Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Vanha Hangontie 10,
10620 Tammisaari
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Uutiset

2.6.2008Nyt voitte osallistua ajatuksiini myös näiden kotisivujeni välityksellä. Toivon keskustelua ja palautetta.Lue lisää »28.7.2014Puolan ja USA:n osuus Itä-Ukrainan väkivallassaLue lisää »1.7.2008Eläkeläisillekin oikeus vapaaseen liikkuvuuteen EUssaLue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Blogin arkisto

Onko Suomi taparikollinen -kansanmurhassa

Tiistai 16.1.2024 klo 12.03 - Pirkko Turpeinen-Saari

Jokaiselle tuntevalle ihmiselle Suomen valtiojohdon ja sen hallitseman tiedonvälityksen valheet ovat käsittämättömiä.

Israel jatkaa palestiinalaisten asuinpaikoiksi määritettyjen alueiden väkivaltaista miehitystä,  Gazassa ja miehitetyllä Länsirannalla.

Vuonna 1947 palestiinalaiset alkuperäisasukkaat joko tapettiin tai ajettiin naapurimaihin, pakolaisina, surkeisiin oloihin. Siitä lähtien Israelin valtio ja armeija ovat kohdelleet palestiinalaisia toisen luokan kansalaisina vieden rotusorron äärimmäisyyksiin.

                                                             ***

Etelä-Afrikassa vastaava sorto saatiin päättymään mustan väestön muodostaessa vastarintaliikkeitä apartheid-valtion sortoa vastaan. Yhdysvallat tuki apartheidia loppuun saakka - olihan Yhdysvalloissakin musta väestö saanut äänioikeiden ja murto-osan valkoisten oikeuksista vasta 1960-luvulla.

Etelä-Afrikan vastarintaliikkeiden johtajat pyrittiin vangitesemaan. Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu CIA johdatti valkoisen vallan poliisit pidättämään Nelson Mandelan, josta tuli myöhemmin EteläAfrikan presidentti.

Apartheidin lopettamiseksi tarvittiin laaja, kansainvälisesti toteutettu taloussaarto, joka pakotti aprtheid-hallinnon neuvotteluihin, vapauttamaan vangitut vapaustaistelijat, joita länsi-mediassa oli vuosikymmeniä kutsuttu terroristeiksi.

                                                            ***

Palestiinalaiset vapaustaistelijajärjestöt ryhtyivät kapinaan Israelin apartheidhallintoa vastaan Gazan rajalla Israelin puolella rajaa 7.10.2023. Taistelussa kuoli Israelin armeijan sotilaita ja siviilejä - osa Israelin armeijan omista luodeista. Vapaustaistelijat, Gazan hallitsijaksi demokraattisesti valittu Hamas-puolue, kuljetti joukon siviilejä ja Israelin sotilaita panttivangeiksi Gazaan, jotta Israel vapauttaisi vankiloissaan ilman oikeudenkäyntiä pitämiään tuhansia palestiinalisia, mm naisia ja lapsia.

Israel aloitti Gazan pommitukset, joita se oli harrastanut vuosikymmenten aikana useasti. Valtiojohto ilmaisi ajavansa palestiinalaiset ulos Gazasta kutsuen heitä eläimiksi.

Israel tuhosi Yhdysvaltojen tuella ja toimittamilla jättipommeilla kaiken mahdollisen, sairaalat, YK:n toimihenkilöt, sairaalat, lääkärit, pakolaiskeskukset, keskiajalta peräisin olevat kirkot, moskeijat ja toimittajat - kaikki olivat kohteina. Kolmessa kuukaudessa kuolonuhreja on aiheutettu 25.000, joista suuri osa on naisia ja lapsia. Israelin kansan enemmistö tukee kansanmurhaa avoimesti.

                                                         ***

Yhdysvallat on tukenut Israelin toimia sataprosenttisesti. Se on estänyt tulitauon YK:n turvallituusneuvostossa. EU-maat ovat toinen toisensa jälkeen asettuneet ainakin passiivisesti myötäilemään Israelia - etenkin Saksa ja saksalainen EU-komission, vaaleilla valitsematon puheenjohtaja Ursula von der Leyen, joka on Saksan entinen puolustusministeri.

Suomi Saksan rinnalla on kuin kansanmurhaa ei tapahtuisikaan. Hallitus ja tiedonvälitys keskittyvät muihin asioihin vaiettuaan 10 vuotta Ukrainan kansanmurhahankkeesta Donbassissa.

                                                          ***

Etelä-Afrikka on omasta kokemuksestaan ammentaen luovuttanut Israelin kansanmurhahankkeen YK:n tuomioistuimen ICJ:n käsiteltäväksi vaatien toimenpiteitä murhahankkeen keskeyttämiseksi.

Katsoin Aljazeeralta jokaisen Etelä-Afrikan asianajajien puheenvuorot. Jokaisen englanninkielentaitoisen suomalaisen tulisi katsoa ne. Niissä kuvataan kattavasti palestiinalaisten tilanne Israelin uhreina.

Ennen kuin tuomioistuin on antanut päätöksensä Saksa otti kantaa asiaan Israelin puolella. Miksi?

Suomen valtiojohdon vaikeneminen ja median keskittyminen toisarvoisiin asioihin on samanlainen kannanotto.

                                                        ***

Suomella ja Saksalla on saman kaltainen kansanmurhahistoria.

Saksan toimet Israelin kysymyksesä provosoivat Namibian presidntin ottamaan kantaa.

Hän ilmoitti syyttävänsä Saksaa Herero ja Namagua-kansojen kansanmurhasta 1900-luvun alussa. Saksan hallitus ja liittopäivät ovat myöntäneet kansanmurhan vuonna 2015, mutta eivät myöntyneet korvauksiin.

Tässä kasanmurhassa nämä kansanryhmät karkotettiin erämaahan vv 1904 - 1908. Uhrit kuolivat nälkään ja janoon. Ne jotka jäivät henkiin, suljettiin keskitysleireihin, joissa he lopulta  kuolivat.

Namibia korostaa Saksan osallistuvan nyt kolmanteen kansanmurhaan. Ensin Namibiassa, sitten juutalaisten kommunistien ja muiden ei-toivottujen henkilöiden tappaminen holokaustissa ja nyt palestiinalaisten kansanmurhan tukeminen Gazassa.

                                                      ***

USA ja sen eurooppalaiset liittolaiset pyrkivät murskaamaan aseellisesti Jemenin tukeman taloussaarron. Jemen pyrkii estämään sellaisten laivojen kulun Punaisella merellä, jotka seilaavat kohti Israelia.

Taloussaarto tärkeänä välineenä lopetti Etelä-Afrikan rotusorron. Yhdysvallat yritti estää sen toteuttamisen 1990-luvulla. Samoin kuin nyt. Se käyttää aseena paitsi taloussaarron estämistä, myös YK:n turvallisuusneuvoston vetoa tulitaukoa vastaan, sekä rahan ja pommien lähettämistä Israelille.

Mitä tekee Suomi ja Suomen media? Esiintyy Israelin armeijan tiedottajana. Seuraa Saksan esimerkkiä.

                                                   ***

Mikä on Suomen kansanmurhahistoria?

1900-luvulla Saksan hoidettua Namibian asiat, se siirtyi tukemaan suomalaisten kansanmurhaa työläisiä vastaan. Suomen pääomapiirit olisivat halunneet Suomen itsenäisyyden sijaan Suomen liittyvät osaksi Saksan keisarikuntaa. Tässä hankkeessa tietyt piirit kutsuivat jo ajoissa Saksan armeijan Suomeen kouluttamiensa jääkäreiden rinnalla tukahduttamaan Suomen työläisten vaatimukset tasa-arvoisesta yhteiskunnasta. 

Porvarillisten puolueiden muodostettua Mannerheimin johdolla porvarillisen armeijan, se hyökkäsi tasa-arvoa vaativien työläisten kimppuun. Ensin maahan saapuivat jääkärit, sitten Saksan armeija. Näiden voimien avulla pääomapiirit voittivat, hävittyään ensimmäisen itsenäisyysäänestyksen Valtalaista kesällä 1917.

Suomen oikeusjärjestelmä tuomitsi ainoastaan sotaan osallistuneet työläiset. Valkoisen armeijan ja Saksan armeijan rikokset painettiin villaisella.

                                                   ***

Suomeen perustettiin vankileirien saaristo. Työläiset suljettiin leireille, joista Tammisaaren vankileiri oli tunnetuin. Ihmisoikeudet kiellettiin. Moni kuoli nälkään ja tauteihin kuten saksalaisten uhrit Namibiassa.

Suomalainen kansanmurha ykkönen toteutettiin totaalisena ja pitkäaikaisena sortona.

                                                   ***

Holokaustin jyllätessä Saksassa, Suomi,liittoutui jälleen Saksan armeijan kanssa. Suorittaen paitsi oman väestön kansanmurhaa keskitysleireisä, Mannerheim perusti keskitysleirit myös Itä-Karjalasta valloittamilleen alueille niiden venäjänkieliselle väestölle.

Gazassa, Israelin tarkoituksena on ajaa Gazan asukkaat "muualle", tyhjentää koko Palestiinan alue palestiinalaisista ja korvata ne Israelin kansalaisille. Itä-Karjalassa venäjänkielinen väestö oli tarkoitus siirtää "muualle" ja asuttaa Itä-Karjala karjalankielisellä ja suomalaisella väestöllä.

                                                   ***

Itä-Karjan keskitysleirien kanssa samanaikaisesti Suomi osallistui Saksan armeijan liittolaisena Leningradin piiritykseen ja väestön kansanmurhaan. Leningradin asukkaista n. 1,5 miljoonaa kuoli nälkään, janoon, kylmään ja tauteihin.

Suomen voi sanoa olevan kansanmurha-asiantuntija. 

                                                   ***

Suomen hallitus ja media tukevat Israelin suorittamaa palestiinalaisten kansanmurhaa. Suomen hallituksella on viime vuosikymmenien aikana kehitetty tehokas sensuuri- ja tiedotuskoneisto, jota johtaa Nato:n hybridikeskus, valtion turvallisuuskomitea ja sen huoltovarmuuskeskuksen alainen mediapooli. Nämä sensuroivat kaiken objektiivisen tiedon suomenkielisen väestön ulottumattomiin.

Toisen maailmansodan aikana Suomessa toimi niin sanottu VIASAT- järjestelmä, jossa vakoilun ja sensuurin toteuttivat ihmiset, jotka toimivat kylissä ja kaupungeissa vakoillen mitä ihmiset ajattelevat ja käyttäen valtaa toisinajattelijoihin.

Nyt VIASAT on korvattu tekniikalla, EU-keskeisellä totaalisella sensuurilla ja sotakoneistolla. Pelottelun ja väärän tiedon avulla ihmisten mieliä ohjaillaan.

                                                   ***

Mielenkiintoisella tavalla nyt entiset siirtomaat, vallankäytön kohteina olleet Afrikan maat nousevat puolustamaan ihmisoikeuksia. Yhdysvaltojen väkivaltaan perustuvan hegemonian ohjailtua niin YK:ta, kansainvälisiä tuomioistuimia kuin valtioiden itsemääräämisoikeutta  on tullut aika, jolloin Yhdysvaltojen kansainvälisistä laeista piittaamattomalle toiminnalle on tulossa loppu.

Etelä-Afrikka, Namibia, Palestiina, Mali, Burkina-Faso, Niger, eivät enään ole yksin USA.ta ja entisiä Euroopan siirtomaaherroja vastaan. Maapallon kansat nousevat vaatimaan ihmisoikeuksia. Milloin suomalaiset heräävät?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: palestiinalaisten kansanmurha, Israel miehittäjänä, ICJ, Saksa, Namibia, Herero, Namaqua, Tammisaaren keskitysleiri, Itä-Karjalan keskitysleirit, Leningradin kansanmurha

YLE: "Putin on peto"

Keskiviikko 21.6.2023 klo 10.46 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yle:llä oli eilen onnen päivä. Sen ei tarvinnut keksiä vuosikymmenten tapaan itse valeuutisiaan Venäjästä ja presidentti Putinista vaan sille tarjoutui tietolähde: Aku Ankka- taiteilija Stenvallin "Ukrainan sodanvastainen taidenäyttely Turussa", josta Yle lähetti laajan kattauksen joka uutislähetyksessään.

Olen kirjoittanut luovuudesta ja inhimillisestä kasvusta kirjoja: "Inhimillinen kasvu ja yhteisö" ja "Ahdingossa luova lapsi ja nuori; tienviittoja kasvuun". Sen lisäksi olen tarkastellut useissa kirjoissani "Lahtari, Punikki ja Teurastaja, marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöinä" ja "Lupa olla julma" sitä, kuinka yksipuolinen tiedonvälitys ja sotapropaganda muuttavat todellisuutta niin, että kansakunnat johdatetaan uskomaan, että propaganda on totta.

Suomen Yle on johdatellut suomenkielistä Suomen kansaa taitavasti läpi vuosikymmenet uskomaan Yhdysvalloista johdettua valtamediaa totuuspohjaiseksi tiedonvälitykseksi. USA:n johtaman Ukrainan sodan jatkuessa kansakunnat Keski-Euroopassa mm. Saksassa ja Ranskassa alkavat hahmottaa maailmantilanteen toisin kuin valtamedia haluaa.

                                                         ***

Yle käytti eilisen, 20.6. uutispäivän laitojaan myöten ideologiansa hyväksi. Se esitteli jokaisen  taulun yksityiskohtaisesti. Eräässä presidentti Putin istui verellä täytetyssä kylpyammeessa, toisessa hän matkusti junassa katsoen kasvojensa heijastusta ikkunassa, joka heijastus näytti pelkältä kallolta.

Stenvallin kuvia ei voi pitää taiteena. Taide on yhteyttä taiteilijan sielun ja katsojan sielun välillä.Yhteys luo mahdollisuuden henkiseen kasvuun ja oivalluksiin. Nämä kuvat ilmentävät tekijänsä sielua, pahuutta, joka ei piittaa tosiasioista. Kuvat ovat karkeata propagandaa, jota esitettiin toisen maailmansodan aikana juutalaisista,ryssistä, serbeistä, kommunisteista ja mustalaisista.

Mihin tämä tiettyjen kansanryhmien demonisointi johti?

Keskitysleireihin, pakkotyöhön, kaasukammioihin ja totaaliseen tuhoon. Keski-Euroopassa oli natsi-Saksan rinnalla fasistinen Kroatia, johon kuului Kroatian lisäksi Bosnia ja Serbian Kosovo. Kroaatit, Bosnian muslimit ja Kosovon albaanit toimivat natsihengessä kooten serbejä, kommunisteja ja ortodoksista uskontoa kannattavia 17 keskitysleiriin.

Keskitysleireissä vartijoilla oli käytössään erityinen "serbileikkuri" käyrä veitsi, jonka päähän oli kiinnitetty ranteen ympärille kiedottava nahka remmi. Sillä oli kätevä katkaista serbien kaulat. 

Serbejä ja venäläisiä sotavankeja kuljetettiin natsi-Saksan toimesta Norjan ja Suomen leireihin. Pakkotyössä ja hirvittävissä olosuhteissa vangit pakotettiin rakentamaan rautateitä Norjaan. Lars Westerlund on teoksissaan kuvannut tätä.

Juutalaiset vuorostaan saivat paikkansa Saksan keskityleirien kaasukammioissa sekä Baltian maiden halukkaiden paikallisten suorittamissa joukkoteloituksissa kuten Ukrainassakin.

                                                   ***

Kroatian presidentti Zoran Milanovic ei halua toistaa toisen maailmansodan historiaa. Hän vertaa nykyisin natsi-Ukrainan kannattajien käyttämää "Slava Ukraini" tervehdystä "Sieg Heiliin". Hän sanoi, että ei koskaan halua kuulla näitä tervehdyksiä Kroatiassa.

Valmistautuessan Jugoslavian hajottamiseen 1990-luvulla Yhdysvaltojen presidentti Clinton ja senaattori Biden tekivät kaikkensa demokratiaa, laillisuutta ja kansainvälisiä lakeja noudattavien serbien demonisoimiseksi. Biden kutsui serbejä "kretiineiksi", vajaamielisiksi ja Saksa liittyi huutosakkiin kun juuri ulkoministeriksi valittu Klaus Kinkel huudahti "serbit on saatava polvilleen".

Suomen presidentti, hallitus ja eduskunta ovat Kroatian presidentin suhteen eri linjoilla. Suomen eduskunta kuuntelee seisaalleen noussen Yhdysvaltojen valtaan nostaman presidentti Zelenskyn puhetta suuren kunnioituksen vallassa. Pääministeri päättää useat Instagram tervehdyksensä "Slava Ukrainin".

                                                   ***

Tosiasioista piittaamaton Stenvall kuvaa Venäjän ja presidentti Putinin syyllisiksi sotaan kammottavalla tavalla. Voin vain kuvitella lapsia ja nuoria, jotka peloissaan vääntelehtivät yöllä vuoteissaan peläten rajan yli milloin tahansa syöksyvää verenhimoista petoa.

Yle ja Stenvall eivät vastaa mistään. He heittelevät pakkomielteisiä valheitaan koko kansan käyttöön. Jokainen voi lukea vaikka tämän blogini arkistosta kaiken mitä tarvitsee tietää Ukrainan sodan syistä ja syyllisistä. 

Ukrainan sota on v. 2014 USA:n vallankaappauksen seurauksena aloitettu USA/Nato-johtoinen sisällissota, jonka tarkoituksena oli tappaa kaikki venäjänkieliset ukrainalaiset ja tuhota Venäjän ja Ukrainan yhteinen historia.

Suomella on samanlaisia muistoja marsalkka Mannerheimin venäjää puhuville karjalaisille pystyttämistä suomalaisten keskitysleireistä Itä-Karjalassa 1941-44. 20 000 vangitusta siviilistä, naisesta ja vanhuksesta henkiinjääneet oli tarkoitus lähettää Keski-Euroopan kalikaivoksiin ja korvata väestö suomenkielisillä tai karjalaapuhuvilla asukkailla.

Suomen natsismi muistutti Ukrainan nykyistä tilannetta, jossa venäjänkielen puhuminen on kielletty samoin oppositiopuolueet ja venäjänkieliset lehdet ja muut tiedotusvälineet on kielletty. 40% alkuperäisestä Ukrainasta oli venäjänkielisiä. Nyt maan koko väestö on n. 20miljoonaa oltuaan yli 40. Ei ole enään Ukrainaa, jota NATO-maat voisivat jälleenrakentaa.

                                                         ***

Ukrainalla ei ole enään armeijaa. Maan natsi-hallituksella on vain Yhdysvaltojen ja Britannian kanssa yhdessä suunnitellut terroriteot aseenaan. Buchan joukkosurman lavastus, Yhdysvaltojen CIA:n, NATOn ja Norjan armeijan kanssa yhteistyössä räjäytetty NordStream kaasuputki, Krimin sillan räjäytys, Kahovkan padon räjäytys ja maapallon suurimman ekokatastrofin aiheuttaminen, joka saastutti myös Mustan meren puhumattakaan drone-iskusta Kremliin sekä lukuisista toimittajien ja filosofien murhista.

Venäjän kansallinen turvallisuus ja Itä-Ukrainan asukkaiden selviäminen sisällissodasta hengissä on presidentti Putinin huolena. Yhdysvaltojen ja NATOn läsnäolon ja terrorin  Ukrainassa on loputtava. Tavoite on vaativa, kun ottaa huomioon miljoonia ihmisiä tappaneen USAn ja sen NATO-liittolaisten sotahistorian.

Stenvall ja Yle toimivat omien taloudellisten ja poliittisten  intressiensä pohjalta. Vastuu suomalaisten turvallisuudesta tai mielenterveydetä ei kuulu niihin.

                                                         ***

Jokaisen, joka haluaa seurata syvällistä, totuuteen ja sivistykseen pohjautuvaa tiedonvälitystä kannattaa ottaa päivittäin ohjelmaksi katsoa Youtubesta "Judging Freedom" ohjelma, jossa mm eilen oli entisen Britannian suurlähettilään Alastair Crooken keskustelu toimittajan kanssa. Keskustelussa on otteita presidentti Putinin tilaisuudesta, jota ohjelma kommentoi.

Maapallon asukkaiden enemmistö arvostaa ja ihailee presidentti Putinia, joka yhdessä Kiinan presidentin ja kymmenien muiden valtioiden kanssa rakentaa BRICSia, yhteistyöhön perustuvaa tulevaisuutta Yhdysvaltojen aseellisen väkivallan ja taloudellisten pakotteiden mielivallan avulla ylläpidettyä maailmanvaltaa vastaan.

Maapallon kansat tunnistavat avoimuuteen, rauhaan ja totuudellisuuteen perustuvan yhteistyön luonteen. Varsinkin siirtomaavallasta kärsineet kansat eivät mahdollisuuden avautuessa enään koskaan alistu itsenäisyytensä menettämiseen kuten Suomen johtajat ovat  pakottaneet Suomen tekemään.

                                                         ***

Aku Ankka taiteilija Stenvallin näyttely on halpahintaisin Venäjä-vihan kaupallinen ilmentymä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vale-Yle, Putin on peto, Stenvall, taiteen olemus, propaganda, keskitysleirit, natsismi, median sotapropaganda, lapset, nuoret, mielenterveys

ONKO NORJASSA JÄLLEEN QUISLINGEJA?

Lauantai 11.2.2023 klo 16.31 - Pirkko Turpeinen-Saari

Äärioikeistolainen Vidkun Quisling toimi toisen maailmansodan aikana Norjan pääministerinä. Hänen hallituksensa toimi yhteistyössä natsi-Saksan kanssa ja sille alisteisena.

Norja taisteli Saksaa vastaan ainoastaan Narvikissa, minkä taistelun se hävisi ja apuun tulleet heikot britti- ja ranskalaisjoukot lähtivät pakoon.Saksa miehitti Norjan.

Sodan jälkeen Quisling joutui oikeuteen maanpetoksesta ja teloitettiin.

 

 

                                                    ***

Natsi-Saksa miehitti myös Tanskan, joka yritti alkuvaiheessa sotilaallista vastarintaa, mutta epäonnistui täysin. Maassa toimi vahva vastarintaliike, mutta myös suuri joukko kollaboraattoreita, yhteistyötä Saksan kanssa harrastaneita henkilöitä yhteiskunnan eri portailta.

Sodan jälkeen Tanskaan säädettiin, saksalaisten kanssa yhteistyötä tehneitä koskevat lait. Useita ihmisiä teloitettiin ja laki tällaisten henkilöiden etsimisestä lakkautettiin vasta 1990-luvulla.

 

                                                     ***

Suomessa marsalkka Mannerheim kutsui Saksan armeijan Suomeen syyskesällä 1940. Tämä tapahtui presidentin ja eduskunnan selän takana.  Suomen pohjoinen armeija alistettiin osaksi natsi-Saksan armeijaa. Saksan armeijan edustaja oli Mannerheimin pääesikunnassa koko sodan ajan.

Suomessa kollaboraattoreita ei teloitettu. Vastaavassa asemassa olevia upseereita saatettiin sotaoikeuteen esimerkiksi Romaniassa. Sen sijaan yhteistyötä Saksan kanssa vastustaneita kansalaisia teloitettiin ja vangittin. Viimeiset teloitukset tehtiin vain muutamia päiviä ennen sodan loppua. 

 

                                                        ***

Quislingin patsasta ei löydy Oslon paraatipaikalta.

Suomen marsalkka Mannerheimin patsaita on useissa kaupungeissa, vaikka hän henkilökohtaisesti suunnitteli, toteutti ja hallinnoi miehitettyyn Itä-Karjalan, Petroskoihin, rakennettuja keskitysleirejä. Leirit oli rakennettu venäjää puhuville Itä-Karjalaisille. Pelkästään v. 1942 elokuun aikana leirillä kuoli kaikkiaan 500 siviiliä, naista, vauvaa ja vanhusta.

 

                                                      ***

Viime päivinä Pulizer-palkittu toimittaja Seymor Hersh on yksityiskohtaisesti ja luotettaviin Yhdysvaltojen hallinnon sisäpiirin tietoihin perustuen kuvannut, miten venäläis- saksalainen kaasuputkisto Nordstream 1 ja 2 räjäytettiin. Räjähteet asetettiin putkistoihin odottamaan myöhemmin tapahtuvaa laukaisua NATOn Baltops harjoitusten aikana.

Syyskuussa Norjan laivaston lentokone pudotti räjäytykseen tarvittavan laukaisijan. Näin presidentti Bidenin aikaisemmat vakuutukset putkiston tekemisestä käyttökelvottomiksi toteutuivat.

 

                                                         ***

Norja on tapahtuman myötä vastuussa terroriteon suorittamisesta. Minkälainen hallitus tekee tällaista? Ei ainakaan kansainvälisiä lakeja ja YK:n peruskirjaa toteuttava.

Norja on alistanut osia maa-alueestaan Yhdysvaltojen armeijan hallintaan valtiollisella sopimuksella. Minkälaisia mielleyhtymiä Quislingiin tästä nousee?

 

                                                          ***

Yhdysvaltojen ulkoministeriö on Saksan liittopäivien pitkäaikaisen jäsenen Willy Wimmerin mukaan ilmoittanut v.2000 Bratislavan kokouksessaan luopuvansa noudattamasta kansainvälisiä lakeja, elleivät ne hyödytä Yhdysvaltoja. Wimmer oli kokouksessa läsnä.

Jugoslavian pommitukset olivat jo 1990-luvulla moninkertaisesti laittomia. Niitä on seurannut useita ”värivallankumouksia”, itsenäisten valtioiden pommituksia ja miljoonia ihmisuhreja. 

 

                                                           ***

Yhdysvaltojen teollisuusmiehet mm. Henry Ford rahoittivat Hitlerin Saksan aseistamista. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat kutsui maahansa tuhansia entisiä keskitysleirin vartijoita, tiedemiehiä ja natsi-Saksan palvelijoita. Se rahoitti Ukrainan natseja jo 1950-luvulla. Samoin tukea saivat Euroopan fasistiset hallinnot ja sotilasvallankaappaukset, joista viimeksi mainituista useat olivat Yhdysvaltojen aikaansaamia.

 

                                                            ***

Kuten Oliver Stonen viimeisessä dokumenttielokuvassa ”JFK revisited ”osoitetaan Yhdysvaltojen tiedustelupalvelut ja sotateollisuuden kannattajat murhauttivat rauhaa haluavan presidentti John F.Kennedyn. Todella kylmät väreet hiipivät selkäpiissä katsoessa elokuvaa, jonka autenttinen arkistomateriaali ja videokuvat ovat vakuuttavia.

 

                                                            ***

USA:n sotateollisen kompleksin tavoitteita noudattavat USA:n presidentit ovat jatkuvalla sotajalalla ja ryöstöaikeissa. Vuoden 2000 Bratislavan kokouksessa USA päätti myös laajentaa NATO:n vaikutuspiirin Baltiasta Ukrainan Odessaan ja lisäksi estävänsä Venäjän laivaston pääsyn Pietarista Itämerelle.

 

                                                             ***

Koska terroriteot ovat laittomia, Yhdysvaltojen liittolaisten on myös lakattava piittaamasta kansainvälisistä laeista. Britannian väitetään osallistuneen Krimin sillan räjäytykseen, mikä on terroria. Nyt kesällä 2022 Baltops-harjoitukseen osallistuneet NATO-maat ja kumppanit, Suomi mukaan luettuna, ovat osallistuneet Nordstream -terroriteon valmisteluun – Norja sen viimeistelyyn.

 

                                                              ***

Yhdysvaltojen suoritettua yhdessä eräiden EU-maiden kanssa väkivaltaisen vallankaappauksen Ukrainassa v. 2014 NATO-maat on sitoutettu Ukrainan sisällissotaan siitä lähtien. Saksa ja Ranska ovat osallistuneet petokseen Minskin rauhansuunnitelman suhteen. Kiovan hallitus on toiminut kuten Hitlerin Saksa: polttanut miljoonia kirjastojen kirjoja tehdäkseen tyhjäksi Ukrainan alueen ja Venäjän yhteisen historian ja nostaakseen ihailun kohteeksi toisen maailmansodan aikaiset natsi-sankarit. 

Kiovan hallitus on kieltänyt oppositio-puolueet, venäjänkieliset sanomalehdet ja TV-kanavat. Enemmistön kansasta äidinkielekseen kokema kieli on tullut kielletyksi samoin ortodoksinen kirkko. Tuhansia aukioiden ja katujen nimiä on muutettu, jotta uusi fasistinen todellisuus vakiintuisi.

 

                                                               ***

Euroopan unioni tukee tätä Ukrainan hallituksen toimintaa asettamalla Itä-Ukrainan väestöä puolustamaan tulleelle Venäjälle sanktioita, kieltämällä kaiken Venäjältä tulevan tiedonvälityksen sekä takavarikoimalla Venäjän valtion kansallisvarallisuutta, joka sijaitsee Euroopan Unioni-maiden pankeissa.

Tällaiselle konfiskoinnille ei ole mitään kansainvälisen lainsäädännön mukaista perustetta. Euroopan unionilla ei ole minkäänlaista oikeutta puuttua Venäjän rahavaroihin. Yksittäiset Euroopan unionin valtiot ovat asianosaisia, eikä niistä mikään ole ollut toistaiseksi aikeissa toimia Euroopan komission viitoittamalla tavalla.

 

                                                                ***

Fasistinen toiminta, rasismi ja laittomuus ovat levinneet Yhdysvalloista myös Euroopan unioniin. Sen päättämä tiedonvälityksen sensuuri on asettanut uuden rautaesiripun Venäjän ja Länsi-Euroopan välille.

Euroopan unionin toiminnalla sen enempää kuin kansallisvaltioiden, myös EU hun kuulumattomien valtioiden kohdalla terrorismi ei noudata kansainvälisiä lakeja. Siten Yhdysvaltojen ulkoministeriön Bratislavan päätös näyttää tulleen osaksi Euroopan unionin toimintaohjelmaa.

Siihen kuuluu myös NATO:n laajeneminen kuristusrenkaaksi Venäjän ympärille. Yhdysvallat on siirtynyt intiaanien, mustien, kommunistien ja rauhanaktivistien sorrosta Venäjän kansalaisten sortamiseen ovat he sitten mitä kansallisuutta tai uskontoa tahansa.

En voi uskoa, että Norjan kansa kannattaa natsismia ja terrorismia. Ei myöskään Suomen kansa. Siitä huolimatta olemme joutuneet luopumaan demokratiasta. Eduskunta ei enää toteuta kansan tahtoa. Presidentti ja ulkomainen armeija päättävät Suomenkin asioista, kuten kuningas ja armeija Norjan asioista. Tämä eliitti antaa Yhdysvalloille ja EU lle valtakirjan toimia Yhdysvaltojen sotateollisuuden arvojen mukaisesti.

 

                                                       ***

Venäjän tavoitteena on Ukrainan denatsifikaatio, demokratian ulottaminen kaikille sekä NATO:n ja myös sitä kautta Yhdysvaltojen sotilaallisen vaikutusvallan laajenemisen estäminen. Miten on Suomen ja Norjan laita? Kuinka historiallinen natsimielisyys ja -liittolaisuus on neutraloitavissa demokratiaksi, kansanvallaksi ja humanismiksi?

Kansainväliset lait ja YK:n peruskirja pyrkivät takaamaan rauhan ja oikeudenmukaisuuden toteutumisen.

 

 

 

                                                                  

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nordstream 1, 2, terrorismi, fasismi, Quisling, Hitler, Norja, Suomi, Tanska, Henry Ford, kollaboraattoreiden teloitukset, Mannerheim, keskitysleirit, kansainväliset lait, Venäjän varojen konfiskointi, Euroopan unioni, Seymor Hersh, Ukrainan natsistinen to

ONKO RASISMI SUOMEN HALLITSEVAN LUOKAN PERIMÄSSÄ?

Perjantai 2.12.2022 klo 13.38 - Pirkko Turpeinen-Saari

Viime päivinä on kiihtyvällä vauhdilla havaittu aikaisempien hyvien arvojen romahtaminen.

Totuus on heitetty romukoppaan, varastaminen on tullut hyveeksi, kansanryhmien vaino hyväksyttäväksi.

Yhdysvallat on estänyt joidenkin Venäjän delegaation jäsenten pääsyn YK:n yleiskokoukseen. Puola on kieltäytynyt antamasta viisumia Venäjän ulkoministerille ETYJ:n ministerineuvoston kokoukseen osallistumiseksi. Samoin Venäjän median osallistuminen estettiin.

Euroopan parlamentti on ehdottanut Venäjän valtion kaasun myynnistä saatujen 300 miljardin euron varojen, jotka on talletettu EU-maiden pankkeihin, varastamista omiin tarkoituksiin. Siten EU-maiden kaasunsaanti olisi ilmaista.

Euroopan vaaleilla valitsematon komissio on sensuroinut kaiken Venäjältä tulevan tiedonvälityksen, minkä seurauksena ”lännen valheet” on voitu muuttaa todeksi.

Yhdysvallat ja EU-parlamentti sekä kaikki EU-valtioiden johtohenkilöt tietävät Ukrainan viimeisen kriisin alkaneen Yhdysvaltojen ja EU:n tukemasta Ukrainan vallankaappauksesta v. 2014. Puolan, Saksan ja Ranskan ulkoministerit neuvottelivat vallankaappauksen päättämisestä, solmivat sopimuksen Ukrainan presidentin kanssa, jota USA:n vaikutuksen alaiset mielenosoitusten johtohenkilöt eivät hyväksyneet. Sen jälkeen USA:n nimeämä Ukrainan hallitus ja eduskunta  ajoivat vaaleilla valitun presidentin maanpakoon ja aloittivat  sodan Itä-Ukrainan väestöä vastaan.

Kaikki tietävät Ukrainan ”demokratian” romahtaneen tuon jälkeen aste asteelta siitä lähtien.  Keskeiset natsivoimat saivat yhä enemmän vaikutusvaltaa ja natsi -pataljoonat liitettiin osaksi Ukrainan armeijaa. Yhdysvallat alkoi yhdessä NATO-maiden kanssa kouluttaa Ukrainan armeijaa suorittamaan USA:n  tavoittelemaa Venäjän heikentämistä.

 

                                                        ***

 

Sisällissodan ratkaisemiseksi Saksa, Ranska, Ukraina ja Itä-Ukrainan edustajat solmivat kaksi Minsk-sopimusta, joihin oli sisällytetty asteittainen autonomian rakentaminen Itä-Ukrainaan ja rauha.

Viime viikkoina Saksan entinen liittokansleri Angela Merkel ja Ukrainan entinen presidentti Petro Poroshenko ovat ilmoittaneet, että Minskin sopimuksia ei ollut heidän taholtaan aiottukaan panna täytäntöön vaan sen tarkoitus oli ostaa aikaa Ukrainan asevoimien kouluttamiseksi NATO:n avulla ja NATO:n asein. 

Mikä näytelmä!

Saksan liittokansleri ja Ranskan presidentti käyttivät myös Venäjän presidentti Putinin aikaa neuvotteluihin tuntikausia, millä neuvotteluilla ei ollut tarkoitettukaan päästävän rauhaan, vaan saatavan niin paljon kuin mahdollista Itä-Ukrainan venäjän kielisiä asukkaita, osin Venäjän kansalaisia, tapetuksi, jotta alueet lopulta alistuisivat ihmisoikeuksiensa täydelliseen menetykseen.

Neuvotteluprosessien aikana Ukrainan venäjänkielisen väestön oikeudet katosivat  Donbassissa, ja kaikkialla muualla Ukrainan alueella. Olen kuvannut tätä edellisessä blogissani.

 

                                                   ***

Kaikki Yhdysvaltojen ja Euroopan Unionin johtajat, tiedotusvälineet ja tutkijat tietävät totuuden, mutta toimivat uuden itse rakennetun todellisuutensa mukaisesti.

Suomen presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin ovat osoittaneet omaksuneensa tämän uuden todellisuuden. Sanna Marinin vaatimukset ”kaikkien siteiden katkaisemisesta Venäjään” ovat saaneet vastakaikua koko mediassamme eduskunnasta puhumattakaan.

 

 

                                                ***

Suomen kansalla on rankka historia, joka osittain selittää sen, että johtaviin asemiin nousee näin sydämettömiä ihmisiä.

Suomen sisällissota syttyi hallitsevan luokan mitätöityä eduskunnan kesällä 1917 laatiman ”valtalain” Suomen itsenäisyydestä. Äänestyksessä häviölle jääneet kääntyivät Venäjän väliaikaisen hallituksen puoleen saadakseen eduskunnan hajotettua. Se onnistui.

Työväenluokan kokiessa vanhan eduskunnan lailliseksi valmistautuminen uusiin vaaleihin ei sytyttänyt. Porvarilliset voimat saivat uudessa eduskunnassa enemmistön. Samaan aikaan kaavailut Saksan keisarikunnan alaisuuteen siirtymisestä voimistuivat. Suojeluskuntien avulla suuntauduttiin tulevaa sisällissotaa varten. Työläisillä oli punakaartinsa.

Porvarien tavoitteena oli saavuttaa itsenäisyys Venäjästä ja sen jälkeen liittyä Saksan keisarikuntaan.

 

                                                  ***

Leninin myönnettyä itsenäisyyden porvarillinen eduskunta äänesti tammikuussa 1918 luokka-armeijan puolesta demokraattisesti hallitun armeijan sijaan. Luokka-armeijan johtoon valittiin C.G.Mannerheim ja maahan kutsuttiin paitsi Saksassa koulutetut pääosin porvarilliset jääkärit, mutta myös keisarillisen Saksan armeija.

Sisällissodan päättyessä porvarilliset voimat suorittivat sisällissotaan osallistuneiden tai työläisten puolella olleiden naisten ja miesten pidättämiset, syyttämiset ja tuomitsemiset – joko kuolemaan tai keskitysleirille. 

Porvarillisia taistelijoita tai Saksan armeijan jäseniä ei syytetty eikä tuomittu – heidät armahdettiin.

 

                                                    ***

Pitkät vankeusrangaistukset, nälkään nääntyminen ja taudit tappoivat työläisiä. Äänioikeuden ja sosiaalitukien ja eläkkeiden menetykset johtivat köyhät entistä syvempään kurjuuteen. 

Porvarilliset voimat aloittivat armeijan tukemana ennen näkemättömän sorron ja kyyditykset samaan aikaan kun yhteistyö nousevan natsi-Saksan kanssa voimistui. Suomi liittyikin Mannerheimin tiiviiden Saksa-suhteiden ansiosta Saksan hankkeeseen Neuvostoliittoa vastaan, jonka väistämättömänä seurauksena oli sota. Sen aikana suomalaiset päästivät Mannerheimin johdolla rasismin valloilleen.

Itä-Karjalaan rakennettiin Mannerheimin suunnitelman mukaan keskitysleirejä alueen venäjää puhuville venäläisille siviileille. Heitä oli kaikkiaan 20 000. Suomen armeija varasti heidän talvea vastaan kootut muonavaransa, antoi osan saaliista karjalaa puhuville venäläisille ja vei loput 60 kuorma-autollista Suomen puolelle.

Ilman tätä ryöstöä venäjänkieliset venäläiset asukkaat olisivat pysyneet hengissä. Keskitysleireissä he kuolivat niin että mm. heinäkuussa 1942 500 leiriin siirrettyä, pääasiassa naisia, lapsia ja vanhuksia kuoli nälkään, tauteihin ja pahoinpitelyihin.

Samaan aikaan heinäkuussa 1942 Helsingin kaupunki nimesi pääkatunsa Heikinkadun Mannerheimintieksi. Runsaat 10 vuotta myöhemmin Mannerheimille pystytettiin saman kadun alkupäähän suurikokoinen ratsastajapatsas.

 

                                                       ***

Seuratessamme Euroopan, erityisesti Ukrainan tapahtumia tänään ilmapiiri muistuttaa 1930-lukua, mutta Suomessa sen taustalla ovat erityisesti sisällissodan vaikutukset. Suomen pääministeri ja presidentti ovat Euroopan parlamentin rinnalla syöksyneet tukemaan Yhdysvaltojen pystyttämää Ukrainan natsihallintoa.Kuten he tukivat Hitlerin natsi-hallintoa.

Olen seurannut Yhdysvaltojen rakenteellista rasismia vuodesta 1950. Tuolloin afrikkalaistaustaisella väestöllä ei ollut ihmisoikeuksia. Laillinen rasismi loppui 1960-luvulla äänioikeuden myötä, mutta vielä nytkin tarvitaan ”black lives matter-liikettä” muistuttamaan päivittäisestä läpi Yhdysvaltojen ilmenevästä rasismista.

 

                                                         ***

Miksi Suomen pääministeristä ja Euroopan parlamentin jäsenistä tuntuu niin kodikkaalta tukea Kiovan hallitusta eikä Ukrainan sorron alla eläviä venäjää puhuvia kansalaisia? 

Onko selitys se, että Suomen hallitseva luokka on tottunut manipuloimaan totuutta ja demokratiaa. On ollut sallittua kuljettaa venäläisiä siviilejä karjavaunuilla Petroskoin keskitysleireihin kuolemaan. On ollut sallittua varastaa Venäjän valtion omaisuutta Euroopan parlamentin ja rasistisen Yhdysvaltojen toimin. Miksi siis ei nytkin?

Valehtelun virallistaminen sensuurin avulla luo kaikille lännen yksipuoliseen valtaan luottaville mahdollisuuden kokea olevansa oikeassa. Suomen pääministeri ja presidentti johtavat tätä oikeassa olemista, joka tosiasiassa on sydämettömyyttä, epäinhimillisyyttä ja väkivaltaa.

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rasismi venäläisiä kohtaan, Sanna Marin, Sauli Niinistö, Suomen sisällissota, Suomen keskitysleirit, Ukrainan rasismi, Euroopan Unionin sensuuri, Venäjän omaisuuden konfikointi, Suomen sisällissota, keskitysleirit,

Natsismia demokratian valepuvussa

Perjantai 24.4.2020 klo 16.01 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomalaisten keskitysleirien todellisuus on noussut esiin Venäjän valtion ryhtyessä tutkimaan asiaa kansanmurha-kysymyksenasettelun pohjalta. Oliko kyseessä kansanmurha? Vai asettuuko tapahtumaketju etnisen puhdistuksen otsakkeen alle?

Suomi lähti  Mannerheimin johdolla hyökkäyssotaan Saksan rinnalla tavoitteenaan Suur-Suomi. Mannerheim viitoitti päiväkäskyssään heinäkuussa 1941: "lähdemme Suomelle turvatun tulevaisuuden luodaksemme Saksan mahtavien asevoimien rinnalla ja asetovereina vakain mielin ristiretkelle vihollistamme vastaan."

Jo ennen liikekannallepanoa Mannerheim antoi heinäkuun 8. päivänä käskyn ,jossa määrättiin Itä-Krjalasta vallattavien alueiden väestön käsittelystä. Sen mukaan venäläinen väestö oli vangittava ja toimitettava keskitysleireihin.

Väestö oli jaettava kahteen ryhmään, kansallisiin ja ei-kansallisiin. Tarkoituksena oli Suomen kansaan elimellisesti liittyvän ja rodullisesti puhtaan kantaväestön luominen Itä-Karjalaan. Kansallinen, karjalankieltä puhuva väestö sai vihreän oleskeluluvan ja epäkansalliseen, venäjänkieliseen väestöön kuuluvat saivat punaisen.

Venäläinen väestö sai ottaa kotoa mukaansa vain vaatteet, välttämättömät taloustarvikkeet ja elintarvikkeet. Kotieläimet, vilja ja muut muonavarastot oli luovutettava karjalaisille, kansallisen väestön kolhooseille.

Epäkansallisen, venäjää puhuvan väestön asunnoista takavarikoitiin kahdessa kuukaudessa pelkästään Äänislinnassa "sotasaaliina" noin 150 kuorma-autollista tavaraa, pääasiassa huonekaluja. 

Vallatun Itä-Karjalan väkiluku 1.4.1942 oli väestötilaston mukaan 86 896 henkilöä. Kansallista väestöä näistä oli 37 601 ja epäkansallista 49 295 henkilöä.

Miehitetty Itä-Karjala oli sotilashallinnon alainen, ja sen johtoon määrättiin suoraan päämajan alainen sotilashallintoesikunta. Sotavuosien tiivis yhteistyö ylipäällikön kanssa johti siihen, että sotilashallintokomentajat Väinö Aleksanteri Kotilainen ja Olli Paloheimo olivat Mannerheimin luotettuja myös hänen tultuaan presidentiksi.

Ylipäällikön antamalla julistuksella 8.7.1941 kaikki rikokset sotatoimialueella määrättiinkäsiteltäviksi sotatoimiyhtymien kenttäoikeuksissa.

Puolustusvoimien hygieenikon T.W.Wartiovaaran mukaan juomaveden laatu keskitysleireillä todettiin ala-arvoiseksi. Samoin käymälät. Saippuaa ei ollut. Tarjottu ruoka oli usein ala-arvoista eikä siitä voinut saada riittävää määrää ravintoa. Tarttuvat taudit, nälkä ja rangaistuksina annetut pahoinpitelyt johtivat kuolemiin.

Kurinpitosääntö mahdollisti myös raipparangaistukset, enimmillään 25 lyöntiä, työntekoa vuorotta sekä eriasteisia eristämisiä. Piikkilangan ulkopuolelle juokseminen esimekiksi leivänhakuun saattoi johtaa pysäyttämiseen ampumalla.

Työhön kykenevät vietiin pakkotyöhön. Nälkäisille ja riutuneille vangeille, naisille ja vanhuksille , pakkotyö talvisessa metsässä saattoi koitua ylivoimaiseksi, ja moni menetti henkensä sen seurauksena.

Kun tieto Venäjän valtion ryhtymisestä tutkimaan 1941 -1944 tapahtumia Suomen miehittämässä Itä-Karjalassa tavoitti Suomen median ja poliitikot, seurasi kummastelua. Miksi vielä tutkitaan, kun kaikki on jo tiedossa?

Keskitysleirit suunnitellut ja toteuttanut marsalkka Mannerheim on sankari! Näin meille media, koululaitos ja poliittinen eliittimme opettaa.

Jos henkilö jaottelee ihmiset rodun pohjalta, hän on rasisti. Jos hän sijoittaa "alempiarvoiset" ihmiset keskitysleiriin ja antaa heidän kuolla sinne, hän on diktaattori.

Miksi suomalaiset voivat pitää Hitleriä ja Mussolinia diktaattoreina heidän vainottuaan juutalaisia, serbejä, romaneja ja kommunisteja ja teljetessään heitä keskitysleireihin, mutta Mannerheimia ei?

Miten juutalaisten keltainen tähti merkkinä juutalaisuudesta eroaa venäjää puhuvan punaisesta henkilökortista? Oliko kuolema suomalaisella keskitysleirillä jotenkin pehmeämpi kuin kuolema Auschwizissa?

Rasismi venäläisiä kohtaan on Suomen EU:hun liittymisestä lähtien tullut entistä hyväksyttävämmäksi. Suomi on asettunut Saksan johtaman EU:n jäsenenä uuden maailmanlaajuisen väkivaltaan pohjautuvan laajentumispolitiikan osaksi.

Saksa on ollut Yhdysvaltojen miehittämä toisesta maailmansodasta lähtien. Saksojen yhdistymisen jälkeen mikään ei ole pidätellyt USA/Saksa- yhteenliittymän toimia valtansa laajentamiseksi ylikansallisen pääoman ja aseteollisuuden palvelijana.

Yhdysvaltojen viholliset ovat pääsääntöisesti valtioita, joilla on jotakin ryöstettävää tai jotka ovat maapallonlaajuisen sotilaallisen vallan strategiassa tärkeitä.

Liittyessään EU:hun Suomi on sitoutunut yhteiseen puolustuspolitiikkaan ja yhteisiin arvoihin. Kansainvälisten lakien kunnioittaminen ei ole tällainen arvo. Yhdysvallat ilmoitti Bratislavassa pidetyssä kokouksessa, että jos kansainväliset lait ovat Yhdysvaltojen strategian esteenä, ne siirretään syrjään.

Suomi on hivuttautunut uudelleen jäseneksi Hitlerin Saksan tyyppiseen liittoumaan, jossa globaalin vallan tavoittelu on keskeistä. Liittoutumattomat, sekulaariset sosiaalista hyvinvointia kansalaisilleen tarjoavat valtiot (Jugoslavia, Libya, Syyria) hajotetaan, jotta osasia voidaan hallita ja infrastruktuuri ryöstää. Menetelminä käytetään johtajien demonisointia hallussa olevan valtamedian ja markkinointitoimistojen avulla,  talouspakotteita, yhteistyötä terroristijärjestöjen palkkasotureiden kanssa. 

Suomen kansa on massiivisen indoktrinaation, patsaiden ja elämäkertojen avulla opetettu ihailemaan keskitysleirejä rakentanutta ylipäällikköä,opetettu olemaan huomaamatta nuorten suomalaisten sotilaiden turhia kuolemia tuon järjettömän Suur-Suomi-hankkeen puolesta.

Kansa on opetettu olemaan huomaamatta liukumista uuden hegemonian joukkoihin, jossa joukon jäsenyyden hyötynä on luvassa ryöstösaalista – ei Venäjän maaperää Vienan merelle saakka kuten Hitler Suomelle lupasi, mutta saalista kuitenkin. Ainakin jäsenyys pikkurikollisena NATO-gangstereiden joukossa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi natsien liittolaisena, Itä-Karjalan keskitysleirit, Saksa, USA, ylikansallinen pääoma

Suomen eliitti ja Kosovon albaanit

Maanantai 6.1.2020 klo 16.20 - Pirkko Turpeinen-Saari

Mikä selittää sen, että suomalaiset poliitikot, media tai kulttuurieliitti ei ole ollut tietävinäänkään serbien kohtalosta Kosovon albaaniterroristien ja pommitusten jälkeen albaaninaapureiden väkivallan ja etnisen puhdistuksen kohteena?

Toisen maailmansodan aikana Kosovon albaanit yhteistyössä fasistisen Italian ja Albanian joukkojen kanssa sulkivat serbejä ja juutalaisia keskitysleireille. Vuonna 1944 Himmlerin avulla luotiin kaksi muslimi-Waffen-SS-divisioonaa, joista toinen oli albanialainen 21.Waffen-vuoristodivisioona Scanderberg.

Suomi toimi samaan aikaan liitossa natsi-Saksan kanssa. Joukko suomalaisia toimi myös Saksan Waffen-SS-joukoissa. C.G.Mannerheim perusti Suomen miehittämään Itä-Karjalaan keskitysleirejä venäläisille siviileille.

1990-luvulla kroaattien pyrkiessä puhdistamaan Kroatian serbeistä holokaustin kieltäjän presidentti Tudjmanin johdolla "niin, että heistä ei jää jälkeäkään" Kosovon albaanit vuorostaan halusivat suoran toiminnan avulla ja kieltäytymällä vaaleista muodostaa tuohon Serbian maakuntaan itsenäisen, etnisesti puhtaan albaani-Kosovon.

Eräänä suoran toiminnan menetelmänä oli vihamielinen, suorastaan rasistinen suhtautuminen serbeihin ja Jugoslavian liittovaltioon, jossa oli serbienemmistö. Albaanijohto kielsi kaiken yhteistyön valtion kanssa. Albaaneja, jotka osallistuivat vaaleihin tai jotka toimivat valtion viroissa opettajina, lääkäreinä, tehtaissa tai kaivoksissa syrjittiin ja vainottiin albaanijohdolle lojaalien asukkaiden toimesta.

Yhdysvaltojen ja Saksan intresseissä oli ottaa haltuun koko Serbia ja rakentaa alueelle Yhdysvaltojen sotilastukikohta. Koska presidentti Slobodan Milosevic ja Jugoslavian liittovaltio eivät tähän suostuneet, NATO-maat pommittivat aluetta 78 vrk Kosovon albaanien toimiessa NATO:n jalkaväkenä. Albaanijohto uskoi saavuttavansa etnisesti puhtaan, itsenäisen Kosovon NATO-maiden avulla.

Pommitusten alkuun mennessä 50 serbipoliisia oli murhattu. Satoja serbejä ja serbeille lojaaleja albaaneja oli kidnapattu elinkauppaa varten. KLA-terroristien johtajat olivat väkivaltaisia albanialaisten rikollisryhmien johtajia, useat Interpolin etsittyjen luetteloissa.

Pommitukset päättyivät YK:n päätökseen 1244, jonka mukaan Kosovoon tulee NATO-miehitys turvaamaan kaikkien kansanryhmien turvallisuutta, hallintoa johtaa YK. Kosovo pysyy osana Serbiaa.

Pommitukset päättyivät kesäkuun 10. päivänä 1999.

Jugoslavian ulkoministeri Zivadin Jovanovicin mukaan syyskuun 1999 loppuun mennessä oli tehty 8500 rikosta serbejä kohtaan, 400 serbisiviiliä oli tapettu, 500 kidnapattu, 600 haavoittunut. Albaanit olivat ottaneet väkivaltaisesti haltuunsa 50 000 serbien taloa tai huoneistoa.

NATO:n KFOR-joukkojen saapumisen jälkeen Kosovon albaaniterroristit olivat polttaneet 2 miljoonaa kirjaa paikallisissa kirjastoissa. Ne on tuhottu KFOR:n valvovan silmän alla. Polttoroviot muistuttivat toisen maailmansodan natsiajasta.

Vajaan puolentoista kuukauden aikana pommitusten päätyttyä 31 serbien ortodoksikirkkoa oli vandalisoitu tai tuhottu. NATO ei pidättänyt yhtäkään epäiltyä. Monet näistä kirkoista olivat peräisin keskiajalta. Djakovican Pyhän kolminaisuuden katedraali tuhottiin albaanien juhliessa ympärillä läpi yön. Syksyyn mennessä 80 kirkkoa tai luostaria oli tuhottu.

Vuoden 1999 loppuun mennessä 330 000 serbiä, romania, valtiolle lojaalia albaania ja muita vähemmistöjä oli paennut Kosovosta.

Suomalaisilla on ollut erinomainen näköalapaikka Kosovoon. Presidentti Ahtisaari oli Kosovon tulevaisuutta suunnittelevan työryhmän puheenjohtaja. Harri Holkeri vuorostaan oli YK:n pääsihteeri erityisedustaja, eli korkein virkamies Kosovossa 2003-2004.

Holkerin hallintokaudella maaliskuun 17.-19. 2004 tapahtuivat erittäin hyvin suunnitellut, koko Kosovon alueen kattavat serbien pogromit. Noiden kahden vuorokauden aikana 35 muinaista serbialaista ortodoksikirkkoa ja luostaria tuhottiin, poltettiin tai vaurioitettiin. 935 serbien taloa ja kymmenen julkista laitosta, koulua, terveyskeskusta tai postia ryöstettiin, poltettiin tai vaurioitettiin pahoin sekä suoritettiin 4012 serbin etninen puhdistus kuudesta kaupungista ja yhdeksästä kylästä.

Islamististen albaanien etninen ja uskonnollinen riehuminen ortodoksisia serbejä kohtaan sai tapahtua ilman että albanialainen poliisi olisi yrittänyt estää sitä tai olisi auttanut hyökkäyksen kohteeksi joutuneita.

Kansainväliset KFOR-joukot eivät myöskään tehneet mitään toteuttaakseen tehtäväänsä Kosovossa- paitsi auttoivat etnisessä puhdistuksessa siirtämällä serbit pysyvästi pois kotiseudultaan albaanijoukkioiden kynsistä. Serbit joutuivat asumaan kotiensa sijaan parakeissa ja konteissa ympärillään jatkuva fyysisen ja psyykkisen vainon ilmapiiri. Albaaniasukkaat sallivat lastensa kivittävän ja terrorisoivan serbiperheitä, joiden jäsenet pelkäsivät astua ulos asumuksistaan.

Psykiatrina joudun pakosta päivittäin miettimään, mistä tämä julkisuudessa näkyvien suomalaisten tunneköyhyys juontaa. Jo yhden suomalaisen keskiaikaisen kivikirkon tuho olisi katastrofi. Kosovossa tähän mennessä on tuhottu 150.

Suomen keskitysleireistä ei puhuta. Samaan aikaan, kesällä 1942 kun Mannerheimin suunnittelemilla Petroskoin keskitysleireillä kuoli 500 henkeä kuukaudessa, Helsingin kaupunki juhli Mannerheimia nimeämällä pääkatunsa, Heikinkadun, Mannerheimintieksi.

Mannerheimille alettiin 1950-luvulla suunnitella ratsastajapatsasta, joka vahvisti itsetutkistelun sijaan rasismin ja vainon kieltämistä.

Kosovossa myös pystytettiin patsas.Presidentti Hashim Thaci, lempinimeltään Käärme, senaattori Dick Martyn mukaan väkivaltaisen albaanimafia Drenican johtaja, pystytytti patsaan Yhdysvaltojen presidentti Bill Clintoillen, jonka johdolla Jugoslavian hajottaminen ja haltuunotto saatettiin loppuun. Pommituksiin tyytyväiset albaanit, juhlivat joka vuosi pommitusten aloittamista.

Suomen eliitin ja Kosovon albaanien yhteisymmärrys sai ilmaisunsa myös vuoden 2019 Finlandia-palkintojen jaossa. Serbejä rasistisin sävyin kuvaava teos Bolla sai palkinnon.

Helsingin kirjastojen kaunokirjallisuuden toiseksi eniten tilattu kirja on juuri Bolla. Tietokirjallisuudessa vuorostaan Jessika Aron Putinin trollit, joka heijastellee rasistista suhtautumista Venäjään ja Venäjään myönteisesti suhtautuviin suomalaisiin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: natsi-liittolaisuus, keskitysleirit, rasismi, serbit, venäläiset, demokratia

Stalin ja Mannerheim

Sunnuntai 22.9.2019 klo 15.18 - Pirkko Turpeinen-Saari

Ulkopoliittisen johdon tuella ja eräänä valtiollisen sensuurin, Mediapoolin ykkösedustajana, Helsingin Sanomat on sitoutunut tutkimaan Stalinin rikoksia suomalaisia kohtaan.

Helsingin Sanomien tämän sunnuntain 22.9.2019 numerossa ensiaukeaman yläkulmassa otsikoidaan "Stalin teloitutti Raija-Liisan isän". Seuraavan aukeaman oikessa yläkulmassa vuorostaan Saska Saarikosken antisemitismin nousua Euroopassa koskeva juttu otsikoidaan "Mannerheim kunnioitti juutalaisia sankareita".

Tapaus, johon tekstissä viitataan, koskee Mannerheimin tervehdyskäyntiä sodan jälkeen, siis katumusharjoituksena, juutalaisten sotilaiden muistojumalanpalveluksessa juutalaisessa seurakunnassa.

Hänen kunnioituksensa ei koskenut neuvostoliittolaisia vangiksi otettuja juutalaisia sotilaita. Hän luovutti nämä vangit välittömästi saksalaisille, tietäen että heidät heti teloitettaisiin.

Hänen empatiansa ei ulottunut Suomenlahden eteläpuolelle, jossa eestiläiset tappoivat kaikki maansa juutalaiset ja julistivat uljaasti Viron juutalaisista vapaaksi.

Esimerkkinä Stalinin uhreista Helsingin Sanomat esittelee Yrjö Mäkelän tyttären tarinan. 

Toimittaja Tommi Nieminen ja Heidi Piiroinen kuvailevat:"Mutta tyhjentävää valtiollista tutkimusta Suomi ei ole tehnyt. Jos sellaiseen ryhdyttäisiin, sen voisi ajatella myös ulkopoliittisena viestinä siitä, että Suomi on kaikissa tilanteissa historiallisen totuuden puolella."

Heidän mukaansa Raija-Liisa Mäkelä on hyvin skeptinen sen suhteen, suostuisiko Putinin Venäjä tekemään todellista yhteistyötä Suomen kanssa suurselvityksen tekemisessä."Se on mahdollista aikaisintaan sitten, kun viimeisetkin silminnäkijät ovat poistuneet. Silloin ei ole enää suoraa syyllisyyden taakkaa,"Mäkelä arvelee.

Onko niin, että Suomen eliitin ja valtiollisen sensuurin on mahdotonta asettua itse tutkittavaksi. Valtakunnallinen päälehti ei pysty myöntämään  suomalaisten omia vääriä ratkaisuja ja epäinhimillisyyttä.

Ihailtu Mannerheim perusti ja  valvoi tarkasti yli 20 000 venäläisen siviilin kokoamista keskitysleireille, heidän omaisuutensa ryöstön ja osin kuljettamisen Suomeen ja osin lahjoittamisen karjalaa puhuvalle väestölle. Pelkästään heinäkuun 1942 aikana 500 henkilöä kuoli noilla leireillä. Koko Itä-Karjalan miehitetyllä alueella vallitsi kenttäoikeus.

Minkälainen ulkopoliittinen viesti olisi se, että suomalaiset ehdottaisivat kahta tutkimusta samanaikaiseti ja rinnakain. Toinen koskisi Stalinin vainoissa kuolleita suomalaisia ja toinen Mannerheimin keskitysleireille koottuja ja kuolleita venäläisiä.

Vai käykö niin kuin Raija-Liisa Mäkelä toteaa Putinin Venäjän mahdollisesta halukkuudesta tukea suomalaisten kohtaloa tukevaa tutkimusta, että Suomen ulkopoliittinen johto ei voi tukea Mannerheimin keskitysleirien tutkimusta niin kauan kuin suomalaisten leireillä lapsena kärsineitä ja omaisensa menettäneitä henkilöitä on hengissä?

Suomalaiset eivät voi koskaan aikuistua jos emme kohtaa historiaamme sellaisena kuin se on. Loputtomiin emme voi näytellä uhria ja kieltää natsiliittolaisuuttamme ja haluamme siirtyä osaksi mahtavaa Saksan valtakuntaa niin 1918 kun 1941.

Neuvostoliiton voitto sodassa teki mahdolliseksi ensimmäiset demokraattiset vaalit Suomessa. Ellemme myönnä realiteetteja, kuten näyttää, lyömme todella taas päämme Karjalan mäntyyn.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: juutalaisvainot, keskitysleirit, Mannerheim, Stalin, historilallinen totuus, Helsingin Sanomat

Milloin Suomen eliitti kasvaa aikuiseksi

Maanantai 2.9.2019 klo 11.46 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen poliittinen ja taloudellinen eliitti hakee toistuvasti oikeutusta omalle harhaiselle historiakäsitykselleen. Tuo harha tekee mahdolliseksi vian näkemisen vain muissa, ei koskaan itsessään.

Toimittaja Unto Hämäläinen on pitkässä esseessään Helsingin Sanomissa toivonut Suomen poliittisen johdon vaativan/toivovan Stalinin "suomalaisten uhrien" kartoittamista. Lehti toteaa heti seuraavana päivän presidentti Sauli Niinistön ja pääministeri Antti Rinteen puoltavan tuollaista hanketta.

Väen vängälläkään ei Hämäläinen eikä kukaan muukaan eliitin suosiossa oleva toimittaja tai tutkija ole toivonut tehtäväksi selvitystä marsalkka Mannerheimin vuosina 1941 -44 hallinnoimasta Itä-Karjalasta.  Siellä vallitsi koko alueella kenttäoikeus ja venäjää puhuvat vanhukset, naiset ja jopa vastasyntyneetkin raahattiin karjavaunuissa keskitysleireille.

Suomalaisia Stalinin uhreja arvioidaan olleen noin 20 000. Mannerheim kokosi keskitysleireilleen 23 984 henkilöä. Kesällä 1942 500 ihmistä kuoli kuukaudessa nälkään, tauteihin ja pahoinpitelyihin. Leipää aidan ali hakemaan juoksevia lapsia saatettiin ampua.

Mannerheim antoi käskyn keskitysleirien perustamisesta Saksan malliin heinäkuussa 1941 jo ennen kuin suomalaiset miehitysjoukot olivat lähteneet liikkeelle. Hän tiesi hyvin Hitlerin rasistiselle pohjalle perustetuista keskitysleireistä. 

Normaaliajattelussa keskitysleirien perustamista pidettäisiin sotarikoksena. Suomalainen eliitti kunnioittaa hankkeen aloittajaa ja ylläpitäjää ratsastajapatsaalla.

1930-luvulla Suomessa vallitsi suur-Suomi-ajattelu. Mannerheim julisti heinäkuussa 1941 päiväkäskyissään no:3 kuinka "etten tulisi panemaan miekkaani tuppeen ennen kuin Suomi ja Itä-Karjala olisivat vapaat". "Kaksikymmentä vuotta ovat Viena ja Aunus odottaneet tämän lupauksen täyttymystä"..

Mannerheim yllytti ja mahdollisti suomalaisten asejoukkojen hyökkäykset Neuvosto-Venäjälle vuoden 1918 sisällissodan jälkeen eikä koskaan luopunut ajatuksesta tuhota Pietari ja saada aikaan neuvostovallan kaatuminen.

Stalin on saattanut kokea suomalaisen Neuvostoliiton puoleisen Karjalan olleen Suur-Suomi-hankkeen Venäjän puoleinen osa.

Eliitin historiankäsityksessä on toinenkin mantra. Suomi ei joutunut koskaan miehitetyksi.

Saksan miehitystä ei lasketa- tietenkään. Sisällissodan aikana Suomi siirtyi Saksan täydelliseen hallintaan ja kutsui saksalaisen prinssin Suomen kuninkaaksi. Suomen eliitti piti Saksan alamaisuutta parempana kuin työväenjohtoista itsenäistä Suomea.

Toisen kerran Suomi oli Saksan miehittämä 1941 -45. Suomi oli tulossa osaksi Saksaa. Ensin yhdesssä Saksan kanssa saataisiin aikaan Suur-Suomi, Pietari tuhottaisiin maan tasalle ja sitten se annettaisiin Suomelle. Suomen armeija oli täysin riippuvainen Saksasta ja Pohjoisen armeijakunnan päällikkö oli saksalainen.

Jos toinen maailmansota olisi päättynyt toisin, Suomi olisi osa Saksan valtakuntaa. Neuvostoliiton velvoittamana Mannerheim joutui ajamaan saksalaiset maasta. Neuvostoliitto auttoi sodan avulla palauttamaan eliitin taas maan pinnalle ja palauttamaan Suomen itsenäisyyden aivan kuten hetkeksi vuonna 1917 Leninin antaessa Suomelle itsenäisyyden. Sen eliitti haaskasi muutamassa kuukaudessa takaisin Saksan alamaisuuteen.

EU:ssa saamme jatkaa tätä eliitin tukemaa alamaisuutta. Osallistumme kaikkiin konnuuksiin, joissa Saksa on mukana. USA:n sotilaallinen läsnäolo ja vaikutusvalta Saksassa vaikeuttaa sen arviointia palveleeko Suomi enemmän USA:ta vai Saksaa. Ehkä paras vastaus on: molempia. Itsenäisiä emme ole.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mannerheimin keskitysleirit, suomalaiset Stalinin uhrit, oman syyllisyyden projektio, Saksan miehitys

Aseveljet ja tunneveljet

Lauantai 11.11.2017 klo 19.26 - Pirkko Turpeinen-Saari

Katsoin eilen Teema-kanavalta Bernhard Schlinkin Lukija-nimisen kirjan pohjalta tehtyä elokuvaa. Olin lukenut kirjan sen ilmestyttyä ja nyt elokuvan tarkkuus ja moniulotteisuus jälleen saivat ihailun ja ihmetyksen aikaan.

Kirjan päähenkilöt ovat nuori poika ja lukutaidoton raitiovaunun rahastaja. Heillä on lyhyt suhde nuorukaisen ollessa 15 -vuotias. Suhteen ytimessä on se, että tapaamisten aikana poika lukee klassikkoja intensiivisesti kuuntelevalle rakastetulleen. Rakastettu katoaa.

Rahastaja olisi työteliäisyytensä vuoksi saanut ylennyksen, mutta ei voinut ottaa sitä lukutaidottomana vastaan. Sen sijaan hän haki työtä Siemensiltä ja joutui keskitysleirin vartijaksi.

Opiskellessaan lakia poika joutui seuraamaan keskitysleirin vartijoiden oikeudenkäyntejä. Kauhukseen hän havaitsi entisen rakastettunsa olevan yksi syytetyistä. Tuomari kysyi toistuvasti kaikilta syytetyiltä, tiesivätkö he mitä juutalaisille tapahtuisi sen jälkeen kun vartijat lähettivät heidät eteenpäin. Tähän kysymykseen nainen joutui vastaamaan, että oli lähetettävä, koska piti saada tilaa uusille. Nainen sai elinkautisen vankeustuomion.

Samaan aikaan kun katsoin elokuvaa, mielessäni liukui kuvia marsalkka Mannerheimin rasistisella periaatteella pystytetyistä keskitysleireistä Itä-Karjalassa. Siellä kymmenet erilaiset viranhaltijat näkivät päivittäin ihmisten kuolevan nälkään, tauteihin, pahoinpitelyihin ja raskaaseen työhön. Nämä yli 20 000 siviiliä, naisia, vanhuksia ja lapsia olivat joutuneet jättämään koteihinsa vuoden vilja- ja juurikasvarastot ja lähtemään jääkylmissä karjavaunuissa kohti Petroskoita.

Ketään ei haastettu oikeuteen vastaamaan kysymykseen: tiesittekö näiden vauvojen ja vanhusten kuolevan? Mitä teitte? Monet minua myöhemmin opettaneet professorit olivat tutkineet leirien olot ja havainneet ne hygieenisesti ala-arvoisiksi ja ravinnon täysin riittämättömäksi pitääkseen vangit hengissä. Pelkästään heinäkuussa 1942 500 ihmistä kuoli ja heitettiin nimettöminä yhteishautaan.

Saksalaiset ovat tuominneet juutalaisten kansanmurhaan osallistuneita. Kukaan ei tänä päivänä uskoisi saksalaisten ryhtyvän uudestaan kaasuttamaan juutalaisia. 

Juutalaisten ohella Euroopassa suoritettiin myös serbien kansanmurha. Saksan kanssa liitossa toimiva fasistinen Kroatia laati keväällä 1941 paitsi juutalaisten mutta myös serbien kansanmurhan mahdollistavan lain. Saksalaiset, kroaatit ja natsien kanssa liittoutuneet Bosnian muslimit kokosivat voimansa serbien tuhoamiseen. Keskitysleirejä perustettiin 17, joista suurin oli Jasenovac. Lapsi-serbeille oli oma keskitysleiri Sisakissa. Kroaateilla oli erityinen serbileikkuri, nahkahihnaan ranteeseen sidottava käyrä veitsi, jonka avulla serbi-uhrin kaula voitiin kätevästi ja nopeasti katkaista.

Sodan aluksi maaliskuussa 1941 Saksa pommitti Jugoslavian, nykyisen Serbian pääkaupunkia Belgradia. Yhden päivän aikana kuoli 17.000 asukasta.

Serbit, kroaatit ja sloveenit rakensivat sodan jälkeen yhteisen Jugoslavian liittovaltion turvaamaan kaikkien etnisten ryhmien tasaveroiset oikeudet. Serbejä asui niin Kroatian, Bosnian kuin Serbian alueella. Serbit kokivat Jugoslavian olevan heidän turvansa.

Välittömästi Saksojen yhdistymisen jälkeen ja Itä- Euroopan sosialismin kaaduttua Yhdysvallat ja Saksa alkoivat suunnitella Balkanin haltuunottoa sotilaallisesti ja taloudellisesti.  Yhdysvaltoihin ja Kanadaan siirtyneet natsit ja albaanit lobbasivat Yhdysvaltojen kongressia ja siirtyivät takaisin Balkanille.

Balkanin hajottamissotien alettua monelle alueen asukkaalle tuli mieleen toisen maailmansodan aika. Samat natsi-vaatteet ja sama juutalais- ja serbivastainen propaganda.

Entinen fasistinen Kroatia itsenäistyi Saksan avulla. Bosnia sai NATO-miehityksen. Serbit eivät suostuneet alistumaan USA:n ja Saksan suunnitelmaan miehittää NATO:n avulla loputkin Jugoslaviasta. USA ja monet NATO-maat kouluttivat ja tukivat Albanian puolelta tulevia KLA:n terroristeja samalla tavalla kun ne olivat tukeneet Bosnian puolella kalifaattia rakentavia muslimeja. Serbi-poliisit ja armeija pyrkivät estämään heidän tihutyönsä serbejä ja serbien kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä toimivia albaaneja vastaan.

Yhdysvallat halusi pommittamalla saada Balkanin haltuunsa. Se oli uhannut koko 1998-luvun tehdä niin. Bilderberg -ryhmä oli antanut vihreää valoa jo 1996. Britannian pääministeri Tony Blair ja Yhdysvaltain presidentti Clinton sopivat vuonna 1998 asiasta.

Racakin kylässä käytyä poliisien ja KLA-terroristien välistä taistelua käytettiin provokaationa pommitusten aloittamiselle. Taistelun uhrien väitettiin olevan raa'an joukkomurhan uhreja. Jugoslavian hallitus kutsui suomalaisen oikeuslääkäriryhmän tekemään ruumiinavaukset ja tutkimaan olivatko uhrit taistelun vai teloituksen uhreja.

Jugoslavialaiset oikeuslääkärit ja suomalaiset tutkivat ruumiit yhdessä siten, että jugoslavialaisen avatessa suomalainen seurasi vieressä ja suomalaisen avatessa jugoslavialainen seurasi. Loppupäätelmät olivat samat. Kaikki olivat taistelussa kaatuneita, mahdollisesti yhden kohdalla laukaus oli tullut melko läheltä.

Maailman lehdistö, YK, ETYJ, Euroopan maiden hallitukset olivat jo viikkojen ajan olleet propagandan kohteena. Kaikille oli uskoteltu, että kyseessä oli raaka joukkomurha. Ranskalainen TV-toimittaja ja sanomalehtilehtimies olivat olleet paikalla koko taistelupäivän. He olivat filmanneet koko päivän tapahtumat ja olleet paikalla myös illalla. Heidän tapahtumatietonsa olivat samat kuin Jugoslavialaisilla.TV-filmi ja lehtiartikkelit vahvistivat asian.

Suomalaisten oikeuslääkäreiden lausunto oli avainasemassa. Suomen ulkoministeriö oli asettanut oikeuslääkäriryhmän puheenjohtajaksi oikeushammaslääkäri Helena Rannan, jolla ei ole minkäänlaista koulutusta päätellä mitään kuolinsyystä tai tapahtumista, jotka johtavat kuolemaan. Suomen ja Saksan ulkoministeriöt kielsivät oikeuslääkäriryhmän raportin julkistamisen ja kielsivät lääkäreitä allekirjoittamasta yhdessä jugoslavialaisten kanssa lausuntoa, jossa he olivat yksimielisiä.

Helena Ranta piti tiedotustilaisuuden, jossa hän johti tiedotusvälineitä harhaan. Sen sijaan, että hän olisi sanonut mitä lääkärit olivat löytäneet, hän alkoi kutsua tapahtumaa "rikokseksi ihmisyyttä vastaan" "koska siinä kuoli niin monta henkilöa".

Rikos ihmisyyttä vastaan on termi, jota käytettiin juutalaisiin kohdistuneesta holokaustista, koska mitään vastaavaa ei ollut aikaisemmin tapahtunut ja tapahtuma haluttiin nimetä. Nyt siis Helena Ranta kutsui poliisien ja terroristien välistä taistelua "rikokseksi ihmisyyttä vastaan". 

Lopullisessa tiedotustilaisuudessa Helena Ranta käytti Saksan ulkoministerön opettamia lauseita. Hän ei kertonut sitä, minkä hänen työtoverinsa, oikeuslääkärit olivat tieteellisesti todenneet tapahtuneeksi.

Amerikkalaiset lehdet ja presidentti Clinton käyttivät Helena Rannan mahdolliseksi tekemiä näkökohtia perusteena pommitusten aloittamiselle. Oikeuslääkärit, tiedemiehet joutuivat vaikenemaan. Vasta kaksi vuotta pommitusten jälkeen he julkaisivat tutkimustulokset tieteellisessä lehdessä, mutta Suomen maine luotettavana tieteellisesti ja objektiivisesti tutkimustuloksiaan kansainväliseen käyttöön antavana maana oli tuhoutunut. Vika ei ollut lääkäreiden vaan poliittiselle painostukselle alistuneen Helena Rannan.

Saksa siis pommitti, nyt yhdessä muiden NATO-maiden kanssa, toisen maailmansodan natsi-holokaustin uhreja jälleen. Kukaan ei voisi kuvitella Saksan pommittavan Tel Avivia. Jugoslaviasta jäljelle jäänyt Serbia pommitettiin maan tasalle. Köyhdytetyt uraanipommit, ohjukset tuhosivat yötä päivää Tonavan yli vieviä rautatie- ja maantiesiltoja, petrokemian laitoksia autotehtaita, satoja kouluja, TV-aseman, sairaaloita. Koskaan ei ole aikaansaatu vastaavaa ekokatasrofia. Myrkyt valuivat myös Tonavaan.

Bosnian sodan aikana Saksan ulkoministeri Kinkel sanoi "Serbit on saatava polvilleen". Propagandan halukkaasti uskonut Joschka Fischer vuorostaan totesi 1999, ettei ole kuullut mitään niin hirveätä kuin mitä Racakissa tapahtui. Hän lietsoi pommitusintoa. Saksa pommitti vastoin omaa perustuslakiaan.

Suomi otti mallia keskitysleireihinsä Saksasta. Valkoinen Suomi oli rakentanut keskitysleirit jo sisällissodan aikana ja tuomitsi tuolloin punaisia valkoisten pidättäminä, valkoisten syyttäminä, valkoisten tuomitsemina porvarillisen tynkäeduskunnan säätämillä laeilla.

Vielä viime viikkoina olen kuullut kaupungihallitusten evänneen punaisten hautamuistomerkkeihin vainajien nimien kaivertamisen. Toisaalla kirkko on estänyt samoin satojen punaisten vainajien nimen kirjoittamisen hautamuistomerkkeihin. 

Mistä tämä tunneköyhyys on peräisin? Samalla tavoin kun Siemens tuskin joutui paljoakaan kärsimään keskitysleirien pidostaan ei myöskään Mannerheim joutunut vastuuseen omista sotarikoksistaan tai vankileirin sadistiset vartijat kuolevista vangeistaan. Hyytävintä on se, että ruotsinkieliset suomalaiset ovat äänestäneet Mannerheimin toiseksi arvostetuimmaksi ruotsinsuomalaiseksi Tove Janssonin jälkeen. Samoin se, että rankaisemattomuuden periaatetta nauttivaan NATOon liittyminen on saanut ruotsalaisen kansanpuolueen presidenttiehdokkaan kannatuksen.

Mistä tämä suomalaisten ja saksalaisten tunneköyhyys on peräisin? 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helena Ranta, Clinton, Suomi, Saksa, keskitysleirit, tunneköyhyys, juutalaiset, serbit, kreikkalaiset

Sotarikollinen sankarina - Suomen kansan historian raskas taakka

Perjantai 2.6.2017 klo 18.24 - Pirkko Turpeinen-Saari

Olen tutkinut luovaa vuorovaikutusta koko elämäni ja kirjoittanut aiheesta kirjoja. Inhimillinen kasvu ja yhteisö sekä Ahdingossa luova lapsi ja nuori; tienviittoja kasvuun ovat tärkeimmät.

Jotta ihminen voi tuntea, minkälaisessa yhteiskunnassa hän elää hänen tulee tuntea itsensä. Kyky eläytyä toisten tilanteeseen paljastaa olosuhteet, joiden seurauksena omat ja tuon kanssaihmisen mahdollisuudet elää ja selvitä paljastuvat. Mahdollisuus vaikuttaa omiin olosuhteisiin ja oikeudenmukaisuuden tunnistaminen asuinyhteisössä, valtiossa ja maailmassa vaikuttavat yksilön yksilölliseen ja yhteiskunnalliseen todellisuudentajuun.

Valitettavan usein, jo varhaislapsuudesta lähtien lapselle opetetaan mitä hänen tulee ajatella, sen sijaan, että hän voisi eläytymällä itse arvoida miltä asiat tuntuvat. Lapsi opii tottelemaan, jotta aikuiset osoittaisivat hyväksyvänsä lapsen, joka on täysin heistä riippuvainen.

Suomen sisällissota vuonna 1918, jossa nälän ja epäoikeudenmukaisen kohtelun alainen työväki joutui taistelemaan oikeuksistaan, jakoi kansan. Sodassa suojeluskunnista muodostettu porvarillisen hallituksen armeija yhdessä Saksan armeijan kanssa kukisti kapinaan nousseet työläiset.

Maan hallitus valitsi valkoisen armeijan johtoon Carl Gustaf Emil Mannerheimin, jolta puuttui lapsuudesta ja nuoruudesta lähtien eläytymiskyky ja oikeudentunto.

Hän oli tunettu ilkeydestä, valehtelusta, väkivaltaisuudesta veljeään ja koulutovereitaan kohtaan. Hänet erotettiin valmistavasta koulusta tappeluiden ja ikkunoiden rikkomisen takia. Hänet erotettiin kadettikoulusta valehtelun, koevilpin, röyhkeyden ja tovereiden pahoipitelyn takia. Hän mielisteli ihmisiä, joilta hän halusi jotakin, kuten rahaa sukulaisilta.

Opiskelu Pietarissa tyssäsi siihen, että hän ei läpäissyt sotilasakatemian pääsykokeissa. Komean ulkomuodon ja suhteiden avulla hän eteni kuitenkin urallaan. Hän meni naimisiin varakkaan pietarilaisen naisen kanssa, mutta tuhlasi tämän omaisuuden muutamassa vuodessa ja pari erosi. Hänet oli määrätty maksamaan vaimolleen ja kahdelle tyttärelleen elatusapua. Hän kuitenkin luonteelleen tyypillisesti mitään ilmoittamatta puolitti sen eikä vastannut vaimonsa kysymyksiin ennenkuin vaimo joutui kääntymään yhteisen ystävän puoleen, jotta tämän kautta saisi vastauksen. Vaimo joutui kulkemaan Pariisissa koko talven pelkkä kumisadetakki päällään kun ei ollut pystynyt lunastamaan ulsteriaan räätäliltä.

Sisällissodan päiväkäskyssä hän muun muassa vannoo valloittavansa Venäjän Karjalan. Hän antaa myös "ammutaan paikalla"- käskyn, jonka tulkittiin sallivan mielivaltaiset teloitukset. Hänen itserakkautensa ylitti kaiken. Viipurissa valkoiset olivat koonneet kodeistaan parisataa venäjää puhuvaa siviiliä, kuljettaneet heidät kulkueena kaupungin läpi ja teloittaneet. Mannerheim suhtautui tähän raakaan joukkomurhaan piittaamattomasti ja vakavaan luonnehäiriöön viittaavalla asenteella.

Sisällissodan jälkeen Saksan miehitys kesti vain vuoden 1918 loppuun. Saksan keisarikunnan romahdettua Suomi joutui suuntautumaan vähemmän saksalaiseen hallintoon. Valtionhoitaja Svinhufvud ei voinut jatkaa tehtävässä liian saksalaissuuntautuneena. Vankiloissa oli kymmeniätuhansia työläisvankeja. Mannerheimilla ei ollut saksalaisystävyyden painolastia, joten hänen katsotiin sopivan valtiohoitajaksi.Valintaa ennen oli kuitenkin laadittava armahduslaki, jossa valkoisten mm. Mannerheimin rikokset mitätöitiin. 

Valtionhoitaja Mannerheim toimi jälleen laeista ja oikeudesta piittaamatta. Hän salli heimosotureiden hyökätä Venäjän Karjalaan tavoitteenaan Pietarin valloitus ja valkoisen vallan palauttaminen Venäjälle.

Kesällä 1919 K.J.Ståhlberg tuli valituksi ensimmäiseksi tasavallan presidentiksi. Mannerheimin hävisi vaalin. Ståhlberg ei hyväksynyt heimosotaretkiä. Hänestä tuli oikeudentuntonsa ja määrätietoisuutensa vuoksi Mannerheimin tärkein vihollinen. Ståhlberg esti Mannerheimia muodostamasta suojeluskunnista omaa yksityistä armeijaansa.

Vaikka Manerheimilla ei ollut viralista asemaa, hän pelasi täysillä verkostojensa avulla kulisseissa. Hän oli oikeusministeri Åkesonin hyvä ystävä. Åkesonin käskystä etsivä keskuspoliisi pidätti 3.elokuuta 1923 Suomen Työväenpuolueen johtajat ja koko eduskuntaryhmän kaikkiaan yli 200 ihmistä. Mitään todisteita valtiopetoksellisesta toiminnasta ei löytynyt.

Myöhemmin 1930 Lapuanliikeen liepeillä toimivat Kai Donner, Rudolf Walden, Petter Forström muut vanhat aktivistit pyrkivät nostamaan Mannerheimin diktaattoriksi. Mannerheim antoi 30. syyskuuta julkilausuman: "Minä toivon, että jokainen, joka muistaa vuoden 1918, on antava tukensa näille epäitsekkäille isänmaallisille pyrinnöille, jotka Lapuan liikkeen vaikutuksesta ovat päässeet julkiseen elämäämme vaikuttamaan."

Svinhufvud oli kutsunut, heti presidentiksi tultuaan,  Mannerheimin uudistetun puolustusneuvoston puheenjohtajaksi. Tiivis yhteistyö saksalaisten kanssa jatkui koko 1930-luvun. Herman Göring, Gestapon perustaja, oli aloittanut toisinajattelijoiden vangitsemiset ja heidän toimittamisensa keskitysleireihin. Göring kertoi Mannerheimille 1934 Saksan tulevista suunnitelmista. Hänelle kerrottin myös tulevasta sodasta. Mannerheimille ilmeisesti annettiin lupaus siitä, että Saksa antaisi aseapua Suomelle, jos Neuvostoliitto hyökkäisi Suomeen.

Talvisodan alla Mannerheim oli myös määrännyt kaikkien poliittisesti epäluotetavien henkilöiden vangisemisesta. 1930 luvulta vuoteen 1944 Suomessa vangittiin poliittisista syistä 4500 ihmistä. Pelkästään lokakuussa 1939 Valtiollinen poliisi vangitsi 272 ihmistä.

Talvisodassa Mannerheimin strategiana oli Leningradin ja Karjalan valtaus - ei Suomen puolustus. Hän pyrki varmistamaan Ruotsin ja Saksan tuen sotahankkeelle nk. "Pohjoismaisen yhteistyön" nimen alla. 

Mannerheim liittoutui Saksan kanssa sotaan Neuvostoliittoa vastaan elokuussa 1940 presidentti Kallion selän takana. Seraavana päivänä hän sopi asiasta pääministeri Rytin kanssa. Ulkopolitiikasta vastaava presidentti sai tiedon asiasta vasta kymmenen päivää myöhemmin. Tiedon saatuaan presidentti Kallio sai järkytyksestä halvauskohtauksen. Hallituksen enemmistö sai tietää asiasta vasta 24.9.1940 Eduskunnalle ulkoministeri Witting kertoi asian vasta , kun saksalaiset olivat olleet maassa jo viikon.

Hitler oli tiedustellut suomalaisilta rajatoivomuksista. Yksi tiedustelun kohteista oli Mannerheim. Jos Neuvostoliitto tuhoutuisi täydellisesti rajan tulisi kulkea Äänisjärven itäpuolta Jäämereen.

Jatkosodan alkaessa heinäkuussa 1941 Mannerheim viittasi jälleen "Vapaussotaan 1918" ja kutsui suomalaisia "pyhään sotaan kansakuntamme vihollista vastaan" Suomen ja Itä-Karjalan vapauttamiseksi. Siten myös jatkosota oli talvisodan ohella valloitussota.

Mannerheim toimi valloitetun Neuvostoiiton Itä-Karjalan yksinomaisena johtajana. Hän johti niin sotilas- kuin siviilihallintoa koko miehityksen ajan 1941 - kesään 1944.

Mannerheim antoi heinäkuun 8. päivänä, jo ennen kuin Suomen armeija lähti liikkeelle, käskyn, jossa määrättiin Itä-Karjalasta vallattavien alueiden väestön käsittelystä. Sen mukaan venäläinen väestö oli vangittava ja toimitettava keskitysleireihin. Tarkoituksena oli Suomen kansaan elimellisesti liittyvän ja rodullisesti puhtaan kantaväestön luominen Itä-Karjalaan. Kansallinen karjalan kieltä puhuva väestö sai vihreän oleskeluluvan ja epäkansalliseen, venäjänkieliseen väestöön kuuluvat saivat punaisen oleskeluluvan. Kansallista väestöä oli 37 601 ja epäkasallista 49 295.

Miehitetty Itä-Karjala oli sotilashallinnon alainen, ja sen johtoon määrättiin suoraan päämajan alainen sotilashallintoesikunta. Ylipäällikön antamalla julistuksella 8.7.1941 kaikki rikokset sotatoimialueella määrättiin käsiteltäviksi sotatoimiyhtymien kenttäoikeuksissa.

Keskitysleireissä oli yhteensä 23 984 vangittua. Rakennuksia ympäröivät piikkilanka ja vartiotornit. Keskitysleireille sijoitetut olivat pääasiassa naisia, lapsia ja vanhuksia. Korkeimmillaan kuolleisuus oli kesällä 1942, jolloin se oli 400-500 henkilöä kuukaudessa. Kaikkiaan kuolleisuus Itä-Karjalan leireillä oli vuoden 1942 aikana 3516.

Puolustusvoimien hygieenikon T.W.Wartiovaaran mukaan juomaveden laatu todettiin bakteriologisissa tutkimuksissa ala-arvoiseksi. Samoin käymälät. Tarjottu ruoka oli ala-arvoista eikä siitä voinut saada riittävää määrää ravintoa. Tarttuvat taudit, nälkä ja rangaistuksina annetut pahoinpitelyt johtivat kuolemiin.

Paitsi Itä-Karjalan leirejä Mannerheimin ylipäällikkyydessä myös suomalaiset toisinajattelijat joutuivat vastaavanlaisille keskitysleireille tai asepalvelusta suorittamattomina etulinjaan tai miinanraivaajiksi. 

Venäläisten sotavankien kohtelu oli omaa luokkaansa. Maailman tilastoissa on harvoja maita, joiden sotavankileireillä olisi menehtyneitä enemmän kuin Mannerheimin alaisilla leireillä. Lisäksi sotavangit luokiteltiin eri ryhmiin joista osa luovutettiin saksalaisille tietoisina siitä, että he joutuisivat välittömästi teloitetuiksi.

Mannerheimista sanotaan, että hän ei ollut natsi. Nimityksellä ei ole merkitystä sillä häntä ajoi voimakas ylemmyydentunne ja tunneköyhyys. Hän oli rasisti. Hänen vihollisiaan olivat juutalaisbolsevikit, joiden kitkeminen juurineen oli hänen tavoitteensa.

Mannerheimin johdolla suomalaisiin iskostettiin Suur-Suomi aatetta ja venäläisvihaa, jotka antoivat sotapropagandan mukaan oikeutuksen äärimmäiseen epäinhimillisyyteen ja sotarikoksiin. Mannerheim ei joutunut Nürnbergin sotarikostuomioistuimeen eikä suomalaiseen sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin. Hän lähti Stalinin luvalla pois maasta lomalle Portugaliin samaan aikaan kun hänen alaisensa olivat syytettyinä sodasta vastuullisina tai asekätkennästä.

Mannerheim ei tuntenut rahtuakaan empatiaa lähimpiään, syytetyksi ja tuomituiksi joutuneita  upseereita kohtaan. Lojaliteettia hän tunsi muun muassa saksalaista kenraali Erfurthia kohtaan, mikä ilmeni vierailukäynnilla tämän luona sodan runtelemassa Saksassa.

Hänet oli valittu presidentiksi siksi, että hänen johdollaan suomalaiset voisivat alistua rauhaan kesällä 1944. Hän oli johtanut Suomen valloitussotaan, nyt hän oli ainoa henkilö, joka auktoriteetillaan voisi johtaa suomalaiset ulos siitä loukosta johon hän oli kansan johtanut.

Suomessa on ollut vaikutusvaltaisia poliittisia piirejä, jotka ovat käyttäneet Mannerheimista muodostettua sankarikuvaa omien tavoitteidensa apuna. Mannerheim ei astunut ulos aatelissäädyn luomasta kuplasta koskaan. Hän ei ymmärtänyt demokratiaa eikä ollut kiinnostunut ihmisoikeuksista. Hänelle sisällissodan punaiset olivat roistoja ja huligaaneja, joiden elämä ja kärsimykset olivat hänelle yhdentekeviä. Vielä viimeisinä elinpäivinäänkin hän oli sitä mieltä, että punaisten saamat rangaistukset olivat liian lieviä.

Tämä Mannerheimin asenne on antanut tukea valkoisen Suomen historiankirjoitukselle ja valkoiselle sankaritarustolle. Se on tukenut oikeiston hegemoniaa ja estänyt punaisen osapuolen kohtelun ja oikeudettomuuden tuoman kärsimyksen käsittelyn maassamme.

Olen pyrkinyt kirjassani Lahtari, Punikki ja Teurastaja tuomaan yllä kuvaamiani seikkoja esiin perusteellisesti ja lähdeviitteillä varustettuna jotta kansalaisina voisitte kanssani miettiä, miten on mahdollista, että selkeästi sotarikoksiin syyllistynyt Mannerheim on nostettu suomalaiseksi sankarihahmoksi. Miksi lapsille opetetaan ulkoa, ilman, että he tietävät minkälainen henkilö Mannerheim oli, ihailemaan häntä?

Tässä on se vaara, että suomalaiset, jotka eivät havaitse Mannerheimin julmuutta, eivät havaitse myöskään Euroopan maissa nousevia julmia liikehdintöjä, joissa on sama rasistinen pohjavire kuin mikä Mannerheimilla oli. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mannerheimin keskitysleirit, Mannerheim, sotarikokset, rikosten peittely, empatian puute, sotapropaganda

Yle ja oikeuslaitos flirttailevat natsismin kanssa

Lauantai 22.4.2017 klo 11.25 - Pirkko Turpeinen-Saari

1930-luvulla Suomessa vallitsi myötämielinen suhtautuminen Saksaan ja natsismiin. Sisäministeri Urho Kekkosen yritykset vuodesta 1938 lähtien lakkauttaa fasistisena pitämänsä järjestö, IKL, tyssäsivät oikeuslaitoksen ja lehdistön heijastelemaan kansalaismielipiteeseen. Eduskunta päätti lakkauttamisesta, lehdistö nosti metelin ja raastuvanoikeus kumosi päätöksen äänestyksellä. Myöhemmin korkein oikeus vahvisti raastuvanoikeuden päätöksen.

Tämä Suomessa vallinnut ilmapiiri loi Mannerheimille tilaisuuden paitsi toimittaa tuhannet toisinajattelijat kaltereiden taakse tai teloitettaviksi, myös miehittää Neuvostoliiton Itä-Karjala, jakaa sen väestö rasistisin perustein "kansallisiin" ja "ei-kansallisiin" väestöyhmiin ja sulkea "ei-kansalliset" naiset, vanhukset ja lapset keskitysleireihin. 23.984 siviiliä virui leireillä kuollen nälkään, tauteihin ja epäinhimilliseen työntekoon. Menehtyneitä oli pelkästtä 1942 kesällä 500-600 henkilöä kuukaudessa.

Eilen 21.4.2017 saimme kokea kaksi tapahtumaa, jotka palauttavat mieliin sen, että kehitys on menossa hyvää vauhtia 1930-luvun suuntaan. Toinen tapahtuma oli käsittämätön oikeuden päätös ja toinen Yle:n natsismia vähättelevä, itse asiassa sitä markkinoiva Perjantai- niminen ohjelma.

Jyväskylässä tapahtunut neo-natsien väkivaltainen mielenosoitus painettiin oikeudessa lähes villaisella. Mielenosoittajat olivat hyökkännet ihmisten kimppuun, kaataneet maahan, potkineet päähän ja estäneet poliisia pääsemästä pelastamaan uhreja. Väkivaltaiset henkilöt saivat lieviä ehdollisia tuomioita.

Perjantai-ohjelmaan vuorostaan oli otettu perussuomalaisten puheenjohtajaehdokkaat Sampo Terho ja Jussi Halla-aho. Heitä täydensi Suomen sisu uusnatsijärjestön edustaja. Suomen sisu sai esitellä itseään pehmeässä valossa. Hätkähdyttävin oli Sampo Terhon leikittelevä, kepeä puheenvuoro Suomen jatkosodan aikaisesta Itä-Karjalan miehityksestä.

Terho piti miehitystä pikkujuttuna, eivätkä Perjantain toimittajat mitenkään pyrkineet/kyenneet valottamaan Suomen toimien rikollista luonnetta.

Miehitetty Itä-Karjala oli Mannerheimin luomus. Hän oli päiväkäskyllän määrännyt rasistisista toimista alueella. Alue oli sotilashallinnon alainen ja sen johtoon määrättiin suoraan päämajan alainen sotilashallintoesikunta. Kaikki rikokset sotatoimialueella määrättiin käsiteltäviksi sotatoimiyhtymien kenttäoikeuksissa.

Flirttailu natsismilla ei onnistu vastaavalla tavalla esimerkiksi Saksassa. Mies päätyi vankilaan natsitatuoinnin perusteella, joka oli näkyvillä uimahallissa käynnin yhteydessa joitakin tunteja.

Suomen oikeuslaitos ja media näyttävät löytäneen toisensa 1930-luvun malliin. Mannerheimia ja Saksan roolia sisällissodassa ja toisessa maailmansodassa ihannoivat teokset myyvät hyvin. Satavuotisen Suomen itsenäisyysjuhla saa valkoisen Suomen militaristisen kuorrutuksen. Pahaa aavistamaton nuoriso ja nuoret aikuiset ovat altis kohde tälle mediavyörytykselle. Sota ja rasismi myyvät hyvin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: suomalaiset keskitysleirit, Yle:n Perjantai-ohjelma, Sampo Terho, natsismin ihailu, Suomen sisu, oikeuslaitos

HeSa:n TEEMA-liite:suomalaislapset opetetaan ihailemaan sotarikollista

Maanantai 28.11.2016 klo 10.21 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen ja Yhdysvaltojen valtamediat katsovat Trumpin valinnan johtaneen totuudenjälkeiseen aikaan. Ne katsovat edustaneensa yli sadan vuoden ajan totuutta ja nyt yht'äkkiä on tapahtunut käänne valheen aikaan.

Tuota valhetta edustaisivat netin uutissivustot ja bloggaajat kärkenään Venäjän uutismediat RT ja Sputnik news. Valtamedian ohella Euroopan parlamentti on päättänyt varustautua tuon informaatiosodan vastaiseen taisteluun. Suomen edellinen ja nykyinen valtioneuvosto ja Yle ovat jo hyvissä ajoin lähteneet liikkeelle lähettämällä kansalaisia informaatiosotavalmennukseen yhdysvaltalaiseen Harvardin yliopistoon ja kutsumalla kansainvälisen NATO:n tukeman informaatio/kybersotayksikön Suomen maaperälle. Yle on myös haastanut Docventures -ohjelmassa kansalaiset trollijahtiin.

Toisin sanoen asevarustelu on hyvässä mallissa. Mikä on tehnyt suomalaisen asenneilmaston suotuisaksi tälle toiminnalle?

Suomessa on vallinnut 1918 sisällissodasta lähtien valkoinen porvarillinen todellisuus, jossa valkoinen armeija, kirkko, valtioneuvostot, parlamentti, oikeusjärjestelmä, virkamieskunta ja valtamedia ovat edustaneet Saksan avulla sodan voittanutta porvarillista kansanosaa.

Marsalkka Mannerheimin ihailu ja hänen omaksumansa rasistinen russofobia - Venäjä-vihamielisyys ovat olleet valkoisen todellisuuden toteuttaman propagandan keskeisiä tekijöitä.

Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa demokraattipuolue otti keskeiseksi vaalikikakseen Venäjän ja Venäjän presidentti Putinin.

Hitlerin Saksassa juutalaisten väitettiin vetävän yhteiskunnan kaikkia naruja ja olevan syypää kaikkiin vääryyksiin ja pahaan oloon mitä saksalaiset kokivat. Nyt USA:ssa  demokraatit ja heitä tukeva valtamedia väittivät Venäjän ja presidentti Putinin olevan kaikkien heidän vaikeuksiensa aiheuttajia tai syyllisiä niiden synnyttämiseen.

Yhdysvalloissa synnytetty ja markkinointitoimistojen avulla kautta läntisen maailman levinnyt Venäjän syyttely on antanut vahvaa sivustatukea Suomen valkoisen valheen esiinnostamiselle - kuin uudestisyntyneenä.

Valtamedian kärkijulkaisu Helsingin Sanomat on julkaissut TEEMA-lehden Mannerheimin syntymän vuosipäivän kunniaksi.

En kyseenalaista vilpittömien, maailmankuvaltaan ehjien valkoisen todellisuuden sisäistäneiden kansalaistodistajien kuvauksia Mannerheimin käytöksestä heitä kohtaan tai heidän kohtaamisistaan marsalkan kanssa.

Sen sijaan kysenalaistan Suomen historian vääristelyn. Lehti väittää muun muassa Venäjän osallistuneen sisällissotaan kuten Saksakin. En voi käsittää, että toimittaja Unto Hämäläinen antaa nimensä moisen tekeleen takaajana.

Lehti vaikenee Mannerheimin heinäkuussa 1941 antamasta käskystä, jonka perusteella miehitettäväksi tulevan Itä-Karjalan väestö tuli rotuopillisin perustein jakaa venäjää ja karjalaa puhuviin ryhmiin, joista venäjääpuhuville henkilöille tuli jakaa punainen henkilökortti ja karjalaapuhuville vihreä kortti.

Venäjää puhuvilta tuli takavarikoida omaisuus ruokavaroineen Suomeen kuljetettavaksi tai karjalaisille annettavaksi ja siirtää ihmiset keskitysleireihin. Vangittuja oli yhteensä 23 984 henkilöä. Kohtelu sisälsi ruoan puutteen lisäksi raipparangaistuksia, työntekoa vuorotta sekä eriasteisia eristämisiä. Pelkästään vuonna 1942 Äänislinnan/Petroskoin leirillä kuoli 3017 henkilöä.

Päivittäin kymmeniä laihoiksi luukasoiksi muuttuneiden leiriläisten ruumiita kuljetettiin reellä syvään kuoppaan ja kipattiin sinne, ilman nimiä tai seremonioita.

Mannerheim oli kaiken Itä-Karjalan hallinnon suunnittelija ja päällikkö. Miehitetty Itä-Karjala oli sotilashallinnon alainen ja sen johtoon määrättiin suoraan päämajan alainen sotilashallintokunta. Ylipäällikön antamalla julistuksella 8.7. 1941 kaikki rikokset sotatoimialueella määrättiin käsiteltäviksi sotatoimiyhteyksien kenttäoikeuksissa.

Tämä sotarikoksen tunnusmerkit täyttävä toiminta oli uusintanäytös sisällissodan tapahtumista 1918. Mannerheimin vakavaan luonnehäiriöön viittaava toiminta johti sisällissodan aikana ja jälkeen mielivaltaisiin teloituksiin, siviilien summittaisiin tappamisiin ja kansalaisoikeuksien mielivaltaisiin kumoamisiin.

Mannerheimin pyrkimys päästä yksityisen suojeluskunta-armeijan päälliköksi ja tuki Lapuan liikkeen toiminnalle 1930-luvulla ja luvan antaminen toiminnalle nostaa hänet mahdollisesti diktaattoriksi ovat vain eräitä TEEMA-lehden unohtamia yksityiskohtia.

TEEMA-lehden valheellinen, yksinkertaistettu ja lapsellekin ymmärrettävä historiaväärennös on mahdollinen vain Yhdysvaltojen ja Länsi-Euroopan Venäjä-vastaisen  väärennetyn tiedonvälityksen aikana. 

Suomen valtamedian edustajaa ei kiinnosta se, että opettamalla suomalaislapset ihailemaan sotarikollista, lapset oppivat ihailemaan muitakin samalla lailla toimivia johtajia. Kroatian tai Ukrainan uusnatsit eivät tunnu kammottavilta vaan tutuilta " ihan niin kuin mekin". 

 TTIP-sopimuksen valtapeli tai totuus Monsantosta tai Roundupista tai jihadisteista, joista RT antaa perusteelliset analyysit, on tuomittava kybersodaksi, koska totuus vahingoittaa  maailman rahaeliitin totuttua vallankäyttöä. Clintonin valinta olisi jatkanut totuttua 1%:n rikastumista, demokraattisen tiedonvälityksen lopullista katoamista valtamediasta ja aseteollisuutta palvelevaa jatkuvan sodan logiikkaa.

TEEMA- lehden toimituksella oli Unto Hämäläiselle lähetettynä ja työryhmälle erikseen toimitettuna käytössään kirjoittamani Lahtari, Punikki ja Teurastaja; marsalkka Mannerheim, Kullervo Manner ja Ratko Mladic historian henkilöinä. Kirja oli kyllä hankittu, mutta sen tiedot eivät kelvanneet.

Joukkopsykoosiin ei ole enää pitkä matka kun lapsille opetetaan totuus valheena ja valhe totuutena. Mannerheimin glorifioinnille on ulkomaisia esimerkkejä,esimerkiksi Kroatian Ante Pavelic, Ukrainan Stefan Bandera ja tietysti Adolf Hitler. Venäläisille tarjotaan juutalaisten paikkaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: totuudenjälkeinen aika, HeSa:n Mannerheim TEEMA-numero, lasten kasvatus kansanmurhan hyväksyjiksi, Itä-Karjalan keskitysleirit

Helsingin Sanomien ja Yle:n propaganda ylittää sairauden rajan

Keskiviikko 20.5.2015 klo 10.34 - Pirkko Turpeinen-Saari

Helsingin Sanomien ja Yle:n propaganda ylittää sairauden rajan. 20.5.2015 Jussi Niemeläinen kuvaa venäjämielisen ukrainalaisen päätoimittajan murhan tapahtuneen sopivaan aikaan, jotta "Ukraina saatettaisiin näyttämään kaoottiselta". Niemeläinen viittaa ukrainalaisen tutkija Fesenkon käsityksiin. Jos ajatusta jatkaa pidemmälle varmaankin venäläisten on ollut pantava pystyyn fasistinen näytelmä Ukrainassa jotta maa saataisiin näyttämään epäluotettavalta ja kaoottiselta.

HeSa ja Yle tarvitsevat psykiatria.

Asioita seuraavat tietävät, että päätoimittajan lisäksi on murhattu kansanedustajia, kaupunginvaltuutettuja ja muita poliitikkoja. Sadat ukrainalaiset ovat kokeneet uhkauksia, pahinpitelyjä roska-astioihin heittämisiä. Fyysinen väkivalta siviilialueilla on jokapäiväistä.Televisionkatsojat näkivät Maidanin synkän väkivaltaisen terrorin, jonka tekijöitä ei ole pyrittykään saamaan kiinni koska heidän toimintansa sai aikaan Yhdysvaltojen ja EU:n tukeman vallanvaihdon.

Uusfasistit palasivat Eurooppaan Jugoslavian hajottamisen yhteydessä. Saksa ja Yhdysvallat etunenässä tukivat heitä asehankinnoin ja taloudellisesti. Kroatian uusfasistit ja Bosnian jihadistista kalifaattia rakentavat voimat saivat Saksan, Yhdysvaltojen ja NATO:n tuen. Pääomapiirien tavoitteita ajettiin kammottavilla sodilla.

Helsingin Sanomat ja Yle eivät koskaan kertoneet suomalaisille mitä Kroatiassa ja Bosniassa - myöhemmin Kosovossa todella tapahtui. Nyt jälleen tosiasiat on itse haettava, jos haluaa tietää geopoliittisten taustavoimien merkityksen Ukrainan arjessa.

Miksi HeSa ja Yle tarvitsevat psykiatria. Niiden tapa kuvata asioita perustuu tosiasioiden kieltämiseen. Ylivoimainen ahdistus johtaa tarpeeseen kieltää tosiasiat. Miksi HeSa:n ja Yle:n taustavoimat, pääomapiirit, ovat ahdistuneita. Se johtuu heidän kyvyttömyydestään käsitellä meidän suomalaisten omaa historiaa ja sen kipupisteitä.

Suomen oikeisto - pääomapiirit suorittivat sisällissodan aikana suojeluskuntien toimesta kymmenientuhansien työläisperheiden jäsenten miesten, naisten jopa lasten kansanmurhan. Vastuussa oli ylipäällikkö Mannerheim. Vasta presidentti Ståhlberg esti suojeluskunnista muodostumasta Mannerheimin yksityisarmeijaksi velvoittamalla sen liitettaväksi osaksi Suomen armeijaa.

Toisen maailmansodan aikana Suomi oli alusta saakka liitossa fasistisen Saksan kanssa jopa siten, että Pohjois-Suomen armeija oli Saksan armeijan alainen. Suomi miehitti Itä-Karjalan, jonne perustetun siviili- ja sotilashallinnon päällikkö oli Mannerheim. Hän perusti henkilökohtaiseti valvomansa rotupohjaiset keskitysleirit, joista suurimmat olivat Petroskoissa. Päivässä haudattiin 50-70 ihmistä ja kalmanhaju leijui leirissä, kuvaa leiriltä hengissä selvinnyt nainen Marja-Leena Mikkolan teoksessaa Menetetty lapsuus.

Rauhansopimuksessa fasistisina pidetyt järjestöt kuten suojeluskunnat jouduttiin lakkauttamaan.

Neuvostoliiton hajottua nuo järjestöt kokivat uuden tulemisen. Entistä uhmakkaammin puolustamaan kaikkea sitä mikä oli suomalaisten työläisten arvoja ja venäläisten ihmisarvoa alentavaa ja omaa oikeistolaista suomalaista oikeassaolemista korostavaa.

Tälle ajalle on kuvaavaa, että kieltäminen kattaa koko Euroopan. Yhdysvalloista ja oikeistolaisesta Saksasta on tullut uuden todellisuuden tukijoita. Baltian maissa kieltäminen on johtanut oman fasistisen menneisyyden kieltämiseen, juutalaisvainojen unohtamiseen ja tiiviiseen yhteistyöhön Yhdysvaltojen kanssa. Tuo asenne on johtanut yhteistyöhön vankien kidutuskeskuksissa ja NATO:n laittomissa sodissa. YK ja ihmisoikeudet sysätään yhä syrjemmälle ahneuden ja väkivallan ohjatessa pääomapiirien tavoitteiden toteutumista.

Yle ja Helsingin Sanomat omaavat tiedonvälityksen vallan Suomessa. Todellisuuden kieltäminen vaikuttaa koko Suomen kansaan.

Puheenjohtaja Soini ja moni muu median ohjaamaa todellisuutta kantava poliitikko ottaa mielellään valokuvan itsestään marsalkka Mannerheimin patsaan edessä. Entä jos hevosen kaulaan olisi ripustettu kyltti " tämä henkilö on vastuussa viattomien suomalaisten työläisten teloituksista ja Itä-Karjalan keskitysleirien perustamisesta venäläisille."

Tämä suomalaisen todellisuuden kieltäminen aiheuttaa sen, että sitä ei ole voitu käsitellä eikä surra. Kirjallisuus, elokuvat ja musiikki auttavat tietoisuuden avautumisessa totuudelle. Suomalainen kirjallisuus ei tarjoa rakennuspuita. Päinvastoin. Sofi Oksasen historiallisiin puolitotuuksiin pohjautuvat tekstit tukevat kieltämistä. Niiden saama suosio kuitenkin heijastaa niiden välttämättömyyttä torjunnan vahvistajina.

Presidentti Niinistö on ilmoittanut arvostavansa eniten presidentti Rytiä- ei Ståhlbergia, Kekkosta tai Paasikiveä. Hän on näyttäytynyt voimistuvan militarismin tukijana. Hän pitää Sofi Oksasta ulkopoliittisena asiantuntijana Jari Tervon rinnalla. Presidentti Poroshenkon tapaamisessa ruumiinkieli ilmensi liittolaisuutta.

Näissä olosuhteissa median sallitaan jatkaa sairauden asteen ylittänyttä propagandaa. Ukrainan fasistisia soihtukulkueita ei nähdä televisiossa. Odessan joukkomurhaa ei käsitellä, USA:n ja Saksan osuutta väkivallassa peitellään.

Suomi on aina ollut Saksan liekassa. Saksan liittolaisuus USA:n kanssa oli toisessa maailmansodassa peitellympää, nyt salakuuntelu ja lennokkiyhteistyö paljastavat yhteistyön vastenmieliset piirteet. Suomen oikeisto ei koskaan ole halunnut oikeata itsenäisyyttä. Ei nytkään. Koska se ei kykene. Militarismi on aina pidettävä varmuuden vuoksi takataskussa. Jotta työväki ei koskaan enää nouse.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: presidentti Niinistö, helsingin Sanomat, Yle, propaganda, fasismin kieltäminen, Ukraina, Mannerheim, Suomen keskitysleirit

Helsingin Sanomien Venäjä-propaganda lähentelee hysteriaa

Sunnuntai 4.5.2014 klo 10.54 - Pirkko Turpeinen-Saari

Helsingin Sanomat on palannut 1930-luvun linjalle.Ulkoministeri ja vt.puolustusministeri Erkko tarjosi 29.6.1939 Saksan yleisesikunnan päällikölle Franz Halderille päivällisen valtioneuvoston juhlahuoneistossa. Halder oli sitä ennen vastaanottanut pääministeri Cajanderilta Suomen valkoisen ruusun suurristin. Erkko lausui: " Saksan kunniakkaan armeijan edustajana, armeijan, jonka erinomaisia ominaisuuksia ihailemme, lausun teidät, herra kenraali, sydämellisesti tervetulleeksi. Muistelemme niitä suuria palveluksia, joita Saksa meille vaikeimpina kohtalon hetkinämme teki. Näiden palvelusten merkitys on saanut parhaimman ilmauksensa siten, että suurin osa korkeimmista saapuvilla olevista upseereistamme on saanut sotilaallisen kasvatuksensa Saksan armeijassa. Myöskin kuluneiden vaikeiden vuosien jälkeen Saksan puolustusvoimat ovat osoittaneet meitä kohtaan erinomaista suopeutta, jolle me olemme panneet suuren arvon." Seuraavana päivänä Halder siirtyi Karjalan kannakselle seuraamaan tykistöammuntoja, jonka jälkeen hän siirtyi Kemiin ja Rovaniemelle.

Paavo Haavikko on useasti kirjoittanut Suomen kaipuusta sotalippujen alle.

Nyt Helsingin Sanomien ihailema sotavoima tulee Yhdysvalloista. Yhdysvaltojen johtaman NATO:n lippujen alle tulisi päästä.

Valmistelut on kuitenkin tehtävä osittain pimennossa. Saska Saarikosken kolumnissa kerrotaan keskitysleireistä. Kommunismi osoitetaan fasismin synonyymiksi. Lukija odotti Saarikosken kertovan nykyisistä USA:n keskitysleireistä ja salaisista vankiloista, kidutuksesta ja lennokkimurhista. Ehkä Israelin palestiinalaisille pitämistä leireistä. Saarikoski korvaa todellisuuden propagandalla.

USA:n maailmanvallan projektia ei HeSa:lla ole lupa kuvata. Siksi täytyy löytää syyllinen, johon paha voidaan projisioida.Venäjä ja serbit ovat kestohyödykkeitä.

Kun Venäjän hallitus edellyttää ulkomaista rahoitusta saavien kansalaisjärjestöjen rekisteröitymistä ulkomaisiksi agenteiksi HeSa nostaa äläkän. Venäjän laki on lähes suora kopio Yhdysvaltojen vastaavasta laista U.S. Foreign Agents Registration Act. Laki edellyttää täydellistä läpinäkyvyyttä omassa maassa toiminnalle, jota se itse harrastaa salassa muissa maissa. Tätä salaista toimintaa muissa maissa kutsutaa "demokratian" edistämiseksi kun se tosiasiassa pyrkii USA:n ja 1% eliitin maailmanvallan, myös väkivaltaiseen, laajentamiseen.

Helsingin Sanomat haastattelee säännönmukaisesti sopivasti valittuja asiantuntijoita ja diplomaatteja, joilta saa haluamansa NATO-liittolaisuutta ja Venäjä/serbivastaisuutta tukevan lausunnon. Kestohyödykkeitä ovat Elisabeth Rehn, Martti Ahtisaari ja Helena Ranta.

Yhdysvaltojen sekaantuminen Ukrainan sisäisiin asioihin on yhtä selvää kuin USA:n suorittama Jugoslavian systemaattinen hajoitus sodalla ja väkivallalla. Asiasta ei tarvitse saivarrella, jos vaivautuu lukemaan esimerkiksi George Szamuelyn kirjan Bombs for Peace; NATO:s humanitarian war on Yugoslavia. Siinä kerrotaan yksityiskohtaisesti, lähes päivä päivältä ja neuvottelu neuvottelulta, miten EY ja USA hoitivat Jugoslavian hajoituksen ja estivät Jugoslavian liittovaltion presidenttineuvoston ja myöhemmin serbien pyrkimykset demokraattiseen neuvotteluteitse tapahtuvaan ongelmien ratkaisuun.

Yhdysvallat ja Saksa olivat keskeiset toimijat pyrkien yhteiseen taloudelliseen ja sotilaalliseen hyötyyn. Yhdysvaltojen ja mainostoimisto Ruder-Finnin avulla halukkaat kansainväliset toimittajajoukot saatiin lippujen alle.

Jugoslavian hajotus tapahtui vielä osittain salassa.Talouden murtaminen oli kohta kohdalta presidenttien Reagan ja Bush toteuttamat. Presidentti Clintonin junailemat asetoimitukset Kroatian Tudjimanille ja Bosnian muslimijohtajalle Izetbegovichille pysyivät melko salassa. Ukrainan tapahtumien todellisuuden peittäminen on Yhdysvaltojen propagandaylivoimasta huolimatta vaikeampaa.

Ukrainan talouden tuhoamisessa 10vuoden aikana paitsi Yhdysvalloilla myös korruptoituneilla Ukrainan poliitikoilla on osuutensa. Jugoslaviassakin Yhdysvallat ja Saksa helposti löysivät "yhteistyökykyisiä" poliitikkoja, joille koko kansan yhteinen etu oli vähemmän tärkeä kuin kansalliskiihkoinen yhden etnisen ryhmän etu. Elisabeth Rehn projisioi mielellään syyn Milosevichiin, totaalisesti mustamaalattuun poliitikkoon. Hän kuitenkin oli henkilö, joka halusi säilyttää liittoutumattoman, markkinasosialismia, työläisten itsehallintoa toteuttavan ja etnisten ryhmien tasa-arvoa ylläpitävän liittovaltion.

Ukrainan suhteen Venäjän parlamentaarinen tavoite oli kaikkien kansanryhmien tasa-arvoiset demokraattiset oikeudet. Neuvotteluissa sovitun demokraattisen prosessin sijaan USA ja Saksa EU:n myötävaikutuksella suorittivat epädemokraattisen, väkivaltaan pohjautuvan hallituksen vaihdoksen, jonka seurauksena Itä-Ukrainassa kannatusta ja valtakunnallisen parlamentin enemmistön saanut Alueiden puolue syöstiin vallasta ja demokraattisesti valittu presidentti ajettiin hengenmenon uhalla ulkomaille. Itä-Ukrainan demokratiaa kannattavat asukkaat on leimattu syntipukeiksi. USA ja EU tukevat nyt demokratiaa puolustavien kuriin saattamista tankkien avulla.

Miksi Venäjä on eskaloituvan taloussodan kohteena? Anglo-amerikkalainen propaganda, jota Helsingin Sanomat ja valitettavasti myös verorahoilla maksettu YLE harrastavat on välttämätöntä totuuden piilottamiseksi kansalaisilta, jotka eivät ehdi ajatella itsenäisesti propagandavyöryn alla.Venäjän hajottaminen on USA:n päätavoite. Ukraina on sivuasia.

New York Timesin mukaan 19.4.2014  presidentti Obaman tavoitteena on eristää presidentti Putinin Venäjä, katkaista sen taloudelliset ja poliittiset siteet ulkomaailmaan, rajoittaa sen laajentumispyrkimyksiä omaan lähiympäristöönsä ja tehdä siitä tehokkain ottein hylkiövaltio.

Tässäkö Suomi nyt haluaa olla täysin rinnoin mukana?

English summary:

Helsingin Sanomat newspaper's anti-Russia propaganda is close to hysteria

The total twist of truth is the method how HS paints Russia the villain. Russia defending the legitimate government and the people of East-Ukraine who defend democracy are tranformed to villains. HS compares Jugoslavia and Ukraine in a bizarre manner. I recommend the reading of George Szamuely's book Bombs for Peace; NATO's humanitarian war on Yugoslavia in order to find out how the US is behind the destruction and violence, both in the economic, military and propaganda fields. HS newspaper is propagating Finland to join NATO.It seems to support president Obamas project of isolating Russia, cutting its economic and political ties to outer world and making Russia to a pariah state (New York Times Apr. 19 2014)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin Sanomien Venäjä-hysteria, NATO, Saksa, 1930-luku, Ukraina, Jugoslavia, Venäjä, serbit, USA, keskitysleirit, Saarikoski, Elisabeth Rehn,

Miksi serbien kärsimykset tulee korvata?

Torstai 9.5.2013 klo 11.54 - Pirkko Turpeinen-Saari

Inhimillisen ja oikeudenmukaisen suhtautumistavan perusteena voi olla vain totuus ja mahdollisimman syvällinen totuuteen pyrkiminen. Serbit ovat olleet Euroopan sorretuin kansa. Juutalaiset ovat saaneet oikeudenmukaisen kohtelun, serbit eivät.

Toisen maailmansodan aikana Jugoslavian alueelle perustettiin Kroatian fasistinen itsenäinen valtio, joka liittoutui Natsi-Saksan kanssa. Valtion virallisena pyrkimyksenä oli serbien kansanmurha. Eräiden harvojen valtioiden joukossa Suomi tunnusti fasistisen, roomalaiskatolisen Kroatian. Serbien tuli kantaa ortodoksisuutta ilmaisevaa käsivarsinauhaa ja heille tuli nöyryyttäviä elämän rajoituksia. Heitä paitsi tapettiin suoraan, myös kerättiin keskitysleireille, joista suurin oli Jasenovacin leiri, Sava-joen  rannalla Kroatiassa. Simon Wiesenthalin ja Jasenovac-tutkimuskeskuksen mukaan leirillä tapettiin julmalla tavalla 700.000 serbiä. Jasenovacissa tapettiin myös lapsia, mutta Sisakiin perustettiin, ilmeisesti ainoana maailmassa, myös pikkulasten keskitysleiri, jossa taaperoikäisiä kidutettiin mitä julmimmalla tavalla ja 3-4000 pikkulasta surmattiin. Nyky-Kroatian suhtautumistapaa kuvannee se, että yksi lasten keskitysleirin rakennuksista on nykyisin disko.

Lähes jokaisella serbillä on omainen tai tuttava, joka on tapettu keskitysleirillä. On selvää, että sodan jälkeen serbit kokivat kohtalaista turvallisuudentunnetta tasa-arvoa ja kaikkien kansojen yhtäläisiä oikeuksia korostavassa sosialistisessa Jugoslaviassa. Jugoslavian johtaja Tito oli kuitenkin kroaatti ja hän antoi sodan jälkeen hajottaa Jasenovacin ja muut keskitysleirirakennukset maan tasalle. Kansojen välisiä ristiitoja ei saanut käsitellä, eivätkä serbit saaneet sovitusta eivätkä korvauksia kokemistaan kärsimyksistä. Surun kieltäminen on eräs inhimillisen elämän suurimpia rikoksia.

Yhdysvaltojen maailmanvallan tavoittelu tuli 1980-luvulla vaiheeseen, jossa Jugoslavian yhteiskunnan rakenteiden murtaminen tuli ohjelmaan. Presidentti Reagan aloitti propagandan tuottamisen ja Bush vanhempi laaditutti 1990 kongressissa säädetyn Foreign Operations Appropriation lain, jolla Jugoslavian lainat varoittamatta irtisanottiin ja edellytettiin US virkamiesten pyrkivän samaan tavoitteeseen myös IMF:ssa.Päätökset johtivat Jugoslavian talouden kaaokseen ja kärjisti liittovaltion köyhien alueiden( Kosovo) ja paremmin toimeentulevien (Slovenia ja Kroatia) välejä.

Yhdysvallat ja Saksa ottivat nämä paremmin toimeentulevat alueet liittolaisikseen aseistaen niitä salaisesti. Heikommin toimeentulevat Bosnia ja Kosovo tulivat sopiviksi USA:n sotilastukikohtien ja miehityksen kohteiksi. Näiden alueiden fundamentalistiset muslimit tarjoutuivat edistämään sotilaallista maailmanvaltaa toteuttaakseen samalla omia uskonnollisia ja poliittisia pyrkimyksiään.

Voidakseen toteuttaa salaiset hankkeensa USA ja Saksa tarvitsivat voimakkaan propaganda-koneiston. Propagandan tehtävänä oli mustamaalata Jugoslaviasta turvallisuutta saaneet ja hakevat serbit, koska nämä olivat hajoitushankkeen esteenä.Niin Bosnian fundamentalisti-muslimit kuin Kroatia käyttivät yhdysvaltalaista mainostoimistoa mustan muuttamiseksi valkoiseksi. Lukuisilla provokaatioilla ja valheilla serbejä syytettiin rikoksista, joita YK:n asiantuntijat todistivat joko kroaattien tai muslimien tekemiksi. Provokaatiot saivat, jo muutenkin innokkaan presidentti Clintonin vaatimaan NATO:n laittomia pommituksia, jotka kohdistuivat ensin Bosnian serbejä ja myöhemmin Kosovoa ja Serbiaa kohtaan.

Varmemmaksi vakuudeksi Saksa ja Yhdysvallat saivat aikaan näennäis-juridisen tuomioistuimen, ICTY:n tuomitsemaan serbejä sotarikoksista, kun ensin rikoksista suurin, sodan aloittaminen, poistettiin ohjelmasta. Slovenia, Kroatia, Yhdysvallat, Saksa ja NATO-maat sekä aloittivat sotia, että laittomasti aseistivat ryhmiä, jotka olivat aloittamassa sotia. Näiden maiden sotarikokset ovat aiheuttaneet paitsi valtavia aineellisia vahinkoja (siviilikohteiden;koulujen,sairaaloiden,siltojen, teollisuuslaitosten ja jopa presidentin palatsin pommittamiset usein köyhdytettyä uraania sisältävillä pommeilla) myös valtavan henkisen trauman serbeille. Missään ei voi olla turvassa!

Tuomioistuimen tehtävänä on puhdistaa todellisten rikollisten maine ja kaataa syyllisyys serbien niskaan.

Mielestäni jokaisen maan, joka aikoo vielä jollakin tavoin selvitä humaanina oikeusvaltiona tulisi ensinnäkin tunnustaa serbien kansanmurha 1940-luvulta aivankuin on vaadittu armenialaisten kansanmurhan tunnustamista. Sen lisäksi olisi perustettava kansainvälinen tutkimuskomissio tai totuuskomissio selvittämään Jugoslavian hajottamisprosessin todelliset taustat, rikolliset ja rikoksen kohteet. Kyse ei ole Jugoslavian alueen kansojen keskinäisistä suhteistä vaan Yhdysvaltojen ja Saksan vallanhalun toteuttamistapojen vaikutuksesta entisen Jugoslavian kansojen suhteisiin. 

Serbien tarkoituksenmukainen syyllistäminen on johtanut siihen, että satojen serbikylien tuhottuja rakennuksia ei ole korjattu kun sen sijaan USA:n ja Saksan liittolaisten muslimien ja kroaattien talot hohtavat uutuuttaan. Republika Srpskan tiet ovat edelleen pommitusten jäljiltä lähes käyttökelvottomia.Yritimme mieheni kanssa viime matkallamme ajaa siellä todeten joutuvamme jatkuvien korjaustöiden vuoksi poikkeamaan sivureiteille vaikeakulkuisessa vuoristomaastossa Siellä samoinkuin Serbian ja Kosovon alueella köyhdytetty uraani ja miinat muodostavat jatkuvan uhkan kansalaisten terveydelle.

Kroatiassa puolestaan näimme kuinka kotoaan ajettujen serbien talot lahoavat pihoillaan Bosnian ja Kroatian rajan tuntumassa.Ikiaikaisilta asuinsijoiltaan paenneet serbiasukkaat voivat huonosti tilapäismajoituksissa Serbiassa. He eivät saa korvauksia menetetystä omaisuudestaan.

Euroopan unioni ei ole onnistunut rauhanroolissaan. Se ei estänyt Jugoslavian laittomia pommituksia eikä se ole edellyttänyt Kroatiaa tunnustamaan serbien kansanmurhaa eikä pakottanut Kroatiaa muuttamaan rasistista perustuslakiaan tai maksamaan serbeille korvauksia edellytyksenä EU:n jäsenyydelle. Sen sijaan EU ylläpitää vihaa ja katkeruutta Balkanilla vaatimalla serbejä tunnustamaan todisteita vaille jäänyt Srebrenican valtaus kansanmurhaksi. Julistamalla syyttömät syyllisiksi EU palvelee Yhdysvaltojen ja Saksan valtapolitiikkaa.  

Yhdysvallat tukee vuotuista Srebrenica-näytelmää sen sijaan, että selvitettäisiin tieteellisesti eri vainajien henkilöllisyys (serbi/muslimi), kuolinsyy, kuolintapa. Vain totuus voi luoda perustan eri ryhmien väliselle sovinnolle ja yhteistyölle. Omien toimiensa oikeutusta hakevien ulkomaisten tahojen vihan lietsonta on tehnyt sovinnon toistaiseksi mahdottomaksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lasten keskitysleirit, serbien kansanmurha, kroaatit, fasistimuslimit, keskitysleirit, lännen sotapropaganda, Jugoslavian pommitukset, NATO

Entä juutalaisten Puhdistus?

Sunnuntai 22.4.2012 klo 11.39 - Pirkko Turpeinen-Saari

Sofi Oksasen Puhdistus-tuotanolla on ollut voimakas vaikutus. Puhdistus kuvaa Viron uhrina, johon uhriuteen historiaa tuntemattomat suomalaiset eläytyvät voimakkaasti. Sofi Oksanen kuvaa musta-valkoisen todellisuutensa aukottoman johdonmukaisesti kylmän sodan ja Suomen sisällissodan voittajien retoriikan mukaisesti.

Puhdistuksen tapahtumat alkavat ajankohdasta, jolloin Viron juutalaiset, kommunistit ja neuvostoliittolaisten kanssa yhteistyötä tehneet ja kiinnisaadut oli tapettu. Muualta euroopasta junalasteittain tuodut juutalaiset olivat kaivaneet omat hautansa ja ammuttu niihin. Viro oli julistettu juutalaisista vapaaksi maaksi. Oksasen Puhdistus-tuotannossa näistä tapahtumista ei näy jälkeäkään.

Historian kulku on prosessi, jossa edeltävät seikat vaikuttavat tuleviin. Historian ja ihmisyyden ymmärtäminen edellyttävät pohjakseen totuutta. Taide muuttuu propagandaksi ellei totuus ihmisestä ole sen ytimenä.Propagandakin vaikuttaa voimakkaasti tunteisiin, mutta se ei lisää ymmärrystä. Siksi propagandistinen taide voi johtaa fasismiin, josta näemme voimistuvia trendejä Euroopassa.

Sofi Oksanen on osunut aikakautemme markkinarakoon.Viron todellisen historiankulun selvittämisen lykkääminen auttaa Suomea lykkäämään oman historiansa objektiivista tarkastelua. Siksi Suomi tarrautuu Oksasen tuotantoon. Nyt kun siihen on liitetty Neuvostoliiton vankileirien saaristo, suomalaiset huokaavat helpotuksesta. Stalinin ja hänen salaisen poliisinsa rikokset asetetaan yhtäläisyysmerkkeihin kommunismin kanssa. Siten totuudenvastaisella yhtäläisyysmerkillä voidaan rinnastaa fasismi ja kommunismi.

Ylipäällikkö C.G.Mannerheim määrääsi 1941 jaottelemaan Suomen miehittämän Itä-Karjalan asukkaat kansalliseen ja  "epä-kansalliseen" väestöön.Venäjänkielinen "epä-kansallinen" osa suljettiin keskitysleireihin. Epä-kansallisia oli 46 295 henkilöä. Vuonna 1942 kuolleisuus leireillä oli 500-600 henkilöä kuukaudessa. Kun Mannerheimin ansioihin lisätään "Ammutaan paikalla"-päiväkäsky sisällissodan ajalta, olisi Suomen kirjallisuudella ja filmiteollisuudella runsaasti aiheita julmuuksien kuvaamiseen omassa maassamme.

Monissa suomalaisissa seminaareissa ihmetellään kuinka Venäjällä edellen on ihmisiä, jotka ihailevat Stalinia tai Serbiassa niitä, jotka ihailevat Mladicia. Nämä ihmettelijät kävelevät kuitenkin itsestään selvästi tyytyväisinä Mannerheimin ratsastajapatsaan ohi joka päivä.

Sofi Oksanen ja Viron kansan tällä hetkellä hallitusvallassa oleva väestö tekevät Suomen kansalle karhunpalveluksen antamalla lisäaikaa omien hirmutekojen kieltämiseen. Suomalaiset projisioivat omat ihmisoikeuspuuttensa ja ongelmansa Venäjälle, Kiinaan, Tsetseniaan, Tiibetiin,Syyriaan, jotta tunne omasta hyveellisyydestä voisi jatkua.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: suomalainen miehittäjänä, Sofi Oksanen, Viron uhrius, todellisuuden kieltäminen, Suomen keskitysleirit, Viron juutalaiset