Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Sotapropaganda ja todellisuus sen takana

Tiistai 23.8.2016 klo 9.57 - Pirkko Turpeinen-Saari

Heinäkuun 10.päivänä 1997 entinen Bosnia ja Hertsegovinan autonomisen Republika Srpskan alueella sijaitsevan Prijedorin turvallisuuspäällikkö Simo Drljaca oli varhain aamulla palannut kalastusretkeltään ja istui rannalla uimahousuissaan nauttimassa perheensä ja ystäviensä kanssa aamukahvia musiikin soidessa. Paikalle saapui neljä NATO-sotilasta, kaksi yhdysvaltalaista ja kaksi brittiä. Simo nousi seisomaan ja samassa kajahti kaksi laukausta. Vaimo huusi: "Simo, Simo!" Mies makasi kouristellen maassa. Sotilas astui viereen, ampui lähilaukauksen ja päätti Simon elämän. Simoa ei ollut haastettu oikeuteen.

Kirjassani "Lahtari,Punikki ja Teurastaja; Marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöinä" (Into)kuvaan sitä kuinka Suomen sisällissodasta lähtien maassamme on vallinnut valkoisten voittajien sotapropaganda, minkä seurauksena suomalaisten käsitys oman maan todellisuudesta on vääristynyt.

Tuo vääristyminen on voimistunut Suomen EU: hun liittymisen seurauksena. Suomi on sitoutunut yhä tiiviimmin Saksan ja sen myötä Yhdysvaltojen globaaliin, militarismin ja propagandan avulla ylläpidettyyn maailmanvaltaan. Yllä kuvaamani Simon murha on esimerkki Yhdysvaltojen ja sen NATO-liittolaisten toimiin kohdistetusta rankaisemattomuuden periaatteesta.

Kuvaan kirjassani Yhdysvaltojen tietoisen ja omaan lainsäädäntöönsä pohjautuneen Jugoslavian hajottamisen sekä siihen liittyen USA:n presidentti Clintonin laittomat asetoimitukset Kroatian natsi-diasporalle ja Bosnian islamilaista kalifaattia rakentamaan pyrkineelle presidentti Izetbegovicille. Taloudellista tukea saivat niin kauloja katkaisevat Afganistanista ja Lähi-Idästä tuotetut jihadistit kuin Kanadasta paluun tehneet natsit perillisineen.

EU:uhun liittyminen heikensi suomalaisten todellisuudentajua. Uusliberaalia politiikkaa edustavat hallitukset ja vihdoin kokoomuslainen presidentti, jotka olisivat rauhantahtoiselle presidentti Kekkoselle olleet kauhistus, alkoivat sekä lainsäädännöllä, mielivallalla että propagandalla muokata suomalaista todellisuutta.

Viime päivien raportit niin HeSa:ssa kuin Yle:ssä ovat irronneet todellisuudesta täysin. Ulkoministeriön virkamiesten puuhat sekä haastateltujen Venäjän ja Ukrainan Suomen suurlähettiläiden lausunnot kuvaavat mainiosti sitä millä tasolla diplomatiamme tällä hetkellä on.

Liittokansleri Kohlin neuvonantajana ja ministerinä toiminut Willy Wimmert on kuvannut kuinka Kohl ja hän lähtivät pois kesken USA:n johtamaa NATO-harjoitusta, jossa tarkoituksena oli ampua ydinohjuksia itään. Voisin kuvitella suomalaisia seuraamassa samanlaista harjoitusta innoissaan.

Yhdysvaltojen politiikan historian erinomaisesti tunteva Noam Chomsky selostaa toisesta maailmansodasta lähtien jatkunutta Grand Area- projektia, jonka mukaisesti Yhdysvallat pitää omaa maailmanvaltaansa itseoikeutettuna, mitä tarve kansanmurhaan, sotaan tai kidutukseen ei voi estää. Miljoonat uhrit, tuhotut maaperät ja kaikenlaisen yhteisvastuun pirstominen ovat luonnollisia ja vain teknisiä kysymyksiä. Puoli miljoonaa kuollutta irakilaislasta oli USA:n ulkoministeri Albright'ille vain "due price", asiaan kuuluva hinta.

Suomen tasavallan presidentin ja jossakin määrin kohdemaidensa suurlähettiläiden luulisi olevan eräitä parhaiten informoituja henkilöitä. Kuitenkaan ei presidentti eivätkä Suomen Venäjän ja Ukrainan suurlähettiläät osoita tietävänsä, että USA oli ratkaisevassa asemassa Maidanin verilöylyssä ja sitä seuranneessa vallankaappauksessa. Myöskään Minskin sopimus ei näytä olevan tiedossa. Ukrainan presidentti Poroshenkon ongelmana ovat Yhdysvaltojen kongressin päätöksellä tukemat neo-natsi-pataljoonat. Neo-natsit eivät salli Minskin sopimuksen täytäntöönpanoa. Mikäli presidentti Poroshenko päättäisi järjestää vaalit Itä-Ukrainassa kuten Minskin sopimus ensiaskeleina edellyttää, ovat neo-natsit luvanneet päästää hänet päiviltä.

Suomalaiset - ratkaisevasti tietenkin Suomen hallitus ja virkamiehet- eivät tunne historiaa. He eivät havaitse neo-natseja natseiksi, koska natsiliittolaisuus on Suomelle ollut luonnollinen asia. He eivät myöskään paheksu Isäntämaasopimusta, jossa USA:lle, NATO-Saksalle ja muille NATO-maille, rankaisemattomuuden periaatteeseen liittyen on jo annettu valtuudet murhata Simoja ja muita epämiellyttäväksi koettuja henkilöitä, jotka ehkä tietävät liikaa.

Suomen tasavallan presidenttiä tai suurlähettiläitä ei näytä vaivaavan lainkaan se, että Suomi tomii murhaajien kumppanina. Presidentti Obaman lennokkimurhat tappavat tuhansia siviilejä. Cian Westmoreland, entinen lennokkiohjelman työntekijä, nykyinen kellonsoittaja, kuvaa maapallonlaajuista lennokkimurhaohjelmaa, jonka tarkoituksena on ilman seuraamuksia tappaa salaa ihmisiä. Hän kuvaa kuinka kyläparlamentin kokoukseen kokoontuvat eivät koskaan tiedä milloin tämä "humanitaarinen ase" kohdistuu heihin. Lennokkimurhat ovat terrorismia, jonka  seurauksena kuolee enemmän viattomia ihmisiä kuin Nizzan tai Brysselin iskuissa.

Suomen presidentti, hallitus ja media kantavat vastuun siitä, että suomalaisille valehdellaan maailmanpolitiikasta. Nämä tahot toteuttavat Yhdysvaltojen maailmanvalloitusohjelmaa käyttäen arkaaista Venäjä-vihaa apuvälineenä.

Jugoslavian siviilikohteiden NATO-pommitukset aloittivat uuden epävakauden ajan Euroopassa. USA:n ja Saksan taloudellista ja sotilaallista hyötyä hakeva arroganssi saa Simon murhassa kiteytyksensä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: suomalainen sotapropaganda, näkymätön USA, suomalaiset suurlähettiläät, Yle, Ukraina, Venäjä

Suomen median propaganda on hiipien muuttunut sensuuriksi

Maanantai 1.8.2016 klo 10.47 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen media julistaa itse olevansa sanavapauden mallimaa. Ulkopuolinen tarkkailija havaitsee median sanoman muuttuneen hiljalleen kesän aikana propagandasta sensuuriksi.

Propaganda ja sensuuri ovat Suomen valtiojohdon suojeluksessa - olleet jo sadan vuoden ajan. 1930-luvulla kommunisteiksi epäillyt toisinajattelijat pidätettiin ja vangittiin. Toisen maailmansodan jälkeen monipuolinen lehdistö ja militarismin suitseminen rajoittivat propagandaa joskin taloudellinen valta jatkoi vaikutustaan harvainvaltaa tukien.

Samat henkilöt, jotka yhdessä Mannerheimin kanssa riisuivat aseista venäläisiä varuskuntia Pohjanmaalla, johtivat valkoisten rikoksia sisällissodan jälkeen ja pystyttivät patsasta Mannerheimintien varteen toisen maailmansodan jälkeen. Samat tahot pitävät edellen tiedotuksen valtaa Suomessa.

Mikään ei ole muuttunut. Valtiojohto on päättänyt, että 100 suomalaista koulutetaan Yhdysvalloissa propagandan saloihin.

Yhdysvaltalaiset tutkijat ja intellektuellit kuvaavat Mc Carthyismin palanneen Yhdysvaltoihin. Tuo vaino ilmeni homo- ja kommunistijahtina 1950 ja 1960-luvuilla. Se sai vainoharhaisuuden luonteen. Intellektuellit odottivat, professori Steven Cohenin John Batchelor showssa pari viikkoa sitten kertoman mukaan, turvallisuuspalvelun etsivien koputusta ovellaan, kuten suomalaiset kommunistit ohranan koputusta 1930-luvulla.

Presidenttiehdokas Clinton väittää Yhdysvaltojen valtamedia tuella Venäjän hakkeroineen demokraattisen puolueen sähköposteja, kykenemättä kuitenkaan esittämään väitteelleen mitään todisteita. Suomen media toistaa samoja perustelemattomia väitteitä, koska Suomen valtio luottaa Yhdysvaltoihin. Se riittää.

Suomen media ei kerro, kuinka Oregonin puoluekokousvaltuuskunta esti Obaman entisen puolustusministerin puheen huutamalla "No more war". Kun huutelu ei loppunut, järjestäjät sammuttivat valot kyseisen valtuuskunnan alueelta. Silloin edustajat panivat kännykköjensä valot päälle, jatkaen huutamista, johon Californian valtuuskunta yhtyi.

Suomen media antaa siloisen kuvan lennokkimurhia valtuuttavasta presidentti Obamasta, joka on myynyt enemän aseita kuin kukaan aikaisempi presidentti ja lisännyt sotilastukikohtien määrää ulkomailla ja delegoinut kidutuksen muiden maiden alihankkijoille, kun USA itse ei tohdi sitä tehdä samassa määrin kuin ennen.

Obama lisäsi lennokkaaseen puoluekokouspuheeseensa uuden vanhan vihollisen; kommunistit, jihadistien ja muiden kauheuksien rinnalle, joiden murskaamiseen Yhdysvallat tarvitsee aikaisempaa enemmän tulivoimaa ja aseteollisuuden uusia keksintöjä. Syyrian parlamentissahan on totta tosiaan jopa kahdenlaisia kommunisteja, sen lisäksi, että maa on sekulaarinen eikä Yhdysvaltojen tukemien äärisunnien hallitsema.

Suomen media esittää Syyrian tilanteen tottelevaisesti yhdysvaltalaisemmin kuin yhdysvaltalaiset itse. Ratkaisevan tien katkaiseminen Turkista Syyrian Aleppoon kuvataan Helsingin Sanomissa lähes sotarikokseksi, jossa Turkissa piileskelevät lääkärit eivät pääse palaamaan "tahallaan Venäjän ja Assadin pommittamiin" sairaaloihin. Al Nusra- terroristijärjestö pitää osaa Aleppon kaupungista vallassaan estäen siviilien paon hallituksen ja Venäjän järjestämiä turvakäytäviä pitkin. Suomen media esittää Al Nusran tulkinnan tilanteesta, koska Yhdysvallat on pitkään tukenut sitä "maltillisena".

Tie Alepposta Turkkiin oli myös pääväylä jihadistien varastaman öljyn kuljetuksiin  Turkkiin myytäväksi. Samoin turkkilaiset sairaalat hoitivat haavoittuneita ISIS-taistelijoita. Suomen media kuvasi Turkin ISISin vastaisen taistelun etulinjassa.

Entä sitten Ukraina? Ranskalaisten kansanedustajien matkaraportti Krimiltä on hyvin  erilainen kuin USA/Suomen propagoima kuvaus Ukrainan vallankaappauksen jälkeisestä tilanteesta. Helsingin Sanomat rohkeni kertoa suomalaisten turistien matkasta Itä-Ukrainaan. Lehti ei kertonut, mitä matkailijat siellä näkivät tai kokivat vaan käytti koko artikkelin kuvatakseen kuinka matkat ovat laittomia.

Eurokansanedustaja Nils Thorvaldsin Helsingin Sanomien pitkään haastatteluun oli päässyt livahtamaan virke siitä, että hän ei hyväksy EU:n näkemystä Ukrainasta. Lukija jäi mielenkiinnolla odottamaan MIKSI? Mutta sitä lehti ei paljastanut.

Kesän mittaan on luonnollisesti saatu lukea ja kuulla monia juttuja Brasiliasta. Yleensä kauhistelevia. Milloin faveloista, liasta, väkivallasta ja muista epäkodista. Tänään 1.8. Helsingin Sanomat kirjoitti koko aukeaman Brasiliaan tuoduista orjista. Brasiliasta sai kuvan kammottavana orjia hyödyntävänä maana. Suurennuslasilla, yhden sivulauseen verran oikein tarkkaan koko jutun lukenut sai välillisesti tietää, että portugalilaiset siirtomaaherrathan niitä orjia toivat. Brasiliahan on BRICS- maa, joka on liittoutunut taloudelliseen yhteistyöhon Venäjän, Intian, Kiinan ja Etelä-Afrikan kanssa voidakseen tukea kehittyviä maita Yhdysvaltojen väkivaltaisen kauppapolitiikan paineessa. Suomen medialle ja merkittävälle osalle talouseliittiä presidentti Obaman kaikin voimin ajamat TPP ja TTIP - sopimukset on kuvattu pääkirjoitussivuilla myönteisinä. Se, että Obama on pyrkinyt viemään sopimukset läpi pikamenettelynä, ilman kongressin jäsenten mahdollisuutta vaikuttaa sisältöön, ei ole nostanut kulmakarvoja.

Suomen EU-jäsenyyttä seurannut militarisoituminen ja perustuslaillisuuden murentuminen ovat tosiasioita. NATO-presidentti Ahtisaaren jälkeen presidentti Halosen kaudet näyttäytyvät vielä YK-painotteisina perustuslaillisuuden aikoina vaikka USA:n ja Saksan vaikutus ulkopolitiikkaan vinoutti ajattelua ja tietoisuutta varsinkin Jugoslavian hajottamisen suhteen.

Suomen media kuvaa huolellisesti Puolan oikeusjärjestelmän murentumista, mutta ei huomaa, että Suomessa ei edes ole perustuslakituomioistuinta. Suomen perustuslakivaliokunta on oikeistopoliittinen elin, jota liike-elämän eliitti haluaisi ryhdistää entistä oikeistolaisempiin tulkintoihin. Perustuslakivaliokunta tai media ei ole nostanut minkäänlaiseksi ongelmaksi sitä, että Suomen ulko- ja puolustuspolitiikan päätösvalta on siirtynyt presidentille ja armeijalle. YK:n sijaan kaikki median huomio on NATO:ssa ja sen voimapolitiikkaan liittyvässä toiminnassa. Isäntämaasopimuksen solmiminen tapahtui parlamentista riippumatta, toisin kuin Ruotsissa.

Kuljin 25 vuotta sitten eri puolilla Suomea luennoimassa autoritaarisuudesta ja väkivallasta luovuuden vastakohtana. Mukanani oli elokuva, jossa osoitettiin tieteellisesti kuinka vihantunteiden vallassa ei voi olla luova. Suomen valtiojohdolle tiedoksi; kansan vapauttaminen luovuuteen ei kulje militarismin tietä. Luovuuden polun löytämisen ensiaskeleita olisi oman historiamme uudelleen arviointi, jotta meidän ei tarvitsi toistaa sotiemme virheitä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Halonen, Niinistö, media, sensuuri, propaganda, HeSa, Yle,

Kun ihmisoikeusloukkauksista tehdään laillisia

Sunnuntai 12.6.2016 klo 9.58 - Pirkko Turpeinen-Saari

Runsaat sata vuotta sitten palvelijan saattoi myydä talon ja huonekalujen mukana seuraavalle omistajalle. Asia oli luonnollinen ja laillinen niin palvelijan kuin ympärillä elävien ihmisten mielestä. Laillisuus pohjautui vauraiden kansalaisten päätöksiin ja kirkon saarnoihin.Köyhän tajunta oli ulkoaopetettuun laillisuteen pohjautuvaa ajattelua.

Olen viime päivinä miettinyt millä alueella suomalainen voi kokea tai on voinut kokea oikeudenmukaisuutta. Oikeudenmukaisuudella tarkoitan sitä,että tunne oikeudenmukaisuudesta vastaa tietoa oikeudenmukaisuudesta. 

Päädyin toteamaan, että päivähoidossa, silloin kun subjektiivien oikeus päivähoitoon oli taattua. Miksi juuri päiväkodissa? Päiväkodissa lapset olivat, ennen työttömien lapsia koskevia rajoituksia, tasaveroisesti ja oikeudenmukaisesti kohdeltuja. Oikeudenmukaisuus on päiväkotien johtavia periaatteita. 

Lasten omissa perheissä näin ei välttämätä ole asian laita. Joissakin kodeissa lapset kuulevat vanhemmiltaan kuinka jotkut perheet ovat "rättipäitä", joiden lasten kanssa ei pidä leikkiä. Perheet saattavat haluta kasvattaa omat lapset vain omien vanhempien toimesta, jotta lapset eivät oppisi vääriä mielipiteitä. 

Nykyinen hallitus ja oikeistoenemmistöinen eduskunta katsoivat oikeaksi purkaa lasten oikeudenmukaisen kohtelun. Subjektiivisen oikeuden purkamisen jälkeen pienille lapsille opetetaan miksi työttömän lapsi ei saa olla samaa määrää tarhassa kuin muut lapset. Lapsen tulee oppia tuntemaan tämä epäoikeudenmukaisuus oikeudenmukaisena. Tämä indoktrinaatio tulee jatkumaan lapsen elämässä läpi koulu- ja työelämän.

Lapsen kasvaessa syyllisyydentunnot alkavat muodostaa oikeustajun ytimen. Lapsi alkaa tuntea syyllisyyttä, ellei tunne kielteisiä tunteita "rättipäitä" kohtaan. Läheinen hiljan edesmennyt ystävämme professori Arno Gruen kirjoitti kirjassaan Der Fremde in Uns kuinka syyllisyyden seurauksena ihminen pystyy liipasinta painamalla tappamaan ystävällisesti itseenä suhtautuvan "vihollisen" edustajan, koska sormi liipasimella tottelee kasvatusta eikä eläytymistä.

Kyse ei ole vain hyvinvointivaltion purkamisesta vaan ihmisoikeuksien purkamisesta. Se edellyttää yhtä voimakasta indoktrinaatiota kuin lapsen maailmassa merkitsee tuo selitys siitä miksi työttömien vanhempien lasten oikeuksia on rajoitettu. Subjektiivisen päivähoidon purkaminen tapahtuu samalla tavalla kuin liipasimen painaminen. Oikeistolaiseen oikeustajuun kuuluu kyky olla eläytymättä "toisiin" kunhan "omia" ei hätyytetä veronmaksuun.

Eräs indoktrinaation väline on sana "vapaus". Itsekkyys ja muista piittaamattomuus on korvattu sanalla vapaus. Vapaus olle ajattelematta mitä minun "vapauteni" merkitsee jonkin toisen oikeuksien näkökulmasta.

Suomessa on jonkin verran keskusteltu oikeudesta olla maksamatta veroja. Sata vuotta sitten torpparit olivat sidottuja maahan omistajien hyödyksi. Nykyisin pääomatuloja ei veroteta kuten palkkatuloja eivätkä kaikki maksa kunnallisveroa. Näiden verotulojen menetykset kompensoidaan verottamalla tämän päivän "torppareita" entistä enemmän. Sanotaan, että valtio muutoin velkaantuu liikaa. Suomalaisten oikeustaju halutaan muuttaa sellaiseksi, että tuo "vapaus" verotuksesta koetaan oikeudenmukaiseksi kuten palvelijan myyminen huonekalujen mukana.

Samanlainen oikeustajun muutoksen indoktrinointi tapahtuu ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Kansalaiset eivät saa tuntea mikä on oikeudenmukaista vaan poliitikot ja media todistavat tiedotuksessaan, mitä kansalaisten tulee oppia kokemaan oikeudenmukaisena tosiasioista riippumatta.

Euroopan unionia hallitsee Teollisuusyritysten pyöreän pöydän imperiumin tavoitteet, jotka ovat kytkeytyneet ylikansallisiin globaaleihin teollisuuden ja pankkimaailman tavoitteisiin. Euroopan Unioni ja sen komissio eivät täytä demokratian kriteereitä.

Ukrainan tilanne on kärjistetty esimerkki EU:n itsenäisyydenputteesta ja demokratiavajeesta. Heti yhdistymisensä jälkeen Saksa, täysin riippuvaisena Yhdysvalloista aloitti vomakkaan taloudellisen ja sotilaallisen laajenemisen.Balkanin sotien aikana Saksa ensimmäistä kertaa maailmansodan jälkeen, oman perustuslakinsa vastaisesti pommitti Jugoslavian siviilikohteita taloudellisen hyödyn saavuttamiseksi yhdessä Yhdysvaltojen kanssa.

Jugoslavian sotien päätyttyä USA ja Saksa jatkoivat jäännösvaltioiden infrastruktuurin haltuunottoa taannuttaen jäännösvaltiot kansantuotteeltaan lähes kehitysmaiden luokkaan.

EU ja Yhdysvallat käänsivät katseensa 2000-luvulla Ukrainaan. Indoktrinaation välineeksi otettiin Venäjän uhka. Venäjän ilmoittauduttua presidentti Putinin suulla haluttomaksi tukemaan Yhdysvaltojen ja EU:n globaalia NATO:n avulla pönkitettyä maailmanvaltaa, tykit kohdistettiinVenäjään ja erityisesti Putiniin.

Suomalaiset lapset ja aikuiset säästettiin tältä valtapelin tiedostamiselta.Yhdysvaltojen, Saksan ja EU-komission Ukrainan oligarkkien kanssa huolellisesti suunnittelema Ukrainan "haltuunotto" johti väkivaltaan. Jugoslavian pommitusten kaltaisia toimia ei tarvittu koska Ukrainassa oli yhteistyökumppaneina natsi-mielinen äärioikeisto soihtukulkueineen ja natsilippuineen.

Ukrainan parlamentista ajettiin ulos parlamentin enemmistöä edustaneita alueiden puoleen jäseniä väkivallalla uhaten. Väkivaltaisen kansanjoukon osan huutoäänestyksellä valitsema hallitus, jota Yhdysvallat tuki paitsi piparkakuin myös Victoria Nulandin ilmoituksen mukaan 3300 asiantuntijan voimin. Tämä hallitus jatkoi hallitsemista "tynkäparamentin" avulla. Ukrainan perustuslakia rikkoen presidentin virkaa alkoi hoitaa parlamentin puhemies. Itä- ukrainalaisia alettiin kutsua terroristeiksi. "Presidentti" ryhtyi laittoman hallituksen kanssa aseelliseen hyökkäykseen itä-ukrainalaisia vastaan.

Toukokuussa 2014 Ukrainan kommunistisen puolueen puheenjohtaja käytti parlamentissa presidentin ja hallituksen toimintaa kritisoivan puheenvuoron. Hän totesi, että jos hän johtaisi maata, hän vetaisi armeijan pois Itä-Ukrainasta. Tästä lähtivät liikkeelle toimet kommunistisen puolueen lakkautamiseksi Ukrainassa. Heinäkuussa samana vuonna presidentti Obama ilmoitti lähettävänsä lisää neuvonantajia ja tukea aseistuksen kehittämiselle ja käytölle. 2015 Yhdysvaltojen kongressi ensin yksimielisesti päätti, että se ei aseista äärioikeistolaista Azovin pataljoonaa, mutta pyörsi päätöksensä jo muutamaa kuukautta myöhemmin Pentagonin painostuksesta.

Venäjä suojeli Krimin asukkaiden ihmisoikeuksia USA:n ja EU:n yhdessä aiheuttamalta väkivallalta. Tämä halutaan saada näyttämään rikokselta. Itä-ukrainalaisilta peruutettiin laittoman eduskunnan toimesta ihmisoikeudet, kuten oikeus kieleen ja uskontoon. Jopa lähes laillisilla vaaleilla valittu nykyinen presidentti Poroshenko julistaa, että Ukrainassa on aina ollut vain yksi kieli- ukrainankieli.

Suomen poliittinen eliitti ja media on visusti joko vaiennut tai ilmaissut valheita ja puolitotuuksia Ukrainan tapahtumista. Pyöreän pöydän teollisuusmiesten, brittiläisten ja amerikkalaisten öljy-yhtiöiden ja Monsanton gmo-hankkeiden etuja ei haluta vaarantaa. Yhdysvaltojen varapresidentti Bidenin poika on suurimman yksityisen energiayrityksen hallituksessa yhdessä Puolan entisen presidentin kanssa. Shellilla ja Chevronilla on 50-vuoden sopimukset liuskekaasun hyödyntämisestä.

Voimistaakseen Venäjä-vastaista propagandaansa Pentagon on saanut kongressin päättämään sodanjulistuksesta Venäjää vastaan 4.12.2014 niin, että presidentin ei sotaa aloittaessaan tarvitse enää kääntyä kongressin puoleen.

Sodanuhan voimistamiseksi Yhdysvallat on yhdessä NATO-liittolaistensa kanssa tunkeutunut paitsi Mustalle merelle myös Itämerelle. Mustalla merellä on Venäjälle tärkeä sotilastukikohta Sevastopol ja Itämerellä Kaliningrad. Suomen media on poliittisten johtajien myötävaikutuksella julistanut USA:n tunkeutumisen aikaisemmin rauhallisille alueille olevankin Venäjän aggressiota. Jokainen tunteva omaa päättelykykyään arvostava kansalainen käsittää, että aggressio on Balkanilta lähtien ollut USA:n ja EU-Saksan aggressiota eikä Venäjän.

Olemme pakotettuja niin sisä- kuin ulkopolitiikassa hylkäämään oikeustajun. Meille opetetaan kirkon asemaan asettuneen median toimesta hyväksymään musta valkoiseksi ja valkoinen mustaksi. Sisällissodasta lähtien sotapropaganda piti huolen siitä, että kukin tiesi laillisen paikkansa. Nyt oikeistohallitus tekee ihmisoikeusloukkaukset laillisiksi ja valheellisilla perusteilla sotaan valmistautumisen naapuriystävyyttä tärkeämmäksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ihmisoikeusloukkausten laillistaminen, oikeustaju, propaganda, media, SSS-hallitus, EU

Yle-uutiset ja Voitonpäivä

Tiistai 10.5.2016 klo 10.30 - Pirkko Turpeinen-Saari

Mietiskelen hiljaa psykiatrin mielessäni miltä Yle:n uutistoimituksessa TUNTUU kun toimittajat joutuvat toteuttamaan valtioneuvoston sotapropagandaa, johon on oikein kouluttauduttu yhdysvaltalaisessa ohjauksessa. Niin sairailta Yle:n uutiset tuntuvat.

Moskovassa vietettiin eilen voitonpäivää. Sadat tuhannet kansalaiset marssivat presidentti Putin kärjessä, aurinkoisessa säässä läpi Moskovan katujen kantaen käsissään toisessa maailmansodassa menehtyneiden omaistensa valokuvia. Lapset istuivat isiensä niskassa, monilla kulkueen iloisesti hymyilevillä ja huiskuttavilla ihmisillä oli kukkia ja ilmapalloja käsissään. Mitalein koristetut veteraanit olivat joko marssilla tai katsomossa. Juhlittiin maailman pelastamista natsismilta ja fasismilta. Ei siis vain Neuvostoliiton vaan maailman.Neuvostoliitto menetti yli 25 miljoonaa kansalaistaan. Se pelasti myös Suomen itseltään.

Oli myös sotakaluston ja armeijan paraati, mutta päähuomio oli luonnollisesti kansalaisten osallistumisessa ja ilossa. Musiikki oli mukaansa tempaavaa, tunnelmallista ja muistoja herättävää. Venäläinen tunteikkuus ja aitous on koskettavaa.

Mitä tekee Yle. Toimittaja Kerstin Kronvall valittaa kahdesti kuinka monet Afganistanin ja Tsetsenian sodan veteraanit haluaisivat enemmän kunnioitusta. Hän on löytänyt veteraanin, jonka osallistumista Talvisotaan toimittaja haluaa tuoda esiin, muistuttaakseen, että Neuvostoliitto taisteli Suomea vastaan, huomatkaa!

Mihin toimittaja pyrkii tuomalla esiin sotia, joilla ei ole mitään tekemistä eilisen juhlapäivän kanssa? Uutistenlukijan kuvamateriaalissa on sotakalustoa ja presidentti Putin, josta hän mainitsee, että VAIN Kazakstanin presidentti oli läsnä. Ei kuvan kuvaa satojentuhansien kansalaisten aurinkoisesta tunnelmallisesta kulkueesta.

Mietiskelin, mikä on propagandakoulutuksen osuutta Yle:n tiedotuksessa ja mikä on valtiojohdon ja eliitin omaksumaa ja hyväksymää käsitystä historiankulusta. Neuvostoliiton voiton ansiosta Suomi sai demokratian. Vasemmistolaiset ja Neuvostoliiton ystävät oli vapautettava vankiloista ja teloitukset oli lopetettava. Liittolaisuus Hitlerin Saksan kanssa oli katkaistava ja Saksan sotilasjohdon alaisuudessa ollut Pojois-Suomen armeija oli saatava poistamaan saksalaiset Lapista. Tosin suomalaiset SS-joukot saivat vapautuksen tehtävästä koska he eivät halunneet taistella aatetovereitaan vastaan.

Ennen presidentiksi tuloaan presidentti Niinistö kehui kuinka hän ei itsenäisyyspuheessaan maininnut, että Suomi sai itsenäisyyden Leninin kädestä. Koko poliittinen johto hyväksyy USA:n sotilasdoktriinin Venäjää vastaan tai ei ainakaan julkisesti paheksu sitä. He hyväksyvät talouspakotteet Venäjää vastaan Krimin liityttyä Venäjään pääosin turvallisuussyistä. Ukrainan presidentti Poroshenko pitää samanlaisia rasistisia puheita kuin myös USA:n tukema Kroatian presidentti Tudjman. "Mädäntyköön itä-ukrainalaiset kellareihinsa ilman ruokaa, koulutusta, eläkkeitä pankkeja ja ihmisoikeuksia" tai Tudjman ajettuaan 250.000 serbiä Kroatiasta tykkitulessa ja ilmapommituksissa, joissa kuoli tuhansia "eivät ehtineet ottaa mukaansa likaisia alusvaatteitaan tai likaisia seteleitään".

Euroopan liukuminen kohti fasismia ei tapahdu joidenkin äärioikeistolaisten joukkioiden tai puolueiden toimesta. Se on jo tapahtunut hitaasti ja hivuttamalla EU:n johtajien toimesta. USA:n vaikutuksen tunkeutuminen EU-eliitin sisään on samankaltaista kuin 1930-luvulla, jolloin USA:n taloudellinen eliitti tuki taloudellisesti Hitlerin aseistamista. EU ei ole demokratian ja rauhan linnake kuten viralliseen propagandaan kuuluu. Se on puhtaasti suuryritysten intresseihin perustuva rakennelma, joka toteuttaa Yhdysvaltojen konservatiivisen talouseliitin ja sotateollisuuden tavoitteita.

Yhdysvallat johtaa Eurooppaa kohti kaaosta. Olisiko voitu vielä 1970-luvulla kuvitella, että Eurooppaa johtaa Naton johtovaltion Nobel-palkittu sotarikollinen, joka määrää viikottain murhapartioita vieraiden valtioiden alueella, joissa oheisvahinkoina tapetaan hääseurueita, hautaussaattueita saatoine siviileineen.

Jaltalla syyskuussa 2013 kokoontuneet USA:n ja EU:n merkkihenkilöt Ukrainan oligarkit ja Clintonin pariskunta etunenässä päättivät Ukrainan haltuunotosta suuren riemastuksen vallassa.Rahoitettuaan Maidanin väkivaltaista vallankaappausta he ovat jatkaneet väkivaltaista rasistista toimintaansa niin, että lähes 2 miljoonaa Itä-Ukrainalaista on paennut turvaan Venäjälle.

Natsi-Saksan propagandaministeri Göebbels osasi propagandan erinomaisesti. USA ja EU ovat yhdistäneet propagandansa, jossa syylliseksi on otettu venäläiset ja Venäjä. Ensimmäisessä USA-EU- aallossa syyllisiä olivat ortodoksiset serbit ja Jugoslavian liittovaltio. Natsipropagandassa syyllisiä olivat juutalaiset, kommunisti-bolsevikit ja mustalaiset. Serbien holokaustista vaiettiin myös jälkikäteen kun 6 miljoonan juutalaisen tuhosta ei kuitenkaan voitu vaieta.

Suomen Yle toistaa traagisella tavalla jo sisällissodasta lähtien toteutettua mustan muuttamista valkoiseksi. Yle ei voisi toimia niin epähumaanisti ja totuudenvastaisesti Venäjän mustamaalaten ellei sillä olisi Yle:n johdon ja valtioneuvoston siunausta. 

Voitonpäivän paraatissa venäläiset osoittivat, että myös tämän päivän neo-natsismilta pelastaa vain ihmisten humaanius ja inhimillinen voima, jonka varmistamiseksi tarvitaan aseita kuten toisessa maailmansodassa.On hienoa, että meillä on tuollainen naapuri!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yle:n sotapropaganda, Voitonpäivä, Suomen natsihistoria,

Ovatko Suomen poliittinen eliitti ja media jälleen neo-natsien ja terroristien asialla

Torstai 14.4.2016 klo 10.24 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kapitalismi tarvitsee sotaa selvitäkseen maapallolla voittajana - viis ihmisistä tai luonnosta. Markku Kuisma kutsui Yle:n nettisivun artikkelissaan pääomaliikkeiden vapauttamista Suomessa helvetinkoneen irtipääsyksi. En tiedä onko termi hänen omaa keksintöään, mutta se on hyvä.

Suomen liittoutuessa natsi-Saksan ja sen taustalla vaikuttavien Yhdysvaltojen oikeistolaisten teollisuusmiesten kanssa sotavalmisteluihin Venäjä/Neuvostoliittoa vastaan, toteutuksen valmisteluihin tarvittiin sotapropagandaa.

Sotapropaganda oli jatkunut Suomen sisällissodan jälkeen nöyrän Suomen kansan pitämiseksi pimennossa sotavalmistelujen vaiheista. Pääomaliikkeet olivat jo kauan olleet vapaat muualla "lännessä" ja mediasisällöt olivat sen mukaisia. Saksan ja sen liittolaisten ihmisoikeusrikkomuksista ja keskitysleireistä vaiettiin kymmenillä kielillä. Serbien holokaustista vaietaan edelleen.

Koska Suomi ei ole käsitellyt rehellisesti sisällissodan aikaista ja sen jälkeistä historiaansa, maamme joutuu toistamaan sitä. Viimeisten vaalien alla nykyisten hallituspuolueiden edustajat vaikenivat tavoitteistaan ja media teki tuon vaikenemisen mahdolliseksi. Niin media kuin poliittinen eliitikin ovat taloudellisesti riippuvaisia pääomapiirien hyväksymisestä. Valtaan päästyään SSS-hallitus on paljastanut niin sisäpoliittisen kuin ulkopoliittisen karvansa. Militarismi on noussut uuteen kukoistukseen Suomen osallistuessa NATO-EU:n ulkopolitiikkaan. NATOon sitoutunut valtamedia on levittänyt vuodesta toiseen voimistuvaa sotapropagandaa. Se edellyttää valehtelua, puolitotuuksia ja vaikenemista tosiasioista. 

Ketkä ovat Suomen ulkopoliittisen johdon lähimpiä liittolaisia? Keitä tasavallan presidentti ja ministerit ovat kutsuneet Suomeen? Tällä hallituskaudella mieliinpainuvinta on ollut Yhdysvaltojen kongressin puhemiehen vierailu yhdessä laivaston kanssa ETYJ-juhlakokouksessa samaan aikaan kun Venäjän edustajan saapuminen estettiin. USA:n sotarikokset, lennokkimurhat, laittomat sodat Irakissa, Afganistanissa, Syyriassa eivät tule esille mediassa eikä poliitikkojen puheissa. Niistä vaietaan kuten natsi-Saksan keskitysleireistä tai myöhemmin Korean ja Vietnamin tuhoista jne. USA:n rasismi, homovastaiset lait, mielivaltaiset talouspakotteet milloin mitäkin valtiota vastaan, joka ei tottele Yhdysvaltojen 1%:n taloudellisia etuja.

Ukrainan sota ja Itämeren uusi sotilaallinen tilanne on toistettu mantra. Sen tulkinta Suomen poliittisessa johdossa ja mediassa ei pidä yhtä totuuden kanssa. Tulkinnan on tarkoitus vahvistaa sotapropagandaa, joka vuorostaan tekee mahdolliseksi vahvistaa militarismia ja ongelmien aseellista ratkaisemista. Pariisin terrori-iskujen silmiinpistävin seuraus oli aseteollisuuden pörssikurssien nousu. Terrorismin mahdollistajat, Saudi-Arabia ja Yhdysvallat vahvistivat omilla toimillaan aseteollisuuden maailmanvaltaa. Aseteollisuus ja huumekauppa pyörittävät miljardibisnestä.

Ukrainan sota on yhdysvaltalainen luomus. Värivallankumoukset, jotka edetessään maasta toiseen saavat yhä väkivaltaisempia piirteitä. Saksa on Jugoslavian hajoittamisesta ja omasta yhdistymisestään lähtien ollut USA:n lähin liittolainen värivallankumouksista hyötymään pyrkivänä maana. Ukrainan Maidan oli hyvin suunniteltu ja tarkka-ampujat olivat nykyhallituksen ja oikean sektorin kannattajia, mikä on tieteellisissä perusteellisissa tutkimuksissa todettu ja prof Steven Cohenin viimeisessä John Batchelorin haastatteluojelmassa mainittu. Ukrainan neo-natsien voimistunut vaikutusvalta, natsien kunnianpalautus, patsaat ja kadut eivät ole vaikuttaneet Suomen poliittisen eliitin suhtautumiseen Ukrainan poliittiseen tilanteeseen. Yhdysvaltojen valitsemat ministerit, omaa hyötyänsä toteuttavan politiikan rahoitus Ukrainassa, neo-natsipataljoonien aseistus ja koulutus kongressin päättämällä rahoituksella ei ylitä Suomessa uutiskynnystä eikä vaikuta suomalaisten poliitikkojen asenteisiin.

Liittokansleri Angela Merkel on lennokkimurhissa, tiedustelussa ja Ukrainan tilanteessa täysin riippuvainen Yhdysvalloista. Ennen Minsk II sopimusta hänen oli käytävä Yhdysvalloissa saamassa ohjeita. Minskin sopiimuksen täytäntöönpanon valvonta on täysin retuperällä, jolloin neo-natsien uhkaukset ja kiristys ovat saaneet vallan ratkaisujen puuttuessa. Yhdysvaltojen suojatti Georgian maanpaossa oleva entinen presidentti Shaakashvili on senaattori Mac Cainin erityissuojatti. Hänelle on myönnetty pikamenettelyllä Ukrainan kansalaisuus ja Yhdysvaltojen vaatimuksesta nimitetty Odessan kuvernööriksi. Hän on ilmoittanut "heidän ottavan" asiat omiin käsiinsä, ellei presidentti Poroshenko tee niin kuin hän haluaa. Toisaalla oikea sektori-puolue on luvannut murhata Poroshenkon ellei hän toimi heidän tahtonsa mukaan.

Suomeen kutsutuista "tärkeistä liittolaisista" Yhdysvaltojen jälkeen on mainittava juuri Poroshenko, johon presidentti Niinistö on luonut veljelliset suhteet. Sisäpoliittisen kriisin johdosta Poroshenko joutui peruuttamaan tulonsa.Hän on ilmoittanut hollantilaisten äänestäneen EU:n periaatteiden vastaisesti kun he hylkäsivät EU-Ukraina lähentymissopimuksen. Lisäksi Poroshenko kirjoitti New York Timesille vastineen lehden kriittiseen kirjoitukseen Ukrainasta ja Poroshenkosta. Hän ilmoitti NYT:n olevan Venäjän presidentti Putinin asialla. Korruptoitunut oligarkki, jonka valinta presidentiksi ei Cohenin mielestä ollut demokraattinen ja joka johtaa väkivaltaan omia kansalaisiaan vastaan harjoittavaa romahtavaa valtiota on siis enemmän EU:n arvojen mukainen kuin hollantilaiset.

Itämeren pitäisi olla rauhan meri. Tämä oli todellisuutta ennen "helvetinkoneen irtipääsyä". Suomen media ja poliittinen eliitti antavat ymmärtää, että tilanteen muuttuminen olisi Venäjän syytä. Venäjä on paikoillaan, sen kansainväliset vesialueet ovat ennallaan. Vain Yhdysvallat on siirtynyt Itämerelle lisäämään sodanuhkaa. Baltian maat ovat USA:n NATO-liittolaisia ja hyväksyvät USA:n toimet. Baltian maat vaikenevat keskitysleireistään ja natsi-sympatioistaan. He juhlivat SS-pataljooniaan vuosipäivien marsseilla. Kun Venäjän media muistuttaa natsien ja heidän balttiliittolaistensa hirmutöistä, Suomen media kiirehtii välittämään balttien valituksia Venäjän propagandasta.

Seuraava ystävä on Turkki. Turkin pääministeri vieraili Suomessa saaden erinomaisen ystävällisen vastaanoton. Turkin sodasta omia kansalaisiaan, kurdeja vastaan vaietaan. Turkin yhteistyö ISIsin kanssa; Syyriasta varastetun öljyn kauppa, terroristien toiminnan tukeminen Syyriassa ja haavoittuneiden hoito Turkissa ei saa minkäänlaista huomiota  Suomessa. Sananvapauden rajoitukset vangitsemalla toimittajia, lakkauttamalla lehtiä ja valmistelemalla lakia, joka poistaisi kurdeilta tai kurdi- ja ihmisoikeusmyönteisiltä parlamentaarikoilta koskemattomuuden ovat joitakin esimerkkejä turkkilaisesta todellisuudesta.

Suomen poliittinen eliitti, median tukemana hyväksyy Ukrainan ja Turkin hallitusten sodan omia kansalaisiaan vastaan. Se hyväksyy USA:n sivustatuella toimeenpannut väkivaltaiset"värivallankumoukset", tuorein on meneillään Makedoniassa. Se hyväksyy neo-natsi- sotajoukot, -ideologian. Se hyväksyy sen, että Ukraina kielsi poliittisia puolueita ja maassa tehtiin poliittisia murhia ja murhayrityksiä. Jo Kroatian jäljet pelottivat. Suomi ei millään tavoin arvostellut itsenäistyneen Kroatian rasistista perustuslakia, päinvastoin, Suomi edesauttoi Kroatian EU-jäsenyyttä.

Venäjä joutui tekemäään valtavan uhrauksen taistelussa natsismia vastaan. Suomi pääsi natsi-liittolaisuudestaan vähällä. Nyt Suomen poliittinen eliitti ja media näyttävät toistavan historiaamme. Presidentti Niinistö ihailee presidenteistä eniten presidentti Rytiä, joka tunnusti serbien holokaustin toteuttaneen fasistisen Kroatian.

Emme tule pääsemään historian toistamisesta, ennen kuin "helvetinkone" saadaan pysäytettyä. Kapitalismi tarvitsee sotaa, sotapropagandaa, rasismia, natsismia ja terrorismia. Onko mielemme jo pysyvästi muokattu immuuniksi empatialle, humanismille ja totuudelle? Vain nämä voisivat tehdä meistä helvetinkoneen pysäyttäjiä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen sotapropaganda, neo-natsit ja Suomi, Turkki, Ukraina, Baltia, kapitalismi

Yle ja yksityisetsivä Kalle Blomqvist

Lauantai 16.1.2016 klo 10.20 - Pirkko Turpeinen-Saari

Pari iltaa sitten Yle-uutisten toimittaja esiintyi kuin lapsuuteni seikkailukirjojen "Yksityisetsivä Kalle Blomqvist". Murrosikäinen Kalle tutki ja paljasti salaperäisiä rikoksia. Ylen toimittaja oli käyttänyt veronmaksajien rahoja yksityisiin tukimuksiin siitä, kuka oli tunkeutunut ulkoministeriön tiedostoihin. Keskeistä ei ollut se, että hän ei luonnollisestikaan voinut sanoa asiasta mitään varmaa. Sen sijaan hän saattoi käyttää "tutkimuksiaan" esitellessään uutisensa kuvituksessa Venäjän sotilasparaateja ja muuta "uhkaavaa" rekvisiittaa. Tutkimuksesta käteen jäi se tosiasia, että materiaalista tunnistettiin kaksi, jotka todennäköisesti puhuivat venäjää. Mitä sadat muut toimijat puhuivat?

Uutisesta tuli mieleen toinenkin esimerkki. Tähän päivään saakka parhaana esimerkkinä vakoilun kauheuksista on käytetty entisen DDR:n STASI:n vakoilua. Vielä viikko sitten näin HeSa:n kirjallisuusarvostelun, jossa STASI:n vakoilua käytettiin esimerkkinä vaikka olisi luullut, että tarjolla olisi nykyisin parempiakin vaihtoehtoja. STASI:n vakoilu oli fyysistä, konkreettista ja kaikki tiesivät siitä.

Samaan aikaan kun STASI vakoili julkisesti, Yhdysvallat, Iso-Britannia, Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti vakoilivat Echelon satelliitin avulla kaikkea ja kaikkia ilman, että siitä media puhui mitään. Satelliitti paljasti esimerkiksi mitä Leonid Brezhnev puhui puhelimessa Kremlissä, puhumattakaan salaisista kauppaneuvotteluista, joista tiedot valuivat hyödyttämään Echelon-maiden viisikkoa.

Vaikka Yle näyttää pyrkivän selvittämään vakoilua, se ei ole pystynyt kertomaan suomalaisille mitä Ukrainassa tapahtuu. Yhdysvaltalainen the Nation-lehti kertoi tällä viikolla kuinka Yhdysvaltojen kongressi on antanut puolustusministeriön painostuksesta luvan rahoittaa Ukrainan äärioikeistolaista, fasistista Azovin pataljoonaa, jota yhdysvaltalaiset sotilashenkilöt ovat Daily Beastissa kirjoittaneiden toimittajien Will Cathcartin ja Joseph Epsteinin mukaan jo pitkään myös kouluttaneet. Yhdysvallat on antanut Ukrainalle 760 miljoonaa dollaria sotavarusteluun.

Fasistien tukeminen ei ole vierasta myöskään EU:lle. EU tuki Ukrainan nationalistien lisäksi Kroatian ultranationalisteja heidän suorittaessaan 1990-luvulla serbien etnisen puhdistuksen Krajinan alueelta. EU tuki Yhdysvaltojen rinnalla terroristeiksi luokittelemiaan Kosovon albaaneja ja kalifaattia rakentavia Bosnian jihadisteja koska Yhdysvallat halusi miehittää Balkanin. Vaikka EU:n NATO- maat pommittivat miehitystä vastustavia serbejä, EU sai rauhan Nobelin.

Ukrainan Azovin pataljoonan koulutuksesta ja rahoituksesta vaikeneminen osoittaa Yhdysvaltojen voimapolitiikan tulleen hyväksytyksi myös EU:ssa. Yhdysvaltojen ja NATO:n sotien seurausta ovat myös nyt nähtävät pakolaisvirrat. Sen sijaan, että kritiikki suunnattaisiin ongelman alkulähteeseen Yhdysvaltojen ja NATO:n sotiin, syyttävät sormet osoittavat pakolaisia.

Yle on uutisissaan ja ajankohtaisohjelmissaan kattavasti vaiennut pakolaisvirtojen syistä. Sen sijaan se keskittyy sosiaalipornoon. Jos sukupuolisesti kypsässä iässä olevia miehiä suljetaan vastaanottokeskusten painekattiloihin ilman seurustelumahdollisuutta ja fyysistä kanssakäymistä naisten kanssa, mitä voi odottaa? Seksuaalinen ahdistelu on mediaseksikästä.

Ylen suurin vaikeus on siinä, miten kääntää Yhdysvaltojen ja NATO:n sotapolitiikan ja maailmanvalloituksen kauhut Venäjän syyksi. Neuvostoliitto/Venäjä tuki siirtomaiden itsenäistymistä ja esimerkiksi Etelä-Afrikan vapautumista apartheidista 1990-luvulla. Yhdysvallat tuki apartheidia ja Mandelan pitämistä vankilassa. Kun Mandela kuitenkin oli vihdoin pakko vapauttaa Yhdysvaltojen terroristien listalta noin 10 vuotta sitten, tarvittiin runsaasti propagandaa peittämään tosiasiat.

Yle:n ongelmana on syvällisyyden, demokratian kunnioittamisen ja humanismin puute. Englanninkieltä taitavien kannattaa klikata tietokoneelta Russia Today kanavalle, valita LIVE- näppäin ja katsoa loistavia keskusteluohjelmia taitavien toimittajien ja hienojen humaanien asiantuntijoiden kanssa. Päinvastoin kuin Yle:llä haastateltavat ovat presidenttejä, Maailmanpankin ja YK:n korkeita virkamiehiä, henkilöitä, joille ihmisoikeudet, oikeudenmukaisuus ja yhteistyö ovat tärkeitä. Yhdysvalloille vihan lietsominen asekaupan voittojen ylläpitämiseksi johtaa tiedonvälityksen muokkaamiseen tukemaan tätä asennetta. RT:n Oksana Boykon Worlds Apart ohjelmat ja monet muut luovat humaanin  rentouttavan ilmapiirin, josta puuttuu ahdistava väkivallan ylläpitämistä edellyttävä Yle:n suppea todellisuus.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yle:n propaganda, Venäjä-rasismi, Ukraina, USA ja Azovin pataljoona

Suomi sukeltaa yhä syvemmälle osalliseksi USA-johtoista gangsterismia

Torstai 3.12.2015 klo 14.13 - Pirkko Turpeinen-Saari

Eilen oli jälleen Suomen median propaganda-päivä. Kansainväliset uutislähteet ja Princetonin yliopiston ja NY-yliopiston Venäjätutkimuksen emeritusprofessori Steven Cohen antoivat valaistusta ISIS:in öljykauppoihin ja Ukrainan tilanteeseen. Yle vuorostaan lyhyessä Turkin öljykauppaa ISIS:in kanssa uutisoidessaan väitti Turkin pitävän Venäjän varapuolustusministerin todisteita omien kansalaisten vakuuttamiseen tarkoitettuina.

Yle siis asettuu rikollisen puolelle rikoksen paljastanutta vastaan. Näin Turkin presidentti Erdogankin toimii. Turkkilaiset toimittajat, jotka paljastivat Turkin rajalla sen turvallisuuspalvelun  Syyriaan viemät aselastit, pidätettiin ja heitä uhkaa 45vuoden vankeusrangaistus. Samoin toimii presidentti Obama. USA:n lennokki murhasi "oheistappiona" 35 erään kylän asukasta Jemenissä. Jemeniläinen toimittaja kirjoitti tästä. Obama soitti silloiselle presidentti Salehille ja määräsi toimittajan pantavaksi vankilaan, kertoi the Nation-lehti.

Steven Cohen kertoi viime tiistain John Batchelor showssa melko karmaisevia asioita Ukrainasta. Krimille vievien sähkölinjojen räjäyttäminen oli fasistisen oikean sektorin ja tataarien yhteistyötä (samat voimat olivat liitossa Hitlerin kanssa toisen maailmansodan aikana). Steven Cohen toi Turkin turvallisuuspalvelun roolin esiin räjäytyksessä. 

On mielenkiintoista kuinka Ilkka Kanerva on muuttunut. Kaksikymmentä vuotta sitten hän esitti melko tasapuolisia kannanottoja Venäjää koskeviin tosiasioihin. Nyt ETYJ:in edustajana hän ei näe mitään eikä kuule mitään eikä kerro mitään mikä viittaisi Ukrainan todellisuuteen. Steven Cohen tietää verkostojensa kautta USA:n roolista Ukrainassa ja Syyriassa. Viime tiistain ohjelmassa hän mainitsi Wikilieksin nappaamasta Odessan georgialaisen kuvernööri Shakashvilin puhelusta. Tämä Georgian maanpaossa oleva entinen presidentti on USA:n lakeija monien muiden joukossa. Cohenin referoimat kommentit viittavat Shakasvilin vakavaan luonnehäiriöön.

Kanervan kehitys liittynee siihen, että ETYJ:ssa on jäsenenä yhä vähemmän itsenäisiä valtioita. Suuren osan jäsenmaista ollessa NATO:n jäseniä ETYJ:ia voikin kutsua NATO-ETYJ:ksi. Jo Kosovon kriisin aikana ETYJ tarkkaili, mutta ei todistanut mitä näki, koska se olisi ollut vastoin NATO-maiden pyrkimyksiä miehittää Kosovo amerikkalaisia varten.

Nykyisen Syyrian kriisin aikana Suomen media on ollut kiltisti NATO-media. USA:n tavoite "ottaa Syyria" kuten edellisessä blogissani kerroin kenraali Wesley Clarkin maininneen, on Suomen medialle hyvin varjeltu salaisuus. Kun Venäjän presidentti on vuodesta 2007 lähtien yhä selkeämmin lähtenyt suoran puheen tielle, salaisuudet paljastuvat tiedonhaluisille kansalaisille. Ei Suomen mediasta, mutta muualta.

Venäjän presidentin satelliittikuvat paljastavat vain sen, minkä suuri osa valveutuneita asioiden seuraajia on tiennyt jo kauan. Se vain ihmetyttää kuinka Saksan liittokansleri ja Ranskan presidentti, joiden tiedustelupalvelut ovat maailman parhaita, viitsivät näytellä USA:n kirjoittamaa näytelmää. Totta kai USA:n kaikkialle tunkeutuva tiedustelu ja yhteistyö Turkin kanssa on paljastanut Syyriasta varastetun öljyn laajamittaisen kaupan Turkin rajan yli. USA tietää ISIS:in taistelijoiden kulun Turkista Syyriaan. Se tietää presidentti Erdoganin perheen yhteydet tähän ISIS:ia hyödyttävään öljybisnekseen. USA:n harjoittama ISIS:in tukeminen on vain jatkoa al-Qaidan hyväksikäyttöön Afganistanissa ja Bosniassa. USA hyödynsi ultra-nationalisteja Kroatiassa ja nyt Ukrainassa.

Taloudelliset ja sotilaalliset sidokset Yhdysvaltojen ja NATO-maiden välillä johtavat siihen, että rikollisesta toiminnasta vaietaan. Kaikki ovat samassa liemessä. Jotta kansalaisille saadaan syötettyä tuo USA:ta hyödyttävä todellisuus, on oltava yhteinen vihollinen. USA on rakentanut vihollisen ensin Neuvostoliitosta ja nyt Venäjästä. Tosiasiassa viholliseksi kelpaa mikä tahansa demokraattinen maa, joka ei alistu Yhdysvaltojen ultrarikkaan yhden prosentin tavoitteisiin.

Tällaiseksi viholliseksi ovat nyt joutuneet myös Yhdysvaltojen aitoa demokratiaa kannattavat kansalaiset. Presidentti Carterin mukaan USA ei ole demokratia. USA:n vaalit voi ostaa vaikka Saudi-Arabia. USA:n presidenttiehdokkaiden puheita seuratessa joutuu hieromaan silmiään. Onko tämä totta! 

Silti Suomen uutis- ja viihdemedia on täynnä USA:ta ihannoivaa propagandaa. Suomi vajoaa myös maan hallituksen toimesta yhä syvemmälle eriarvoisuutta ja yhteisvastuun puutetta ilmentävään todellisuuteen. Suomen kansalaisilla on jostakin ihmeellisestä syystä terve järki vielä tallella. Suomalaiset luottavat vähiten työnantajiin ja toiseksi vähiten mediaan. Vain 25% prosenttia kansalaisista kannattaa NATO:a.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ilkka Kanerva, ETYJ, USA:n gangsterismi, ISIS, USA:n ja Turkin tuki ISIkselle, Yle:n propaganda

YLE-uutisten ja ajankohtaisohjelmien sotapropaganda vaarantaa suomalaisten mielenterveyden

Maanantai 19.10.2015 klo 14.52 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yle on mainostanut viime päivinä omien toimittajiensa työteliäisyyttä, vilpittömyyttä, halua antaa kaikkensa Suomen kansan parhaaksi. Jospa näin olisikin.

Psykiatrin näkökulmasta Yle:n uutiset ja ajankohtaisohjelmat presidentti Niinistön haastattelu mukaan luettuna ovat mielenterveydelle vaarallisia.

Suomalaiset ovat sisällissodasta lähtien saaneet tottua porvarilliseen sotapropagandaan. Taloudellinen valta ja sitä käyttävät ihmiset ovat hyötyneet tästä. Porvarillinen propaganda ei edellytä pahoja ihmisiä. Eivät ne kansanryhmät, jotka sata vuotta sitten katsoivat taloa myytäessä palkollisten olevan osa myytäviä huonekaluja ajatelleet niin pahuuttaan, vaan siksi, että oli totuttu ajattelemaan niin.

Useat Yle:n toimittajat ovat samalla tavalla vilpittömiä maailmankatsomuksessaan. Hollywood on opettanut venäläisten olevan pahiksia joten Yle:n toimittaja, joka kirjoissaan myös kuvaa venäläiset näin, on omasta mielestään aivan oikeassa. Jos on lukenut Sofi Oksasen kirjoista historiallisen todellisuuden, ei ole fasisteista kuullutkaan, puhumatta siitä, että Eesti julistettiin juutalaisista vapaaksi maaksi sen jälkeen kun toisen maailmansodan aikana kaikki Eestin juutalaiset oli tapettu.

Yle- uutisissa ei ole vaarallista se, mitä kerrotaan, vaan se, mitä ei kerrota.

EU-komission puheenjohtaja Juncker totesi viikko sitten eräässä haastattelutilaisuudessa, että EU:n olisi irtauduttava USA:n ohjauksesta ja alettava toimia itsenäisesti. Hän oli sitä mieltä, että EU:lla olisi oltava "säälliset" suhteet Venäjään siitä huolimatta, että se ei ole seksikästä. - Tätä emme kuulleet suomalaisista tiedotusvälineistä..

Suomi oli kansainvälisessä politiikassa viimeisen kerran linjakas presidentti Tarja Halosen todetessa YK:n yleiskokouksen puheessaan, että Irakin sota on laiton. Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Tanska muiden muassa hyökkäsivät laittomasti Irakiin. Sotavuosien jälkeen Irakin infrastruktuuri, kulttuuri ja kansa oli murskattu. Suomi ei osallistunut pommituksiin. Siten ei ole lainkaan ihme, että irakilaiset hakeutuvat mielellään Suomeen. Emme kuulu NATO:n emmekä ole Euroopan sotaisimpia.

Presidentti Niinistö ei todennut YK:n puheessaan Yhdysvaltojen eräine liittolaisineen olevan laittomasti Syyrian ilmatilassa. Ei suvereenin valtion ilmatilaloukkausta voi perustella omilla intresseillä. Se, että yle kauhistelee Venäjän muutaman sekunnin ajan tapahtunutta Turkin ilmatilan loukkausta ei ole missään suhteessa siihen, että eräät maat ovat kuukausikaupalla Syyrian ilmatilassa. Yhdysvaltojen Special Operations Commandin komentaja kenraali Joseph Votel on ilmoittanut Yhdysvalloilla olevan lisäksi salaisia lennokki-operaatioita Syyriassa. Mitä Yle uutisoi? Arvelee Turkin alasampuman lennokin olleen venäläisen. Tietysti?

Yhdysvaltojen Special Operations Command toimii 135 maassa ympäri maapallon. Noam Chomskyn mukaan Yhdysvallat on vuodesta 1945 lähtien yrittänyt kaataa laillisen hallituksen yli 50 maassa, viimeksi Ukrainassa, sekaantunut 30 maan demokraattisiin vaaleihin ja pudottanut pommeja yhtä monessa maassa

Presidentti Niinistön haastattelu Yle:n lauantaivieraana oli pettymys. Presidentti ei tiennyt, tai halunut tietää, että Saudi-Arabia ja Yhdysvallat ovat ISIS:in synnyttäneet ja tehneet mahdolliseksi sen kalifaatin rakentamisen.( Samat maat synnyttivät Al Qaidan Afganistanissa ja tukivat jihadisteja rakentamaan kalifaattia Bosniaan.) Presidentti ei tiedä, eikä toimittaja tiedä tai kysy kuinka Turkki on noussut niin arvostettuun asemaan pakolaisten vastaanottajamaana? Miten Turkki 2 miljoonan pakolaisen vastaanottajana on arvokkaampi kuin Syyria, joka oli sisällissodan alkuun mennessä ottanut vastaan 1,5 miljoonaa Irakin pakolaista ja jolla entuudestaan oli 0,5 miljoonaa Palestiinan pakolaista. Miksi EU keskittyy auttamaan Turkkiin siirtyneitä syyrialaisia, mutta ei miljoonia Syyrian sisällä olevia pakolaisia.Osa Irakista tulleista pakolaisista on todennäköisesti joutunut pakenemaan edelleen pois Syyrian sodan jaloista.

Yhdysvaltojen ja EU:n sijaan, Yle arvostelee Venäjää. Yle:n uutis-ja ajankohtaisohjelmien lisäksi Yle tilaa yksityisilta toimijoilta Uutisvuotoja ja muita viihdeohjelmia,  joissa suhtaudutaan rasistisesti venäläisiin ja Venäjään. Ihmisarvoa kunnioittavissa ja totuutta etsivissä ihmisissä Yle:n avaaminen aiheuttaa pahoinvointia. Pahantahtoinen ilmapiiri ja tiedottamisen valta antaa mallin koulukiusaajille. Yle kehuu 3:n neljästä suomalaisesta katsovan Yle:n uutisia. Pelkästään suomenkielisen tiedonvälityksen varassa olevat ihmiset ovat aivopesun kohteena.

Kuvatessaan Venäjää tai Venäjän politiikka Yle-uutiset käyttää tietolähteenä yhdysvaltalaista Carnegie Moscovta tai haastattelee parlamenttiin valitsematta jääneitä poliitikkoja. Voisiko vastaavasti ajatella olevan mahdollista, että Yhdysvaltojen tilaa kuvaava tietoaines pyydettäisiin venäläisiltä tutkijoilta tai poliitikoilta? Ei taitaisi olla.

Yle- uutiset kristallisoi Venäjä- asenteensa Ukrainaan. Se mitä Ukrainassa on tapahtunut antaa perustan kielteiselle suhtautumiselle Venäjään. Tämä asenne osoittaa, että Yle:n toimituksella ei ole kiinnostusta tutkia asioita demokratian ja ihmisoikeuksien kannalta. Yhdysvallat ilmoitti sijoittaneensa 5 miljardia dollaria Ukrainaan/ muokatakseen mielipideilmastoa mieleisekseen. Saksalaisen Media Responsibility Instituutin johtaja tohtori Sabine Schiffer'in mukaan Hill&Knowlton mediakonserni toimi Yhdysvaltojen propagandan toteuttajana. EU katsoi vierestä kun USA:n tavoittelema verinen vallankaappaus Kiovassa suoritettiin.

Kiovan vallankaappaushallituksen julistama sota ja EU:n vastuuton sivustaseuraaminen muutetaan Yle:n propagandassa hyveeksi ja se, että Venäjä puolusti väkivallan uhan edessä olevia krimiläisiä pitämään puolensa väkivallattomasti onkin pahasta ja tästä täytyy Venäjää USA:n tahdon mukaisesti rangaista.

Tämän päivän Iltalehdessä oli erinomainen Nada ja Erkki Kettusen kuvaus Syyriasta. Vaikka se ei kuvaa globaalia valtapolitiikkaa, se kuvaa Syyrian arkea monipuolisesti. Se ei jätä mainitsematta sitä, että monilla alueilla väestö on riemuissaan Venäjän tuesta Syyrialle. Tällaista monipuolisuutta toivoisi Yleltäkin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tarja Halonen, Sauli Niinistö, yle-uutisohjelmien sotapropaganda, disinformaatio ja mielenterveys, mistä yle vaikenee?

Helsingin Sanomien ja Yle:n Ukraina- propaganda kiihtyy

Maanantai 24.8.2015 klo 11.02 - Pirkko Turpeinen-Saari

Helsingin Sanomien ja Yle-uutisten Ukraina propaganda näyttää kiihtyvän syyskauden alkaessa. 23.8. Ylen iltauutiset kertoi Merkelin "näpäyttäneen" Putinia, kun Putin ei osallistu tänään Berliinissä pidettävään Hollanden, Merkelin ja Poroshenkon Ukrainan tilannetta käsittelevään kokoukseen. Helsingin  Sanomat vuorostaan otsikoi pääkirjoituksensa "Venäjä säätelee sotimista Ukrainassa".

Tarkastellaanpa hieman Ukrainan sisällissotaa. Ukrainan laiton hallitus julisti sodan demokraattisia oikeuksiaan vaativille pääosin venäjää puhuville itä-ukrainalaisille. Nürnbergin sotarikostuomioistuin piti sodan aloittamista pahimpana sotarikoksena. Kiovan hallitus lopetti itä-ukrainalaisilta pankkitoiminnan, eläkkeiden ja sosiaalitukien maksun, koululaitoksen jne. Osittain laillisilla vaaleilla (itä-ukrainalaiset eivät voineet osallistua) valittu presidentti Poroshenko julisti hallituksen voittavan sodan koska itä-ukrainalaiset saavat nääntyä kellareissaan ja koululaiset jäävät vaille koulutusta.

Tietoinen nälkään näännyttäminen on sotarikos.

Presidentit Hollande, Putin, Poroshenko ja liittokansleri Merkel solmivat sodan lopettamiseen tähtäävän Minskin sopimuksen. Helsingin Sanomien ja Yle-uutisten tiedonvälityksen ulkopuolelle jäänyt Yhdysvallat vastustaa tuota sopimusta ja on lisännyt asevientiä ja sotilasneuvonantajia Ukrainaan ja aloittanut massiiviset NATO:n sotaharjoitukset Ukrainassa.

Yhdysvaltalainen Venäjä-tutkimukset professori Steven Cohen on erittäin hyvin perillä yhdysvaltalaisten poliitikkojen ja tiedustelupalvelun toimista Ukrainassa. Muun muassa hänen mukaansa USA:n varapresidentti Biden on puhelinyhteydessä joko Poroshenkoon tai pääministeri Yatsenukiin useita kertoja viikossa. Apulaisulkoministeri Nuland seuraa paikan päällä ukrainalaisten poliitikkojen päätöksentekoa. Ukrainan valtiovarainministeri on  yhdysvaltalainen. Varapresidentti Bidenin poika on Ukrainan suurimman yksityisen energiayhtiön hallituksessa. Ehkä suorastaan huvittavaa on se, että vararikon partaalla oleva Ukraina on Clintonin säätiön viime vuoden suurin rahoittaja!

Yhdysvallat on pyrkinyt destabiloimaan Ukrainaa 5 miljardilla. Syyskuussa 2013 Jaltalla pidettiin "läntisten voimien" (USA,EU, rahaeliitti) Ukrainan haltuunoton suunnittelukokous, the Economistin mukaan suuren euforian vallitsessa. Molemmat Clintonit olivat paikalla samoin sekä Yanukovich että Poroshenko. Kokouksen järjestäjänä oli oligarkki Pintshuc.

Liittokansleri Merkel ja presidentit Hollande ja Putin yrittivat neuvotella Ukrainalle tien ulos kriisistä. Presidentti Poroshenko ja Kiovan hallitus ei ole kuitenkaan pystynyt panemaan täytäntöön yhtäkään Minskin sopimuksen edellyttämää sopimuskohtaa.

Yle-uutisten sympaattinen toimittaja esitti ulkoaopitun tuntuisesti, että Merkel näpäytti Putinia olemalla kutsumatta tätä Berliinin kokoukseen. Tuo tuntuu keittiöfilosofialta. Miksi liittokansleri Merkel ja presidentti Hollande kokoontuisivat kesken lomakauden näpäyttelemään? Jos olisin Merkel, kutsuisin Poroshenkon vakavaan neuvotteluun sen vuoksi, että tämä ei ole saanut aikaan yhdenkään sopimuskohdan täytäntöönpanoa.Yle-uutisten toimittaja kertoi mielipiteenään, että Venäjä ei hyväksy Itä-Ukrainan autonomia-lakia koska se ei täytä Venäjän tavoitteita. Toimittaja ei huomannut kertoa, että Venäjä ei hyväksy autonomia-lakia koska se ei ole Minskin sopimuksen mukainen vaan vesitetty. Venäjä on johdonmukaisesti ilmoittanut tukevansa Minskin sopimusta.

Helsingin Sanomien pääkirjoitus vierittää tapansa mukaan vastuuta Venäjälle. Lehti ei halua paljastaa lukijoilleen tietävänsä mitään Yhdysvaltojen, EU:n ja NATO:n roolista Ukrainassa.

Kuten Kroatiassa, Kosovossa, Bosniassa ja  Lähi-idässä, myös Ukrainassa Yhdysvaltojen sotateollisuutta tottelevat poliitikot tukevat terroristeja olivat ne sitten kalifaattia rakentavia äärimuslimeja tai äärioikeistolaisia/fasisteja. Näitä tukemalla Yhdysvaltojen rahalla ostetut poliitikot tuhoavat muiden maiden järjestyneitä yhteiskuntia ja valtioita.  Yhdysvallat ei ole (mm. presidentti Carterin mukaan) demokratia. Siten se ei arvosta valtiota eikä valtion merkitystä kansalaisten hyvinvoinnin takaajana.

Yhdysvaltojen jatkuvan sodan periaatteeseen perustuvasta tuholaistoiminnasta seuraavat massiiviset pakolaisvirrat. Yhdysvallat eräine ex siirtomaavalta- liittolaisineen ja Saudi Arabian avulla ovat ylläpitäneet Irakin, Syyrian ja Libyan kaaosta. Eurooppa maksaa nyt hintaa tämän liittolaisuuden myötäilemisestä ja avustamisesta. Syyriassa ja Libyassa ihmisillä oli ennen USA:n operaatioita ilmainen koulutus yliopistoon saakka, ilmainen terveydenhuolto, sanalla sanoen järjestynyt elämä ulkopuolisesta uhasta huolimatta.Syyria tarjosi turvapaikan, koulutuksen ja terveydenhoidon 1,5 miljoonalle Irakin pakolaiselle sekä 0,5 miljoonalle palestiinalaiselle.

Helsingin Sanomat ja Yle-uutiset eivät tarjoa todenmukaista tietoa vaan kiihtyvässä yhä myyttisempiä piirteitä omaavassa Venäjä- vastaisuudessa ja Yhdysvaltojen väkivallan unohtavassa tiedonvälityksessä näyttävät vajoavan keskiaikaa muistuttavaan todellisuuteen, jolloin uskomukset ja taikausko rehottivat antaen tilaa milloin inkvisitiolle tai muille järjestelmille, joita vallanpitäjät milloinkin tarvitsivat.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukraina, Venäjä, Helsingin Sanomat, Helsingin Sanomien ja Yle-uutisten Ukraina-propaganda, Merkel, Minskin sopimus,

Srebrenica-myth serves only US-propaganda

Perjantai 10.7.2015 klo 14.01 - Pirkko Turpeinen-Saari

Srebrenica-propaganda celebrates it's 20th anniversary. Bosnian Serbs are being accused of genocide of the population of the demilitarized town of Srebrenica and execution of 8000 muslim men and boys, in July 1995.

 UN military observers were starting to hold a press meeting about Operation storm in Zagreb when a staff member of the United States embassy arrived and informed that at just that moment an other press briefing was about to be held in the embassy about Srebrenica. Journalists rushed there to be told about satellite pictures about crowds waiting to be executed and disturbed earth afterwards as a sign of graves. The satellite pictures were never revealed and the information was as trustworthy as the later information about the weapons of mass destruction of Irak.

" Operation storm" however was as real as the initiator role of the US in the war in Bosnia. The military operation was planned by US retired general's MPRI and it had been planned for months. During one week-end in the beginning of August 1995 250.000 Serbs were expelled from Croatian Krajina which had been declared an UN protection zone for the Serbs, whose ancestors had been living in the area since the middle-ages. 2500 civilians died as they were trying to escape the bombardments and artillery fire. Also many UN observers were killed.

Already a full week earlier the Hague Yugoslav Tribunal (invented by president Clinton and Germany's minister of foreign affairs Kinkel) had accused the president of the Republika Srbska and the commander of the army of genocide and other war crimes in Srebrenica. The accusation came at a time when all the jihadist fighters had not yet arrived from Srebrenica to Tuzla 60km further.

This clever accusation made it impossible for the president and the commander to participate in the peace negotiations in Dayton.

Srebrenica was never demilitarized. The Canadian and Dutch peace-keepers did not dare to take the arms from the jihadist division fighters. First the jihadists had expelled the Serb inhabitants from the town proper. In the leadership of Naser Oric they terrorized also moderate muslims especially women during the war years. Oric led his gangs to the surrounding Serb-villages which they burned and executed the inhabitants, often at Christmas-time or during other religious holidays. Some of the inhabitants had experienced the same percecution already during the second world war when the fascist Croatia had introduced the holocaust of the serbs and jews. The Muslims and Croats collaborated in the terror. Oric took videofilms from the attacs, showed burning houses and decapitated villagers. He liked to show the videos to journalists with a lot of booze and laughter.

Doctor Ljubisa Simic has written a book about the destiny of the villages and their inhabitants. Its an elegic book with pictures and all the names and dates of birth and death of the killed serb-inhabitants.

Anyone can see from You-tube how the army of Republika Srbska led by general Ratco Mladic came to Srebrenica. How he and the commander of Dutch-bat Karremans discussed the situation in town, how to treat the muslim soldiers in the hospital, how to arrange the buses to those who wanted to leave the town. General Mladic says clearly how anyone who likes to stay can stay and anyone who likes to leave to some other destination can get a bus ride and the UN is providing the gasoline. Mladic also demanded that in each bus has to be a UN soldier.

Those fighters and civilians who did not want to lay down their arms started moving towards Tuzla, 60 km from Srebrenica. On the way there were muslim and serb minefields. Those people were met also by groups of serb army and there are several combat sites along the way with heavy casualties on both sides.

From facts it is known that executions happened during the war years by all ethnic groups. Of the graves surrounding Srebrenica and between Srebrenica and Tuzla the Hague Tribunal has discovered 3.568 bodies from 13 sites between 1995 - 2001. The cause of death can be determided only through autopsy. The tribunal would like to consider every body as having been executed. However that is not a scientific fact as far as the autopsies are concerned.

According to autopsies 477 have been proven to have been executed. As many of the body findings consist of only one bone, it is impossible to define the cause of death. One cannot determine if the one has died in minefield, artilleryfire, been shot in combat or executed.

The total number, according to two different scientific methods, consists of between 1919 and 1923 bodies.

The western propaganda was performed by Ruder-Finn Public relations firm. (Today's anti Putin, anti-Russia propaganda is performed by Hill&Knowlton) Truth is the most dangerous enemy to the US and its NATO-allies. The burden of illegal bombing of Yugoslavia weighs heavily on them. Propaganda is needed to cover up the truth why the US and especially Germany wanted to expand their economic and military power to the Balkans.

Srebrenica-lies have supported the status quo in Bosnia. There has been no truth comission to alliviate the tense relations. The muslims are obliged to follow the US -propaganda as it gives them economic benefits. Not a single Serb village in the Srebrenica area has been repared as all muslim villages are full of brand new houses and playfields for the children.

The veto against accepting the Srebrenica-genocide lie in the UN security council was an important step towards truth. A scientific board is needed to collect information and start a balanced collaboration between ethnic groups in Bosnia. 

So far the US and NATO-countries have been blackmailing especially the Serbs of Serbia to accept lies as facts and demanding apologies of crimes that have never happened. 

War is the most severe crime ever. The Serbs did not start the wars splitting Yugoslavia but the big western world powers did. To maintain the lies about wars you need an effective propaganda. Today we see this is Ukraine. When te government of Ukraine declares war to it's eastern part, the propaganda blames Russia. When Russia saves the lives of people and helps a million people, those who flee the war, the western propaganda does not give merit to that. Only a person without a heart can live with the lies. Militarism and use of economic power distroyes ones emotions and changes human race to robots.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Srebrenica genocide-myth, US-propaganda, Russian UN-veto on Srebrenica

Srebrenica-myytti USA:n propagandan palveluksessa

Perjantai 10.7.2015 klo 10.06 - Pirkko Turpeinen-Saari

Srebrenica-propaganda täyttää 20 vuotta. Siinä Bosnian serbejä syytetään Srebrenican demilitarisoidun kaupungin asukkaiden kansanmurhasta ja 8000 muslimi-miehen ja pojan teloituksesta.

YK:n sotilastarkkailijoiden päättelyn mukaan USA:n ulkoministeriö tarvitsi myyttiä peittääkseen samaan aikaan tapahtuneen yhdysvaltalaisten eläkkeelläolevien kenraalien MPRI:n johtaman Operaatio myrskyn tapahtumat. Heinä-elokuun taitteessa 1995 Operaatio myrskyn avulla 250.000 serbiä ajettiin keskiajalta peräisin olevilta asuinsijoiltaan Kroatian Krajinasta rajan yli Bosnian puolelle 2500 siviilien kuollessa tykistötuleen ja pommituksiin yhden ainoan viikonlopun aikana.

Krajinan piti olla YK:n suoja-alue Krajinan serbeille. Operaatio myrskyssä kuoli useita YK:n tarkkailijoita. Kroatian presidentti Tudjimanin mukaan serbit piti hävittää Kroatiasta.

Sotilastarkkailijat olivat järjestäneet tiedotustilaisuuden Operaatio myrskyn tapahtumista. Juuri kun tiedotustilaisuuden tuli alkaa, Yhdysvaltojen Zagrebin suurlähetystön virkamies tuli ilmoittamaan, että lähetystössä alkaa tärkeä tiedotustilaisuus Srebrenicasta. Tiedotusvälineiden edustajat ryntäsivät sinne kuulemaan tietoja satelliittikuvista todisteena joukkoteloituksista - satelliittikuvia ei koskaan kuitenkaan näytetty vaan ne jäivät yhtä uskottaviksi kuin todisteet Irakin joukkotuhoaseista.

Poliittiseksi osoittautunut Haagin Jugoslavia tribunaali haastoi Republika Srbskan (Bosnian serbivaltion) presidentin ja armeijan komentajan oikeuteen kansanmurhasta ja sotarikoksista Srebrenicassa vain 10 vrk Srebrenican haltuunoton jälkeen, jolloin kenelläkään ei voinut olla tietoa mitä alueella todella oli tapahtunut. Ainoastaan Punainen risti oli ilmoittanut 8000 ihmisen olevan kadoksissa omaisiltaan. Muutamassa päivässä lukua alettiin käyttää lukuna teloitetuista.

Tämän taitavan presidenttiin ja armeijan ylipäällikköön kohdistuvan syytteen avulla heidän osallistumisensa Daytonin rauhanneuvotteluihin tehtiin mahdottomaksi.

Srebrenicaa on väitetty demilitarisoiduksi kaupungiksi. Tosiasiat puhuvat sitä vastaan. Hollantilaiset YK-joukot ovat joutuneet hollantilaisessa oikeusistuimessa kuvaamaan tapahtumat tarkasti. Srebrenicassa oli fundamentalisti muslimi divisioona, joka johtajansa Naser Oricin johdolla terrorisoi ensin serbiasukkaat ulos kaupungista ja sen jälkeen teki koko sotavuosien ajan "teurastusretkiä" ympäröiviin serbikyliin. Teoksessaan The Martyrdom of Srebrenica Serbs,lääkäri ja tutkija Ljubisa Simic kuvaa näiden kylien asukkaiden kohtalon. Kirjassa on lueteltu kylät ja uhrien nimet, syntymä- ja kuolinajat.

Jokainen voi itse katso Youtubesta millainen Srebrenican valtaus oli. Serbiarmeijan komentaja neuvotteli hollantilaisen YK- joukkojen päällikön kanssa väestön kohtalosta. Väestö sai halutessaan jäädä kaupunkiin tai lähteä muualle. Haavoittuneiden hoidosta ja lähtijöiden kuljetuksista neuvoteltiin. Serbikomentaja vaati jokaiseen lähtijöiden bussiin YK- sotilaan.

Ne muslimifundamentalisti-asejoukot ja siviilit, jotka eivät serbiarmeijan komennosta suostuneet laskemaan aseitaan, lähtivät etenemään kohti 60km päässä olevaa Tuzlan kaupunkia. Matkan aikana joukot joutuivat useisiin taisteluihin serbijoukkojen kanssa. Samoin sekä muslimien omat että serbien miinakentät vaativat uhreja matkan aikana.

Lääketieteellisen kuolinsyyn voi määritellä ainoastaan ruumiinavauksen avulla. Haagin Jugoslaviatribunaalin suorituttamissa kaivauksissa on löydetty 3,568 ruumista kolmeltatoista paikkakunnalta vuosien 1995 ja 2001 välisenä aikana. Tuomioistuin haluaa laskea jokaisen ruumiin teloitettujen ryhmään.

Tapahtumatiedoista tiedetään, että teloituksia tapahtui jokaisen etnisen ryhmän toimesta.Ruumiinavausten perusteella 477 henkilön on voitu todeta tulleen kiistatta teloitetuiksi. Koska suuri osa löydöksistä on käsittänyt vain yhden luun tai ruumiinosan, niistä ei ole voinut päätellä onko henkilö kuollut taistelussa, miinakentässä vai teloitettuna. 44% ruumiista käsittää vain ruumiinosan. Tieteellisesti tutkittuna ruumiiden kokonaismäärä on kahdessa eri tutkimusmenetelmässä 1919 ja 1923 välillä.

Läntistä propagandaa välitti Ruder-Finn mainostoimisto. Sen rahoitti Yhdysvaltojen lisäksi Yhdysvalloissa toimiva albaani- ja kroaattidispora. Jugoslavian laittomien NATO-pommitusten taakka on johtanut USA:n ja NATO-maat jatkamaan serbivastaista propagandaansa tähän saakka.

Totuus on suurin vaara USA:n johtamalle ja NATO-maiden tukemalle maailmanvallalle. Venäjän YK:n turvallisuusneuvostossa äänestämä Srebrenica-veto pysäytti propagandan etenemisen tuonkin instituution historiaan. Srebrenican tapahtumista alkaa olla riittävästi Jugoslavia-tribunaalin ulkopuolista tieteellistä tietoa. Totuuskomission olisi aika aloittaa työnsä, jotta Bosniassa päästäisiin sovinnon tielle. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Srebrenican kansanmurha-myytti, Srebrenica propaganda, Venäjän Srebrenica- veto YK:ssa

USA ja terrorismi

Sunnuntai 28.6.2015 klo 10.34 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yhdysvaltojen ja Saksan NATO-liittolaisineen ei tarvinnut pommittaa Kreikkaa. Taloudellinen terrorismi riitti. Sosialistista Jugoslaviaa ei koettu "omaksi", sen taloudelliseen haltuunottoon käytettiin sumeilematta uraanipommeja.

Olemme eläneet juuri aseellisen terrorismin aallon Ranskassa, Tunisiassa ja Kuwaitissa. Jokaisen iskun juuret löytyvät Yhdysvalloista.

Yhdysvallat synnytti 1980-luvulla Al-Qaidan Afganistanissa, koska sen avulla USA pystyi vahingoittaaan Venäjä/Neuvostoliittoa. USA tuki jihadisteja 1990-luvun Bosniassa. Kun siellä dekapitoitiin (leikattiin päät irti) serbisiviileitä ja -sotilaita, läntinen media vaikeni. USA tuki koko läntisen median avulla tsetseenikapinallisia, joiden terroritekoja jatkuvasti vähätellään - kohdistuvathan ne venäläisiin siviileihin.

Bosniassa taistelleet USA:n tukemat afganistanilaiset ja Lähi-Idän jihadistit suorittivat myöhemmin Lontoon, Madridin ja New Yorkin terrori-iskut.

USA pommitti kansainvälisiä lakeja rikkoen Afganistania 2001 synnyttäen sodan, jonka seurausvaikutuksena Afganistan on entistä haavoittuvampi. Huumekauppa on moninkertaistunut ja väkivallan uhka pahempi kuin koskaan. Lojaliteetista maailmanvaltaa kohtaan USA:n NATO-liittolaiset ovat osallistuneet, Suomi mukaan luettuna, maan miehitykseen ja ristiriitojen jäädyttämiseen sen sisällä.

USA:n, Tanskan, Ison-Britannian myös kansainvälisten lakien mukaan rikollinen sota Irakia vastaan tappoi miljoona ihmistä ja sitä edeltänyt taloussaarto surmasi suuren määrän lapsia hoidon puutteeseen. Irakissa ei sodan alkaessa ollut terroristeja, nyt pitkän tuhoisan sodan jälkeen he levittäytyvät koko maailmaan.

Levottomuuksien laajettua myös Syyriaan USA lojaaleine liittolaisineen on jatkanut laillista hallitusta vastaan taistelevien jihadistien tukemista piittaamatta kaupunkien tuhosta, ihmisuhreista ja pakolaistulvasta Välimeren yli.

Ennen sotaa Syyria oli tarjonnut turvapaikan 1,5 miljoonalle USA:n Irakin sodan pakolaiselle sekä 0,5 miljoonalle palestiinalaiselle. Syyrian parlamentissa on sosialisteja ja kommunisteja. Näiden tuhoaminen on ollut USA:n tavoitteena ennenkuin se kääntyi itse demokratian tuhoamiseen, luultuaan kommunistien ja sosialistien tulleen jo tapetuiksi.

Irakin, Syyrian ja Libyan valtioiden tuhoamisen USA katsoo heikentävän Venäjää. EU:hun kohdistuva terrorismi- ja pakolaisvyöry heikentää Eurooppaa suhteessa USA:han. Yhteisesti Venäjää vastaan kohotettu syyttävä sormi kohdistaa huomion toisaalle, jonka seurauksena Eurooppa ei huomaa olevansa USA:n hyväksikäyttämä.

USA:n ja sen EU-liittolaisten yllätykseksi yhteisvastuuta kannattavat ja pankkien ylivaltaa vastustavat kansalaiset ja liikkeet eivät olekaan kadonneet "länsimaista". Syrizan voitto vaaleissa oli hälytysmerkki. USA:n ja NATO-EU:n johtama Euroopan oikeistolainen valtiovarainministerien kokous päätti, että Kreikan kansa ei saa osallistua itseään koskevien päätösten käsittelyyn.

Kreikalle on todellisten päätöksentekijöiden, Yhdysvaltojen rikkaimman yhden prosentin toimesta osoitettava, että tuho tulee, ei välttämättä pommeista, jotka kreikkalaiset hyvin toisesta maailmansodasta muistavat, vaan rahan loppumisesta. Yhdysvaltalaiset, ranskalaiset ja saksalaiset pankit on jo pelastettu näennäisesti Kreikalle, mutta tosiasiallisesti pankeille suoraan siirrettyjen varojen avulla. Nyt itse kreikkalaisilla ja heidän demokratiallaan ei ole merkitystä. 

EU on liittynyt USA:n ideologiseksi liittolaiseksi. Tuo maailmankuva ei kaihda terrorismin tukemista, valheellista propagandaa eikä militarismia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kreikka, aseellinen terrorismi, taloudellinen terrorismi, terroristinen propaganda, USA,

Yle:n rikkiammuttu sopimus

Perjantai 22.5.2015 klo 10.39 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yle:n Ulkolinjan Rikkiammuttu sopimus oli erinomainen esimerkki Yle:n linjasta. Puuduttava ohjelma toisti kaikki mahdolliset läntisen propagandan kliseet. Se oli ikäänkuin yhteenveto 40v Euroopan historiasta anglo-amerikkalaisen propagandan silmälasien läpi. Tästä ohjelmasta olisi hyvä tehdä tieteellinen analyysi jossakin tiedonvälityksen tutkimukseen keskittyvässä opinahjossa.

Ohjelma alkaa jo alkulauseessa lukijan intonaation kielteisyyttä vahvistavalla voimalla Neuvostoliiton hyökkäyksestä Afganistaniin. Kulunut aikajänne antaisi jo etäisyyttä tarkastella asioita totuuspohjaisesti.

Afganistan oli 1970-luvulla feodaalinen maa, jossa 4000 perhettä omisti 17 miljoonan asukkaan maan kastelujärjestelmät ylläpitäen  valtaa. Yläluokka pystyi kouluttamaan lapsensa Yhdysvalloissa tavallisen kansan pysyessä köyhänä ja 90 prosenttisesti lukutaidottomana. 

Saur-vallankumous 1978 nosti valtaan voittopuolisesti nuorten opiskelijoiden toimesta kommunistit, jotka alkoivat muuttaa yhteiskunnallisia oloja tasa-arvoisemmiksi. Jo ennen vallankumousta Neuvostoliiton ja Afganistanin välillä oli ystävyys- ja avunantosopimus. Afganistanin viennistä yli 40% suuntautui Neuvostoliittoon.

Afganistanin hallitus kutsui Neuvostoliiton apuun Yhdysvaltojen, Pakistanin, Iranin ja Ison-Britannian alkaessa aseistaa voimakkaan uskonnollisesti suuntautuneita ja osin feodaaliherroja tukevia aseryhmiä nk. sotaherroja. Neuvostoliitto tuki kansainvälisten lakien mukaisesti Afganistanin laillista hallitusta.

Tasa-arvoa edistävä hallitus ei ollut Yhdysvaltojen mieleen sen enempää kuin Syyrian nykyhallitus. Valtion tuhoaminen on se hinta, jonka Yhdysvallat on valmis maksamaan oman väkivaltaisen maailmanjärjestyksen aikaansaamiseksi.

TV-ohjelman jokainen osio kaipaisi omaan analyysinsä, johon tässä ei ole mahdollisuuksia. Toisen maailmansodan holokaustin uhrit serbit päätyivät tässäkin ohjelmassa teloittajiksi ja ansaitsivat mielenosoituskulkueessaan selostajan halveksivan intonaation. Srebrenica- myytti, joka on läntisen propagandan valtti, esitettiin itkevien muslimivaimojen kautta, kuten asiaan kuuluu. Tosiasiassa näiden vaimojen miehet olivat 4 vuoden ajan, hollantilaisten YK-joukkojen mukaan, tehneet osana Srebrenicaan sijoitettua jihadisti-muslimidivisioonaa hyökkäyksiä ympäröiviin serbikyliin tappaen 2000 miestä naista ja lasta - usein juhlapyhinä, jolloin asukkaat eivät osanneet olla varuillaan.

Kylät poltettiin, uhrien päät katkottiin ja iskettiin aidan seipäisiin. Joukon muslimi-johtaja Naser Oric otatti videoita hirmutöistä,"Naser Oricin parhaat palat", joita hän esitteli naureskellen toimittajille. Ilmeisesti Yle ei päässyt näkemään.

Niin kutsuttujen Srebrenican uhrien ruumiinavaukset ovat ainoa tieteellinen todiste siitä miten uhrit ovat kuolleet. Lääkäri ei voi muusta päätellä kuolinsyytä. Tästä huolimatta jo muutama päivä sen jälkeen kun pieni joukko serbiarmeijan jäseniä oli saapunut lähes autioon kaupunkiin, ICTY- kansainvälinen Jugoslavia-tribunaali haastoi Republika Srbskan presidentin ja armeijan ylipäällikön Haagiin syyttäen heitä kansanmurhasta ja sotarikoksista.

You-tubesta voi nähdä videon kenraali Mladicin neuvotteluista Srebrenicassa YK- joukkojen päällikön ja muslimisiviilejä edustavien asukkaiden kanssa. Kenraali totesi selkeästi, että ne jotka haluavat jäädä, voivat jäädä, niille, jotka haluavat lähteä Srebrenicasta järjestetään bussikuljetus. YK maksaa bensiinit. Kansanmurhaa tai etnistä puhdistusta suunnitteleva tuskin on kiinnostunut haavoittuneiden muslimien sairaalahoidosta yhdessä YK:n edustajien kanssa ja kansalaisten pääsystä haluamilleen alueille.

Muslimiarmeija oli yhdessä aseita laskemaan haluttomien siviilien kanssa lähtenyt etenemään Srebrenicasta kohti 60km päässä olevaa , muslimien hallussa olevaa Tuzlan kaupunkia. Matkan varrella he joutuivat kulkemaan sekä omien että serbien miinakenttien läpi. Muslimien ja serbijoukkojen taisteluja oli koko matkan varrella.

Taistelussa kuolleita ei kutsuta teloitetuiksi. Serbien toimesta teloitettuja oli satoja. Yle:n ohjelma sanoi niitä olleen, tavanomaisen "8000 teloitettua muslimimiestä ja -poikaa" sijaan 7000. Erittelen toisessa yhteydessä ruumiinavausten tulokset.

Taistelupaikkoja oli ainakin 19. Kamenica, Konjevi Polje, Lipanj, Sandici, Jadarin alue, Buljin, Buljinin lähellä oleva metsä, Susnjarin alue, Baljkovica, Suceska, Kravica, Kaldrmica, Udrc-Baljkovican tie, Crni Vrh, Snagovo, Jaglic, Siljkovicin kylä, Pervanin kylä, Velja Glava, Lolicin tie, Cerska, alue 8km Kamenicasta, Kovacevic Sadik, Kadric Midhat, Muratovic Kardrija, Oric Meho, Salcinovic Sadik, Vejzovic Gadafi, Muminovic Sejdalija. Kussakin taistelupaikassa uhrimäärät vaihtelivat muutamasta uhrista tuhanteen - molemmin puolin.

Yhdysvaltojen ja Saksan provosoimassa sodassa muslimit ja kroaatit olivat hyökkääjiä ja serbit puolustivat kotiseutujaan. Srebrenica-myyttiä tarvittiin peittämään samaan aikaan tapahtunut kroaattien ja yhdysvaltalaisten kenraalien johtama 250.000 Krajinan serbin etninen puhdistus ja tuhansien tapot. Kroaattien rahoittama mainostoimisto Ruder-Finn hoiti propagandan koko Jugoslavian hajottamissotien ajan. 

Kiinnostuneet voivat tutustua lähemmin Jugoslavian hajottamissotiin ja niiden Saksan ja USA:n etua ajaviin yksityiskohtiin esimerkiksi You-tubista nähtävissä olevasta elokuvasta The Weight of Chains. George Szamuely:n kirja Bombs for Peace; NATO:s humanitarian war on Yugoslavia on myös varteen otettava lähdeteos.

Surullista, että Suomen Yle:llä ei riitä rehellisyyttä välittää edes auttavasti totuutta vaan se jatkaa jo vuosikymmeniä jatkunutta anglo-amerikkalaista sotapropagandaansa. Nyt propaganda jatkuu Syyrian, Ukrainan, Libyan ja Jemenin kohdalla. Tarvitsisimme yhdysvaltalaista "Democracy now" TV-kanavaa muistuttavan kanavan. DN lähettä 1 t ohjelman joka päivä. Yksi tunti riittää, kun se antaa mahdollisimman totuudenmukaisen kuvan maailman tapahtumista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Srebrenica, Yle:n ulkolinjan propaganda, ETYK, Afganistan, Jugoslavian sodat,

Helsingin Sanomien ja Yle:n propaganda ylittää sairauden rajan

Keskiviikko 20.5.2015 klo 10.34 - Pirkko Turpeinen-Saari

Helsingin Sanomien ja Yle:n propaganda ylittää sairauden rajan. 20.5.2015 Jussi Niemeläinen kuvaa venäjämielisen ukrainalaisen päätoimittajan murhan tapahtuneen sopivaan aikaan, jotta "Ukraina saatettaisiin näyttämään kaoottiselta". Niemeläinen viittaa ukrainalaisen tutkija Fesenkon käsityksiin. Jos ajatusta jatkaa pidemmälle varmaankin venäläisten on ollut pantava pystyyn fasistinen näytelmä Ukrainassa jotta maa saataisiin näyttämään epäluotettavalta ja kaoottiselta.

HeSa ja Yle tarvitsevat psykiatria.

Asioita seuraavat tietävät, että päätoimittajan lisäksi on murhattu kansanedustajia, kaupunginvaltuutettuja ja muita poliitikkoja. Sadat ukrainalaiset ovat kokeneet uhkauksia, pahinpitelyjä roska-astioihin heittämisiä. Fyysinen väkivalta siviilialueilla on jokapäiväistä.Televisionkatsojat näkivät Maidanin synkän väkivaltaisen terrorin, jonka tekijöitä ei ole pyrittykään saamaan kiinni koska heidän toimintansa sai aikaan Yhdysvaltojen ja EU:n tukeman vallanvaihdon.

Uusfasistit palasivat Eurooppaan Jugoslavian hajottamisen yhteydessä. Saksa ja Yhdysvallat etunenässä tukivat heitä asehankinnoin ja taloudellisesti. Kroatian uusfasistit ja Bosnian jihadistista kalifaattia rakentavat voimat saivat Saksan, Yhdysvaltojen ja NATO:n tuen. Pääomapiirien tavoitteita ajettiin kammottavilla sodilla.

Helsingin Sanomat ja Yle eivät koskaan kertoneet suomalaisille mitä Kroatiassa ja Bosniassa - myöhemmin Kosovossa todella tapahtui. Nyt jälleen tosiasiat on itse haettava, jos haluaa tietää geopoliittisten taustavoimien merkityksen Ukrainan arjessa.

Miksi HeSa ja Yle tarvitsevat psykiatria. Niiden tapa kuvata asioita perustuu tosiasioiden kieltämiseen. Ylivoimainen ahdistus johtaa tarpeeseen kieltää tosiasiat. Miksi HeSa:n ja Yle:n taustavoimat, pääomapiirit, ovat ahdistuneita. Se johtuu heidän kyvyttömyydestään käsitellä meidän suomalaisten omaa historiaa ja sen kipupisteitä.

Suomen oikeisto - pääomapiirit suorittivat sisällissodan aikana suojeluskuntien toimesta kymmenientuhansien työläisperheiden jäsenten miesten, naisten jopa lasten kansanmurhan. Vastuussa oli ylipäällikkö Mannerheim. Vasta presidentti Ståhlberg esti suojeluskunnista muodostumasta Mannerheimin yksityisarmeijaksi velvoittamalla sen liitettaväksi osaksi Suomen armeijaa.

Toisen maailmansodan aikana Suomi oli alusta saakka liitossa fasistisen Saksan kanssa jopa siten, että Pohjois-Suomen armeija oli Saksan armeijan alainen. Suomi miehitti Itä-Karjalan, jonne perustetun siviili- ja sotilashallinnon päällikkö oli Mannerheim. Hän perusti henkilökohtaiseti valvomansa rotupohjaiset keskitysleirit, joista suurimmat olivat Petroskoissa. Päivässä haudattiin 50-70 ihmistä ja kalmanhaju leijui leirissä, kuvaa leiriltä hengissä selvinnyt nainen Marja-Leena Mikkolan teoksessaa Menetetty lapsuus.

Rauhansopimuksessa fasistisina pidetyt järjestöt kuten suojeluskunnat jouduttiin lakkauttamaan.

Neuvostoliiton hajottua nuo järjestöt kokivat uuden tulemisen. Entistä uhmakkaammin puolustamaan kaikkea sitä mikä oli suomalaisten työläisten arvoja ja venäläisten ihmisarvoa alentavaa ja omaa oikeistolaista suomalaista oikeassaolemista korostavaa.

Tälle ajalle on kuvaavaa, että kieltäminen kattaa koko Euroopan. Yhdysvalloista ja oikeistolaisesta Saksasta on tullut uuden todellisuuden tukijoita. Baltian maissa kieltäminen on johtanut oman fasistisen menneisyyden kieltämiseen, juutalaisvainojen unohtamiseen ja tiiviiseen yhteistyöhön Yhdysvaltojen kanssa. Tuo asenne on johtanut yhteistyöhön vankien kidutuskeskuksissa ja NATO:n laittomissa sodissa. YK ja ihmisoikeudet sysätään yhä syrjemmälle ahneuden ja väkivallan ohjatessa pääomapiirien tavoitteiden toteutumista.

Yle ja Helsingin Sanomat omaavat tiedonvälityksen vallan Suomessa. Todellisuuden kieltäminen vaikuttaa koko Suomen kansaan.

Puheenjohtaja Soini ja moni muu median ohjaamaa todellisuutta kantava poliitikko ottaa mielellään valokuvan itsestään marsalkka Mannerheimin patsaan edessä. Entä jos hevosen kaulaan olisi ripustettu kyltti " tämä henkilö on vastuussa viattomien suomalaisten työläisten teloituksista ja Itä-Karjalan keskitysleirien perustamisesta venäläisille."

Tämä suomalaisen todellisuuden kieltäminen aiheuttaa sen, että sitä ei ole voitu käsitellä eikä surra. Kirjallisuus, elokuvat ja musiikki auttavat tietoisuuden avautumisessa totuudelle. Suomalainen kirjallisuus ei tarjoa rakennuspuita. Päinvastoin. Sofi Oksasen historiallisiin puolitotuuksiin pohjautuvat tekstit tukevat kieltämistä. Niiden saama suosio kuitenkin heijastaa niiden välttämättömyyttä torjunnan vahvistajina.

Presidentti Niinistö on ilmoittanut arvostavansa eniten presidentti Rytiä- ei Ståhlbergia, Kekkosta tai Paasikiveä. Hän on näyttäytynyt voimistuvan militarismin tukijana. Hän pitää Sofi Oksasta ulkopoliittisena asiantuntijana Jari Tervon rinnalla. Presidentti Poroshenkon tapaamisessa ruumiinkieli ilmensi liittolaisuutta.

Näissä olosuhteissa median sallitaan jatkaa sairauden asteen ylittänyttä propagandaa. Ukrainan fasistisia soihtukulkueita ei nähdä televisiossa. Odessan joukkomurhaa ei käsitellä, USA:n ja Saksan osuutta väkivallassa peitellään.

Suomi on aina ollut Saksan liekassa. Saksan liittolaisuus USA:n kanssa oli toisessa maailmansodassa peitellympää, nyt salakuuntelu ja lennokkiyhteistyö paljastavat yhteistyön vastenmieliset piirteet. Suomen oikeisto ei koskaan ole halunnut oikeata itsenäisyyttä. Ei nytkään. Koska se ei kykene. Militarismi on aina pidettävä varmuuden vuoksi takataskussa. Jotta työväki ei koskaan enää nouse.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: presidentti Niinistö, helsingin Sanomat, Yle, propaganda, fasismin kieltäminen, Ukraina, Mannerheim, Suomen keskitysleirit

Suomen voimistuva militarismi

Lauantai 16.5.2015 klo 14.13 - Pirkko Turpeinen-Saari

Oikeistohallitus ja porvarienemmistöinen eduskunta päättivät 1918 tammikuussa porvarillisen armeijan perustamisesta. Tietokirjailija Unto Kiiskinen kuvaa teoksessaan Kaksi kansanmurhaa minkälaisen kohtalon työläisperheet kokivat tuon armeijan ja sen tukijoiden käsissä.

Teloittajien toimet pyhitettiin kirkoissa ja oikeusistuimissa minkä johdosta historiankirjoitus on tuon ajan kohdalta kesken. Saksan suurvaltapoliittiset intressit olivat läsnä sen osallistuessa porvarillisen armeijan kanssa sotatoimiin.

!930-luvulla Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian pankkiirit tukivat Hitlerin valtaannousua ja suuri osa Saksan strategisesta teollisuudesta oli yhdysvaltalaista tai Yhdysvallat sijoitti siihen. Voltairenet.org sivustolla on Valentin Katasonovin erinomainen artikkeli siitä kuinka toinen maailmansota pelasti Yhdysvaltojen kapitalismin.

Suomen polku toiseen maailmansotaan kävi Saksan rinnalla. Sisällissodan jälkeinen sotapropaganda jatkui maassamme katkeamattomana lukuunottamatta Ståhlbergin presidenttikauden selvää oikeusvaltioperiaatteen hetkellistä voimistumista. Akateeminen Karjala-seura, suojeluskunnat, Lotta-järjestöt ja Isänmaallinen kansanliike puhalsivat sotaintoa maahan.

Muutos vähemmän militaristiseen suuntaan tapahtui rauhansopimuksen seurauksena. Valvontakomission fasistisina pitämät järjestöt oli lakkautettava ja rauhantahtoiset ja demokratiaa rakentamaan pyrkivät voimat oli vapautettava vankiloista.

Presidentti Kekkosen valtakausi oli tänä päivänä käsittämätöntä rauhan aikaa. Hänen valtakautensa päättyi samaan aikaan kun pääomaliikkeitä alettiin vapauttaa Suomessa ja Suomi liittyi selkeämmin läntisen kapitalismin armoille.

Psykiatrina havaitsin muutoksen selkeästi. 1970- luvun lopulla ja vielä 1980-luvun alussa luennoin tutkimuksista, joissa oli osoitettu, että vauva synnyttää kyvyn hoivata yhtä hyvin miehissä kuin naisissa. Tanskalaisen lastenpsykiatri Lene Lierin videoimana katsojat näkivät kuinka niissä miehissä, jotka olivat vastuussa pienen vauvan hengestä, olivat siis niin paljon läsnä pienokaisen kanssa, että suhde syntyi, vuorovaikutus ja ilmeet olivat samat kuin äideillä. Päätelmäksi tuli, että kyky hoivata ei ole synnynnäistä vaan opittua. Viimeisen vuoden aikana ilmiö on saanut myös aivojen kemiassa todennetun vahvistuksen.

Jo 1980-luvun lopulla muotiin tulivat psykiatrit, jotka katsoivat, etttä pojat ovat poikia ja että aggressiivisuus kuuluu pojan elämään. Puheet aseistakieltäytymisestä ja rauhanmarssit katosivat. Itsekkyys ja taloudellisen voiton tavoittelu tuli muodikkaaksi.

Itsekkyys ja yhteisvastuun puute yhteiskunnassa johtaa vieraantumiseen lämpimistä tunteista ja eläytymisestä. Väkivaltavideoiden katsominen ja väkivaltaviihde ovat muodostuneet väyliksi tuntea olevansa elossa. Militarismi on yhteiskunnan tarjoama ratkaisu olemassaolon tarkoitukseen.Tarvitaan vain vahva johtaja, riittävä propaganda niin huomaamatta havaitaan suomalaisten olevan valmiita tappamaan.

1990-luvulla ei ihmetelty, että Ison-Britannian yliopistot ja Anglikaaninen kirkko sijoittivat aseteollisuuteen. Saksojen yhdistyminen toi esiin laajenemistarpeen, joka ilmeni Saksan ja Yhdysvaltojen pankki- ja teollisuuspiirejä hyödyttävissä Jugoslavian hajottamissodissa. Propagandan merkitys voimistui. Holokaustin uhrit serbit, jotka vastustivat hajottamista leimattiin Ruder-Finn mainostoimiston  avulla valheellisesti aggressoreiksi. Sen sijaan fasististen asenteiden uusi nousu Kroatiassa painettiin villaisella. Jugoslavia oli eräänlainen Kreikan esiharjoitus.

Baltian maissa ja Suomessa mielellään unohdettiin omat maailmansodan aikaiset keskitysleirit ja esimerkiksi Eestin julistaminen juutalaisista vapaaksi. Sen seurauksena pakon sanelemana kielletyt fasistiset järjestöt ja suojeluskunnat kokivat uuden tulemisen, joka jatkuu nyt Ukrainassa fasististen järjestöjen sallimisena sekä sodan aikaisten hirmutöiden mitätöimisenä. Samoin Baltian-maiden harrastama venäjänkielisen väestön sorto hyväksytään.

Hill+Knowlton mainostoimiston lanseeraama Venäjä- ja Putinvastainen propaganda on saanut Suomessa ja Baltiassa erinomaisen vastaanoton. Kuten Jugoslaviassa rauhaa ja tasaveroisia ihmisoikeuksia kannattavat serbit leimattiin aggressoreiksi myös Ukrainan venäjänkielisten tasa-arvoisia oikeuksia ajavat itä-ukrainalaiset leimataan Suomessakin aggressoreiksi. Yhdysvaltojen ja Saksan tukemien väkivaltaisten joukkioiden toimista ei puhuta.

Muutama päivä sitten Yle:n pääuutislähetyksessä nähtiin presidentti Niinistö tavattoman tuttavallisessa ja suorastaan ilakoivassa tapaamisessa Ukrainan presidentti Poroshenkon kanssa Saksassa. Tuntui kuin Niinistö olisi tuntenut kuuluvansa samaan Yhdysvaltojen johtamaan "jengiin" kuin Poroshenkokin. Samaan aikaan Poroshenko laillistaa fasistiset järjestöt, kertoo jatkavansa aseellista taistelua "viimeiseen veripisaraan" eikä piittaa Minskin sopimuksesta.

Jäin myös miettimään presidentti Niinistön esiintymistä vaalien aluspäivän pääuutislähetyksessä Santahaminan varuskunnassa maastopukuisten lukiolaisten kanssa.

Viime vuoden näytelmä Venäjän aggressiosta on ollut kuvaava kun tosiasialliset aggressorit olivat USA:n ja EU:n ylikansalliset yritykset tavoitteineen. He saivat sivustatukea yhdysvaltalaisilta palkkasotureilta. Suomalainen militarismi on saanut runsain mitoin sivustatukea Yhdysvalloista riippuvaiselta EU:lta. Lähellä kotivesiään ja -ilmatilaansa liikkuvat venäläiset sotilaskoneet ovat saaneet yhdysvaltalaiset ja muut NATO-koneet kimppuunsa suunnattoman suomalaisen ja baltialaisen huomion saattelemana.

Kokoomus ja RKP ovat militaristisimmat puolueet nyt kuten 1918. Pääoman etua ajetaan viime kädessä sodalla. Militarismi hiipii Suomessa kuten se jo avoimesti Yhdysvalloissa on osa poliisitointa. Yhdysvalloissa toisinajattelijat ja kellonsoittajat, jotka paljastavat hallituksen laittomuuksia koetaan vaarallisempina kuin terroristit. Jokaisen meidän viestintää vakoillaan - ei vielä laillisesti suomalaisen lainsäädännön pohjalta- mutta maailmaa hallitaankin Yhdysvaltojen kongressin laeilla.Sotilaallinen yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa merkitsee osallistumista sen "jatkuvan sodan logiikkaan". Suoritamme vähintäänkin siivouspalvelua sen sotatantereilla. Afganistanin jälkeen olemme jo jonossa Libyaan.

Itävaltalaiset kokevat puolueettomuuden positiivisena osana identiteettiään. Itävallan ulkoministerin ja erään professorin haastattelu 15.5. Ylen pääuutisissa löi varmasti suomalaiset televisionkatsojat ällikällä. NATO:sta ei Itävallassa edes keskustella. Kahdeksankymmentä prosenttia vastusti NATO:a. Venäjä ei Itävallan ulkoministerin mukaan ole uhka Itävallalle eikä myöskään NATO-maille! Itävallan hallitus ei pidä Venäjä-pakotteista. Kuinka on mahdollista, että tällainen uutinen lähetetään Yle:n toimesta. Vastaavan päätoimittajan Atte Jääskeläisen on moisen harhalaukauksen aikana täytynyt olla lomalla vieden NATO-propagandan salkussaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: presidentti Niinistö, sota pelastaa talouden, Suomen militarismi, kansanmurha ja propaganda, fasismi, USA, puolueettomuus

162.000:n trolliarmeija

Lauantai 2.5.2015 klo 16.04 - Pirkko Turpeinen-Saari

162.000 työntekijää palvelee yhdysvaltalaista mainostoimisto Hill+Knowltonia ja sen omistajayhtiötä WPP plc:ta niiden muuttaessa globaalin politiikan konnat kyyhkysiksi ja päinvastoin. WPP plc:lla on 162.000 työntekijää 3000 toimistoa 110 maassa. Hill+Knowltonilla 90 toimistoa 52 maassa.

Olin mukana WILPF:in Women's International League for Peace and Freedom 100 vuotis- juhlakongressissa tällä viikolla Haagissa. Siellä tohtori Sabine Schiffer Media Responsibility Instituutista kertoi Hill+ Knowltonin vastaavan lännessä kulovalkean tavoin levinneestä "Venäjän aggressio-" ja "Putin hirviö-" propagandasta. Kammottavat kuvat kiilusilmäisestä Putinista halventavine otsikoineen Newsweekin kannessa sekä tuhansissa muissa lehdissä, TV- uutisissa ja netissä ovat tämän Hill+Knowltonin trolliarmeijan tuotoksia.

Sabine Schiffer mainitsi myös tutun Ruder-Finn-mainostoimiston osuuden holokaustin serbi-uhrien muuttamisessa 1990-luvulla Jugoslavian hajottamisen aggressoreiksi. Ruder-Finnillä oli satojen toimittajien yhteysverkosto, jolle syötettiin "totuus" valmiina. Heidän tarvitsi mennä vain valmiin jutun kanssa paikalle ja saada siihen mukaan hieman ruudintuntua ja kuvamateriaalia.

Schiffer mainitsi Georgian sodan aloittaneen presidentti Saakashvilin propagandavälineen belgialaisen Aspect Consultingin aikaansaannoksen Venäjän demonisoinnissa ja Georgian pyrkimysten kaunistelussa. Suomalaiset toimittajat selittävät vieläkin Venäjän aloittaneen sodan kuten Alexander Stubb sodan alkaessa väitti.Sodan alusta on olemassa EU:n Tagliavinin virallinen raportti, jossa todetaan sodan alkaneen Georgian hyökätessä venäläisten rauhanturvaajien kimppuun.

Hill+Knowlton on tullut tunnetuksi tupakkateollisuuden raivokkaana puolustajana. Nyt se ajaa särötystä ja Monsanton geenimuuntelun levittämistä. 

Miksi vimmattu aggressio Venäjää ja Putinia vastaan juuri nyt?

Ukraina on ollut viljava maa. Se on kieltänyt geenimuunnellun viljan viljelyn. EU:n lähentymissopimuksessa puhutaan kautta rantain velvollisuudesta uusien viljelymenetelmien kokeiluun ( tarkoittaa geenimuuntelua), mitä presidentti Janukovitsh mm kavahti. Nyt Yhdysvaltojen vaikutuspiiriin kuuluva IMF edellyttää Ukrainan lainan ehtona entistä paljaammin sitoutuvan geenimuunnellun viljan viljelyyn.Ukrainan laisäädäntöä on tässäkin suhteessa aloitettu muuttamaan kohti Yhdysvaltojen tavoitteita.

Venäjän pääministeri Medvedev on ilmoittanut, että Venäjä ei aio tuoda maahan geenimuunneltuja tuotteita ja kehoittaa amerikkalaisia itse syömään geenimuunnellut tuotteet. 

Hill+ Knowlton ei ole mukana ainoastaan Venäjän ja Putinin vastaisen propagandan tuottajana vaan sen varajohtaja Wasylyk on Yhdysvallat- Ukraina liiketoimintaneuvoston hallituksen jäsen. (US-Ukraine business council)

Itsenäisesti käyttäytyvä Venäjä on paitsi propagandan tilaajien (Yhdysvaltojen hallitus + muut yhdysvaltojen pääomapiirien edustajat kuten Soros) myös Hill+ Knowltonin omien taloudellisten intressien toteutumisen esteenä.

Venäjää rangaistaan talouspakotteilla itsenäisestä toiminnasta ja poikkiteloin asettumisesta. Koko Eurooppa on niellyt Hill+Knowltonin massiivisen propagandan. 

Yhdysvaltojen omatunto Noam Chomsky kutsuu Yhdysvaltoja maailman pahimmaksi terroristiksi. Yhdysvaltojen aiheuttama kaaos Lähi-Idässä, Afganistanissa ja Pakistanissa puhumattakaan sadoista sotilasoperaatioista muualla Afrikan mantereella luo maailmaan rankaisemattomuuden logiikan. Yhdysvallat kutsuu itseään presidentti Obaman suulla "poikkeukselliseksi", paremmaksi kuin mikään muu maa ja siksi velvoitetuksi johtamaan maapalloa. Mikään ei näytä voivan estää tätä propagandalla kuorrutettua sotilasvaltaa.

Länsi- media kiinnittää huomiota pakistanilaisen koulutytön, sittemmin Nobel-palkitun nuoren naisen kammottavaan murhayritykseen. WILP:in kokouksessa pakistanilainen edustaja kertoi Obaman terrorismin vastaisten lennokkimurhien tappaneen 50.000 siviiliä. Obama määrää henkilökohtaisesti jokaisen lennokkimurhan. Siten hänen vastuullaan pelkästään Pakistanissa on näin monta viatonta siviiliä. Montako Jemenissä? Somaliassa? Obama pyysi anteeksi kahdelta Pakistanissa kuolleelta viattomalta uhrilta- yhdysvaltalaiselta ja italialaiselta. Pakistanilaisen kokousedustajan ahdistus oli pohjatonta.

Suomen uutismedia ei läpäise totuustestiä. Se on läpeensä korruptoituneen yhdysvaltalaisen rahan vallan lumoama. Yksikään suomalainen poliitikko ei propagandan vallassa olevan median pelossa, ehkä Paavo Väyrystä lukuunottamatta, uskalla puhua asioista niiden oikealla nimellä. Paavo Väyrynen totesi Pressiklubi-ohjelmassa taannoin, suomalaisen median olevan anglo-amerikkalaista propagandaa. Voiko sen nasakammin sanoa!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mediatoimistot ja valta, Venäjä-ja Putinpropaganda, Hill+Knowlton, Media Responsibility Insitute,

Yle:n ja Helsingin Sanomien sotapropaganda

Sunnuntai 12.4.2015 klo 9.55 - Pirkko Turpeinen-Saari

Viimeisten puolentoista vuoden aikana olemme kokeneet tiedotusvälineiden, Yle:n, Helsingin Sanomien ja iltapäivälehtien kiihtyvän sotapropagandan. Sen ilmeisenä tarkoituksena on ollut pelotella kansalaisia siirtymään NATO:n kannattajiksi kuten lähes kaikkien päivälehtien päätoimittajat olivat jo vuonna 2007.

Sotapropaganda tarvitsee vihollisen. Siihen Suomen oikeistolaiselle eliitille on jo 100 vuoden ajan tarjoutunut Venäjä. Propagandan tehoa lisää Suomen kielellinen eristyneisyys.Muuta kuin suomenkieltä taitamattomille propaganda jää ainoaksi tietolähteeksi.

Iltapäivälehtien brutaali tyyli ja idiotiaa lähentelevät lööpit herättävät vähänkin itsenäisesti ajattelevassa kansalaisessa huvittuneisuutta. Suureen osaan kansasta Helsingistä Lappiin iltapäivälehtien vaikutus kuitenkin lisää epävarmuutta; mikä mahtaa asian laita olla? Tietojen täydellinen historiattomuus ja globaalien valtasuhteiden kuvan puuttuminen estävät ihmisiä tiedostamasta mistä on kysymys.

Helsingin Sanomien ja Yle:n propaganda on vaarallisempaa ja ovelampaa. Helsingin Sanomien propaganda sisältyy hienosyisesti kaikkeen mitä HeSa kirjoittaa; kulttuurista talouteen ja ulkomaan uutisiin. Olen seurannut mielenkiinnolla musiikkiarvostelija Vesa Siréniä, joka arvosteli Georgian aloittaman Ossetian sodan päättymisen kunniaksi pidetyn Valeri Gergievin johtaman konsertin Tsinvalissa. Näin konsertin itse televisiosta ja saatoin havaita, että Sirén ei ollut nähnyt koko koserttia. Hän kuitenkin arvosteli kielteisesti Gergieviä. Osoittautui, että hän oli lukenut konsertista jostakin brittilehdestä. Nyt hän arvosteli jälleen Novosibirskin ooperan johtajaan Venäjällä kohdistunutta kritiikkiä. Hän ei kuitenkaan propagandasyistä kertonut millä tavalla loukkaava esitys oli.Krusifiksi oli sijoitettu naisen reisien väliin.

Pääkirjoitussivulla HeSa antaa tilaa eräälle maailman röyhkeimmällä tavalla veronmaksajia kiristämällä rikastuneelle George Sorokselle ja hänen tulkinnalleen Ukrainan tilanteesta. Helsingin Sanomien välittämäksi viestiksi tulee: Venäjä haluaa vahingoittaa Ukrainaa. Soroksen kauhutarina kuvaa Venäjän aiheuttavan pakolaisvirran Ukrainasta muihin länsimaihin. Pakotteiden lopettaminen olisi kaiken loppu.

Soroshan ei voi muistaa kuinka hänen hengeheimolaisensa presidentti Clintonin ja tämän vaimon johdolla suunnittelivat Jaltalla 2013 syyskuussa kuinka Ukraina jaetaan. Nyt jo myrkylliseksi todettu liuskekaasun tuotanto voidaan tietenkin hyödyntää Ukrainan kaltaisessa "kehitysmaassa" yhdysvaltalaisen ylikansallisen pääoman hyväksi. Maatalous tuli ottaa Monsanton geenimuunnellun viljan viljelyalaksi, tietenkin hyödyttämään ylikansallista pääomaa. Sitä voidaan tällaisessa maassa harjoittaa siitä huolimatta, että WHO on todennut Monsanton viljan käytölle välttämättömän Roundup rikkakasvimyrkyn aihettavan syöpää. Ei haittaa! Tällaisessa kehitysmaassa säänöt eivät ole niin tarkkoja! Soros itse lupasi miljardin maatalouteen! Mutta Venäjän syytä kaikki alleviivaa Helsingin Sanomat Soroksen suulla.

Venäjä esti suunnitelmaan kuuluneen Krimin Sevastopolin sotilastukikohdan siirtymisen Venäjältä yhdysvaltalaisille. Jugoslavian pilkkominen sen sijaan antoi yhdysvaltalaisille valtavan sotilastukikohta Bondsteelin Serbian alueelle, mikä maapohja oli kuitenkin "itsenäistettävä"Kosovoksi. Venäjä ei kuitenkaan ole Jugoslavia vaikka Saksa ja USA näyttävät niin luulevan.

Saksa ja USA eivät halunneet Minskin sopimuksen tuovan rauhaa. Mikäli olisivat, sopimus olisi edellyttänyt Poroshenkon aloittavan suorat neuvottelut Donbassin kanssa. Sen sijaan USA ja Saksa ( tosin USA vain kulisseissa) antavat USA:n Ison-Britannian, Kanadan, Liettuan, Puolan etc voimistaa varustelua sodan jatkamista varten. Kroatiassa v. 1995 varustelu amerikkalaisten kenraalien MPRI järjestön johdolla jatkui 8-10 kk, jonka jälkeen nationalistiset kroaatit suorittivat 250.000 Kroatian serbin etnisen puhdistuksen. Nyt amerikkalaiset kenraalit ovat Ukrainassa toimineet yhtä kauan kuin Kroatiassakin. Osa venäjänkielisistä ukrainalaisista on jo puhdistettu Venäjälle. Vaikka Ukrainan hallitus tukijoineen ei toimi rauhan puolesta syyttävä sormi osoittaa Venäjää!

Tänään sunnuntaina Saska Saarikoski kertoo uudesta vallitsevasta todellisuudesta. Totuudella ei ole väliä kunhan asiat toimivat. Koko jutun clou on se, että tämä hänen mielestään pätee erityisesti Venäjällä!

Yle:n propagandan vaarallisuus liittyy siihen, että kansa luulee Yle:n uutisten ja ajankohtaisohjelmien olevan jotenkin totta. Uutisista puuttuu kuitenkin objektiivisuus. Vaalien alla sotapropaganda on ollut huipussaan. Suggestiivinen musiikki saattelee hävittäjien lentoa. Vaaliohjelmissa tasapuolisesti Venäjään suhtautuvia keskustalaisia kutsutaan milloin milläkin negatiivisella ryhmänimellä. En ole havainnut vaalikeskusteluissa kysyttävän mitään Yhdysvaltojen osuudesta maailmarauhaan. Yhdysvaltojen vakoilukoneiden läsnäoloa Venäjän ilmatilan reunalla ei ihmetellä ei myöskään sitä, että Yhdysvallat katsoo Kiinan uhkaavan USA:n turvallisuutta kun Kiinan omat sotalaivat valvovat Kiinan omaa rannikkoa.

Yle ei kyseenalaista USA:n itse julkituomaa tavoitetta maailmanvallasta. 34% yhdysvaltojen kansasta äänestää ja rikkaat asteollisuuden tukijat päättävät kenet vaaleilla valitaan. Kaiken kattavat talouspakotteet ovat USA:n muiden sotatoimien kammottavia jatkeita. (Irak,Kuuba,Venezuela, Iran)

Aljazeera teki ennen viimeisiä Venäjän presidentin vaaleja laajan haastattelusarjan Venäjän Kauko-Idästä Pietariin. Moniosaisesta ohjelmasta kävi 100% selväksi, että venäläiset kannattivat Putinia. Kun vaaleissakin näin tapahtui, Suomen media arvosteli Venäjän demokratiaa.

Suomen eduskuntaan tulisi valita henkisesti kypsiä, tosiasioihin kantansa perustavia kansalaisia, joilla on realistinen käsitys maailman valtasuhteista niin Aasiassa kuin Lähi-Idässä. Jo presidentti Kekkonen totesi eduskuntaan valittavien olevan usein selvillä maakunnan asioista mutta ei kansainvälisestä politiikasta. Yle on valitettavasti edelleen kansainvälisissä suhteissa maakuntatasolla, ilmeisen tahallisesti yksipuolinen ja siten vaarallinen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: propaganda, Yle:n uutistoimitus, Helsingin Sanomat, sotapropaganda, Vesa Siren, Saska Saarkoski, George Soros, Venäjä, Ukraina, NATO

USA ja EU - mielivaltaa ja teatteria

Maanantai 16.3.2015 klo 9.09 - Pirkko Turpeinen-Saari

USA:n ja EU:n kaksinaismoraali näkyy omien sotarikosten peittelyssä ja Venäjän toimien sanktioinnissa.

Yhdysvaltojen hallitus oli päättänyt sosialistisen Jugoslavian hajottamisesta kongressin lailla ja CIA:n ja NED:in toimilla. Saksa yhtyi tavoitteeseen pyrkimällä hyötymään taloudellisesti Kroatian itsenäistämisestä nationalistien avulla. Kroatian laittomille asejoukoille toimitettiin aseet Saksan asevarastoista.

Jugoslavian liittovaltio ei suostunut USA:n ja Saksan toimiin vaan puolusti perustuslakiaan, jossa osavaltioiden itsenäistymiset olivat mahdollisia neuvotteluin kaikkien muiden osavaltioiden kanssa yhteisissä hallintoelimissä.

Sen sijaan, että USA ja Saksa olisivat noudattaneet kansainvälisiä lakeja ja Jugoslavian perustuslakia ne turvautuivat tavoitteidensa mukaisesti tukemaan katolisen Kroatian nationalisteja ja Bosnian muslimikalifaattia rakentavia jihadisteja väkivaltaisiin vallanottoihin sotimalla liittovaltion armeijaa vastaan.

Saksa suostutteli kaikki muut EY- maat tukemaan Jugoslavian hajottamista. Se tunnusti Kroatian itsenäisyyden vaiheessa, jossa Kroatian asejoukoista ja liittovaltion kroaattisotilaista muodostettu armeija piti hallussaan yhtä kolmasosaa haluamastaan Kroatian valtion pinta-alasta. Saksa, USA ja EY saivat aikaan talouspakotteet - arvatkaa kenelle? - Jugoslavialle. Siis sille valtiolle, josta Slovenia, Kroatia ja Bosnia (USA:n ja Saksan tuella)olivat laittomasti irroittautumassa. USA:n ja Saksan toimien jälkeen Balkanilla oli kolme itsenäiseksi tunnustettua valtiota: Slovenia, Kroatia ja Bosnia mutta jäljelle jäänyttä Jugoslaviaa ei pidetty valtiona. Se menetti Yhdysvaltojen, Saksan ja EY-valtioiden toimesta myös YK:n jäsenyyden, oltuaan YK:n perustajajäsen ja liittoutumattomien maiden liiton puheenjohtajamaa. Jugoslavia ei voinut osallistua edes Barcelonan olympialaisiin kun taas Slovenia, Kroatia ja Bosnia voivat!

Nyt Ukrainaan! Neo-fasisti-nationalisti-joukot suorittivat USA:n ja EU:n, erityisesti Saksan ja Puolan tuella väkivaltaisen vallankaappauksen, jossa 100 ihmistä tapettiin. Väkivaltaiset joukkiot uhkasivat siirtyä Itä-Ukrainaan tekemään saman. Krim julistautui itsenäiseksi, samoin Donbass vaati äänestyksellä autonomiaa/lisää itsemääräämisoikeutta/ turvaa. Voimakkaan propagandan ja oligarkkien televisioasemien propagandan tukemana Ukrainassa järjestettiin vaalit, joihin aikaisempaa hallintoa tukeneet itä-ukrainalaiset eivät voineet osallistua. Vaalien jäkeen Kiovan hallitus oli täysin USA:n ja Saksan/EU:n vallan alla. Venäjä, joka oli pelastanut krimiläisten hengen väitettiin rikkoneen kansainvälisiä lakeja, kun se edesauttoi itsenäistymistä. Venäjän väitettiin tuoneen "vihreitä miehiä"/sotilaita Krimille vaikka Krimillä on vuosikymmeniä ollut täysin kansainvälisten lakien mukainen 20.000 venäläisen sotilaan tukikohta.

Jos USA ja Saksa olisivat toimineet Ukrainassa kuten ne toimivat Jugoslaviassa, itsenäisyystunnustukset olisi tullut antaa johdonmukaisuuden vuoksi Krimille ja Itä-Ukrainalle ja talouspakotteet Ukrainalle, koska se esti Krimin ja ja Itä-Ukrainan itsenäistymispyrkimyksiä. Krim ja Donbass olisi tullut jo tähän päivään mennessä ottaa YK:n jäseniksi. Olisi tullut perustaa Haagin Kansainvälinen Ukraina-tribunaali, joka olisi tuominnut Kiovan hallituksen sodanjulistuksen Itä-Ukrainalle sotarikokseksi, kuten Nürnbergin sotarikostuomioistuin teki sodan aloittajalle. 

Loogisuuden pohjalta Krim ja Donbass olisivat osallistuneet MM hiihtokilpailuihin, mutta Ukraina ei olisi voinut osallistua, koska sehän ei olisi Jugoslavia- esimerkin mukaisesti valtio lainkaan.

Venäjän toimiessa USA:n ja Saksan itselleen sallimalla tavalla, ne julistavat talouspakotteet Venäjälle! Kuperkeikka edellyttää massiivista propagandaa tuekseen.

Puolan entinen ulkoministeri kuvasi Puolan suhdetta USA:n seksuaalitermein: Puola otta Yhdysvalloilta suihin saamatta itselleen mitään. EU-parlamentti toimii samoin.  Se on tuominnut asioita, joista se ei tiedä mitään, mutta tekee päätöksen samaistuessaan osittain tiedostamattaan USA:n tarpeisiin ja ollen USA:n totaalisen tiedonvälityskontrollin alaisena. USA:n myötäilystä on tullut hengissäsäilymisen ja vallassapysymisen ehto.

EU-parlamentti on tuominnut "Srebrenican kansanmurhan" vaikka sellaiselle ei ole mitään tieteellisiä tai juridisia perusteita. Se on tuominnut Venezuelan hallituksen toimet, mutta sitä ei ole kiinnostanut USA:n hallituksen talouspakotteiden ja sen provosoimien mielenosoitusten vaikutus kokonaisuuteen. Venäjän suhteen vallitsee sama tarkoituksenmukaisuusajattelu - mikä tyydyttää USA:ta, se tehdään.

EU tuomitsee suureen ääneen ja "yhtenäisenä" Venäjän, mutta joka viikkoiset USA:n Saksan avustuksella tekemät lennokkimurhat Afrikassa, jotka ovat sotarikoksia, hyväksytään. Suomi sidotaan NATO-kumppanina laittomuuksiin Afganistanissa, Suomi edistää USA:n ja NATO:n sotia huolehtimalla jälkisiivouksesta eli pakolaisten, tosin minimaalisesta, vastaanottamisesta Suomeen.

Aseteollisuus tarvitsee sotia ja sotien hyväksymistä. Ukrainan laittoman hallituksen julistama sota itä-ukrainalaisille oli sotarikos. Kiitollisena tästä sodanjulistuksesta USA voi toimittaa entistä enemmän aseita Ukrainaan, Baltiaan ja luultavasti suomalaiset myös haluavat koululaitoksen kehittämisen sijaan ostaa rahoillaan yhä uusia aseita Yhdysvalloista.

Sisällissodasta lähtien suomalaiset ovat joutuneet olemaan sotapropagandan alaisia. Toisen maailmansodan jälkeen hävitty sota ei vähentänyt sotapropagandan tarvetta kouluissa, yliopistoissa, armeijassa ja historiankirjoituksessa.

Nyt kun media on pannut kaikki panoksensa NATO-propagandaan ja Venäjä-pelon lietsomiseen, sotapropagandan voimistamiselle on tarvetta, jotta kansalaiset eivät rupeaisi pehmoilemaan Venäjän kanssa. Uusia aseita on hankittava Yhdysvalloista, jotta säilytämme suosion yhdysvaltalaisten investoijien silmissä. Vaaleihin onkin saatu puolustusmäärärahojen lisäämistä haluavia ehdokkaita. Ei pehmoilua isien saamiseksi hoitamaan vauvoja ja inhimillistämään miehen kuvaa ja vähentämään perheväkivaltaa. Ei! Miehet on miehiä ja pojat on poikia! Kaikki aseisiin.

Tyttäreni palasi juuri Yhdysvaltojen talouspakotteiden köyhdyttämästä Kuubasta. Siellä vallitsee lämpö ja solidaarisuus koko yhteiskunnan mitassa. Meillä humanismin ja totuudenrakkauden alue yhteiskunnassa kutistuu entisestään. Kenellä täällä on aidosti hyvä olla?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: propaganda, Saksa, humanismi, EU:n moraali, USA:n vallan väkivaltainen laajeneminen

Venäjä pelasti Saksan ja Suomen fasismilta

Tiistai 24.2.2015 klo 11.58 - Pirkko Turpeinen-Saari

Venäjä/Neuvostoliitto pelasti Saksan ja Suomen muun maailman ohella fasismilta. Saksa ja Suomi joutuivat sulkemaan keskitysleirinsä. Tuhannet kuolonuhrit suomalaisilla keskitysleireillä eivät olleet pienempi paha kuin miljoonat uhrit Saksan, Liettuan ja vaikkapa Viron leireillä ja teloituspaikoilla. Niiden kaikkien takana oli rasistinen asenne tiettyihin kansanryhmiin.

Saksojen yhdistyttyä toisen maailmansodan holokaustin merkitys on hälvenemässä vähitellen. Ihmisoikeudet ja demokratian illuusio korvautuvat rahan vallan merkityksen kasvulla. Neuvostoliitto/Venäjän fasisminvastainen merkitys heikkeni 1990-luvulla presidenttti Jeltsinin pyrkiessä vahvistamaan yhdysvaltalaista rahan arvomaailmaa ja kovaa kapitalismia Venäjällä.

Läntinen propaganda osoitti voimansa 1990-luvun Jugoslavian hajottamissodissa. Yhdysvaltojen kongressi pystyi säätämällään lailla ja Jugoslavian taloudellisella riippuvuudella Yhdysvalloista minkälaiset vaalit tässä suvereenissa Jugoslavian valtiossa on järjestettävä. Holokaustin uhrit serbit maalattiin mainostoimisto Ruder-Finnin avulla aggressoreiksi ja holokaustin suorittajat fasisti-kroaatit ja jihadisti-muslimit uhreiksi. Miksi? Siksi, että Yhdysvallat ja Saksa halusivat taloudellista ja sotilaspoliittista hyötyä Balkanilla.

Saksa ei epäröinyt tukea aseavulla Kroatian fasistisia voimia. Kroatia muutti perustuslakinsa serbejä syrjiväksi ilman että  se vaivasi EU:ta.Saksa oli kiinnostunut Kroatian infrastruktuurista ja saikin sodan tuhojen jälkeen Kroatian hotellit, pankit ja vakuutuslaitokset haltuunsa. Yhdysvallat vuorostaan sai Bosniaan sotilatukikohdan ja siirtomaaherran, joka voi kumota mitkä tahansa Bosnian parlamentin demokraattiset päätökset elleivät ne miellytä Yhdysvaltoja.

Jugoslavia ei suostunut Serbian NATO-miehitykseen.(Rambuillet sopimus) Sitä seurasi NATO-pommitus, johon osallistuivat niin Saksa kuin Yhdysvallat. Tehtaat, energialaitokset, koulut ja päiväkodit saivat kukin pomminsa.

Sodan aikainen propaganda legitimoitiin Yhdysvaltojen presidentti Clintonin ja Saksan ulkoministeri Kinkelin keksimällä Jugoslavia tuomioistuimella Haagissa. Sen tehtävänä on vahvistaa holokaustin uhrien syyllisyys siihen, että he puolustivat kotimaataan ja henkeään saksalaisen ja yhdysvaltalaisen militarismin ja pääoman hyökkäykseltä. 

Sotavuosien ajan kulisseissa toimi entisten siirtomaavaltojen ja Yhdysvaltojen kansainvälinen neuvotteluryhmä, jonka tarkoituksena oli pitkittää sotaa kunnes asetelmat olisivat suotuisat pääoman vallan haltuunotolle omien suojattien avulla.

Absurdeimmaksi vaiheeksi koitui Serbian maakunnan Kosovon itsenäiseksi julistaminen. Kansainväliset toimijat olivat päättäneet, että Yhdysvaltojen, NATO-miehityksen aikana, Serbian alueelle rakentama valtava sotilastukikohta oli legitimoitava sillä, että koko maakunta julistetaan itsenäiseksi. Presidentti Obama väitti pari päivää sitten, että Kosovossa järjestettiin kansanäänestys itsenäistymisestä. Näinhän ei tapahtunut. Kosovossa ei ollut vallalla mitään itsenäisen maan tunnusmerkkejä. Se oli YK:n hallinnassa, oikeuslaitosta hoiti EU, pääministerinä oli Carla del Ponten mukaan sotarikollinen, joka oli ansainnut rahaa huume- ja elinkaupalla. Kosovon parlamenttia vastaava elin päätti julistautua itsenäiseksi. Kuten pari vuotta sitten blogissani totesin, oli mahdotonta päätellä julistautuiko Kosovo itsenäiseksi YK:sta vai mistä. YK kysyi ICJ:ltä oliko itsenäisyysjulistus laillinen, johon tuomioistuin vastasi ympäripyöreästi, että itsenäiseksi voi julistautua, vastaamatta turvallisuusneuvoston varsinaiseen kysymyksenasetteluun lainkaan. Siten ICJ ICTY:n ohella näyttäytyy poliittisena tuomioistuimena.

Kuten Kroatiassa 1990-luvulla, myös Ukrainassa fasismi on nostanut päätään koko 2000-luvun. Toisen maailmansodan aikaiset fasistit ovat saannet muistomerkkejä ja - katuja. Viro on unohtanut julistautuneensa juutalaisista vapaaksi ja Latvia on kieltänyt keskitysleirejään  esittelevän näyttelyn pitämisen UNESCO:n tiloissa. Puola ja Liettua ovat pitäneet maaperällään USA:n salaisia kidutusvankiloita.

Läntinen media puolustaa raivokkaasti Yhdysvaltojen tiedon- ja sotilaallisen yksinvallan monopolia. Tosiasioiden kieltäminen sisältää vaihtoehtona sietämätöntä todellisuuden paljastumisen tuskaa. Suomessa on 1990-luvulta lähtien eletty 1930- luvun renesanssia. Lotat, suojeluskunnat ja talvisota klassisena tulkintana ovat vallanneet median ja kirjallisuuden. Mitä Venäjä-vastaisempi dekkari tai "kaunokirjallinen" teos on, sen paremin sen on katsottu pärjäävän englannin- ja saksankielisillä markkinoilla. Kulttuuri on masinoitu markkinoimaan sisällissodan jälkeistä ja 1930-luvun todellisuutta. Suomen media ja kirjallisuus ei ole yltänyt humanismin edellyttämälle itsetutkiskelun asteelle.

Venäjän presidentti on ilmoittanut, että Venäjä ei edusta läntistä liberaalia arvomaailmaa. Suomalaisen väkivaltaisen, todellisuuden kieltävän, tiedon alla tuo Venäjän presidentin lupaus on rohkaiseva. Fasistista rasismia edustaa Ukrainan presidentin TV-esiintyminen, jossa hän huutaa voiton sodassa tulevan siitä, että itä-ukrainalaisilla ei ole eläkkeitä, kouluja, päiväkoteja ja että he joutuvat elämään kellareissaan. Samalla tavalla raivosi TV:ssä Kroatian presidentti Tudjiman, USA:n ja Saksan liittolainen "serbien on kadottava Kroatiasta" (1600- luvulta peräisin olevista kodeistaan) sekä karkoitettuaan 250.000 serbiä yhdysvaltalaisten kenraalien johtamana Krajinasta "eivät ehtineet ottamaan mukaan likaisia seteleitään tai likaisia alusvaatteitaan."

Läntisellä liberalismilla ei näytä olevan mitään tekemistä humanismin tai sivistyksen kanssa. Venäjälle on jälleen langennut raskas tehtävä pelastaa maailma fasismilta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukraina, Kroatia, Jugoslavia, Obama, Putin, historian kieltäminen, fasismin paluu, propaganda

Presidentti Niinistö ja Venäjän propaganda

Lauantai 24.1.2015 klo 14.34 - Pirkko Turpeinen-Saari

Presidentti Sauli Niinistö on käynyt Brysselissä. Hän nosti siellä esiin Venäjän propagandan ja välttämättömyyden lisätä EU:n yhteisiä toimia tuota propagandaa vastaan nimittäen sitä yhteisiksi toimiksi kyberturvallisuuden puolesta.

Yle:n uutistoiminnansta vastaava Atte Jääskeläinen on myös pahoitellut itseensä kohdistuvaa, mielestään aiheetonta kritiikkiä, Venäjä-uutisoinnissa.

Presidentti Niinistö on Yhdysvaltojen johdon rinnalla kritisoimassa Venäjän uutistoimintaa. Yhdysvaltojen valtiollisen tiedotuksen valvonnan johtaja on nostanut Russia Today-uutiskanavan ISIS:in ja Boko Haramin rinnalle maailman suurimpina uhkina.

Mistä nyt on kysymys? Viime vuosiin saakka läntisillä uutistoimistoilla on ollut tiedotuksen monopoli. USA:n ja entisten siirtomaavaltojen johtajat ovat voineet kutsua harvainvaltaa demokratiaksi, käydä rauhassa laittomia sotia ja teloittaa haluamiaan valtioiden johtajia, joutumatta kiinni. Uutistoimistot ovat selittäneet kaiken parhain päin. Kesti 60 vuotta ennenkuin salaiset operaatiot paljastuivat esimerkiksi USA:n rikoksista Aasian ja Etelä-Amerikan maissa.

Olin vuonna 1986 Kabulissa Aasian ja Afrikan maiden järjestämässä kokouksessa, jossa käsiteltiin demokraattista tiedonvälitystä. Siellä kritisoitiin käytäntöä, jossa suurvaltojen toimittajat matkustavat kriisimaihin ja tulkitsevat siellä tapahtumia pikaisesti analysoiden omasta näkökulmastaan. Kokouksessa pidettiin suositeltavana sitä, että paikalliset toimittajat, jotka tuntevat poliittiset ja taloudelliset prosessit parhaiten, lähettäisivät uutisia.

Tilanne on nyt toinen kuin 60 vuotta sitten. Yhdysvaltojen ja Saksan toimet "kansainvälisen yhteisön" tuella Balkanilla 1990- luvulla on selvitetty tarkoin  George Szamuelyn kirjassa: Bombs for peace, NATO:s humanitarian war on Yugoslavia. Paljastumiseen meni 20 vuotta. Yhdysvallat pääsi tunkeutumaan yksipuolisen läntisen uutisoinnin voimalla Eurooppaan miehittäen Bosnian ja Kosovon.

Ukrainan valloitusta sen sijaan voidaan seurata tosiaikaisesti. Sitä tietoa ei kuulla EU:n poliittisesta johdosta eikä Suomen yleisradiosta. Tieto on haettava useista läntisistä, venäläisistä, ukrainalaisista, israelilaisista, ranskalaisista, iranilaisista, kanadalaisista, yhdysvaltalaisista jne. lähteistä.

Atte Jääskeläinen pahastuu itseensä kohdistetusta kritiikistä suotta. En nimittäin ole kertaakaan nähnyt YLE:n televisiouutisissa objektiivista kuvaa tapahtumista. Viimeisin harhaanjohtava viikko on juuri eletty. Presidentti Poroshenko määräsi suurhyökkäyksen aloitettavaksi kaikilla rintamilla 18.1. sunnuntaiaamuna klo 6. Samana päivänä hän kuitenkin osallistui näyttävään rauhanmarssiin pappien rinnalla kansalaisten kantaessa osanottokylttejä bussi-iskun uhreille, joka bussi-isku lienee ollut armeijan aikaansaama. Yle ei kertonut suurhyökkäyksestä mitään.

Mietin mielessäni mitä mainostoimistoa Poroshenkon mm. yhdysvaltalaiset avustajat nyt käyttävät? Balkanin sodissa Yhdysvallat käytti valloituksessaan apuna kroatialaisia fasistisia joukkoja ja Bosnian jihadisteja, joiden yhteisenä mainostoimistona oli yhdysvaltalainen Ruder-Finn. Terroristiset provokaatiot käännettiin mainostoimiston propagandan avulla nopeasti serbien syyksi. Mielipide muokattiin suotuisaksi serbialueiden pommituksille. Georgian presidentti käytti aloittamassaan sodassa Etelä-Ossetiassa belgialaista mainostoimistoa. Heti sodan alkamisen jälkeen julkisuuteen syötettiin Venäjän syyllistävää propagandaa ja pääkaupungin kaduilla nähtiin ilmapalloja kantavia "rauhankulkueita". 

Oikeudentuntoisena pitämäni presidentti Niinistön asenne vaikutti tyrmäävästi. Se, että EU:n ja Suomen poliittiset toimijat ja tiedotusvälineet eivät kuvaa totuudenmukaisesti Ukrainan tapahtumia on tosiasia. Se on vaarallista ihmisten tietoisuuden ja demokratian kannalta. Halu asettua syystä tai toisesta USA:n väkivaltaisen maailmanvalloituksen ja voimapolitiikan kannalle olisi perusteltava toisin kuin olemalla kertomatta mitä tapahtuu.

Euroopan poliittiset toimijat ja YLE eivät ole kertoneet vaikutusvaltaisesta 2013 syyskuussa pidetystä Jaltan kokouksesta, jossa Clintonien ja Ukrainan oligarkkien avulla sovittiin Ukrainan tulevaisuudesta. Maidanin väkivaltaisten, osittain Israelissa ja Puolassa koulutettujen kommandojen tekemät murhat on sivuutettu. Parlamentin rasistiset lakialoitteet Itä-Ukrainan venäläisten kieltä ja oikeuksia kohtaan on painettu villaisella.Juutalaisten ja kommunistien vainosta ollaan hiljaa. Alasammutun malesialaiskoneen tutkinnan johto on annettu todennäköiselle syylliselle Kiovan hallinnolle eikä kansainväliselle puolueettomalle tutkimuslautakunnalle. Fasistisin tunnuksin varustettuja yksityisiä armeijoita ei mainita. CIA:n ja yhdysvaltalaisten kenraalien yksityisen yrityksen suorittama näiden fasististen joukkojen valmennus sivuutetaan. Kroatiassa tämä kenraalien yritys valmensi 250.000 serbin etnisen puhdistuksen ja n 4000 tappamisen.

Mihin sanavapaus katoaa silloin kun on kysymys venäläisten sanavapaudesta. Seuraan päivittäin monien muiden ohella Russia Today- kanavaa. RT haastattelee maailman johtavia asiantuntijoita, joista YLE voi vain haaveilla. Suosittelen sitä lämpimästi myös presidentti Niinistölle, jotta hänelle tulisi oma käsitys venäläisestä tiedonvälityksestä.

Presidentti puuttui myös lapsikiistoihin ja piti niitä Venäjän propagandana. Lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoislääkärinä tiedän kokemuksesta, että Suomessa on paljon epäkohtia juuri lastensuojelussa. Kirjoitin kirjan aiheesta, mutta en löytänyt kustantajaa. Kukaan ei halunnut kustantaa "kauhutarinoita". Kun Venäjän lapsiasiamies nosti asian esiin julkisuudessa, ajattelin, että olisi hyvä perustaa pieni työryhmä pohtimaan asiaa. Mitä haittaa siitä olisi, että Venäjän ja Suomen edustajat yrittäisivät parantaa yhteisymmärrystä ja siten myös kehittää suomalaisten omaksikin eduksi lastensuojelua.

Mielestäni jotain on pahasti vialla, jos nettivakoilua, kidutusta, salaisia vankiloita, taloudellisia pakotteita, laittomia sotia ja muuta mielivaltaa käyttävää maata miellyttääkseen Euroopan itseään sivistysvaltioina pitävien maiden on alistuttava projisioimaan paha todellisen pahan sijasta Venäjään.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: presidentti Niinistö, Venäjän propaganda, länsimainen propaganda, Yle, Atte Jääskeläinen, sanavapaus,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »