Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Nukkeruusunkuja 4 A 17, 00990 Helsinki
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Blogin arkisto

Terroristit kiinni!

Lauantai 20.12.2014 klo 9.37 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yhdysvallat on synnyttänyt sen globaalin terrorismin, jota vastaan se sanoo taistelevansa. Afganistanin hallituksen kutsuttua 1980-luvulla neuvostojoukot avukseen, Yhdysvallat alkoi tukea Osama bin Ladenin jihadisteja, tarkoituksenaan kaataa  Afganistanin hallitus ja vahingoittaa Neuvostoliittoa.Neuvostoliiton läsnäolon aikana tytöt saivat käydä koulua, naiset olivat aktiivisia, opium- unikon viljely saatiin kuriin (YK:n tilastot ovat selkeät).

Muistamme kuinka jihadistien päästessä voitolle, julkisuuteen levisi valokuva lääkäri- presidentti Najibullahista, sähköpylvääseen hirtettynä, housut virtsasta märkänä.

Samaan aikaan Yhdysvallat alkoi suunnitella Balkanin valloitusta ja Jugoslavian destabilointia.Kongressin Foreign operations appropration law kuvaa, mitkä muutkin maat olivat tähtäimessä. Destabilointia piti Jugoslavian lisäksi harrastaa myös Syyriassa, Angolassa ja Kuubassa.

Burkina Fason vaatimaton, suuren demokraattisen käänteen maassaan synnyttänyt Thomas Sankara tapettiin 1987.Hän kieltäytyi IMF:n avusta ja halusi Afrikan maiden yhteisiä toimia ylikansallista vallankäyttöä vastaan. Yhdysvaltojen ja Ranskan tiedustelupalvelut murhauttivat hänet nyt jo ex presidentti Campaoren avulla, joka itse ampui Sankaran. Campaore jatkoi 27v presidenttinä USA:n tuella antaen Ougadougoun lentokentän USA:n terrorilentojen tukikohdaksi. Kansa oli lopen kyllästynyt Campaore-USA:n vallankäyttöön. Se ei suostunut jatkamaan sitä vaan lähti kaduille. Campaoren oli pakko paeta maasta, mutta USA nosti nopeasti valtaan sotilashallituksen, jotta sankaristit eivät pääsisi valtaan.

Bosnian sodassa Yhdysvallat tuki taloudellisesti ja aseisti presidentti Izetbegovicin jihadisteja, joiden tavoitteena oli perustaa Bosnian,osan Serbiaa ja Albanian käsittävä kalifaatti.Osama bin Ladenilla oli Bosnian passi ja hän sekä muut jihadistit, jotka myöhemmin osallistuivat Madridin junaiskuun, kaksoistornien tuhoon ja Lontoon pommi-iskuihinkin taistelivat Bosniassa. Osama bin Laden jäi kiinni rahoittaessaan Slovenian kautta Bosniaan tarkoitettua hyväntekeväisyys- lentokuljetusta, joka tarkastuksessa osoittautui 100 tonnin aselastiksi. Presidentti Clinton vieraili Izetbegovicin sairasvuoteella, ennen tämän kuolemaa, kiitollisena yhteistyöstä.

Irakin laiton sota sekä Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten hirmuteot Irakissa vuorostaan johtivat ääriliikkeiden nousuun, joita aikaisemmin ei maassa ollut. Muistamme jälleen USA:n entisen liittolaisen presidentti Saddam Husseinin hirsipuussa.

Yhdysvallat yritti jo 1980-luvulla tappaa myös Libyan johtajan Muammar Gaddafin. Hänen kotiinsa ammuttiin ohjus, yksi lapsista kuoli, mutta Gaddafi itse jäi henkiin. Uudessa yrityksessä, Libyan pommituksissa, tämä Afrikan mantereen parasta ajanut, ja Nelson Mandelan kunnioittama johtaja saatiin kuitenkin tapettua, seivästettyä peräsuolestaan jihadistityyliin. Ulkoministeri Hillary Clinton totesi (veni, vidi, viciä myötäillen) tulimme, näimme, hän kuoli.

Vain jonkin aikaa tämän USA:n ja NATO:n pommitusten ja tuhon Pyrroksen voiton jälkeen koko Libya oli kaaoksessa. USA:n yrittäessä tukea tiettyä terroristiryhmää toinen yllättikin ja tappoi USA:n konsulin avustajineen.

USA on eräiden EU-maiden kanssa kouluttanut ja tukenut Syyrian hallitusta vastaan taistelevia terroristeja. Samaan aikaan kun miljoonat pakenevat kodeistaan, USA jatkaa sodan ylläpitämistä terroristien avulla. On varmoja tietoja valokuvineen John Mc Cainin neuvotteluista ISIS-ryhmän johtajien kanssa. Ehkä tavoitteena on saada myös silmälääkäri- presidentti Bashar al Assad murhattua. 

USA käyttää aseisiin 640 miljardia vuodessa (valtion velka on 18 triljoonaa dollaria). Venäjä käyttää aseisiin 88 miljardia. USA:lla on sotilastukikohtia useassa Euroopan maassa, erityisesti Saksassa ja Italiassa. Tukikohtia on yhteensä 130 maapallon maassa. Kun Venäjällä on muutamassa maassa Venäjän ulkopuolella (Kazakstan, Tadzikistan) voi kysyä, mikä maa on aggresiivinen ja ekspansiivinen!

Yhdysvallat on nöyrtynyt julkistamaan osan massiivisesta kidutusohjelmastaan. Kun kidutusta on pitänyt vähentää, presidentti Obama on lisännyt kohdennettuja lennokkimurhia. Pelkästään Pakistanissa on suunnitellusti tapettu lennokeilla 47 henkilöä, mutta sen lisäksi on tullut tapettua 1147 henkilöä. Näihin sisältyy 9 hääseuruetta. Miten tällainen tuholaistoiminta on vaikuttanut niihin heimoalueiden terroristeihin, jotka vuorostaan tappoivat 130 armeijakoulun lasta ja henkilökunnan jäsentä.

Näimme televisiossa USA:n entisen liittolaisen, Osama bin Ladenin näyttävän murhaoperaation. USA:n joukot ylittivät laittomasti Pakistanin rajan ja murhasivat kohteen ja muutamia oheisuhreja. Tämän näytöksen katsojat, rauhan nobelisti presidentti Obama ja ulkoministeri Clinton, ottivat tapahtumasta kaduilla kunnian ja suosionosoitukset.

Aseistautuminen ei kohdistu vain ulkomaihin vaan armeijan kalusto on myös USA:n poliisivoimien käytössä. Rotusorron palattua vuoden 1963 tasolle kansa on lähtenyt kaduille osoittamaan mieltään valkoisten poliisien ampumien mustien puolesta. Armeijan kalusto on näyttävästi esillä mielenosoituksia tukahdutettaessa.

USA-johtoisen NATO:n laajenemisella ei ehkä olekaan vain sotilaspoliittinen merkitys. Ehkä sitä koetaan tarvittavan niitä kansalaisia vastaan, joille ei riitä USA:n voimapolitiikan, vihan ja eriarvoisuuden kasvattamisen myötäily. Psykologista sodankäyntiä kansan mielen sitomiseksi sotapolitiikan puolelle käydään myös Suomen mediassa isoilla otsikoilla.

Nyt USA:n kongressi on päättänyt talouspakotteista Venezuelalle ja jatkaa lähes 60v ylläpitämiään pakotteita Kuuballe. Venäjälle säädettyjen pakotteiden lisäksi kongressi on valtuuttanut Obaman aloittamaan sodan Venäjää vastaan niin halutessaan vain 10 kongressin jäsenen äänestäessä vastaan. (Helsingin Sanomat häveliäästi mainitsi 20.12. kyllä äänestystuloksen ja pakotteiden perustelut, mutta ei maininnut valtuutusta sotaan.)

Rikoskomisario Taisto Rajamäki totesi eräässä vankilan pihamaalla tehdyssä TV-haastattelussa näkevänsä presidentin linnan itsenäisyysjuhlissa enemmän konnia kuin konsanaan vankilassa. Luultavasti tämä pitää paikkansa myös globaalissa mitassa terroristeihin. Valkoisessa talossa on suurempia konnia kuin Guantanamossa.

Ovatko presidentti Niinistön tärkeänä pitämät hyvät suhteet Yhdysvaltoihin vain tilan varmistamista ja realismia. Tykin piipun edessä on parasta olla kiltisti!

Short English symmary. This is an overview of US terrorism, support of jihadism from 1980s Afganistan, 1990s Bosnia, 2000s Irak, Libya, Syria. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: USA ja terrorismi, US and global terrorism, Venäjän aggressio, länsi kieltää todellisuuden

Pääministerin,armeijan komentajan ja Helsingin Sanomien propaganda

Maanantai 15.12.2014 klo 11.21 - Pirkko Turpeinen-Saari

Pääministeri Stubb,armeijan komentaja ja Helsingin Sanomat toimivat kuin CIA:n käsikirjasta Yhdysvaltojen voimapolitiikan pussiin. Koko Suomen ulkopuolinen maailma uutisoi Yhdysvaltojen vuosikymmeniä kestäneestä kidutuksesta, salaisista operaatioista kautta maapallon sekä siitä kuinka presidentti Obaman heikko presidenttiys johtuu siitä, että hän ei virkaan astuessaan päättänyt nostaa käsittelyyn edeltäjiensä sotarikosten tutkimista ja syyttämistä. Suomalaiset, suomenkielisen median välityksellä ovat toisessa todellisuudessa.

Obama ei ole jatkanut yhtä näyttävästi kuin edeltäjänsä kidutuksen hyväksymistä, mutta ei myös ole mitään näyttöä siitä, että se ei jatkuisi. Sen lisäksi Obama päättää viikottain lennokeilla suoritettavista murhista, joiden sivutuotteena on satoja viattomia uhreja.

Suomi vajoaa moraaliltaan yhtä syvälle kuin Yhdysvallat sitoutuessaan käytännössä Yhdysvaltojen johtamaan EU-politiikkaan Venäjää vastaan. Yhdysvaltojen laittomat sodat Irakissa, Afganistanissa, Libyassa ja nyt Syyrian pommitukset eivät ole saaneet Suomea vaatimaan talouspakotteita Yhdysvalloille. Yhdysvaltojen NSA:n maapallon kattava vakoilu, tuki palestiinalaisten sorrolle, sotilasvallankaappauksille milloin missäkin tarpeelliseksi katsomassaan valtiossa, jotka eivät muutoin toteuttaisi USA:n kaupallisia tai valtapoliittisia etuja, eivät saa EU:a tai Suomea reagoimaan. USA yhdessä Ukrainan kanssa ei suostunut YK:ssa äänestämään fasismia vastaan juuri siksi, että se on tukenut fasisteja ja jihadisteja Kroatiassa, Bosniassa,Ukrainassa, Tsetseniassa, Syyriassa valtapoliittisista syistä. Nyt Obama ilmoittaa Nobelin rauhanpalkinnon voittajan kypsyydellä haluavansa eristää Venäjän ja kongressi on valtuuttanut Obaman halutessaan aloittamaan sodan Venäjää vastaan.

Entä Suomessa? Helsingin Sanomien USA:n kirjeenvaihtaja Saarikoski 14.12. kolumnissaan yllättää lähes rasistisella asenteella. Hän mainitsee muutaman mustan valkoisen poliisin murhaaman aseettoman uhrin, mutta syyllistää mustat, koska heillä oli pieniä rikkeitä. Hän jätti mainitsematta ne aseettomat valkoisten poliisien murhaamat mustat, joilla ei ollut mitään muuta syytä tappamiselleen kuin kävely tyttöystävän kanssa porraskäytävässä kotia kohti tai leluaseen kädessään pitäminen kaupan ostoshyllyn edessä.Suomen ulkopuolinen media kuvaa valtavia ympäri Yhdysvaltoja järjestettyjä mielenosoituksia otsikolla " I can't breath" "En saa henkeä". Jokainen, joka on nähnyt videon rauhallisesti kadulla seisovan Eric Garnerin kuristamisesta kokee syvää tunteellista solidaarisuutta häntä ja hänen kaltaisiaan mustia amerikkalaisia kohtaan.

Tänään 15.12. saman kirjeenvaihtajan kolumni ylistää Yhdysvaltoja otsikolla "Olkaamme kaikki amerikkalaisia" ja kokeneena toimittajana pidetty Unto Hämäläinen referoi saksalaisen toimittajan Angela Merkel-kirjaa, josta Hämäläinen nostaa tekijän erikoiset Putin-kriittiset näkemykset, kuvan kera, jutun teemaksi. Jos HeSa:n lukija ei vielä saanut riittävää Venäjän vastaista propagandaa, mainitaan Venäjän sotilaskoneet ja Norjan vihjailevat salakuuntelu-uutiset.

Sääliksi käy Sanoma Oy:tä palvelevia toimittajia ja kirjailijoita, jotka joutuvat luopumaan itsenäisestä ajattelustaan työpaikkojen kadotessa alta. Kirjailijoiden ja toimittajien on sisällytettävä Venäjä- tai Putin-kritiikkiä teksteihinsä. Kuulin entisen diplomaatin kertovan kuinka hänen edellytettiin sisällyttävän tietokirjaansa Putin-kritiikkiä. Säälittävin oli nuori toimittaja, joka joutui eroamaan Suomi-Venäjä-seurasta ja julkisesti todistamaan uskollisuuttaan työnantajalleen yksipuolisella Krim-kirjoituksella. 

Yhdysvalloissa koulutettu armeijan komentaja Lindberg on pääministerin tavoin tullut tunnetuksi twiittaajana ja pakkasessakin pyörällä ajavana modernina miehenä. Uteliaana seurasin hänen haastatteluaan Nyberg-showssa 14.12. Päinvastoin kuin aikaisemmat komentajat, hän ei tuonut esiin totuutta, vaan myötäili haastattelijan Venäjä-vastaisia mielipiteitä. Entiset puolustusvoimien komentajat toimivat sensaationhakuisen median rauhoittavana vastapainona kertoessaan objektiivisen totuuden. Totuushan on se, että Venäjän sotilaskoneiden näkyvyys ja harjoitusten lisääntyminen on SEURAUSTA Yhdysvaltojen a NATO:n voimapolitiikasta. Kun Eestissä on yhdysvaltalaisia joukkoja ja aseita ja päällä on Obaman eristämisjulistus sekä kongressin sota-valtuutus, Venäjällä ei ole muuta mahdollisuutta kuin näkyä sillä laillisella tavalla, joka sillä on.

Ukrainan kriisissä puolitotuudet ovat olleet valttia. Kun Yhdysvallat ja EU eivät myönnä väkivaltaisen vallankaappauksen prosessin tosiasioita, vaan "unohtavat" sen keskeiset osat, prosessi hämärtyy.EU:n lähentymissopimuksen sotilaspoliittiset artiklat, sen mittavat taloudelliset haasteet Ukrainalle,Venäjän kielen oikeutuksen kieltäminen, merkittävien  eduskunnan jäsenten murha-uhkaukset, eduskuntasalin koristeleminen fasistisilla lipuilla ja uhkaus lähteä Itä-Ukrainaan toteuttamaan Maidanin väkivaltaisimpia toimia olivat keskeisenä syynä Venäjän toimille Krimillä.

Jos katsotaan globaalia mittakaavaa, Venäjä on parhaansa mukaan toiminut kansainvälisen oikeuden ja YK:n linjausten mukaan koskien valtioiden suvereniteettia, kunkin maan oikeutta kehittyä omalakisesti omien edellytystensä mukaan ilman Yhdysvaltojen CIA:n tai NED:in salaista manipulointia kv. pääoman eduksi. Yhteistyö BRICS-maiden kesken on nostanut kansainväliseen politiikkaan näkyvästi jälleen solidaarisuuden ja rauhan tavoitteet

Pääministeri Stubb ja HeSa näyttävät pitävän solidaarisuutta Noam Chomskyn mukaan äärimmäisen rasistiselle, talouspakotteilla ja aseilla voimaansa globaalisti toteuttavalle Yhdysvalloille moraalisena. Mikä tahansa tuon maan laiton sota, laiton YK:n ulkopuolella toteutettu talouspakote, lennokkimurha, kidutus tai muu oikeudettomuus olisi hyväksyttävä osana solidaarisuutta EU:n ja Yhdysvaltojen liitolle. Armeijan komentaja ei ole näyttänyt olevan itsenäinen toimija, tulevaisuus näyttäköön.

Professori Kari Uusikylä toteaa 15.12. HeSa:n mielipidepalstalla suomalaisten olevan luopumassa sivistyksestä. Psykiatrina pidän pääministerin ja valtakunnan päälehden vaikutusta en vain luopumisena sivistyksestä vaan vaarallisena. Mielen manipulointi valheilla ja puolitotuuksilla johtaa kansalaisten kyvyttömyyteen hallita väärän tiedon synnyttämää pelkoa ja ahdistusta. Kun siihen liitetään pelko taloudellisesta toimeentulosta ja maapallon tuhosta saasteisiin, on polku fasismin nousulle valmis.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rasismi, fasismi, Stubb, Armeijan komentaja, Sanoma, CIA, kidutus, voimapolitiikka, puolitotuudet, kansallinen etu, Putin, Merkel

US-kongressin sodanjulistus Venäjälle

Tiistai 9.12.2014 klo 12.04 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yhdysvaltojen kongressi valtuutti 4.12.2014 presidentin aloittamaan sodan Venäjää vastaan ilman erillistä kongressin uutta valtuutusta.Päätös no:758. Päätös edellyttää senaatin vahvistuksen. Tämä miljoonia maapallon ihmisiä koskeva päätös ei ole saanut julkisuutta mediassa.

Olen katsonut kaksi yhdysvaltalaisen Venäjä-tutkimuksen professori Steven Cohenin haastattelua kahdella yhdysvaltalaisella TV-kanavalla. Niissä on tieteellisyyttä, analyysiä ja objektiivisuutta mistä Helsingin yliopiston ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijat voivat vain unelmoida. Suomalaisessa tieteellisessä tutkimuksessa, joka koskee Venäjää näyttää riittävän pelkkä tutkijan mielipide.

Vuoden kestänyt presidentti Putinin demonisointi peittää sen, että demonisoijilta puuttuu sekä faktatiedot, että analyysi. Kuten edellisessä blogissani totesin, syy tähän asiain tilaan johtuu halusta miellyttää "äitiä" (USA:ta) auktoriteettia, josta ollaan, tai uskotellaan oltavan riippuvaisia.

NATO:n laajentaminen Venäjän ympärille, on johtanut siihen, että Venäjää ympäröivät maat /EU:n NATO-maat eivät enää katso tarpeelliseksi käyttää diplomatiaa, neuvotteluja ja pyrkiä objektiivisiin kaikkia osapuolia ja kaikkien turvallisutta palveleviin ratkaisuihin. Pienille Baltian-maillekin riittää NATO:n 5.artikla, jolloin voidaan liittyä vallankäyttäjien joukkoon, suurten vallankäyttäjien vasalliksi.Itse asiassa jonkinkaan asteinen demokratia on korvattu puhtaalla voimapolitiikalla, jonka ytimenä on globaalia valtaa käyttävä aseteollisuus.

Professori Cohenin, kuten myös  monen muun kanta on se, että Ukrainassa käydän Yhdysvaltojen ja Venäjän etäsotaa. Läntinen valtamedia ja suomalainen media erityisesti kaihtaa visusti sanomasta sanaakaan Yhdysvaltojen osuudesta Ukrainassa. Helsingin Sanomat julistaa tänään 9.12. "Yhdysvalloista tuli venäläisten inhon kohde". Pitäisikö venäläisten rakastaa maata, jonka kongressi on ryhtymässsä sotaan omaa kansaa vastaan.

Suomen media on vaiennut syyskussa 2013 ukrainalaisen oligarkki Pinchukin organisoimasta Ukrainan tulevaisuutta koskevasta kokouksesta, jossa Bill ja Hillary Clinton, entinen CIA:n johtaja David Petraeus, entinen Yhdysvaltojen valtiovarainministeri Lawrence Summers, entinen Maailmanpankin johtaja Robert Zoellich, Ruotsin silloinen ulkoministeri Carl Bild, Israelin presidentti Shimon Peres, Tony Blair, Gerhard Schroeder, Dominique Stauss-Kahn, Italian ent pääministeri Mario Monti, Liettuan presidentti Dalia Grybauskaite, Puolan silloinen ulkoministeri Radek Sikorski, presidentti Victor Janukovich ja Petro Poroshenko sekä entinen US energiaministeri Bill Richardson kävivät paikallaolleiden mukaan euforista keskustelua, voinee sanoa, maan jakamisesta (kuten aikoinaan Jugoslavian saaliinjaosta).

Jaltan kokouksen läsnäolijoissa kiinnittää huomiota se, että niin Liettua, Puola kuin Ruotsikin ovat Yhdysvaltojen suhteen erityisasemassa. Liettuan ja Puolan maaperällä on ollut salaisia, kidutusta harjoittavia, vankiloita. Ruotsi on ollut läheisessä yhteistyössä NSA:n kanssa, josta Obama on osoittanut kiitollisuuttaan. Italiaan vuorostaan siirretään yhä enemmän Yhdysvaltojen sotilasyksiköitä, koska halutaan olla lähempänä Afrikkaa.

On selvää, että näin arvovaltainen ja omaan suunnitelmaansa sitoutunut, jo Jugooslavian pommitukset kokenut, joukko ei säikähdä pientä väkivaltaa Maidanilla. Lentokoneen alasampuminen mahdollisena provokaationa on pientä, siihen nähden kun tavoitteena on Venäjän alistaminen ja sen palauttaminen Lännen vasalliksi, mikä prosessi oli Jeltsinin aikana jo hyvässä vauhdissa. Putin on pilannut kaiken! Hänelle kostetaan

Objektiivisen tiedonvälityksen sijaan Suomen media on keskittynyt Venäjän presidentin demonisointiin. HeSa analysoi presidenttiä Interpolin etsintäkuuluttaman yhdysvaltalaisen liikemiehen silmin. Toisen näkökulman lehdelle on antanut Puolan entinen presidentti Kwasniewski, joka heti Ukrainan vallankaappaushallituksen valtaantulon jälkeen nimitettiin Ukrainan suurimman yksityisen energiayhtiön hallitukseen kuten myös Yhdysvaltojen varapresidentti Bidenin poika Hunter Biden. Näitä nimityksiä HeSa ei kuitenkaan halunnut mainita.

Suomen media ei myöskään ole tuonut esiin niitä riskejä, joita NATO:n laajeneminen ja lisääntynyt aktiviteetti Venäjän rajoilla aiheuttaa. Jos Venäjään rajoittuvan NATO-maan rajalla tapahtuisi pienikin konflikti, johon Venäjä vastaisi aseellisesti, mitä siitä seuraisi. Kun Eestiin ja Puolaan ja Ukrainaan on sijoitettu yhdysvaltalaisia nopean toiminnan joukkoja, Ukrainaan palkkasotureita, mitä merkitsisi, jos yksikin yhdysvaltalainen menettäisi mahdollisessa provokaatiossa henkensä.

Kun järjen käyttö ja kaikki halu neuvotella upotetaan massiiviseen propagandaan, kuten Suomessa on tapahtunut, riittääkö median ilakointi siitä, että NATO:n kannatus on hivenen lisääntynyt. Media voi kehuskella, "sain kaiken tämän vihan ja pelon aikaan ja syntipukkikin on ihan itse rakennettu".

Pari iltaa sitten YLE pani vielä paremmaksi.Kaikkien viime kuukausien innokkaiden NATOn harjoituksiin liittyvien sotaisien haastattelujen, kumppanuuksien ja talvisodan alkua muistuttavan Ruotsi-yhteistyöinnon jälkeen YLE ilmoitti ruumiiden keruunkin olevan kunnossa. Ruumispussifirmat ja hautaustoimistot voivat olla tyytyväisiä, armeijalla on jo suunnitelmat valmiina!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Steven Cohen, Helsingin Sanomat, YLE, voimapolitiikka, US-kongressin sodanjulistus Venäjälle, NATO ja kuuma sota, läntinen disinformaatio, Ukrainaa koskevat valheet, EU:n virheet

Toinen silmä kiinni

Torstai 4.12.2014 klo 11.11 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kirjassani "Ahdingossa luova lapsi ja nuori" kuvaan kuinka lapsi pakotetaan sopeutumaan äidin todellisuuteen. Äiti sanoo: "älä sitten leiki Sarin kanssa, Sari on tuhma tyttö". Hän sanoo näin pelkästään siksi, että hän ei pidä Sarin perheestä. Lapsi kokee itse pitävänsä Sarista, mutta hänen on pakko totella äitiä, jotta äiti ei hylkäisi tai paheksuisi häntä. Näin lapsi vähitellen sopeutuu ja lopettaa käyttämästä omia luovia  tunteitaan ympäristön ja ihmisten arviointiin.

Egyptin mielenosoitusten kuumassa vaiheessa sotilasjuntta sai puhelun Valkoisesta talosta. Puhelussa vaadittiin lopettamaan mielenosoitukset. Puheluun vastannut totesi "Mom said that we have three hours more to play", "äiti sanoi, että saamme enää kolme tuntia leikkiä".

Osa Suomen mediasta ja populistisista puoluejohtajista toimivat kuten "äiti" haluaa. Mennään Venäjälle tärkeisiin tapahtumiin heiluttamaan sateenkaarilippua tai puhutaan eduskunnan juhlaistunnossa Venäjävastaisia puolitotuuksia. Puolitotuuksilla ruokitaan "äidin" esiliinan helmoissa roikkuvaa suomenkielistä mediaa.

Lapsi ei saa paljastaa äidin salasuhteita. Äiti on kiltti ja jakaa pipareita. Ei äiti halua pahaa kenellekään. Maapallo on äidin, eikä kenenkään muun. Äiti määrää mistä puhutaan ja mitkä on aikuisten (NATO) asioita. Ne jotka eivät usko äitiä ovat tuhmia ja heitä pitää rangaista.

Osa suomalaisista ei ole kilttejä, he osaavat englantia ja lukevat vääriä tietoja äidistä. He eivät usko, että naapurin täti on tuhma. He haluavat edelleen leikkiä naapurin Sarin kanssa.

Pelkään mennä joulukirkkoon, jos Niinistön Ville ja Arhinmäen Paavo ja Hautalan Heidi tulevat sinne heiluttamaan sateenkaarilippua tai uhkaavat karhun syövän, vaikka haluaisin laulaa "Enkeli taivaan lausui näin" niin kuin naapurin tätikin ja rakastaa mieluummin kuin vihata.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ville Niinistö, Heidi Hautala, Paavo Arhinmäki, Venäjä, NATO-kannatus, itsenäinen ajattelu, suomenkielinen uutistodellisuus,

Pommittiko Saksa Serbiaa turhaan?

Maanantai 24.11.2014 klo 10.46 - Pirkko Turpeinen-Saari

Pommittiko Saksa Serbiaa turhaan? Kysymys nousee mieleeni seuratessani Angela Merkelin viimeaikaisia serbivihamielisiä kannanottoja. Saksa ja EU edellyttävät Serbian liittyvän Venäjän vastaiseen pakoterintamaan.

USA:n sotajoukot ovat miehittäneet Saksaa toisesta maailmansodasta alkaen. Saksa on siten luonnollisella tavalla ja itsestään selvästi USA:n liittolainen.Maassa on edelleen 40.000 Yhdysvaltojen sotilasta.

Yhdysvaltojen huolellisesti suunnittelemassa Jugoslavian hajottamisessa, Saksa oli sen lähin liittolainen. Venäjä vuorostaan auttoi turkkilaisten karkottamisessa Balkanilta ja Serbian itsenäistymisessä 1878. Suomen kaarti oli osa Venäjän armeijaa ja sen tunnusmarssi on "Kauan on kärsitty vilua ja nälkää Balkanin vuorilla taistellessa..."

Serbit ovat johdonmukaisesti olleet vapauden ja demokratian kannattajia. Natsi-Saksan uhatessa ja vaarana ollessa, että Jugoslavia liittoutuisi Hitlerin kanssa, serbit järjestivät Belgradissa mielenosoituksen, jonka tunnuslauseena oli "parempi haudassa kuin orjana!" ja osoittivat siten voimakkaan vastarintansa liittolaisuutta vastaan. Saksa julistikin sodan Serbialle ja pommitti maan raunioiksi, tappoi systemaattisessa kansanmurhassa liittolaistensa ustasha kroaattien ja muslimien avulla mm Jasenovacin keskitysleirissä satojatuhansia serbejä.

Sodan jälkeenkin Serbien turvana oli Jugoslavian liittovaltio, sosialistinen markkinatalous, joka oli sotilaallisesti liittoutumaton ja jossa kaikilla kansanryhmillä oli tasa-arvoiset oikeudet. USA halusi sotilaallisen ja taloudellisen laajenemisensa vuoksi jalansijan Balkanille, Jugoslaviaan. Tukemalla fasistisia voimia Kroatian alueella ja islamilaista kalifaattia perustavia voimia Bosniassa, USA ja Saksa pyrkivät hallituksenvaihdosten ja itsenäisyyden tunnustamisten avulla hajottamaan liittovaltiota tukevat serbit vähemmistöiksi jokaisessa muussa synnytetyssä valtiossa paitsi Serbiassa.

Serbien puolustaessa perustuslakia ja laillisuutta, USA ja Saksa käyttivät voimaa, manipulaatiota ja toisen maailmansodan perua olevia traumoja, jotka olivat käsittelemättöminä kansanryhmien väleissä. Presidentti Clinton ja Saksan ulkoministeri Kinkel keksivät kuinka serbivastaisen propagandan ja pommitusten lisäksi, serbit voidaan murskata myös perustamalla oma oikeusistuin ICTY tuomitsemaan serbien "rikoksia".

EU:ta ei häirinnyt se, että kroaatit laativat fasistisen presidentti Tudjimanin johdolla perustuslain, jossa Kroatia julistettiin kroaattien maaksi. Tänä päivänä ihmetellään kun Israelin hallitus esittää lakia, jossa Israel julistettaisiin juutalaisten valtioksi. Kroatian diskriminoiva perustuslaki ja 250.000 serbin ajaminen ikiaikaisilta asuinsijoiltaan Krajinasta, nyky-Kroatian alueelta ovat edelleen voimassa ja Kroatia on EU:n jäsen.Serbit eivät ole voineet palata koteihinsa.

Prosessissä oli tärkeintä se, että USA sai miehittää Bosnian ja Kosovon ja Saksa sai taloudellisen hyödyn Kroatian ja Slovenian infrastruktuurista.

Kun Serbia ei suostunut Rambuilletin sopimuksen kakkospöytäkirjan edellyttämään rajoituksettomaan NATO:n miehitykseen ja maan haltuunottoon USA:n ja Saksan pääomapiireille, pommit alkoivat pudota. USA ja Saksa pommittivat sydämensä kyllyydestä siviilikohteita; autotehtaita, tupakkatehtaita, sairaaloita, kouluja, energialaitoksia köyhdytettyä  uraania sisältävillä pommeilla, joiden terveysvaikutukset vaikuttavat satoja vuosia senkin jälkeen kun rakennukset ja tehtaat on haltuunotettu ja korjattu uusien ylikansallisten omistajien toimesta.

Saksa on siirtynyt demokratian ja humanismin vaihtoehdosta aseellisen- ja taloudellisen vallankäytön todellisuuteen koska teollisuuspiirit edellyttävät ihmisten identiteetin muuttuvan itsekkääksi kuluttajaksi. Vastuu kanssaihmisestä, henkisyys, syvällisyys ja aito demokratia, jossa ihminen pystyy tunnistamaan totuuden tunteisiin perustuvalla tietoisuudella on tehtävä toimintakyvyttömäksi.

Ukrainassa USA ja Saksa EU:n johtajana toistavat voimapolitiikkaa demokratian sijaan. Ukrainan perustuslakia rikkomalla ja väkivaltaisten kommandojen avulla hyväksyttiin laiton hallitus ja laiton presidentti, jotka aloittivat sodan niitä kansalaisia vastaan, jotka edellyttivät demokratian koskevan myös venäjää puhuvia Itä-Ukrainalaisia.Silmittömällä propagandalla valkoinen muutettiin mustaksi ja demokratiaa vaativia alettiin klassiseen USA:n tyyliin nimittää terroristeiksi.

Monessa liemessä keitetty USA:n Henry Kissinger syyttää Der Spiegelissa länttä virheellisestä toiminnasta Ukrainassa.

Demokratiaa ja neuvotteluja kannattavan Venäjän presidentin, ulkoministerin ja YK-suurlähettilään puheenvuorot ovat sivistyneitä, kypsiä ja kestävät historian valoa.

Onko Merkelin Serbiaa kohtaan suuntaama painostus ja uhkailu merkki siitä, että Saksan tavoittelemat taloudelliset edut Serbiassa eivät toteudu täysimittaisesti, jos Serbia päättää jatkaa yhteistyötä luonnollisen ystävämaan Venäjän kanssa.

On mielenkiintoita nähdä onko serbialaisten ja yleensä eurooppalaisten enemmistön mielet ajautuneet jo vieraantumisen puolelle. Vieraantunut yksilö ei pysty tunnistamaan oikeudenmukaisuutta omalla tietoisuudellaan. Hän saattaa myydä tietoisuutensa illuusiolle. Propaganda saattaa peittää alleen ylikansallisen aseteollisuuden ja rikkaan 1%:n vallankäytön. Joutuvatko serbit myymään itsenäisen ajattelunsa ja vapaudentahtonsa EU:n ja NATO:n luomalle illuusiolle "paremmasta elämästä". Suomen media yrittää kaikkensa rauhan, yhteisvastuun ja ystävyyden muuttamiseksi vihaksi, väkivallaksi ja ahdistukseksi.

 Serbiassa synnytettiin Otporin avulla ensimmäinen "värivallankumous"-hallituksenvaihdos yli 10v sitten. Georgiassa, Ukrainassa ja Bosniassa niin USA:n "demokratiaprojektit" NED ja CIA sekä mm Saksan Konrad Adenauer säätiö, ovat tehneet kaikkensa demokratia-illuusion luomiseksi, jotta kuluttajaihmiset suostuisivat ylikansallisten yritysten itsekkäiksi kuluttajaihmisiksi. Luopuisivat yhteisöllisyydestä,, yhteisvastuusta ja mikä tärkeintä itsensä arvostamisesta itsenäisenä ajattelijana.

Onko Saksa kyllästynyt siihen, että pommit eivät riittäneet opettamaan serbejä? Nyt painostusvaihde päälle ja uhkaus siitä, että EU-onnelaksi maalattu väkivaltaan ja valheisiin turvautuva laajenemishakuinen järjestelmä ei ottaisikaan jäsenekseen.

Brief English summary: Does Germany feel it bombed Serbia invain. Serbia did not fall into the hands of US -Germany duo inspite of Germany bombing the country both in the II World war and 1990s.US did not reach the military occupation planned in the Rambuillet 2  Germany did not, like in Croatia, get enough infrastructure in spite of bombing car factory, hospitals, schools, energy installations etc with depleated uranium ammunition gathering more and more civilian casualties in additon to those dead in bombings.Now Germany wants Serbia to cut its friendly ties with Russia,(as a conditon to its EU-membership) country who gave Serbia independence in 1878 together with a batallion of Finish soldiers.US-EU is putting pressure on Serbia and Finland to cut the traditionally friendly ties with Russia ultimate aim being the membership in NATO and unquestioned alliance with the US world power.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Merkel, Jugoslavian pommitukset, Germany bombing the Serbs invain?, Serbia, Saksa, Kinkel, Clinton, ICTY, EU:n liittymisehdot

YLE:n uutiset, juoruämmien tasolle

Maanantai 17.11.2014 klo 9.29 - Pirkko Turpeinen-Saari

Uutistuotanto koki huomattavan tason laskun Yle:n ottaessa vastuun itselleen siihenasti uutisista vastanneelta Suomen tietotoimistolta. Kymmenien vuosien kokemus heitettiin romukoppaan Yle:n itseriittoisuuden voimistuessa.Nykyisin Yle:stä ei pääse eroon koska uutistoiminta kustannetaan verovaroin. Päivittäin on katsottava itse kustannettua roskaa.

Viimeisen vuoden ajan moni kokenut poliitikko ja yhteiskunnallinen vaikuttaja on ollut kanssani samaa mieltä. Henkilöt, joille merkitsee totuus, on se sitten tieteellistä totuuttaa tai juridista totuutta tai oikeudenmukaisuutta, viimeinen vuosi Yle:n parissa on ollut tuskastuttavaa aikaa.

Kansanedustuslaitosta tieteellisillä analyyseillä ruokkiva Ulkopoliittinen instituutti on tarjonnut tuon itseriittoisen tiedotusvälineemme avulla poliittisia mielipiteitä analyysin ja tieteellisen erittelyn sijaan.

Helsingin Sanomat julkaisee tunnetusti propagandaa, mutta sen voi päätellä johtuvan kaupallisista ja polittisista intresseistä. Lukija on varautunut siihen. Yle:n kohdalla totuusarvon tulisi olla suurempi.

Viimeisten kahden vuorokauden Ukraina- ja malesialaiskoneuutiset ovat pohjanoteeraus aivopesuvaikutuksessaan. Taustana on se, että kukaan ei tiedä varmuudella mikä ja kuka tuhosi malesialaiskoneen. Ylen iltauutiset 15.11. kuvailee oman toimittajan raportissa taivaalta putoilevia lapsen ruumiita syöttäen voimakkaan tunnelatauksen katsojassa. Sen jälkeen hän esittää ikäänkuin voimassaolevan arvion siiitä, että separatistien uskotaan tuhonneen koneen, perustelematta mitenkään.

Seuraavan päivän, 16.11. iltauutisissa Yle lisää arvovaltaa peliin. Toimittaja väittää separatistien  estäneen tutkijoiden pääsyn paikalle. Lisäksi uutisessa kerrotaan amerikkalaisten ja EU:n mielestä separatistien ampuneen koneen alas.

Koneen ampuja ei selviä vaikka amerikkalaiset, presidentti Obama ja EU sanoisivat mitä tahansa. Kaikki sanominen on tulkittavissa tarkoitushakuiseksi propagandaksi ennenkuin asianomaiset esittävät tosiasioita mielipiteittensä tueksi. Paras analyysi eri vaihtoehdoista esitetään mielestäni www.voltairenet.org sivustolla. Siinä suljetaan BUK-ohjus pois laskuista siksi, että sen laukaiseminen aiheuttaa niin voimakkaan äänen ja useita minuutteja näkyvän savuvanan, että sen olisivat todentaneet tuhannet silminnäkijät. Päättelyssä todennäköisimmäksi vaihtoehdoksi jää Ukrainan hävittäjän/hävittäjien tulitus. Jos Yle:llä olisi taipumusta objektiivisuuteen, olisi se voinut kutsua sotilaspoliittisia asiantuntijoita kertomaan, minkälainen tapahtuma BUK-ohjuksen laukaisu on. Minkälainen puolestaan on hävittäjän suorittaman tulituksen seuraus.

Presidentti Obama valehteli televisiossa koko maailmalle NSA:sta. Obama valehteli YK:n puheessaan Venäjän ampuneen Malesialaiskoneen alas ja siksi olevan uhka maailmanrauhalle. Hän väitti Venäjän kiusaavan pientä naapurimaataan. Tosiasiassa Obamalla ei ole mitään perusteita väitteelleen. Hän itse kiusaa naapurimaataan Kuubaa totaalisella taloussaarrolla, jonka seurauksena Kuuba joutuu selviämään äärimmäisen alkeellisissa oloissa. Obama on teloittanut lennokeilla sekä Yhdysvaltojen kansalaisia että muita valitsemiaan henkilöitä kymmenien siviilien ohella monin verrroin enemmän kuin ISIS on teloittanut uhrejaan. Obama pommittaa parastaikaa laittomasti Syyrian alueen siviili-infrastruktuuria ja ilmoittaa tarkoituksenaan olevan hallituksen vaihdoksen Syyriassa. Millä oikeudella?

Se, että presidentti Obama väittää Venäjän ampuneen malesialaiskoneen alas, ei muuta asiaa totuudeksi.

Yle ja Helsingin Sanomat viestittävät G-20 kokouksen johtajien, erityisesti Australian ja Kanadan pääministerien sekä presidentti Obaman osoittamasta jäätävästä kohtelusta presidentti Putinia kohtaan. Olisi ollut mielenkiintoista, jos edes yksi tiedotusväline Suomessa olisi analysoinut miksi? Jäätävästi esiintyneet Kanada, USA, Australia, Uusi-Seelanti ja Iso-Britannia muodostavat "rikollisjengin", jolle oman käden oikeus on itsestään selvyys. He vakoilevat yhdessä koko maailmaa ja jakavat tiedot keskenään. He aloittavat laittomia sotia ja suorittavat taloussaartoja palvelemaan omia taloudellisia intressejään. He käyttäytyvätkin kuin koulukiusaajat tai rikollisjengin johtajat. Ellet osallistu rikoksiin meidän kanssamme, olet meitä vastaan ja sinut tuhotaan.

EU on nyt osa tätä rikollisengiä NATO:n toimiessa liimana. Suomi on sitoutunut yhteiseen moraaliin, jota pidetään median avulla yllä. Sitoutuminen merkitsee piittaamattomuutta tunteilla ja tietoisuudella tunnistettavasta oikeudenmukaisuudesta. Tuo vieraantuminen on vahingollista yksilölle, sillä se estää itsenäisen ajattelun.

Jokainen G-20 jäsenmaa niin nuo jäätävät viisi valtiota kuin muut tietävät tarkoin kenelle tuo "jäätävä" näytelmä on tarkoitettu. Näytelmä on tarkoitettu median välityksellä esitettäväksi taustoista tietämättömälle yleisölle. Halukas, valtaa miellyttämään pyrkivä media, täyttää mielellään tehtävänsä. Median taloudellinen menestys on riippuvainen vallasta.

Kirjoittautuessamme hiljattain keskiyöllä tunisialaiseen hotelliin kävimme lyhyen keskustelun Pohjoismaista vastaanoton työntekijän kanssa. Kuullessaan Norjan kuuluvan NATO:n hän spontaanisti sanoi kaikkien arabien vihaavan NATO:a. NATO suoritti hallituksenvaihtosotaansa Libyassa tappaen kymmeniätuhansia libyalaisia jättäen ennen kukoistavan, liittoutumattoman maan roskavaltioksi. Jihadistien nyt hallussaan pitämän Libyan naapurimaana Tunisia on jatkuvan pakolaisvyöryn kohteena.

Minäkään en tunne jakavani NATO:n moraalia päinvastoin tunnen häpeää entisten siirtomaavaltioiden ja NATO:n edelleen jatkuvasta vallankäytöstä Afrikassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: G-20, jäätävä kohtelu, STT, Yle-uutiset, aivopesu, valehtelu, Malesialaiskone, Obama, Putin,

Hyttynen ja jättiläinen

Perjantai 7.11.2014 klo 11.35 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yle:n A-studion Moskova-lähetyksen ja presidentti Niinistön presidentti Putinille soittaman puhelun jälkeen nousee mieleen vertaus hyttysestä ja jättiläisestä. Suomen mediassa vallitsee täydellinen pimeys vallitsevan todellisuuden suhteen. Seurattuani Ulkopoliittisen instituutin edustajien käsityksiä maailmasta epäilen, että sama sokeus vallitsee myös poliittisten päätöksentekijöiden mielissä.

Yhdysvaltalainen tutkija professori Noam Chomsky kutsuu Yhdysvaltoja maailman johtavaksi terroristivaltioksi. Lontoon entinen pormestari Livingstone katsoo Ison-Britannian poliitikkojen ja kansalaisten tilanteen päätyneen siihen, että jos et ole samaa mieltä Yhdysvaltojen hallituksen kanssa sinut mustamaalataan lokakampanjalla tai sattumalta menetät henkesi.

Kuinka on mahdollista, että Suomen media ja poliittinen eliitti ei ole koskaan kuullut mitään kielteistä USA:n ja liittolaisensa NATO-EU:n toimista? Suomalaiset eivät ole koskaan kuulleet Yhdysvaltojen kongressin päätöksestä siitä, minkälaiset vaalit entisessä Jugoslaviassa oli järjestettävä. Ainoastaan mikäli Yhdysvalloissa asuvan fasisti-disporan tukemat tahot pääsisivät valtaan, Yhdysvallat aloittaisi uudelleen keskeyttämänsä taloudellisen yhteistyön. Suomalaiset eivät ole kuulleet siitä, miten synnytettyjen valtioiden tunnustaminen tapahtui USA:n ja EY:n toimesta heti itsenäisyysjulistuksen jälkeen. Sisäiset rajat muuttuivat yht'äkkiä valtakunnan rajoiksi. Liittovaltion perustuslakia puolustavat voimat pommitettiin alistumaan, jotta maat saatiin joko vapaaehtoisesti liittymään NATO:oon tai joutumaan NATO:n /USA:n miehittämiksi.

Suomalaiset eivät ole koskaan kuulleet sitä, minkä Russia Todayn katsojat näkivät pari viikkoa sitten. Dokumenttielokuva, The Weight of Chains jota n. vuosi sitten suosittelin jokaiselle USA/NATO/EU- vallankäytöstä kiinnostuneelle näytettiin RT:llä. Se on katsottavissa Youtubessa.

Enää ei tarvitse odottaa 50 vuotta, jotta USA:n ja CIA:n, NED:n ja NSA:n JSACK:in tai salaisten tuomioistuinten väkivalta paljastuu. Kamputsean 8 v (1965-73) jatkuneet 8 min väliajoin tapahtuneet pommikoneiden nousut, joissa pommeja pudotettiin yhteen maahan enemmän kuin koko toisessa maailmansodassa yhteensä, kuvattiin vasta hiljattain Yalen yliopiston julkaisussa.

Suomessa ei haluta tietää, että Yhdysvallat johtaa Ukrainan tapahtumia. Olen aikaisemmin maininnut oligarkki Pintchucin järjestämän Jaltan kokouksen,syyskuussa 2013 jossa olivat läsnä molemmat Clintonit, Puolan ulkoministeri, USA:n liuskekaasu/energia asiantuntijat, Israelin, Italian entiset johtajat, Janukovich ja Poroshenko. Siinä jaettiin Ukrainan infrastruktuuri.Maidanin mielenosoitukset olivat osittain aitoja, osittain masinoituja ohjaamaan Ukraina Yhdysvaltojen/Saksan haluamaan suuntaan. Heti laittoman hallituksen synnyttämisen jälkeen USA:n varapresidentin poika Hunter Biden nimitettiin keskeisen öljy-yhtiön hallitukseen samoin Puolan entien presidentti Kwasniewski.

Samalla tavalla kun Yhdysvallat ja EU-maista ensisijaisesti Saksa hyötyivät Jugoslavian hajoittamisesta, nyt samat maat haluavat jakaa hyödyn (sotilaallisen ja taloudellisen) Ukrainasta. Jälleen EU:n veronmaksajat pakotetaan kustantamaan Ukrainan saattaminen ylikansallisen pääoman siirtomaaksi EU:n miljarditukien avulla. Jugoslavian pakolaisvirrat ovat edelleen hajallaan Euroopassa, mutta suurelta osaltaan Serbian taakkana Serbiassa. Uudet Ukrainan pakolaisvirrat ovat sekä Venäjällä että muualla Euroopassa. Pääomapiirit eivät laskuja maksa; he keräävät vain hyödyn. Kuolleita surevat vain omaiset.

Malesialaiskoneen alasampuminen muistuttaa monia Bosnian-sodan provokaatioita. Kuten www.voltairenet.org kuvaa yksityiskohtaisessa erittelyssään, kone on pudotettu mitä ilmeisimmin hävittäjän tulituksessa eikä ohjuksella. Ohjuksen laukaisu olisi synnyttänyt niin voimakkaan räjähdyksen ja selkeän savuvanan, että tuhannet kansalaiset olisivat havainneet sen ja myös kuvanneet puhelimillaan. Se, että Kiovan hallitus ei ole päästänyt tutkijoita paikalle ja tutkimukseen osallistuvat maat ovat sopineet, että tulokset julkistetaan vain, jos kaikki asianosaiset siihen suostuvat, synnyttää vakavia epäilyjä tutkimuksen rehellisyydestä ja tutkijoiden motivaatiosta paljastaa totuus.

Suomen media ja poliittinen johto eivät huomaa, että Yhdysvallat on Ranskan rinnalla juuri tukenut sotilasvallankaappausta Burkina Fasossa. Edeltäjänsä, harvinaislaatuisia aikaansaannoksia synnyttäneen presidentti Thomas Sankaran henkilökohtaisesti ampunut presidentti Campaore joutui 27 vuoden (USA:n ja Ranskan tukeman)valtakauden jälkeen pakenenmaan maasta.Sankaran murha tapahtui Ranskan ja USA:n salaisten palveluiden tuella. Tämän jälkeen USA on saanut Ougadougoun lentokentän tukikohdasta käsin suorittaa lennokkimurhiaan Afrikassa.Sotilasvallankaappaus oli välttämätön estämään "Sankaristisen" opposition valtaanpääsy.

Presidentti Putin pyrkii ilmiselvästi siihen, että Ukrainasssa kaikilla kansalaisilla olisi samanvertaiset demokraattiset oikeudet. Vaikka puhuvat venäjää, vaikka ovat Venäjän ortodokseja. USA:n tukema laiton hallitus aloitti sodan. Tämä hallitus alkoi kutsua omia kansalaisiaan terroristeiksi.

 Venäjän presidentti tietää ja tiedostaa millä eri tavoilla Yhdysvallat pyrkii vahvistamaan omaa sotilaallista valtaansa kaikkien muiden maiden kustannuksella.(Sotilastukikohtia 130 maassa) Saksassa on toisesta maailmansodasta lähtien ollut vahva Yhdysvaltojen armeijan läsnäolo. Maassa on edelleen 40.000 yhdysvaltalaista sotilasta. Maiden edut ovat yhteiset. Saksa toteuttaa niitä hivenen pehmeämmin. Taloudellinen intressi on lähes sama.

Putinin kirje New York Timesille alkuvuodesta osoittaa henkistä suuruutta, sivistystä ja johtajuutta. Samaa saattoi sanoa presidentti Kekkosesta. Presidentti Niinistö ei ole vielä kertaakaan osoittanut sellaista suuruutta, joka osoittaisi hänen kykenevän nousemaan muuksi kuin Obaman ja pienemmässä määrin NATO-EU:n sanantuojaksi, joka pörisee jättiläisen ympärillä, kykenemättä näkemään mitä jättiläinen näkee ja kykenemättä kuulemaan mitä jättiläinen puhuu koska elinympäristö ja elintavat eivät luo edellytyksiä keskinäiselle ymmärrykselle. Suomen media ja UPI muodostavat sen suon ja ekologian, josta hyttysen on pakko ponnistaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ulkopoliittinen instituutti/Teija Tiilikainen, Malesialaiskone, Presidentti Niinistö, presidentti Putin, Ukraina, ihmisoikeudet, Venäjä, USA, demokratia

Kaksi todellisuutta: Suomen media ja realiteetit

Torstai 23.10.2014 klo 11.23 - Pirkko Turpeinen-Saari

Keväällä 2014 Paavo Väyrynen totesi Ukrainaan liittyen Suomen median olevan anglo-amerikkalaista propagandaa.

Palasin viime yönä Balkanilta, Bosniasta ja Serbiasta. Sain lahjaksi Bosniassa laaditun kirjan yhdysvaltalaisten yrityksestä saada aikaan värivallankumous tuossa "siirtomaassaan". Bosniaahan voi todella kutsua Yhdysvaltojen siirtomaaksi. Suunnitellun taloudellisen kurjistamisen, propagandan, sodan ja pommitusten jälkeen Yhdysvaltojen vallan stabiloiminen on ollut työlästä tuossa itsepäisten ja vapautta rakastavien ihmisten maassa. Huolimatta siirtomaaisännästä,high commisionerista, "kansainvälisen yhteisön" vallan takaamasta oikeusjärjestelmästä ja yhteiskunnan destabiloinnista pääoman hyväksi, kaikki ei ole mennyt suunnitellusti.

Palatessani suomalaiseen, sukellusvenejahdin hallitsemaan uutisvirtaan, en psykiatrina voi sanoa muuta kuin että todellisuus on vaihtunut propagandaan.

Tilaamani yhdysvaltalainen The Nation-lehti, joka on ilmestynyt 1800-luvulta asti, kirjoittaa päätoimittajan tapaamisesta Edward Snowdenin kanssa Moskovassa. Snowdenin paljastama jokaiseen yksilöön ja yhteisöön kohdistuvan vakoilun maailma, on aivan muuta kuin se, johon Suomen media haluaa huomion kohdistettavan. Samoin presidentti Obaman hyväksymä kidutus sivuutetaan.

Monet Etelä-Amerikan maat ovat rajoittaneet tai kieltäneet NED:in (Yhdysvaltojen CIA:n pehmeämmän version) toiminnan maassaan estääkseen epädemokraattiset, USA:n pääomapiirien tavoitteita palvelevat hallituksen vaihdokset omissa maissaan. Suomen media kritisoi näitä pyrkimyksiä. Siten se tahtoen tai tahtomattaan tulee rinnastaneeksi Yhdysvaltojen pääomapiirien valtapyrkimykset ja demokratian. Suomalaiset tiedotusvälineet ja eräät kulttuuripiirit haluasivat USA:n vallan ja moraalin myös Venäjälle. He pahastuvat siitä, että venäläiset haluavat itse päättää omasta todellisuudestaan. Eihän se sovi!

Yhdysvaltojen strategia on sama kaikissa kohteissa, on se sitten Jugoslavia, Georgia, Ukraina, Bosnia, Serbia tai Venäjä: ensin talous kuralle, NED osoittamaan oikeaa suuntaa. Ellei se riitä, väkivaltaa peliin joko pommien tai väkivaltaisten, siihen koulutettujen mielenosoittajien/kommandojen avulla. Asialle ja korruptiolle alttiit yhteistyöhenkilöt ja massiivinen propaganda, jolla todellisuus peitetään. Siinä koko keitos.

Nyt koko Eurooppa on alttiina Yhdysvaltojen aiheuttaman pankkikriisin seurauksien vuoksi. Eurooppa, jonka talous on kuralla, on hyvä maaperä manipuloinnille. Demokratian vastaiset kauppasopimukset kuten TTIP ja NATO:n vallan kasvattaminen sujuvat entistä helpommin. USA:n keksimille Venäjään kohdistuville talouspakotteilla on Kuuban saarto hyvänä esimerkkinä. Pahuuden valta on uskomaton.

Eurooppa pannaan hoitamaan USA:n laittomien sotien seuraukset. Seistessäni turvatarkastuksessa lentokentillä ärsyynnyn siitä, että "sota terrorismia" vastaan on Yhdysvaltojen aiheuttama ja minun on pakkko alistua tähän. Afganistanin talebanien, Syyrian jihadistien, Bosnian jihadistien tukeminen on johtanut pakolaisten vyöryyn Eurooppaan ja Euroopan sisällä. Miljoonat Syyrian pakolaiset ovat USA:n ja entisten siirtomaavaltojen ylemmyyden, arroganssin ja ahneuden tulosta. Liittoutumattoman Syyrian sekulaarinen hallitus on saatava vaihdetuksi. USA:lle ja Israelille kriittinen maa on saatava murskattua.

EU seuraa Yhdysvaltojen valtapolitiikkaa. Kysyin Belgradilaisen hotellin vastaanoton nuorilta hyvinkoulutetuilta työntekijöiltä ovatko serbialaiset valmiita luovuttamaan Serbian maakunnan Kosovon Yhdysvalloille, jos EU pitää tätä ehtona Serbian jäseneksi pääsylle. Nuoret ymmärsivät heti, miksi kysyin näin (Kosovohan on yhdysvaltalaisen valtavan sotilastukikohdan maapohja ja siksi globaalin vallan näkökulmasta välttämätön "itsenäisenä") ja sanoivat ponnekkaasti, että ei.

Etelä- Amerikan sosialismia ja kansanvaltaa kehittävät maat luottavat aitoon demokratiaan. Ehkä demokratian toivoa ei vielä ole kokonaan menetetty. Ehkä joku edistyksellinen totuutta rakastava johtaja jää murhaamatta. Patrice Lumumba ja upea Burkina-Fason Thomas Sankara (joka mm kieltäytyi IMF-yhteistyöstä) tapettiin.

BRICS yhteistyö Venäjän, Kiinan, Intian, Etelä-Afrikan ja Brasilian kesken antaa toivoa. Ehkä juuri siksi läntinen- ja Suomen media niin vihaa Venäjää. Se ei suostu palvelemaan ensisijaisesti USA:n 1%:n rikkaimmiston etuja. Vakoilun ja sotilaallisen vallan siirtomaaisännät USA,Kanada,Australia, Uusi-Seelanti ja Iso-Britannia hiovat aseitaan.

Brief English summary: The western media is trying to paint those countries which do not obey the interests of the US and EU 1%, as a threat to world peace as president Obama did in his UN speech. Russia together with other BRICS countries + those South-American countries which are restricting the influence of US NED(national endowment for democracy) in order to inhibit the US imposed color revolutions are the propaganda targets.

In Bosnia, where the US--EU colonial policies are concrete and the US is trying to influence the elections, locals have written a book of the US colour revolutions.It shows that the strategy is the same in Jugoslavia, Georgia, Ukraine,Russia, Bosnia, Serbia or Hong Kong. The interests of the US gain new power in economically retarded Europe. It is easier to persuade undemocratic TTIP negotiations through propaganda.

Unfortunately the Finnish media and politics is unaware about what they are writing and doing. The Anglo-American propaganda is  unfortunately the only available.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: propaganda, EU:n talouskriisi ja USA:n valta, , Venäjä, Russia, colour revolutions, Balkan, Suomalainen media, todelliset uhkat, Paavo Väyrynen, värivallankumoukset, NED, solidaarisuus

Palmian yhtiöittäminen

Maanantai 29.9.2014 klo 11.21 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kokoomus näyttää vihreiden tuella kiirehtivän Palmian yhtiöittämistä ja todennäköisesti monen muun yksikön tavoin yksityistämistä. Terveydenhuollon yksiköiden yksityistämisen seurauksena on nähty voittojen siirtyminen veroparatiiseihin ja sairausvakuutukseen käytettyjen verovarojen valuminen voittoa tavoittelevien yritysten taskuihin.

Kokoomus kokee kiireen koittaneen. Miksi? Puheenjohtaja Alexander Stubb, joka on ilmoittautunut Yhdysvaltojen etelävaltiolaiseksi, on yksi niistä harvoista poliitikoista jotka ovat perillä Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin välisestä TATIP, Transatlantic trade and investment partnershipista, kauppa- ja investointisopimuksesta.Sopimusta on laadittu suuren salaperäisyyden vallitessa. Ulkomaankauppaministerinä Stubbin velvollisuus olisi ollut kertoa kansalaisille, mistä on kysymys. Valitettavasti hän näyttää olevan Yhdysvaltojen ja ylikansallisen pääoman intressien puolella, demokratiaa ja kansalaisten oikeuksia vastaan. Vaikeneminen tukee demokratiaa voimakkaasti nakertavan TATIP:in hiljaista hyväksymistä. MAI-sopimuksen kaatanutta kansalaisaktivismia ei haluta.

TATIP:in eräänä tavoitteena on se, että yksityistettyjä kansallisen tai valtiollisen terveydenhuollon tai muun yritystoiminnan osia tai kokonaisuutta ei voisi palauttaa yhteiskunnallisiksi sopimuksen tultua voimaan. Toisin sanoen jos yksityistetty terveydenhuolto ei toimikaan potilaiden parhaaksi, sitä ei voitaisi ottaa takaisin kunnan tai kuntayhtymän hallintaan. Samoin Palmian tapainen merkittävä kunnallisia palveluja tuottava yritys olisi menetetty lopullisesti, mikäli se nyt yhtiöitettäisiin /yksityistettäisiin.

Isossa-Britanniassa julkinen keskustelu TATIP:in vaikutuksesta kansalliseen terveydenhuoltoon on aktiivista. Tämä osoittaa sen, että kansalaisyhteiskunta Isossa-Britanniassa on vahvempi kuin Suomessa.Poliittinen eliitti on sidoksissa Yhdysvaltoihin, mutta tämä ei hiljennä kansalaisyhteiskuntaa. Suomessa kyyristellään Yhdysvaltojen intressien edessä. Media on pakottanut kansanedustajat ja valtuutetut kyyristelemään. Median rahoitus vaikuttaa sisältöön. Media haluaa lisätä Yhdysvaltojen vaikutusvaltaa ja arvomaailmaa Suomessa. 

Muualla maailmassa vihreät ovat usein lähellä vasemmistoa ja tukevat demokraattisia uudistuksia. Suomessa vihreät ovat aatteelisesti selkeästi oikeistoa. Palmian kysymyksessä vihreät tarjoavat kokoomusta ja yhtiöittämistä tukevan, mutta pienen kosmeettisen, palkkoihin liittyvän kompromissin.Heidän mielestään Palmia voitaisiin yhtiöittää, mutta työntekijöiden kohdalla huolehdittaisiin, että palkanalennus lyhyellä tähtäyksellä kompensoitaisiin. Täten naamioidaan varsinainen peruskysymys eli se, että tulevaisuudessa tapahtuvan yksityistämisen jälkeen Palmian voitot eivät koidu Helsinkiläisten veronmaksajien, kansalaisten, vaan ylikansallisten yhtiöiden hyväksi voittoina, jotka siirretään veroparatiiseihin. Yksityistäminen johtaa demokratian kaventumiseen koska kuntalaiset eivät enää pystyisi vaikuttamaan toiminnan suunnitteluun ja luovaan kehittämiseen. Samalla kuntalaisille tarkoitetusta palvelusta tulisi ylikansallisen yrityksen lypsylehmä.

Kunnallisten palvelujen ydin on se, että kuntalaiset osallistuvat toiminnan kehittämiseen, toteutukseen ja mahdollisesti toiminnan tuottamien voittojen jakamiseen. Parantunut palvelu on jo voitto, mutta jos lisäksi palvelu on taloudellisesti kannattavaa, on se kaikkein parasta. Yksityistäminen johtaa vieraantumiseen ja mekanisoitumiseen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Palmian yhtiöittäminen, TATIP, Palmia, kokoomus, vihreät, demokratia, yhtiöittäminen, yksityistäminen

"25 menetetyn vuoden opetukset"

Maanantai 22.9.2014 klo 12.38 - Pirkko Turpeinen-Saari

Sveitsiläisessä Tages Anzeigerissa oli kahtena peräkkäisenä päivänä 18.9. ja 19.9. mielenkiintoiset Euroopan kehityksen kohtalonvuosia koskevat artikkelit. Viimeinen Neuvostoliiton johtaja Mihail Gorbatsov kuvaa prosessia kylmän sodan lopettamiseksi ja yhteisen eurooppalaisen kodin rakentamiseksi. Sveitsin vihreän puolueen puheenjohtaja Jo Lang kuvailee kylmän sodan loppumisen jälkeistä aikaa "menetettyinä vuosina".

Suomalaiset voisivat lisätä kylmän sodan lopettamisen jatkumoon vielä presidentti Urho Kekkosen ja Neuvostoliiton yhdessä aikaansaaman ETYK:in,Euroopan turvallisuutta ja yhteistyötä käsittelevän kokouksen, joka antoi voimakkaan sysäyksen liennytykselle ja suurvaltojen vastakkainasettelun purkamiselle.

Marraskuussa 1990 35 valtion- ja hallitusten johtajaa allekirjoittivat Pariisissa "Uuden Euroopan kartan". Tavoitteena oli muodostaa kaikkien Euroopan maiden Venäjä mukaanluettuna yhteinen rauhanomainen projekti. Turvallisuuden takeeksi kaavailtiin Euroopan turvallisuuden ja yhteistyön järjestöä ETYJ:ia, Yhdistyneiden kansakuntien eurooppalaista haaraa. Sotilasliitto NATO kävisi tarpeettomaksi myös sosialististen maiden puolustamiseksi perustetun yhteenliittymän, Varsovan liiton purkautuessa.

YK:n roolin vahvistuminen aiheutti NATO:ssa identiteettikriisin. Vetäytymisen sijaan se alkoi laajentaa reviiriään, kohti Venäjän rajoja. Erityisesti Jugoslavian hajottamissodissa USA-johtoinen NATO otti YK:sta niskalenkin.Salainen MC 327 sopimus johti siihen, että YK ei enää toiminut aseidenriisunnan eteen, mikä rauhanomaisen kehityksen epäonnistuminen,Jo Langin mukaan, ilmeni Bosniassa. 1990-luvun lopulla näimme heikentyneen YK:n ja Venäjää saartavan, vahvistuneen NATO:n.

Tuoreimmassa Foreign Affairs -lehdessä artikkelissaan "Miksi Ukrainan kriisi on lännen vika?" John J. Mearsheimer viittaa yhdysvaltalaisen diplomaatin George F. Kennanin toteamukseen vuodelta 1998 "Olen sitä mieltä, että NATO:n itälaajentuminen on traaginen virhe."

Niin Lang kuin Gorbatsovkin viittaavat militarismiin ja sotateollisuuteen etsiessään syitä nykytilanteeseen.Eräät tahot juuri haluavat kylmän sodan voimistumista. Gorbatsov korostaa myös varakkaiden miljardöörien vaikutusta parlamenttien päätöksiin samoinkuin näiden vaikutusta joukkotiedotusvälineiden kautta yleiseen mielipiteeseen.

Gorbatsov on lähestynyt sekä presidentti Putinia että Obamaa kirjeellä Ukrainan kriisin poliittiseksi ratkaisemiseksi. Gorbatsov toivoo, että Itä-Ukraina voisi Krimin tavoin päättää kohtalostaan äänestyksellä. Hän toteaa, että jos Yhdysvallat ja Venäjä ovat onnistuneet päättämään kylmän sodan, luulisi niiden pystyvän ratkaisemaan ajankohtaisetkin konfliktit.

ETYJin piti muodostua Euroopan rauhan ja yhteistyön takaajaksi. Yhdysvallat ja ahneimmat EU-maat ilmeisesti havaitsivat, että ylikansallisen pääoman tavoittelemat yhteiskunnat eivät ole saavutettavissa rauhanomaisin keinoin. Demokratiaan ja yhteistyöhön tottuneet ihmiset eivät luovu siitä hevin. EU liittää laajenemisehtoihinsa sotilaspoliittisia ehtoja. EU-syötti sisältää NATO-ongenkoukun. Tämän yhdistelmän Venäjä kokee pettävän Pariisin-sopimuksen tavoitteet.

Nykyisistä ETYJ-maista monet ovat nykyisin NATO:n jäseniä. NATO-maiden armeijat eivät ole itsenäisiä vaan yhdysvaltalainen neljän tähden kenraali on ylipäällikkönä. Tämän yksityiskohdan vuoksi Ranska erosi de Gaullen presidenttikaudella NATO:sta, jolloin Ranskan armeija itsenäistyi. Vasta Chiracin aikana Ranska palasi NATO:on ja täydellisesti vasta Sarcozyn aikana.

Suuri määrä NATO:n jäseniä ETYJ:ssa vaikuttaa siten, että yhteistyö ja pohdiskeleva tosiasioiden käsittely heikkenee ja militarismi saa tilaa yhä enemmän. Gorbatsov katsoo, että NATO (USA) on ostanut Baltian maat. Tilaa kuvaa hyvin se, että ETYJ erotti Venäjän toiminnastaan tämän vuoden ajaksi Krimin liittämisen takia. Keskusteluyhteyden katkaiseminen kriisitilanteessa, joka edellyttäisi entistä syvällisempää kokonaisuuden hahmottamista ja käsittelyä yhdessä, tuntui järjettömältä.

Seurattuani viikonloppuna suomalaisia iltapäivälehtiä, YLE:n uutisvuotoja,Helsingin Sanomia,Yle:n ajankohtaisohjelmia voi niitä kuvata yhdellä sanalla "oksennus". On todella vaikea kuvitella, mitä toimittajien ja käsikirjoittajien päässä liikkuu. Ehkä 1930-luvun sotapropaganda on ensimmäinen mieleen tuleva vastaavanlainen todellisuus. Silloin oltiin valmiita luokittelemaan Itä-Karjalan asukkaita kansallisiin ja epäkansallisiin. Epäkansalliset heitettiin keskitysleireihin kuolemaan, koska olivat rodullisesti alempiarvoisia. Tästä toiminnasta rakennettiin sankaritarina, joka kannattelee nykytoimittajien egoa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: toimittajan ego, Yle, iltapäivälehdet, Tages Anzeiger, Gorbatsov, Jo Lang, ETYJ/NATO, rauha vai vastakkainasettelu, demokratia/sotateollisuudenvalta

Venäjän ja USA:n arvomaailma

Perjantai 19.9.2014 klo 11.30 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yle:n uutis- ja ajankohtaistoimituksella on oma Venäjävastainen, propagandistinen ideologia.18.9.A-studio oli hyvä esimerkki. Keskustelijoina olivat Tuomioja, Väyrynen, Kanerva ja Hautala. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan katselijoille olisi ollut mahdollista välittää tosiasioita, joita maan parhaat kansainvälisissä neuvotteluissa läsnäolleet poliitikot olisivat voineet antaa.

Mutta ei. Toimittajan taustavoimilla oli oma agenda. Taustoituksella ja filminpätkillä tarjottiin Venäjä-vastainen agenda ja läsnä oli Venäjä-vastaisuuden johtaja, Heidi Hautala. Keskustelussa kävi ilmi, että EU:n jäsenmaat eivät ole yksimielisiä. Miksi olisivat? Jokainen totuutta etsivä katsoja olisi halunnut kuulla Tuomiojalta, näistä erilaisuuksista. Kanerva totesi käyneensä hiljattain Moskovassa neuvotteluja, joiden ilmapiiristä hänellä oli sanottavaa. Kuuntelu, tiedon välittäminen, yhdessä pohtiminen ei ollut toimittajan ohjelmassa. Sen sijaan hän keskeytti puhujat juuri kun olisi saatu murunen asiantuntijoiden käsityksiä.

Haastateltavat olettivat Venäjän kääntyvän pois läntisestä arvomaailmasta ja siirtyvän euraasialaiseen arvomaailmaan.Oli se euraasialaisuus mitä tahansa, olisi se varmaan jotakin alempiarvoista. Poliitikot ja asiantuntijat katsovat oikeudekseen käsitellä Venäjää objektina, ei subjektina. "Mitä Venäjälle olisi tehtävä"-tyyliin. Psykiatrina näkisin, että parasta politiikkaa olisi kysyä venäläisiltä itseltään. Milloin Yle on antanut ulkoministeri Lavroville tai presidentti Putinille puheenvuoron.Yle:n tapana on ollut tarjoilla katsojille virke sieltä toinen täältä ja sen jälkeen antaa "ulkopoliittiselle asiantuntijalle" Marja Manniselle tai muulle toimittajalle oikeus, hieman alentuvasti, esittää tulkinta siitä mitä Lavrov tai Putin tarkoittaa. Tämä tarkoittaa sitä, että toimittajakunta kyllä tietää paremmin.

Yle antaa runsaasti tilaa eläkkeelläoleville syystä tai toisesta syrjään joutuneille, Yhdysvaltojen palvelukseen siirtyneille venäläisille tutkijoille, oligarkeille tai poliitikoille.

Aamulla 19.9. saan sähköpostiini Yhdysvaltojen demokraattien, Barack Obama mukaanluettuna, sähköposteja, joissa pyydetään lahjoitusta demokraattien vaalikampanjaan koska republikaaneja rahoittava miljardööri on juuri antanut miljardiluokan lahjoituksen republikaanien loanheittoon presidentti Obamaa vastaan.

Samana aamuna Yle:n klo 10 uutiset antavat runsaasti tilaa Virossa luennoineelle yhdysvaltalaista ajatushautomoa edustavalle venäläiselle, joka antaa neuvoja suomalaisille.

Olemme itse yhä syvemmällä yhdysvaltojen republikaanihaukkojen arvomaailmassa, jossa ristiriidat ratkaistaan asein, ei neuvottelemalla. Presidentti Obama on liukumassa yhä kauemmas aiemmista periaatteistaan. Hän on lähdössä sotimaan ISIS:tä vastaan vaikka itse hyvin tietää Yhdysvaltojen synnyttäneen jihadisti-liikkeen rahoittamalla heitä. Ensin 1980-luvulla Afganistanissa, sen jälkeen 1990-luvulla Bosniassa ja Kosovossa, 2000-luvulla uudestaan Afganistanissa, Somaliassa, Jemenissä, Libyassa ja viimeiset 3 vuotta Syyriassa. Yle:n Ulkolinja ei voi vaikuttaa dokumenttiensa sisältöön ja juuri siksi katsojat saavat joskus objektiivistakin tietoa. Viikko sitten nähtiin dokumentti Yhdysvaltojen, Ison-Britannian ja Tanskan laittomasta hyökkäyssodasta Irakiin 2003. Yhdysvaltojen johdon ja armeijan touhu ja tuho oli käsittämätöntä ottaen huomioon miljoona irakilaista uhria.

Käsityksekseni Venäjän arvomaailmasta on tullut se, että sen jälkeen kun se on vuosikymmenten ajan tukenut demokratiaa, rotusorron vastaista toimintaa ja vapautusliikkeitä niin Etelä-Amerikassa kuin Afrikassa, se jatkaa samalla tiellä. Sen sijaan Yhdysvallat, joka tuki rotusortoa Etelä-Afrikassa ja tukee edelleen mm palestiinalaisten sortoa, ylläpitää rotusortoa omassa maassaan, on militarisoinut kansalliset poliisivoimat ja ylläpitää maapallon laajuista netti- ja puhelinvakoilua, tappaa lennokeilla henkilöitä kansalaisuudesta riippumatta missä tahansa haluamassaan valtiossa voidakseen kontrolloida koko maapalloa, katsoo edustavansa muita korkeampia arvoja.Se on kuitenkin aloittanut, viime aikoinakin,  laittomia sotia (Bosnia,Jugoslavia,Afganistan,Irak,Syyria), mikä Nürnbergin oikeusistuimen mukaan on pahin sotarikos. Montako yhdysvaltalaista on tuomittu sotarikoksista tai onko Yhdysvalloille asetettu talouspakotteita? Malesialainen ihmisoikeustuomioistuin tuomitsi George.W.Bushin ja hänen avustajansa sotarikoksista, mutta sillä ei ole arvovaltaa, koska se ei ole lännen rahoittama, kuten Haagissa sijaitsevat tribunaalit.

Käsittääkseni Venäjä vastustaa tätä Yhdysvaltojen arroganssia, jonka tukemiseen Suomikin on vajonnut yhä syvemmälle, lojaliteetista EU:n USA:ta myötäileviä maita kohtaan. Ellei Suomi itse myönnä EU:n virheitä Ukrainassa, joihin on ollut osallisena, ellei näitä virheitä käsitellä, Suomi joutuu mukautumaan epädemokraattisiin, jopa fasistisiin käytäntöihin. Elleivät suomalaiset tiedä USA:n pyrkimyksiä Ukrainan ja Euroopan infrastruktuurin suhteen. Elleivät suomalaiset myönnä EU:n säädösten syntyneen Euroopan suurimpien teollisuusjättien pyöreän pöydän piirustusten tuloksena, eikä jonakin rauhanprojektina, Suomi jatkaa itsepetostaan eikä voi ainakaan kehua edustavansa joitakin yleviä arvoja, kun todellinen arvopohja on osallistuminen puhtaaseen ylikansalliseen ahneuteen toivoen siitä olevan hitusen hyötyä itsellekin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tuomioja, Kanerva, Hautala, Väyrynen, ISIS, Euroopan teollisuusjättien pyöreä pöytä, Venäjän arvomaailma, USA:n arvomaailma, Yle:n propaganda, historiattomuus,

Suomi USA:n rinnalla tuhoamassa Venäjää

Maanantai 8.9.2014 klo 11.03 - Pirkko Turpeinen-Saari

Lukemalla yhdysvaltalaisen, 30 vuotta Yhdysvaltojen ja Venäjän välisiä kansalaissuhteita rakentaneen Sarah Tennisonin kirjoituksen Global Researchista (löytää Sarahin nimellä) saa vertailukohdan Helsingin Sanomien uutispäällikön Sami Sillanpään 7.9. HeSa:n tekstille. Toinen tietää mistä puhuu puhuessaan Venäjästä ja presidentti Putinista.

Globaali politiikka on kaksipohjaista. Media kuvaa sitä mitä valta haluaa näytettävän. Joskus se tahtomattaan paljastaa myös totuuden. Palestiinalainen pikkulapsen kasvoilla näkyvä epätoivo ja kauhu pommien jylinässä, vailla minkäänlaista pakopaikkaa, kuvaa Israelin ja USA:n liittolaisuuden julmuutta myös globaalisti.

Pyrkiessään hallituksenvaihdoksiin ja maailman saamiseen hallintaansa Yhdysvallat käyttää sotilaallista voimaa (yli 1000 sotilastukikohtaa eri puolilla maailmaa), propagandaa ja taloudellista valtaa. Yhdysvaltojen vallan alla ovat myös Mailmanpankki ja IMF. Kohteeksi valitut maat julistetaan ensin hylkiöiksi. Hylkiöksi julistamisen syynä on yleensä yhteisvastuuseen pyrkivät poliittiset järjestelmät ovat ne sitten arabisosialismia tai valtio-omisteista kapitalismia.

Ellei taloudellinen heikentäminen, talouspakotteet (Irak 10v) ja "ennaltaehkäisevät" pommitukset auta, ryhdytään oikeisiin sotatoimiin. Talouspakotteet johtavat yleensä kohdemaassa poliittiseen kriisiin. Ratkaisuksi ehdotetaan "oikeata" amerikkalaistyylistä demokratiaa, joka nykyisin edellyttää sijoittajien oikeuksien turvaamista ohi kansalaisten demokraattisten oikeuksien.(vrt TPP tai TATIP)

Kumousta valmisteltaessa on CIA:n ja "demokratiaprojektien" avulla etsitty kohdemaan poliitikkojen joukosta vaikutusvaltaiset, Yhdysvaltojen tavoitteille myönteiset poliitikot ja median edustajat. Kansalaisaktivismi nousee kriisimaissa pyrkien korjaamaan ongelmia. Yhdysvaltojen avustajana on jo usean hallituksenvaihtoprojektin yhteydessä toiminut Otpor-järjestö (Popov johtajanaan)joka linkittyy kansalaisaktivistien kanssa. Huomaamattaan nämä aktivistit huomaavat toteuttavansa USA:n tavoitteita ylikansallisen pääoman eikä oman maansa kansalaisten hyväksi. Suomalaiset kulttuuriaktivistit ja eräät poliitikot toteuttavat samoja USA:n pyrkimyksiä

Talvella 2014 presidentti Obama New York Timesin artikkelin ja The Nationin mukaan julisti tavoitteenaan olevan Venäjän muuttamisen hylkiövaltioksi. Se käyttää synnyttämäänsä Ukrainan konfliktia Venäjän murskaamiseen taloudellisesti. Mielenkiintoisesti Malesialaiskoneen tuhoa käytettiin heti talouspakotteiden kohdistamiseen Venäjää vastaan, vaikka kaikki tosiasiat osoittivat hävittäjän seuranneen konetta ennen sen räjähdystä, mikä olisi viitannut Ukrainan armeijaan. Tällaisia provokaatioita käytettiin Bosniassa, jotta NATO saattoi aloittaa USA:n haluamat pommitukset. Talouspakotteita käytetään Venäjän elintärkeitä kaasu-, öljy-, ja pankkisektoria vastaan.

Venäjän tuhoamisen seuraava vaihe on poliittinen. Yhdysvaltojen Venäjän suurlähettilääksi on nimetty sama henkilö, joka on edesauttanut jo muutamia hallituksenvaihdoksia. Myös Ukrainan Maidanilla kulki jatkuva ihmisvirta USA:n suurlähetystön ja aktivistien välillä, olihan USA sijoittanut jo 5 miljardia Ukrainan destabilointiin apulaisulkoministeri Nulandin mukaan.

Venäjän hallitus on jkv rajoittanut USA:n rahoittamien "demokraattisten" järjestöjen destabilointimahdollisuuksia. Kansalaisaktivismi ja todellisen demokratian ja solidaarisuuden kehittäminen ei ole kiellettyä. Sen sijaan presidentti Putin nähdäkseni katsoo, että globaali solidaarisuus on lähempänä BRICS-maiden Venäjän, Intian, Kiinan, Brasilian ja Etelä-Afrikan kuin USA:n tavoitteita.

Suomi ja suomalaisen median vaikutuksen alla olevien kansalaisten enemmistö näyttää tukevan Venäjän vastaisia pakotteita, tosin täysin tietämättöminä taustapelistä. Samalla tavalla suomalaiset oli propagoitu kuvittelemaan Venäjän vastaisen talvisodan menestykseen sekä jatkosodan Suur-Suomeen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjän tuhoaminen, Sami Sillanpää, Sarah Tennison, USA:n hylkiövaltiot, värivallankumoukset, kansakunnan destabilointi, väkivallan politiikka, Otpor, Popov,

Ukraina, NATO,Helsingin Sanomien propagandan ideologisoiminen

Lauantai 6.9.2014 klo 9.38 - Pirkko Turpeinen-Saari

Helsingin Sanomien pääkirjoitus muuttaa tänään 6.9.2014 propagandan ideologiaksi.Otsikko:"Venäjä valitsi NATO:n vihollisekseen" ja tekstissä ilmenevä "NATO ja sitä kautta Yhdysvallat" Venäjän vihollisena, muuttaa tosiasiat ideologiaksi, totuudeksi, jota ei voi kyseenalaistaa. Propaganda on nostettu toiseen potenssiin. Aivopesuksi.

USA:n presidentti Reagan ja Iso-Britannian pääministeri Thatcher muuttivat yhteistyön ja rinnakkaiselon vastakkainasetteluksi, puhtaaksi voimapolitiikaksi, jossa kaikki laittomat keinot ovat sallittuja, silloin kuin ne palvelevat USA:n ja sen NATO-liittolaisten tavoitteita. Viimeisin huvittavakin yksityiskohta on se, että pääministeri Cameron julisti, että ISIS:in pommittaminen Syyrian alueella ei tarvitse Syyrian hallituksen lupaa.

Psykiatrille Helsingin Sanomien tiedonvälityksen vaihtaminen aivopesuun on mielenkiintoinen, mutta demokratiaa ajatellen vaarallinen.

Seurasin mielenkiinnolla aivopesua Lockerbie-onnettomuuden yhteydessä.Siinä suuri matkustajakone räjäytettiin Skotlantilaisen Lockerbien kylän yläpuolella.Seuraksena 290 ihmistä kuoli. Räjäytyksestä syytettiin Libyaa, jonka johtajan Muammar Gaddafin Yhdysvallat oli jo 1980- luvulla yrittänyt murhata ohjuksella, onnistuen tappamaan ainoastaan tämän adoptiotyttären. Syylliseksi lentoturmaan nimettiin Abdelbaset al-Megrahi.Libyalle asetettiin välittömästi talouspakotteet ja läntinen media kattavasti piti syytettyä syyllisenä.

Onnettomuus tutkittiin äärimmäisen tarkasti. Tutkimuksissa, joihin uhrien järjestön puheenjohtaja aktiivisesti osallistui, osoittautui, että al-Megrahi, ei voinut olla syyllinen.Pommin kappaleen metalli ei koostumukseltaan ollut sellainen, joita olisi toimitettu Libyaan. Skotlannin tuomioistuinten tarkastuskomitea tiesi, että syytetty ei ollut syyllinen. Todistajaksi oli saatu maltalainen vaatekauppias, jolle USA maksoi 2 miljoonaa väärästä todistuksesta (Aljazeeran dokumentin mukaan). Yksityiskohtaisesti osoitettiin, että vaatekauppias valehteli.

Britannian hallitus tiesi, Yhdysvallat tiesi että al-Megrahi ei ollut syyllinen.Libya luovutti syylliseksi epäillyn Skotlantiin päästäkseen talouspakotteista. Syyttömyydestä huolimatta Haagiin pystytettiin teatraalisesti oma tuomioistuin asian käsittelyä varten. al-Megrahi tietenkin tuomittiin. Libya maksoi valtavia korvauksia uhrien omaisille- jälleen vain tyydyttääkseen lännen peliä ja vapautuakseen talouspakotteista.

Kun al-Megrahi kuoli, länsimedia kertoi syyllisen kuolemasta. Pääministeri Cameron ei halunnut asian selvittämistä.

Länsi on käyttänyt malesialaiskoneen turmaa Itä-Ukrainassa välittömästi propaganda- aseena. On mielenkiintoista nähdä miten tosiasiat paljastetaan ja ovatko ne tosiasioita. 

Yhdysvallat osallistui Bosnian sodan aloittamiseen kehoittamalla Bosnian presidenttiä Izetbegovichia vetämään pois allekirjoituksensa Lissabonin sopimuksesta, jossa maa jaettiin neuvottelujen pohjalta muslimien, kroaattien ja serbien alueisiin. Ydysvallat ja NATO osallistuivat muslimien puolella taisteluun serbejä vastaan.100.000 kuolonuhrin jälkeen lännen media on kattavasti kuvannut serbit eikä USA:n presidentin syyllisinä.

Siitä huolimatta, että Bosnian sotaa kävivät Bosnian serbit, kroaatit ja muslimit, Serbian serbien on edellytetty pyytävän anteeksi Srebrenican selvittämätöntä murhenäytelmää, ikäänkuin serbit olisivat siihen syypäitä. Serbian serbiparlamentti on joutunut pyytämään anteeksi lännen versiota Srebrenicasta, voidakseen lähentyä EU:ta. Tätä voi kutsua psykologiseksi sodankäynniksi. Serbialaisten odotetaan omaksuvan vieras todellisuus voidakseen fyysisesti elää.

Ellen olisi psykiatri, olisi kiinnostavaa olla oikeuslääkäri, joka jälkikäteen voi osoittaa mitä potilas sairasti. George Szamuelyn kirja Bombs for Peace on Jugoslavian hajottamisen ruumiinavaus. Siitä paljastuu Yhdysvaltojen militarismiin perustuva absoluuttinen valta, jota mikään sivistys ei pehmennä.

Suomen median Venäjä-vastainen propaganda sairastuttaa sellaiset kansalaiset, joilla kyky arvioida asioita luovalla tavalla on tallella. Presidentti Obama pitää, New York Timesin kevättalvella, ennen Ukrainan hallituksen aloittamia sotatoimia, ilmestyneen artikkelin mukaan Venäjää vihollisena. Obaman tavoitteena, artikkelin mukaan on tehdä Venäjästä hylkiövaltio (kuten niin monesta itsenäisestä valtiosta aikasemmin). Yhdysvalloista riippuvaiset maat, erityisesti NATO-maat ovat innoissaan. 

Mitään todisteita sille, että Venäjä julistaisi Yhdysvallat vihollisekseen sinänsä, ei Helsingin Sanomien väitteistä huolimatta ole olemassa. Venäjä ei hyväksy Yhdysvaltojen väkivaltapolitiikkaa vaan on kaikissa yhteyksissä ollut todistettavasti neuvottelujen ja demokratian kannalla.Yhdysvallat, Saksa, Ranska ja Puola ovat rikkoneet demokraattisesti laaditut sopimukset Ukrainan kriisissä. Kiovan laiton hallitus on aloittanut paitsi toisinajattelijoiden vainon ja murhat, myös sotatoimet venäjää puhuvia itä-ukrainalaisia vastaan. Yhdysvaltojen ja Israelin hallituksilla on viikottaisena tapana nimetä eri ihmisryhmiä terroristeiksi. Presidentti Mandela vapautui terroristien listalta vasta 5v sitten.Itä-ukrainalaisten nimeäminen terroristeiksi seuraa tyypillistä yhdysvaltalaisen sodanjohdon teemaa.

Helsingin Sanomilta vie aikaa ennenkuin se pystyy nykysidostensa vallitessa palaamaan aivopesusta sivistyneeseen tiedonvälitykseen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukraina, NATO, Lockerbie, Bosnian sota, Helsingin Sanomat, propagandan laadullinen muutos, USA:n aggression muuttaminen Venäjän aggressioks i

USA-johtoinen militarismi ei ole rauhan ja turvallisuuden tae

Sunnuntai 31.8.2014 klo 10.27 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomessa vallitseva oikeistolainen, jyrkän venäläisvastainen ilmapiiri ja rodullinen ylemmyydentunne, johtivat maan hallituksen kokemaan neuvottelut Neuvostoliiton edustajien kanssa tarpeettomiksi. Koko 1930-luvun jatkunut, julkisuudelta salassa pidetty sotilaallinen yhteistyö Saksan kanssa alkoi kantaa hedelmää. Sotapropaganda oli saanut kansalaiset valtaansa.

Kesäkuun 29 päivänä 1939 Suomeen saapui Saksan yleisesikunnan päällikkö kenraali Franz Halder, joka tuli suoraan Baltiasta, ulko- ja vt. puolustusministeri Erkon vieraaksi. Hän vastaanotti pääministeri Cajanderilta Suomen valkoisen ruusun suurristin. Ministeri Erkko sanoi, 30.6.1939 Helsingin Sanomien mukaan, vieraan kunniaksi järjestämillään juhlapäivällisillä seuraavaa:"Saksan kunniakkaan armeijan edustajana, armeijan, jonka erinomaisia ominaisuuksia ihailemme, lausun teidät herra kenraali, sydämellisesti tervetulleeksi. Muistelemme niitä suuria palveluksia, joita Saksa meille vaikeimpina kohtalon hetkinämme teki. Näiden palvelusten merkitys on saanut parhaimman ilmauksensa siten, että suurin osa korkeimmista saapuvilla olevista upseereistamme on saanut sotilaallisen kasvatuksensa Saksan armeijassa.

Kesäkuun 30 päivänä kenraali Halder matkusti Karjalan kannakselle tarkastamaan linnoituslaitteita ja seuraamaan tykistöammuntoja Perkjärvellä. Kunniakomppania oli lentorykmentti I:sta ja soittokunta Karjalan kaartin rykmentistä. Seuraavana aamuna matka jatkui Kemiin ja Rovaniemelle.

Kesällä 1939 Kannaksella järjestettiin Suomen historian suurimmat sotaharjoitukset, joita oli kutsuttu seuraamaan kaikkien muiden ulkovaltojen paitsi Neuvostoliiton sotilasasiamiehet.

Syyskuun 14 päivänä Akateeminen Karjalaseura julisti: "Nyt on aika iskeä. Sotilaittemme uljas sankarihenki ja päällystömme henkinen ylivoimaisuus oppimattoman ja sivistymättömän ryssäläispäällystön rinnalla. Voittomme on varma. Kohta tulee hetki, jolloin emme enää taistele yksin".

Yhdysvaltalaiset oikeistolaiset pankki- ja teollisuusmiehet, Arthur Vandenberg, Herbert Hoover, Henry Ford, John Foster Dulles, Randolph Hearst ja William Knudsen rahoittivat Hitleriä Saksan aseistamisessa. Tarkoituksena oli estää Neuvostoliiton ehdottaman kollektiivisen turvallisuusjärjestelmän aikaansaaminen.

Nyt 75 vuotta myöhemmin Suomessa oikeisto on jälleen vallassa. Sotarummut ovat pärisseet jo vuosia. Presidentti ja pääministeri ovat Kokoomuksesta. Yhdysvalloissa koulutuksensa saanut pääministeri ihailee avoimesti rasistisia USA:n etelävaltioita julistautuen "etelävaltiolaiseksi" ja sanoo juostessaan ajattelevansa sotarikoksiin syyllistyneen Condoleeza Ricen sääriä. Puolustusvoimien uusi ylipäällikkö on saanut koulutuksensa myös Yhdysvalloissa. Suuret NATO:n sotaharjoitukset ovat maassamme meneillään.

Sotarummut peittävät täysin sen yhdysvaltalaisten teollisuusjättien pelin, joka edellyttää Ukrainan valloittamista vaikka sodan avulla kuten tapahtui Jugoslaviassa. Pienen yhdysvaltalaisen eliitin ahneus on pohjaton. Tänään talousnobelisti Stiglitz kuvasi Helsingin Sanomien haastattelussa tarkkaan maailman tilan talouden näkökulmasta. Ahneus on mittaamatonta.

Suomen kaupallinen media tai kokoomusjohtoinen YLE ei ole sanallakaan paljastanut Yhdysvaltojen osuutta Ukrainan sodan johdossa. Tuhannet yhdysvaltalaiset "neuvonantajat" ja kanadalaisen Herkules-kuljetuskoneen aselasti ovat salaisia. Koska USA presidentti Obaman suulla on ilmoittanut haluavansa Venäjästä hylkiövaltion, sen on saatava Eurooppa mukaan jahtiin. Läntisestä mediasta puuttu syvällisyys ja totuudellisuus täysin. Samoin kuin Jugoslaviaa hajoitettaessa tärkeintä on ennakkosuunnitelma. Jugoslaviassa serbit julistettiin syntipukeiksi, koska he edustivat Yhdysvalloille vierasta kansojen keskinäistä solidaarisuutta ja tasa-arvoa. Koko USA -johtoinen propaganda yhdensuuntaisti eurooppalaisten ajattelun.

Nyt Venäjä julistetaan syntipukiksi. Puhutaan Venäjä-mielisistä itä-ukrainalaisista, mutta ei USA:n taskussa olevista kiovalaisista tai Puolan johtamista sotajoukoista.

Mitä USA:n liikemieseliitti ja poliittinen johto etsivät Ukrainasta? Valtava geenimuuntelun sotapäällikkö Monsanto odottaa EU:n ja USA-Ukraina neuvoston ja IMF:n vaatimia maatalouden tehostamistoimia ja geenimuuntelun levittämistä Ukrainan maanviljelyyn, siitä huolimatta että ukrainalaiset itse vastustavat GMO:ta.Kaasuputkien hallinta ja liuskekaasun tuotanto Ukrainassa houkuttelevat. USA etsii Ukrainasta ratkaisevaa taitekohtaa ja railoa EU:n ja Venäjän ystävällisten yhteistyösuhteiden prosessiin. Samantekevää mikä menetelmä on kunhan se vahingoittaa Venäjää.

Venäjän pyrkimys saada yksinapaisesta maailmasta BRICS yhteistyön avulla kaksinapainen on synnyttänyt hysterian USA:ssa ja EU:ssa. Venäjä näyttää pyrkivän siihen, että Yhdysvaltojen vallan alla olevat Maailmanpankki ja IMF saisivat korvaavat instituutiot, joiden lainananto ja muu kannustava toiminta ei edellytä Kreikan kaltaista kansojen kurjistamista vaan olisi inhimillisempi vaihtoehto varsinkin kehittyville maille.

Suomella olisi vielä viimeinen hetki valita USA-johtoisen militarismin sijaan humaanimpi vaihtoehto, vaikka edes liittoutumattomuus, ellei humanismi kiinnosta. Nyt olemme tiellä, jonka seuraukset minun ikäiseni sukupolvi tuntee nahoissaan. Olemme toistamassa historiaa, jonka läpikäyminen tuottaa surua, verta ja kaaosta. Venäjä ei ole Ukrainan kriisin syypää vaan aseellista ja taloudellista valtaansa laajentamaan pyrkivä Yhdysvallat, EU oppipoikanaan.

NATO on yksisuuntainen katu. Suomen eduskunnan olisi käsiteltävä isäntämaasopimuksen allekirjoittamista tai kirjoittamattajättämistä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: BRICS, Stiglitz, Helsingin Sanomat, Erkko, Monsanto, Venäjä, talvisota, Hitlerin Saksa, USA:n Ukraina, kokoomuksen sotapolitiikka, NATO-Suomi

USA suuntaa sotakoneistonsa myös omia kansalaisiaan vastaan

Maanantai 25.8.2014 klo 10.37 - Pirkko Turpeinen-Saari

Yhdysvaltalainen Tom Dispatch aloittaa artikkelinsa Yhdysvaltojen poliisin militarisoitumisella. Hän kuvaa kuinka vasta Fergusonin poliisin käyttämät panssaroidut ajoneuvot TV-kuvissa paljastivat kuinka pitkällä kansallinen militarisoituminen on. Kuvat muistuttivat tilanteita miehitettyjen Irakin ja Afganistanin sotatoimissa. Kuvien seurauksena kongressin jäsenet ovat kiiruhtaneet tekemään aloitteita kieltääkseen Pentagonia antamasta poliisille sotakalustoa käytettäväksi kansalaisia vastaan.

Poliisin ohella koko maa on militarisoitu. Rautatieasemilla on sotilaita, jokaista kansalaista on mahdollista vakoilla. Militaristista henkeä nostatetaan sotilaiden ylenpalttisella ihannoinnilla, mitä käytetään  kotimaisessa propagandassa. Sotalennokkeja käytetään myös kotimaassa. Rajavalvontaa on tehostettu niin, että kymmenien kilometrien päässä rajoista vallitsee "perustuslakia vailla" oleva alue, jossa rajavartijoilla on oikeus suorittaa samanlaisia tappoja kuin Fergusonissa (kuten CBS uutiset kertoi jutussaan "investigating unresolved deaths on the border").

Helsingin Sanomat kuvaa kirjeenvaihtajansa kolumnissa presidentti Obaman perheen idyllistä kesälomaa Martha's Vineyardissa. Tosiasiassa presidentti joutui keskeyttämään lomansa Fergusonin takia. Sen lisäksi presidenttiä uhkaa republikaanien haaste oikeuteen edustaja Boehnerin aloitteesta. Republikaanien Mitch Mc Connell uhkaa uudella valtion maksukyvyn jäädyttämisellä ellei presidentti Obama hyväksy republikaanien, itseasiassa Teekutsu-liikkeen haluamia lakeja. Öljyteollisuus tukee taloudellisesti näitä vaatimuksia.

Presidentti Obama on suurissa vaikeuksissa. Miljardöörien tukema republikaaninen puolue pystyy paitsi kiristämään presidenttiä myös ostamaan vaaleja.

Yhdysvaltojen intellektuellit ja demokraatit ovat kauhuissaan kehityksestä. Mitä se merkitsee Euroopalle ja Suomelle?

Yhdysvallat ei ole entisensä. Se ei ole se maa, jota isäni opetti minut rakastamaan. Pikkulapsena sain häneltä runon. "I see the moon and the moon sees me. God bless the moon and God bless me."

Nyt presidentti Putin joutui talvella New York Timesille kirjoittamassaan lukijakirjeessä palauttamaan Obaman maan pinnalle tämän väittäessä Yhdysvaltojen kansan olevan poikkeuksellinen, siis parempi kuin muut kansat. Putin totesi kirjeensä lopussa Jumalan luoneen kaikki kansat saman arvoisiksi.

Mitä tämä Yhdysvaltojen entistä kielteisempi muutos merkitsee globaalisti? Edellisissä kirjoituksissani olen viitannut USA:n vallanhaluun ja arveluttavien voimien kanssa tekemään yhteistyöhön. Tätähän on jatkunut lähes koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan, mutta nyt kiihtyvästi. Se merkitsee Mc Cainin tyyppisten republikaanien ja öljy- ja aseteollisuuden valtaa. Euroopan militarisoiminen, Suomi mukaan luettuna on ohjelmassa. Venäjän kaasu- ja öljyteollisuuden korvaaminen luonnolle vielä vahingollisemmalla liuskekaasulla, jota Yhdysvallat hallitsemillaan kentillä tuottaisi. NATO:n levittäminen mahdollisimman laajalle palvelee aseteollisuutta. ISIS:n pommittaminen tuhoaa USA:n Irakille toimittamia asevarastoja ja aiheuttaa uusien aseiden tarvetta toisaalla. Loputtomat Yhdysvaltojen sodat palvelevat aseteollisuutta.

Kokoomus haluaa Suomen liittyvän USA:n johtamaan NATO:on muun muassa yhteisten läntisten, moraalisten arvojen pohjalta. Seuraako siitä myös Suomen poliisin militarisointi? Saisimme Afganistanissa ja Irakissa käytettyjä panssaroituja ajoneuvoja halvalla. Vakoilussa olemme ehkä pahasti jäljessä, mutta "edistykselliset" Viro ja Ruotsi voivat tulla avuksi. Saksalla on tehokas vakoiluorganisaatio puhumattakaan Britanniasta. Voisimme liittyä vanhojen siirtomaavaltojen rintamaan taistellaksemme investoijien parhaaksi Jugoslavian ja Ukrainan jälkeen ehkä Moldovassa tai suorastaan Venäjällä. Ehkä liittolaisuus suoraan Yhdysvaltojen kanssa olisi nopein tie myös kansalliseen militarisoitumiseen.

Brief English summary: I am referring Tom Dispatch 25.8.2014 about militarization of the US. I am pointing out how the global role of US is changing after the rapid change in domestic politics. Sen Mc Cain meddling with ISIS in Syria and supporting the fascists in Ukraine is indicative of the impunity of US mixing in internal affairs of sovereign countries. Fracking in Ukraine and obtaining the pipelines + expanding the military influence are maybe some of the motives for waging war in Ukraine. On the Balkans some of the results were several NATO-countries plus huge Bondsteel military base in Kosovo. After the land for the base had been grabbed from Serbia it had to be made as part of "independent" Kosovo.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Bondsteel, Helsingin Sanomat, Suomen media vaikenee, USA:n militarisaatio kotimaassa ja ulkomailla, syytteen nostaminen Obamaa vastaan, öljyteollisuuden ja republikaanien vallankäyttö militarisation of the US domestic policy

Tukeeko Suomi USA:n rinnalla Islamilaista kalifaattia ja ISIS:ta

Perjantai 22.8.2014 klo 13.46 - Pirkko Turpeinen-Saari

Sotilaat makaavat maassa suut tukittuina, kädet selän takana. Mujahedeen-taistelijat teroittavat veitsiään. Veitsi heilahtaa,pää lentää. Osa pidätetyistä sotilaista pakotetaan suutelemaan päitä, jotka on naulattu puun runkoon. Eräille sidotaan narulla tiiliskivet kivesten ympärille ja heitetään niine hyvineen vedellä täytettyihin tynnyreihin. Tiiliskivien painosta he vaipuvat pohjalle ja hukkuvat. Video näytettiin yksityisellä Bijelinan televisiokanavalla 29.9. 1997.

ISIS Irakissa? Ei vaan mujahediin taistelijat Bosniassa 1995. Alija Izetbegovic rakensi islamilaista kalifaattia niin sanottua vihreää vyöhykettä Bosniasta Lähi-Itään. Hän ei peitellyt pyrkimyksiään. Hän oli kirjoittanut Islamilaisen julistuksen, joka oli kaikkien saatavilla. Hän siunasi Afganistanista ja Lähi-Idästä tulevat taistelijat osaksi sotajoukkojaan. USA oli kouluttanut Afganistanin taistelijat. Osama bin Ladenilla oli Bosnian passi.

Yhdysvallat tuki Bosniassa Islamilaisen kalifaatin rakentajia ja pommitti NATO:n kanssa näitä vastaan taistelevia serbejä.Yhdysvaltojen rinnalle liittyivät kaikki siitä riippuvaiset maat, myös Suomi.

www.voltairenet.org sivustolla on mielenkiintoinen Thierry Meyssanin artikkeli "John Mc Cain, Conductor of the "Arab Spring" and the Caliph. Siinä osoitetaan kuvien kanssa kuinka yhdysvaltalainen senaattori Mc Cain tapaa mm Islamilaisen kalifaatin, ISIS:in johtohenkilöä Ibrahim al-Badria eli Abu Bakr al- Baghdadia, joka samaan aikaan kun kuului Free Syrian Armyyn, synnytti ISIS:ta.YK on listannut kyseisen henkilön Al-Qaedaan kuuluvaksi.

Nyt USA aseistaa ISIS- taistelijoita, jotka käyttävät Yhdysvaltojen tarjoamia aseita ja koulutusta, Syyrian hallitusta vastaan. Syyrian hallitus on sekulaarinen, mutta Yhdysvallat tukee radikaaleja uskontopohjaisia joukkioita.Tässä tilanteessa media ei voi olla näyttämättä ISIS-taistelijoiden julmuutta koska taistelijat itse saattavat julmat videonsa julkisuuteen. Bosnian sodan aikana media totteli Yhdysvaltojen propagandaa eikä totuutta näytetty.

Umpikujaan jouduttuaan Yhdysvallat pommittaa laajan julkisuuden valokeilassa itse rahoittamaansa ISIS:ta. Samoin se pudottaa, suuren julkisuuden valokeilassa vettä ja ruokatarpeita kouluttamiensa joukkioiden uhreille.

Mc Cainin vierailut Ukrainassa ja fasististen poliitikkojen tapaamiset eivät ole jääneet salaisiksi. Se millä tavalla sisällissota syttyi ja se ketkä siitä hyötyvät sen sijaan on. Propaganda on leimannut demokratiaa ja omaa ihmisarvoa tavoittelevat itä-ukrainalaiset terroristeiksi ja heidän tarpeisiinsa eläytyvät inhimilliset ihmiset fasisteiksi.

Alfredo Jalife-Rahmella on Voltairenetissä mielenkiintoinen artikkeli. Se osoittaa mitä yhteistä on Ukrainan kriisillä, Gazalla, Syyrialla ja Libyalla. Kaikissa on öljy tai vesi. 

A-studion toimittaja kysyi pari iltaa sitten miksi maailma on niin paha. Amerikkalaiset ystäväni sanoisivat "Greed". Ahneus. Yhdysvaltojen poliittiset toimijat ovat riippuvaisia raha-eliitistä, joka odottaa investointeja ja voittoja.Juuri tänään sain demokraattisen puolueen anomuksen, jotta allekirjoituksellani vastustaisin Koch-veljesten aietta ostaa Citizens united organisaatiolla kongressivaalit.

Itä-Ukrainan liuskekaasu, Gazan edustan öljy, Libyan ja Syyrian luonnonvarat on saatava Yhdysvaltojen hallintaan. Ei siis gazalaisten, ukrainalaisten, libyalaisten tai syyrialaisten vaan yhdysvaltalaisten. Varapresidentti Bidenin poika nimitettiin jo Ukrainan suurimman yksityisen öljy-yhtiön hallitukseen. Aseiden avulla saadaan osuuksia lisää.

Jos Suomi muodostaa kantansa USA:n miellyttämisen halun tai riippuvuuden perusteella, suomalaisten on kovetettava sydämensä ja tunteensa ja tyydyttävä A-studion toimittajan ehdotamaan Glorian lukemiseen ja Coca-Colan juomiseen. Tunneköyhä maailma on paha.

Venäjä ei ole tukenut jihadisteja eikä fasisteja. Neuvostoliitto taisteli Afganistanissa Yhdysvaltojen rahoittamia ja tukemia jihadisteja vastaan yhdessä niiden afganistanilaisten voimien kanssa, jotka purkivat 4000 perheen feodaalisen hallintojärjestelmän pyrkien demokratiaan.

Pitääkö Suomen liittoutua Yhdysvaltojen ja sen johtaman NATO:n kanssa edistämään aseistettua itsenäisten valtioiden luonnonvarojen ryöstöä liittoutuen fasistien, jihadistien tai oligarkkien kanssa. Palestiinan kohdalla Yhdysvallat on estänyt alkeellisenkin valtion synnyttämisen? Pitääkö suomalaisten sekin vain hiljaisesti hyväksyä? Syvä oikeustaju edellyttää eläytymistä ja kykyä arvioida todellisuutta niin, että tunteet ovat käytössä. Syvällinen oikeustaju on psykiatrille ainoa mahdollinen.

Brief English summary: I am putting a question mark on the behaviour of Finland and its alliance with the ideology of the US and the NATO. I refer to two articles in Voltairenet, which show (also in pictures) the close collaboration of senator Mc Cain with ISIS leaders and organizers. I am describing the content of a video about the massacre performed by Bosnian jihadists in 1995, those same jihadists of Alija Izetbegovic, supported by the US president Clinton.The Serbs were the ones who had to defend themselves against the propaganda and military power led by the US.

In Ukraine Mc Cain and the US together with the NATO countries have allied themselves with fascist-forces in order to get hold of the infrastructure there.

Russia has never allied itself with jihadists or fascists. On the contrary. For the ordinary people in Finland and Russia it is difficult to understand why we should exchange the 70-years of peace and friendship into enemities, economic sanctions and war propaganda.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: USA tukee ISIS:ta, Suomi ja ISIS, Voltairenet, Bosnia, Izetbegovic, pidätettyjen teurastus, kidutus, Mc Cain,

Kroatia 1990-luvulla. ja Ukraina tänään

Maanantai 18.8.2014 klo 12.13 - Pirkko Turpeinen-Saari

Ukrainan ulkoministeri Klimkin kutsuu NATO:a,USA:ta ja EU:ta antamaan sotilaallista apua Kiovan väliaikaiselle,laittomalle hallitukselle ja tynkäparlamentille. Alkuperäisessä laillisessa, demokraattisesti valitussa parlamentissa pääasiassa Itä-Ukrainasta kannatusta saanut alueiden puolue ja kommunistit muodostivat enemmistön 217 paikallaan. Vähemmistössä oli Udar, Isänmaa ja äärioikeiston Svoboda yhteensä 178 paikkaa.

Väkivaltaisen vallankaappauksen jälkeen EU salli vähemmistön muodostaa hallituksen ja parlamentin jatkaa tynkäparlamenttina, josta osa edustajista oli peloteltu pois, muun muassa kommunistipuolueen puheenjohtajaa vastaan tehtiin murhayritys ja hänen kotinsa tuhopoltettiin. Nyt parlamentti on kieltämässä kommunistipuolueen,joka vastustaa väkivaltaa ja myös separatismia. Kommunistipuolueen kieltämisen jälkeen tynkäparlamentti supistuisi entisestään 32 paikan verran.

 Kiovan hallitus on tukeutunut oligarkkien rahoittamiin Maidanin äärioikeiston joukkioihin pyrkiessään sotilaallisesti tukahduttamaan hallituksen vastaisen kansannousun Itä-Ukrainassa. 

1990- luvun Kroatian vastaava sisällissota oli osa Yhdysvaltojen johtamaa Jugoslavian hajoittamista. Yhdysvaltojen kongressi, siis ulkopuolinen maa, oli säätänyt lain, jonka mukaan Jugoslaviassa on pidettävä kussakin erillisessä tasavallassa monipuoluevaalit, mutta ei koko Jugoslaviassa. Neuvostoliitossa oli nimittäin käynyt niin, että Gorbatsovin pyytäessä kansalaisia, koko Neuvostoliiton alueella, ottamaan kantaa haluavatko he jatkaa uudenlaisessa löyhemmässä sosialistisessa liittovaltiossa, kansalaisista 72% sanoi haluavansa. Tällaista demokraattista katastrofia Yhdysvallat ei halunnut Jugoslavian alueelle.

Kroatialainen fasistien diaspora oli pikkuhiljaa palannut Yhdysvalloista, Australiasta ja Kanadasta. Toisen maailmansodan aikaisten joukkomurhaajien kunnia palautettiin. Äärioikeistolaiset joukot hankkivat aseita Saksasta ja Itävallasta. Presidentti Clinton henkilökohtaisesti Kroatian suurlähettiläänsä kanssa sai aikaan aseiden virran Lähi-Idästä Zagrebiin. Presidentti Tudjiman laillisti asejoukot jakamalla heille poliisin virkamerkit, jotka laillistivat aseiden hallussapidon.

Tänä aamuna Klimkinin ilmoitus antoi tunteen kuin kuin heräisi kroatialaisesta painajaisesta. Yhdysvaltalaiset ja erityisesti puolalaiset diplomaatit ja poliitikot ovat sekaantuneet vuosikausia Ukrainan asioihin. Kuten edellisissä kirjoituksissani olen maininnut, Ukrainan länsimaistamisen loppusilaus suunniteltiin Jaltassa, syyskuussa 2013 pidetyssä kokouksessa presidentti Clintonin ja tulevan presidenttiehdokas Hillary Clintonin läsnäollessa.

Propaganda oli 1990-luvulla esittänyt tosiasiassa lakeja kunnioittavat Jugoslavian serbit kielteisin värein, kun taas Yhdysvaltojen tukemat kroaatit myönteisinä. Siten Yhdysvaltalaisten eläkkeellä olevien kenraalien MPRI:n ohjaama serbien etninen puhdistus Kroatiasta "Operation Stormin" avulla, jonka seurauksena 250.000 serbiä ajettiin pois Krajinasta Kroatiasta, ei saanut aikaan erityistä huolta. Matkalla 2500 serbiä tapettiin.

Suomalainen totuutta ulkopolitiikassakin kaipaava psykiatri ei voi käsittää, että demokraattista hallintoa kannattavia ja oman kielen ja uskonnon kunniallista asemaa puolustavia itä-ukrainalaisia on neuvottelujen sijasta tapettava, ellei tuntisi Kroatian osuutta Jugoslavian hajottamisen historiassa. Suosittelen kaikille luettavaksi teoksen George Szamuely: Bombs for Peace; NATO:s Humanitarian War on Yugoslavia. On tiedettävä mitä globaaleja taloudellisia ja hegemonisia tavoitteita Yhdysvalloilla on.

Itä-ukrainalaiset ovat osoittaneet haluavansa ilmaista kantansa demokraattisesti äänestämällä. Silti Kiovan hallitus on päästänyt äärioikeistolaiset Maidanin asejoukot heidän kimppuunsa,antaen armeijan tykistöllä ja pommituksilla taustatukea. Uhrien määrä lähentelee Krajinan serbiuhrien määrää ja maanpakoon ajettuja on satoja tuhansia.

Itä-ukrainalaisten leimaaminen terroristeiksi saattaa toimia hetken aikaa Kiovan hallituksen ja heitä tukevan USA:n ja osan EU:ta eduksi. Äärioikeistolaiset todelliset terroristit eivät todennäköisesti tule tyytymään Kiovan hallituksen tahtoon. 

Yhdysvallat tukee oligarkkeja ja äärioikeistoa tavoitteidensa saavuttamiseksi. Historia kuitenkin osoittaa, että talebanit,punaiset khmerit, ISIS ja muut aiemmat liittolaiset itsenäistyvät ja tulevat myöhemmin toimeen omillaan ja kääntävät aseet entistä tukijaansa vastaan.

On valitettavaa, että EU on katsonut välttämättömäksi liittoutua USA:n kanssa Euroopan järjestämiseksi suuryritysten ja sijoittajien paratiisiksi demokratian kustannuksella. Se näyttää edellyttävän Venäjän demonisointia.Ulkoministeri Lavrov on systemaattisesti ollut dialogin ja kansalaismielipiteen selvittämisen kannalla.

Haluan pysyä totuuden ja demokratian puolella. En suostu alistumaan yksipuolisiin tilannearvioihin tulivat ne sitten kenen suusta tahansa. Yhdysvallat on tottunut käyttämään sotilaallista voimaa, samoin monet EU:n entiset siirtomaavallat. Yhdysvaltojen 1000 sotilastukikohtaa eri puolilla maailmaa kidutuskammioineen eivät saa minua tuntemaan oloani turvalliseksi varsinkaan, jos lähin niistä pystytettäisiin Viroon.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: USA:n kidutuskammiot Viroon, demokratia vai aseet, ulkoministeri Klimkin, Kroatia 1991- ja Ukraina tänään, NATO, rauhanneuvottelut, Klimkin, Lavrov, oikea sektori,

Rasismi ja koulukiusaaminen muuttunut jokapäiväiseksi Suomessa

Keskiviikko 13.8.2014 klo 11.02 - Pirkko Turpeinen-Saari

Syksyn alkaessa yleisönosastot täyttyvät koulua ja koulukiusaamista koskevista kirjoituksista.Keskeisintä ongelmaa tosin ei huomata tai tiedosteta.

Oman havaintoni mukaan Suomessa vallitsee silmitön vihan ilmapiiri, joka kohdistuu viattomiin lapsiin ja nuoriin.Lastenlasteni ollessa tarhaiässä syrjintä kohdistui somalilapsiin, nyt venäläisiin.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana venäläiset, Venäjän kansa ja venäläisten demokraattisesti valitsema presidentti ovat olleet silmittömän anglo-amerikkalaisen propagandan kohteena. Suomen media, joka käyttää yksinomaan anglo-amerikkalaisia lähteitä ollessaan kyvytön itsenäiseen ajatteluun, tarjoaa yksipuolisen kuvan todellisuudesta.

Luin juuri tänä aamuna yhdysvaltalaisesta The Nation- lehdestä professori Stephen F.Cohenin artikkelin otsikolla "The New Cold war and the Necessity of Patriotic Herecy". Tämä yhdysvaltalainen New York Univercityn ja Princetonin Venäjän tutkimuksen ja politiikan emeritus professori viittaa Mihail Gorbachovin toteamukseen:" Kaikki uusi alkaa toisinajattelulla ja politiikassa vähemmistön mielipiteestä". Monoliittinen Venäjä-kuva edellyttää faktoihin perustuvaa toisinajattelua, joka Yhdysvaltojen mediasta puuttuu lähes täysin. Cohen esittäytyy pieneen vähemmistöön kuuluvana toisinajattelijana.

Cohen kuvaa yhdysvaltalaista Ukraina-propagandaa ja median ja poliitikkojen yhdenmukaista noitavainoa lähentelevää asennetta Venäjää ja presidentti Putinia kohtaan. Hän osoittaa yksityiskohtaisesti kuinka Putin ei voi ratkaista Ukrainan ongelmaa vaan Obama, joka pitää Kiovan hallitusta ja presidenttiä taskussaan.

Miltä tuntuu venäläislapsesta istua suomalaisessa koululuokassa. Erityisesti verorahoilla maksetun YLE:n vastuu on suuri.  Välitunnilla jokaiselle lapselle on iskostettu päähän se todellisuus, minkä presidentti Obama tarjoaa. Lapsilla on oikeus ryssitellä venäläisiä tai venäjää äidinkielenään puhuvia kavereitaan.Harvoin nähdään uutislähetystä, jossa ei joko ulkomaanuutisissa tai kulttuurissa esitettäisi halventavia ja alentuvia käsityksiä presidentti Putinista. Eikö Putin olekaan fasisti, kysyy peruskoululainen äidiltään.

Venäläisperheet puhuvat hiljaisella äänellä metrossa, jotta ei huomattaisi mitä kieltä he puhuvat.

Toimiessani Helsingin kaupungin nuorisopsykiatrian ylilääkärinä pyrin siihen, että työryhmässäni olisi aina äidinkielenään venäjää puhuva lääkäri. Venäjänkielisten nuorten tarpeet olivat suuret. Sekä lääkäreiden että nuorten potilaiden kulttuurissa korostui viehättävä perheen sisäisten suhteiden lämpö ja tärkeys. Jopa murrosikäiset venäläisnuoret kunnioittivat vanhempiaan ja isovanhempiaan ja ottivat huomioon heidän tunteitaan omista ongelmistaan huolimatta.

Nämä vielä tunteviksi kasvatetut lapset joutuvat kokemaan median välityksellä kuinka gazalaislapsille ei pudoteta lentokoneista vettä tai ruokaa, ei myöskään ukrainalaisille venäjänkielisille lapsille, vaan heitä pommitetaan pommeilla ja tapetaan.Sen sijaan terrorismia tukeneet valtiot pudottavat vettä suuren julkisuuden valokeilassa Irakin kristitylle ryhmälle, joka on paennut näitä USA:n synnyttämiä terroristeja.

Suomalainen henkinen ilmapiiri on raaistunut. EU:n myötä kansamme johtajat ovat yhä voimakkaammin ottaneet alentuvan asenteen Venäjään. Aikaisempina vuosina serbilapset saivat pelätä kosovolaisten maahanmuuttajien vainoa, johon poliisi tuskin puuttui. Nyt venäläisiin kohdistuviin rasistisiin rikoksiin suhtaudutaan lempeästi. Suomi on joutunut osaksi rankaisemattomuuden kulttuuria, jossa rikoksia saa tehdä, jos on oikealla puolella, toisin sanoen Yhdysvaltojen ja NATO:n puolella. Suomi näyttää ottavan tästä kaikki irti.

Ulkopoliittinen instituutti on epäonnistunut poliitikkojen informoinnissa. Se ei tunne Yhdysvaltoja eikä siten näe geopoliittista kokonaisuutta. Stephen Cohen kertookin korostavansa oppilailleen, että totuuden puhuminen opiskeluvaiheessa voi kostautua ja johtaa uran katkeamiseen. Ulkopoliittinen instituutti väittää toimivansa tieteelliseltä pohjalta. Kuitenkaan yhdessäkään näkemässäni julkisessa asiantuntijalausunnossa ei ole mainittu Yhdysvaltoja.Ehkä tästä maininnasta ura katkeaisi.

Ainoa toimintatapa, joka kokemukseni mukaan poistaa koulukiusaamisen on opettajan ja lapsiryhmän välinen viikottainen tunnetunti. Opettaja kuuntelee lasten pelkoja, iloja, vaikeuksia ja odotuksia. Kun tunnetunti toistuu viikottain, lasten omanarvontunne kasvaa, riippumatta etnisestä taustasta. Olen kuvannut kirjassani "Ahdingossa luova lapsi ja nuori; tienviittoja kasvuun" helsinkiläisellä yläasteella suorittamamme kokeilun, joka osoitti aikusille, kuinka viisaita lapset ovat ja kuinka tätä viisautta voi käyttää yhteisön kehittämiseen.

Brief English summary: I am refering to Stephen F.Cohen's article in The Nation Aug.12. about the fallacies about Ukraine. The fact is:The only person who can solve the problem is president Obama, who has the illegal Kiev government and president Poroshenko in his pocket.

I am describing the influence of the Anglo-American propaganda on children, especially Russian speaking children in Finnish schools. For about 10 years, more forcibly the last half a year the Finnish media has been saturated with anti-Russian and anti-Putin propaganda. Not through facts but fallacies. The children believe that everything is true what comes out of the TV paid by tax-euros.

As Chief dr of Adolescent psychiatric services of the city of Helsinki I used to have a Russian speaking psychiatrist for Russian speaking adolescents. We learned much about the interactive culture between Russian adolescents, their parents and grand-parents, different from the Finnish more isolationist tendencies.

I found out that the best method against bullying in schools is a weekly small group session, between teacher and a group of pupils, where the children can express their feelings, worries and successes.

The media aggression against Russia has increased during the Finnish membership in EU and the influence of increasing number of NATO-countries there. The earlier good neighbourly relations with Russia and the wisdom of president Urho Kekkonen, leading Finland towards world peace rather than war, has disappeared. As the chief editors of the main news media already 10 yrs ago supported Finland joining NATO, this anti Russian propaganda must be understood as part of the project of changing the opinion of the Finnish people,which has always been strongly against joining NATO.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ulkopoliittinen instituutti, Stephen F.Cohen, Anglo-American propaganda, rasismi, koulukiusaaminen, venäläislapset, somalilapset, russofobia, Putin, Obama

Presidentti Obaman ja presidentti Niinistön dilemma; itsenäinen Venäjä

Torstai 7.8.2014 klo 12.20 - Pirkko Turpeinen-Saari

Suomen presidentti Niinistö esitti 1.8. uutisissa Suomelle erääksi sotilaalliseksi liittoutumisvaihtoehdoksi liittoutumisen suoraan USA:n kanssa. Suomen liittoutumistarvettahan perustellaan nimenomaan Venäjän sotilaallisella uhalla.

Tämän vuoden kuluessa presidentti Obama on esittänyt halventavia lausuntoja presidentti Putinista ja Venäjästä. Suomen media on toistanut ahkerasti Obaman lausuntoja eikä presidentti Niinistö ole ottanut niihin kantaa. Vastaavanlaisia lausuntoja ei ole kuultu presidentti Putinin suusta Obamasta, USA:sta tai Suomesta.

Jos tarkastellaan USA:ta, Suomea ja Venäjää neuvottelukumppaneina, mahdollisina uhkina tai liittolaisina, on syytä pohtia näiden maiden itsenäistä ajattelua, liikkumavaraa ja siten luotettavuutta.

Yhdysvaltojen suvereniteetti on kyseenalainen.Valtio on velkaantunut siinä määrin, että kukaan ei usko sen voivan maksaa velkojaan. Viime vuoden vaihteessa Yhdysvaltojen valtion maksukyky loppui ja valtion virkamiehet joutuivat pakkolomalle kunnes  presidentti sai luvan nostaa lainakattoa. Kongressin republikaanit ovat haastannet presidentin oikeuteen terveydenhuoltolain toimeenpanoon liittyen. Demokraattinen puoluetoimisto on kerännyt rahaa tukeakseen presidenttiä. Muutama rikas miljardööri pystyy päättämään senaatin kokoonpanon. Äärimmäisen rikkaat Koch- veljekset järjestivät äskettäin salaisen seminaarin, jonka tavoitteena oli senaatin valtaaminen seuraavissa vaaleissa ja Hillary Clintonin presidentiksi valitsemisen estäminen, ikuisiksi ajoiksi. Raha ratkaisee vaalit.Hillary Clinton onkin ottanut etäisyyttä presidentti Obamaan saadakseen "haukkojen" tuen.

Yhdysvalloilla on yksityisarmeijoita, salaisia oikeusistuimia, salaisia vankiloita, joissa kidutetaan. Tiedustelupalvelu NSA vakoilee kaikkea ja kaikkia maapallolla.NSA vakoili muun muassa Yhdysvaltojen senaatin sitä komiteaa, joka tutki NSA:n laittomuuksia. NSA tuhosi osan tutkittavasta aineistosta. Yhdysvaltojen presidentti päättää viikottain nimettyjen henkilöiden tappamisesta lennokkien avulla eri itsenäisten valtioiden kuten Jemenin, Somalian, Pakistanin, Afganistanin ilmatilassa.Yhdysvallat aloittaa rankaisematta laittomia sotia, kongressi päättää suvereenien valtioiden taloussaarroista tarkoituksena heikentää näitä. (Irak, Kuuba,Jugoslavia, Venezuela, Venäjä) Nämä toimet tappavat miljoonia siviilejä ja tuhoavat itsenäisiä valtioita.

Yhdysvaltojen valtio on menettänyt merkityksensä.Jotkut pitivätkin viime talvista valtion pakkotaukoa lähtölaukauksena valtion yksityistämiselle. Presidentti toimii ase- ja öljyteollisuuden ehdoilla.

Suomi ei ole suvereeni valtio. Suomen rajojen sijasta meillä on Schengen rajat. Lainsäädäntövallasta suuri osa tulee EU:sta. Meillä ei ole omaa rahaa.Meillä ei ole kansallista tiedonvälitystä vaan suuri osa mediasta on ylikansallisesti omistettua ja hallittua.Sen seurauksena tiedonvälityksen sisältö heijastaa omistajien valtaa. Meillä ei ole omaa ulkopolitiikkaa vaan osallistumme EU:n ulkopoliittiseen päätöksentekoon. Toistaiseksi meillä on ollut kansallista puolustuspolitiikkaa, jonka rakenteeseen kansalaisten mielipiteellä on ollut vaikutusta. Juuri tähän kansallisen vallan saarekkeeseen juuri nyt pyritään Euroopan NATO-maiden ja USA:n avulla ulkoapäin vaikuttamaan.

Nyt Suomi on ensimmäistä kertaa liittynyt Yhdysvaltojen johdolla käytävään taloussotaan Venäjää vastaan. Ukraina on rekvisiittaa, USA:n tavoitteena on ollut Venäjä. Venäjä ei 1990- luvulla, USA:n pettymykseksi, päätynyt kokonaan "liberaali-demokraattiseen" suurpääomaa palvelevaan leiriin. Venäjästä ei tullut Yhdysvaltojen Jugoslaviaa. Suomi myötäili sivusta Jugoslavian hajoittamista, nyt Suomi on täysivaltaisesti mukana taloussodassa.

Venäjä on itsenäinen suvereeni valtio. Valtiolla ei ole juurikaan velkaa. Presidentti Putin on demokraattisesti valittu. Jeltsinin ajan vallankaappauksen seurauksena joitakin oligarkkeja on jäljellä, mutta suuri osa tuotannosta on valtion omistamaa tai säätelemää eikä oligarkeilla ole poliittista vaikutusvaltaa kuten Yhdysvalloissa.

Venäjällä on suvereenin valtion omat rajat, oma raha oma lippu ja puolustusvoimat. Yhdysvaltojen pyrkimystä "liberaali demokraattiseen" propagandaan Venäjällä on rajoitettu ja "läntisten" "hyväntekeväisyys"- tai "demokratia"-järjestöjen toiminta on sallittu, mutta ulkomainen rahoitus on estetty. Siten venäläiset saavat ajatella omilla aivoillaan ja tuntea omia tunteitaan, mikä on edellytys oikeustajun kehittymiselle.

Riippumaton senaattori Bernie Sanders piti toimittaja Larry Kingin haastattelussa presidentti Obaman ehkä suurimpana virheenä sitä, että hän ajatteli Yhdysvaltojen "haukkojen" kanssa voitavan neuvotella tai sopia. Näin ei ole. Kun toiminnan tavoitteena on mahdollisimman suurten taloudellisten voittojen saaminen, silloin sellaiset seikat kuin tunteet, eläytyminen, vastuullisuus tai demokratia on syytä unohtaa.

Ihmisten välisten suhteiden ja oikeudenmukaisuuden arvioinnin edellytyksenä on aitojen syvien tunteiden käyttö. Kyky eläytyä toisen asemaan edellyttää itsenäistä arviointikykyä.

 Venäjän, Suomen tai USA:n presidenttien neuvotellessa on syytä pitää mielessä, kuka silloin puhuu.Venäjän presidentti puhuu Venäjän vahvan valtion ja yhteiskunnan nimissä, USA:n ja Suomen presidenteillä ei ole tätä etua. 

Comparing presidents Obama, Niinistö of Finland and Putin, shows that only Putin has behind him the power of a soverign state. US government shut down only is an example how weak the US state is. President Obama does not really know whom he represents in various negotiations. Finland is no longer a soverign state. Its borders are those of Schengen, laws from EU, the foreign policy from EU. Only President Putin has independence and trustworthiness as a negotiator. Maybe that is why Obama envies him and tries to destroy him.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Obama envies Putin, Obama, presidentti Niinistö, epäitsenäiset Suomi ja USA, itsenäinen Venäjä, sovereign Russia

EU:n jäsenmaiden ihmisoikeusloukkaukset ja Ukraina

Maanantai 28.7.2014 klo 9.57 - Pirkko Turpeinen-Saari

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tuomitsi äskettäin Puolan maan luotua edellytykset pidätettyjen kidutukselle maaperällään sijainneessa Yhdysvaltojen salaisessa kidutuskeskuksessa. Siten Yhdysvaltojen salainen kidutuskeskus on ollut Liettuan lisäksi myös Puolassa.

Pari päivää sen jälkeen Puolalaisen vaikutusvaltaisen lehden Gazeta Wyborczan päätoimittaja tuomitsee jyrkästi EU:n hampaattomuuden Ukraina-kriisissä ja vaatii tiukempia pakotteita presidentti Putinia vastaan. Tämä artikkeli saa laajan levityksen Eurooppalaisissa tiedotusvälineissä, myös Helsingin Sanomissa.

Tiedotusvälineet eivät kuitenkaan kerro sitä, kuinka puolalaiset ja yhdysvaltalaiset tiedustelu- ja sotilashenkilöt ovat olleet osallisina sekä Maidanin väkivaltaan että "terrorismin vastaiseen" toimintaan Itä-Ukrainassa. Maidanilla osa väkivaltaisista mielenosoittajista otti ohjeita puolalaiselta Jan Tombinskilta, joka toimi EU:n edustajana Kiovassa. Voltaire-uutissivuston mukaan Puolan ulkoministerillä Sikorskilla oli erikoinen kaksoisrooli; toisaalta neuvottelijana, toisaalta sopimuksen rikkojana.

Muun muassa Voltaire- uutissivustolla on nähtävissä valokuva ja informaatiota puolalaisen entisen kansanedustajan ja Puolan presidentin turvallisuspoliittisen asiantuntijan Jerzy Dziewulskin osallistumisesta Slavianskin operaatioon, jota johti Yhdysvaltojen apulaispuolustusministeri Derek Chollet.

Suomen sanomalehtien päätoimittajat ilmoittautuivat jo vuosia sitten kannattamaan Suomen liittymistä NATO:on. Nyt propagandan päätavoite on maailman kuvaaminen siten, että tuo tavoite voisi toteutua.

Helsingin Sanomat julkaisee Gazeta Wyborczan uutisen osana pääkirjoitustaan. Sisemmällä kerrotaan yksityisen brittiläisen asianajotoimiston pyrkimyksestä haastaa presidentti Putin amerikkalaiseen oikeuteen.

Yksityisen asianajotoimiston nyt naurettavalta tuntuva mahdollisuus haastaa valtionpäämies oikeuteen on vallitseva trendi. TATIP:in eli USA:n ja EU:n välisen kauppasopimuksen tavoite on suoda yksittäisille investoijille mahdollisuus haastaa valtiot yksityiseen välimiestyyppiseen oikeuteen, mikäli jokin valtion toimi tai toimimattomuus estää yritystä saamasta tavoittelemiaan voittoja.

Helsingin Sanomat ei kuitenkaan kerro sitä, kuinka Yhdysvaltojen teekutsuliike republikaani Boehnerin aloitteesta pyrkii äänestämään kongressissa lakialoitteesta, joka sallisi presidentti Obaman haastamisen oikeuteen.

Siten ylikansalliset pääoman voimat, joiden poliittisena edustajana Yhdysvaltojen ns. haukat toimivat, pyrkivät saamaan tavoitteensa toteutumaan niin Ukrainassa kuin Yhdysvaltojen kongressissa.

Presidentti Putin ja Obama ovat tietyllä tavalla samassa veneessä. Heitä luulisi yhdistävän yhteinen vastustaja, sotia ja väkivaltaa kaihtamattomasti käyttävä ylikansallinen pääoma.  Presidentiksi haluava Hillary Clinton, joka oli mukana suunnittelemassa Ukrainan haltuunottoa, on jo ottanut etäisyyttä presidentti Obamaan, lähestyäkseen "haukkoja".

Saan joka päivä sähköpostia Obaman kannattajilta, jotka keräävät rahaa tukeakseen presidenttiään, torjuakseen oikeudenkäynnin.

Yhdysvaltojen taloudelliset sitoumukset Israelille ja Egyptille eivät päästä Obamaa irti rikollisten sotien kierteestä. Presidentti Putinilla ei ole vastaavaa ongelmaa.

The Polish newspaper Gazeta Wyborcza is trying to direct attention away from Polands role in participating through among others Jerzy Dziewulski, EU-representative in Kiev Jan Tombinski and FM Sikorski in the coup and hostilities in East-Ukraine. The tight relation between the US and Poland has materialized in the European court for human rights coviction of Poland for its torture of inmates in US secret prison on Polish soil. Instead the editor in chief is trying to collect EU media in condemning the president of Russia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Puolan ja USA:n toimet Ukrainassa, salaiset vankilat, Liettua, Voltaire-sivusto, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, Gazeta Wyborcza, Jerzy Dziewulski, Putin,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »