Yhteystiedot

Pirkko Turpeinen-Saari
Nukkeruusunkuja 4 A 17, 00990 Helsinki
044-2030031
pirkko.turpeinen40@kolumbus.fi

Blogin arkisto

EU ei piittaa kansainvälisestä oikeudesta

Maanantai 19.1.2009 klo 13.31 - Pirkko Turpeinen-Saari

Mikään EU- maista ei ole ilmaissut varauksetonta tukeaan palestiinalaisten ihmisoikeuksien toteuttamiseksi. Tätä olen ihmetellyt yhdessä juutalaisten ulkomailla asuvien ystävieni kanssa.

Jokainen kansainvälistä politiikka tunteva toimija tuntee Palestiinaa ja Israelia koskevat YK:n päätökset. Jokainen tuntee mitä merkitsee demokratia, miehitys, vastarinta miehittäjää vastaan jne. Jokainen tietää mitkä ovat demokratian kriteerit.

Yhdysvallat ja Israel ovat näkyvissä olevan lähi-historian ajan sortaneet ihmisoikeuksia sekä omassa maassaan että ulkomailla. Rotusorto, apartheid, sotilaallisen voiman käyttö avuttomia alistettuja kansoja ja heidän puolustajiaan vastaan yhdistää näitä valtioita.

Valheet, taloudellinen vallankäyttö ja kansainvälisten tuomioistuinten yläpuolelle asettuminen yhdistävät molempia. Miksi Euroopan unioni Suomi mukaan luettuna säestää tätä duettoa?! Miksi miehittäjän, Israelin, suorittama Gazan ghetton pommittaminen ja 450 lapsen tappaminen ei herätä poliittisissa johtajissa edes sanoissa Israelin tuomitsemista. Psykiatrina yhdistän tämän tunneköyhyyden vieraantumiseen kyvystä tuntea ja eläytyä toisen asemaan valtapolitiikan ja kunkin EU-maan taloudellisten etujen suhteessa Yhdysvaltoihin määrätessä toiminnan sisällön.

Israelin toimien tuomitseminen "suhteettomasta" voimakäytöstä ja Hamasin tuomitseminen rakettien ampumisesta tarjoaa itse asiassa hyväksynnän Israelin toimille pitämällä molempia tahoja yhtä syyllisinä.Rikoksiahan ovat miehitys, saarto, nälkiinnyttäminen ja tauteihin tappaminen jo ennen näitä juuri nähtyjä hirveitä Israelin sotarikoksia.

On helppohintaista nimetä palestiinalaisten oikeuksien puolustajat terroristeiksi, jolloin heidän kanssaan ei myöskään EU:n mielestä tarvitse neuvotella. Sen jälkeen Israel voi jatkaa laittomien siirtokuntien rakentamista palestiinalaisten maille, palestiinalaisten verovarojen, veden ja kaasun varastamista, laittoman muurin rakentamista, joka erottaa palestiinalaiskyliä toisistaan. Toisin sanoen toimia niinkuin Yhdysvallat Irakissa ja muissa aiemmissa toimissaan Etelä-Amerikassa ja Aasiassa. Käyttäytyä kuin keskiaikaiset kuninkaat ryöstäen ja tappaen. Israelin sotilaiden jäljet Gazassa ovat pöyristyttäviä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ihmisoikeudet, demokratiakäsite, todellisuuden kieltäminen

Suomalaisen koulun ydinongelma

Torstai 15.1.2009 klo 16.49 - Pirkko Turpeinen - Saari

Suomalaisen koululaitoksen ongelmien todellista ratkaisua kierretään kuin kissa kuumaa puuroa. Vaaditaan poliisia paikalle, valvontakameroita, kuria, järjestystä, poistumisharjoituksia ja vanhempien suurempaa kasvatusvastuuta.

Suomalaiset vanhemmat totisesti itse kasvattavat lapsensa. Päivähoitojärjestelmän käyttö on vähintä verrattuna muihin Pohjoismaihin. Tutkimuksissa on todettu päiväkodin nykyiselläänkin kasvattavan lapsia suurempaan eläytymiseen toinen toiseensa ja sosiaalisuuteen kuin mitä kotikasvatus tekee.

Ei sosiaalisuus ja yhteisvastuu ole suomalaisessa yhteiskunnassa tavoiteltavia ominaisuuksia. Kilpailu, muita parempi pärjääminen vaikka toisten kustannuksella on arvossa.

Koulun ongelmien ainoa ratkaisija on tyvestä puuhun nouseminen yhteisöllisyyden rakentamisessa. Jokaisen lapsen on voitava tuntea pienryhmässä tuttuutta n. kymmenen kaveruksen kanssa. Jos luokkaa ei ole, on pienryhmä rakennettava. Opettajien on saatava kokea kokonaisvastuu opettamisesta ja kasvattamisesta palkkaperusteena. Säännöllisen työnohjauksen on oltava itsestään selvyys.

On turha nostaa meteliä kalapuikko-ongelmasta, jos kaikki on pielessä. Valtion on taattava rahaa kunnille normaaleihin kouluolosuhteisiin ja normaaliin kouluruokaan. Muuten liu'umme yhä alemmas väkivallan ja piittaamattomuuden kierteeseen, josta hinnan maksavat syrjäytyneet yksilöt ja kurinpidolliset tai terveydenhuollolliset seuraamusjärjestelmät.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yhteistyön puute, valvonta, väkivalta

Israelin pommitusten ja terrorin seuraukset palestiinalaislapsissa

Torstai 15.1.2009 klo 16.32 - Pirkko Turpeinen-Saari

Puolet Gazan asukkaista eli 750 000 on lapsia. Pommitusten uhreista 40% on lapsia. Kaksi tervettä vastasyntynyttä tukehtui fosforisavun aiheuttamiin hengitysvaikeuksiin koska he eivät päässeet ajoissa hoitoon. Jokainen henkiinjäänyt on jatkuvan pelon, turvattomuuden ja haavoittumisten seurauksena pysyvästi vaurioitunut. Silmien ja jalkojen menetykset ovat vammojen näkyviä ilmentymiä mutta psyykkiset vauriot ovat pysyviä.

Israelilainen kapteeni Mikhael Manekin on 15. 1. Helsingin Sanomissa oikeassa kysyessään " mitä meille juutalaisille on tapahtunut". Hän pelkää asioiden vievän " meidät kohti sellaisen raakalaisuuden normalisointia, jonka me olisimme kyseenalaistaneet vielä jonkin aikaa sitten."

Israelin harjoittama terrori ei todellakaan ole uutta niinkuin Manekinkin toteaa. Palestiinalaislapset, missä he elävätkin - Länsi-rannalla, Gazassa tai Libanonissa ovat joutuneet väkivaltaisten kotietsintöjen, tarkastuspisteiden terrorin ja nöyryytysten tai joukkomurhien todistajiksi. He ovat nähneet vanhempiaan nöyryytettävän. He ovat kokeneet, että heidän omat vanhempansa eivät pysty tarjoamaan heille turvaa koska kansainvälinen yhteisö antaa israelilaisten terrorisoida jokaista palestiinalaista.

Presidentti Jimmy Carterin työryhmään kuuluva psykoanalyytikko Vamik Volkan on vuosia tutkinut palestiinalaislapsia. Hän on todennut useiden heistä olevan psykoottisia. Kuitenkin ollessaan muiden lasten seurassa pelaamassa jalkapalloa tai muuten leikkimässä he toimivat normaalisti. Heillä kollektiivinen identiteetti tuo turvaa.

Gazan syvin tragedia on lasten kohtalo. Ei löydy sellaista määrää kielitaitoisia terapeutteja, jotka voisivat auttaa lapsia. Kolme viikkoa nälässä, janossa, yötä päivää pommien ääniä kuunnellen tietäen, että jokainen hetki voi olla viimeinen, koska missään suljetun Gazan kolkassa ei ole turvallista. Eikö kokonaisen sukupolven psyykkinen tuhoaminen ole kansainvälisessä rikostuomioistuimessa tuomittava rikos?

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lasten masennus, mielen hajoaminen, turvattomuus

Politiikka korvattava oikeudella Lähi-idässä

Keskiviikko 14.1.2009 klo 11.56 - Pirkko Turpeinen - Saari

Ostin Robert Fiskin upean opuksen The Great War for Civilisation heti sen ilmestymisen jälkeen 2005. Olin tutustunut Fiskin artikkeleihin brittiläisessä Independentissa sekä belgialaisessa De Morgenissa. Hän on britti ja on Libanonissa asuvana seurannut 30 vuoden ajan tiiviisti Lähi-idän tapahtumia.

Tänään hän oli tunnin ajan asiantuntijana Aljazeeran uutistunnissa. Hän kuvaili kuinka viimepäivien tapahtumat ovat syklinä toistuneet vuodesta toiseen ja Israelin sodasta toiseen. Hän referoi Tony Blairin mitään sanomatonta haastattelua Newsweek-lehdessä. Arabimaiden kyvyttömyyttä tukea palestiinalaisia. Egypti ja Saudi Arabia pelokkaina ja USA:sta riippuvaisina. Yhdysvallat linjansa betonoineena Israelin etuihin. Hän ei pitänyt Hillary Clintonia missään arvossa. Fisk oli varma, että Obama tulee jatkamaan tyhjänpäiväisiä vetoomuksiaan molempiin osapuoliin.

Robert Fisk korosti, että politiikassa ei puhuta siitä, että Gazassa asuvat palestiinalaiset ovat juuri sieltä peräisin, mihin he ampuvat rakettejaan.Hän korosti, että on aika alkaa puhua politiikan sijasta oikeudenmukaisuudesta.Hän ei uskonut lähitulevaisuuden tai keskipitkän tulevaisuuden tuovan minkäänlaista muutosta palestiinalaisten kärsimyksiin ja Israelin mielivaltaan. 

YK:n yleiskokouksen puheenjohtaja, joka piti Gazan sotaa teurastuksena, katsoi, että muutosta ei saada aikaan ennenkuin YK:n yleiskokous muuttuu päättäväksi ja päätöksiä toteuttavaksi elimeksi ja Yhdysvaltojen mielivaltaan perustuva turvallisuusneuvosto menettää nykyisenkaltaista merkitystään.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Robert Fisk, Tony Blair, kyynisyys

Israel haastettava kansainväliseen rikostuomioistuimeen sotarikoksistaan

Tiistai 13.1.2009 klo 15.26 - Pirkko Turpeinen-Saari

Kansainvälisen lain asiantuntijat osoittavat jälleen tämänkin Israelin sodan aikana useita sotarikoksiksi luokiteltavia tekoja, joista se on vihdoin saatava vastuuseen.

Israel on terrorisoinut Gazaa viimeisen puolentoista vuoden aikana estäen kaiken liikkumisen Gazasta meritse, maitse tai ilmateitse. Jatkuva pula rakennustarvikkeista, ruoasta, sairaalatarvikkeista ja lääkkeistä on aiheuttanut lukuisia ennenaikaisia kuolemia sairauksiin, jotka normaalioloissa voitaisiin parantaa.

Tähän hermeettisesti sullottuun tilaan on ahdettu 1,5 miljoonaa puolustuskyvytöntä Gazalaista, joita on pommitettu 16 päivää ja jotka eivät pääse pakenemaan mihinkään.Katsoin viime yönä Aljazeera TV kanavan välittämiä kuvia Gazasta. Koko taivas oli tuli- ja savumerenä Israelin fosforipommien levittäessä savua kaikkialle.Myrkyllistä kaasua ei pääse pakoon kukaan.Se polttaa ihon syvälle. Israelin sotilailla on luonnollisesti kaasunaamarit ja suojaava vaatetus.Taustalla kuului minaareteista kuuluvat lauseet ja kukon kieunta.

Laittomien aseiden käyttö siviilejä vastaan, sairaankuljetusautojen pääsyn estäminen haavoittuneita hakemaan, tiettyyn rakennukseen kerättyjen 100 siviilin tahallinen pommittaminen, pienten lasten pitäminen ilman ruokaa ja juomaa kuolleitten omaisten vierellä päiväkausia ilman apua ovat vain muutamia esimerkkejä kammottavista rikoksista.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta.

Oikeudenmukaisuuden vai vallan tavoittelu

Perjantai 9.1.2009 klo 18.41 - Pirkko Turpeinen-Saari

Aljazeera televisiokanava on ainoana Gazassa paikalla. Kanavaa näkee Livestation ohjelman ladattuaan tai www.Aljazeera.net/English  nettisivuilta lähtien. Se haastattelee maailman parhaita asiantuntijoita ja johtavia poliitikkoja, välittää YK:ssa tapahtuvia puheita suorana ja antaa primaarimateriaalia.

Tavattoman mielenkiintoinen oli keskustelu siitä kuinka Israel, Yhdysvallat ja heitä myötäilevät länsimaat käyttävät palestiinalaisten ryhmien huonoja keskinäisiä suhteita demokratian romuttamiseen ja Israelin pyrkimysten ajamiseen. Fatahin hävittyä vaalit se on antanut käyttää itseään Hamasin eristämiseen ja Gazan kurjistamiseen.Se on sallinut sen, että Hamas ei vaalien voittajanakaan ja pääministeripuolueena ollut neuvotteluosapuoli. Sen sijaan Fatah/Abbas salli kouluttaa itselleen osapuoliarmeijaa ja nyt Israelin Gazan sodan avulla tappaa satoja Hamasin kouluttamia poliiseja ja  ja tuhota muuta infrastruktuuria toivossa saada valta vaalitappiosta huolimatta.

Torstaina 8.1. Helsingin sanomien kulttuurisivuilla oli Tuija Parvikon arvio Mirjam Bollen kirjasta "Jotta saisit tietää- kirjeitä Amsterdamista ja keskitysleireiltä" otsikolla "Pelastuneet olivat parempaa väkeä". Kirja kertoo juutalaisten kokemuksista Hollannissa Saksan miehityksen alla.Saksalaiset perustivat juutalaisista koostuvan Juutalaisneuvoston, johon oli keskitetty kaikki kaupungin juutalaisyhteisöä koskevat asiat.Neuvoston jäsenet nauttivat muille juutalaisille tavoittamattomia etuoikeuksia ja heillä oli paremmat mahdollisuudet välttyä keskitysleireiltä.Juutalaisneuvostot valitsivat ne muut, jotka leireille lähetettiin. Ts eliitti lähti pienemmän pahan politiikkaan yrittäen neuvottelemalla, lahjomalla ja käymällä ihmiskauppaa pelastaa edes osan juutalaisväestöä. Pelastuneet

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: juutalaiset, Hamas, Fatah

Israel- USA:n sotakone Lähi-idässä

Tiistai 6.1.2009 klo 9.32 - Pirkko Turpeinen-Saari

Israel on Yhdysvaltojen suurin kehitysavun saaja. Jo vuosia Israelin on ollut käytettävä tuo apu aseiden ostoihin Yhdysvalloista. Apu on niin valtavaa, että se on 80 miljoonaa euroa jokaista vuoden päivää kohden.Yhdysvaltojen republikaanipresidentit ovat olleet vaikutusvaltaisissa asemissa sekä öljyteollisuudessa että aseteollisuudessa. Siten heidän näkökulmastaan tämä Yhdysvaltojen hyytävä Lähi-idän politiikka tulee ymmärrettäväksi.

Israel itse on suuri aseiden viejä. Siten viimeisintä teknologiaa käyttävistä aseista ja disinformaatiosta ei tule loppua. Disinformaatiolla tarkoitan valehtelun ja mustan valkoiseksi muutamisen tehon valtavaa kasvua. Ilman www.aljazeera.net/English kanavan humaania, objektiivista ja monipuolista informaatiota maailma olisi todella hukassa.

Miksi Eurooppa on aktiivisen passiivinen. Saksa syyllistyi miljoonien juutalaisten, venäläisten, kommunistien ja kehitysvammaisten joukkotuhoon. Sen asukkaat ja poliitikot on kasvatettu tuntemaan syyllisyyttä tästä. Syyllisyys saa saksalaiset katsomaan sormien läpi Israelin hirmutekoja ja jatkuvaa palestiinalaisten kiduttamista miehitetyillä alueilla. Syyllisyys nostaa Israelin peiliksi Saksan silmien edessä. Syyllisyys ei johda näkemään viattomien kodeistaan v 1948 karkotettujen palestiinalaisten hätää. Asunnossaan Jerusalemissa juutalainen voi aina nostaa laukustaan isän Dachaun vaatteet huomaamatta talonsa seinässä olevia luodin reikiä, joiden luodeilla ennen hänen taloon muuttamistaan palestiinalainen asukas tapettiin.

Yhdysvaltojen täydellinen piittaamattomuus syvällisestä oikeudenmukaisuudesta on sallinut Israelin sotavoimineen toimia samoin. Euroopan kansojen siirtomaahistoria ja monet käsittelemättömät historian vääryydet kivittävät poliittisten johtajien tietoisuuden ja tunteet. Suomessa arkkipiispa, eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtaja mm ovat Ilta-Sanomissa ilmoittautuneet neutraaleiksi Israel-Palestiina konfliktissa. Uskon, että Jeesus itkee heidän kyyneleitään koska he itse eivät tunne eivätkä itke.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aseteollisuus, syyllisyys, Jeesuksen kyyneleet

Poliittisen johtajan ja hänen perheensä murha

Perjantai 2.1.2009 klo 20.41 - Pirkko Turpeinen-Saari

Israelin hallitus on käyttänyt palestiinalaisten johtajien täsmämurhia toimintatapanaan jo vuosia. Miehittäjän lainmukainen tahtävä on suojella miehittämänsä alueen kansalaisia. Tässäkin Israel toimii kansainvälisten lakien vastaisesti.

Eilen tapahtunutta Hamasin tärkeä johtajan ja hänen 18 perheenjäsenensä murhan vastenmielisyyttä ei voi sanoin kuvata. Yllättävästi mieleeni tuli Venäjän Tsaariperheen murha vaikkakaan ei ole verrannollisesta asiasta kysymys mutta perheen, miehen vaimon ja lasten joukkomurhasta kuitenkin.

 Samana päivänä katsoin Aljazeera kanavan dokumenttipätkää israelilaisista sotilaista miehitetyllä Länsi-rannalla arkisissa puuhissaan. Sotilas tähtäsi kiikarikiväärillään kadulla kulkevaa siviiliä, sai jostakin ampumiskäskyn ja ampui tuon rauhallisesti yksinään kadulla kulkevan palestiinalaisen. Ampuja ja muutama muu naureskelivat. Sanoivat kuinka ampuminen nostattaa mieltä. Tulee hyvänolon tunne.

Professori Arno Gruen kuvaa kirjassaan Der Fremde in Uns (Vieras meissä) sitä kuinka kasvatus ohjaa meidän toimiamme tottelemaan sitä tai muussa tapauksessa tunnemme syyllisyyttä. Kielteinen autoritaarinen kasvatus johtaa siihen, että kanssaihmistä kohtaan tunnettavan myötäelämisen asemasta sormet ja ampuvat kädet tottelevat velvollisuutta- kasvatettua velvollisuudentunnetta ampua rakastamisen sijasta.

Tuntuu kuin Israelin kansan enemmistö olisi kasvatettu tuntemaan ylpeyttä palestiinalaisten sorrosta ja siitä, että oma itse on ihmislajina asetettu palestiinalaisten yläpuolelle. Vain 20% israelilaisista kokee Gazan pommitukset vääränä.

Kommentoi kirjoitusta.

Savonlinnan ohitustie; suuruudenhullu valheellisesti perusteltu hanke

Tiistai 30.12.2008 klo 18.25 - Pirkko Turpeinen-Saari

Savonlinna on pieni kaunis muuttotappiokaupunki. Se on rahapulassaan lopettanut taidemuseon, valtakunnallisesti ainutlaatuisen nukkemuseon,kurjistanut terveydenhuoltoa ja on aikeissa lopettaa sivukirjastot ja tehnyt musiikkiopiston toimintakyvyttömäksi.

Sen sijaan kaupunki on kansalaismielipiteen vastaisesti rakentamassa ohikulkutien, joka rantaa pitkin kulkevana tuhoaisi paitsi puolet Savonlinnan rannoista ja rantakallioista myös ainutlaatuisia vanhoja rakennusmiljöitä.

Mihin ohikulkutietä pitkin kuljettaisiin ohi? Toinen tienpää johtaa Savonlinnasta Punkaharjulle ja Parikkalaan tai vaihtoehtoisesti Kiteelle. Toinen tienpää johtaa Juvalle. Kuka on menossa Parikkalasta Savonlinnan kautta Juvalle? Tai Kiteeltä Savonlinnan kautta Juvalle? Tiet ovat kokemuksemme mukaan tyhjiä.

Onko keskustan ruuhka syynä ohitustien tarpeeseen? Neljän vuoden läpiajokokemusten jälkeen emme ole kertaakaan joutuneet pysähtymään liikennevaloihin niin, että olisimme joutuneet odottamaan kahdet valot. Emme pahimmassa jouluruuhkassakaan.

Itä-Savo-lehden mielipidekirjoittaja pitää epämiellyttävänä, että rekka pysähtyy hänen pääkadun varrella olevan asuntonsa ikkunan edessä. Jos Helsingin Mannerheimintien varrella asuva kauppaneuvos vaatisi tien siirtämistä muualle, jotta liikenne ei häiritsisi häntä hänen arveltaisiin menettäneen järkensä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tarpeeton hanke, rahapula,

Hamas, Nelson Mandela ja ANC;terroristeja kaikki!

Tiistai 30.12.2008 klo 17.44 - Pirkko Turpeinen-Saari

Hamas, Nelson Mandela ja ANC olivat kaikki viime keväänä Yhdysvaltojen kongressin terroristien listalla. Muistaakseni toukokuussa kongressi poisti sekä Mandelan että ANC:n.Ts yli vuosikymmen sen jälkeen kun ANC:n johdolla ja muun maailman talouspakotteilla Etelä-Afrikan apartheid ja rotusorto saatiin loppumaan.

Tämä osoittaa minkälaisia henkilöitä tai liikkeitä Yhdysvallat ja niistä riippuvaiset maat julistavat terroristeiksi. Ihmisoikeuksia, demokratiaa ja kansalaisoikeuksia ja vapautta puolustavia tahoja on vallanpitäjien ja heitä myötäilevän median taholta ollut tapana kutsua sisseiksi, terroristeiksi tai muilla demonisoivilla nimillä.

Terroristi nimikkeellä siirtomaavaltaa, miehitystä tai muuta sortoa ja sorrosta saatavaa hyötyä puolustavat maat ja tahot pyrkivät demonisoimaan ja saattamaan lainsuojattomiksi vapautumiseen pyrkivät kansat tai kansanryhmät.

Terroristeiksi tai Yhdysvaltojen retoriikassa esim roistovaltioiksi nimetyt kansat tulevat ikäänkuin oikeutetuiksi aseellisen hyökkäyksen, sodan tai murhan kohteeksi. Tänä päivänä kohteena on palestiinalaisten oikeuksia voimakkaimmin puolustava Hamas järjestö. Hamas puolustaa niitä satoja YK:n päätöslauselmia, joissa kaikki maapallon demokraattiset ja vähemmän demokraattiset maat ovat yksimielisesti julistaneet palestiinalaisten oikeuden omaan maahansa, lukuunottamatta Yhdysvaltoja ja Israelia.

Hamas vaatii Israelin sorron lopettamista vastineena rakettien ampumisen loppumiselle kun pelkkä tulitauko ei aikaisemmin ole johtanut minkäänlaisiin tuloksiin.

Siksi, että Hamas on johdonmukainen oikeudenmukaisuuden vaatimuksessaan, se on Israelin hallitukselle vastenmielisin. Millään Israelin hallituksella ei ole ollut halua ratkaista Palestiinan valtion muodostamista YK:n päätöslauselmien pohjalle. Miksi?

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: terrorismi, apartheid, kansalaisoikeustaistelu

TV 1 kannattaa joukkomurhaa?

Maanantai 29.12.2008 klo 22.39 - Pirkko Turpeinen-Saari

TV-1 salli Israelin suurlähettilään esittää valheita Hamasista ilman toimittajan kommentteja tai sitä että Palestiinan edustaja Suomessa olisi voinut korjata olennaiset väärät tiedot. Israelin suurlähettilään annettiin väittää, että Hamas ei ole palestiinalaisten johtaja antaen ymmärtää, että tämä puute antaa oikeuden tappaa sen jäsenet.

Hamas on puolue, joka voitti Palestiinalaisten demokraattiset vaalit. Tämän vaalivoiton perusteella Hamas ja Fatah muodostivat yhteishallituksen Ismail Hania Hamasista pääministerinä.

Rasistinen ilmaisu ja tietyn kansanosan murhaan yllyttäminen tai sen hyväksyminen on rikos.Tällaisen Hamasin jäsenten murhan oikeutettuna pitäminen demokraattisesti johdetussa yleisradiossa on käsittääkseni kiellettyä.

Israelin suurlähettiläs kuvasi Hamasin syöpäkasvaimeksi, joka tulee poistaa. Siis tappaa Hamasin jäsenet. Yleisradio tukee demokraattisesti valittujen kansanedustajien surmaamista! Voiko verihumalaisen terrorin ja propagandan välittäminen olla uutisjournalismia Suomessa? 

Perinteinen journalismi lähtee pyrkimyksestä totuudellisuuteen ja tasapuolisuuteen. Israelin suurlähettilään suodattamattomien lausuntojen välittäminen ilman kritiikkiä on kauempana näistä periaatteista kuin itä on lännestä.

Hallintoneuvoston tulisi heti ryhtyä tilanteen vaatimiin toimiin. Päätoimittajia on erotettu Suomessa paljon pienemmistäkin syistä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valehtelu, Israelin propaganda

Palestiinalaisten kärsimys ja Israelin terrori

Maanantai 29.12.2008 klo 5.18 - Pirkko Turpeinen-Saari

Myönnän, että herään yöllä palestiinalaisten kärsimykseen. Alan miettiä kuinka sivistyneinä ja demokraattisina itseään pitävien valtioiden johtajat, jopa kansat muuttuvat hirmutekoihin tyynesti pystyviksi toimijoiksi. Suomen historiassa absoluuttiseksi koettu valta Saksan rinnalla johti Itä-Karjalan keskitysleireihin vielä 1940-luvulla.Yhdysvaltojen virallinen rotusorto päättyi vasta 1960-luvulla.Ison-Britannian siirtomaavalta on muovannut kansakuntaa.

Palestiinalaiset ajettiin kodeistaan 1940 luvulla Ison Britannian miehittäessä aluetta. Syyllisyys juutalaisten kohtalosta Saksan keskitysleireillä sai kv yhteisön perustamaan Israelin valtion Palestiinan alueelle. YK:n päätöksessä Palestiina menetti puolet alueesta- mutta sille jäi puolet. Kodeistaan pakenemaan joutuneet palestiinalaiset joutuivat pakolaisleireille, joista vähitellen kehittyi kivitalorykelmiä ja kaupunkeja. Suuri osa pakeni naapurimaihin.

Kv yhteisö Yhdysvallat etunenässä on tarjonnut Israelille suojan, taloudelliset mahdollisuudet ja aseistuksen harjoittaa absoluuttista valtaa palestiinalaisiin nähden. Se on miehittänyt palestiinalaisalueita ja harjoittanut 60 vuoden ajan käsittämätöntä sortoa ja terroria. Kun Tony Blair, Xavier Solana tai George Bush esiintyvät vaatimassa palestiinalaisia milloin tunnustamaan Israelin milloin lopettamaan raketti-iskut alan voida pahoin.Kuinka Israelin kengän kannan ollutta kansaa vaaditaan neuvottelujen tai ruoan saannin ehtona tunnustamaan valtio joka ei vielä ole antanut palestiinalaisten valtion edes vapautua sen sorrosta vaan sorto ja kidutus nyt teurastus Gazassa jatkuu.

Mietin miten Euroopan johtajat ovat tulleet tähän. Saksan keskitysleireistä on niin vähän aikaa.Palestiinalaiset ovat eläneet sukupolvesta toiseen rauhassa alueella. Paenneilla perheillä on vielä kotinsa avain kaulassaan.Käsitykseni on, että EU:n ja NATO:n tuoma kollektiivinen absoluuttisen vallan tunne tekee mahdolliseksi seurata palestiinalaisten kiduttamista ikäänkuin "business as usual"

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: absoluuttinen valta, tunteettomuus, kyky tappaa

Yle Israelin sodanjohdon juoksupoikana

Sunnuntai 28.12.2008 klo 18.37 - Pirkko Turpeinen - Saari

Sunnuntain 28. 12. 2008 klo kuuden uutisissa Yleisradio tiedotti Israelin hyökkäyksestä Gazaan ikäänkuin Israelin sodanjohto olisi kirjoittanut käsikirjoituksen. Sodan tavoitteet, pommituskohteet jne aivan niinkuin Irakin sodan aikana tiedonvälitys oli pääasiassa USAn panssareiden ja pommikoneiden näkökulmasta. Milloin saamme itsenäistä, monipuolista tiedonvälitystä?!! Mielenosoituksia kuvattiin vain arabimaista mutta esim Lontoo jäi vaille huomiota.

Päivän kuluessa on kv kanavilta käynyt selväksi, että Israelin hyökkäys edistää Palestiinalaisten poliittista kahtia jakautumista. Kuten eilen Dr. Tamimi , Hamas kirjan kirjoittaja arveli, tänään osoittautui todeksi se, että Egypti, Fatah ja Israel toimivat joko aktiivisesti tai passiivisesti yhdessä. Presidentti Abbas syytti Hamasia siitä, että se ei jatkanut tulitaukosopimusta ja sen vuoksi on osasyyllinen Israelin hyökkäykseen. Hän jätti mainitsematta, että edelliseen tulitaukosopimukseen oli kirjattu saarron purkaminen ts Gazan asukkaiden elinehtojen turvaaminen. Näin ei tapahtunut vaan Gazan 1,5 miljoonainen asujaimisto on ollut vailla ruokaa, lääkkeitä, öljyä ja polttoaineita muista tarvikkeista puhumattakaan. Tällaisen keskitysleirin jatkuttua vuoden ajan on selvää, että Hamas ei katso mielekkääksi uudistaa tulitaukoa, jolla ei ole mitään merkitystä ja jonka aikana Abbas, Israel, kvartetti Tony Blair asiamiehenään eivät ole saaneet neuvotteluissa mitään aikaan - ovatko tahtoneetkaan?

Asiantuntijat ovat arvelleen Egyptin vetäytyneen yhteistyöstä Hamasin kanssa samaistaen sen Iraniin kuten Yhdysvallat Egyptin rahallinen avustaja tekee. Abbasin käyttäytyminen aiheuttaa palestiinalaisissa hämmennystä.Jos poliittisista tarkoituksenmukaisuussyistä Hamas näin traagisesti

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: itsenäinen tiedonvälitys, sotapropaganda

Ulkoministeri Stubbin lausunto Gazan tilanteeseen mitätön ja hyödytön

Sunnuntai 28.12.2008 klo 13.24 - Pirkko Turpeinen - Saari

Tyhjänpäiväisempää lausuntoa kuin minkä ulkoministeri Stubb antoi Gazan tilanteesta ei voi kuvitella.

Miehitys ja sorto ovat Israelin aiheuttamia ja harjoittamia. Palestiinalaisnuorten raketti- iskut ovat epätoivoinen reaktio vuosikymmenien sortoon, alistamiseen ja kv lakien tuomitsemiin ihmisoikeusrikkomuksiin.

Ellei Stubb tuomitse miehitystä ja sortoa hän ei käsitä Lähi-idän tilannetta. YK:n turvallisuusneuvoston ympäripyöreä lausunto on ymmärrettävä siksi, että Yhdysvallat turvallisuusneuvoston jäsenenä ei pysty antamaan lausuntoa, jota Israel ei olisi hyväksynyt. Sadoissa YK:n yleiskokouksen päätöslauselmissa Israel on tuomittu ja on vaadittu Palestiinalaisten oikeuksien toteuttamista. Äänestyksissä pieneen vähemmistöön ( yleensä 4 jäsentä) ovat kuuluneet Yhdysvallat, Israel ja pari Tyynenmeren saarivaltiota) Sen sijaan turvallisuusneuvostossa Yhdysvallat vetollaan kumoaa Israelille epämieluisat lausunnot ja hyväksyy vain ympäripyöreydet. Tällaista ympäripyöreyden välttämättömyyttä ei Stubbilla luulisi olevan.

Israel on tappanut viimeisten 2 vuoden aikana 103 toimittajaa ja kuvaajaa, totuuden näyttäjää, palestiinalaisalueilla.

Israelin väkivaltaa katsotaan sormien läpi toisen maailmansodan aikaisen juutalaisten kärsimysten tähden. Saksa, keskeinen Euroopan valtio, syyllisyydestä juutalaisten tuhoamiseen, sallii Israelin tuhota viattomia palestiinalaisia.Kansakuntien traumaattiset identiteetit, Suomi mukaanluettuna, vaikuttavat vääristyneeseen maailmanpolitiikkaan, sotien ja tuhoamisen jatkumiseen.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kaksinaismoraali, kv oikeuden huomioiminen,

Israelin tuore verityö 27. 12. 2008

Lauantai 27.12.2008 klo 18.21 - Pirkko Turpeinen - Saari

Saarretun Gazan palestiinalaisalueen järjestelmällinen pommitus kaaoksen synnyttämiseksi alueella on uusi osoitus Israelin ihmisyydelle vieraasta toiminnasta.Hamas voitti tarkkailijoiden mukaan demokraattisissa palestiinalaisten vaaleissa. Voittoa seuraanneessa prosessissa Hamas kuitenkin vähitellen eristettiin ja jätettiin kv neuvotteluissa huomioonottamatta. USA julisti järjestön terrori-järjestöksi, jonka jälkeen USAsta riippuvaiset maat EU mukaanluettuna eivät ole neuvotelleet Hamasin kanssa. Tämä kv asenne syvensi entisestään juopaa Hamasin ja toiseksi vaaleissa tulleen Fatahin välillä.Jonka seurauksena Hamas kaappasi vallan Gazan kaistalla.

Kymmeniä vuosia jatkunut Palestiinalaisalueiden miehitys, Israelin sadistiset vallankäytön muodot miehittämillään alueilla; tarkastuspisteet, kotietsinnät, kotien hajoittaminen bulldozereilla, katusulut ja kansainvälisen rikostuomioistuimen laittomana pitämän muurin rakentaminen ovat paitsi tappaneet palestiinalaisia myös tehneet heidän elämänsä sietämättömäksi keskitysleiriksi.Israel on sulkenut kaiken kulun Gazan kaistalle maanteitse, mereltä ja ilmasta.Leivästä, öljystä, lääkintätarvikkeista on pulaa ts elämedellytykset ovat kadonneet.

Maailmansodan aikaisissa saksalaisten miehittämissä maissa vastarintaliikkeeissä toimiminen oli ihailtavaa ja miehittäjien kanssa veljeily halveksittavaa ja sodan jälkeen oikeudessa tuomittavaa. Nyt kun israelilaiset käyttäytyvät kuin saksalaiset :kohtelevat arabikansalaisia Israelin sisällä alempiarvoisina kuin juutalaisia ja miehittämillään tai saartamillaan palestiinalaisalueilla täysin mielivaltaisesti, EU-maat kääntävät katseensa muualle.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kaaoksen synnyttäminen, kaksinaismoraali, rikokset ihmisyyttä vastaan

Venäjällä on pitkät perinteet kansainvälisen rauhan edistäjänä

Tiistai 23.12.2008 klo 7.50 - Pirkko Turpeinen - Saari

Viimeisin Venäjän aloite kansainvälisen turvallisuuden ja rauhan edistämiseksi ETYJin kokouksessa Helsingissä on johdonmukainen jatko sen aikaisemmille varsin  tuloksellisille aloitteille, joista ensimmäinen oli v. 1899 pidetty Haagin kansainvälinen rauhan kongressi. Tuon Haagin kongressin aloitteentekijänä oli tuolloinen Venäjän ulkoministeri Mihail Nikolajevits Muravyov. Kolme kuukautta kestäneeseen Haagin ensimmäiseen kv rauhankongressiin osallistui 26 maata, joiden neuvottelujen pyrkimyksenä oli luoda standardeja kv konfliktien ratkaisuun ja kieltää tiettyjä aseteknologian muotoja kuten ilmapommitukset ja kemialliset aseet.

Osallistuin tuon ensimmäisen Haagin rauhankokouksen satavuotisjuhlakokoukseen Suomen lääkäreiden sosiaalinen vastuu järjestön edustajana. Järjestö on osa kv Lääkärit ilman rajoja järjestöä, joka on myös palkittu Nobelin rauhan palkinnolla.

Tuossa valtavassa 100-vuotisjuhlakongressissa Haagissa liikuttavinta oli nähdä harmaahapsisia todella pitkään rauhantyöhön osallistuneita ilosilmäisiä konkareita eri puolilta maailmaa. Kofi Annan, Arundathy Roy, Desmond Tutu rinnallaan nämä kansalaisaktivistit. Vaikuttavin oli video, jossa kuvattiin yhdysvaltalaisen papin ja entisen Vietnaminsodan veteraanin nostattamaa kansanliikettä Georgian osavaltiossa sijaitsevan Etelä-Amerikan sotilasdiktaattoreita kouluttaneen oppilaitoksen lopettamiseksi.Tuossa oppilaitoksessa oli koulutettu keskeiset murhiin , kidutuksiin ja kaikenlaiseen vallankäyttön toimensa perustaneet henkilöt. Videossa kuvattiin kuinka nimilista oli hankittu, kuinka pappi aluksi kiipesi oppilaitoksen vieressä olevaan puuhun ja huusi megafoniin tietojaan. Kuinka vuodesta toiseen joukko ihmisiä pyrki saamaan kongressin lopettamaan oppilaitoksen toiminnan.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rauhanprosessit, pitkäjänteisyys, kansainvälinen oikeudenmukaisuus

Finlandiapalkittu ja palkitsematta jätetty teos

Lauantai 20.12.2008 klo 13.58 - Pirkko Turpeinen-Saari

Luin matkalla Sofi Oksasen Puhdistuksen, Jari Tervon Troikan ja Philip Rothin Exit Ghostia.

Kaunokirjallisuudessa minua viehättää kirjailijan sydämen viisaus ja lämpö. Sofi Oksasesta se vielä puuttuu. Hän kirjoittaa mustavalkoisesti, ennakkoluuloisesti ja ajoittain jopa rasistisesti. Puhdistus kuvaa Eestin historian natsismin jälkeistä aikaa.Virolaisten natsien keskitysleirien kumu on täydellisen poispyyhkiytynyt. Teloitettujen kommunistien, juutalaisten ja venäläisten eloon jääneet toverit kuvataan raakoina, pahoina, haisevina perunat kynsin kuorivina julmureina.Kirjan juutalainen tosin pääsee pakoon Neuvostoliittoon. Keskiössä olevan omistavan ihmissuhteen kuvaus jää psykologisesti ohueksi.Kirjan päähenkilön tavoin tapahtumat kokeneita Eestissä on varmasti paljon. On hyvä, että Sofi Oksanen antaa heille äänen ja Oksanen kirjoittaa taitavasti.

 Jari Tervon kirjasta löysin hirvittävän raakuuden, tuskan, köyhyyden ja kurjuuden sekä toisaalla hienostelevan porvarillisen tapakulttuurin ja itsestään selvän vallankäytön oikeutuksen vyöryn, jonka keskellä koin kirjailijan myötäelämistä Ihmistä kohtaan, kaikkia kohtaan. Historian moniulotteisuus, erilaiset samanaikaiset toisiinsa vaikuttavat tapahtumat tulivat kaameudestaan tai julmuudestaan huolimatta ymmärrettäviksi vaikkakaan ei hyväksyttäviksi.

Sofi Oksasen mustavalkoinen kirja tarvitsisi rinnalleen mustavalkoisen Pronssisoturin lukemisen, jotta voisi ymmärtää Viroa.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: viisaus, poliittinen agenda, kirjallinen tyyli

Suomalainen identiteetti ja rotuoppiin perustuvat keskitysleirit Itä-Karjalassa

Torstai 4.12.2008 klo 12.16 - Pirkko Turpeinen - Saari

Luetuani Osmo Hyytiän kirjan Helmi Suomen maakuntien joukossa;suomalainen Itä-Karjala 1941-44 aloin jo yöllä kesken unien miettiä kuinka tästä päästään eteenpäin.

Osmo Hyytiä kuvaa tavattoman yksityiskohtaiseen ja monipuoliseen tosiasia-aineistoon perustuen suomalaisten miehitysaikaa Itä-Karjalassa."Ylipäällikkö (Mannerheim) antoi jo ennen Itä-Karjalan sotilashallinnon perustamista 8. 7. 1941 käskyn, jossa määrättiin vallattavalle alueelle jääneen väestön käsittelystä. Sen mukaan venäläinen väestö oli vangittava ja toimitettava keskitysleireihin. Venäläisiin ei tullut lukea suomalaisista tai karjalaisista vanhemmista polveutuvia venäjänkielisiä henkilöitä, jotka halusivat liittyä karjalaiseen väestöön." Venäläistä väestöä kutsuttiin epäkansalliseksi väestöksi ja he saivat punaisen oleskeluluvan ja suomensukuista väestöä kutsuttiin kansalliseksi väestöksi ja he saivat vihreän oleskeluluvan.

Venäläiset, pääasiassa naisia, vanhuksia ja lapsia siirrettiin keskitysleireihin.Pelkästään Äänislinnan leireillä oli kesäkuun lopussa 1942   18162 henkilöa. Heidän karjansa oli takavarikoitu ja siirretty suomensukuisten haltuun, jotka saivat säilyttää myös oman karjansa. Venäläisten kodit ryöstettiin niin että pääasiassa huonekaluja kuljetettiin pois 150 kuorma-autolastillista.Keskitysleirien juomavesi oli bakteriologisesti ala-arvoista. Tarttuvat taudit ja nälkä sekä raipparangaistukset loivat olosuhteet, joissa yli 3000 leirille suljettua kuoli ja lopuille jäi elinikäinen fyysinen tai psyykkinen vamma.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: oman pahuuden kieltäminen, surematon suru, pahuuden jatkuminen

Suomalaiset keskitysleirit Itä-Karjalassa

Torstai 27.11.2008 klo 21.55 - Pirkko Turpeinen - Saari

Luin äskettäin Curzio Malaparten kirjan Kaputt (1944). Sotakirjeenvaihtajana ollut italialainen kapteeni Malaparte kuvaa sodan sietämätöntä kammottavuutta ja nimenomaan saksalaisten toimintaa ja heidän yhteistyökumppaneitaan eri puolilla Eurooppaa myös Suomessa. Mahdotonkin traagisuus ja pöyristyttävyys saa ilmavan, siedettävän muodon.

Eilen istuin EDITA-kustantamon KIRJAn päivän illallisella vastapäätä historioitsija Osmo Hyytiää. Hän kertoi muun keskustelun ohessa kirjastaan Helmi Suomen maakuntien joukossa;Suomen Itä-Karjala 1941-1944. Odotan mielenkiinnolla mahdollisuutta tutustua siihen. Jo keskustelun aikana osoittautui kuinka myös tässä teoksessa kuvataan sitä suomalaista rotupoliittista asennetta, jota Oula Silvennoinenkin omassa väitöskirjassaankin korostaa.

Miehitetyn Itä-Karjalan suomalaisilla keskitysleireillä kuoli 3000 ihmistä. Monet leirillä olleista olivat naisia, lapsia ja vanhuksia. Leirillä olleista lapsista hengissä selvinneitä on Osmo Hyytiän mukaan parisen sataa vielä elossa. Pohdimme illallisen aikana voisiko suomalaiset jollakin tavalla myöntää tuon kauheuden olleen olemassa ja jakaa sitä surua mikä noiden vielä hengissä olevien venäläisten, pääasiassa naisten mielissä yhä on.Molemmat olimme sitä mieltä, että jonkinlaiset taloudelliset henkilökohtaiset korvaukset olisivat paikallaan. Joskus on ehkä kyynisesti todettu sotakorvausten kattaneen myös tuon alueen, mutta se ei pidä paikkaansa. Rahat menivät keskushallintoon, ei keskitysleireillä olleille.

Tasavallan presidentin vierailu Petroskoissa sopisi arvojohtajuuteen, jota häneltä odotetaan. Tasavallan presidentti voisi aloittaa sen nöyrtymisen, jota vaaditaan aitoon itsetutkiskeluun ja suruun siitä, että itse yksilönä tai kansakuntana on tehnyt jotakin ihmisarvoa syvästi loukkaavaa. Tehtyä ei saa tekemättömäksi mutta kärsineitä ihmisiä voi lohduttaa ja hyvittää. Kansa voisi seurata arvojohtajan esimerkkiä.Mitä menettäisimme, jos käyttäytyisimme sivistyneesti  ja inhimillisesti.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tasavallan presidentti, ihmisen kohtaaminen, surun kokeminen

Sveitsiläinen näkökulma Suomen erillissotaan

Tiistai 25.11.2008 klo 18.55 - Pirkko Turpeinen - Saari

Ystäväni prof. Arno Gruen lähetti minulle leikkeen Neue Zürcher Zeitungista 4.11.2008 Otsikko: " Suomen tanssi paholaisen kanssa; toisen maailmansodan varjot ovat ajateltua pidemmät."

Artikkelin kirjoittaja Aldo Keel aloittaa kuvailemalla mm. Ruotsin pääministeri Perssonin ylistystä suomalaisten urheudesta " Tali-Ihantalan taistelussa" jonka hän esitti aselevon 60- vuotisjuhlassa.Lehti referoi myös ulkoministeri Bildtíä joka sanoi taistelun mahdollistaneen Ruotsin neutraliteettipolitiikan.Myös kuningas Carl Gustavin läsnäolo Tali-Ihantala elokuvan ensi-illassa sai lehden huomion.

Artikkeli käy lyhyesti läpi vallitsevan käsityksen sotien kulusta.

Sen jälkeen lehti kuvaa Suomen tähän astista omakuvaa. Sitä kuinka Mannerheim on äänestetty suurimmaksi suomalaiseksi, Ryti toiseksi.Kuinka hyvin perinteinen käsitys onkaan iskostunut kansalaisiin! Lehti mainitsee Linnan "Tuntemattoman sotilaan", joka jo hieman muutti perinteistä kuvaa.

Lehden mukaan nyt sotateemaa käsitellään taiteessa ironisesti. Se referoi Hotakaisen teosta, Katariina Lillqvistin animaatiota ja Hufvudstadsbladetissa esitettyä käsitystä Mannerheimin homoseksuaalisuudesta.

Lehti referoi vielä Suomen ulkoministeriön virkamiehen kaksi vuotta sitten selostaneen kuinka kansakuntien elämässä on hetkiä, jolloin täytyy harkita " tanssimista paholaisen kanssa" ja että Suomella ei ollut liittolaisuutta Saksan kanssa, Suomi ei osallistunut Leningradin saartoon eikä tukenut Murmanskin radan tuhoamista. Lisäksi armeijassa taisteli 300 juutalaista.

Lehti arvelee, että shokin on täytynyt olla suuri kun Elina Sanan tutkimus ja Oula Silvennoisen tutkimustulokset ovat paljastaneet aivan muunlaisen todellisuuden. Artikkeli referoi molempia tutkimuksia laajasti ja toteaa lopuksi Helsingin Sanomien prof. Seppo Hentilän artikkelia lainaten: Silvennoisen kirja iskee jälleen yhden naulan erillissotateesin arkkuun.

Tämä referaatti ei tee oikeutta artikkelin luovuudelle ja hienolle oivaltavalle kokonaisuudelle. Teidän täytyy siis lukea itse.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: paholainen, Suomen omakuva, totuuden paljastuminen

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »