja Euroopan unionin vankka taloudellinen tuki. Näillä pönkillä Yhdysvallat ja EU ylläpitävät mielikuvaa itsenäisestä valtiosta. Serbien alistettu asema ei herätä myötäelämistä. 

Kosovon parlamentin serbiedustaja sai 2 vuoden vankeusrangaistuksen mainitsemalla puheessaan Racakin kylän teloitusten v. 1999 olleen lavastus. Yhdysvaltalainen KFORin päällikkö lavasti taistelussa kaatuneet teloitetuiksi ja Suomen ja Saksan hallitukset salasivat oikeuslääkäreiden tiedot vainajien kuolinsyystä. Suomi palveli USA:n ja NATO:n tavoitteita. Tuon valheen seurauksena Yhdysvallat ja NATO aloittivat serbien pommitukset.

                                                    *** 

Tiivistettynä, edellä mainitun perusteella voi sanoa, että Suomi on asemoitunut palvelemaan Yhdysvaltoja ja NATO: a sotilaallisesti vähintään vuodesta 1999 lähtien.

Ukrainan sisällissodassa, joka on saanut alkunsa Yhdysvaltojen ja EU-maiden provosoimasta vallankaappauksesta v. 2014, Suomi on tukenut Ukrainan Yhdysvaltojen tukemaa hallitusta eikä demokratiaa vaativia Donbassin asukkaita. 

Serbian ja Kosovon välisessä kysymyksenasettelussa Suomi on tukenut Kosovon itsenäisyyttä vastoin YK:n päätöslauselmaa. 

Niin Serbia/Kosovossa kuin Ukraina/Donbassissa Suomen tukemat tahot turvautuvat terroriin, kidutukseen, murhapolttoihin, ihmisarvon mitätöimiseen ja muihin fasistisiin piirteisiin. Suomi auttoi pommittamaan serbejä, joiden perustuslaillinen periaate on kaikkien maassa asuvien 12 etnisen ryhmän tasa-arvo. Suomi tuki terroritekoihin turvautuvia ja monokulttuurista puhdasta albaani-Kosovoa tavoittelevia tahoja.  

Ukrainassa Suomi tukee ja aseistaa natseista, USA:sta ja NATO:sta riippuvaista Ukrainan hallitusta, joka ei ota huomioon omien kansalaistensa tasa-arvoa vaan päinvastoin on laillistanut syrjinnän ja vainon ja tavoittelee monokulttuurista ukrainankielistä, natsimielistä vartiota.

Ukrainassa kyse on yksinomaan sen hallituksen ongelmasta. Venäjä on sivujuonne, vaikka Yhdysvallat ja sen liittolaiset yrittävät tehdä siitä pääasian. Venäjä puolustaa kaikkien ihmisoikeuksia natsismia, rasismia ja militarismia vastaan pyrkien luomaan maailmanyhteisön, jossa kaikkien valtioiden turvallisuushuolet otetaan huomioon ja niitä kunnioitetaan. Tämän Venäjä on ilmaissut kouriintuntuvasti aloitteissaan joulukuussa 2021 ja tammikuussa 2022.

 

                                                                                

 

 

 

 

                                                                                 

 

                                                                     

 

                                                                       

 

 

 

                                               

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: natsismi käyttövoimana, Ukraina, Donbass, Serbia, Kosovo, Suomi Naton palvelijana, rasismi Suomen politiikassa

Euroopan turvallisuustilanteen muutos ja Suomi

Sunnuntai 15.5.2022 klo 15.11 - Pirkko Turpeinen-Saari

 Suomi otti 1920-1930-luvuilla natsismin käyttöön ennen Saksaa. Laittomat pidätykset, demokratian kaventuminen, jopa eduskuntaryhmän pidätys 1920-luvulla osoitti suuntaa.

Toisen maailmansodan aikana Suomi osoitti räikeää natsi-ideologiaa vangitsemalla miehittämänsä Itä-Karjalan venäjänkielisen väestön keskitysleireihin, antamalla näiden talven muonavarat karjalankieltä puhuville naapureille ja konfiskoimalla venäjänkielisten omaisuutta vieden irtotavaran kuorma-autoilla Suomeen.

 Pariisin rauhansopimus pakotti suomalaiset demokratiaan. Suomessa pidettiin sen historian ensimmäiset demokraattiset vaalit vasta vuona 1945. Häviön kokenut marsalkka Mannerheim ei joutunut Stalinin armeliaisuuden johdosta teloituskomppanian eteen kuten muiden vastaavassa asemassa olevien maiden johtajat. Päinvastoin, hän joutui, samoin kuin häntä presidenttinä seuranneet J.K. Paasikivi ja Urho Kekkonen, johdattamaan Suomen kansan rauhan ja ystävällisten suhteiden tielle entisen emämaan Venäjän/Neuvostoliiton kanssa.

 Pariisin rauhansopimus asetti ehtoja Suomen varustelulle samoin kuin se lakkautti natsismia ja fasismia edustavat suojeluskunta- ja lottajärjestöt.

 EU:n jäseneksi liittymiseen saakka Suomi oli demokratian ja kansainvälisen rauhan edistäjän roolissa. Sitten kaikki muuttui.

 Euroopan unionin perustavassa kokouksessa Saksa ylipuhui muut jäseneksi tulevat maat tukemaan Jugoslavian liittovaltion hajottamista tunnustamalla Kroatian itsenäisyyden. Kroatiaan oli valittu holokaustin kieltävä presidentti Franjo Tudjman, jonka demokraattisilla vaaleilla valittu parlamentti sääti rasistisen, serbejä syrjivän perustuslain. Armeija otti käyttöön fasistisen Kroatian mustat asepuvut ja lippu ja raha muistuttivat sodanaikaista fasistista Kroatiaa.

 Saksan liittokansleri Helmut Kohl oli saanut kasvatuksensa Hitlerin armeijaan. Häntä ei Tudjmanin aatemaailma häirinnyt vaan hän auttoi Kroatiaa hankkimaan aseita Itä-Saksan jäljellejääneistä asevarastoista. 

 Yhdysvallat oli jo 1950-luvusta lähtien tukenut natseja ja fasistista Espanjaa. Natsi-diasporalla oli merkittävästi taloudellista valtaa Yhdysvaltojen politiikassa.

 Yhdysvallat pyrki laajentamaan sotilaallista ja taloudellista valtaansa Balkanille sen lisäksi että se miehitti sotilaallisesti EU-Saksaa. Jugoslavian hajottamisen ja haltuunoton seurauksena Yhdysvallat paitsi miehitti Kosovon, se sai jäännösvaltiot Serbiaa ja Bosniaa lukuun ottamatta liitettyä NATO: on.

 Samaan aikaan, jopa ennen kuin Suomi liittyi EU:n jäseneksi, Suomi päätti hankkia yhdysvaltalaisia hävittäjiä, puolustusministeri Elisabeth Rehn palautti asekätkijöiden ja Lotta- Svärdin ”kunnian”. Pala palalta Pariisin rauhansopimuksen merkitys kalpeni.

 Suomen tuleva presidentti Sauli Niinistö toimi Helmut Kohlin kehotuksesta EDU: n, Euroopan demokraattisen unionin puheenjohtajana. Niinistön mukaan EDU: n tärkein tehtävä oli kommunismin (kommunistien) kitkeminen Euroopasta. Kommunistithan olivat natsismin ja fasismin voiton ratkaisijoita, erityisesti Jugoslaviassa, jossa serbit olivat viruneet fasistisen Kroatian keskitysleireissä.

Toisen maailmansodan tärkein voittajavaltio oli Neuvostoliitto, joka joutui uhraamaan 27 miljoonaa kansalaistaan.

 Vasta presidentiksi tultuaan Sauli Niinistö on päässyt toteuttamaan kommunismin/demokratian kitkemistään Suomessa ja Euroopassa. Pitkän tähtäyksen tavoitteena on näyttänyt olevan Yhdysvaltojen yksinapaisen maailmanvallan lujittaminen ja sen aseellisen takaajan NATO: n vahvistaminen.

 6.4. 2022 blogissani olen kuvannut, kuinka Sauli Niinistö on käyttänyt presidenttikautensa rakentamalla Suomeen totaalisen sensuurin. Valtion turvallisuuskomitean alainen Mediapooli muodostaa sensuurijärjestelmän, joka valvoo oikeanlaista tiedottamista niin sanomalehdistössä, televisiossa kuin kustannustoiminnassa. Ydinajatuksena on mitätöidä Venäjän ja muiden moninapaista, kaikkien maapallon maiden tasaveroista yhteistoimintaa tavoittelevien maiden hankkeet. Menetelminä käytetään paitsi tiedotussensuuria, yhä voimistuvia, Yhdysvaltojen vaikuttamisvälineisiin jo kauan kuuluneita rikollisia talouspakotteita, valtioiden omaisuuksien konfiskointeja ja luonnollisesti aseellista valtaa.

 Juha Sipilän hallitus lähetti valtion kustannuksella 100 virkamiestä ja toimittajaa Harvardiin oppimaan ”oikeanlaista” tiedottamista, maahan kutsuttiin NATO: n hybridikeskus oikeanlaisen, NATO-myönteisen tiedottamisen aikaansaamiseen.

 Suomi oli jo ulkoparlamentaarisesti liitetty NATO: n isäntämaasopimukseen, mikä mahdollisti Yhdysvaltojen ja muiden NATO-maiden rajattoman läsnäolon ja harjoittelun Suomessa.

CNN-kanavan toimittaja ihaili, kuinka pääministerin kansliassa oli virkamies huolehtimassa siitä, että lapsetkin Suomessa saavat ”oikeanlaista” tietoa.

 Suomi oli jälleen natsismin oikeutuksessaan edellä muita maita.

Euroopan komissio keksi vasta Venäjän alettua häiritä NATO: n ja Azovin natsipataljoonien toimia Ukrainassa, kuinka hienosti toimiva sensuuri voikaan olla. Suomen esimerkin mukaisesti Euroopan komission puheenjohtaja julisti kaiken Venäjältä tulevan tiedottamisen laittomaksi. Toki Suomen mediapooli ei ollut tällaista julistusta tehnyt virallisesti, mutta käytännössä kyllä. Suomessa vain Yhdysvaltojen ja Britannian tiedustelupalvelujen tukemien poliitikkojen ja kirjailijoiden toimia pidettiin hyväksyttävinä. Kirjamessuille kutsuttiin vain ”oikeanlaisia” venäläisiä kirjailijoita.

 Nyt kun EU ja USA julistivat venäläiset uutiset laittomiksi, se aiheutti myös sen, että kaikki venäläinen oli laitonta. Venäläinen musiikki, venäläiset kapellimestarit, venäläiset urheilijat Venäjän kulttuurikeskukset muuttuivat ”laittomiksi”. Venäläisiä sai pahoinpidellä, kulttuurikeskuksia sai vandalisoida, toisen maailmansodan venäläisten sotilaiden muistomerkkejä sai tuhota. Natsismi nousi kohisten.

 Suomen tasavallan presidentiltä ei ole kuulunut yhtä ainutta lausuntoa, jolla olisi kritisoitu yllämainittua menoa. Päinvastoin. 

 Venäjä on ilmoittanut olevansa pakotettu toimimaan sotilaallisesti Ukrainassa pelastaakseen 8 vuoden ajan Ukrainan hallituksen pommitusten ja natsien kidutuksen alaisena olleen Donbassin väestön. Venäjä tavoittelee denatsifikaatiota eli natsi -aatetta toteuttavien joukkojen vaikutuksen poistamista niin armeijasta kuin hallinnosta, jossa heillä on ratkaiseva valta.

Presidentti Niinistö on vieraillut Kiovassa ja tavannut presidentti Poroshenkon. Hän on laskenut  kukkia Maidanin verilöylyn aikana kuolleiden muistomerkille. Hän ei ole kertaakaan maininnut tietävänsä, että verilöyly oli Yhdysvaltojen, natsien avulla suorittama verinen vallankaappaus, jossa laillisesti valittu presidentti uhattiin tappaa ja ajettiin maanpakoon. Hän ei ole kertonut tietävänsä, että Saksan ulkoministeri Steinmeier seisoi natsien vieressä lavalla, jossa rauhansopimus mitätöitiin ja Yhdysvallat sai valita uuden pääministerin ja monikansallisen hallituksen.

Sensuurista ja manipuloinnista johtuen Suomen kansalla ei ole aavistustakaan mitä Ukrainassa tapahtuu. Sen sijaan Suomen eduskunta ja tiedotusvälineet saavat nykymenon vallitessa ainoastaan sitä tietoa, mitä Yhdysvallat haluaa heidän saavan tietää Ukrainasta. Paitsi Ukrainan presidentin puhetta eduskunnassa Yle tarjosi pari iltaa sitten Kiovan pormestarin Vitali Klitschkon propagandistisen puheen suoraan suomalaisille. Yle ei maininnut, että Klitchko oli Saksan Konrad Adenauer säätiön rahoittama poliitikko ja seisoi Maidanin väkivaltaan turvautuvien toimijoiden johtajana samalla lavalla kuin Puolan, Ranskan ja Saksan ulkoministerit ja natsijohtaja Parubiy seisoivat.

 Suomi on toiminut sensuurin edelläkävijänä. Sen jälkeen EU-komissio toteutti sen, jolloin Suomen sensuuri tiukkeni entisestään. Nyt Yhdysvalloissa on perustettu myös valtiollinen ”totuuskomissio”.

 Nämä komissiot väittävät Ukrainan natsien olevan ”vapaustaistelijoita”, vaikka natsit itse toteavat julkisesti nauttivansa tappamisesta ja että heidän tavoitteensa on tappaa kaikki mustat, romanit, juutalaiset ja venäjänkieliset. 

 14.5.2022 Suomen presidentti Sauli Niinistö kertoi soittavansa presidentti Putinille ja kehottavansa tätä katsomaan peiliin perusteluksi sille, että Suomi ilmoittaa Suomen ja Venäjän välisen rauhanomaisen rinnakkaiselon sijaan, Suomen hakevan NATO-jäsenyyttä.

Pidän tällaista toimintaa uskomattomana. Tällaisen perustelun voi hyväksyä vain kansainvälisistä suhteista täysin tietämätön sensuurin kourissa oleva väestö.

 Jugoslavian hajottaminen tapahtui Saksan ja USA:n toimiessa yhteistyössä natsien ja jihadistien kanssa. Siitä lähtien USA:n ja Ukrainan natsismi on saanut rinnalleen EU:n hiljaisesti hyväksymän rasismin, joka nykyisellään kohdistuu venäläisiin, toisen maailmansodan voittajiin.

 Jotta venäläisiin kohdistuva rasismi saa yhä yleisemmän hyväksynnän, se edellyttää toisen maailmansodan syy- ja seuraussuhteiden muuttamisen. 

 Mutta rasismi ja totuuspohjaa vailla olevat väitteet ovat vain savuverho sille, mitä todellisuudessa on tapahtumassa.

Yhdysvaltojen väkivaltaan, kidutukseen, talouspakotteisiin ja ryöstöihin pohjautuva maailmanvalta on kääntymässä kohti lopullista häviötään. Moninapainen kaikkien maailman maiden tasa-arvoon perustuva yhteisö on matkalla kohti vääjäämätöntä voittoa. Yhdysvallat perustaa voimansa aseisiin ja aseteollisuuteen, jotka saastuttavat maailman kohti tuhoa.

 Presidentti Niinistön ilmoitus Suomen pyrkimyksestä vielä ennen lopun alkua liittyä Yhdysvaltojen johtaman sotilasliiton jäseneksi vaikuttaa sairaan houreelta. Monet viisaat keskieurooppalaiset valtiomiehet ovat pitäneet hanketta vaarallisena Euroopan turvallisuudelle. Willy Wimmer viisas entinen Saksan liittopäivien jäsen ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija. ilmaisi mielipiteensä selvästi.

 Syksyllä 2021 YK:ssa toimitettiin äänestys natsismin ja fasismin suosimisen estämisestä. Vain Ukraina ja Yhdysvallat eivät kannattaneet natsismin kieltämistä. EU-maat eivät uskaltaneet poiketa liiaksi USA:n kannasta vaan pidättäytyivät raukkamaisesti äänestämästä. Puola ja Baltian maat ovat suhtautuneet venäläiseen kielivähemmistöönsä rasistisesti. Toisen maailmansodan muistomerkkejä tuhotaan ja natsihenkisiä järjestöjä vaalitaan.

Venäjä on jäänyt käytännössä liian yksin puolustamaan ja pelastamaan natsismin uhreja, olivatpa he sitten Krimillä v. 2014 tai viimeisten 8 vuoden aikana Donbassissa. Maapallon maiden enemmistö ei osallistu Yhdysvaltojen ja EU-maiden rikollisiin talouspakotteisiin, mutta joutuvat olemaan varuillaan, että eivät itse joudu USA:n pakotteiden uhreiksi.

 Suomessa väitetään Euroopan turvallisuustilanteen muuttuneen Venäjän ryhdyttyä pelastamaan Ukrainan venäjänkielistä väestöä 8 vuotta kestäneen sisällissodan ja natsien väkivallan kynsistä. Tosiasiassa turvallisuustilanteen muutos lähti liikkeelle Yhdysvaltojen ja NATO: n vyöryttyä Balkanille ja Ukrainaan yhteistyössä EU-Saksan kanssa.

EU on alkanut käyttää samoja laittomia menetelmiä kuin mitä Yhdysvaltojen on nähty käyttävän jo vuosikymmeniä. Eurooppalaisen kodin sijaan Venäjä on haluttu eristää ja ryöstää. EU on yhteistyössä CIA:n ja Britannian MI6: n kanssa provokaatioilla ja demonisoinnilla pyrkinyt saamaan EU-kansalaiset Venäjää vastaan voidakseen jatkaa kesken jäänyttä Venäjän kansallisvarallisuuden ryöstöä ja moninapaisen maailman kehittämisen häirintää. 

Suomen kansalla on tunnejälki hyvistä suhteista Suomen ja Venäjän välillä. Sen varaan on hyvä rakentaa samalla kun teemme kaikkemme, että emme joutuisi osaksi ylikansallista yhdysvaltalaista väkivallan kulttuuria.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nato, Sauli Niinistö, Helmut Kohl, Ukraina, Jugoslavia, sensuuri, Euroopan turvallisuustilanteen muutos, natsismin nousu, Suomi ja NATO

Venäjästä jättimäinen ghetto?

Sunnuntai 27.3.2022 klo 14.14 - Pirkko Turpeinen-Saari

Juutalaisten, serbien, romanien ja kommunistien tappaminen keskitysleirien kauhuissa on tuttua historiankirjoista. Samoin kirjojen roviot ja Saksan maailmanvallan kyseenalaistavan musiikin ja taiteen kieltäminen.

Baltian maissa, Puolassa ja Saksassa ja muuallakin, juutalaisille perustettiin ghettoja, asuma-alueita, joissa toimeentulo oli marginaalista ja ilmapiirissä oli jatkuva uhka tuhoamisleirille joutumisesta.

Baltian maista Eesti ilmoitti ensimmäisenä maana Euroopassa saaneensa kaikki maan juutalaiset tapetuiksi.

Neuvostoliitto/Venäjä kukisti Saksan natsit ja vapautti maailman natsien ja fasistien hirmuvallasta.

Natsismi on palannut Eurooppaan. Miksi? Siksi, että Yhdysvallat oli alun alkaenkin toivonut, että Hitler hyökkäisi ensimmäiseksi Neuvostoliittoon ja tuhoaisi sen. 

Koska näin ei käynyt, Yhdysvallat pelasti pahimpiakin keskitysleirien vartijoita puhumattakaan  johtavassa asemassa olevista natseista maaperälleen hyödyllisiksi yhteistyökumppaneiksi.

Jugoslavian hajottamissodassa Yhdysvallat ja Helmut Kohlin EU-Saksa tukeutuivat holokaustin kieltäviin kroaatti-natseihin ja Hitlerin kanssa aikoinan yhteistyötä tehneisiin Bosnian muslimeihin. Markkinointitoimisto Ruder-Finn hoiti lännen sotapropagandan tehokkaammin kuin Göbbels aikanaan.

Jugoslavia pommitettiin Yhdysvaltojen ja NATO:n toimesta raunioiksi ja saatiin NATO-miehityksen ja Yhdysvaltojen perustaman Bondsteel sotiastukikohdan avulla alistumaan Yhdysvaltojen ja NATO-EU:n tahtoon ja alamaiseksi.

Yhdysvaltojen seuraava NATO:n laajentamisetappi oli Ukrainassa.

Venäjän alistaminen ja ryöstö oli George H.W.Bushilta ja Bill Clintonilta jäänyt kesken 1990-luvulla.

Värivallankumoukset Ukrainassa seurasivat toisiaan, mutta vasta vuonna 2014 koulutettujen tarkka-ampujien ja natsien avulla Yhdysvallat sai Ukrainan hallintaansa. Yhdysvallat valitsi vallankaappauksen jälkeisen hallituksen ja aloitti NATO-tyylisen sotilaallisen varustamisen ja NATO-harjoitukset Ukrainassa.

Samalla se jatkoi Ukrainan painostamista puolueiden lakkauttamisiin ja ihmisoikeuksien rajoituksiin. Opetus äidinkielellä lakkautettiin muilta kuin niiltä, joiden äidinkieli oli ukrainankieli. Kiovan hallitus jatkoi v. 2014 aloittamaansa sisällissotaa Itä-Ukrainan pääasiassa venäjänkielisiä, osin kansallisuudeltaan venäläisiä vastaan taukoamatta.

Yhdysvaltojen ja brittien kouluttamat Ukrainan asejoukot yhdistettiin Ukrainan natsi-pataljoonien kanssa. Natsien julkituomana tavoitteena on tappaa tai ajaa rajan yli kaikki venäjää tai kreikkaa puhuvat kansalaiset, romanit etunenässä.

Venäjä on pyrkinyt 8 vuoden ajan saamaan EU-maat tukemaan Ranskan, Saksan, Ukrainan ja Venäjän takaamaa Minkin sopimusta rauhasta. Mitään ei ole tapahtunut ja tappaminen on jatkunut.

Joulukuussa 2021 ja tammikuussa 2022 Venäjän ulkoministeri Lavrov esitti EU:n jäsenmaille ja NATO:lle ehdotuksen kaikille tasa-arvoisten turvallisuuden takaavien sopuimusten solmimisesta, jossa palattaisiin aikaisempiin lupauksiin NATO:n sotilasliiton laajentamisen pysäyttämisestä.

Vakuuttaakseen olevansa tosissaan, Venäjä toi sotaharjoitukset maansa eteläosiin ja Valko-Venäjälle saadakseen NATO:n ja EU:n katsomaan asioita kaikkien, ei vain Yhdysvaltojen johtamien NATO-maiden näkökulmasta.

Sopimusehdotusten lennettyä roskakoriin, Venäjä näyttää päättäneen, että 8 vuotta itä-ukrainalaisten tappamista natsijoukkioiden toimesta saa riittää. Ellei Yhdysvaltojen, Britannian ja monien EU-maiden tukemien eriarvoisuuteen ja kansalaisoikeuksien polkemiseen, puolueiden lakkauttamiseen ja äidinkielen käytön kieltämiseen perustuva toiminta lopu, se on lopetettava voimatoimin.

YK:n äänestyksessä Yhdysvallat ja Ukraina eivät paheksu natsismin ihannoimista, EU-maat eivät myöskään, mutta pidättäytyvät ilmaisemasta asiaa. Käytännössä EU-maat osoittavat  tukevansa natsien aseistamista ja tekevän kaikkensa natsismin lakkauttamisen puolesta taistelevaa Venäjää vastaan.

Venäjä on toisen maailmansodan aikana uhrannut 25 miljoonaa kansalaistaan taistelussa natsismia vastaan. Nyt Venäjälle on tullut uudestaan massiivinen haaste toistaa uhrauksensa.

USA ja EU-maat ovat asettaneet kulttuurisia ja taloudellisia pakotteita. Ne ovat saartaneet Venäjän maalta ja ilmasta. Tavara tai ihmiset eivät voi kulkea lentoteitse tai rautateitse Venäjältä länsi-Eurooppaan eikä sieltä Venäjälle. Venäläisten urheilijoiden osallistumisboikotti on täydellinen. Kulttuurielämän edustajat, laulajat ja kapellimestarit on asetettu boikottiin. Suosittu venäläinen englanninkielinen uutis- ja ajankohtaisohjelma RT on asetettu boikottiin.

Venäjän kansallisvarallisuus on jäädytetty eri läsimaiden pankkeihin kuten saksalaiset konfiskoivat juutalaisten omaisuuden, jonka Yhdysvallat sodan jälkeen ryösti itselleen. 

Kuinka laillisena Suomen oikeusoppineet pitävät tätä konfiskoitia?

Suomen media on ollut innoissaan. Venäjän demonisointi onnistuu täydellisesti, koska mitään vastavoimaa Mediapoolin ja CIA:n hallitsemalle medialle Suomessa ei ole.

Kun Azovin natsi-joukkiot räjäyttävät lähtiessään Mariupolin teatteritalon, Suomen media syyttää venäläisiä.

Kun natsi-joukkiot miinoittavat teiden varret ja siviiliväestön pakokäytävät, Suomen media ihailee heitä "Mariupolin puolustajina".

Onko meillä historiassa näin onnistunutta natsismin ihannointia tapahtunut aikaisemmin?

Heimosotien, 1930-luvun ja toisen maailmansodan aikana russofobia oli itsestäänselvyys. Mannerheim oli kuullut Hitlerin asekumppaneilta jo 1930-luvun puolivälissä keskitysleireistä. Hän suunnitteli ja perusti tällaisen Itä-Karjalan venäjänkieliselle väestölle jo 1941 kesällä.

Rasismia osoitti se, että venäjänkielisten karjalaisten talven muonavarat ja eläimet luovutettiin karjalankielisille naapureille ja suuri määrä, 60 kuorma-autolastillista omaisuutta kuljetettiin sotasaaliina Suomeen.

Natsimin pysyvää ihannointia osoittaa se, että Mannerheimin patsas seisoo edelleen keskellä Helsinkiä ja pääkaupungin pääväylä on nimetty hänen mukaansa.

Siksi suomalaisissa ei herätä mitään ihmetystä, että Ukrainan natsit pystyvät nimeämään katuja uudelleen Hitlerin natsi-Saksan kanssa taistelleen Stepan Banderan mukaan. Sama tapahtuu Baltian maissa juutalaisten vaimeasta vastarinnasta huolimatta.

Venäjän presidentti Putin on työskennellyt herkeämättä kaikkien maapallon maiden oikeudenmukaisen kohtelun puolesta. Moninapainen maailma ei olisi aseelliseen väkivaltaan ja väkivaltaisiin talouspakotteisiin toimintansa pohjaavan NATO:n ylipäällikön eli Yhdysvaltojen vallan alla.

Euroopan unioni on tällä hetkellä vajonnut entistä syvemmälle Yhdysvaltojen globaaliksi palvelijaksi pyrkiessään pakottamaan Venäjän luopumaan Yhdysvaltojen ja EU:n tukemien natsien vallan kaatamisesta. Näin EU tulee palvelleeksi Yhdysvaltojen aseteollisuutta, joka on kaikkien Yhdysvaltojen sotien moottori.

Odotan, että Saksan liittokanslerit, niin Merkel kuin Olaf Scholtz, huomaavat katua sitä, että heiltä ei ole löytynyt inhimillisyyden ja demokratian tajua pysäyttää Ukrainan vajoaminen täydelliseen diktatuuriin. Zeleznyn lakkauttamat 11 puoluetta saivat viime viikolla julkisuutta Suomessa ilmeisesti vahingossa ja vain Yle:n viittomakielisissä uutisissa.

Samaa katumusta odottaisin myös Ranskan presidentti Macronilta, EU:n johtomaan presidentiltä. Tyhjänpäiväiset neuvottelumatkat Moskovaan eivät ole johtaneet toimenpiteisiin Ukrainan sisällissodan lopettamiseksi.

EU:n edustajien naurussa suin asettamat massiiviset talouspakotteet Venäjälle ovat yritys toistaa juutalaisten ghettojen vaikutukset. Uskon, että EU-kansalaiset, eivät ehkä yhdysvaltalaisetkaan, ole niin tyhmiä etteivätkö he tajuaisi että inflaatio ja hintojen nousu ei johdu "Venäjän hyökkäyksestä" vaan EU:n ja USA:n johtamasta sisällissodasta, Venäjän pyrkimyksestä lopettaa tuo sota ja Yhdysvaltojen ja EU:n asettamista talouspakotteista. Venäjän hyökkäys ei ole kansalaisten pahoivoinnin syy, syy on haluttomuus tunnustaa tosiasioita ja pakotteiden massiivista vaikutusta koko maapallon asujaimistoon.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: taistelu natsismia vastaan, Venäjän muuttaminen ghetoksi, USA:n natseihin tukeutuva valta, Suomi natsien liittolaisena, talouspakotteet, media, Macron, Scholtz, Putin, moninapainen maailma

Hitler liittolaisineen on taas täällä

Sunnuntai 12.12.2021 klo 13.17 - Pirkko Turpeinen-Saari

Olemme katsoneet Netflixin sarjan "Meren katedraali" jo toistamiseen. Meren katedraali, kirkko on keskellä Barcelonaa, kaupunkia, jossa asuin 5 vuotta.

Elokuva kuvaa kirkon rakentajia ja heihin liittyen koko 1300-luvun yhteiskuntaa aatelisten valtaa,sotiin haaskattua rahaa, ihmisten taikauskoa ja vähitellen kehittyvää katolisen kirkon mielivaltaa,inkvisitiota.

Miksi muutin Barcelonaan?

Ahtisaaren presidentiksivalintaprosessi oli osoittanut Suomen poliittisen kehityksen suunnan. Tuolloin en vielä tiennyt hänen roolistaan Jugoslavian pommituksissa ja Serbian maakunnan Kosovon luovuttamisessa Yhdysvaltojen sotilastukikohdaksi. Sen sijaan koin, että Suomi ei ole ilmapiiriltään enään minun maani tällaisen presidentin tultua valituksi maan johtoon. Olin myös epäillyt jo vuodesta 1987 lähtien Yhdysvaltojen sotateollisenkompleksin pääsevän määräysvaltaan tulevassa Euroopan unionissa.

Palasin Suomeen vuonna 2005. Suomen ja Euroopan ilmapiiri on kehittynyt yhä huonompaan suuntaan.

Sotateollista kompleksiaan, maailman ympäristöä saastuttavinta yksikköään palveleva Yhdysvallat on presidentti Eisenhowerin presidenttikaudesta lähtien tiivistänyt yhteistyötään natsien kanssa. Tämä yhteistyö toimi jo Hitlerin aikana Yhdysvaltojen teollisuuspiirien tukiessa Hitlerin aseistamista.

Yhdysvallat tuki Espanjan fasistista diktaattori Francoa, joka oli solminut myös konkordaatin katolisen kirkon kanssa. Katolinen kirkko myötäili myös Mussolinia ja Hitleriä. Katolisen kirkon papit olivat usein fasistisen Kroatian serbejä tuhoavien keskitysleirien johtajia.

Natsiarmeijan voittanut Neuvostoliitto/Venäjä oli Yhdysvaltojen presidentti George H.W.Bushin ja ylikansallisen pääoman toimijoiden kuristusotteessa 1990-luvulla, jolloin Yhdysvallat koki olevansa voimansa tunnossa hajottaessaan Jugoslavian.

Liittoutuminen kalifaattia Osama bin Ladenin tuella rakentavien Bosnian muslimien ja heidän kanssaan liittoutuvien natsi-kroaattien avulla Yhdysvallat koki menetelmiensä - talouspakotteiden ja NATO-pommitusten toimivan hyvin.

CIA-mielipiteenmuokkaus länsimediassa leimasi holokaustin uhrit serbit "Hitlereiksi".

10.12.2021 Helsingin Sanomissa toimittaja Vesa Siren yrittää samaa.

Hän kirjottaa arvion Ruth Ben-Ghiatin kirjasta "Mahtimiehet". Kirjareferaateissa ja tekstissä käy ilmi, että Yhdysvalloissa demokratia on demokraattipuolueen varassa ja "Mussolinin ja Putinin kaltaiset johtajat pullistelevat lihaksiaan ylä-vartalo paljaana" kertoo Siren. "Se on male poweria, miehisen mahdin esittelyä" toteaa kirjailija Ben-Ghiat.

Tuntuu kuin lukisi suoraan Harvardin/CIAn opaskirjaa, jonka mukaisesti suomalaiset valtamedian toimittajat on opetettu hahmottamaan ylikansallisen pääoman valtaan johtavaa polkua.

Holokaustin uhrien nimittäminen Hitlereiksi ja Putinin näyttävä valokuva fasistien ja natsien joukossa saa pahaa aavistamattomat lukijat nyökyttelemään: näinhän se on.

Toimittaja Siren painui pysyvästi mieleeni hänen kirjoittaessaan Georgian Etelä-Ossetian Tshinvaliin v. 2008 suorittaman pommituksen jälkeen pidetystä  Valeri Gergijevin johtamasta konsertista. Siren maalaili konsertin olleen voitonhuumaa ilmentävä.

Näin konsertin televisiosta. Pimeässä illassa, ulkona kynttilöiden valossa pidetyn konsertin yleisö itki päät painuksissa. Kapellimestari, joka myös on etelä-osseetti, todennäköisesti myös itki.Tunnelma oli harras. Siren ei ollut voinut nähdä sitä. 

Siten presidentti, fasismin vastaisen sodan sankari presidentti Putinin kuvan sijoittaminen natsi- ja fasistijohtajien joukkoon samankaltaisena on rasismia. Sillä yritetään manipuloida lehden lukijoiden mieltä olivat he sitten aikuisia tai lapsia.

Yhdysvallat harjoittaa tätä samaa manipulointia.

Vesa Siren kuvaa "Mahtimiesten nousu ja tuho" artikkelissaan "mahtimiesten" piirteitä.

Toimittaja ei havaitse haastateltavan mielipiteissä mitään kyseenalaista vaan nielaisee tämän maailmankuvan vaikka faktapohjaiseen tiedonvälitykseen kuulunee kriittisyys ja vasta-argumentit.

Osa Yhdysvaltojen presidenteistä on republikaaneja osa demokraatteja.

Mikä on demokraattipresidenteille tunnusomaista heidän lähtiessään ilmoittamaan jälleen aloitettavasta uudesta sodasta ja miljoonien ihmisten tappamisesta? He loikkivat Valkoisen talon nurmikon yli raamattu kainalossa. Useat ovat katolisia ja katolinen uskonto antaa heille valtuuden tappaa ja murhata.

Katolinen presidentti Bill Clinton tilasi provokaatioita, joiden aiheuttaminen vieritettiin vastapuolelle ja saatiin tekosyy aloittaa tuon vastapuolen pommittaminen. Racak, Srebrenica, Markale-tori, jono on loputon.

Presidentti Obama toimi samoin. Seitsemän sodan aloittaminen sotateollisen kompleksin palvelemiseksi ei ole riittävä peruste hyvinvointivaltioiden tuhoamiseksi ja pysyvän kaaoksen aiheuttamiseksi Lähi-Idässä. Syyrian Ghoutan kemiallinen isku oli samanlainen tilaus kuin Clintonin tilaukset. Samaan aikaan demokraattipresidentit varastavat öljyä, parasta aikaa Syyriassa ja merirosvoavat iranilaisia tankkereita.

Meren katedraalia katsoessa on helppo havaita, että yhteiskunta ei ole mitenkään muuttunut. Ylikansallisen pääoman (aatelisten) etuja ajava Yhdysvallat sitoo liittolaisensa monin sidoksin yhteistyöhön natsien ja jihadistien kanssa. Näemme tämän parasta-aikaa Ukrainassa.

Kun ylikansallisen pääoman ryöstötoimet eivät täysin onnistuneet ja Krimillä syyskuussa 2013 vietetyt voitonjuhlat lässähtivät siihen, että itä-ukrainalaiset kannattivatkin demokratiaa ja vaaleilla valittua presidentti Janukovichia. Vallankaappaushallituksen sytyttämä "terrorisminvastainen sota" jatkuu. Euroopan parlamentti on jo niin Soroksen ja ylikansallisen pääoman vallan kannattajien hallussa, että alussa sivistyneesti käyttäytynyt korkea ulkopoliittinen edustaja Borrell uhattiin erottaa, ellei hän luovu sivistyneestä käytöksestään.

Suomi on liukunut yhä lähemmäs 1930-luvun todellisuutta. Suomi on luopunut puolueettomuudesta ja sivistyneestä vuoropuhelusta Venäjän kanssa. Hallitus ilmoitti Suomen ilmavoimien toimivan alistettuna Yhdysvaltojen sotavoimille.Yhdysvaltojen kongressi vuorostaan on valtuuttanut jo Obaman aikana Yhdysvaltojen presidentit ryhtymään sotaan Venäjää vastaan tarvitsematta enää kääntyä kongressin puoleen.

Tällä ilmoituksellaan Suomen hallitus on ilmoittanut Suomen olevan Yhdysvaltojen asevoimien Venäjän-vastaisessa hankkeessa mukana.

Mieleeni tuli kesä 1940, pari kuukautta ennen syntymääni. Natsi-Saksan armeija marssi Lappiin ja Suomen armeija alistettiin Hitlerin ylipäällikkyyteen.

Tasavallan presidentti Niinistön puoliso esiintyi tänä vuonna kirkossa valkeassa kaavussa juhlistaen Pariisin rauhansopimuksessa fasistisena kielletyn Lotta-Svärd -järjestön 100-vuotista taivalta. Väitetään hänen esiintyneen myöhemmin jopa Lotta-puvussa.

Uskon, että Baltian maissa, Ukrainassa ja Saksassakin on monella miehellä ja naisella vintillä tai jopa kodeissaan sisällä natsi-univormuja rakkaina aarteinaan. Revanssi hävitystä toisesta maailmansodasta on mielessä monella Natsi-Saksan liittolaismaalla. Ukrainassa katuja on jälleen nimetty natsi-sankareille. Venäjän-kielen käyttö julkisessa tilassa on kielletty. TV-ja radioasemia on kielletty.

Suomessa keskustan Sipilän, kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitus lähetti 100 suomalaista virkamiestä ja toimittajaa Harvardin yliopistoon, voinee sanoa, propaganda oppiin. Tuo oppi on yhdenmukaistanut valtamedian tiedottamisen yhä Venäjä-vastaisemmaksi.

Jugoslavian hajottamisessa CIAn entinen virkailija Robert Baer on todennut CIA:n huolehtineen propagandasta, mutta uutisten lukijat lukivat CIA:n tekstejä. Suomessa toimittajat ovat sisäistäneet ylikansallisen pääoman tavoitteet niin, että he itse ovat koulutuksensa pohjalta muuttuneet CIA:n agenteiksi.

Tällä tavoin saamme päivittäin lukea Vesa Sirenin kaltaisia taitavasti manipuloivia artikkeleita.

Emme koskaan saa lukea tai kuulla, että Ukrainassa on vallalla sisällissota, jossa demokratiaa kannattavat itä-ukrainalaiset ja natsien tukemat hallituksen joukot taistelevat siitä vallitseeko alueella Yhdysvaltojen tukema ylikansallista etua palveleva järjestelmä vai itsenäinen pääasiassa venäjää puhuvien, osin Venäjän kansalaisten hallitsema järjestelmä, jonka Saksa, Ranska ja Ukraina ovat yhdessä sopineet toteutettavaksi.

Sota jatkuu siksi, että Yhdysvaltojen sisäpolitiikka ja sotateollinen kompleksi edellyttävät sotimista. Yhdysvallat ja Britannia lähettävät jatkuvasti aseita, toki ukrainalaiset joutuvat ne maksamaan sen sijaan että ostaisivat ruokaa ja öljyä.Nuo maat haluavat kaikin tavoin vahingoittaa Venäjää, tämän tukiessa rauhanomaista ratkaisua. Sotilaallisen toiminnan lisäämisellä Ukrainan presidentti haluaa provosoida Venäjän tukemaan itä-ukrainalaisia sotilaallisesti.

Suomen hallitus ja ulkopoliittinen johto myötäilevät Yhdysvaltojen ja Britannian linjaa, minkä myös EU on vaikenemalla hyväksynyt vaikka Ranska ja Saksa ovat olleet sopimassa rauhasta. 

Yhdysvalloilla ei ole muita toimintatapoja kuin aseet ja talouspakotteet. Myötäeläminen, heikompien auttaminen ja demokratia ovat maalle täysin outoja.

Siten Suomen hallituksen kytkeytyminen yhä tiiviimmin Yhdysvaltojen yhteyteen on paitsi epämiellyttävää, moraalitonta mutta myös vaarallista.

Suomen ajatteleva sivistyneistö on kadonnut.

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo toteaa 12.12.2021 Helsingin Sanomien Suomen hävittäjähankintoja analysoivassa artkkelissa:"Mielestäni ei ole mitenkään tyhmä valinta tukeutua maailman vahvimpaan sotilaalliseen suurvaltaan". 

Voiko sen paremmin sanoa? Näin Mannerheimkin varmaan arvioi liittoutumistaan Hitlerin armeijan kanssa,kuitenkin tietäen juutalaisvainot ja keskitysleirit. Ei kukaan suomalainen voi olla tietämätön Yhdysvaltojen muille aiheuttamista kärsimyksistä.

"Meren katedraalin" lohduttomuus ja umpikujamaisuus on käsin kosketeltava.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen CIAta palveleva valtamedia, hävittäjähankinnat, Suomi integroituna Venäjä-vastaiseen sotaan, Vesa Siren, Ukrainan sota, Ahtisaari, Hitlerin liittolaisena, USA, EU, moraalin katoaminen, katolinen kirkko, Meren katedraali, 1300-luku

Afganistan vain osa Yhdysvaltojen globaalia väkivaltaa

Maanantai 23.8.2021 klo 16.48 - Pirkko Turpeinen-Saari

Lensin vuonna 1986 huhtikuussa Kabulista kohti Moskovaa ja Helsinkiä. Koneen suojaksi ammuttiin lämpöohjuksia Yhdysvaltojen tukemien mujahideen taistelijoiden ohjusten harhauttamiseksi. Olin palaamassa AAPSO:n (Afro-Asian People’s Solidarity Oragnisation) kokouksesta Afganistanista.

Runsaan viidenkymmenen hengen ryhmän keskustelujen teemana oli demokraattinen tiedonvälitys. Millä tavoin tiedonvälitystä voitaisiin kehittää siten, että kansat ja kansanryhmät voisivat saada äänensä ja tietonsa käsittelyyn ilman että kansainvälisten tietotoimistojen edustajat käväisevät paikan päällä ja kirjoittavat jo valmiiksi pureskellut, ehkä tarkoitushakuiset käsityksensä mediaan?

Koneen takaosassa istui kalpea nicaragualainen eversti, joka valitti uupumustaan. Sen syyksi hän sanoi Yhdysvaltojen tukemien contrien ylläpitämän sodan ja epävakauden maassaan. 

Tutustuin kokouksessa myös mosambikilaiseen lehden päätoimittajaan, joka kertoi Yhdysvaltojen tukemasta Etelä-Afrikasta maahan tunkeutuvista kapinallistaistelijoista. Joitakin vuosia myöhemmin tapasin hänet vieraillessani Mosambikissa itsenäisyystaistelua johtaneen Frelimo-puolueen juhlakokouksessa.

Libanonilainen toimittaja vuorostaan oli kertonut Beirutin katutaisteluista, joissa hän oli öiseen aikaan yrittänyt neuvotella katoilla piileskelevien taistelijaryhmien kanssa. Israel oli jo vetäytynyt, mutta sisällissota jatkui vuoteen 1990. Vasta Syyrian sotajoukon saapuminen kristittyjen tueksi ja sen jälkeen jatkuva miehitys toi rauhan tuohon monin tavoin Syyriasta riippuvaiseen maahan.

Olin vieraillut pienen parlamenttivaltuuskunnan kanssa Syyriassa v. 1983. Tuo liittoutumaton Israelin kanssa edelleen sodassa oleva sekulaarinen arabimaa herätti kiinnostustani. Keskustelimme ulkoministerin kanssa eivätkä hänen käsityksensä maailmantilanteesta juurikaan poikenneet omistamme.

Afganistanin kommunistijohtoinen hallitus oli kansainvälisten lakien ja Neuvostoliiton ja Afganistanin välisen sopimuksen mukaisesti kutsunut v. 1979 Neuvostoliiton armeijan tuekseen taistelussa Yhdysvaltojen tukemia mujahideen- taistelijoita vastaan.

Demokratiaa ja lasten- ja naisten oikeuksia kiihkeästi kannattaneet kommunistit olivat tulleet loukanneeksi kansan uskonnollisia tunteita sekulaarisella asenteellaan ja jopa valtion lipun värimuutoksilla. Kuulin neuvostoliittolaisten kritisoineen kiihkeätä muutoshalua epädiplomaattisena.

Vierailumme aikana kävimme tutustumassa haluamiimme asioihin. Pääkaupunki Kabul oli rauhallinen. Näin kaduilla vain harvoin koko vartalon peittäviä burka -kaapuja. Mujahideenit tekivät kuitenkin jatkuvasti hyökkäyksiä myös pääkaupungin kohteisiin. Vierailumme alla kansainvälisiä vieraita majoittavaan hotelliin oli suoritettu isku.

Kävin pienen ryhmän kanssa maaseutukylässä, jonka kyläpäällikkö oli nainen. Keväisessä säässä pihalle oli pingotettu katos, jonka alla lapset ja vanhukset opettelivat lukemaan. Lähtiessämme kylästä kajahti yhteislaukaus, ja kyläpäällikkö kertoi hymyillen myös naisten puolustavan kyläänsä hyökkääjiltä.

Tein pitkän autoretken kohti Pakistanin rajaa. Autonraatoja näkyi tien pientareilla. Saavuimme suureen keskiasteen oppilaitokseen. Aikaisempina vuosina varattomat nuoret olivat saaneet ammatillista opetusta Neuvostoliitossa, missä opetus ja asuminen oli ilmaista. Varakkaiden perheiden lapset sen sijaan lähetettiin Yhdysvaltoihin.

 

Afganistanissa oli vallinnut feodaalinen järjestelmä, jossa 4000 perhettä omisti viljelylle välttämättömät kastelujärjestelmät. On helppo ymmärtää mitä yliopistoon päässeet, yhteisvastuuta tuntevat kommunistiopiskelijat ovat ajatelleet katsoessaan koulunkäynnin sijaan risukimppuja kantavia lapsia. Muutoksen halun kiihkeys on ymmärrettävää.

Muodostimme suomalaisen parlamentaarisen delegaation. Olin ainoa kansanedustaja, muut jäsenet olivat toimittajia ja asiantuntijoita. Vesiasioissa maassa toiminut neuvonantaja Jaakko Henttonen oli hyvin perillä Afganistanin asioista. Hän oli pitkään Suomi-Afganistan-seuran puheenjohtaja, johon seuraan minäkin kuuluin joitakin vuosia.

Minut oli kutsuttu oppilaitokseen pitämään puhe. Oli järisyttävä kokemus seisoa uteliaiden innokkaiden afgaaninuorten edessä tuon myönteisen muutoksen aikana. Kannustin heitä ja tunsin, että he ymmärsivät elävänsä kansansa vapautumisen aikaa korruptoituneiden sotaherrojen ja mujahideen taistelijoiden uhasta huolimatta.

Puhuin myös Afganistanin radiossa.

Afganistanissa toimi naisjärjestöjä, joista keskeisin oli ottanut päämajakseen Yhdysvaltojen entisen suurlähetystörakennuksen. Naisten innostus oli tarttuvaa.

Kaikki AAPSO:n kokouksen osanottajat lennätettiin Jalalabadiin, tavattoman kauniiseen kaupunkiin, joka myöhemmin lähes tuhoutui 1990-luvun sisällissodan aikana.

Jalalabadissa kuulimme perinteistä afganistanilaista musiikkia ja söimme vartaalla paistettua kansallisruokaa – lammasta. Vierailimme moskeijassa ja kohtasimme sikhien katujuhlat matkalla takaisin hotelliin. Turvattoman tilanteen vuoksi emme voineet lentää suunnitellusti takaisin Kabuliin. Joukollemme tehtiin tilaa hotellista.

Pidin yöllä hotellin koko seinän peittävän ikkunan auki. Aamulla kuulin, että parin sadan metrin päässä oli käyty taistelu, josta en tiennyt mitään.

Osallistuimme valtavaan Jirgha-kokoukseen hallissa, jossa oli jalkapallostadionia muistuttava katsomo. Kokouksessa oli heimovanhimpia ympäri Afganistania. Ilmapiiri tihkui uhkaa ja väkivallan voimaa, jollaista en ole koskaan kokenut.

Kokemukseni ilmapiiristä johti harhaan. Heimopäälliköt antoivat tukensa hallitukselle ja kokouksessa puhuneelle tulevalle presidentti Najibullahille. Kättelin tätä tehtäväänsä valmistautuvaa lääkäriä, kollegaa.

Voimasuhteiden kääntyessä ja Neuvostoliiton armeijan poistuttua hän sinnitteli vallassa YK:n suojeluksessa Kabulissa vielä kolme vuotta, kunnes Taleban otti hänet kiinni ja hirtti lyhtypylvääseen.

Yhdysvallat oli voittanut tämän erän ideologioiden välisessä taistelussa. Kommunismin kitkeminen onnistui ja hyvinvointivaltio ja demokratia hävisivät.

Mielialani paluulennolla Moskovaan oli sekä toiveikas että mietteliäs. Katsoin kanssamatkustajiani ja heidän huolestuneita kasvojaan. Oikeudenmukaisen maailman rakentaminen on raskasta.

Palattuani eduskuntaan Yhdysvallat oli juuri pommittanut Libyaa. Tietolähteet kertoivat yhdysvaltalaiskomentajan todenneen, että Libyan johtajan tappaminen ei ole ensisijainen tarkoituksemme, mutta emme pahoittele, jos niin käy. Muammar Gaddafin ottotytär kuoli.

 

Tätä kirjoittaessani tulevat mieleen NATO-pommitukset Jugoslaviassa, joissa useammin kuin kerran runnottiin pommein presidentti Milosevicin asuinpaikkoja ja hallintorakennuksia, joissa oletettiin hänen olevan. 

Hollantilaisen lentäjän raportti siitä, kuinka hän suunnitellusti tappoi Belgradin TV-rakennuksen työntekijöitä, kuvaa NATO-kenraalien moraalia. Ensin tarkastuslento ja näköhavainto, että väkeä on toimituksessa ja autoja parkkipaikalla. Sen jälkeen paluu ja ohjusisku rakennukseen, minkä seurauksena kuoli 17 työntekijää, jotka olivat antaneet NATO:n mielestä väärää tietoa.

AAPSO:n työ demokraattisen tiedonvälityksen puolesta on edelleen kesken.

Pidin eduskunnan portailla Libyan pommituksia ja Gaddafin murhayritystä kritisoivan puheen. Eduskunnan täysistunnossa arvostelin Euroopan unionin perustuvan aseteollisuuden palvelemiselle, koska Euroopan teollisuusjärjestöjen pyöreää pöytää (Round Table of Industrialists) johtava Ruotsin Volvon pääjohtaja oli myös Yhdysvaltojen toiseksi suurimman asevalmistajan johtokunnassa. Round Table saneli EU:n perustamisartiklat tahtonsa mukaisesti ja niinpä EU aloittikin perustamiskokouksessaan Jugoslavian hajottamissodat.

Eduskunnan puhemiesneuvosto harkitsi varoituksen antamisesta minulle ”salaisuuksien kertomisesta eduskunnan täysistunnossa”. Varoitusta ei kuitenkaan tullut.

 

Kesällä 1986 ICJ, International Court of Justice antoi Yhdysvalloille tuomion Nicaraguan sisäisiin asioihin puuttumisesta.

Samaan aikaan kun Yhdysvallat sai mujahideenien avulla osavoiton kommunistijohtoisessa Afganistanissa, se valmistui Saksan kanssa hajottamaan myös kommunistijohtoisen hyvinvointivaltion Jugoslavian. Yhdysvalloissa toimiva kroaatti- ja albaani-natsidiaspora sekä jihadismia Bosniassa edistävä saudi-arabialainen Osama bin Laden rahoittivat ja aseistivat serbejä vastaan taistelevia muslimeja ja kroaatteja.

Osama bin Laden oli Yhdysvaltojen presidentti Bill Clintonin läheinen yhteistyökumppani myös Kosovon sodassa. Bin Laden toimitti Balkanille 10 000 henkilön jihadistijoukon. Tarkoituksena oli perustaa islamilainen kalifaatti Balkanille.

Lännen mediapropaganda leimasi kuitenkin omalla maallaan taistelevat ja omaa maataan puolustavat serbit natseiksi ja muslimit ja kroaatit uhreiksi.

Yhdysvaltojen ja Saksan tavoitteena oli USA:n sotilaallinen ylivalta Euroopassa. Se toteutui Saksan, Bosnian ja Kosovon sotilaallisen miehityksen ja Euroopan maiden NATO-jäsenyyden avulla.

 

Vuonna 2000 Yhdysvaltojen ulkoministeriö luopui Bratislavan kokouksessaan virallisesti noudattamasta kansainvälisiä lakeja, jos ne estävät sen tavoitteiden toteutumista. Siten ei enää olisi odotettavissa kansainvälisten tuomioistuinten tuomioita.

New Yorkin WTC-tornien tuhoaminen räjäytyksin ja lentokonetörmäyksin sisältää useita salaisuuksia. Sen seurauksena myös yhdysvaltalaiset menettivät suuren osan perustuslain suojastaan, mitä on seurannut kiihtyvä totuudenpuhujien ja toisinajattelijoiden vaino.

Tornien hävityksen syylliseksi osoitettiin vanha kumppani Osama bin Laden, joka toimi tuona aikana Afganistanissa. Hänet leimattiin terroristiksi ja hänen ajojahtinsa päätettiin aloittaa.

Presidentti George W. Bushin johdolla Yhdysvallat päätti aloittaa laittoman sodan Afganistania vastaan, koska Taleban-hallitus oli antanut bin Ladenin oleskella Afganistanissa. Vähitellen sota kääntyi Talebania vastaan käydyksi uskonsodaksi, jossa muslimifundamentalismi ja läntinen liberalismi ottivat mittaa toisistaan.

Afganistanin sotaa käytiin pommituksin, lennokkimurhin ja kylästä kylään taisteluin kasvavan NATO-liittolaisjoukon ja halukkaiden yhteistyökumppaneiden kuten Suomen avustuksella. Liberalismia juhlittiin missikilpailuin ja saippuasarjoin. Huumekauppa kukoisti mutta kansan lukutaito jäi 20 vuoden sodasta huolimatta vaatimattomaksi.

Bagramin lentokentän yhteydessä ollut vankila on tullut kuuluisaksi kidutuksista ja siitä, että tuon salaisen vankilan kautta on kuljetettu vankeja myös Guantanamon, jossa vankeja pidetään epäinhimillisissä oloissa ilman oikeudenkäyntejä.

 

Afganistanin sodassa on kuollut lähteestä riippuen n. 174000 -241 000 ihmistä, joista 47 000 siviilejä, 69 000 afgaanisotilasta ja 51 000 taleban-taistelijaa, ulkomaisia USA:n liittolaisia 3500.

Afganistanin 20 vuoden sodan aikana Yhdysvallat aloitti myös Irakin, Libyan ja Syyrian sodat pyrkimyksenään saada haltuunsa näiden maiden öljyvarat yhdessä entisten siirtomaavaltojen kanssa. Ukrainan väkivaltaisen vallankaappauksen organisointi osuu samaan ajanjaksoon.

Libyassa kansalla oli ilmainen koulutus yliopistoon saakka, samoin terveydenhuolto. Jokainen nuoripari sai asunnon. Muammar Gaddafi ajoi Afrikan etua, mikä ei sopinut Yhdysvalloille ja sen liittolaisille.

Syyria on sekulaarinen hyvinvointivaltio, joka huolehti myös 1,5 miljoonasta Yhdysvaltojen Irakin sodan pakolaisesta ja 0,5 miljoonasta Palestiinan pakolaisesta. Sen hajottamisen suunnittelivat saksalainen Volker Perthes ja yhdysvaltalainen Jeffrey Feldman jo v 2001 eli samaan aikaan, kun Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin. Mielenosoitukset ja tarkka-ampujat olivat suunniteltuja Yhdysvaltojen toimesta samoin kuin Ukrainan vallankaappauksessa vuonna 2014.

 

Syyrian hajotussuunnitelma esiteltiin Bilderberg -ryhmässä vuonna 2008 presidentti Obaman läsnä ollessa. Syyrian öljyn varastaminen aloitettiin heti vallankaappauksen alkamisen jälkeen Ranskan ja Turkin toimesta. Tällä hetkellä keskeinen varas on kurdi -Quislingien tukemana Yhdysvallat. Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten asettamat rikolliset talouspakotteet estävät Syyriaa pääsemästä jaloilleen. Syyrian ahdinko heijastuu myös siitä riippuvaiseen Libanoniin, mikä ilahduttaa Israelia.

Presidentti Obama murhautti Osama bin Ladeniksi olettamansa henkilön vuonna 2011. Samoin hän ja ulkoministeri Clinton iloitsivat Libyan johtajan, tällä kertaa onnistuneesta Muammar Gaddafin murhasta, joka kytkeytyi USA:n johtamiin Libyan pommituksiin vuonna 2011. Varsinaisen murhan suorittivat Libyan kapinalliset, mutta valmistelun suoritti NATO. Obaman ulkoministeri Clinton lausui kuuluisat: ”We came, we saw, he died, hah hah” ­– nauraen remakasti.

 

Olemme viime päivinä seuranneet Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten pakoa Afganistanista. Menneet 20 vuotta ovat tuoneet kärsimystä paitsi afganistanilaisille myös monille muille kansoille, jotka ovat joutuneet Yhdysvaltojen suunnittelemien värivallankumousten, ylikansallisen pääoman valtaan myönteisesti suhtautuvien hallituksenvaihdosyritysten uhreiksi.

Vallanvaihdosyrityksistä on hyötynyt vain aseteollisuus, joka näyttää johtavan Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten toimia. Mitään inhimillistä hyötyä on vaikea nähdä.

Tietä eteenpäin näyttäisi ohjaavan vain AAPSO:n kokouksen pääteema, joka on demokraattinen tiedonvälitys länsipropagandan ja valheiden sijaan. Paluu kansainvälisten lakien ja YK:n peruskirjan kunnioittamiseen ”sopimusvaraisen demokraattisten maiden yhteistyö”- lauseen hokemisen sijaan. Inhimillisyys, erilaisuuden kunnioittaminen, halu oppia toisilta kulttuureilta ja harjoitella yhteistyötä pakottamisen ja aseellisen toiminnan sijaan olisivat kannatettavia.

Nähtävästi olemme kuitenkin lipumassa kohti entistäkin suurempia valheita tiedonvälityksessä. 23.8.2021 numerossaan Helsingin Sanomien, johtavan päivälehtemme, toimittaja Pekka Mykkänen kirjoittaa artikkelissaan ”USA lopetti maailmanpoliisin roolinsa, hetkeksi”, että ”Toisessa maailmansodassa Yhdysvallat taas taisteli katkeran voitokkaaseen loppuun asti vapauttaen Aasian Japanin hirmuvallasta ja Euroopan Hitleristä. Yli 400 000 amerikkalaista kaatui.”

Muukin teksti on yhtä lapsellista kuvausta Yhdysvalloista hyvää tekevänä poliisina, kun maa on tosiasiassa varas, joka on pukeutunut poliisiksi.

Suomen koulujen opettajakunta voinee arvioida, voiko Helsingin Sanomia suositella koululaisille. Ainakin näillä Mykkäsen tiedoilla saisi reput ylioppilaskirjoituksissa. NATOn hybridikeskus ehkä kiittää.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Afganistan, Yhdysvallat, globaali väkivalta, kommunismin kitkeminen, Osama bin Laden, USA ja jihadismi, Suomi sotapolulla

SKDM vai YK Suomen viitekehyksenä?

Maanantai 3.5.2021 klo 12.33 - Pirkko Turpeinen-Saari

Viime kuukausina suomalaiset ovat saaneet  ihmetellä Suomen ulkopoliittisen johdon ilmaisemaa Suomen kansainvälisten suhteiden uutta viitekehystä.

Olemme saaneet kuulla niin tasavallan presidentin, ulkoministerin ja pääministerin suusta Suomen kuuluvan nyt kansainväliseen sopimusvaraiseen demokraattisten maiden liittoumaan. Kutsun sitä tästä lähtien SKDM:ksi.

Liittouma on siis määritellyt itse itsensä. Siihen kuuluu ilmiselvästi Yhdysvallat johtavana maana ja ainakin Euroopan unionin maat, joiden valtaosa kuuluu NATOon. Puolueettomalta Itävallalta tai Irlannilta en ole lukenut tuen osoituksia.

SKDM:n demokratia on itse julistettua ja sopimusvaraisuus koskee tietenkin jäseniä. Kansainvälisyys ei ole juuri yllä mainittuja valtioita laajempaa.

Julistautumalla kyseisen liittouman jäseneksi, Suomi näyttää irtisanoutuvan YK:n periaatteista, oikeusvaltiosta sekä toisten maiden sisäisiin asioihin puuttumattomuudesta.

Sosialistisen järjestelmän tuhon jälkeen kylmän sodan voittajavaltioiksi itsensä lukevat valtiot katsovat itselleen suodun vapaat kädet tunnustaa tai olla tunnustamatta kansainvälisiä lakeja tai YK:n peruskirjaa. Oikeuskäytännöt ovat muuttuneet poliittisiksi kuten Jugoslavia-tribunaalin, ICC:n tai ICJ:n käytännöt osoittavat.

SKDM-maat ovat aloittaneet useita sotia, käyttäneet niissä jihadisteja, albaani-terroristeja, neo-natseja, muslimiveljeskuntaa sekä uiguureja CIA:n apuna. SKDM-mailla on kattava median propagandaverkosto, josta Göbbels ei olisi voinut edes haaveilla.

Olen kuvannut tätä toimintaa kahdessa teoksessani: Lahtari Punikki ja Teurastaja; marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkiköinä sekä hiljattain ilmestyneessä Lupa olla julma-teoksessani.

Lahtari, Punikki kuvaa sitä kuinka Suomi osana SKDMää on huolehtinut natsismin hyväksyttävyyden ylläpitämisen jatkumisesta. Kuvaan kuinka Suomi esittää itsensä II maailmansodan uhrina, joka ei tietenkään voi kantaa vastuuta omista rikoksistaan.

Katsoin hiljan Areenasta Tanskalaisen dokumentin, joka kuvaa Tanskaa välittömästi sodan päättymisen jälkeen. Kymmeniä natsikollaboraattoreita teloitettiin ja kuolemantuomiot sallinut laki poistettiin vasta 1993.

Suomessa natsi-liittolaisuutta pidetään kunniakkaana, sen ideologisesta myötäilystä vaietaan.

Suomi saa SKDM:n jäsenenä taas lisäaikaa olla tunnustamatta omia rikoksiaan koska kehitys on kääntynyt Neuvostoliiton ja Venäjän demonisointiin. Venäläisten siviilien kuolemat suomalaisten keskitysleireillä voidaan jälleen pyyhkiä pois.

Lahtari, Punikin jälkimmäinen osa kuvaa sitä, miten SKDM-maat Yhdysvallat ja Saksa kärjessä sytyttivät Jugoslavian alueelle sisällissodat tarkoituksella. Kuten nyt Ukrainassa, Valko-Venäjällä tai Venäjällä SKDM-maat pyrkivät  tuolloin kaikin keinoin kärjistämään historiallisia vastakkainasetteluja serbien ja kroaattien ja muslimi-väestön välillä. 

Serbit olivat holokaustin uhreina katolisten natsi-kroaattien keskitysleireissä. Myös Bosnian muslimit olivat natsi-Saksan liittolaisia. CIA otti 1990-luvulla tehtäväkseen avata uudestaan näitä ryhmien välisiä historiallisia haavoja.

Vertaan Suomen sisällissodan mekanismeja Bosnian sisällissodan ja ICTY:n tuomiokäytäntöjen kanssa.Kenraali Ratko Mladicin kohtalo on propagandan värittämänä traaginen.

Lupa olla julma-teos kuvaa vuorostaan Suomen osuutta Jugoslavian pommituksissa ja serbien toisessa holokaustissa Kroatiassa ja Kosovossa.

Jo Jugoslavian pommitukset ylittivät kaikki laillisuuden kriteerit. Liittoutumattoman ketään uhkaamattoman maan kimppuun hyökkääminen uraanipommeilla ja tahallinen infrastruktuurin tuhoaminen rikkoi kaikkia kansainvälisten lakien ja YK:n peruskirjan kriteereitä.

Yhdysvallat SKDM-maiden johtaja, joka maansa sisäisessä väkivallassa, vankilajärjestelmässään, rasismissaan ja sotateollisuutta tukevissa kymmenissä sodissaan on maapallon tuholainen numero yksi, luopui kansainvälisestä laillisuusjärjestelmästä julkisesti jo v. 2000 Bratislavassa pitämässään kokouksessa.

Yhdysvaltojen ulkoministeriö ilmoitti tuolloin paitsi luopuvansa kansainvälisistä laeista, jos ne estävät sen tavoitteiden toteutumista, myös halunsa laajentaa johtamansa sotilasliitto NATO Baltiasta Odessaan sekä estävänsä Venäjän pääsyn Itämerelle.

Suomen osuus SKDM-hengessä alkoi jo ennen Euroopan unioniin liittymistä, mutta on siitä lähtien vahvistunut. Suomen osuus Jugoslavian sodassa ja Kosovon laittomassa YK:n päätösten vastaisessa itsenäistymisessä oli keskeinen.

Presidentti Niinistön valtakaudella Suomi on toteuttanut median jo v. 2000 ilmaisemaa halua Suomen liittymiseksi NATOon.Median disinformaatio on johtanut siihen, että vain valtamediaa seuraamalla, Suomen kytkeytyminen YK:n periaatteiden vastaiseen toimintaan ei paljastu.

Sotateollisuus on SKDM:n johtava voima. Ilman vihaa, sotien suunnittelua ja sotahalukkuuden ylläpitämistä aseet eivät käy kaupaksi. Jo 1990-luvulla jopa Britannian anglikaaninen kirkko sijoitti aseisiin niiden tuottoisuuden johdosta. Sodat, aseteollisuus, USA:n sotilastukokohdat ovat maapallon suurimmat saastuttajat. Kuitenkin ne ovat kuin norsu olohuoneessa, josta ei SKDM-mediassa puhuta.

Aseteollisuuden kannattavuuden johdosta Venäjä-vihaa on ylläpidettävä. Todellisen demokratian ja juridiikan korvauduttua politiikalla, Venäjästä voidaan sumeilematta väittää mitä tahansa. Todisteita "rikoksista" ei tarvita. Skripalien myrkytys lähellä Britannian sotilaskemiallista laboratoriota oli "highly likely", ilman todisteita, venäläisten suorittama myrkytys. Navlnyn mahdollisesti itse aiheutettu "myrkytys" oli Lancet-lehden muunlaisista todisteista huolimatta, Saksan kieltäytyessä tutkimusyhteistyöstä jälleen novichok-myrkytys ja tekijänä higly-likely Venäjän johto.

CIA:n rooli Jugoslavian brutaalissa hajottamisessa oli keskeinen, nyt vahtivuoron on ottanut Britannian MI6 yhdessä venäläisten kansallisomaisuuden ryöstäneiden ulkomailla asuvien oligarkkien kanssa. Britit yrittävät kärjistää ryhmien välisiä jännitteitä Venäjällä rahoittamalla nk "demokraattista" oppositiota. CIA, presidentti Bush Sr eikä Bill Clinton "talousguruineen" saanut koko Venäjää haltuunsa. Kansallisvarallisuutta jäi venäläisille itselleen presidentti Putinin ansiosta.

Sosialistisen Neuvostoliiton aikana kansalaisilla oli ilmainen koulutus yliopistoon saakka, ilmainen päivähoito, ilmainen terveydenhuolto, kohtuuhintainen asuminen, ammattiyhdistysten tukemat kesäleirit ja kesänvietto työntekijöille. Tavoitteena rauhan säilyminen maapallolla ja oikeudenmukaisuus Yhdysvaltojen sotien, sotilasvallankaappauksien ja pakotteiden alla.

 Venäjä on jälleen ottanut paikkansa Yhdysvaltojen mielivallan alaisuudessa elävien maiden tukijana kuten sosialismin aikana. Venäjä tukee YK:n peruskirjan mukaista puuttumattomuutta toisten maiden sisäisiin asioihin. Päinvastoin kuin SKDM-maat se vastustaa fasismia ja natsismia kuten valtaosa YK:n jäsenvaltioista.

Suomen kansa ei saanut ottaa kantaa euroon liittymisessä. Suomen kansa vastustaa NATOa, mutta se ei saanut ottaa kantaa Isäntämaasopimukseen liittymisessä, mihin presidentti Niinistö liitti Suomen v. 2014 ehdottaen myös, että Suomi voisi liittoutua suoraan Yhdysvaltojen kanssa eikä välttämättä NATOon. Suomen kansa ei ole voinut sanoa mielipidettään fasimin ja natsismin suhteen. Euroopan unioni pidättäytyi YK:n äänestyksessä SKDM:n johtavan maan Yhdysvaltojen äänestäessä Ukrainan rinnalla natsismia ja fasismia kritisoivaa päätöslauselmaa vastaan.

Suomen valtamedia on NATO:n hybridikeskuksen ja valtioneuvoston Mediapoolin sensuroima. Todellisuus ei pääse suomalaisen TV:n katsojan tai lehdenlukijan tajuntaan. Koskaan historiamme aikana emme ole eläneet näin totaalisen sensuurin alla. Silti valtamedia julistaa omahyväisesti "vapaan mediamme" autuutta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen yhteiskunnan tila, "vapaa media", sopimusvarainen kansainvälisten demokraattisten maiden liittouma, YK, kansainväliset lait, Suomi natsismin tukijana jälleen

Vanhemmat kirjoitukset »